Te ketä olette saaneet ns. PELKOSEKTION...

[pippamama]

Niin.. Minä taas pelkäsin toisen raskauden aikana sektioon joutumista yli kaiken, tai lähinnä sitä etten saisi lasta taaskaan syliini heti synnytyksen jälkeen. Esikoisen syntymästä jäi traumat (syntyi alateitse) mutta silti en missään nimessä halunnut sektiota ja pelkäsin sitä kamalasti. Sinänsä voin tavallaan ymmärtää senkin, että joitakin pelottaa alatiesynnytys suunnattomasti, tai siis sen pelon suuruuden ymmärrän.

Onneksi sitten toinen synnytys oli juuri sellainen kuin olin halunnutkin ja vasta sen jälkeen pystyin "päästämään irti" niistä kamalista asioista, jotka olivat vaivanneet ensimmäisen synnytyksen takia.

Toivon todella, että kaikki saavat sen "korjaavan" kokemuksen, jonka minä sain, sen toisen (tai vaikka kymmenennen) synnytyksen, joka auttaa unohtamaan ne pahat asiat, joita aiemmin on synnytyksessä tapahtunut.

 

[tyksiin]

Esikoisen synnytys kesti päiviä, olin synnytyssalissa 26 tuntia ja päätyi kiireelliseen sektioon. Neuvolasta en saanut apua synnytyksen jälkeen, vaikka synnytys oli minulle traumaattinen. Vasta nyt, kun odotan toista, vaadin päästä pelkopolille jo alkuraskaudessa. Kävin synnytyspelkoon erikoistuneen psykologin vastaanotolla kerran viikossa, ja hän sanoi että minulla on post-traumaattinen stressihäiriö johtuen ensimmäisestä synnytyksestä. Hän suosittelee papereissa sektiota.

Tosi mielelläni synnyttäisin alakautta. Se ei vaan ole mahdollista nyt; en pysty siihen. Ei ole pakko ymmärtää tai hyväksyä, en ymmärrä täysin itsekään.

Voi, kerranki joku tajuaa mitä mä tarkotan! Mulla eka synnytys päätyi sydänäänten laskun vuoksi imukuppiulosvetoon ja joka rajuihin repeämiin jotka vielä puolen vuodenki päästä tuntuivat hirvittävinä hermosärkyinä. Muutenki tilanne oli tosi kaoottinen. Synnytyksen jälkeen mulle on tullut ihan hirveä kammo kaikke toimenpiteitä kohtaan tuolla alakerrassa, onneks neuvolassa on otettu tämä hienosti nyt huomioon ja olen säästynyt niiltä ronkinnoilta. Mä en pelkää sitä kipua, vaikka eihän sekään mukavaa ollut mutta kaiken kaikkiaan tuo synnytys jätti mulle traumat jotka ovat oikeasti varjostaneet koko tätä raskautta joka tuli vielä ihan yllätyksenä, ehkäisystä huolimatta. otin myös heti ekassa neuvolakäynnissä puheeksi tämän valtavan pelon ja sainkin ajan pelkopolille tyksiin ja josta laitettiin psykologin juttusille kriisipolille lähete. Kyllä sitä itekin synnyttäis mielellään alakautta, mutta musta ei vaan ole siihen enää. Pelkkä ajattelu laukasee mussa ihan mielettömän stressin, eli oikeasti alkaa pää hajoamaan...

Meilläkin meni sydänäänet ja kohtukin repesi pahasti sektiossa. Lisäksi väsymyksen ja sekavuuden takia en muista ensipäivistä mitään. Se on surullista, olin niin sekaisin synnytyksestä etten muista mitään edes kotiin paluusta.

Koitetaan pitää pää kasassa. Mä suojelen itseäni niin, etten aio kertoa tutuille että menen pelkosektioon. En edes lähimmäisille. En ota riskiä että joku alkaa siitä puhumaan tai kyselemään kesken jonkuin kahvin juonnin. Ellei tätä ole kokenut, ei tajua että pelkkä puhuminen asiasta on vaikeaa.

Mä alan tulla vahvemmaksi tän asian kanssa. Sanon itselleni usein vatsaa silittäen, että mä hoidan tän homman. Aion pysyä kovana lääkärissä ja sanon haluavani sektion. Se synnytyssairaalareissu ei kauaa kestä, ja sitten pääsen perheen luo kotiin vauvan kanssa. Tää on mun tehtäväni hoitaa ja mä hoidan tän hyvin. En voi luvata pystyväni olemaan vauvalle hyvä äiti jos joudun synnyttämään alakautta, joten teen mitä täytyy.

Tsemppiä sulle!

 

[ap]

Niin.. Minä taas pelkäsin toisen raskauden aikana sektioon joutumista yli kaiken, tai lähinnä sitä etten saisi lasta taaskaan syliini heti synnytyksen jälkeen. Esikoisen syntymästä jäi traumat (syntyi alateitse) mutta silti en missään nimessä halunnut sektiota ja pelkäsin sitä kamalasti. Sinänsä voin tavallaan ymmärtää senkin, että joitakin pelottaa alatiesynnytys suunnattomasti, tai siis sen pelon suuruuden ymmärrän.

Onneksi sitten toinen synnytys oli juuri sellainen kuin olin halunnutkin ja vasta sen jälkeen pystyin "päästämään irti" niistä kamalista asioista, jotka olivat vaivanneet ensimmäisen synnytyksen takia.

Toivon todella, että kaikki saavat sen "korjaavan" kokemuksen, jonka minä sain, sen toisen (tai vaikka kymmenennen) synnytyksen, joka auttaa unohtamaan ne pahat asiat, joita aiemmin on synnytyksessä tapahtunut.

Mä olen yrittänyt tsempata itteäni aina välillä sillä, että jos tää toinen synnytys olisikin ihan erilainen ja helpompi. Mutta kun sitä ei voi mulle kukaan etukäteen sanoa ja vannoa. Mä olen vasta nyt tajunnut miten raskaasti mä otin sen hetken kun en saanutkaan vauvaa heti syliin syntymän jälkeen vaan tämä eloton pikku kaveri vietiin kiireesti pois. Vasta psykologin kanssa juteltua ja tähän syntymähetkeen palattua tajusin, että mä olin koko sen tilanteen alitajuntaisesti yrittänyt unohtaa kun se oli mulle niin kova paikka. En voinut muuta kuin itkeä kun alettiin tätä asiaa avaamaan uudelleen.

Kaikki ihmiset me ollaan erilaisia, jotkut pelkää sektiota jotkut synnyttämistä. Ei kenenkään pitäs alkaa tuomitsemaan toisten pelkoja, kohdistu ne sitten kumpaan ryhmään tahansa. Kyllä mä osaltani pelkään sitä sektiotakin toimenpiteenä, mutta mun omalle mielenterveydelle se on tällä hetkellä huomattavasti parempi vaihtoehto.

 

[meikkis]

...niin miten teihin suhtauduttu synnärillä, siis hoitohenkilökunta? Itellä on ihan mieletön synnytyspelko, oli jo ennen esikoista ja hänen synntyksen jälkeen se vaan tuplaantui. Nyt on käyty pelkopolit ja kriisipolit läpi ja nyt näyttäis siltä, että sektio ei olisi pois suljettu mahdollisuus. Mieletön helpotus. Yksi käynti oisi kriisipolilla vielä edessä sekä myös synnytystavanarviointi, jossa sitten päätetään saanko sen sektion vai en...

eli onko täällä muita ketä on esikoisen synnyttänyt alakautta ja toisen sitten sektiolla pelon takia?

Mulla esikoinen tuli pelkosektiolla ja kieltämättä hiukan etukäteen ajattelin että suhtautuukohan hlökunta jotenkin "ylimalkaisesti" tämmöseen sektion haluajaan, mutta onneksi TÄYSIN väärässä olin ja hlökunta oli aivan huippua.
Koko pelkosektiosta ei edes puhuttu mitään osastolla.

 

[vieras]

ei nyt ihan aiheeseen, mutta pakko kommentoida tuolle, joka sanoo, että alatiesynnytyksestä toipuu nopeammin, niin ei se välttämättä mene niinkään.
Itselläni sektio ja alatie takana, ja sektion toipuminen vei muutaman päivän, alatiesynnytyksen aiheuttamia oireita on vieläkin (synnytyksestä 4vuotta).

Ei välttämättä, mutta paljon todennäköisemmin! Kai sä nyt sen tiedät?

En mä sanois noinkaan. Sektio on iso leikkaus joo mutta se on paljon hallitumpi tapahtuma kuin alatiesynnytys.

Mulla on kokemusta molemmista, molemmat olleet onnistuneita ja olen toipunut nopeasti. Mutta täytyy mun sanoa, että esim. yhdyntäkipujen kesto (puoli vuotta?) tuntui tosi pitkälle ajalle alatiesynnytyksen jälkeen. NIITÄ lihaksia sai todellakin treenata, toki sektionkin jälkeen mutta ei läheskään yhtä paljoa silloin tarvinnut.

Alatiesynnytys oli musta mahtava ja voimaannuttava kokemus, ylitin pelkoni. Mutta olin myös sen jälkeen ihan eri tavalla rikki, kipeä ja tunsin jääneeni jyrän alle. Sektion jälkeen oli se 1 päivä jonka lojui sängyssä hyvissä kipulääkkeissä, sitten liikkeelle ja toki kipeänä mutta eri tavalla kuitenkin.

Se palautuminen ja se, mitkä ruumiinosat kummassakin tavassa palautuu, tekee noista niin erilaisia kokemuksia ettei oikein voi edes verrata. Alatiesynnytys on hyvä vaihtoehto mutta siinä täytyy hyväksyä ne tietyt riskit, niin kuin sektiossa omansa.

 

[ap]

Esikoisen synnytys kesti päiviä, olin synnytyssalissa 26 tuntia ja päätyi kiireelliseen sektioon. Neuvolasta en saanut apua synnytyksen jälkeen, vaikka synnytys oli minulle traumaattinen. Vasta nyt, kun odotan toista, vaadin päästä pelkopolille jo alkuraskaudessa. Kävin synnytyspelkoon erikoistuneen psykologin vastaanotolla kerran viikossa, ja hän sanoi että minulla on post-traumaattinen stressihäiriö johtuen ensimmäisestä synnytyksestä. Hän suosittelee papereissa sektiota.

Tosi mielelläni synnyttäisin alakautta. Se ei vaan ole mahdollista nyt; en pysty siihen. Ei ole pakko ymmärtää tai hyväksyä, en ymmärrä täysin itsekään.

Voi, kerranki joku tajuaa mitä mä tarkotan! Mulla eka synnytys päätyi sydänäänten laskun vuoksi imukuppiulosvetoon ja joka rajuihin repeämiin jotka vielä puolen vuodenki päästä tuntuivat hirvittävinä hermosärkyinä. Muutenki tilanne oli tosi kaoottinen. Synnytyksen jälkeen mulle on tullut ihan hirveä kammo kaikke toimenpiteitä kohtaan tuolla alakerrassa, onneks neuvolassa on otettu tämä hienosti nyt huomioon ja olen säästynyt niiltä ronkinnoilta. Mä en pelkää sitä kipua, vaikka eihän sekään mukavaa ollut mutta kaiken kaikkiaan tuo synnytys jätti mulle traumat jotka ovat oikeasti varjostaneet koko tätä raskautta joka tuli vielä ihan yllätyksenä, ehkäisystä huolimatta. otin myös heti ekassa neuvolakäynnissä puheeksi tämän valtavan pelon ja sainkin ajan pelkopolille tyksiin ja josta laitettiin psykologin juttusille kriisipolille lähete. Kyllä sitä itekin synnyttäis mielellään alakautta, mutta musta ei vaan ole siihen enää. Pelkkä ajattelu laukasee mussa ihan mielettömän stressin, eli oikeasti alkaa pää hajoamaan...

Meilläkin meni sydänäänet ja kohtukin repesi pahasti sektiossa. Lisäksi väsymyksen ja sekavuuden takia en muista ensipäivistä mitään. Se on surullista, olin niin sekaisin synnytyksestä etten muista mitään edes kotiin paluusta.

Koitetaan pitää pää kasassa. Mä suojelen itseäni niin, etten aio kertoa tutuille että menen pelkosektioon. En edes lähimmäisille. En ota riskiä että joku alkaa siitä puhumaan tai kyselemään kesken jonkuin kahvin juonnin. Ellei tätä ole kokenut, ei tajua että pelkkä puhuminen asiasta on vaikeaa.

Mä alan tulla vahvemmaksi tän asian kanssa. Sanon itselleni usein vatsaa silittäen, että mä hoidan tän homman. Aion pysyä kovana lääkärissä ja sanon haluavani sektion. Se synnytyssairaalareissu ei kauaa kestä, ja sitten pääsen perheen luo kotiin vauvan kanssa. Tää on mun tehtäväni hoitaa ja mä hoidan tän hyvin. En voi luvata pystyväni olemaan vauvalle hyvä äiti jos joudun synnyttämään alakautta, joten teen mitä täytyy.

Tsemppiä sulle!

me puhuttiin siitäkin mahdollisuudesta, että jos vauva ei ole syntynyt ennen laskettua aikaa, niin sitten leikataan ettei anneta edes mennä yli. Esikoinen meni yli sen pari viikkoa, käynnistettiin ja vauva oli isokokoinen. Nämä kaikki on myös syynä tuohon pelkoon... OIkeastaan ei voi eritellä minkä takia sitä pelkää, vaan se on monen asian summa.

Mä olen ihan avoimesti puhunut mun pelosta ja sektiotoiveesta, ja monelta olenkin (tai lähinnä kaikilta) olen saanut kauhisteluja tuosta sektiosta ja pitkästä toipumisajasta jne. Mutta pitkä toipumisaika mulla oli ekastakin alatiesynnytyksestä.

Jossain mielen sopukassa mä pystyn kuvittelemaan itseni taas alatiesynnytykseen, mutta samantien mä kumoan sen ajatuksen :/

 

[sama tilanne]

.. täällä.. Kaikki oljenkorret jo kokeiltu, käyty psyk. puhumassa useasti, terapiaryhmä läpi sekä useita, useita kertoja pelkopolin kätilön kanssa puhumassa, ja pelko ei hellitä, pahentunut koko ajan vain.
Tunnen huonommuutta pelkoni takia, haluaisin olla yhtä "hyvä" kuin muut ja olla pelkäämättä, mutta ei auta...

Koita tehdä jotain sun asenteelle. Sä et ole yhtään ketään huonompi ihminen vaikket pysty synnyttämään alakautta. Vauva on tärkein. Sä olet raskaana ja sun tehtävä on hoitaa tää homma. Hoidat sen vauvan ulos, ja siihen tarvcitse sektion. TIedät kyllä itse ellet pysty synnyttämään. Kukaan ei voi pakottaa alakautta synnyttämään. MUTTA muista, että heidän täytyy suostutella siihen ja kerrata moneen kertaan sektion riskit. Kuuntelet vain ja sanot että tarvitset sektion. Kyllä sä pärjäät. Ei olisi päässyt pelkopolin kautta ryhmiin ja psykologille, elleivät he ottaisi pelkoasi todesta. Heidän kuuluu yrittää saada pelko pois, mutta jos se ei onnistu, antavat sektion.

Mä joudun aina lähtemään pois puistosta, perhekahvilasta, kylästä jne kun joku alkaa puhumaan synnytyksestään. Menen ihan fyysisesti huonoksi ja on vaikea hengittää. En viitsi edes kavereille kertoa, että vaadin pelkosektiota. On se noloa enkä halua selitellä. Liian vaikea puhua siitä. Tiedän kuitenkin että sen tarvitsen ja aion sen saada. Kuten olen saamassakin.

Koitan vielä työskennellä asian kanssa. Mutta nyt jo mietityttää, mitä voin sanoa esim. anopille miksi sektio tehtiin (pelkään paheksumista) varsinkin kun miehen sisko on sanut useita lapsia alakautta ja kaikki mennyt aina hienosti, ja minä en pysty edes tähän. Myös alakautta synnyttäneet ystävät ovat suhtautuneet tuomitsevasti jos olen uskaltautunut pelostani puhumaan.
Loppuraskautta kohden olen mennyt aina ihan itkuiseksi jos olen edes ajatellut synnytystä, ja saliin tutustumiskäynnillä sain paniikkikohtauksen ja vain itkin koko illan sen jälkeen... todella noloa tämä.. Mutta ehkä tästä vielä selvitään..

 

[vieras]

.. täällä.. Kaikki oljenkorret jo kokeiltu, käyty psyk. puhumassa useasti, terapiaryhmä läpi sekä useita, useita kertoja pelkopolin kätilön kanssa puhumassa, ja pelko ei hellitä, pahentunut koko ajan vain.
Tunnen huonommuutta pelkoni takia, haluaisin olla yhtä "hyvä" kuin muut ja olla pelkäämättä, mutta ei auta...

Koita tehdä jotain sun asenteelle. Sä et ole yhtään ketään huonompi ihminen vaikket pysty synnyttämään alakautta. Vauva on tärkein. Sä olet raskaana ja sun tehtävä on hoitaa tää homma. Hoidat sen vauvan ulos, ja siihen tarvcitse sektion. TIedät kyllä itse ellet pysty synnyttämään. Kukaan ei voi pakottaa alakautta synnyttämään. MUTTA muista, että heidän täytyy suostutella siihen ja kerrata moneen kertaan sektion riskit. Kuuntelet vain ja sanot että tarvitset sektion. Kyllä sä pärjäät. Ei olisi päässyt pelkopolin kautta ryhmiin ja psykologille, elleivät he ottaisi pelkoasi todesta. Heidän kuuluu yrittää saada pelko pois, mutta jos se ei onnistu, antavat sektion.

Mä joudun aina lähtemään pois puistosta, perhekahvilasta, kylästä jne kun joku alkaa puhumaan synnytyksestään. Menen ihan fyysisesti huonoksi ja on vaikea hengittää. En viitsi edes kavereille kertoa, että vaadin pelkosektiota. On se noloa enkä halua selitellä. Liian vaikea puhua siitä. Tiedän kuitenkin että sen tarvitsen ja aion sen saada. Kuten olen saamassakin.

Koitan vielä työskennellä asian kanssa. Mutta nyt jo mietityttää, mitä voin sanoa esim. anopille miksi sektio tehtiin (pelkään paheksumista) varsinkin kun miehen sisko on sanut useita lapsia alakautta ja kaikki mennyt aina hienosti, ja minä en pysty edes tähän. Myös alakautta synnyttäneet ystävät ovat suhtautuneet tuomitsevasti jos olen uskaltautunut pelostani puhumaan.
Loppuraskautta kohden olen mennyt aina ihan itkuiseksi jos olen edes ajatellut synnytystä, ja saliin tutustumiskäynnillä sain paniikkikohtauksen ja vain itkin koko illan sen jälkeen... todella noloa tämä.. Mutta ehkä tästä vielä selvitään..

Perätilan mä sanoin syyksi. Siitä ei pysty kukaan väittämään vastaankaan.

 

[tiitta]

oma vauvani oli pienikokoinen, mutta väärinpäin eikä lääkärin kanssa tarvinnut mitenkään tapella vaan lääkäri kysyi, haluanko sektion! olisin kyllä tahtonut kokea alatie synnytyksen, mutta ensikertalaisena pelkäsin pinnistää ulos perätilassa olevaa lasta..

 

[pippamama]

Mä olen yrittänyt tsempata itteäni aina välillä sillä, että jos tää toinen synnytys olisikin ihan erilainen ja helpompi. Mutta kun sitä ei voi mulle kukaan etukäteen sanoa ja vannoa. Mä olen vasta nyt tajunnut miten raskaasti mä otin sen hetken kun en saanutkaan vauvaa heti syliin syntymän jälkeen vaan tämä eloton pikku kaveri vietiin kiireesti pois. Vasta psykologin kanssa juteltua ja tähän syntymähetkeen palattua tajusin, että mä olin koko sen tilanteen alitajuntaisesti yrittänyt unohtaa kun se oli mulle niin kova paikka. En voinut muuta kuin itkeä kun alettiin tätä asiaa avaamaan uudelleen.

Kaikki ihmiset me ollaan erilaisia, jotkut pelkää sektiota jotkut synnyttämistä. Ei kenenkään pitäs alkaa tuomitsemaan toisten pelkoja, kohdistu ne sitten kumpaan ryhmään tahansa. Kyllä mä osaltani pelkään sitä sektiotakin toimenpiteenä, mutta mun omalle mielenterveydelle se on tällä hetkellä huomattavasti parempi vaihtoehto.

Mä en luottanut siihen, että toinen synnytys olisi helpompi. Sitäkään vähää en luottanut sairaalan henkilökuntaan, siinäkin ehkä yksi syy mun sektiovastaisuuteen..
Myös mun esikoinen vietiin syntymän jälkeen elottomana pois, eikä kukaan muistanu selittää mihin ja miksi ja elääkö vauva edes. Ja tässä kohtaa ei voi vedota siihen, ettäkö olisi mennyt multa ohi, mieskään ei kuullut mitään selityksiä vauvan voinnista. Ja sitä paitsi, tuollaisessa tilanteessa pitäisi ehdottomasti varmistaa että äiti ymmärtää mitä hänelle puhutaan!!

Todellakaan kenelläkään ei ole oikeutta tuomita, mitätöidä toisen pelko(j)a. Varmasti jokainen meistä pelkää jotakin.

 

[lk]

Siit vastasyntyneen voinnista ei aleta kertomaan mitään ennenkuin tiedetään. Tutkiminen ja hoitojen aloitus kestää aika kauan. Lastenlääkäri tulee, sitten kun ehtii sitä lasta hoitamasta, kertomaan mitö sille kuuluu.

 

[pelko persiis]

HUONOSTI suhtauduttiin! Jouduin elämään aidistuksessa MONTA KUUKAUTTA. Jouduin neuvolasta hakea apua kun käännyttivät sairaalalta pois!! Lopulta myönsivät luvan.

 

[Poika 9kk]

Esikoisen synnytys kesti päiviä, olin synnytyssalissa 26 tuntia ja päätyi kiireelliseen sektioon. Neuvolasta en saanut apua synnytyksen jälkeen, vaikka synnytys oli minulle traumaattinen. Vasta nyt, kun odotan toista, vaadin päästä pelkopolille jo alkuraskaudessa. Kävin synnytyspelkoon erikoistuneen psykologin vastaanotolla kerran viikossa, ja hän sanoi että minulla on post-traumaattinen stressihäiriö johtuen ensimmäisestä synnytyksestä. Hän suosittelee papereissa sektiota.

Tosi mielelläni synnyttäisin alakautta. Se ei vaan ole mahdollista nyt; en pysty siihen. Ei ole pakko ymmärtää tai hyväksyä, en ymmärrä täysin itsekään.

Mulla synnytys päätty siihen että vauvan sydänäänien laskun takia avitettiin imukupilla ulos. Karsee kokemus ja neuvolassa asiaa ei kommentoitu mitenkään vaikka kotikäynnillä siitä sanoin ja näytin sitä kaavaketta
Myöskään synnytyksessä ollutta kätilöä en sen koommin nähnyt...

Tuo synnytys vaivaa mieltä vieläkin ja todellakin ymmärrän jos synnytys pelottaa

 

[...]

Minä olen saanut ainokaiseni pelkosektiolla. Oli hyvä kokemus.

 

[nunu]

Mulla kans eka synnytys oli vähemmän miellyttävä sydänäänet laski 1½h ponnistuksen jälkeen -> imukupilla lapsi ulos -> repeämät jotka paikattiin leikkurissa Kesti pitkään toipua siitä. Ja miehellä kesti pitkään toipua siitä, että hänet ja vastasyntynyt lapsi UNOHDETTIIN synnytyssaliin useammaksi tunniksi! Kukaan ei käynyt, vauva oli pesemättä ja mittaamatta jne. Sitten joku vahingossa tuli vastaan ja kyseli mitä täällä odottelee, kertoi tilanteen ja niin lähtivät odottelemaan minua ja vauvaa mittailemaan... Miehellä hirveä huoli, kun ei hänelle jäänyt muuta tietoa minun lähdöstä, kuin sanat "vuotaa!".

 

[.]

Esikoisen synnytys kesti päiviä, olin synnytyssalissa 26 tuntia ja päätyi kiireelliseen sektioon. Neuvolasta en saanut apua synnytyksen jälkeen, vaikka synnytys oli minulle traumaattinen. Vasta nyt, kun odotan toista, vaadin päästä pelkopolille jo alkuraskaudessa. Kävin synnytyspelkoon erikoistuneen psykologin vastaanotolla kerran viikossa, ja hän sanoi että minulla on post-traumaattinen stressihäiriö johtuen ensimmäisestä synnytyksestä. Hän suosittelee papereissa sektiota.

Tosi mielelläni synnyttäisin alakautta. Se ei vaan ole mahdollista nyt; en pysty siihen. Ei ole pakko ymmärtää tai hyväksyä, en ymmärrä täysin itsekään.

Voi, kerranki joku tajuaa mitä mä tarkotan! Mulla eka synnytys päätyi sydänäänten laskun vuoksi imukuppiulosvetoon ja joka rajuihin repeämiin jotka vielä puolen vuodenki päästä tuntuivat hirvittävinä hermosärkyinä. Muutenki tilanne oli tosi kaoottinen. Synnytyksen jälkeen mulle on tullut ihan hirveä kammo kaikke toimenpiteitä kohtaan tuolla alakerrassa, onneks neuvolassa on otettu tämä hienosti nyt huomioon ja olen säästynyt niiltä ronkinnoilta. Mä en pelkää sitä kipua, vaikka eihän sekään mukavaa ollut mutta kaiken kaikkiaan tuo synnytys jätti mulle traumat jotka ovat oikeasti varjostaneet koko tätä raskautta joka tuli vielä ihan yllätyksenä, ehkäisystä huolimatta. otin myös heti ekassa neuvolakäynnissä puheeksi tämän valtavan pelon ja sainkin ajan pelkopolille tyksiin ja josta laitettiin psykologin juttusille kriisipolille lähete. Kyllä sitä itekin synnyttäis mielellään alakautta, mutta musta ei vaan ole siihen enää. Pelkkä ajattelu laukasee mussa ihan mielettömän stressin, eli oikeasti alkaa pää hajoamaan...

Sun eka synnytys kuulostaa samalta kuin minun eka. Sydänäänet laski, imukuppi kehiin, 3 asteen repeämät. Henkiset traumat jäi. Onneksi toivuin entisilleen mutta päätin ku toinen tulee niin sektio kiitos. No toinen tuli sitten sektiolla ja tyytyväinen olen. Myönsi heti sektion, lääkärikin sanoi että monesti leikataan seuraava jos nuin pahasti repeää. Nyt kun toinen synnytys meni hyvin niin eka synnytyskään ei enään koko ajan mielessä pyöri vaikken sitä mielellään muistele Sektio on varmasti sinunki tapauksessa hyvä päätös!

 

[vieras123]

Minä olen ainokaiseni saanut pelkosektiolla eikä kaduta yhtään. Palautuminen oli odotettua nopeampaa ja kivuttomampaa. Normisynnytykseen en pystynyt henkisesti. Ei tarvinnut sektiosta tapella. Kaksi lääkärikäyntiä pelkopolilla riitti ja sain sektion. Kyllähän ne siellä yritti puhua alatien puolesta, mutta eivät alkaneet vänkäämään, kun kuitenkin halusin sektion. Tokalla käynnillä lääkäri vain kysyi, että olenko miettinyt asiaa ja haluanko jostain kohtaa lisätietoa. Sanoin miettineeni ja haluavani sektion. Tämän jälkeen varattiin päivä. Osastolla ei tullut yhtään asiatonta käytöstä henkilökunnalta. Oma äiti oli ainoa, jonka oli vaikea asiaa sulattaa.

 

[Fiviann]

...niin miten teihin suhtauduttu synnärillä, siis hoitohenkilökunta? Itellä on ihan mieletön synnytyspelko, oli jo ennen esikoista ja hänen synntyksen jälkeen se vaan tuplaantui. Nyt on käyty pelkopolit ja kriisipolit läpi ja nyt näyttäis siltä, että sektio ei olisi pois suljettu mahdollisuus. Mieletön helpotus. Yksi käynti oisi kriisipolilla vielä edessä sekä myös synnytystavanarviointi, jossa sitten päätetään saanko sen sektion vai en...

eli onko täällä muita ketä on esikoisen synnyttänyt alakautta ja toisen sitten sektiolla pelon takia?

Hei, olen samassa tilanteessa kanssasi siltä osin että esikoisen synnytettyä pelkoni kivusta ym. vain kaksinkertaistui. Pitkitin seuraavan lapsen tekoa 4-vuotta kunnes päätin olla olematta itsekäs. Plussasin viikko sitten ja nyt jo kauhulla odotan synnytystä.

 

[kaisa]

Ihan käsittämätöntä.. kyl naiset on taas osoittaneet raakuutensa!! Jos pelkää, niin pelkää!!

 

[Jaana]

[Mutta kun sitä ei voi mulle kukaan etukäteen sanoa ja vannoa. Mä olen vasta nyt tajunnut miten raskaasti mä otin sen hetken kun en saanutkaan vauvaa heti syliin syntymän jälkeen vaan tämä eloton pikku kaveri vietiin kiireesti pois. Vasta psykologin kanssa juteltua ja tähän syntymähetkeen palattua tajusin, että mä olin koko sen tilanteen alitajuntaisesti yrittänyt unohtaa kun se oli mulle niin kova paikka.

Minusta, jos sinä olet kertaalleen alatien kokenut, siinä jostain syystä mennyt asiat metsään ja siltä pohjalta haluat seuraavassa synnytyksessä sektion, niin sulla on siihen täysi oikeus eikä sun kannata edes olla nolo sen suhteen. Minäkään en varmastikaan enää ottaisi riskiä, että pissaan lopun elämääni katetrilla. Nuo imukuppihommat on minusta ihan silkkaa puoskarointia. Varmaan sulle ei edes mussuteta kun lyöt tuon aiemman synnytyksen faktat tiskiin ja olet tiukkana. Kannattaa silti tosiaan muistaa, että sektiossakaan ei asioiden kulkua voi täysin ennakoida.

Mulla kaksi sektioon päätynyttä alatieyritystä. Esikoisella romahti sydänäänet. Kuopusta väkerrettiin 70 tuntia lapsivesien menon jälkeen ja lopulta mun toiveista huolimatta oli pakko leikata, kun vauvan sydänkäyrä alkoi kertoa merkkejä nousevasta tulehduksesta. Minä sainkin sit siitä palkaksi kohtutulehduksen.

 

[pelokas täälläkin]

Mä sain kolme lasta alateitse, ja neljännen kohdalla pelkosektiolla syntyi. Jouduin taistelemaan todella saadakseni sektion, mutta sain sitten lopulta. Kaikki suhtautuivat minuun todella hyvin, eikä missään vaiheessa kukaan mitään sanonut, vaikka pelkosektio oli tehty. Sairaalassa henkilökunta oli tosi ihanaa, ja kohteli kuten ketä tahansa synnyttäjää, kuten kuuluukin. Jopa edelleen siinä vaiheessa henkilökunta oli ihanaa, kun jouduin takaisin sairaalaan mätää vuotavan haavan takia, kun haava pahasti tulehtui.

Mulle sektio oli hyvä kokemus, parempi kuin yksikään alatiesynnytys.

 

[Koska sektiopäätös?]

Millä rv:llä olette saaneet lopullisen ja siis varman sektiopäätöksen?

Olen käynyt pelkopolilla jo alkuraskaudesta asti, ja aina vain sanovat että se virallinen sektiopäätös tehdään sitten vasta loppuraskaudessa. Kuitenkaan kukaan ei sano tarkkaan milloin. Psykologilla on käynyt pelkopolin kautta, ja hänkin sanoi että koska ei ole lääkäri ei voi virallista pelkodiagnoosia antaa...

 

[y]

Se päätös tehdään yleensä siinä 36+. Ja sen tosiaan tekee äitipolin lääkäri. Eli turha hakea niitä lausuntoja neuvolalääkäreiltä (niitäkin joillekin tehdään joskus. Ja niillä ei ole mitään virallista merkitystä).

 

[kiireellisestisektoitu]

itsekin pelkään ja kiinnostaa nuo vastaukset kyllä alottajan kysymykseen...
ja mikään kipu ei ole verrattavissa siihen pelkoon mitä synnytys tuo! kipuun on lääkkeet, henkiseen raiskaukseen ei ole mitään lääkettä kuin aika...
meillä kävi niin että lapsi sektoitiin kiireellisesti ja suoraan teholle hyvin sairaana - eivät vittupäät tyksissä uskoneet kun anoin synnytyksen aikana sektiota ja sitten olin jo niin väsynyt että vain olin lamaantuneena ja kätilö "lohdutti" minua sanoen: tätähän sä halusitkin! ärähdin sille ämmälle hyvin vihaisena: joo, viisi tuntia sitten!
tyksissä ei vaan osata tehä näemmä mitään oikein. ei pelotellakseni muita tosin...
kivut jatkuivat yli jälk.tarkastuksen ja sekin oli ammattitaidottomuutta ja ensikertalaisen vedätystä. kuten koko raskausajan hoitokin. ikinä en enää mene tyksiin synnyttämään muuta kuin jalat edellä ja paareihin sidottuna!
itse sektion tehnyt lääkäri oli osaava, hieno arpi jäi... ja sekin oli tuuraaja-lääkäri!
seuraavaksi haluaisin sektion, en kestäisi sitä että vielä alatiesynnytyksessäkin repeisin vaan sen takia että mulle sanottaisiin "kyllä sä siihen pystyt nyt vaikket ekalla kerralla". en pysty, eikä kukaan voi pakottaa. kun kerran lapsi ei mahdu tulemaan alas kanavaan niin ei mahdu! (lapsi oli "normikokoinen", alle 4kg)

 

[ysa]

Niitä ensisynnyttäjiä on tuhansittain, jotka jo supidtusten alussa alkaa puhumaan sektiosta. Mutta kuitenkin synnyttävät aivan hyvin alakautta.

Mun mielestä sype-sektioihin pitäisi tulla jokin vastuuvapautuslomake. Eli silloin jos kuolet vuotoon sektiossa, saat infektion, saat veritulpan tms tai vammaudut vakavasti, niin se on "oma vika". Eli silloin olisi turha alkaa itkemään hoitovirheistä ja muista.

Ja siihen sektion ajankohtaan synnytyksen aikana: jos olette sanoneet monta tuntia aikaisemmin haluavanne sektion ja sitten aivan loppuvaiheessa päädytään sektioon, niin te ette tietäneet asiaa mitenkään paremmin. Siihen sektioon päädytään sen hetkisen tilanteen mukaan eikä niillä monen tunnin takaisilla puheilla ole mitään pohjaa.