Esikoiseni isä näkee lastaan noin pari kertaa vuodes välimatkasta johtuen. Aina kun isä käy niin tyttö on pahankurinen ja tottelematon minullekin. Isä minua moitti et enkö osaa kasvattaa häntä. Yritä siinä sitten selittää ettei hän aina ole tuollainen.
Viimeksi kun veimme isän juna-asemalle niin tyttäreni käyttäytyi taas kuin pahanen kakara. Sanoi myös ettei välitä isästään ja et lähtis jo. Yritin sanoa että isälle tulee paha mieli ettei puhuisi tuollaisia. Muuten kyllä kaipailee isäänsä ja pitää isästään. Minusta se on lapsen keino näyttää ettei pidä tilanteesta. Rakastaa isäänsä mutta isä ei ole niin tuttu kuin äiti. Välit ovat hieman vieraat ja se varmasti "rasittaa" lasta. Niinkuin tyttäreni sanoikin (en muista koko keskustelua) että se on myöhäistä nyt. Eli pieni lapsenikin ymmärsi että jos isä ei alusta asti voi olla koko aikaa vastuuntuntoinen ja tarpeeksi läsnä lapselleen niin turha odottaa että lapsi isompanakaan olisi sen läheisempi.
Tuleepa pitkä selostus. Teillähän tyttö tapaa isäänsä useammin mutta siinäkin on pitkä väli ennenkuin hän taas näkee isäänsä. Eli jos mennään lapsen asemaan niin ajatelkaa miltä itsestä tuntuis asua aina välillä jossain toisessa kodissa. Jatkuvaa reissaamista kahden talon välillä. Lapsi protestoi sitä tilannetta.
Vaikka minkäpä sitä aikuiset tilanteelle voi kun ero tulee ja molemmat vanhemmat haluavat olla osana lapsen elämässä.
Omat lapseni ovat täysin minun hoivissani ja tapaavat isiään harvoin mutta siltikin sekin vaikuttaa heidän elämäänsä. Ja samalla tavalla ilmaisevat huonoa oloaan kiukuttelemalla.
