te joilla lapset välillä etävanhemman luona..

typyjen äippä

Aktiivinen jäsen
07.07.2006
1 684
0
36
Millaisia lapset ovat kun tulevat kotiin? Mulla on tyttö 8v ja on isällään joka toinen vkonloppu. Joka kerta kun tyttö tulee kotia hän on pahalla päällä. Huutaa ja soittaa suuta eikä mikään mene perille. Eilinen ilta oli taas yhtä painajaista ja sama jatkui nyt aamulla kun kouluun lähti. :(
Tiiän et ku meen hakemaan koulusta tyttö on taas oma itsensä, mutta mikä siinä on että kun tulee isänsä luota kotiin niin ensimmäinen vuorokausi täytyy kiukutella. :/
 
Esikoiseni isä näkee lastaan noin pari kertaa vuodes välimatkasta johtuen. Aina kun isä käy niin tyttö on pahankurinen ja tottelematon minullekin. Isä minua moitti et enkö osaa kasvattaa häntä. Yritä siinä sitten selittää ettei hän aina ole tuollainen.
Viimeksi kun veimme isän juna-asemalle niin tyttäreni käyttäytyi taas kuin pahanen kakara. Sanoi myös ettei välitä isästään ja et lähtis jo. Yritin sanoa että isälle tulee paha mieli ettei puhuisi tuollaisia. Muuten kyllä kaipailee isäänsä ja pitää isästään. Minusta se on lapsen keino näyttää ettei pidä tilanteesta. Rakastaa isäänsä mutta isä ei ole niin tuttu kuin äiti. Välit ovat hieman vieraat ja se varmasti "rasittaa" lasta. Niinkuin tyttäreni sanoikin (en muista koko keskustelua) että se on myöhäistä nyt. Eli pieni lapsenikin ymmärsi että jos isä ei alusta asti voi olla koko aikaa vastuuntuntoinen ja tarpeeksi läsnä lapselleen niin turha odottaa että lapsi isompanakaan olisi sen läheisempi.
Tuleepa pitkä selostus. Teillähän tyttö tapaa isäänsä useammin mutta siinäkin on pitkä väli ennenkuin hän taas näkee isäänsä. Eli jos mennään lapsen asemaan niin ajatelkaa miltä itsestä tuntuis asua aina välillä jossain toisessa kodissa. Jatkuvaa reissaamista kahden talon välillä. Lapsi protestoi sitä tilannetta.
Vaikka minkäpä sitä aikuiset tilanteelle voi kun ero tulee ja molemmat vanhemmat haluavat olla osana lapsen elämässä.
Omat lapseni ovat täysin minun hoivissani ja tapaavat isiään harvoin mutta siltikin sekin vaikuttaa heidän elämäänsä. Ja samalla tavalla ilmaisevat huonoa oloaan kiukuttelemalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Akkavalta:

joo kyllähän se raskasta tytölle on reissaaminen ja sekin että molemmissa paikoissa on omat säännöt ja tavat. Eihän se auta kun jaksaa vaikka hermoja siihen välillä tarvitaan. =)
 
Yhteistyössä