te häälahjasummien kyselijät esim. opiskelijat, "hoitovapaaperheet" etc.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja köyhäilyä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

köyhäilyä

Vieras
te voitte osallistua ihan millaisella summalla vaan häihin, ei tartte täällä kysellä riittääkö joku summa vai ei, jos ei sitä summaa ole valmis nostamaan esim. kaksi aikuista yhteensä jotain 40 euroa, just. Mutta muistakaa, että kaikella "pahalla" on tapana tulla ns. takaisin päin ja itse saatte itseänne hävetä sen lahjan kanssa.

ja näistä opiskelijoista tuli mieleen, että mä en ymmärrä miten ihmisillä ei ole toisten arvokkaaseen, kerran (yleensä) tapahtuvaan juhlaan väh. 40 euroa/nassu. Mä olen opiskelullut aikoinaan yht. n. 5 vuotta lukion jälkeen ja kyllä mulla oli rahaa toisten ihmisten lahjoihin. Aina muutenkin varalla vähän. Ja voin sanoa, että kotoa ei ollut rahoittajia eli opintotuella elin.
 
Aika materialistinen maailmankuva sinulla. Itse olin opiskelija ehkä hieman aiemmin kuin sinä, ja kyllä me kaikki silloin elimme aika vaatimattomasti, eikä toisten häihin viety eikä odotettu toisilta mitään arvokasta. Onneksi sain elää silloin, eikä nykyään, jolloin tehdään lahjalistoja, ja pyydetään jo hääkutsussa lahjaa. Jotenkin totaalisen tyylitöntä ja ahnetta minusta.

Mutta mitäpä muutakaan niissä häissä olisi, kun niitä pitää jo monet vakiintuneet parit, joilla on monilla jo lapsia ja omakotitalokin.
 
Mulla on jäänyt koko vuosi opintotuesta käteen 80? /kuukausi. En saanut tänä kesänä ollenkaan kesätöitä joten jouduin irtisanomaan vuokrasopimukseni ja muuttamaan vanhempieni luokse. Maksoin vuokrasopimuksen purustua sakkoa 450 ?, johon kuluikin kivasti melkein kaikki koko viime kesän ansioista. Nyt mulla on tilillä 178? ja seuraavan kerran saan rahaa syyskuun 5. päivä joten, mä olen kyllä kohta ihan pa. Mun ei mielestäni tarvitse hävetä mitään. Enkä todellakaan koe itseäni mitenkään huonoksi vaikka en voi panostaa lahjaan kuin sen 20?. Perseestäkö ne rahat pitäis repiä?
 
Ehkä yksi tällainen summa ei ole paljon, mutta voihan hyvin olla perheitä, joiden lähipiirissä on useita juhlia peräjälkeen, jolloin onkin tulotasoon nähden hyvinkin suuresta summasta.
 
Hmm.. olikohan toi 40e kahdelta aikuiselta viittaus siihen mun eiliseen vastaukseen.. :snotty:

No mulla jäi vuokranmaksun jälkeen 138e/kk elämiseen. Ei siitä paljoa voinut toisten lahjomisiin pistää. Säästöt meni autokouluun (laskin, että riittää just nippanappa siihen). Jouduin siitä sitten kuseen, kun jouduin maksamaan tv-lupaa ja niitä sakkoja.

Mun mielestä häiden ei kuulu olla mikään lompakon lihottamisoperaatio. Eikö tarkoituksen pitäisi olla sukulaisten ja ystävien kutsuminen "juhlimaan ikuista rakkauttanne".
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuusikon äiti:
Ehkä yksi tällainen summa ei ole paljon, mutta voihan hyvin olla perheitä, joiden lähipiirissä on useita juhlia peräjälkeen, jolloin onkin tulotasoon nähden hyvinkin suuresta summasta.

Aivan!!! Kun osuu samaan kesään:yo-juhlat 40 e,rippijuhlat 40 e, häät 40 e ja parit kaverisynttärit yht. n. 15 e niin ON SIINÄ opiskelijan budjetilla kiva kituuttaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Gorthaur:
Hmm.. olikohan toi 40e kahdelta aikuiselta viittaus siihen mun eiliseen vastaukseen.. :snotty:

No mulla jäi vuokranmaksun jälkeen 138e/kk elämiseen. Ei siitä paljoa voinut toisten lahjomisiin pistää. Säästöt meni autokouluun (laskin, että riittää just nippanappa siihen). Jouduin siitä sitten kuseen, kun jouduin maksamaan tv-lupaa ja niitä sakkoja.

Mun mielestä häiden ei kuulu olla mikään lompakon lihottamisoperaatio. Eikö tarkoituksen pitäisi olla sukulaisten ja ystävien kutsuminen "juhlimaan ikuista rakkauttanne".

Ap ilmeisesti viittas tuohon mun ketjuun, jossa viisi ihmistä pistää 100? häälahjarahaa.
 
Muista että se kaiken pahan takaisintulo koskee myös sinua. Miksi ihmeessä arvostelet, ei siihen pitäisi kenelläkään olla varaa.

Terveisin tänään erittäin äreä Ankka, jolla alkaa keittää pinnallisuus ja ahdasmielisyys :snotty:
 
Jos kesässä on yhdet häät niin hääpari saa varmasti meiltäkin huomattavasti arvokkaamman lahjan kun mitä esim. tänä kesänä tulemme kellekään hankkimaan koska meillä on tänä kesänä VIIDET häät ystäväpiirissä :o
Vaikka käydään molemmat töissä niin ei taatusti ole 2kuukaudessa laittaa pelkkiin häälahjoihin monia satoja euroja kun juuri oli omatkin häät ja näihin muihin matkustellessa menee bensoihinkin rahaa kun ovat kaikki kaukana meistä, satojen kilometrien takana :/

Minusta jokaisen hääparin pitäisi miettiä hääbudjetinsa niin ettei jo valmiiksi mielessään laskeskele kuinka paljon vieraat maksavat siitä summasta heille takaisin :attn:

Enemmän minua harmitaisi se että joku läheisistäni jäisi pois juhlistani kuin se että hän toisi tullessaan vain onnittelukortin meille!
 
Mä olen sitä mieltä, että jos rahaa lahjaksi pyydetään, jokainen tuokoon sen summan mikä omasta mielestä hyvältä tuntuu. Me pyydettiin rahaa ja saatiin osalta enemmän osalta vähemmän. Ihan sama, vaikka yksi pariskunta ei ollut tuonut mitään. Mulle tärkeintä oli heidän paikallaolo ja mukava ilta, ei se mitä lahjaksi tulee.

Samoin ollaan itse vieraana ajateltu, viedään semmonen summa kun hyvältä tunnostaa (esim. kuinka läheisiä ysräviä/sukulaisia hääpari on). Jos ei hääparille kelpaa, voi palauttaa kun enskerralla nähdään :D
En minä ainakaan laskenut häitä järjestettäessä, että jokainenhan sitten tuo sen 50e/nuppi, en itseasiassa edes ollu kuullut koko asiasta, ennen kun näitä keskustelupalstoja luin. Mulle se 50e on helkatin iso summa ja yleensä juhliin meno vaatii kuitenkin vaatteiden ostoa ja matkustamista pitkänkin matkan päähän...
 
Alkuperäinen kirjoittaja köyhäilyä:
te voitte osallistua ihan millaisella summalla vaan häihin, ei tartte täällä kysellä riittääkö joku summa vai ei, jos ei sitä summaa ole valmis nostamaan esim. kaksi aikuista yhteensä jotain 40 euroa, just. Mutta muistakaa, että kaikella "pahalla" on tapana tulla ns. takaisin päin ja itse saatte itseänne hävetä sen lahjan kanssa.

Sinulla on aika erikoinen käsitys pahuudesta, mutta toisaalta ilmeisesti saa kuitenkin onnitella sinua siitä, että tuo on sinun käsityksesi pahuudesta, eikä jokin.. noh, oikeasti paha ja julma asia.

*Tässä sinulle 60 euron lahja siitä hyvästä*

Yleisesti ottaen materialismi ja ahneus on minusta suurempi pahe, kuin tulojensa mukaan eläminen tai empatia =)
 
Me vietetään parin viikon päästä häitä ja vieraat on kutsuttu paikan päälle jakamaan meille tärkeä päivä kanssamme, ei rahoittamaan juhlakuluja tai häämatkaamme, vaikka toki lahjat ovat tervetulleita. Jos joku jää juhlistamme pois koska ei ole varaa tarpeeksi kalliiseen lahjaan, koen itseni epäonnistuneeksi siinä että oikeastiko ihmiset luulevat että olen niin pinnallinen että vain moisella asialla olisi väliä!
 

Yhteistyössä