O
ortobe
Vieras
He erosivat viime vuonna, kun nainen petti miestä. Olivat naimisissa.
Tai ovat edelleen, eropaperit menossa.
Olemme tapailleet n. 8 kk..
Olin huomannut aiemmin, että mies luki auki jääneitä keskustelujani fb:ssä.
Harmittomia siskoni kanssa käytyjähän ne olivat, mutta silti.
No eilen se sitten lähti reissuun, ja oli jättänyt fb:n auki.
Menin lukemaan, mitä se on kirjoitellut vaimonsa kanssa.
Molemmat teksteissä vähättelivät ja haukkuivat mua mitä miksikin.
Kaikenlisäksi mies oli kertonut sille vaimollensa mun masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista (mitä oli pari kk sitten eräästä asiasta johtuen, nyt ei enää ole), eli minun henkilökohtaisista asioistani! Mielestäni ne eivät kuulu *****akaan sille vaimolle.
Hyvin suoraan sitten kerroin tästä, että olit jättänyt auki fb-tilisi ja luin keskustelut ja hän vastasi siihen ensin vain että "Ymmärrätkö sä että mun on ollut pakko puhua niistä asioista. Ja pidit siitä tai et se on mulle läheinen jonka kanssa jakaa asioita".
Teksteissä vaimokin arvosteli mua, vaikka tiedän, että hän ei itse ole mikään täydellisyys. Itse en ole sanonut miehestä yhtään pahaa sanaa kenellekkään, kehunut vain. Jopa eksälleni, josta itse erosin viime vuonna, olen sanonut hyviä asioita.
Miten mun pitäisi nyt suhtautua tähän?
Olen äärimmäisen vihainen, että puolustelee tekoaan kertoa MINUN henk.kohtaisia asioita exällensä mitenkään. Plus siitäkin vihainen, että haukkuu minua selkäni takana exällensä, ja vielä yhdessä liittoutuneita ikäänkuin minua vastaan.
Pitäiskö jättää tämä mies vain omaan arvoonsa.
Kaipaan toisenlaisia näkökulmia asiaan, kuin vain omani..
:/