V
vierailija
Vieras
Olen tapaillut hieman minua vanhempaa, lapsetonta miestä parisen kuukautta. Hän on aika kivikasvo, ei kerro ajatuksiaan tai näytä tunteitaan, vuorovaikutus on kömpelöä, ei puhu lapsillenikaan sanaakaan, mikään ei kiinnosta, leppoisaa jutustelua ei ole, mutta keskustelee mielellään vain ns. asiapitoisista aiheista ja tietämys monesta asiasta onkin hyvin kunnioitettavaa.
Ensitreffit olivat loistavat, mukava, puhelias ja valoittavan hymyilevä mies, tosin kiinnitin huomiota, että puhui pääasiassa vain itsestään ja selitti asioita todella yksityiskohtaisen tarkasti ja monotoniseen puhesävyyn.
Tutustuminen lähti kuitenkin kivasti käyntiin ja alkuun hän lähetti mukavia viestejä muutaman viikon ajan, kertoi omista hyvistä fiiliksistä ja kiinnostuksesta, odotti, milloin nähdään, sanoi pitävänsä minusta. Jokin muuttui aivan yhtäkkiä ja vaikka hän soittaa edelleen päivittäin, puhelut on hyvin asiakeskeisiä, kaverillisia, ei avaa mitään itsestään, kertoo lähinnä päivän puuhistaan ja päättää puhelun nopeasti ja aina samoin sanoin. Viettää paljon aikaa kotona yksin, käy illalla ajalemassa, soittaa kitaraa ja valmistautuu ajoissa seuraavaan työpäivään. Olen yrittänyt monta kertaa varovasti ja asiallisesti kysyä, missä mennään ja jutella asioista ja toiveista (en syyllistäen vaan hänen ajatuksia ja toiveita kuulostellen), mutta aina se on hänen mielestään vikojen etsimistä hänestä, ongelmien synnyttämistä jne. Hän on aika ehdoton monessa asiassa, ei huomioi, naljailee ja vähättelee minua ikävästi huumorin varjolla.
Hän yöpyi luonani pari päivää sitten. Koko olemus on kuin puusta tehty, ei puhu mitään kenellekään, pyysin koiralenkille, katsotaanko leffaa jne.. Kaikkiin tuli vastaus "ei kiinnosta" . Kysyin, mitä sitten haluat tehdä, vastaus "en mitään". Loppujen lopuksi istuimme telkkarin ääressä illan, jutustelin pääasiassa lasteni kanssa ja menimme ajoissa nukkumaan hänen tahdostaan. Koko ilta oli outo ja kiusallinen, ei kosketusta, ei hyvä yön toivotusta, ei mitään...hyvän yön pususta puhumattakaan. Aivan kuin joku ventovieras ihminen olisi yöpynyt sängyssäni.
Seksiä on harrastettu kahdesti, kolmas kerta epäonnistui ja sen jälkeen myös hänen flirttailevat/vihjailevat viestitkin asiaan liittyen.
Voisiko nämä piirteet viitata autismiin, tunnekylmyyteen, aspergeriin..?? Jos tämä on jotain sellaista, onko tällainen ns. alkukankeutta ja asiat muuttuisivat ajan kanssa rennompaan ja luonnollisempaan suuntaan? Ollakseni rehellinen, yritän keksiä, mistä on kyse ja samalla pohtia, onko mitään mieltä jatkaa, kun asiat muuttuivat tällaiseksi. Ainakaan tämä ei tunnu tällaisenaan hyvältä enkä saa tästä oikein mitään. Keskustelu ei auta, yritetty on ja nyt koitan tulkita tätä itseksesäni. En haluaisi hätiköidä, mutta en todellakaan halua lasteni elämään tällaista. Hän on varmasti rehellinen ja lojaali, mutta minulle parisuhde on toisen huomioimista, lämpöä ja läheisyyttä. Hän on aika kylmä, robottimainen, rutiineissaan kiinni, ja mietin sitäkin, voisiko johtua siitä, että hän on menettänyt perheensä todella nuorena. Siksi kai koen, että minun tulee ymmärtää ja sietää, vaikka en itse voikaan hyvin näin. Olisi mukava kuulla ajatuksia ja kokemuksia, miten parisuhde esimerkiksi autististen piirteiden omaavien kanssa on lähtenyt sujumaan vai ollaanko siinä törmäyskurssilla liian usein. Hänen aiemmista suhteista tiedän vain sen, että kaikki naiset ovat kuulema olleet narsistisia kusipäitä, kuten hän sen sanoo. Tuo ilmaisu pistää miettimään paljonkin.
Ensitreffit olivat loistavat, mukava, puhelias ja valoittavan hymyilevä mies, tosin kiinnitin huomiota, että puhui pääasiassa vain itsestään ja selitti asioita todella yksityiskohtaisen tarkasti ja monotoniseen puhesävyyn.
Tutustuminen lähti kuitenkin kivasti käyntiin ja alkuun hän lähetti mukavia viestejä muutaman viikon ajan, kertoi omista hyvistä fiiliksistä ja kiinnostuksesta, odotti, milloin nähdään, sanoi pitävänsä minusta. Jokin muuttui aivan yhtäkkiä ja vaikka hän soittaa edelleen päivittäin, puhelut on hyvin asiakeskeisiä, kaverillisia, ei avaa mitään itsestään, kertoo lähinnä päivän puuhistaan ja päättää puhelun nopeasti ja aina samoin sanoin. Viettää paljon aikaa kotona yksin, käy illalla ajalemassa, soittaa kitaraa ja valmistautuu ajoissa seuraavaan työpäivään. Olen yrittänyt monta kertaa varovasti ja asiallisesti kysyä, missä mennään ja jutella asioista ja toiveista (en syyllistäen vaan hänen ajatuksia ja toiveita kuulostellen), mutta aina se on hänen mielestään vikojen etsimistä hänestä, ongelmien synnyttämistä jne. Hän on aika ehdoton monessa asiassa, ei huomioi, naljailee ja vähättelee minua ikävästi huumorin varjolla.
Hän yöpyi luonani pari päivää sitten. Koko olemus on kuin puusta tehty, ei puhu mitään kenellekään, pyysin koiralenkille, katsotaanko leffaa jne.. Kaikkiin tuli vastaus "ei kiinnosta" . Kysyin, mitä sitten haluat tehdä, vastaus "en mitään". Loppujen lopuksi istuimme telkkarin ääressä illan, jutustelin pääasiassa lasteni kanssa ja menimme ajoissa nukkumaan hänen tahdostaan. Koko ilta oli outo ja kiusallinen, ei kosketusta, ei hyvä yön toivotusta, ei mitään...hyvän yön pususta puhumattakaan. Aivan kuin joku ventovieras ihminen olisi yöpynyt sängyssäni.
Seksiä on harrastettu kahdesti, kolmas kerta epäonnistui ja sen jälkeen myös hänen flirttailevat/vihjailevat viestitkin asiaan liittyen.
Voisiko nämä piirteet viitata autismiin, tunnekylmyyteen, aspergeriin..?? Jos tämä on jotain sellaista, onko tällainen ns. alkukankeutta ja asiat muuttuisivat ajan kanssa rennompaan ja luonnollisempaan suuntaan? Ollakseni rehellinen, yritän keksiä, mistä on kyse ja samalla pohtia, onko mitään mieltä jatkaa, kun asiat muuttuivat tällaiseksi. Ainakaan tämä ei tunnu tällaisenaan hyvältä enkä saa tästä oikein mitään. Keskustelu ei auta, yritetty on ja nyt koitan tulkita tätä itseksesäni. En haluaisi hätiköidä, mutta en todellakaan halua lasteni elämään tällaista. Hän on varmasti rehellinen ja lojaali, mutta minulle parisuhde on toisen huomioimista, lämpöä ja läheisyyttä. Hän on aika kylmä, robottimainen, rutiineissaan kiinni, ja mietin sitäkin, voisiko johtua siitä, että hän on menettänyt perheensä todella nuorena. Siksi kai koen, että minun tulee ymmärtää ja sietää, vaikka en itse voikaan hyvin näin. Olisi mukava kuulla ajatuksia ja kokemuksia, miten parisuhde esimerkiksi autististen piirteiden omaavien kanssa on lähtenyt sujumaan vai ollaanko siinä törmäyskurssilla liian usein. Hänen aiemmista suhteista tiedän vain sen, että kaikki naiset ovat kuulema olleet narsistisia kusipäitä, kuten hän sen sanoo. Tuo ilmaisu pistää miettimään paljonkin.