Väpä ONNITTELUT ja hyviä vointeja koko perheelle :flower: :heart: :flower: :heart:
Lily of the valley Eipä siinä ennättämistä ollut kun makasin siellä KYS:ssä silloin 2kk joten olin siellä jo valmiina
Nuorimmaisen kohdalla taasen sujuvasti valehtelin että saan muka mennä tuohon lähemmälle synnärille (joka ei enää ole toiminnassa) jonne on matkaa vain 30min. Eivät ajaneet pois kun menin sinne
Tosin silloin supparit hävisi jotka kotona oli ollut 5min välein.
Siellä synnärillä sitten olin jonkin aikaa ihan niin kuin että kotio tästä joutaa kohta mutta sitten vedin nenään jotain valkoista ainetta ja siitä ne supparit alkoi ja tyttö syntyi.
(.) Ei ainakaan yö auttanut minun tilanteeseen mitään.
Eilisen "urheilun" jäljiltä alapää edelleen tautisen kipeä vaikka luulin ettei se kipeämmäksi voi tulla mitä se jo on tässä muutaman kuukauden ollut.
Istuessa tuntuu takareiän puolella asti että siellä on jokin keilapallo survottu sisälle, joten ilmeisesti neiti on laskeutunut entistä alemmaksi sitten.
Huomenna on KYS joten saas nähdä mikä siellä on tilanne.
Pitänee kai taas pakata kassi matkaan, vaikka en kyllä sinne halua jäädä ellei tosi pakko ole. Mieluummin taistelen tuskien kanssa kotona kuin menen sinne ähisemään.
Oli eilen ihan mukava, kun miehen ystävä kävi kylässä. En ole juurikaan kenenkään kanssa tässä niin hyvin synnytyksestä ja sektiosta jutellut...
niin ja vielä mies puolinen
No, osuutta lienee sillä että on lukenut lääkäriksi joten tietää asioista
ja on ollut synnytyksissä mukana jne...
Enie + Nörtti ja Hissu 35+2