Hipkukka Kyllä näin on, että pakko se on tehdä tuolla tavalla.
Seurustelua sitten siinä sen syöntien jälkeen kun ovat välillä pitkäänkin hereillä. Ja yöllä ei oikein sopisi alkaa heille juttelemaan kun syöttää, kun sitten heillä vaan silmät suurenee ja kuunnellaan entistä tarkemmin juttuja.
Tuosta murinasta, niin poika "murisi" ensimmäisen vuorokauden koko ajan. Oli kyllä jännän kuuloista. Sitten se vaan yks kaks loppui.
zaara Meillähän teki ultra arvion torstaina vauvoista "ei niin taitava" tapaus ja arviot oli että just ja just ehkä kolme kiloisia ovat.
Eli ei ihan mennyt nappiin. Ihmeteltiin kyllä itsekin että miten voi olla etteivät olis kasvaneet juuri mitään.
s-a-j Voi vitsi, toivottavasti mies ennättää kotiin ennen kuin alkaa tapahtua.
Väpä08 Joo, sitten alkoi sattua tosiaan kun oli tuo, että halus ponnistaa jo. Aiemmin muutaman supistuksen aikana tuntui että ei tule mitään, mutta mietti vaan että kohta se on ohi
).( Kätilö kävi tänään meillä vierailulla. Mukavaa oli nähdä ja jutella.
Aamusta asti pätkissä taas lukenut ja kirjoittanut
"aamupala" omenan ennätti syömään puolen päivän aikaan ja nytkin on leijonan nälkä kun ei vaan ennätä syömään.
Onneksi mies tulee kohta kotiin niin voi olla sitten "pärähdysvahtina" jos heti aletaan itkemään kun saan ruuan lämmitettyä itselle.
Huomenna meinasin lähteä ostamaan jouluruuat siltä osin kun niitä tarvii ostaa. Kiitos minun äidille, hän on tehnyt tortut, piparit, kakut, ja aikoi tehdä vielä latitkotkin tänä jouluna meille.
Mukavaa päästä kauppaan kun jaksaa ilman väli istumisia ja kipuja sielä pyöriä
Neuvolan kätilö sanoikin että ei meinannut tuntea kun on maha kadonnut ja kasvotkin kuulemma kaventuneet synnytyksessä.
No, mahan allekirjoitan, on outoa kun ei ole se hirveä reppu tuossa, ja en kyllä vaakalla ole käynyt mutta ei varmaan pahasti heitä jos sanoo että reilu 10kg jäi sinne laitokselle.
Mutta nyt on taas mentävä kun poika tuntuu heräilevän.
Viimeyö valvottiinkin melkein kokonaan kun ne yö nukkumiset on niin rauhattomia. Siitä olikin vielä tänään puhetta kätilön kanssa niin ehkä pitäis kokeilla radiota päälle yöksi, jos yksinkertaisesti vaan eivät osaa nukkua hiljaisessa. Päivällä siis nukkuvat suht hyvin nuo ruokailuiden välit.
Kiitokset kaikille onnitteluista ja myötä elämisestä myös.
Kovasti tsemppiä kaikille synytystä odottaville...kyllä se sieltä sitten tulee
Enie + Nörtti ja Hissu 6pv