Katapultti mä ajattelin kun esikoista odotin, että vauva-aika on ihan kauheaa ja sillon ei saa nukkua hetkeäkään ja vauva vaan huutaa koko ajan jnejne. eli en todellakaan odottanut vauva-arkea vaaleanpunaiset lasit silmillä vaan nettitekstien ja ihmisten puheiden perusteella odotin jotain helvetin esikartanoa 
Noh, vauva syntyi ja eka ilta vauvan syntymän jälkeen fiilikset oli tuota luokkaa, mulle tehtiin sektio ja haava oli toooodella kipeä, vauva vaan itki, itki, itki ja itki ja imi rintaa, mulla molemmat nännit vuosi verta ja poika imi imi imi ja kun ei oma ylpeys antanut periksi pyytää apua! Niin mä sit istuin siellä sairaalasängyssä vauva sylissä ja mietin, että tein elämäni suurimman virheen ja toivoin, että koko vauva katoaisi jonnekin eikä tulisi koskaan takaisin.
Mutta, tuosta selvittiin ja päästiin kotiin ja kas, se vauva-arki olikin aivan mielettömän ihanaa! univelkaa ei tullut laisinkaan, itseasiassa yksikään meidän kolmesta vauvasta ei oo kun satunnaisesti valvottanut öisin! Vauva oli ihan mielettömän ihana ja kun hän 4kk iässä alkoi nukkumaan 12h yöunia omassa huoneessaan niin silloin karisi viimeisetkin epäilykset siitä, että vauva-arki olisi vähäisimmässäkään määrin hirveää.
Itse oon nauttinut ihan suunnattomasti jokaisen lapseni vauva-ajasta ja kun mulle on monesti sanottu, että nopeasti se ohi menee niin mä oon todennut, et niin meneekin, ihan liian nopeasti! Anoppi mulle tossa sanoi, että kun kotiäitiys on niin rankkaa niin mä totesin, että mun elämäni ei oo koskaan ollut niin leppoista kun vauvan kanssa kotona, ihanaa kiireetöntä elämää anoppini siihen totesi, että se johtuu kuulemma vain siitä, että mun mies tekee kaiken ja mä vaan laiskottelen... hehe... ei se nyt niinkään oo, mä oon päävastuussa huushollin kunnossapidosta kun olen kotona ja se on vaan kivaa puuhastelua
Eli mulla ainakin se pessimistinen asenne sinällään oli ihan loistava juttu ennen vauvan syntymää, sillä sitten kun se todellisuus "iski päin kasvoja" totesin, että hitto, elämä vauvan kanssa on ihan älyttömän ihanaa! toki toisenlaisiakin kokemuksia on.
kyllä huomaa, että kroppa huomaa, että on äitiysloman aika, tänään siis vika päivä töitä ennen äitiyslomaa eilen mua supisteli ihan älyttömästi, käytiin kaupassa ja ihan koko ajan supisteli, kun edellinen loppui uusi alkoi välittömästi ja loppuillan selkä ja alavatsa olivat aivan tulessa! Mies mua jo katseli kun puhisin, että pitääkö sitä lähteä synnyttämään ei nyt vielä sentään! illalla saunassa alkoholitonta olutta litkiessäni mietin, et hitto... 5vkon päästä mä saan todennäköisesti juoda sen normioluen saunassa kun hyvin vahvasti epäilen, että 5vkon päästä mulla on jo vauva sylissä, siis 5viikkoa!?!?! mihin tää aika on mennyt?
olipas omanapaista taas :ashamed:
tatomira 34+4
Noh, vauva syntyi ja eka ilta vauvan syntymän jälkeen fiilikset oli tuota luokkaa, mulle tehtiin sektio ja haava oli toooodella kipeä, vauva vaan itki, itki, itki ja itki ja imi rintaa, mulla molemmat nännit vuosi verta ja poika imi imi imi ja kun ei oma ylpeys antanut periksi pyytää apua! Niin mä sit istuin siellä sairaalasängyssä vauva sylissä ja mietin, että tein elämäni suurimman virheen ja toivoin, että koko vauva katoaisi jonnekin eikä tulisi koskaan takaisin.
Mutta, tuosta selvittiin ja päästiin kotiin ja kas, se vauva-arki olikin aivan mielettömän ihanaa!
univelkaa ei tullut laisinkaan, itseasiassa yksikään meidän kolmesta vauvasta ei oo kun satunnaisesti valvottanut öisin! Vauva oli ihan mielettömän ihana ja kun hän 4kk iässä alkoi nukkumaan 12h yöunia omassa huoneessaan niin silloin karisi viimeisetkin epäilykset siitä, että vauva-arki olisi vähäisimmässäkään määrin hirveää. Itse oon nauttinut ihan suunnattomasti jokaisen lapseni vauva-ajasta ja kun mulle on monesti sanottu, että nopeasti se ohi menee niin mä oon todennut, et niin meneekin, ihan liian nopeasti! Anoppi mulle tossa sanoi, että kun kotiäitiys on niin rankkaa niin mä totesin, että mun elämäni ei oo koskaan ollut niin leppoista kun vauvan kanssa kotona, ihanaa kiireetöntä elämää
anoppini siihen totesi, että se johtuu kuulemma vain siitä, että mun mies tekee kaiken ja mä vaan laiskottelen... hehe... ei se nyt niinkään oo, mä oon päävastuussa huushollin kunnossapidosta kun olen kotona ja se on vaan kivaa puuhastelua Eli mulla ainakin se pessimistinen asenne sinällään oli ihan loistava juttu ennen vauvan syntymää, sillä sitten kun se todellisuus "iski päin kasvoja" totesin, että hitto, elämä vauvan kanssa on ihan älyttömän ihanaa!
toki toisenlaisiakin kokemuksia on.kyllä huomaa, että kroppa huomaa, että on äitiysloman aika, tänään siis vika päivä töitä ennen äitiyslomaa
eilen mua supisteli ihan älyttömästi, käytiin kaupassa ja ihan koko ajan supisteli, kun edellinen loppui uusi alkoi välittömästi ja loppuillan selkä ja alavatsa olivat aivan tulessa! Mies mua jo katseli kun puhisin, että pitääkö sitä lähteä synnyttämään ei nyt vielä sentään! illalla saunassa alkoholitonta olutta litkiessäni mietin, et hitto... 5vkon päästä mä saan todennäköisesti juoda sen normioluen saunassa kun hyvin vahvasti epäilen, että 5vkon päästä mulla on jo vauva sylissä, siis 5viikkoa!?!?! mihin tää aika on mennyt?olipas omanapaista taas :ashamed:
tatomira 34+4