* * * Tammikuun Vauvat 2012 joulukuussa * * *

Sannuli Mullakin on jatkuvasti todella korkea kynnys ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, vaikka syytä ehkä olisikin. Tulee vaan jatkuvasti mieleen muiden kertomat tarinat, kuinka ei oteta vakavasti varsinkaan puhelimessa. Niinpä olen päättänyt, että sitten kun itsestä tuntuu siltä, että nyt lähden tarkistamaan tilannetta, niin sitten lähden enkä pyydä heiltä lupaa tulla. Vauvat eivät voi itse kertoa tilannettaan, joten meidän on puolustettava heidän oikeuksiaan ja mentävä silloin kun siltä tuntuu. Äiti tietää parhaiten, milloin huolen määrä on liiallinen ja silloin auttaa ammattilaisen tilannetsekkaus. Puhelimessa kun tuntuvat ottavan hällä väliä asenteen. Toivottavasti asia lähtisi selkeytymään :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Heissan!

Tulin tähän sohvalle istumaan kun vauva on ollut niin hiljainen koko aamun. Sainkin sitten saman tien muutaman muljahduksen palkinnoksi eli syynä taitaa olla vain se että olen itse ollut liikkeellä koko aamupäivän, leiponut joululeivät, pessyt pyykkiä ja auttanut miestä tapetin laittamisessa.

Neuvolassa kävin torstaina. Sf-mitta oli 27,5 ja se oli kasvanut siis ihan omalla käyrällään. Alakäyrän alapuolella siis edelleen mutta tärkeintä on tasainen kasvu. Paino oli pysynyt sen sijaan ennallaan, nyt plussaa tullut hieman vajaa 10 kg eli varmaan samoihin pääsen kuin esikoisenkin kanssa. Hemppa oli laskenut, oli 95, tähän saakka olen pärjännyt ilman lisärautaa mutta nyt kävin apteekista hakemassa. Kohdunsuu pehmeä mutta kiinni, pituus 1cm eli sama tilanne kuin vajaa pari viikkoa aiemmin ultrassa.

Sannulille tsemppiä. Jos epäilyttää niin käy ihmeessä tarkistuttamassa tilanne. Saat mielenrauhan itsellesi.

Ninnatar: kävin laskemassa niin meidän pinniksen suojuksessa on 8 kiinnitysnauhaa. Se on ideasta valmiina ostettu ja kyllä tosi pitkä meidän pinniksen eli ehkä vähän normaalia reilummin mitoitettu.

Jaaha esikoinen tuli sisälle pitää mennä auttamaan kuravaatteiden kanssa. Hyvää neljättä adventtia!

Maka 36+5
 
Heips!

Viime viikolla kävin ä.polilla ja sain ajan käynnistys arvioon,eli suoraan osastolle pitäisi mennä sitten ja siellä arvioidaan tilanne,jännää!!samanlailla oli viimeksikin..Eli painoarvio oli 3278g et ainakaan yli lasketun ajan ei anneta mennä ja mullahan on ensimmäinen vaan lähteny ittestään syntyyn,seuraavat 4 käynnistetty juurikin koon takia..tai ei nuorimmainen,mut sillon sannottiin että käynnistetään enemminki synnytys "historian" takia..
mutta mutta mä uskon et mulla on nyt parina päivänä lähteny limatulppa irtoon,kenellä on lähteny synnytys sillain käyntiin et ekkuna limatulppa lähteny..ku mulla tosiaan ei oo ku nuo käynnistetyt synnytykset niin en tiedä tarkottaako mitään vaikka lähteeki..eilen/yöllä ja tänään ihan kunnolla,ihan olen kyl varma et limatulppaa on..ja supistelujahan mulla on koko aika ollu,kivuttomia/kipeitä..ois kyl ihana ku itestään lähtis,viime käynnistyksestä ei niin kivat muistot..
mutta nyt pullaa sulaan,vieraita vielä tulossa tos iltasella:wave:

hemuliina ja ihanuus 36+4:heart:
 
Kyllä täällä sitten luettavaa viime kerrasta ois kun olen käynyt.. Tosiaan enimmäkseen luen tuolla monikkofoorumilla. Ja mulle siis tehdään sektio PERJANTAINA 23.12 vauvojen perätilan vuoksi viikoilla 37+5, Jännittää!!! :) Koko raskausaika on mennyt uskomattoman hyvin, terveydenhoitajan sanoin minut on luotu kaksosodottajaksi, mahakaan ei mahdottoman suuri ole vaikka vauvat on kasvaneet yksösvauvojen keskikäyrillä. Toivottavasti kaikki menee loppuun asti yhtä hyvin.

TOIVON TEILLE KAIKILLE OIKEIN IHANAA JOULUN JA VAUVOJEN ODOTUSTA! VOIKAA HYVIN JA NAUTITAAN VIELÄ RASKAUDEN VIIMEISISTÄ RIPPEISTÄ! :)

Toivotellen Lilliputti3 37+1 ja masu-asukkaat
 
Huomenta!

lilliputti3 Mukava kuulla kuulumisia, tuossa yksi päivä mietinkin että onkohan jo toiset kaksoset maailmassa. :) Hienoa että noin hyville viikoille olet päässyt ja kohtahan se odotus loppuukin. Tsemppiä tuleevaan. :heart:

hemuliina Siullakin alkaa siis lähtö lähestyä. :) Mie en oo koskaan nähnykkään limatulppaa joten tuosta en osaa sanoa mittään.

( . ) Neuvolassa käyty aamutuimaan ja kaikki oli hyvin. Tässä sieltä tärkeimmät. :)

rv 38+5

paino 96,7 (+748g/vko)
turvotus +/-
paineet 123/76
pissa puhdas
sf-mitta 36 cm
tarjonta rt
sykkeet + 140
liikkeet ++

Pää tuntui melko alhaalla mutta sf-mitta se vaan kasvaa. Tosin voi johtua kuulemma asennostakin , joka on jotenkin ihme vinkkuralla. :LOL: Seuraava neuvola onkin jo torstaina, kun sit seuraavalla viikolla ei ole vastaan ottoa ollenkaan. :/

Muuten olo edelleen mitä mainioin, ei mitään merkkiäkään että tulisi piiitkään aikaan tämä täältä.

MLM ja Kukkis 38+5
 
Heissan!

Lilliputti Jännittävät hetket sulla käsillä. Tsemppiä sektioon ja ihanaa vauvantuoksuista joulua!

Mä oon niin jo odotellut, että koska tammikuiset alkaa syntyä. Vois vaikka tää meidänkin vauva tulla aika pian, mäkään en nimittäin ole erityisen innoissani enää tästä isosta mahasta. Vaikka vointi muuten kyllä ollut tosi hyvä. Kateellinen vaan olen niille, jotka saa nukuttua pitkiä öitä; ite herään joka yö joskus klo 3-4 ja en saa uudestaan unta kuin parin tunnin päästä. Ja sitten esikoinen kohta herääkin...

Mä kävin viime perjantaina neuvolassa ja sieltä sitten lähdin käymään synnärillä tarjontakontrollissa. Rt:ssa oli poju onneksi. Sukupuolikin tarkistettiin nimittäin :)
Torstaina seuraava neuvola, taitaa olla käynnit jo viikon välein.
 
Nyt tuli soitto Naikkarilta ja vauvan asennon kontrolli on tällä viikolla torstaina 22.12. Tuolloin siis katsotaan mikä on asento ja mietitään onko edellytyksiä käännölle.

Mietin vaan sitä, että neuvolastakin sanottiin, että jos vauva on perätilassa ja vedet menisi, niin pitäisi soittaa ambulanssi ja mennä pitkälleen sitä odottamaan, jotta napanuora ei luiskahda ulos tai ettei äiti istu napanuoran päälle. Pitääkö tuon asennon muuten olla selällään vai kyljellään? Sitä en millään muista. Mites jos alkaisi tulla supistuksia, mutta vauva siis väärässä asennossa ja päädyttäisiin sektioon, niin jatkuisiko supparit vaan edelleen, vaikka samaan aikaan operoitasiin vauvaa sektiosta ulos? Tälllaisia mietteitä nämä hiljaiset kotipäivät saavat aikaan :)

36 + 4
 
Nyt tuli soitto Naikkarilta ja vauvan asennon kontrolli on tällä viikolla torstaina 22.12. Tuolloin siis katsotaan mikä on asento ja mietitään onko edellytyksiä käännölle.

Mietin vaan sitä, että neuvolastakin sanottiin, että jos vauva on perätilassa ja vedet menisi, niin pitäisi soittaa ambulanssi ja mennä pitkälleen sitä odottamaan, jotta napanuora ei luiskahda ulos tai ettei äiti istu napanuoran päälle. Pitääkö tuon asennon muuten olla selällään vai kyljellään? Sitä en millään muista. Mites jos alkaisi tulla supistuksia, mutta vauva siis väärässä asennossa ja päädyttäisiin sektioon, niin jatkuisiko supparit vaan edelleen, vaikka samaan aikaan operoitasiin vauvaa sektiosta ulos? Tälllaisia mietteitä nämä hiljaiset kotipäivät saavat aikaan :)

36 + 4


Pakko Äkkiä kirjoittaa..... Mulla kans to naikkarilla aika ulkokäännöstä varten. Juuri kävin sielä ja en suostunut käännökseen soovittiin alatiesynnytyksestä vaikka vauva pt, nyt kuitenkin kotiuduttuani rupesin empimään ja soitin lääkärille. Ajan sain to ja sinne siis. Hirvittää vaan kun viikkoja silloin on jo 37+4, jos ei käänny sitten sovitaan sektio joka hirvittää myös....
 
Heippa,

päivitellääs tännekin, että poika 48cm 2260g syntyi 15.12 klo. 5.21, viikkoja oli 36+1. Synnytys tuli ihan puskista, kesto 5h 5min ja ponnistusvaihe 11min (ja en sitte tosiaankaan joksannu "että nää on nyt niitä suppareita"). Kyllähän se sattui, mutta helpolla taisin kuitenkin päästä, ilman repeämisiä, mutta toisaalta en ehtinyt saamaan puudutuksiakaan :D Joka tapauksessa vauva on ihanista ihanin ja tänään päästiin kotiin :heart:

jjuuli ja pikkumies 4vrk
 
Voi onnea jjuuli pienestä prinssistä! :heart:

Ja ihanaa, että täällä alkaa olla näitä parasta ennen -päiväyksiäkin jo tiedossa. ;) Lilliputtikin on aivan mahtavan upeille viikoille tuplien kanssa päässyt! =)


(.) Pakko myöntää, että tahtoisin jo myös. Alkaa olemaan aika kurjat oltavat. Vauva painaa todella alas. Useamman päivän on valutellut vereslimaista tavaraa, mutta supisteluja ei ole nimeksikään. Kalvot paukkuu jatkuvasti ja minä tietysti odottelen, että sieltä samalla tulisi vedenpaisumus. Mä olisin ihan valmis tositoimiin vielä parina seuraavana yönä, mutta jos se ei pienelle ihmiselle sovi, saa luvan odotella sitten joulun yli. :D Perjantaina vihdoin neuvolalääkäri eli pääsee kurkkaamaan alakerran tilanteenkin. Todennäköisesti tuomio on kaikista vaivoista huolimatta tyly eikä siellä minkäänlaista kypsymistä ole tapahtunut. Edellisestähän käynnistettäessä rv41+1 kohdunsuu oli täysin epäkypsä, joten asennoidun samaan tällä kertaa. Ehkä mun paikat ei vaan osaa kypsyä ajoissa. ;)


NS 37+3
 
Jjuulille onnea!! :heart: Olipas tosiaan nopeaa toimintaa.

Ninnatar: mä ompelin reunapehmusteen kiinnitysnauhat joka nurkkaan ja sitten pitkille sivuille keskelle. Nurkkakiinnityksiä siis neljä, toiselle (ehjälle) pitkälle sivulle yksi ja toiselle pitkälle sivulle (jossa pehmusteen päät menee lomittain) kaksi, eli pehmusteen molempiin päihin. Pituutta ehkä ainakin 20 cm. Meillä hiukan lyhyet ja hankalaa, jos ei saa kunnon rusettia, varsinkin nurkissa, jotka on vähän paksumpaa puuta kuin pinnat.

Miltä se vauvan kiinnittyminen tuntuu? Pystyykö sitä huomaamaan mitenkään? Meillä on niin kovaa muljuntaa, että ei varmasti ole vielä aikeissa kiinnittyä. Tuntuu vaan edelleen, että yrittää tulla ulos tuolta vasemman lavan alapuolelta selästä, äh. Taitaa olla tosi ahdasta jo. Päivisin muljuu koko ajan, tulee jo mieleen, että eikö se koskaan nuku. Toivottavasti syntymän jälkeen sitten nukkuu päiväunia, vaikka nyt onkin niin vilkas.

Mun pitäisi vielä pyykätä vauvan vaatteet ja liinavaatteet ja sitten keksiä niille joku paikka (muu kuin pinnasänky, jonne ne olen nyt kasannut) eli raivata tilaa kaappeihin, en kyllä tiedä miten…

Sannuli: Mulle sanottiin, että jos kirkasta veristä vuotoa, niin sitten ä-polille, muuten aika normaalia. Mutta en mä vaan tiedä, mistä sen sitten tunnistaa, että jos se onkin lapsivettä, jota sieltä tihkuu. Ikäviä sun äidin pelottelupuheet.

Eipä mulla muuta, piti vaan tulla osallistumaan keskusteluun, kun en ole viime aikoina oikein jaksanut/ehtinyt.

Tellu Po
 
Onnea Jjuuli pikku miehestä!

Ninnatar, mielestäni kylkiasennossa odotellaan ambulanssia, selällään varmaan ei mukava ole ollakaan enää. Ja jos sektioon joudut supistusten ollessa käyynnissä niin kai ne vaan jatkuu(?) Ja sittenhän annetaan epiduraali tai spinaali(?) operaatiota varten joten et ainakaan supistuksia tunne. Ja itse operaatiohan on todella lyhyt ja nopea kun siihen pöydälle joudut ja toimenpide alkaa, alle 10 min ja vauva on maailmassa. Se ei ole mikään hirvittävä kokemus, ainakaan omasta kokemuksesta :) Tsemppiä kumpi tahansa tuleekin olemaan synnytystapa.

Neljän Suora, toivotaan sullekin kypsymistä alakertaan, tuskastuttavaahan se on odotella kun ei tiedä Milloin Se tapahtuu, mulla meni esikoinen yliaikaiseksi käynnistykseen ja hyvä jos silloinkaan meinasi syntyä. Naapurissakin kuulema jo synnytellään mutta minä se vaan täällä kaksosmahani kanssa porskuttelen, en tiiä mikä tilanne alhaalla kun 1,5 vkoa sitten oli poli mutta sillon oli kypsymistä jo ja sormelle auki. Sen verran kivasti kyllä vihloo tuonne alapäähän ja silloin kun tulee supistus niin varsinkin mutta kyllähän nämä nyt tahtoo joulupuurolle sairaalaan :D

lilliputti 37+1
 
Jjuuli Aivan ihania uutisia. Tuhannesti onnea pikkumiehestä :heart: Mua niin hymyilytti, kun juuri synnyttämisesi aikaan täällä kirjoittelin neuvoja sinulle niiden synnytysoppaiden hankkimisesta ja sairaalaan tutustumisesta. Etpä tarvinnut ja sulla nyt se jo ohi :)
 
Onnea Jjuuli hirmuisesti! :heart: minä oon jo oottanutki et millon tulet tänne ilmoittamaan tämän ilouutisen, ku jotenki arvasin et teijän vaavi on syntynyt koska sun blogikin on ollut niin hiljaisena viime päivät... :D

Minullakin alkoi tänään ä-loma!! vaikka kotona on oltuki koko ajan ni ei sinänsä elämä muutu mitenkää muute ku että kela maksaa vaa vähä paremmin nyt. :D Täällä ollaan ristiriitaisissa raskaustunnelmissa ku rakastan tätä isoa mahaani valtavasti enkä toisaalta haluais luopua tästä mut toisaalta jo ootan et syntyis jo.. :)

mut ei tällä erää muuta...
an-ri 34+5
 
Jjuuli Onnea ihan mahdottomasti pikkumiehen syntymän johdosta! :heart:

lilliputille tsemppiä perjantaille, nyt niitä pieniä alkaa putkahdella ihan tosissaan!

Omaan napaan ei kuulu oikein mitään. Lueskelen harva se päivä juttujanne, mutta ei ole kirjoitusinspiraatiota. Nyt on taas alkanut väsyttää aika kiitettävästi, niin kuin vissiin muutamaa muutakin... Viimeksi neuvolassa ei hemppaa katsottu, joten en tiedä olisko se nyt yhtäkkiä kääntynyt laskusuuntaan vai väsyttääkö ihan muuten vaan.

Mukavaa joulunalusviikkoa kaikille! :wave:

Jomi & SS 35+1
 
Missä/miten säilytätte vauvan syöttämiseen liittyviä tarvikkeita esim. imetystarvikkeita, puklurättejä, liivinsuojia ym. ym? Meillä niin olemattomat säilytystilat, joten ajattelin, että olisiko kätevää pitää niitä kaikkia vaikka yhdessä korissa tms? Entä pidättekö ulkovaatteita eteisessä, vaiko hoitopöydän lähettyvillä? Pitäisi tosiaan kehittää näihin molempiin jokin patenttiratkaisu :)

Lilliputille mahdottomasti tsemppiä perjantaille :hug: Ovatko vauvat muuten vierekkäin vai kerroksittain? Ihana kuulla, että raskaus pääsi noinkin pitkälle :)
 
Viimeksi muokattu:
jjuulille suuren suuret onnittelut Jouluprinssistä:flower:
lilliputille tsemppiä ja miljoonasti onnenpimpuloita matkaan sektioon:hug:

Hepatoosiepäily päällä. Ke antamaan labraan näytteet...:headwall: Yhdessäkään raskaudessa ei kutinaa ole sen suuremmin ollut, nyt sellainen ympäri kehoa oleva, ihottumaton, Symmetrinen kutina. Öisin paheneva. Vituttaa. Olis sit vaikka kirpputartunta ennemmin...
Onko kellään mitään kokemusta asiasta?

Inkalilla ja öttis 35+3
 
Jjuulille paljon onnea!! Kylläpä tosiaan oli nopea maailmaantulo pikkuisella!

Lilliputti viettää sitten joulua sairaalassa. Onnea matkaan!

Inkalilla, mun piti kans käydä verikokeissa vaikka kutinaa on ollut melko vähän. Yksi arvo vielä puuttui, muut oli ok. Jos hepatoosi todetaan, niin voi joutua seurantaan ja jos viikkoja ei ole tarpeeksi, niin tulee mahdollisesti joku lääkitys. Jos taas on tarpeeksi viikkoja, niin synnytys voidaan käynnistää Terkka sanoi, että siihen se sitten paraneekin, kun vauva syntyy. Enempää tietoa mulla ei ole.

Neuvolassa tuli käytyä ja ilmeisesti vauvan pää on jo aika kiinni ja asemissa. Sf-mitta oli pysynyt samana, kun joka kerta on ollut pää alempana. Terkka meinasi, että tuskin nyt yliaikaiseksi menee, mut Murphyn lain mukaisesti se sitten tietysti menee :whistle:. Muuten ei neuvolassa mitään sen kummempaa.

Tänään ei sitten ookaan supistellut niin paljon ku tavallisesti, vaikka käytiin vähän kävelylläkin. Ja alaspudonneesta mahasta koitunut helpompi olokin meni, kun muksu ryhtyi potkimaan kylkiluita ja venyttämään itselleen lisätilaa... Mutta pääasia, että liikkuu, ettei tartte ressata koko ajan (juu taipumusta ressaamiseen on ihan tarpeeksi, varsinki nyt ku on kotona ja ehtii miettiä kaikenlaista).

Mutta rauhallista jouluviikkoa itse kullekin! Täällä sitä nyt porukalla jännitetään jouluvauvoja ja uudenvuodenvauvoja ennen kuin jännitetään varsinaisia tammikuun vauvoja =).

Meelia ja pikkuinen 36+
 
vauvauutisia täälläkin.Poikavauva syntyi 15.12 kello 17.34.Pikkumiehen mitat oli 3110g ja 49cm.Raskausviikkoja 37+4.Eli ihan niin kuin aavistelinkin ei pysynyt mahassa pitkään.Synnytys kesti avautumisvaiheesta vauvan syntymään 34minuuttia eli luomusynnytys tuli.Anastesialääkäri kerki esittelemään vain nimensä mutta poika kerkesi ensin.Ponnistus kesti 1minuutin.Synnytys lähti aamusella vesien menolla ja sitähän sitten tuli tulvimalla mutta koska supistuksia ei tullut käskivät odottaa iltaan.Kolmen jälkeen alkoi kuitenkin hiljakseen tulla siedettäviä suppareita mutta neljän jälkeen alkoi verenvuoto jolloin tuli hoppu.Melkein tuli kotisynnytys!Ihan olen vielä pihalla,täytyy käydä useasti tarkistamassa että vauva on todella nukkumassa pinniksessä.Toinen on niin supersöötti,mutta mikä ruokahalu syöttää pitää parin tunnin välein joten lisämaitoa annetaan.Sairaalassa jouduttiin olemaan kolme päivää matalien sokerien takia mutta mulle teki kyllä hyvää kun kotona kaaos ja jatkuva meteli.Yöt tosi levottomia joko vauva herättää kakkosen tai kakkonen vauvan ja mua väsyttää kamalasti onneksi äiti asuu lähellä ja viimeistään joulun jälkeen mennään sinne pariksi viikoksi.Pakkailla täällä ei kyllä pysty mitenköhän saadaan tavarat toiseen kotiin.En ole kerinnyt lukea muiden kuulumisia mutta sen huomasin että oliskohan meitä synnyttäneitä jo nyt 4 ja luulen että tiiviiseen tahtiin alkaa lisää tulla.

Jaksamista kaikille ja varsinkin vielä teille isomasuisille.Tsemppiä koitokseen!
terveisin Mima
 
Oi, onnea Mimalle :flower: ja onpa ollut nopeaa toimintaa, tais olla pienellä vähän kiire =)

Ja Jjuulillekin onnea vielä täälläkin, taisinkin jo kerhon puolella onnitella :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä