* * * Tammikuun Vauvat 2012 joulukuussa * * *

Hyvää itsenäisyyspäivää arvoisat mammelit :flower:

Eveliinukalle tsemppiä tulevaan!

Perjantain neuvolassa terkka totesi, että vauveli olisi kääntynyt jo oikeaan asentoon :heart: Tämä oli ihana uutinen, koska olin siinä käsityksessä, että tuossa se seistä jököttää. Oli päässyt kääntymään huomaamatta, vaikka vahdin haukkana :LOL: Onko tuo kääntyminen suoraan verrannollinen siihen, että milloin synnytys alkaa? Paino oli taas pudonnut, mutta terkka sanoi, että uskoo minun kuitenkin syövän.

Huomenna keskiviikkona olisi synnytysvalmennus (samoin 14.12.). Siellä katsotaan jotain DVD:tä. Sain lainaksi myös edellisen kerran valmennusaiheen eli imetys. Pitää katsoa tänään ja palauttaa huomenna. 29.12. menemme tutustumaan synnytyssaliin ym.

Mulla ei ole edelleenkään ollut ainuttakaan harkkarisupparia ja sekös huolestuttaa :O Toivottavasti olisi kuitenkin normaalia edes jollakin mittarilla mitattuna.

Täällä ja muallakin näkee usein kirjoituksia, että synnyttäjä on pyytänyt sitä ja sitä kivunlievitystä. Miten ensisynnyttyjä voi tietää mikä auttaa mihin ja mitä pitää pyytää? Eikö synnärillä sitten anneta mitään ilman, että osaa pyytää? Olen hämmentynyt asiasta :eek:

Mitäs tuumaatte, pitääkö vauvalla olla ehdottomasti toppalakki, vai riittääkö jos hänellä on esim. puuvillainen kypärämyssy, sitten vaikka itseneulottu villahattu, sitten fleecehattu ja sitten toppapuvun huppu?

Nostan suuresti hattua teille mamat, joilla on kotona jo liuta lapsia ja silti pystytte siinä ohessa olemaan raskaana. Mulle tekee jo pelkän miehen ja ruokatalouden huoltaminen tiukkaa.

Meillekin tuli Helsinkiin nyt viime yönä lunta. Kivaa! Hauskaa päivät mammelit!

34 + 5
 
Hyvää itsenäisyyspäivää mammat :)

Eveliinukalle tsemppiä :flower:

Meillä vietellään ihan rauhassa itsenäisyyspäivää kotona. Saatiin aamulla siivottuakin koko asunto, nyt on kiva odotella sitten jouluakin. Mulla olikin toiveissa että sais kodin kuntoon itsenäisyyspäiväksi, ettei sen jälkeen tarvitsis pahemmin siivoilla vaan saisin keskittyä mukavempiin puuhiin kuten piparien leivontaan ja torttujen tekemiseen. Jouluruokia mun ei onneks tarvitse tehdä.

Kivunlievitys mietityttää muakin. Mitään en siitä tiedä ja emme pystyneet menemään tuohon ensisynnyttäjille tarkoitettuun ryhmään joka olisi ollut oman tk:n tiloissa keskiviikko iltaisin. Se vaan osui sellaiseen aikaan että me ollaan aina menossa, ja sen takia ei pystytä käymään. Vielä sentään on sairaalalla tutustuminen edessä, siellä varmaan jotain tietoo tulee... Mutta oikeasti mietityttää tuo asia. Neuvolassakaan siitä olla mitään puhuttu.

Mimsy & Mini 32+6
 
Ninnatar, älä huoli, ei ne harkkasupparit ole mitenkään välttämättömiä. Ja sulla voi olla aivan hyvin niitä ollutkin, et vain osaa tunnistaa. =)

Kivunlievityksestä sanoisin, että siellä synnärillä ovat sinua varten kätilöt eli asiantuntijat, jotka suosittelee kuhunkin tilanteeseen mielestään sopivinta kivunlievitysmenetelmää. Ainahan kaikki kivunlievitysmenetelmät ei toimi kaikilla, mutta kannattaa kysyä rohkeasti heti kun tuntee jotain tarvitsevansa. Itselläni ei esim. ollut mitään käsitystä aqua-rakkuloista, mutta koska kätilö niitä suositteli, sellaiset annoin itseeni pistää. Toimivat kyllä ihan mukavasti selkäpuolen kipuihin, vaikka laitto sattuikin.
 
Nyt katsoin tuon terveyskeskuksen imetys-DVD:n. Eipä ollut kyllä mikään tietopaketti. No, toivon mukaan sairaalassa sitten kerrotaan yksityiskohtia ym. tarpeellista.

Olisi kiva näyttää miehellekin vähän etukäteen synnytyksen kulkua ja muuta siihen liittyvää. Oletteko sattumoisin törmänneet jossakin hyviin videoihin (siisti versio ;) )? Ns. opetusvideoihin.
 
Hyvää itsenäisyyspäivää masukkaat! :)

nuhmuliini80 Täällä tuo streptokokki testataan kaikilta jo alkuraskaudesta ja jos ei ole mitään niin ei siitä sen kummemmin mainitakkaan.

kivunlievityksestä Niinkuin tuossa Neljän suora mainitsikin niin kätilöt kyllä osaavat suositella sopivia kivunlievitystapoja synnytyksen edetessä.

Ninnatar Ootko seurannut sellaista sarjaa kun Sydänääniä? Tulee uusintana FST:ltä sunnuntaisin klo 19.00 ja siinä on miusta melko mukavasti kerrottu tuota synnytyksen edistymistä ja millaista voi olla odoytettavissa. :)
Tästä löytyy tuo viime sunnuntain jakso. Tuli hyvin elävästi mieleen oma synnytys tuosta, vähän tuli itkukin kun katsoi tuota, niin mahtavaa on se oman vauvan syntyminen.

eveliinukka Jokohan siellä on vauva kainalossa?! Täällä kovasti odotellaan kuulumisia. :)

Tosiaan niinkuin inkalilla sanoi niin jänniä aikoja eletään kun ei tiedä kenelle se lähtö tulee. :D

Itsellä ei olisi vielä mikään kiire, vauva saisi pysyä mahassa ainakin jouluaaton yli, mieluiten vaikka sinne tammikuulle vaikka onkin hyvin epätodennäköistä.

Huomenna meen sinne tarjonnantarkistusultraan ja neuvolakin olisi silloin niin palailen sitten kertomaan kuulumisia. :)

MLM ja Kukkis 36+6 (huomenna ollaankin jo täysiaikaisia... :O )
 
Heipä hei!
Kyllä täällä kuitenkin ainakin vielä ollaan yhtenä kappaleena :). Kiitos vain tsempeistä kaikille. Supistelut rauhoittuivat viime yönä 3-4 välillä. Sainkin siinä jonkun tunnin sitten nukuttua ja 8 aikaan alkoi sama rumba uudelleen... Päivän mittaan ei juurikaan ole tullut istuttua kun on niin tuskaista. En edelleenkään tiedä mitä viime yön ja tämän päivän supistelut ovat saaneet aikaan, mutta joka tapauksessa vauvan annetaan jo syntyä ja keuhkoja ei kuulemma enää kypsytellä. Säännöllisyyttä ei supistuksissa ole tänään päivällä ollut, mutta yö taas jännittää :).

Kyllä sen vaan taas tunsi, että mitä ovat oikeat kunnon supistukset. Elävästi tuli mieleen edelliset synnytykset :). Sinänsä jännää, että tilanne kuitenkin tasaantui ja ei edistynyt synnytykseen asti. Olin ihan varma jo asiastaa yöllä. Mutta vauva ei ollut vielä valmis syntymään. Odotellaan siis edelleen tosin enemmän jännittynein mielin :).

Eveliinukka 36+1
 
Puzzlelle onnittelut pienestä Alfista!

Eveliinukka: täällä myös jo jännättiin sun puolesta! Hyvä, että pikkuinen vielä viihtyy masussa, viikko-pari vielä olis hyvä pysyä kyydissä :)

Mulla perjantaina synnytystapa-arvio, kiva kuulla painoarviotakin vauvasta.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

Missä muuten Sartsa luuraa?

Carcas ja kaveri 35+3
 
Moikka!

Kivunlievityksestä. Mulla on sellainen olo että olen synnytykseen ja koko vauvan tuloon tosi paljon huonommin valmistautunut kuin viimeksi esikoisen kanssa. Silloin oli enemmän aikaa selvitellä asioita ja nyt olen tosiaan jo unohtanut kaiken. En muista enää mitään kaikista paraservikaaleista tai spinaaleista. Pitäisi vähän lukea niin tietäisi mihin suostuu jos kätilö jotain ehdottaa...

Kestovaippojenkin käytön joutuu opettelemaan ihan alusta. Ehdottomasti huono puoli 4 vuoden ikäerossa!

Eveliinukalla sittenkin väärä hälytys. Mun veikkaus muuten on että joulustressin seurauksena tän vuoden puolella syntyy 14 tammikuista.

ON ei mitään ihmeellistä. Vaihteeksi hyvin nukuttu yö takana, ihanaa. Vauva hikkaa ihan kauheasti, joka päivä useampaan kertaan ja pitkään. Itselle tulee ihan huono olo tuosta.

maka 35+2
 
Täällähän on taas ehtinyt tapahtua :)

Itsekin kävin nyt päivystyksessä tarkastamassa tilanteen, kaikki oli kunnossa, eikä noille vihloville kivuille löytynyt syytä :( On vaan niin huolissaan kuitenkin, esikoista odottaessa ei tämmösiä ollut. Noh, tulehdksia varten tehtiin testejä, soittelevat jos niitä löytyy.. 2kg oli kaverin paino nyt ja sukupuolen halusi vieläkin pitää salassa.

kivunlievityksestä, minulle tarjottiin esikoisen kanssa jos jonkinmoista lääkettä. Ensin ajattelin etten ota mitään, mutta otinkin sitten epiduraalin, joka laitettiin pariin kertaan, kun ensimmäinen laitto keskeytyi anestesialääkärin kiireiden vuoksi. Tuntuu aika jännältä sen laitto ja kun pitää sitä selkää pyöristää. Mutta suosittelen, itsellä auttoi ja aukesinkin nopeammin loppuun :) Ainoa miinuspuoli, että se vei pissaamisen tarve tunteen pois.

Kateellisena luen teidän synnytystapa arivoitanne ja ultraa, ei meille semmosia ole tarjolla :/ Noh, menee taas omalla painollaan.

Kävin Tarjoustalossa yksi päivä pörräämässä ja löysin ihanan pehmoisen kevyttoppahaalarin kokoa 50cm, mutta se maksoi ihan tuhottoman paljon, niin jäi sinne.. Ois ollu kiva laittaa se Raappanalle kotiin lähtiessä. Onhan tuolla onneks kaikkea mitä voi laittaa päälle ja autolla päästään ovelta ovelle.

Oottekos te tehneet mitään joulukoristeita? Itse väkersin eilen ja tänään muutamat tähdet.

Neiti10 ja Raappana 33+3
 
Jospas sitä taas välillä jaksais kirjotellakkin, lukemassa käyn kyllä päivittäin, mutta ei oikein tahdo jaksaa ite mitään kirjotella...

Ensiksi Puzzlelle suuret onnittelut pienestä pojasta!:flower: Toivottavasti pieni nyt kasvaa ja voimistuu ja pääsette kotiinkin sitten viettämään vauva-arkea. Tulehthan päivittelemään tänne kuulumisianne kun jaksat/ehdit :)

Täällä on ollut puhetta kotitöistä ja jaksamisesta yms.. Itelläkin olo alkaa olemaan jo melkoisen tukala ja asunto siitä syystä on välillä kuin pommin jäljiltä :ashamed: Kaikki aika ja energia menee tuon esikoisen kanssa ja kotityöt tahtoo jäädä vähemmälle. Mä ootan niiiiin paljon jo että vauva syntyis ja saisin oman kropan takas ja pystysin tekeen normaaleita asioita kuten istumaan lattialla esikoisen kanssa ja tekemään kotitöitä yms..

Mulla oli nyt sitten maanantaina kontrolliultra kun vauva arvioitiin pari viikkoa sitten melko pieneksi ja sf mitta laahaa alakäyrällä. Kaikki kuitenkin ultrassa hyvin ja vauva täysin normaalikokoinen, painoarvio 2.6kg ja näillä ennusteilla arvioitu syntymäpaino 3,4kg eli oikein kivan kokonen vauveli :) Sukupuoli meillä olikin jo tiedossa ja varmistus sille saatiin eli tyttö siellä masussa edelleen on :heart:

Mukavaa loppuodotusta kaikille tammimammoille!:)

Ellen ja tyttönen 36+1
 
eveliinukka muistin hyvinkin elävästi kirjoituksesi jälkeen kuudennen lapseni odotuksen loppumetrit... Ihan samansorttista oli mullakin, joten toivotan sinulle rauhallista mieltä ja rentoa oloa, sillä nuo toistuvat kivuliaat supparit vie niin voimat. Itse olin ihan puhki, 5viikkoa meni supistellessa ja kärvistellessä. Ja kun tiesin, että kaikki kärvistelyt loppuisi kun vaan vauva ymmärtäisi loppua :) Kolme päivää ennen synnytystä mun kroppa rentoutui ja ne raivostuttavat supistukset loppuivat. Sain levätä ja synnytykseen menin täynnä tarmoa.

Ninnatar mä kans oon huomannu ettei imetyksestä juurikaan ennen vaavin syntymää puhuta. Synnärillä näytetään tärkeimmät. Lähinnä imuote. Mikä om an kokemuksen mukaan ei ole rakettitiedettä, mutta maailman tärkein asia, jotta imetys ei olisi kivuliasta ja vauva saisi kunnolla maitoa. Aikanaan 17-vuotiaana ensisynnyttäjänä en osannut murehtia asiasta. Aattelin että luonto hoitaa. Silloin sairaalassa eivät ees imuotetta näyttäneet, kun esikoinen luonnostaan piti rinnan niin hyvin suussa. No tokan kohdalla eivät myöskään näyttäneet, kun olin jo sentään toisen saanut. Kolmannesta vihdoin ja viimein joku viisas kätilö neuvoi, että lapsi otetaan niin lähelle, että maha on mahaa vasten, lapsi enemmäään kyljellään kuin selällään. Vauvan suu niin auki, kuin hampurilaista haukkaisi, pinsettiotteella piti ottaa rinnan ihosta kiinni, läheltä rinnan päätä ja nostaa tissi vaavin suuhun sekä pitää rintaa suukissa sen aikaa että lapsi alkaa imemään. Kun se rinta on siellä suukissa tarpeeksi syvällä, niin useinmiten imuote on automaattisesti hyvä.
Tuolle opettavaiselle kätilölle olen ollut kiitollinen sillä tuolla "ohjeella" olen imettänyt sen jälkeen yhteensä 6,5vuotta. Aikanaan ei ehkä imetykseen kiinnitetty niin paljoa huomiota, kuin nykyään. Uskon että sinullekin sairaalassa näytetään imetyksen olennaiset osat. Mitä ne eivät minulle ainakaan ole kertonut ja jonka kantapään kautta huomasin... Jos pumppaan imetyksen jälkeen maitoa vauvalle pulloon ja lähden sen jälkeen asioille, vauva syö yhden "aterian" pullosta, niin se vähentää mun maidontuotantoa seuraavalta päivältä. Eri asia on, jos silloin kun vauva syö pullosta, niin tyhjentää rinnan siinä kohtaa pumppaamalla... Ikään kuin se vauvan luoma luonnolinen rytmi täytyy säilyttää jos meinaa ettei seuraavana päivänä joudu vartin välein imettämään. Näin siiis mulla on ainakin ollut.
Meni useampi imetys mulla mönkään, kun en ymmärtänyt pumpata rintoja
likimainkaan vauvan tahtisesti. Päästin aina rinnat hyvinkin täyteen, saattoi useampikin syöttö jäädä välistä... Pari päivää meni aina siinä kun vauva joutui tekemään hurjasti töitä, jotta maitoa alkoi taas tulemaan tarpeeksi. Ja nälkäähän he itkivät. En vain ymmärtänyt mistä oli kyse.
Tärkeätä on myöskin ollut imettää ajan kanssa. Ei oo saanu olla kiire mihinkään. Istua tai maata vain ja imettää. Kyllähän se hurjan sitovaa on, iltaisin istua kolme tuntia sohvalla, vauva sylissä, tissi suussa. Mut niin oon menny ja sujunut on.

Kivunlievityksestä Totta että sairaalassa tietävät kyllä tosi hyvin, mitä lääkettä mihinkin kipuun. Ovat kyllä asiantuntijoita. Täytyy kyllä silti sanoa, että se riippuu hyvinkin pitkälti kätilöstä, että suositellaanko mitään, saako mitään... Ja synnytyksen vaiheesta.
Ekassa sain epiduraalin ollessani 5cm auki. Taivas aukeni ja synnytys ei ollut kivulias. Loistava juttu.
Toka meni luomuna, kun menin sairaalaan ollessani 7cm auki ja siitä vartti niin olin 9cm auki. Tosin vauva tuli ulos kasvot kylkeäni päin ja olin sitten tuon yhdeksän senttiä auki neljä tuntia. Tuossa vaiheessa ei oikein mitään muuta kuin ilokaasua ja aquarakkulat voinuyt antaa supistuskipuun. Jos synnytys ei olisi virheellisen tarjonnan vuoksi viivästynyt, en olisi kaivannutkaan edes puudutuksia. Tuolloin kaipasin ja mitään en saanut.
Kolmas oli perätila. Ja oli neuvo mennä heti sairaalaan kun supistukset alkavat. Menimme ja olin 2-3cm auki. Sain petidiinipiikin kankkuun. Kipua ei kokonaan vienyt pois, mutta pöntön laittoi niin sekaisin, että terävin kipu laantui. Synnytys pysähtyi 4cm kohdalla ja käynnistyi uudelleen vasta 1,5vrk kuluttua ollessani taas kotona. Sairaalaan mentyäni olin auki 5cm ja sain paracervikaalipuudutuksen kaksi kertaa. Tuossa 5cm ja kivut katosivat ja 8cm, kivut katosivat. Tulivat takaisin puolen tunnin päästä kovina. Ponnistusvaiheeseen ei annettu mitään jottei ponnistusvaihe pitkity. Se kun on oleellinen asia Pt:ssä vauvan voinnin kannalta. Eppari kun tehtiin, niin silloin puudutettiin väliliha.
Neljäs meni luomuna. Sairaalaan kun täysin auki. 15 min sairaalassa kun lapsi huusi. En kaivannut edes mitään, vaikka kipeä olinkin.
Viidennestä jouduttiin käynnistämään rv 37+2 kun vedet meni.Olin todella kipeä, spinaalin sain kun 6cm auki, ei auttanut yhtään. 1,5h kärsin kunnes kätilö vaihtui joka totesikin rakon estävän vauvan syntymisen, olin käynyt pisulla 4h aiemmin. Katetroi minut ja kipu poistui. Ja ponnistusvaihe alkoi sillä siunaamalla. 3min ja tytär oli syntynyt.
Kuudennesta menin sairaalaan ollessani 4-5cm auki. Sain melkolailla heti paracervikaalin. Ei osunut ihan täysin kohdalleen tuo puudutus, mutta vei terävimmän huipun kivulta. Rentoutumalla ja laulamalla meni tunti. Sitten vauva jo syntyikin.
Ponnistusvaiheen kipuun en ole koskaan kaivannut mitään. Se on ollut ainut kipuvaihe jolle jotain on ollut tehtävissä, eli PUSKEA VAUVA ULOS. Kuulemma mantramaisesti olen itselleni ponnistusvaiheessa hokenut, Työnnä kipu pois, työnnä kipu pois... Ja se autaa. Mitä enemmän työntää, sen vähemmän sattuu.

Nämä puudutusasiat ovat todella yksilökohtaisia ja synnytyskohtasia. En osaa sanoa, onko mulla lääkkeellinen vai luomu parempi. Kummassakin omat hyvät puolensa.

Jahas, se on arki taas ja velvollisuudet kutsuu :):wave:

Inkalilla ja öttiäinen 33+5 ( VASTA )
 
Taas kuulumisia :)

Niin siinä sitten kävi, että viime yönä heräsin klo 1.30 kipeään supistukseen ja siitäpä ne jatkuivatkin tihentäen välejään ja voimistumalla. Äkkiä hälyytin ystäväni kotiin lastenhoitajaksi ja lähdettiin miehen kanssa ajelemaan kohti sairaalaa. 2.45 oltiin sairaalalla ja pääsinkin suoraan synnytyssaliin. Olin auki 3cm. Aluksi hengittelyllä tasasin supistuksia, sitten jatkoin ilokaasulla. 6cm aukiollessa sain spinaalipuudutuksen,joka veikin koko loppuajaksi minut ihanaan kivuttomuuden auvoiseen tunteeseen :). Ponnistamisen tarve sinänsä ei ollut niin kauhean kova, mutta vauva aiheutti valtavan paineen peräsuoleen että supistusten tullessa aloin ponnistaa sitä ulos. Ensin ponnistin konttausasennossa ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa, joka olikin erityisen helppo ja hyvä minulle.

Klo 7.45 meille syntyi ihanaistakin ihanampi tyttövauva. 2930g ja 48cm täyttä ihanuutta :). Täällä onnesta soikeana nyt ihastelen tätä meidän tuoreinta tulokasta, joka nyt nukkuu kapalossa omassa sängyssään. Kaikki siis hyvin sekä äidillä että vauvalla :).

Eveliinukka ja tytöntyllerö
 
Onnea ihanan pikkujoulutontun saaneille :heart:

Täällä koettiin ekat tosi kipeät harjoitus(?) supparit viime yönä, voi hyvää päivää, että olen ihan valmis skippaamaan tuon synnytyspuolen jo nyt jonkulle muulle :D Eli kolmen aikaan kävin vessassa ja syömässä, sitten takaisin sänkyyn pyörimään ja varmaan joskus neljän aikaan alkoi sitten kivistellä paikat ja enemmän sekä vähemmän kipeitä supistuksia kesti tasaisesti pari tuntia.. Kuuden aikaan menin sitte miehen mukana lämpimään suihkuun ja otin särkylääkettä, jonka jälkeen olo normalisoitui aika pian. Mutta kylläpä teki kipeää, näin ensikertalaisena alkaa jännittää, että miten paljon enemmän ne synnytyssupparit sitten sattuvat ja millä ilvellä sen meinaan kestää :/ Ja mistä ihmeestä mä sitten tiedän, kun tosi on kyseessä, kun nuo viimeöisetkin tuli kipeinä ja tasaisesti 5-10min välein? Voi apuva.

Ensi maanantaina sitten lääkäriä ja synnytystapa-arviota, saa nähdä onko yhtään kohdunsuu kypsynyt..

jjuuli 35+0 poks!
 
jjuuli, kyllä ne tosi supparit tuntee hyvin :) Itse en tuohon supistusten väliin luota yhtään, mulla kun esikoisen kanssa väli oli 4-20min ja silti 6cm auki.. Ne tuntuu semmosilta jänniltä poltoilta sitten kun alkaa olla h-hetki käsillä :) Mulla ainakin oli niin.
 
Eveliinukalle onnea hurjasti tytöstä!!! :) :heart:

Joku kyseli Sartsasta, yhtenä kappaleena on mutta muuton takia on ollut nettipimennossa.. :) Palailee linjoille vissiin piakkoin!

Maira jolla ei taas ole mitään sanottavaa, kunhan kuluttaa aikaa.. :D Ja pimpula 34+1
 
:heart: Eveliinukalle suuret onnittelut ihanuudesta :heart:

Kävin aamulla synnytysvalmennuksessa. Aiheena oli parisuhde. Tilaisuudessa oli kaunis kuusiviikoinen poikavauvakin vieraana. Vauvan äidillä oli ollut sama tilanne, eli että ei yhtään harkkarisupparia ennen tositoimiin ryhtymistä. Tosin hänellä piti sitten kuitenkin käynnistää synnytys ja sektioon päädyttiin loppujen lopuksi. Vauvan äiti kommentoi myös ensisynnyttäjänä, että hyvä että oli hommanut miltei kaiken mahdollisen varaksi, koska tavaroille oli tarvetta. Samoin olen ajatellut itsekin toimia, eli hankin varoiksi ja katson sitten mitä loppujen lopuksi tarvitaan. Äsken pesin ensimmäisen koneellisen vauvelin vaatteita :heart: Tuli nimittäin paniikki, että jos vauva sittenkin päättäisi tulla maailmaan kohta, niin emme ole vielä valmiita.
 
Onnea Eveliinukalle :flower:

Nyt tulee pinei pätkä oma napaista ja sitten painelen nukkumaan takaisin... Meillä ei nimittäin nukutakaan öisin. Miehellä nukahtamisvaikeuksia ja jos minä nukun niin tiedän että hän makaa vieressä valveilla ja hyvin masentuneena ja ahdistuneena kun ei itse pysty nukkumaan. Joten pakotan itseni pysymään hereillä siihen asti että hänkin nukahtaa, se tosin voi pahimmillaan viedä aamu kahdeksaankin. Ja siitä sitten nukutaan muutama tunti ja lähdetään liikkeelle että ehditään valoisan aikaankin jotain tehdä. Joten super vähällä unella mennään :kieh: Mä haluaisin nukkua, mutta en halua aiheuttaa ahdistusta toiselle.

Nyt sänky kutsuu taas hetkeksi...
Mimsy & Mini 33 poks
 
Onnea Puzzle ja eveliinukka!!! Uskomatonta, että ekat tammikuiset on jo maailmassa!! :)

Nyt tosiaan kun on äitiysloma alkanut ei ehdi enää tässä koneella juurikaan pyöriä, joten on tuo joulukuisten ketju jäänyt kokonaan lukematta, vaikka yleensä noita kuukausipinoja seuraan, kun on niin jänskiä, mut eipähän tarvitse, kun täälläkin alkaa pikkuisia putkahdella maailmaan :)

streptokokista on ollut juttua, täällä se otetaan se testi loppuraskaudesta, mulla neuvola ens viikolla oisko ma, niin sillon eli rv 37+1

Huomenna olis sitten synnytystapa-arvio saa kuulla, et minkäkokoinen tuo pikkuinen tuolla masussa on.

Jahas... pitää mennä syömään, koitan palailla huomenna paremmalla ajalla :)

tatomira 36+3
 
Paljon onnea eveliinukalle pienestä prinsessasta :flower: :)

Täällä meidän neuvolassa ei oo puhuttu tuosta streptokokkibakteerinäytteen ottamisesta. mulla ei oo ees lääkärineuvolaa enään : / täytyykin kysäistä seuraavalla neuvolakäynnillä asiasta!

nyt ei jouda enempää kirjoittaa ku ruoka porisee kohta hellalle :D

nuhmuliini80 34+2 :heart:
 

Yhteistyössä