Millähän sitä oppisi vaan nauttimaan meneillään olevasta hetkestä eikä murehtimaan tulevaa.
Yritin hahmotella tähän mietteeseen jonkunlaista vastausta jo eilen, mutta sain aikaseks vaan pitkän eepoksen henkilökohtasista traumoista ja poistin koko roskan.
Oon siis miettiny tota kysymystä paljon itsekin.
Faktoihin nojaten voi todeta keskenmenojen olevan yleisiä, varsinki näin alkuraskaudessa. Terve realismi on ihan ok, siis sen tiedostaminen, ettei jokasesta positiivisesta raskaustestistä tuu vauvaa. Jokasta, joka on niin hölmö
(kuten esim minä), että erehtyy nettiin lukemaan keskenmenoista ja muista mahdollisista ongelmista raskauden aikana, jänskättää varmasti, että miten omalla kohdalla tulee käymään. Se jänskätys ei vaan sais muodostua mikskään hallitsevaks pelkotilaks, koska se käy jo mielenterveyden päälle. Kokemuksesta vaan sanon.
Mä ajattelen, että mulla on tasan kaks vaihtoehtoa. Voin joko
a) Murehtia jokasta oiretta tai oireettomuutta, panikoida jokasta vuotoa
(tänään oli taas aamulla jotain pientä, mutta sama homma oli samoilla viikoilla kuopuksen aikaan) ja surra jo etukäteen mahdollista keskenmenoa. Sitten, jos jotain sattuu, suren vielä uudelleen.
tai
b) Nauttia nyt. Meille syntyy vuodenvaihteen jälkeen kolmas lapsi, ellei toisin todisteta. Tämä on meille viimenen vauva ja aikomus on ottaa niin raskaudesta kuin vauva-ajastakin kaikki ilo irti, ihan alusta asti.
Valitsen heittämällä vaihtoehdon b. Yhden raskauden panikoin jo "pilalle" ja toiste en sitä tee. En usko, että hyödyn siitä mitään, jos olen surrut etukäteen, vaikka jotain surtavaa tulisikin. En usko, että se helpottaisi oloa yhtään. Ja jos, tai siis kun, kaikki menee hyvin, olisin surrut ja murehtinut ihan turhaan.
Toisaalta mulle henkilökohtasesti alkuraskaus on myös enemmänki mahdollisuus lapseen, kuin varsinainen vauva. Vasta, kun ultrassa näkee pienen tyypin, tulee tästä hormonaalisesta häiriötilasta vauvanvalmistusprosessi. Oikeestaan vasta vauvan liikkeiden alkaessa tuntua, hahmotan, että mun sisällä on joku muu ihminen. Tällä hetkellä mun kohdussa klimppiintyy ja jakaantuu soluja.
Tosi sekavaa ajatuksenvirtaa ja puolet siitä, mitä sanon, on ihan ristiriitasta, tiedän. Vaikee selittää tätä asiaa kovinkaan ymmärrettävästi.
Uusille viellä moikat näin loppuun. :wave:
Rosie 6+0
, viikko ekaan neuvolaan ja alle viis viikkoa ultraan.