Tammikuun tuikkeet 2016 *loka-marraskuussa*

Me ollaan jo kysytty kummit ja kaikki suostuivat :) en tosin tiedä, kuuluvatko kaikki kirkkoon, mutta mulle sillä ei ole väliä. Olen jopa pohtinut, että nimijuhla ristiäisten tilalla olisi kivempi, mutta tuo mies taitaa haluta ihan perinteiset ristiäiset. Samapa tuo :)

Iik, kahdeksan päivää enää töitä! Mihin tää aika tosiaan on mennyt?! Alkaa kyllä jo tuntumaan, että ihan oikeaan aikaan se loma alkaa, välillä on hyvinkin tukalaa ja kulkeminen hidasta töissä.

Kohtahan niitä synnytyksiäkin alkaa olla. Itse ajattelin olevani jalat ristissä joulukuun, mutta la:kun on vasta 20.1. että eiköhän tuo onnistu :D ootteko jo paljon synnytystä pohtinut? Neuvolassa vähän sanottiin, että pikkuhiljaa voisi sitäkin alkaa miettimään, kun tähän asti oon haudannut sen johonkin hyvin syvälle. Mutta pakkohan tän on ulos tulla jotain kautta.. Ehkäpä siis hieman alkaa jo jännittämään. Eniten taidan pelätä tällä hetkellä tipan, epiduraalin ja spinaalin kanyyleita :D ja toki sitäkin jännittää, onhan pikkuinen varmasti terve.

Mymmeliini 32+5
 
Täällä myös ollaan yhtenä kappaleena. Toivottavasti pysytäänkin joulukuu vielä :) Harmi tosiaan, ettei täällä juuri kukaan enää kirjottele. Olisi mukava kuulla, kuinka muilla menee olojen ja synnytysten kanssa. Ite olen kyllä fb:ssa, mutten ole halunnut siellä olevaan ryhmään liittyä..

Mymmeliini 35+6
 

Yhteistyössä