TAMMIKUUN TOIVOT heinäkuussa

Tervetuloa uusille:)

Täällä on maha ehkä vähän kasvanut, mutta ei paljon. Normaalit vaatteet menee vielä päälle, farkutkin.

Minä en nyt joudu sokerirasitukseen, edellisistä jouduin kun BMI oli molemmista 26 ja raja täällä on 25. Nyt olen sitten muutamia kiloja kevyempi, enkä joudu.

Täällä on jo tuplarattaat valmiina, kun ostettiin silloin, kun kakkonen syntyi ja ikäero oli vain esikoisen ja kakkosen välillä alle 1v2kk. Nyt tulee kakkosen ja kolmosen välille eroa 2v7kk ja saa nyt sitten nähdä tarvitaanko tuplia, mutta valmiina siis on ettei ostaa tarvitse. Ja nuokin tuplat ostettiin käytettynä eikä paljon niistä silloin muistaakseni maksettu.

Täällä täytyy yöllä käydä vessassa 2 tunnin välein, välillä useamminkin:/ Päivälläkin täytyy useammin käydä kuin yleensä, mutta se ei haittaa.

Minä en ole liikkeitä tuntenut tai pari kertaa on ollut niin, etten ole varma onko ollut liikkeitä.

Kuun lopulla on neuvola ja silloin kuunnellaan ekaa kertaa :heart: äänet.

rv 12+6
 
Noista tuplarattaista..esikon ja kakkosen välille meillä tuli tasan 1v11kk2vko..meillä oli sellaset ihan keposet tuplarattaat sillon kun ei tuo esikko jaksanu ihan joka paikkaan kävellä..Oli kyllä hyvä ostos =)
Nyt ikäeroa tulee "hieman" enemmän :LOL: esikkoon 8v ja kakkoseen 6v :LOL:
 
Hohhoijaa. Saisikohan nyt juoda päiväkaffet mustikkapiirakan kera? Siivosin tuossa kolmen pollen karsinat, kaadoin heinää viikatteella, kannoin noin 100l vettä ja pesin auton B) Mies taas "kiittelee" kun tulee töistä, se kun ei haluaisi että teen mitään raskasta. Mun mielestä taas rapistun täysin jos makoilen vaan sohvalla.

Huomenna olis neuvola =)

Niin ikää miulla on kohta 31v, sairaala PKKS. Ja ensimmäinen lapsonen.
 
Tasku Venus
Joo, toka neuvola nyt mullakin takana ja sydänäänet kuului hyvin, oikein kovaa se sydän hakkas kun tais olla vauveli liikenteessä justiinsa. :D

Millonkohan sen lähetteen saa aikasintaan pelkopolille? Ei mua nyt varsinaisesti vielä paljon pelota mutta voin kuvitella että h-hetken lähestyessä olen varmaan paniikissa. :whistle: Ajattelin vaan et jos siellä pelkopolilla jotenkin selvitettäis ja sais enempi tietoa synnytyksestä. En mä tiedä mistään mitään kun vasta eka lapsi tulossa. :eek:
Yks yö näin untakin että tapoin vahingossa meidän tulevan vauvan kun en osannut tukea päätä. Sitten sen niska napsahti poikki ja se kuoli. :/
 
Hei taas kaikille!

Viimeksi valittelin, että ei ole maha näkyvillä.. Eipä tarvinnut kauan odotella kun maha päätti sitten reissussa poksahtaa ulos.. Kaikki mitä syön menee taas mahan yläpuolelle (mulla on varmaan sisäelimet solmussa) ja maha näyttää tosi hyvälle (oudolle).

Mä ostin myös H&m:ltä noi äitiysfarkut. Malli oli kiva ja hintaa vain 39.90. Tosin ostin pinkeen koon, eli toivotaan, että persaus ei leviä ja farkut löystyy :whistle: Vielä pitäs ostaa joku hame ja pari paitaa. Normihameet asettuu nykyään vyötärölle lantion sijaan.

Mun on pakko tunkea nokkani noihin tuplakeskusteluihin. Meillä ei siis todellakaan tarvita noita kun esikko on jo sitten 4, mutta tämmöset mä haluaisin, jos ikäero olisi pieni. Merkki on Phil & Teds ja noista saa pois tuon alempana olevan istuimen, kun sitä ei tarvitse.

tai sit niinkuin kaverini tekee, eli pitää kantoliinaa mukana siltä varalta, että isompi ei jaksa kävellä. Pikkuinen vain liinaan ja isompi rattaisiin/vaunuihin.

Miten rohkeasti te muuten uskallatte nostella painavia tavaroita? Mulla tulee töissä tuota nostelua jonkin verran ja välillä kyllä tuntee, että on kestokyvyn rajoilla tuo nostaminen...

Nyt tiiraamaan muumeja esikoisen viereen eli pääsen nukkumaan :D

Aminohappo ja Kuutti 14+4

muoks* pahoitteluni tuosta hiukka isosta kuvasta...
 
jenkkivaimo
Olen myos takapiruna taustaillut taalla, joten ajattelin valilla vahan osallistuakin :)

Aitiyshousuista: Tyohousut ahdisti jo useempi viikko sitten niin paljon, etta piti hankkia mammahousut, ja en voi mitenkaan tarpeeksi naita ylistaa! :D Siis vaikka silloin kolmisen viikkoa sitten ei tosiaankaan ollut edes pienen pienta kumpua niin piti avata molemmat napit kun niin kiristi. Nyt kun on jo vahan mahaa niin en voisi kuvitellakaan pistavani sellasia inhottavia kireita housuja jalkaani. Omat farkut menee kylla paalle, mutta on niin epamukavat etta kiemurtelen tuskissani koko ajan ja avaan napit heti kun vaan kehtaan :D Naa kuminauhahousut on maailman parhaat! Eika ollenkaan nay paalle, etta on toi venyva osa tuossa, oikein siistit mustat housut :)

Meilla on toinen ja viimeinen takalainen laakarinkaynti ensi tiistaina. Piti siis suhteita kayttaa, etta saatiin hoitoa tan kesan ajan. Kaytiin ekan kerran viikoilla 10+5 jolloin ihan nopeasti ultrattiin ja kaikki oli hyvin (np-ultra on taalla maksullinen ja ylimaarainen, ja koska ei olla riskiryhmassa eika meilla tulos vaikuttaisi mihinkaan niin jatettiin menematta). Silloin myos punnittiin, ja Suomen lukemaan verrattuna oli tullut puolisen kiloa lisaa, voi tosin johtua myos yksikoiden muunnosvirheista tai eri vaa'asta (tai paikallisesta ruoasta...). Talla kertaa todennakoisesti vaan kuunnellaan sydanaanet, ja seuraavan kerran paasen laakariin/neuvolaan sitten Suomessa. Rakenneultra on 1.9. eli viikko paluun jalkeen, viikoilla 20+2. Kirjoitin eraalle toiselle keskustelupalstalle, miten meidan ekalla kaynnilla hoitaja antoi ihan ihme ohjeita kuten esim. etta ei saa saunoa ja 12 viikon rajan jalkeen ei sais nukkua litteena mahallaan eika selallaan. Noh, tietty naille naureskelin etta voi voi, ei taida tama tati juuri tuntea Suomen saunakulttuuria ja etta ovatpa outoja taalla Amerikassa. Saunojahan taalla ei ole, joten sita ohjetta on tullut toteltua (vaan tama muuttuu heti kun paasen Suomeen!). Mutta tuo nukkuminen - oon huomannut, etta taysin mahallaan tai selallaan nukkuminen tuntuu tosi epamukavalta, painaa ilkeasti kohtua, joten automaattisesti hakeudun lievaan kylkiasentoon. Aika hassua, kuvittelin etta on ihan humpuukia. Ja siis sivuhuomautuksena, etta maha ei todellakaan ole viela tiella eli siita ei johdu. Onko kukaan muu huomannut samaa?

Pahoinvointi on kaikonnut lahes kokonaan, mutta nalkaa en kesta hyvin vielakaan. Tilanne on kylla huomattavasti parempi nyt kuin pari viikkoa sitten, jaksan olla nalkainen ehka jopa tunnin :D

Ollaan miehen kanssa ostettu jo vaikka mita, ja kalykin meni ja hankki jotain pienta. Itsenaisyyspaivan aikaan myytiin aika paljon vauvanvaatteita amerikkalaisvareissa, ja kun ei tiedeta viela kumpi on tulossa niin ostettiin yksi tytolle ja yksi pojalle, taytyyhan meidan monikulttuurisella vauvalla olla jotain amerikkalaistakin kudetta :p Anoppi osti vauvakirjan, jota vahan tayttelinkin jo, mutta paaasiassa jaa miehen kontolle tuon englanninkielisen kirjan tayttely, ostan sitten omankielisen, kun paastaan kotiin.

Tallainen pieni vuodatus talla kertaa, tsemppia kaikille pahoivoinnin ja/tai vasymyksen ja/tai jonkin muun epakohdan kanssa taisteleville :)

Jenkkivaimo & Pahkina 13+5
 
Heipsis taasen.

kirppunen: Mekään ei vielä olla kerrottu vauvauutisesta, kun halutaan ensin käydä ultrassa ja varmistaa et kaikki on kunnossa. En osaa edes arvata millaista palautetta on tulossa. Kovasti olen sanonut että jos sen kolmannen sitten joskus vielä. Eivät ehkä osaa arvata että kolmonen tulis jo nyt. Eniten ehkä jänskättää anopin ja mun isän kommentit sen verta rajuakin palautetta on niistä suunnista anntettu varsinkin kun odoteltiin esikoista. Mut josko tällä kertaa asiat olis toisin.

Töyhtö: Mä olen varma että moni ensimmäistään odottava jännittää synnytystä ja sen jälkeistä uutta elämän vaihetta. Minä olin lähes hysteerinen vielä toistakin odottaessa ja vauva-aikana, kun jotenkin oli kokoajan semmoinen olo että vahingossa tai puoliunessa teen tarkoituksettomasti jotakin mikä voi vahingoittaa vauvaa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. En sitten tiedä onko tarpeen mennä pelkopolille ihan vaan saamaan lisää tietoa synnytyksestä, kun kuitenkin synnytysvalmennuksessa tietoa saa hyvin ja siellä ja neuvolassakin voi aina kysellä.. Toki omien fiilisten mukaan pelkojen kanssa liikutaan, mut neuvolasta kannattaa ensin kysellä.. *hymytys*

tulia & viljami 12+2
 
Töyhtö: puhu ihmeessä oman neuvolantätisi kanssa peloistasi ja voitte sitten yhdessä miettiä olisko aihetta pelkopolille. Lähetteen saat kyllä ilman muuta jos tunnet sen tarvitsevasi. Mulla on kyllä valitettavasti sellainen kokemus neuvolan 'synnytysvalmennuksesta' että aika ylimalkainen juttu, josta ei loppupeleissä ollu ainakaan mulle yhtään mitään hyötyä ekassa synnytyksessä. Toivottavasti neuvoloissa on eroja... Pelkopolille annetaan kai yleensä aika vasta joskus vikalle kolmannekselle (synnytyksen lähetyessä) mutta voit saada ajan jo aikaisemminkin, omalla aktiivisuudella. Käyhän siellä joskus naisia, jotka ei edes vielä ole raskaana. Tsemppiä!
 
synnytystä pelkääville :hug: toivottavasti helpottaa ja ilman muuta kannattaa ottaa asia puheeksi ja jutella asioista :) auttaa varmasti paljon kun saa jutella peloista!
Itsekkin ekaa odottaessa mietin paljon synnytystä,mut oon aina ajatellut että haluan synnyttää ja sitä on aina tehty :D kestän sen kun muutkin on kestänyt,naiset iät ja ajat synnyttänyt =) mutta onhan se niinkin että synnytyksiä on niin monenlaisia ja meitä naisia monenlaisia et toinen pelkää enempi kuin toinen. tsemppiä kuitenkin kaikille!! tällä kertaa mä en muuta pelkää kuin että jos tulee jotain ongelmia,perätila tms. että täytyy leikata :eek: se ajatus sectiosta mua pelottaa...vaikka niitäkin tehdään ja niistä selviää yhtä lailla :D mut kai sitä aina jotain pelkää... ja nyt tietysti viel nää raskausajan syömisjutut jne. paniikkia teettää :ashamed:

nuo Aminohapon linkittämät kärryt näyttää mahtavilta =) tommoset mäkin ostasin,jos pitäs tuplat nyt hankkia! näinki kerran kaupungis tommoset rattaat ja oli aivan upeet!!!! :D

sama juttu täälä että vessassa ravaamista yöllä ollu jo useemman viikon! ihmettelin kans et nytkö se jo alko vai onko vaan alkuvaihees tätä....en mä kyl muistaakseni koko raskausaikaa oo joutunu öisin vessaan heräämään. ison mahan kans sitte saa varautua taas yöllisiin vessareissuihin,mut että nyt jo....mua vähän ihmetyttää....toivon et tää tästä viel asettuu hetkeks.ei oo kovin kiva jos ei saa enään nukkua koko yötä heräämättä |O meidän vauvakin (1v1kk) nukkuu yleensä yönsä niin hyvin,on jo kauan nukkunu niin oon taas tottunut pitkiin yöuuniin :D olis ihan kiva nauttia hetki öistä ilman herätyksiä ;)

 
Kiitos vastauksista tuplaratas keskusteluun.

Mutta noista Phil&Teds rattaista en tykkää laisinkaan.
Vauva makaa melkein maanrajassa isomman alla, kaikkein pölyisimmässä kolkassa.
Kaupassa noita työntelin ja niissä oli tosi lyhyt aisa joten ei tarvinnut ottaa edes yhtään normaalia pidempää askelta kun jalka hakkasi alempana istuvaan eli vauvaan... Vois mennä ainaki itseltä hermot, sääret aina mustelmilla. Joskin vauva varmaan nukkuis entistä paremmin mitä enemmän heiluu ja tärisee.
Myyjä tuon minulle kertoi että ei hänkään tykkää niitä siksi mielellään suositella. =)

Ja hieman on huonot näkymät takaa isomman alta...

Sorry vuodatukseni, olin vaan mainoksista noihin tykästynyt ja petyin kovasti kun ne livenä näin.

Mansikat pakkasessa, nyt uinumaan =)

Vointeja kaikille :wave:
 
Mulle tuli kans mieleen noista kuvassa olevista rattaista, että olis kätevät kun ei vie kauheena tilaa, mutta miten lapsi viihtyy kun näkyvyys niin huono. TeeBirdin mainitsemaa pölyasiaa en edes ajatellut, mutta kyllä se taitaa niin olla. Täällä ku hiekoitetaan niin paljon katujakin että keväällä varsinkin on kauhee pöly. Ja loskakelillä rapa lentää. Meidän matkarattaiden tavarakorikin on aina tietyllä kelillä ihan ravassa/märkänä. Minä toivon, että meidän neiti seisoo laudalla tammikuusta lähtien. On silloin 2v9kk. Lähipuistoihin mennään kävellen muuten liikun autolla. Ei oikein viihdy nytkään rattaissa niin tuskin silloinkaan.

Johjo 13+4
 
Eilen oli np-ultra ja poimulla oli mittaa 0,9mm, mutta kätilö vielä sanoi ettei mitta kuitenkaan poissulje vielä mitään, että tulokset on katsottava yhdessä verikokeen kanssa. No en kuitenkaan huolissaan ole.

Palleroinen oli jo 60mm ja kovasti heilui ja sätki, koko vastasi 12+5, mutta sillä hetkellä oli vasta 12+0, mutta eivät lähteneet laskettua aikaa muuttamaan. Muuttavat jos olisi heittänyt 10päivää.

Nyt on huoli sitten synnytyksestäkin ohi. Varmistin vielä asian tuolla samaisella sairaalakäynnillä. Eli tämä tulokas tulee maailmaan suunnitellulla sektiolla. Esikoisen synnyttyä lääkäri jo lupaili että seuraavat ovat sitten sektiolla, mutta oli vielä varmistettava asia. Esikoisen synnytys oli sen verran raju kokemus (imukuppiveto ja sfinkter ruptura). Toisaalta hyvä että leikkavat, en nimittäin loppuikääni haluaisi vaipoissa kulkea, ja sitä ei tiedä miten pahasti sitä nyt repeäisi. On kuulemma kudostyyppikin sellainen, ettei veny tai anna periksi yhtään. Ja luulen ettei noi paikat mihinkään ole löystyneet.

Vielä pitäisi miehen vanhemmille kertoa perheenlisäys uutiset, no ovat onneksi tulossa viikonloppuna kahvittelemaan. Luulempa että yllätyksenä heille tulee tämä toinen. Koska esikon jälkeen anopin kommentit olivat vain, että ettehän te nyt toista heti perään meinaa tehdä. No tässä iässä ei ole enää montaa vuotta aikaa mietiskellä ja minusta tuo 1v5kk on hyvä ikäero.

Maanantaina pitäisi palata takaisin töihin ja motivaatio on huipussaan. Reilun vuodenhan tässähän on kerennyt kotosalla olemaan. No ehkä tuo motivoi hiukan, että ei siellä tarvitse montaa kuukautta olla, kun taas pääsee kotiin. Vähän mietityttää, mitä töissä sanovat / ajattelevat kun nyt muutamaksi kuukaudeksi töihin tulen. Voihan olla että tässä ihan turhaan mieltäni tuolla asialla vaivaan, ja mitäs se pikeastaa muille edes kuulu :LOL: :LOL:
 
Piti sitten käydä neuvolassa, alavatsaan eilisestä asti koskenut. Onneksi pissa oli puhdas, viime raskaudessa kun virtsatietulehdukset oli jatkuva riesa. Voi olla, että tuohon sektio arpeen on kasvanut kiinnikkeitä, jotka nyt sitten kipuilee kun kohtu kasvaa. No otti myös hiiva näytteen, tiedä sitten josko on joku tulehdus. Sydän tykytti 151 kertaa minuutissa ja ultrallakin kurkattiin, siellä se pieni heilui niin maan vimmatusti. Terkka kysyi, onko liikkeitä tuntunut, kun paineli kohtua niin sanoi että on napakan oloiset liikkeet kaverilla :D Ihanaa, viimeinen työpäivä ja LOMA alkaa B)
 
Ei malttaisi odottaa että saa selvyyttä tuohon laskettuun aikaan. No maanantaina se jännitys on ohi kun sinne vielä malttaisi.
Äitiysvaatteita ei vielä ole tarvinut hommailla vaikka maha on pömpöllään ollutkin jo jonkin aikaa.
Meidän on hommattava tuplarattaat kun keskimmäinen on tammikuussa vasta 1v ja 1kk riippuen milloin uusin tulokas on halukas maailmaan putkahtamaan.
Olisi mukava saada tietää että josko vihdoin saisi tytön. Eka lapsi -04 on poika toinen -07 on poika ja josko tämä olisi tyttö =) jos malttaisi odottaa loppuun asti jännityksessä. En kuitenkaan tahdo raskauden aikana selvää ottaa kumpi on tulossa.
 
Buuh, mä kävin viikolla työntelemässä just kummityttöjä tuplarattaissa ja se on aika kovaa hommaa :LOL: Meille ei ole näillä näkymin tulossa ikuna tarvetta semmosille, kun ollaan ajateltu pitää porukkamme pikkuperheenä, eli siis yhden lapsen pesueena. Tietty eihän sitä koskaan tiedä, mutta ainakin näin olemme mietiskelleet että yksi riittää.
Tänään olis Iron maidenin konsertti
B) ja toivottavasti sää suosii, nyt näyttää kyllä hyvälle ja ilmeisesti ulkona on aika lämmintäkin.
Nyt mullakin on semmonen olo että olenko muka raskaana kun ei ole oikein mitään olotiloja, viime yön sain nukuttuakin ilman vessajuoksua :LOL: - ainoa mistä vähän tietää on, että toi pakara jumittelee ja jos kovin reippaasti nousee esim sohvalta ylös niin aijai kun vihlasee masusta.
Muuta ei ole ja enimmäkseen tässä on unohtanu sen, viikolla kävin hyppäämässä pituuttakin ja äh, sit vasta muistin että hmm.. ehkä mun ei pitäis kuitenkaan.

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja tervetuloa uudet, hyviä vointeja kaikille :hug:
 
Niimpä tosiaan taitaakin olla tollaset tuplat missä istutaan "alapuolella" liian lähellä maanrajaa ja pöly/kura ja muut moskat liian lähellä....eipä tuu het ajatelleeks sitä asiaa kun toollaset kivan näköset kärryt näkee :) Se on kyl totta et melki kannattaa käydä liikkeissä testaamassa ja kyselemässä et löytää itselleen sopivat rattaat :D mulla oli ekat tuplat ihan hyvät,ostin käytettynä(emmaljungat kasvot menosuuntaan vai),mut myin ne talvella kun ei niitä paljo käytetty...esikolle tuli 2v vaihe ettei halua rattais istua. noh nyt keväällä ostin uudet,käytettynä toki yhdeltä mammatutulta,mut se merkki on joku halppis ja ne vääntää koko ajan oikealle :kieh: ei niin kivat lykkiä,mut niillä pärjätään.uusia en enää osta :)

join tänään kahvia....saas nähä rupeeko etomaan jossain vaiheessa :/ sais jo loppua nuo ällötykset!!

vauvan sukupuoli mietityttää kans kovasti,mut vähän ajattelin tällä kertaa pitää jännityksen loppuun asti :D jos tosiaan maltan olla kysymättä! ainakin päätin etten sukulaisille enkä KELLEKKÄÄN kerro kumpi tulossa,jos saan tietää etukäteen! mua niin ärsyttää kun kaikki sanoo et nyt on TYTTÖ tulossa,johan on TYTÖN vuoro kun 2poikaa jo on :headwall: niin että miksei vois kolmas poikaki tulla????se ei oo yhtään sanottu että tyttö tulee nyt vaikka sitä niin hoetaan. mulle aivan sama kumpi on....toivon kyllä että saan molempia joskus,mut sitä kun et voi ite päättää niin jätän sen sukupuoliasian nähtäväx...sen näkee sitten joskus onko talossa vain poikia vai molempia ;) :heart:

mmamaa13+4
 
Hei Hullu kysymys Miten on huvipuistojenn laita?? Ootteko käyny nyt raskausaikana tai meinaatteko mennä????? Mietin tässä et uskaltaako vai onko paras jättää väliin ne vempaimet?? hurjapäätä vähän menottas,mut en oo koskaan kuullut "saako" niihin mennä. :D
 
Ainakin linnanmäen laitteista on lista mitä ei suositella raskaanaoleville. Mutta mä luulen että se tarkottaa ennemmin isomasuisia, näin alkutaipaleella vaikutti vähän liiallisuuksiin menevälle jos ei esim. vuoristorataan vois mennä...tai siihen vesijutskaan. Jonkun rainbown tai muun hyrskyttävän ymmärrän kyllä, ja jos on iso maha niin ei edes mahdu niiden tankojen taakse...
Linnanmäen nettisivuilla on siitä tietoa, mitä ei suositella jne.
 
Ainakin Särkänniemen esitteissä on maininta laitteista, joit suositellaan raskaana oleville :) Itse en uskaltaisi mennä jos on turvakaaria, täryytystä ym. mutta tiedän, että jotkut ovat kiertäneet melkein kaikki laitteet!!
 
Moikka!

Taas on pari pvää menny niin etten ole edes konetta auki saanut! Töihin pitäis jaksaa, inhottaa vaan kun tuo selkä on sit yöllä niin pirun kipee kun kotiin pääsee!
Neuvola olis vast 12.8 kun en halunnu sen sijaisen luo mennä vaan haluun sen tutun ja turvallisen "oman" tädin. AJattelin siellä sit sanoa tuosta selästä ja mitä sille vois tehdä.

Huomasin tossa et mulle on jääny sairaala kammo huonojen synnytysten takia päälle :(
Miehellä on maha ollu niin kipee ettei se oo pystyny nukkuu eikä syömään kunnolla, niin se joutu menee TK:een tippaan yöksi. Käytiin se sit kakkosen kans sinne saattelemassa ja mulla alkoi hillitön vapina!! Naama valkoisena tärisin melkein koko sen ajan kun siellä osastolla oltiin. Hoitaja vilkuili välillä mua hämmästyneen näköisenä. Hyi! Sanoinkin miehelle et voi olla mahdollista et synnytykseen mentäessä en pysty sinne sairaalaan menemään...

Mä pääsen sinne pelkopolille vissiin melko aikaisin. Olisin päässy jo ennen raskauttakin mutta en katsonu sitä tarpeelliseks... Mutta, sen näkee sit. Alkaa paniikkia jo iskeä, en monestikaan saa unta kun mietin sitä tulevaa synnytystä. Ja jos tarpeeks sitä mietin niin kyllä se itkukin pääsee :(

Jenkkivaimo On kyllä hieman outoa suomeen verrattuna tuo sauna kielto :LOL: Kyllä sitä on tapana saunoa mihin aikaan raskautta tahansa. Ainakin minä...

Hankinnoista on puhetta. Vaunut, sänky ja vaatteet meillä on jo. Hoitopöydän meinaan pakertaa kuivausrummun päälle, koska kodinhoitohone on meillä kaikista lämpimin talvella, enkä tule sitä hoito"pöytää" kumminkaan käyttämään kun kylpyjen jälkeen. Esikoisella sellainen oli ja lähes käyttämättä jäi. Turvakaukalo pitää ostaa, ja sit haluan vauvalle kehdon ja keinun!! Molemmat muksut on ollu vauvana huonoja nukkumaan päivisin. Esikoinen nukkui 30-45min kerrallaan, valvoi kaks tuntia ja nukkui 30-45min. Kakkonen oli aikalailla samanlainen, mutta silloin meillä oli kotona enemmän kantajia niin se ei ollu mitenkään rankkaa ja ehti viettää aikaa esikoisen kans. Nyt kuitenkin olen päivisin yksin kolmen kans, ja jos sattuu et kolmas on samanlainen nukkuja niin olis ainakin se keinu mihin sen vois hetkeks laittaa ettei koko ajan olis vauva kainalossa. Se kehto olis vain sellanen minkä mä haluun kun se on ihana :LOL: No okei, se meidän pinnis on ihan hillittömän iso, et toi 2,5v nukkuis siinä vielä helpostikin niin olishan se vauvallekin kivempi pienmpi peti, eiks vaan :whistle: Lastenturvasta löysin sellaisen keinuttoman kehdon jonka haluan. Siinä taitaa olla ne suurimmat hankinnat...

Raskaiden tavaroiden nostelusta sen verran et kyllä minä ainakin nostan töissä melko raskaita laatikoita paljonkin. Katon vaan etten kolhi niillä mahaan.

Mä en ostais tuplarattaita jos ikäeroa on reilun kaks vuotta. Meillä ainakin kun kakkonen synty helmikuussa, ja poika täytti kesällä kolme, mentiin niin et poika oli pulkassa. Sit kesällä se alkoi pyöräillä niin ei olis ainakaan meillä tuplilla mitään tehny.

Jees, mut nyt täytyy mennä töihin. Katson jos huomenna pääsis käymään taas kuulumisia kattomassa.

MrsO ja rv 13+4
 
Nyt kyllä harmittaa! Tänään tuli postissa aika sinne pelkopolille ja se on lokakuun lopussa!!! Viikkoja olis sillon 28+. Soitin sinne tietty heti, että haluisin tulla aikaisemmin mutta ei kuulemma onnistu kun lääkärit on nyt päättäneet, että käyntien aloitusajankohta on tuo. Älytöntä!!! Kysyin sitten siltä hoitsulta, että pitääkö mun ihan oikeesti painiskella yksin näiden kurjien ajatusten kanssa vielä yli kolme kuukautta niin se ei osannut oikeen sanoa muuta kun että hän ei nyt pysty antamaan mulle muuta aikaa. Uskomatonta... Noh, niillä on sitten käsissään yksi helvetin vihainen hermoraunio lokakuussa. |O |O |O
 
:ashamed: oon tosi huono kirjottelemaan, vaikka joka päivä kuulumisia luen..

Tuplarataskeskusteluun en taida osallistua, kun ei meillä tule olemaan tarvetta, esikko täyttää 3v just kun vauva syntyy joten samat vanhat vaunut menee käyttöön sitten vauvalle kuin esikoisellekin. Ostettiin aikoinaan Ora Jovi Air-merkkiset ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Tosin meillä vaatimukset on sellaset, että missään muualla ei oikeestaan liikuta kuin hiekkatiellä ja hyttyssuojat tulee olla erinomaiset, samoin vaunuihin tulee mahtua lampaantalja ja paljon säilytystilaa... Meillä esikko nukkui ainakin 28 asteen pakkasessakin pihalla joten näitä lämpöominaisuuksia tarvitaan..

Minäkin nostelen raskoja tavaroita, joutuuhan sitä poikaakin nostamaan vähän väliä, jotenkin luulen itse tietäväni, mikä on liikaa ja sellaista en sitten ees yritä nostaa..

Hankinnoista: me ei aiota ostaa MITÄÄN sillä meillä on jo kaikkea. Tai ehkä ostan Ikeasta uuden puhallettavan hoitoalustan kun entinen näyttää jo kellastuneen mutta muuten periaatteessa kaikkea on. Vaatteita on niin paljon, että joudun jo nyt myymään kirpparilla niitä, samoin kuin sängyt ym. löytyy. Ja äitiyspakkauksesta saa sitten tuliterän toppapuvun ym joten niitäkään ei tartte hankkia erikseen..

Me aiotaan myös pitää vauvan sukupuoli salassa loppuun asti, ei siis itsekään aiota kysyä. Ja aiotaan ilmoittaa rakenneultrassa, että ei saa kertoa, ettei vahingossa lääkäri sitä lipsauta. Mutta jos siellä esim. pojan vehkeet ihan selvästi näkyy niin totta kai kysäsen, ettei jää epäselväksi :LOL: Jotenkin mulla on niin poika-olo taas, että olisin melko yllättynyt, jos hän olisikin tyttö. Sitä paitsi täällä Lapissa pärjää poikien kanssa paremmin :D

Elän nyt sitä ihanaa keskiraskauden aikaa, kun ei oikeen muistakaan olevansa raskaana, se pahoinvointikin luojalle kiitos loppui.. Potkujakin oon ollut jo tuntevinani joten kyllä kai siellä kuitenkin joku on... :whistle:

Nautinnolista kesän jatkoa kaikille!

-Lappitar ja Hippunen 14+5
 
Heippa! meikälällä alkoi LOMA!!!! Jee neljä viikkoa pois töistä on ihan luksusta.
Sukupuolen mä haluaisin tietää etukäteen, muilta en oo halunnut tietää, mutta nyt haluaisin. 4D-ultra ois suunnitteilla, kattotaan nyt mennäänkö.
Lintsillä oltiin viime viikolla, mutta mä jätin laitteeet väliin ja otin aurinkoa kun muut juoksi laitteissa. Kivaa mulla oli silti, vaikken laitteissa itse käynytkään.
TUPLARATTAISTA: meillä on vaan 1v5kk ikäeroa ekalla ja tokalla, joten meille tuplarattaat oli välttämättömät, mulla ei ollut ajokorttia ja asuttiin korvessa, jossa ei yleiset kulkuvälineet liikkunut useinkaan, joten lykkimällä mentiin (mä oli silloin hoikka ja hyvässä kunnossa).Meillä oli Brion Twinetet ja ne oli meidän käytössä erinomaiset.
Mutta nyt meen koisimaan, kun väsyttää niin perusteellisen paljon. |O
 
Hei taasen

Tänään on lähdettävä päivystykseen vaatimaan oikeuksia vielä. Päivällä alkoi ala vatsaa särkeä ensin ja sen jälkeen verinen vuoto. Nyt siis viikkoja n.13 kasassa... Ollut muun terveyden kanssa ongelmia koko alkuvuoden ja nyt pelätään pahinta. Äippäpolilla käskivät vaan seurailemaan. Edellisissä raskauksissa ei minkään näköisiä ongelmia ole ollut. Nyt on olo ihan maassa kun ei tietoa mistään. :'(
 

Yhteistyössä