TAMMIKUUN TOIVOT 2009 <3

JJ-t: mulla oli apteekista b-sure ja acon negoja. Siis ihan selviä negoja, ettei edes haamun haamua. Sit soittelin äippäneuvolaan, että pakko päästä verikokeeseen. Eli olen käyny ykstyisellä hoidoissa, mutta silti laittoivat ihan mukisematta terkkarista lähetteen. Pakko se on siihen uskoa, kun ei ole menkkojakaan näkynyt :)

Ja täytyy tähän sellanen tsemppi lisätätä, että oma neuvolantäti kertoi, että hän aikanaan teki nelisen apteekin testiä ja kaikki oli negoja. Menkkoja ei kuitenkaan kuulunut, niin meni sitten verikokeeseen ja plussaahan se näytti. Ja ihan siis loppuun asti raskaus kesti ja oli ihan normaali vauvakin =)
 


Heippa taas!

Esikoista siis odotellaan. Oon ollu pari päivää kotona vatsataudin ja flunssan takia, oloa ei helpota siitepölyallergia johon ei saa ottaa lääkettä. Silti oon ihan innoissani enkä malttais olla kertomatta kaikille.

Pari todella hyvää ystävää ja mun pomo tietää. Pomon kanssa siis hyvä luottamussuhde ja hän tiesi myös lapsettomuudestamme. Pakko oli joillekin kertoa, eihän tätä pysty millään salailemaan =)

Töissä kyllä varmaan kohta arvaavat kun on niin kuvottava olo koko ajan ja hirvee väsymys.
Sukulaisille kerrotaan huomena, kun on sopivasti äitienpäivä :)
 
JJ-t Etelä-Pirkanmaan, joku kuntayhtymä hösseli. Mä ainakin vaan soitin neuvolaan ja selitin tilanteen, ja täti pisti lähetteen koneella ja sitten marssin vaan labraan. Labrassahan näkivät ihan sitten koneelta sen lähetteen. Eli pystyi puhelimessa antamaan.
 
Oon käyny teidän pinoa kurkkiin ja kerran jo kirjoittelinkin toivovan pääseväni tänne :D Kaksi testitä tänään tehty ja haamut tullu. Odottelen vielä alkuviikkoon jolloin teen seuraavan testin ja katsotaan sitten josko tulen tänne teidän seuraanne. La olis oviksen mukaan 22.1.

http://www.aijaa.com/v.php?i=2063634.jpg


http://www.aijaa.com/v.php?i=2064937.jpg

Ensi viikkoon (toivottavasti) :wave:
 
Heippati hei kaikille :wave: :wave: .
Kaikki uudet plussanneet: TERVETULOA :heart: ja kaikille tarriksia mukaan matkalle.
Tyhmä kysymys: Onko muilla ollut ajoittaisia vatsakipuja? Jomottavaa ja viiltävää kipua. Minulla eilen alkoi kivut. Toivottavasti olisi normaaleja kohdun kasvukipuja. Edelliset km:t kummittelevat mielessä :ashamed: . Oireita kyllä löytyy ja testi näyttää vahvaa viivaa edelleen. Mitä tää nyt on? Mä oon kyllä vähän vauhko :headwall: .
 
mummyryy mulla on ajoittaisia kipuja alavatsassa, välillä jommallakummalla puolella jomottaa ja välillä koko alavatsaa :/ välillä sitten oikeen kunnon menkkamaisia kipuja ja ne kyllä pistää miettiin..sitten valkkaria tulee ihan hirveesti niin joutuu koko ajan käydä tarkistaan ettei se vaan ollut verta mitä lorahti :eek: vielä ei oo tullut :ashamed: nyt vaan toivon viivan tummenemista, koska nää oireet on niin konkreettiset mulla, eihän tääkin voi kesken mennä, sehän olis aivan liian epäreilua..??!

onkos muilla ollut sellasia kuumostuskohtauksia?? ei niinkun kuumia-aaltoja vaan sellasta että koko kroppaa kuumottaa ja siihen liittyy sitten ällötys olo. mulla päällä justiinsa, ei kivaa!! öisin myös hikoilen ja uni on katkonaista ja nukahdan aikasin ja voisin herätä joskus neljältä aamulla :eek:
 
JJ-t: Pakko oli tulla onnittelee sua tätä kautta! Paljon Onnea Plussasta!!! :flower: :hug: :heart:

Ja asiasta viidenteen Iisalmessa ei enää järjestetä synnytyksiä. Ei ole synnytyssalia ollut pitkiin aikoihin. Synnytykset tehdään siel ainoastaan, jos ei todellakaan kerkeä KYS:iin.
 
No olihan se pakko tulla tunkeilemaan, näin ensimmäisen äitienpäivän alla =)

tuntuu, ettei oo kauaa siittä kun itse tein testin (18.5.07) ja se näytti +++ ja nyt sitten on tuommoinen huomenna tasan 4kk:nen miehen alku meilläkin.

Oikein paljon onnea plussanneille ja antoisaa raskausaikaa, nauttikaahan joka hetkestä, vaikka välillä vaikeaakin oisi. olette tosi ainutlaatuisia ja onnekkaita, kantaessanne uutta elämää, muistakaa siis pitää hyvää "huolta" itsestänne ja pikkuisistanne. Minä jo ikävöin sitä raskaus aikaakin ja kuumeillaan myös jo pikukakkosta!! :hug: :hug: :hug:
 
SusSoo
JJ-t
voi ei! Olisimme sinut niin mielellämme täällä pinossa pitäneet
Halauksia sinulle! Jos vuoto ei siitä runsaammaksi muutu, niin kannattaisiko kuitenkin soittaa neuvolaan ja tarkistaisivat siellä vielä tilanteen?
-Sussoo-
 
JJ-t :hug: Ei tosiaan ole reilua! Tulethan heti kertomaan jos jotain muutoksia tulee!!

Joku puhui synnytysmatkoista joten taidanpa minäkin. Taidan voittaa teidät kaikki synnytysmatkan pituudella, joka on 320km... LKS on Rovaniemellä ja minä täällä Pohjoisessa... =) Esikoinen käynnistettiin joten sain mennä rauhassa ensin yliaikaisseurantaan ja siitä sitten seuraavana aamuna käynnistykseen mutta toivon jotenkin, että kakkonen syntyisi niin, että pääsisin matkankin kokemaan. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta aika menee nopeasti ambulanssissa ja eipähän voi voivotella kipuja kun ei kuitenkaan mitään lievitystä saa :LOL:

Tänään on kerrottu uutinen muille, eli mummoille ja muille sukulaisille... Kovasti onnittelivat ja olivat yllättyneitä kun kuulivat ettei tosiaankaan heti ollut tärpännyt..

Hyvää äitienpäivää tännekin kaikille!! :flower:
 
Nyt minäkin sitten uskaltaudun mukaan :D



Johjo....OYS.... 20.1.........4. lapsi

Vaikea tuo laskettupäivä ku riippuu millä laskurilla katsoo että minkä päivän saa. vau.fin kautta tulee 21.1 ja oys.fi ja tekay.fi kautta 19.1 joten laitetaan tässä vaiheessa tuo 20.1 ja katsotaan sitten mikä on neuvolan laskettuaika. Sen mukaanhan sitä sitten eletään. :)

JJ-t :hug:
 
JJ-t :hug:

Kun täältä on lukenut muutamia, joilla sama kohtalo kuin JJ-t:llä niin kyllä se mietityttää, että mitä kaikkea voi vielä sattua. Mutta liikaa ei pidä etukäteen murehtia, yritettävä vain nauttia olosta ja tilasta :)

Täällä päässä ei vieläkään väsymystä ja pientä rintojen arkuutta kummempia oireita. Kerkeäähän niitä vielä kyllä tulla (toivottavasti ei).

Nyt olisi äitienpäivänä ollut niin mukava kertoa äideillemme asiasta, mutta taidetaan tieto pitää vieläkin omana... Mieli kyllä tekisi paljastaa :| Me ei olla siis asiasta kerrottu vielä kenellekään.

Mutta näillä eväillä kohti äitienpäiväpäivällistä ;) Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja tuleville äideille myös!

Lakta + Kimpale 6+2
 
JJ-t :hug:

Minua pelottaa myöskin joka ikisellä vessakäynnillä aivan kamalasti. Olen yhden km:n saanut viikolla 8. :'( Menis viikot nopeasti ja pääsis siihen ultraan.
Sekin pelottaa kun ei oikein ole mitään oireita vielä. Tänään on 5+3. Mut toivotaan vaan että oireet=pahoinvointi alkaa vasta myöhemmin, ei ole kivaa hoitaa kahta lasta kun itse voi pahoin.
 
kiitos kaikille haleista!!! :heart: täällä silmät turvonneena yritän kirjotella :ashamed: hassua kuinka pahaa tekee, vaikka osasin odottaa ja viikkoja tosiaan vasta 4+3. oikeastaan tämän voi kemialliseksi laskea. edellinen meni kesken rv. 10+5 mutta kivut on olleet aika samanlaisia. vuoto on ollut suht runsasta, väri vaaleanpunaista. nyt se kuitenkin on loppunut :eek: pieniä toivon rippeitä vielä elättelen :ashamed: toisaalta kivut oli niinkamalia, että niistä tuskin mikään voi selvitä, kahden panadolin jälkeen alkoi helpottaan.

lämmöt vielä koholla ja on pahoinvoiva olo, mikään ei maistu, mutta silti nälkä ( voi jjohtua fiiliksestäkin) rinnat ei oo enää kipeet, mutta edelleen täynnä. huomenna ollaan viisaampia. katsotaan jatkuuko vuoto, testaan vielä ja soitan gynelle. sitten veritestiin. toivon että hormooni olisi poistunut ja kyseessä kemiallinen koska haluan jatkaa clomeja samantein, sitä ei muuten tiedä kuinka pitkäksi tämä kierto taas venyy :kieh:

tulen kertomaan vielä tilanteen kun tulee tuloksia..kaikille aivan ihanaa odotusaikaa!!! koittakaa nauttia vaikka se pelko siellä persuuksissa onkin :saint: minähän en lannistu ja aiotaan saada se lapsi tähän maailmaan ennemmin tai myöhemmin :D
 

Yhteistyössä