TAMMIKUUN TOIVOT 2009 <3

SusSoo
Hei!

Tein tammikuisten listan toukokuulle, jota yritän päivittää parhaani mukaan. Ilmoitelkaa, jos listassa on virheitä tai haluatte sinne muutoksia :attn:

Yritän pysyä listalla mukana. Meneillään siis viides raskaus. Tähän mennessä 50% kuitenkin vain vauvanaluista pysynyt matkassa mukana. Sen vuoksi pelko persiissä koko ajan. Joka toinen raskaus on onnistunut, joten sen mukaan tämän pitäisi myös mennä loppuun asti. Viimeisin km oli tammikuussa. Jos tässä onnellisesti odotus menee, niin uskon kuitenkin että synnytys menee joulukuulle, koska molemmat lapsoset ovat syntyneet ennen laskettua aikaa. Pääasia kuitenkin, että kaikki menisi hyvin.

Lisää tammikuisia odotellaan listalle! =)
 
Kiitokset kaikille onnittelijoilla ja myötätunnoista tässä meidän prosessissa saada lapseni meille takaisin :attn: :heart:
Ex-mies teki eilen niin v-mäisen tempun,on raivoissaan,kun uskalsin nousta sitä vastaan,että kohta haen oikeudessa asumisjärjestelyjen lisäksi huoltajuuteenkin muutosta :'(
Ärsyttää...
Noh,mutta mulle saa synnäriksi laittaa Jorvin.
Muutetaan toki Lohjan puolelle mutta edellisen synnytin Jorvissa ja koska Lohjalla ei suosita polikliinisiä synnytyksiä,niin en viitti mennä sinne turhaan makoilemaan =)
Tuon pojankin kanssa kotiuduin het synnytystä seuranneena aamuna.
Pitäs lähteä kauppaan hakemaan tortilla-ainekset ja käydä muksujen kanssa Oittaalla fiilistelemässä pian alkavia uimakelejä :LOL:
 
SusSoo
Bhunis :wave: mulla ei edelleenkään mitään oireita :kieh: Olis niin kiva oksentaa :p :whistle:
Meilläkin yritettiin ekaa jotain 2½ vuotta, toista myös yli 2 vuotta (meni kesken rv10), km:n jälkeen vain neljä kiertoa niin uudelleen raskaana. Välissä vuosi ehkäisyä. Neljäs raskaus lähti jostain neljännestä kierrosta (meni kesken rv14) ja tämä viides raskaus lähti kolmannesta kierrosta km:n jälkeen.
Ei ne kaverit varmaankaan halua pelotella sua km-riskien kertomisella. Kai ne vaan haluaa sun tietävän, että jos niin käy niin se on niin yleistä. Tosin tuo "yleistä" sana km:n kohdalla saa mut ärsyyntymään. Joka kerta kun sen mulle lääkäri sanoo, niin näen punaista :eek: . Vaikka kuinka yleistä se on, niin ei sen sanominen saa kovin mieltä iloisemmalle päälle. Lisäksi mun raskautumiseen ja vauvanalun mukana pysymiseen vaikuttaa kuulemma mun ikä. Oon vasta vähän yli 30 ja en mielestäni mikään ikäloppu vielä :/

Tsemppiä sinulle odotukseen! Kyllä se vatsa on mullakin yleensä puhistunut :whistle: jo aika alkuvaiheessa. Tosin mun mielestä se kyllä alkupuhistuksen jälkeen vähän tasoittuu. Mulla kyllä on valmiiksi tuollainen löysä venynyt nahka vaikka muuten ei liikakiloja olekaan.
 
Tein vielä yhden testin...
Lupaan,että se oli viimeinen :ashamed:
Nyt tuli sitten se kaivattu vahvempi viiva :heart:
Ma:na siis varailen Diacorille oultraan aikaa,josko seur. vko:lla jo pääsis.
On tää mielenkiintosta tuolle miehenpuolikkaalle,kun nyt saa ihan oman :LOL:
Onkin kunnioitettavasti harjoitellut viim. 1,5 vuotta näillä valmiina olevilla kakaroilla :heart:
Pitäs ruveta laittamaan tuota porukkaa yöunille...*huokaus*...
 
Hei!
Ilmoittautuisin minäkin mukaan. Ensimmäinen raskaus menossa ja laskettu aika olisi 2.1.09. Synnytyssairaala KYS. Oireina ollut menkkamaiset kivut varsinkin iltaisin ja aivan mahdoton rintojen arkuus :/ Ensimmäinen neuvola-aika varattu 28.5. Olo on onnellinen kuin omenalla, aikas jännittävä =)
 
SusSoo
Minä suuri suu kerroin jo äidilleni, parhaalle ystävälleni ja miehen siskolle... :ashamed: Mies ei tiedä hölöttäneeni asiaa eteenpäin... Luvattiin nimittäin ettei kerrota vielä kenellekään :whistle:

Lisään vielä, että tuo kolmikko on se joille voin kertoa kaikki ilot ja surut. Niin kai se tuli vähän luonnostaan tuo kertominen :D Töissä ei parane puhua mitään. Mulle olis työsopimuksen jatkoa tiedossa, mutta jos tietävät raskaudesta niin luulenpa että työt loppuisi aika lyhyeen.
 
SusSoo
Alkuperäinen kirjoittaja Bhunis:
Alkuperäinen kirjoittaja SusSoo:
Minä suuri suu kerroin jo äidilleni, parhaalle ystävälleni ja miehen siskolle... :ashamed: Mies ei tiedä hölöttäneeni asiaa eteenpäin... Luvattiin nimittäin ettei kerrota vielä kenellekään :whistle:
Oon mieki mun kaverille,miehen isosiskolle, mun veljelle ja mun siskolle juorunnu :ashamed: Eikä meilläkään ukko tiiä et kelle kaikille oon kertonut....
Niin... ja ihan vahingossa sitten lipsahti suusta tuo raskausuutinen. Vähän niin kuin minullakin :saint:
 
SusSoo
Alkuperäinen kirjoittaja Summer88:
No meilläpä Äiti arvas jo ilman että sanoin mitään. :D Sitä en tiedä että miten. :D Anopillekin piti jo kertoo ja parhaille kavereillekin on kerrottu.. :/
No huh... mä luulin että oon ainoa hölöttäjä ollut. Nyt voin perustella miehelleni, että on muutki jo kertonu :whistle:
 
Joo mäkin oon jo kertonu kahelle parhaalle kaverille, omille vanhemmille ja papalle, siskolle sekä miehen vanhemmille. Niin ja sille työkaverille joka on äippälomalla... Sitä vaan on niin ilonen et ei pysty pokkana puhuu muista asioista toisen kanssa jos se ei tiedä...

 
Huomenta!

Eilen tein sitten kauan kaivatun plussatestin :D . Mies sanoi, että ei sitten kerrota vielä kenellekään, hyvähän sen on sanoo..minä taas haluisin kertoo vähän jokaiselle. Mutta jos nyt saisin pidettyä suuni edes hetken kiinni ja puran itseäni tänne. Nyt on ihan uskomaton fiilis ja vähän epätodellinen..ihanaa meille tulee vauva!! Esikoinen täyttää syksyllä jo 6 v, joten ikäero on vähän suuri, mutta onpahan sitten pieni apulainen :heart: .
Laskurin mukaan la olisi 8.1.2009, joten ilmoittautuisin mukaan tähän pinoon.
Koska edellisestä raskaudesta on jo piiitkä aika tuntuu, että kaikki on taas uutta. Millonkahan sitä soittaisi neuvolaan..huomenna vai odotanko vielä? Mites te muut odottajat olette tehneet?
-nippanappa-
 
SusSoo
Onnea nippanappa


Ajattelin soitella neuvolaan vasta joskus rv7. Ne kun ei kuitenkaan anna aikaa vasta kun viikolle 8 tai 9. Mutta jos mä nytkin alan vuotaa niin pitää sitten kai ottaa yhteyttä aikaisemmin. Se on kyllä ihan turhaa, kun eivät ennemminkään ottaneet mua vastaan vaikka oli vuotoa. Kävin sitten yksityisellä ultrassa, jossa todettiin km. Ehkä mä nyt myös käyn alkuraskauden ultrassa yksityisellä. Se on kyllä ihan hirveen hermoja raastavaa odottaa, että mitä se lekuri sanoo... Aina uutiset kuitenkin alkuraskauden ultrassa on mulle olleet ihan hyviä!

Huomenna ajattelin käydä ostamassa vielä testin. Mulla on ihan liian energinen olo siihen nähden että olisin raskaana. Tänäänkin oon jo tehny puutarhahommia
, pessyt pyykkiä
ja leiponut
. Mun mielestä mun pitäisi vaan olla hyvin hyvin väsynyt


Nyt mä menen keittön puolelle ja paistan noi mun leivonnaiset. Kuopus nukahti näköjään tänne työhuoneen lattialle... Täytyy viedä neiti sänkyyn nukkumaan


Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita
*SusSoo ja Sisu 5+1*
 
Minä ilmottaudun mukaan, kuukautisten mukaan laskettu aika on 5.1. :heart:

Tiedot ovat siis seuraavat: JackQe ....... TAYS ....... 5.1. ........ esikoinen

En ole vielä uskaltanut ekaa neuvolaa varata, kun edellinen raskaus päättyi keskemenoon, enkä uskalla näin alkuviikoilla hehkutella (edellinen meni kesken viikoilla 10+). Tuskin vielä on edes hirvittävä kiire neukkuun soitella, kerta ajan saan hyvällä tuurilla 9. viikolle.

Tänne kuitenkin pakotin itseni uskaltautumaan. =) Täytyy kyllä myöntää, että raskaus pelottaa kyllä ihan hirveästi. Haluaisin hirveästi olla tosi onnellinen pikaisesta raskautumisesta (plussa napsahti siis heti ekasta kierrosta km:n jälkeen), mutta silti ahdistaa ihan liikaa, että osaisin olla iloinen. Mutta kai se tästä viimeistään sitten, kun (jos) 12 viikkoa tulee täyteen.
 
SusSoo
Tervetuloa JackQe ja
paljon onnea plussasta. Lisään sinut tuonne listalle.
Ymmärrän paremmin kuin hyvin sinua
mulla takana kaksi km:a. Mullakin lähti tämä raskaus nopeasti matkaan eli kolmannesta kierrosta. Takana kun on vuosienkin yrittämistä.
*SusSoo ja Sisu 5+1*
 
SusSoo
marli :wave: osaatko vielä sanoa laskettua aikaa ja monesko lapsi teille onkaan tulossa?
Tuo sun kohta on vähän tyhjä vielä tuolla listassa, niin ajattelin kysäistä =)
 
nippanappa ONNEA PALJON[color] :flower: :heart:
JackQe Mulla on ihan samanlaiset fiilikset tästä raskaana olosta :ashamed:
Tekis mieli hurrata ja vaikka mitä mutta sitten taas miettii,että jos...
Ja se johtuu siitä,että koin keskenmenon joulukuussa -06.
Tulin raskaaksi ihan fiksulle miehelle,tilanteessa,jossa ei pitäs raskaaksi tulla :|
On ollut ilm. TOOOOOSI myöhäinen ovis...
Menkkojen alkua edeltävä vko...
Noh,unohdin asian,tapasin tän nyk. miehen ja jouduin seur. vko:lla kertomaankin jo heti yllättävän asian.
Minä,siveellisyyden perikuva (köh köh...) hairahdun tuolla lailla.
Noo,siinä oli mietittävää tuolle rakkaalle,että mitä tehdään muttei tarvinnu tehdä mitään,rupesin valumaan yöllä.
Huh huh...
Noh,mutta huomenna soitan ultra-ajan ja kun siellä on käyty,sitten varaan neuvola-ajankin :D
Täytyy luottaa,että mulle välilä annetaan hyviä asiootakin :heart:
Eräs tuttu tarot-kortti-lukija sanoi,ettei lapset tule minulle itsestään selvyytenä.
Niinpä...jouduttiin tätäkin naperoa yrittämään Muumimuki-menetelmällä... :whistle:

Pikku Otus 4+6
 
Tuulia78, ei tämä minunkaan edellinen raskautumiseni taustoiltaan ihan yksinkertaiseen tilanteeseen tullut. Itse asiassa lasta ei oltu miehen kanssa edes mietitty, koska meillä on takana ihan hirvittävä kriisi, josta selvittiin parisuhdeterapian avulla. Itse asiassa minä olin pettänyt miestäni (silloin ahdisti ihan hirveästi, kun olin ollut teini-iästä lähtien tuon kanssa) ja pohdiskeltiin "oman" miehen kanssa, jatketaanko suhdetta vai ei. Ongelmallisinta oli, että minä ihan tosissani välitin ihmisestä, jonka kanssa petin.

Päädyttiin kuitenkin oman mieheni kanssa jatkamaan suhdetta ja sitten napsahtikin raskaustestiin plussa - tultiin siihen tulokseen, että kerta meillä on resurssit pitää lapsi, se pidetään (ja lapsi oli siis varmasti oman miehen). Luonto päätti kuitenkin toisin ja raskaus meni kesken viikolla 10+1. Keskenmenon jälkeen tuntui luontevalta alkaa yrittää lasta, vaikka monet meidän tutuistamme tilanteen kyseenalaistavatkin. Nyt tiedän, että tuon miehen kanssa tahdon loppuelämäni olla - ja mieskin tahtoo olla minun kanssani. :heart:

(meni vähän kyllä offtopiciksi.. :ashamed: )

JackQe & Bob2, rv 4+5
 
Moikka! Sain jonku laskurin mukaan la:ksi 9.1. Mutta olkoon tuo 15.1 mikä on katsottu kiekon mukaan. Saan vahvistuksen sitten ultrassa, joten olkoon tuo la siihen asti täällä listassa.
Tissit vaan kipeytyy koko ajan. Odotan innolla muita oireita. Ihan jännää se on vaikka kolmas vauva on tulossa.
Ehkä kaduttaa hieman kun kerroin omille vanhemmille nyt jo heti testipäivänä, kun olivat täällä.
Olis ollu kiva pitää pitempään salassa. Veljen vaimo taas tiesi millon aioin tehdä testin ja siksi tiesi kysellä, no kerroin tietenkin. Muille en kerro, saavat sitten itse huomata. Lapsille olis ihana kertoa mutta kun he sitten sanovat kaikille, niin pakko pitää vielä vähän aikaa salassa.
tällasta meille.
sarabi ja kubbe rv 4+2
 

Yhteistyössä