*Tammikuun Tähdet-11* kesäkuu-10

Tervetuloa uudet mukaan! :wave:

Onnea Memmu86 hyvistä ultra kuulumisista!

Kreecher Pikaista paranemista migreenistä!

Tuosta vakuutuksesta vielä. Meillä on kaikki vakuutukset ifissä ja ollaan oltu tyytyväisiä heidän korvauspolitiikkaan. Esikoista on jouduttu käyttämään aika ahkerasti yksityisellä viimeisen vuoden aikana. Meni päivähoitoon niin siitä alkoi flunssakierre ja korvatulehduksia. Otettiin jo maha-aikana vauvavakuutus ja sitä sitten piti jatkaa kun lapsi oli 2kk vanha. Hakuajoista jo mainitsinkin, niin Ifillä pitää vauvavakuutusta hakea aikaisintaan raskausviikolla 12. Hakeminen edellyttää myös ultraa,
joka on suoritettu raskausviikon 9 jälkeen. Vakuutusturvaa on haettava viimeistään kolme (3) kuukautta ennen laskettua aikaa. Toki jokaisella vakuutusyhtiöllä on omat aikarajansa. Ajattelin hakea vauvavakuutusta hyvissä ajoin, jopa ennen juhannusta, niin kauan kun ei ole ollut mitään vaivoja jotka voisivat vaikuttaa vakuutuksen saamiseen. Koskaan ei tiedä milloin jokin vaiva voi iskeä.. :LOL:

En tiedä miksi jännitän ihan älyttömästi tämän päiväistä ultraa. Mieskin pääsee mukaan kun on tämän viikon kesälomalla. Heräsin jo kolmelta enkä sen jälkeen saanut unta. Kiroilen nyt töissä kun aika matelee eteenpäin.. Kunpa olisin tajunnut varata ultra-ajan heti aamusta niin ei olisi tarvinnut kärvistellä iltapäivälle töissä..
:ashamed:

pikkutoive Hyvää matkaa! Herkuttele oikein olan takaa! Kyllä niitä kiloja ehtii sitten myöhemminkin vahtailla... :)

M1n1 ja pikkukakkonen 11+1 :heart:
 
Tervetuloa TaCa ja Mammyli! Kiva että meillä on näin runsas porukka erilaisine tarinoineen! Hienoa että on mennyt voittopuolisesti kaikilla ja valoisia uutisia satelee neuvoloista ja ultrista!
Mulla oli eka neuvola maanantaina ja olihan siellä sit mahdollisuus kuunnella sydänääniäkin. Terkkari kuulosteli ja löysi yhden sykkeen ja kuulema liikettäkin tunsi. Mulle se laitteen ääni oli vaan sellaista avaruusromua! Olishan se ollut kivaa kuullaa tuplaäänet kun kaksosia odottelen mutta hän sanoi että taitaa olla niin samassa rytmissä ja yhtä pakettia ettei nyt onnistu. Luottavainen olen kuitenkin ja en anna tahtia haitata.
Masu on samanoloinen kuin Miisuliisalla ja kiloja tullut ainakin 2. Ei ihme sen syömisen kanssa jolla käytiin taistoon heikotusta vastaan ja mies vielä vieressä yllyttämässä. . =) Jos 11 viikolla kohtu vastaa kooltaan greippiä niin kyllä ne kaks greippiä sinne mulla mahtuu jo.
Tänään olisi ravinto- ja suuhygienialuento neuvolan puolesta. Taidan mennä sinne, en niinkään kuulemaan mitä syödä vaan minkä verran kun on asiantuntija käytettävissä.
Kysyisin teiltä viisailta että millaiset mammahousut on teistä parhaat? Farkut vai mitkä? Voisiko mistään löytää kivoja mammalappuhaalareita? Niin ja onko äitiysvaatteet koskaan alessa kuten nyt juhannuksen jälkeen vai aina täydellä hinnalla?
Hyviä vointeja kaikille!
 
Näin ne päivät menee ja kahdeksas viikko menossa jippii! :) Huomena on esikoisen 10kk neuvola ja sielä aattelin samalla varata ajan ku en ole saanu neuvolatätiä kiini.
Vakuutuksista: meilä ei esikoisellakaa ole vakuutusta.. ei onneksi ole ollu kipeänäkään ikinä.. tuskin otetaan tällekkään :/ on hirveesti rahareikiä muutenki ja ei se raha kuitenkaan sitä pikkuista korvaa. Kyllä sitä silti rakastetaan vaikkei vakuutusta olekkaan :)
7+2
 
luettuki on taas mutta ei muista et mitä piti kommentoida :LOL:

painoa oli rv9 melkein -3kg ja eilen ei punnittu oleskaan ja en viitsi sit koti vaakalla käydä ku näyttää vähä eriä... joten seuraava punnitusta odotetaan kauhulla... oli joskus rv 15 tienoilla

Me täällä asutaan omakotitalossa n 160 neliöö.... ongelmana vaan että vain kaks makkaria alakerras, mutta kaippa tämä vauva on sit kauemmin meidän huonees ja sit vasta siirretään siskon kans samaan.... riippuu tietty et kuinka nukkuu... tyttömme siirreettin jo puolen vuoden iässä ku nukku hyvin =)
voipi olla että sit täytyy miettiä kuka siirtyy vinttiin jos meille kolmas joskus tulee.... no se on sit sen ajan ongelma =)

täälä olot ihan hyvät =)

tervetuloa uusille ja onneks olkoon :flower:

memmu ja valtsu 12+3 :heart:
 
Täällä odotetaan neuvolaa! :)

Harmikseen vaan iskä ei päässyt mukaan.
Siitä on nyt pari vuotta kun olen keskeytyksen tehnyt niin on kyllä tosi hienot fiilikset nyt kun saa onnellisena mennä neuvolaan :) ja ylpeänäkin.

tuleva mummo ja isoäiti jännittävät myös :)
 
Tänään kävin siellä "np-ultrassa" kättärillä ja viimein ja vihdoin sain myös käytyä siinä verikokeessa. Laskettu aika siirtyi yli kaksi viikkoa eteenpäin..Nyt se on 16.1. Vauveli oli vasta 2,5 cm pitkä ja olenkin vasta 9+3 viikolla, joten mitään niskaturvotusta ei voitu mitata, eikä se ole niin väliksikään kyllä mulle. Mukava oli kuiteski nähdä, että vauva oli kohdussa oikeassa paikassa ja sydän löi. rakenneultrakin siirrettiin syyskuun alkuun. Siihen asti saan olla "rauhassa" tämän raskauden kanssa...eli siis mitään käyntejä ei ole missään...aika pitkä aika ainakin minun mielestä.

HUono olo on vielä ja väsymys painaa, mut ei onneksi enää niin pahasti kuin muutama viikko sitten. Painoa ei ole tullut onneksi yhtään lisää, vaikka tuntuukin että maha olis kasvanu.

Elmi ja Minni 9+3 (mentiinpä vähän viikoissa taaksepäin... :eek: )
 
Tervetuloa uudet ja onnea hyvistä ultrakuulumisista :heart:

Paha olo ja väsyttää, ja siivota täytyis. Kiva loppuviikko tiedossa, isäntä lähtee Ouluun hautajaisiin ja tulee sunnuntaina tai maanantaina ja mä tyttöjen kanssa kotona. Onneksi sisko asuu liki ja lupas tulla jelppimään...

Nyt hetkeks pötkölleen ja sit jatkamaan siivousta...

:wave:

Shamandalie ja TouhuTumppi 9+1 :heart:
 
noniin johan taas uusia saatiin mukaan :) tervetuloa!
mua kans pelottaa miten tuota painoa alkaa kertymään.. :/ toivottavasti ei hirveästi!
SuSa91 laitathan Mutzillalle yksärillä tietosi :) saamme sinutkin listaan!
7+2
 
ON: Np-ultrassa käyty, ultran mukaan viikkoja vasta 10+6, np mitta oli 1,2 eli ihan normaali kuulemma. Ultrasta löytyi fysiologinen napatyrä, se voi olla että menee ohitse kahdessa viikossa eli siis silloin uusi ultra, mutta se voi myös tarkoittaa kromosomipoikkeavuutta tai sitten vaan on ihan tavallinen tyrä joka suljetaan heti vauvan syntymän jälkeen. Muuten mitat ja syke ok. Kävin samalla veriseulassa. Viikon kuluttua tulee veriseulan tulokset kotiin. Ensi viikolla on myös neuvolalääkäriaika. Kiva viettää juhannusta tässä välissä kun saa murehtia onko kaikki hyvin.

Anteeksi että nyt tuli vain omaa napaa.

M1n1 ja pikkukakkonen 11+1 (mennään vielä tällä lukemalla, kahden viikon päästä sitten muutellaan uuden ultran myötä.)
 
M1n1 toivotaan että seuraavassa ultrassa olisi kaikki hyvin. Koittakaa olla liikaa miettimättä vaikka helpommin sanottu ku tehty :hug:

tosta nt-verikoista meilläpäin sanotaan että vastaukset tulevat neuvolaan ja ne katotaan sitten seuraavassa neuvolassa, mutta jos niissä jotakin hämärää niin soittavat viikon sisällä jatko tutkimuksista ja meidän tapauksessa porista.... nyt ei saa aatella asiaa liikaa tai sekoo nuppi :D

mulla on niin tylsää nyt !!! ja vieressä yliväsynyt tyttäreni 2v 3kk ku ei suostunut nukkumaan päiväunia :/

memmu ja valtsu 12+3
 
Uusille tervetuloa!!!

Spatz: Hienoa,että anopille sopii olla mummi. Toivottavasti tulee lisää hyviä uutisia!!

Helinäkeijun pikkuiselle isot 2-v synttärionskut!

M1n1 :hug: Toivottavasti kaikki kuitenkin hyvin. Tuo tietämättömyys ja epävarmuus on aina niin kamalaa. Mun th kertoi kyllä, että sillä oli ollut yksi äiti, jolla oli ollut sekä niskaturvotusta ja veriarvotkin viitanneet kromosomipoikkeavuuteen ja silti vauva olikin terve. Voimia seuraavan ultran odotukseen!

Elmi oli myös käynyt np-ultrassa. Ainakin näit pikkuisen, vaikkei mittauksia tehty. Juu täällä pk-seudulla ei oikein kovin tiuhoja nää ajat ole. Mullakin yks neuvola ollut, ens ti np-ultra ja sit seuraavaks 17.8. neuvola, 20.8. rakenneultra. Sulla taitaa nyt kyllä tulla siis vielä pidempi väli.

painosta 9+1 neuvolassa oli tullut 1, 3 kg lisää. Nyt ehkä vajaa kaks. Tai puoltoista, en tiiä, en oo käynyt pariin päivään vaa'alla.

(.) Ruoka rupee tuoksumaan taas hyvältä nenussa. Paljon ei kyllä vielä masu vedä. Liikaa jos yhtään syö niin tulee paha olo. Kahvi haisee kyllä edelleen pahalle...

BellaMarie 11+0
 
M1n1 Toivotaan että ei ole mitään vakavaa. Voimia sinne :hug:

Elmi Siis etkö sä pääse uudelleen sinne nt-ultraan kun ei voitu mitata?
Täälä ainakin laitetaan aina uus aika jos joku asia ei näy (esim vauva huonossa asennossa tms)Tai sitten että viikkoja liian vähän.

(.) Tänään laittanu ulkokukkia ja pessy yhen maton. Lauantaina juhlitaan neidin 2v synttäreitä. to ja pe aikana pitää kaikki osta valmiiksi, käydä kampaajalla,siivota vielä :D eli tekemistä riittää.Ja vielä leipoakki.
Pahaa oloa joka päiv, maha aivan valtava. Turvonnu vielä lisää...Ja tietty alamaha on jo pinkee ja kasvanu ku kohtu kasvaa :)

Keiju ja Tirppa rv 9+0
 
M1n1 :hug:

Siis mulle olis annettu uusi np-ultra aika kolmen viikon päähän, mutta me ei olla silloin edes täällä Helsingissä. Lähetään kuukaudeksi lomaileen. Eli oma valinta etten sitten mene uudestaan.. En käynyt esikoisestakaan erikseen np-ultrassa ja terveenähän tuo syntyi. Pitää nyt vain toivoa, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Rakenneultrassahan se sitten näkyy, jos on jotakin vialla..

Neuvolasta tosiaan käskivät varata seuraavan ajan vasta rakenneultran jälkeen..on kyllä pitkä tauko. Varmaan on sitten esikoisen 1-vuotisneuvola ja minun neuvola yhtäaikaa, kun esikko täyttää 10.9. vuoden.

Minäkin olen jo vähän miettinyt tuota asumisasiaa, kun asutaan tällä hetkellä kaksiossa. Muuten täällä on hyvin tilaa ja avaraa, mutta makuuhuone on tosi pieni. En tiiä miten sinne saa sitten tungettua vielä vauvankin sängyn. Olenkin ajatellut, että voisin vuokrata sen vaavi-sängyn, kun se ei varmaan vie niin paljon tilaa. Onko kellään muuten koskaan ollut vuokralla sitä vaavi-sänkyä? maksaa kuuleman 75 ? neljä kuukautta..

Minä olen kertonut raskaudesta vasta äidille ja molemmille siskoille, jotka ovat myös RASKAANA..Aika hyvä sattuma, että kaikki kerralla raskaana. Äiti olikin vähän, että no nythän ne tytöt alkoivat sitten vauvoja laittamaan ja kaikki yhtäaikaa :LOL:

Palataan!
Elmi ja Minni 9+3
 
Heipsan, jospa sitä pitkästä aikaa kerkeiäis jotain kirjottelemaanki tänne :) Työt alko maanantaina, vaikkei pitkiä päiviä ookkaan ni ei oikein jouda iltasin sitten enää koneelle mötkähtää.

Ultrassa oli jotku jo päässy käymään ja tervetuloa uusille :flower:

vauvavakuutuksesta pojalle se otettiin ennen syntymää Lähivakuutukselta, samalla ku otettiin nuorisovakuutus sieltä niin saatiin se vauvavakuutus puoleen hintaan. Nykyäänki siitä maksellaan vaan se puolet ja onhan tuo kallista lystiä. Varsinki ku sitä ei oo tarvinu ollenkaan. Nythän sen pitäs halventua taas tuon vakuutuksen ku jätkä täytti 2 vee. Tästä ei olla vielä ajateltu koko asiaa että otetaanko taas se, luultavasti otetaan jos se minusta kiinni. Ja muistan kans sen mainosjutun missä kysyttiin kumpi on paremmin vakuutettu, autot vai lapset. Meillä on molemmat :D

Asumisesta tällä hetkellä asutaan 60,5 neliön rivitalokaksiossa. 2-vuotias poika eikä lemmikkejä, tilanpuutetta kyllä välillä on havaittavissa. Muutto ois ens vuonna huhti-toukokuun vaihteessa omakotitaloon, heti ku se vaan valmistuu niin nää pakkaa kamansa :)

( . ) Omasta turvonneesta navasta sitten vielä jonku verran, väsymys on tiessään ja se oliki hyvä juttu töitä ajatellen. On jaksanu ihan hyvin noi lyhyet päivät ainaki vaikka siellä hemmetin kuuma onki. Ja maha on tosiaan jo aivan järkyttävän kokonen, alavatsa alkanu pullottaa niin ettei työhousut enää tunnu yhtään mukavilta päällä. Pitää kummiski kyykkiä ja venkoilla töissä ni ois mukava jos ei housut kiristäs tyhmästi :D Lääkärineuvola ois 24.6 ja np-ultra 30.6 että niitä tässä odotellaan :)

Susanna & Pähkinä 9+5
 
Heippa kaikille. Reissu on tehty ja hetkeksi kotiuduin. Itse asiassa voi olla että starttaamme huomenna jo mökille viikonlopuksi, mutta sitä vielä tässä pohditaan :D

Tervetuloa uudet; TaCa, Mammyli ja SuSa91 :flower: Mun pikkuveli on -91 syntynyt ja täytyi oikein pysähtyä miettimään, että hitsi sehän on oikeesti jo aikunen :LOL: Sitä vaan pitää aina niin pikkuisena :ashamed:

Pahoinvointi on helpottanut lähes kokonaan ja on kyllä aivan ihana olo!!! Masu pyöristyy ja väsymys vielä vaivaa, mutta kyllä tämä tästä.

Vakuutuksista meillä on lapsilla vain tapaturmavakuutukset. Täällä kuusessa hevon ei noita sairaalamenoja juuri ole. Tietty jos jotain vakavampaa tulisi, niin silloin olisi varmaan tarpeen. Suhteessa kuitenkin siihen hintaan, niin on päädytty tähän ratkaisuun. Toistaiseksi lääkärimenot on olleet naurettavan pienet (jotain yksittäisiä antibioottikuureja korvatulehduksiin).

Asumisesta asustellaan syksyllä 2007 valmistunutta 172 neliöistä omakotitaloa. Viisi makkaria, joten tilaa riittää vähän isommallekin sakille :D

Huomenna iltapäivästä ultraan... Saas nähdä miten sitä nukkuu yöllä :p Mulla seuraava nla on jo heti juhannuksen jälkeen ja heinäkuussa on sitten lääkärineuvola, joten kyllä noi neuvolakäynnit taitaa riippua ihan paikkakunnasta eikä lasten lukumäärästä (meillä kuitenkin jo kolmas tulossa). Ehdin siis käydä varmaan sen 2-3 kertaa neuvolassa ja kerran lääkärineuvolassa ennen rakenneultraa...

Palailen vielä huomenna ennen mökille lähtöä (jos päädytään lähtemään)
Mussu & Myy 11+3
 
Juu ja mun pikkuveli -90 ja seki jo tänä vuonna 20v.. huh huh, isopikkuveli. :D
Ää mua harmittaa ihan sikana, oon nii paljo syöny tänää kaikkee mättöö, et masuun sattuu!! :/

M1n1 :hug: Toivottavasti pieni voi hyvin.

mussu81 Onnea ultraan! :) Tosi ihanaa et sulla on paljon noita käyntejä. Mulla tosissaan vasta neuvola rakenneultran jälkee.. eikä ollu puhettakaa mistää neuvolakääkäristä möh.
 
Susa91 tervetuloa porukkaan!

M1n1 Toivotaan että kyse on vain pikkujutusta eikä ole syytä isompaan huoleen!

Pikkutoiveelle nautinnollista reissua!

Elmi: onpa ihana kun saatte siskojesi kanssa samoihin aikoihin perheenlisäystä! Aivan ihana tilanne mielestäni =)

Kreecher: onneksi sait apua migreeniin ja olet noin nopeasti kunnossa :wave:
Mullakin on taas kolmatta päivää ollut migreenivaivaa muttei ole iskenyt kunnolla päälle, on vain painetta vasemman silmän takana, vähän näköhäiriöitä, ruokahaluttomuutta ja päänsärkyä.

Äitiysvaatteista mä käytin esikoista odottaessani melkein kokoajan äitiysfarkkuja, nyt mulla on äitiysfarkut vielä kaapissa mut olen siirtynyt normihousuistani sellasiin äitiyshousuihin mitkä on ns. mustat suorat housut joissa on resori joka tulee vatsan päälle.
Mammahousut on mielestäni yllättävän mukavia, ihan kun normihousuja käyttäis mut vyötärö jää joko tosi alas tai sitten tulee resori vatsan yläpuolelle.
Itse tykkään eniten noista missä tulee resori ylös mut esim. mun työhousut on valkoiset suorat mammahousut joiden vyötärökaistale kuuluu jäädä ihan vatsan alapuolelle, -ihan hyvät nekin on jalassa.
Ja Mimi11 kun vielä kysyit onko äitiysvaatteet ikinä alessa niin on nekin, yhtälailla mallistot vaihtuu, tosin vaikka h&m:n mallistoa kun katsoo niin tuotteita on aika vähän joten alennukseenkin päätyy tosi vähän.. itse bongasin 3kk sitten tosi fiksut äitiysfarkut h&m:n nettiputiikista alekorista ja meinasin ostaa mut tyhmänä en sit ostanut valmiiks kun ei ollut vielä tärpännyt.. nyt sitten ostin heti 20euroa kalliimmat, uutta mallistoa eikä edes niin kivat kun ne harmaat alekorin housut.. :headwall:

Painosta mä en käy ihan säännöllisesti vaa'alla joten mulla ei ole ihan tarkkaa tietämystä painostani mut sen perusteella mitä yleinsä n. suunnilleen painan ja mitä mulla nyt on painoa niin en ole käsittääkseni vielä saanut painoa.
Mut minä joka oon hehkuttanut ettei vielä turvota, -ei turvota muualta vieläkään mut sormet on niin turvoksissa et en meinannut saada vihkisormusta pois :eek: ja kihlasormus sen alapuolella oli vieläkin tiukemmassa kun se on vielä pienempi kun se vihkisormus :/
Auts.. sormukset jäi toistaseks hyllylle, en halua lutrata heti uudelleen saippuan kanssa ja yrittää sormet sinisinä repiä niitä pois.. :|

Avokado 8 + 4 :heart:
 
Heipsan,

ilmottautuisin mukaan. Käynyt jo jonkin aikaa lueskelemassa kirjoituksia ja nyt aattelin vihdoin ja viimein et vois jotain raapustaa itsekin. Elikkäst olen 26v. LA 21.1. ja ennestään neiti 1v. ja kohta 3kk päälle.

BellaMarie: Oon TK-lääkäreistä samaa mieltä. Viimeksi kun tytön kanssa oltiin päivystyksessä niin joku huono-suomi-puhuva lääkäri ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa maitohappobakteeri sana. Pyydä siinä sitten reseptiä...

Vakuutuksista: meillä neidille otettiin vauvavakuutus ennen syntymää Turvasta eikä ole kyllä pahemmin tarvittu. Tosin silti olen ajatellut tulevallekin ottaa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä sattuu... Mun veljen esikoisella oli IFIllä vakuutus, mut ei kuulemma korvannut mitään. Yrittivät aina keksiä verukkeita miksi ei tarvii maksaa sitä ja tätä.

Mimi11: Eilen alko H&M:llä alennusmyynnit. Siellä oli myös mammavaatteita alessa. Farkkuja ja pellavahousuja 15e.

Inkaliina 8+5
 
Inkaliina Tervetuloa joukkoon mukaan!! Siis mun mielestä on oikeesti hienoa, että on maahanmuuttajia, jotka haluu tehdä töitä ja terveyskeskuslääkärinä ei taatusti ole kiva työskennellä, koska töitä on ihan hirveästi ja osa asiakkaista varmasti tosi hankalia. Mutta siis just toi resepti-juttu. Mä oon allerginen penisilliinille ja sanoin sen ja se lukee siellä koneella ja arvaapa kun sain reseptin käteen niin mitä mulle oli määrätty...huoh.

alet: Juu H&M:llä on ainakin aina ollut alessa myös äitiysvaatteet.

(.) En taas tajuu, miks en saa itseäni täältä sohvalta sänkyyn kun aamulla taas väsyttää...futista tuijotan miehen seurana.
 
Kaikille uusille tervetuloa mukaan :flower: :flower:

Tässä on kohta vissiin pakko alkaa kertomaan odotuksesta kun tuntuu että tuo massu kasvaa... (vaikka sitä omastaki takaa on :LOL: :LOL: niin silti tuntuu ettei tätä kohta enään salailla )
Meillä on vain nuorimmainen lapsista kotona ja isommat mummolassa Etelä-Pohjanmaalla :D
Ikävä on niitä jo nyt... =)

M1n1 Toivotaan ettei mitään vakavampaa :hug:

Aivot ei tottele tätä mammaa tänä iltana :headwall: :headwall: Jotain piti vielä kommentoida mutten muista mitä.... Joten taitaa olla aika mennä koisaan...

Ninnipo ja masumussukka 9+5
 

Yhteistyössä