*Tammikuun Tähdet-11* kesäkuu-10

mammyli:Ei tosiaan kannata vielä huolestua vaikket saa ääniä kuuluviin. Mulla sama laite ja eilen en saanut ääniä kuulumaan vaikka hain pitkään ja hartaasti, kieltämättä kyllä ahdistuin kun perjantaina ne löytyi nopeaan.Kuitenkin järki(=mies :D) yritti sanoa, että mennään vielä niin aikasessa ettei niiden todellakaan kuuluisi vielä kuulua kuin hassulla tuurilla. Laitteen ohjeissa sanotaan äänien löytyvän englanniksi viikolta 12 lähtien, mutta suomenkielisessä viikolta 14. Ja sekin seikka voi vaikuttaa missä istukka sijaitsee, jos se on edessä niin sekin voi vaimentaa kuuluvuutta! :attn:

Vuotojen kanssa painiville :hug: Toivotaan, että ovat harmittomia, monella kun niitä ollut ja kaikki hyvin kuitenkin.

Ultraan menijöillä jännää odotettavissa, kivaa!!! :heart:

Joku oli hääpäivänkin sopinut, ihanaa onnea!Omista häistä kohta 4v aikaa, olivat kyllä ihanat juhlat :heart:

ON:Herppaannuin niin eilisestä kun ääniä ei löytynytkään, että heitin miehen, esikoisen ja koiran lenkille ja sulkeuduin kammariin ja löytyshän ne! :D Puolen tunnin etsimisen jälkeen ja nyt lupasin jättää Sintin rauhaan :LOL: Laite meni nyt toistaiseksi säilöön. Turhaan aiheutan paniikkia kun ne ei aina vaan löydy. Kaveri kuitenkin vasta reilu 2cm pitkä ja varsin vikkelä :D Koitin kanssa monta eri asentoa, ja multa ne löytys nyt pissarakko tyhjänä ja olin selin makuulla. Ihana laite on, mutta vielä sen aika ei taida olla, josko sitten 2-3 viikon päästä kuuluu helpommin.

Toivottavasti kaikilla oli hyvät jussit!

Toive81 ja Sintti 9+4 :heart:
 
Heissan! :wave:

Osa kirjoitellut noista kotidopleriäänistä ja niiden kuulumattomuuksista... :attn:
Juuri tuon asian takia, ei meille ole tullut tuota konetta, kun tulisin vähintään hulluksi niitä sydänääniä metsästellessä..jäi tosiaan kauppaan tuo laite :|

Miehellä alkoi sitten loma ja täytyy sanoa että kyllä se on vähän niinkuin oma lomakin B)
Ovat tuon tytsyn kanssa kuin paita ja peppu...touhuavat ja mies hoitaakin suurimman osan kotonaoloajastaan normaalistikin likkaa melkein kokoajan...joten minä voin kollötellä ja tehdä kaikkea mitä haluan...on se vaan ihana mies :heart:
Käydäänhän me toki yhdessä pyöräilemässä, uimassa ja kävelyillä...jne..kaikenlaista touhutaan mitä nyt lapsiperheet yleensäkin.

Huomasin tuossa ilokseni eilen kun noita marjapensaita tutkiskelin, että on tulossa hyvä sato taas tänäkin vuonna. KOvasti on raakileita ja odotan innolla vesikielellä että pääsee taas niistä nauttimaan. Punaisia viinimarjoja lähinnä on ja viime kesänä olin joka ilta puskissa syömässä niitä suoraan suuhun...maistui raskaana ollessa jotenkin tosi hyvälle :p :p

Pt ja Kille 11+6 :heart:
 
juhannuksesta selvitty =) .... eileinen olis kyllä saanu jäädä väliin :ashamed:

olot ihan ok, pelottaa vaan kamalasti et onko kaikki ok, eiköhän...

Musta tuntuu että mun alapää haisee voimakkaammin.... onko kukaan muu huomannu samaa? ei mitään kutinaa tai muita vaivoja, mutta haisee vaan vaikka melkein joka päivä suihkussa käyn :ashamed: vähä häiritseee.....

memmu ja valtsu 14 :heart:
 
memmu86
jos sulla on sellanen tulehdus.. en muista nyt sen nimee mutta siin alapää haisee ihan kalalle. mulla joskus oli joku sellanen ja siinä ei ainakaan mulla ollu mitään oireita ja se haju ei mennyt pois vaikka pesin kuinka. muutenkin kyllä käyn suihkussa kerran päivässä ja alapäätä pesen aamulla ja illalla! mutta siis se haju ei menny pois ja lopulta hais jo housujen läpikin :ashamed: sain siihen kuurin ja sit se meni ohi. on kuulemma ihan yleinen tuollainen tulehdus.
 
dopplerista Meillä on ko. laite mutten kyllä ksokaan sen kanssa mitenkää hysteerinen oo ollu että väkipakolla ettiny niit ääniä. :D Mutta no toisaalta vaikkei niitä viikolla 13+ kaan kuulunut aina niin en jaksanut stressata. KYllä ne sieltä sitten aina löytyi seuraavana päivänä. Kun toisaalta tiesimn että jos jotai alussa käy,sille ei voi tehdä mitään ja sen aika murehtia on sitten. :) Sillä päästii aika pitkälle ja raskausmyrkytystäkin ehti kyllä murehtia ihan niin paljo ku halus kun tilanne tosissaa äityi pahaksi.

Memmumulla on kans ollu sellanen tulehdus ja siihen sai ihan antibiootit ja oireet oli ku misuliisa kuvaili et haisi jolleki sardiinille koko alapää! :D toinen on joku bakteerikannan tasapainon heilahtelu? tms niin voi aiheuttaa hajua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Memmu86:
juhannuksesta selvitty =) .... eileinen olis kyllä saanu jäädä väliin :ashamed:

olot ihan ok, pelottaa vaan kamalasti et onko kaikki ok, eiköhän...

Musta tuntuu että mun alapää haisee voimakkaammin.... onko kukaan muu huomannu samaa? ei mitään kutinaa tai muita vaivoja, mutta haisee vaan vaikka melkein joka päivä suihkussa käyn :ashamed: vähä häiritseee.....

memmu ja valtsu 14 :heart:
Mullekin tuli mieleen toi bakteerikannan muuttuminen raskausaikana...itse syön maitohappobakteeria kapseleina raskausvitamiinien lisäksi...suosittelen =)

 
kääkkis
Heippa taas :)

Mun piti ennen juhannusta käydä viemässä kontrollipissanäyte terkkariin, koska siinä näytteessä oli jonkun bakteerin liikakasvua. Ei ole ollut kyllä mitään oireita, joten jos tuossakin näytteessä sitä on, niin jostain syystä mun alapäässä vain on vähän ylisyötöllä sitä. Pystyn synnyttämään ihan alakautta, mutta mulle annetaan silloin joku antibiootti, joka tappaa väliaikaisesti sen bakteerin. Muuten olisi riskinä, että vauvalle tulee aivokuume tms. Millään ei oikein pysty kuulemma nyt sitä lääkitsemään, koska se tilanne palaa ennalleen kuitenkin. Voihan se olla, ettei sitä liikakasvua enää ole...ainakin toivon niin.

Mä tilasin äskettäin elämäni ensimmäisen masutuubin ja koeajettukin on jo =) Samoin tilasin bolakorun, mikä onkin ihan kivan näköinen, kun vähän jännitin, että minkälainen turhuus mahtaa olla. Kyllä sitä ihan hyvin kehtaa pitää. Äitiysvaatteita on ollut yleensä aika niukasti, koska tykkään muutenkin tunikoista ja niitä on jo valmiina. Nyt on kahdet äitiyshousut odottamassa ja yksi farkkuhaalari.
Vitamiineista: Olen syönyt GNLD:n valmisteita monta vuotta ja nyt on ensimmäinen raskaus, kun ajattelin kokeilla Multivitaa. Aloitin sen viimeviikolla. Maitohappobakteereja olen syönyt kuureittain noin 2 kertaa vuodessa =)

Lähden huomenna reissuun lasten kanssa, mutta tulen viikon puolivälissä piipahtamaan kotona. Tulee jännää =)

kääkkis ja takku 9+5
 
tunikat on ihania! mä vain en löydä mistään mitään kivoja sen hintaisia että raasaskisin ostaa :ashamed: mä oon hirmu pihi osteleen itelleni mitään vaatetta ikinä.Kaikkee muuta turhuutta kyllä ostelen mut jos pitäs vaatteita itelle ni aina muka liian kalliita.
noita tunikoita pistä kyllä hankkia. jos joku tietää jonkun paikan mistä niitä saa suht halvalla niin kertokaahan:)
mulla vaan nyt perus mammavaatteita käytössä. edellisten kanssa on näilläviikoilla menny viel ihan normit omat farkut juur sellaisella hiuspompulavirityksellä :LOL: ja meni aika pitkällekkin. nyt masu jotenkin niin alhaalla että ei mene mitkään entiset housut kiinni mitenkään ja painaa ikävästi ja sit tulee maha kipeeks.


miisuliisa ja tippa 12+1
 
memmu86 käy ihmeessä neuvolassa että pääset labrakokeisiin!!! mulla todettiin tyttöä odottaessa streptokokki rv:llä 17 ja toisen kerran se puhkesi oireelliseksi uudelleen rv:llä 33!! eli kyseessä oli emätintulehdus johon saa lääkhoidon oireita rauhoittamaan mutta se ei katoa mihinkään raskausaikana! ja tärkeintä on silloin tietää että se todella on jotta synnyttävällä laitetaan ANTIBIOOTTItippa vielä synnytyksessä estämään streptokokin siirtymistä pikkuiseen kun pikkuinen alkaa kulkea synnytyskanavan läpi! Mulla emätintulehdus oireili outona hajuna pikkareissa!! ei ollut mitään muuta. Ja sen kokemuksen jälkeen ihmettelen miksi ei kaikilta raskaana olevilta tutkita sreptokokki mahdollisuutta, kun kyseessä on kuitenkin melko yleinen juttu raskaana olevilla!! ja eirttäin vaarallinen masussa olevalle pikkuiselle koska seuraukset voivat olla niinkin kamalat kuin vammautuminen ilman nopeaa pikkuiselle annettua hoitoa synnytyksen jälkeen.. :/

en siis itse saanut tytöstä antibiootti tippaa synnytyksessä kun lääkäri ei huonojen tietojensa perusteella suostunut antaa ja meinasin menettää esikoisen..onneksi tyttö sai muutaman tunnin ikäisenä jo sen antibiootin tippumaan itselleen kun sokerit meni hänellä matalaksi ja tulehdusarvo alkoi nousta hurjaa vauhtia..viikon hoidossa tyttö oli ja saatiin selätettyä streptokokki... <3

emätintulehdus on siis yleinen eikä ollenkaan vaarallinen pikkuiselle jos synnyttäjä saa sen perkuleen antibiootti tipan synnytyksessä :heart:
Ja lisätietona vielä että tässä toisessa raskaudessa mulla on iso mahdollisuus kantaa sitä streptokokkibakteeria myös koska joillekin ihmiselle se kuulema kuuluu ihan normaaliflooraan..näin mulle sanottiin tämän alman ekassa neuvolakäynnissä..

mammyli ja alma 10+7
 
Doppler, en minäkään oo yhtään stressannu vielä tuon vehkeen kanssa. Ja jos pienintäkään stressinpoikasta alkaa tuon takia tulemaan niin lähtee äkkiä myyntiin koko vekotin :LOL:

(.) me käytiin anoppilassa mutka tänään, hain samalla kaikki minun äitiysvaatteet sieltä ku ovat varastossa olleet. Meillä ku ei mihinkään mahdu :D Toinen masutuubi löyty sieltä ja toinen on vissiin jossain tuolla vaatekomerossa. On tosiaan alkanu tuolta alavattan kohdalta niin ahdistaa omat housut ettei puhettakaan päälle laittamisesta. Ja ku ei se bellybelt kaikkiin housuihin käy, muutenhan sillä pärjäis. Nyt pitäs vaatteitten puolesta pärjätä hetki :) Ja bolakorun tilaan minäki kyllä sitten kunhan viikkoja on vähä enemmän, vauvahan alkaa sen kuulemaan vasta joskus olikohan 20 viikolla. Poikaa odottaessa mulla kans oli semmonen mutta myin sen sitten tyhmänä pois.

Susanna & MyttyRyttynen 11+2 :heart:
 
memmu86 emätintulehdusta ei nää tavallisesta pissanäytteestä. Mulla ne oli koko (emätintulehdusraskauden aikana) ekan raskauteni aikana ihan normaalit, ei mitään häikkää. Emätintulehduksen näkee ainoastaan näyteellä joka otetaan alakautta. En muista miten kauan vastauksen saamisessa meni..olisko ollut jtk 3 päivää ? mutta soita neuvolaan ja kerro nuista oireistasi.. niin mäkin tein ja heti musta otettiin hiiva ym näytteet ja niistä selvisi sitten tuo emätintulehdus.. mutta jos sulla todetaan se niin älä huolestu (pelkään et mun teksi lisää pelkoa kun en osaa välttämättä fiksusti ilmaista asiaa), se on normaali ja hoidettavissa oleva juttu jos sulla se on :heart:

mammyli ja alma rv 11 (tarkistin laskurista tarkan rv:ni.. kun aikaisemmin tänään kirjoitin 10+7 :)

ps. asioita vielä selventämään: streptokokki bakteeri aiheuttaa emätintulehduksen. Siksi siis puhun molemmista termeistä kyseisen asian kohdalla
 
mulla oli sillon se joku epäspesifinen emätintulehdus (en oo varma kirjotinko oikeen) mut joku tuollainen se kalanhaju tulehdus oli. sitä en tiedä mikä sen aiheuttaa. muistakseni vain joku tasapainon häiriö emättimen baktereissa. se oli kyllä ilman että olin raskaana ja sillon sain flagyl emätinpuikkoja siihen.
 
mikä on bolakoru?en ole ikinä kuullutkaan :eek:

Mulla on ollu kutinaa ennemminki alapäässä aika paljonki.. Siihen olen yrittänyt lievitystä etsiä (jatkuvaa suihkuttelua, 10krt päivässä) .. mikään ei tunnu auttavan.. en sitte tiä mikä oire se on.. pittää kattoa apteekista oisko jotaki voidetta mikä tepsis..

jee 9 tasan viikot :)
 
huomista ultraa tässä jännäilen ja googletin rv12 ultrakuvia. tuli vain mieleen että millaisia kuvia teillä ollut noilla viikoilla kun tuntuu monessa kuvassa minkä löysin olevan aika epäselviä ne kuvat siis ellaisia mistä ei saa mitään selkoa. ihme kiemuraa ja sutua kuva täys!
voin tässä illalla kuvata nuo meidän poikien rv12 kuvat ja laittaa pinoon. laittakaahan muutkin kuvia:)

koneelta löysin 4d kuvan rv 26 niin sen voin nyt jo laittaa vaikka siis ei olekkaan rv12 mitä meinasin mutta on niin ihana mielestäni :heart:

 
Heipä hei!

Juhannuksesta selvitty!


Jeccika Tuolta löytyy tietoa bolakoruista ja sieltä voi myös tilata niitä http://www.bolakorut.fi/. Onhan toki paljon muitakin paikkoja mistä niitä saa mutta tuossa esimerkiksi :)
Itsekkin haaveilen että voisi tilata tuon korun. Osa niistä on jopa kauniimpia kuin kaikki minun omat koruni! :D

Lueskelin nopeasti läpi tekstejä ja autoistakin taisi olla jossain vaiheessa puhetta.
Meillä on Farmari bmw, mukaan siis mahtuu kaikki tarvittava.. koira ja ihmiset :)
Dopplerista.. minä kyllä mietin aluksi että olisi mukava ostaa tuo mutta sitten tulimme siihen päätökseen että meidän talouteen ei tuota tule! :) Kivahan se tietysti olisi!

omaan napaan: Meillä vuoto jatkuu vieläkin! Mutta toooosi niukkana. Huomenna kuitenkin ajattelin että soittelen omalle neuvolatätille! :) Toivotaan että kaikki on ok! :)
2.7 perjantaina minulla on kuitenkin aika neuvolaan joten eiköhän me sinne asti pärjätä!

SuSa & Taimi? 11+1
 
Kävin sitten kuitenkin tänään naistenklinikalla ja ötökkä voi oikein hyvin, kovasti sätki menemään masussa.
Mutta tulehdusarvot oli koholla ja se selittää alapään erittäin epämiellyttävän hajun!!
Sain kaksi antibioottikuuria ja nyt vaan toivotaan että tulehdus häviää ja se haju!!!
Veriselle vuodolle ei löytynyt ainakaan kohdusta syytä joten voi johtua tulehduksesta sekin.
Kyllä oli niin helpottavaa nähdä ötökkä oikein elävänä masussa.
Mulla otettiin kokeet siellä samantien ja tunnin kuluttua sain tulokset ja siitä suoraan reseptit, eli en onneksi joutunu odottelemaan!!

TaCa ja ötökkä 10+2 en kyllä ymmärrä miten koko vastasi nyt10+6, kun se ei ole mahdollista!!!!
 
taCa hyvä että siellä kaikki ok! :heart: ja hyvä että menit käymään niin sait kuurin.


tässä näitä mun edellisten raskauksien rv 12+? kuvia
vaikee oli kuvata kameralla tuollasta kuvaa kun se on kiiltävää se paperi!
samalla sitte huomasin että oon hukannu osan noista kaikista kuvista ja osa oli mennyt noista 4d kuvista sellaseks ihan suttuseks :'( nyt kuvasin kaikki nuo jäljellä olevat kuvat ja aion huomenna kuvata uudetkin kuvat talteen.












 
TaCa hieno juttu että masussa on kaikki hyvin :heart: Ja toivottavasti lääkkeet nyt auttaa pian :) Ja noissa ultrissa pienetki mittavirheet tekee isoja heittoja viikkoihin, näin oon käsittäny.

Tuossa ois esikoisen ultrakuva rv 12+4 :heart:
 
Ihanaa TaCa! Varmasti helpotti oloa? Saitko ymmärtävää palvelua, vai jouduitko vaatimaan? Onneksi siellä on kaikki hyvin, ja toivotaan että antibiootit auttavat!

vauvatarvikkeista Huomasin, että mulla on liian kallis maku :ashamed: :D Jostain syystä aloin katsella äsken pinnasänkyjä, ja kas kummaa, eksyin Stokken sivuille. Ei olisi pitänyt, sillä nyt mä haluan sen niiden pinnasängyn! Pitää varmaan seurailla miten niitä myydään huutonetistä, sillä ei millään olisi varaa laittaa vauvan sänkyyn 700?... Tosin kyllähän se sitten kestääkin pidempään jos haluaa, mutta silti.

Ja kun haaveilen niistä teutonian yhdistelmärattaistakin, mitkä maksaa kans lähemmäs 800? uutena, pitää varmaan niitäkin metsästää käytettynä :ashamed:

Käytiin tänään miehen kanssa shoppailemassa, ja mun normaali ruoka-aika venyi, ja kahteen otteeseen piti käskeä mies kauppaan hakemaan mulle omenaa ja jäätelöä, kun verensokerit ehti laskea niin alas. Kun vihdoin päästiin ravintolaan asti syömään ja annokset pöytään, niin mun kasvispihvissä (otin kasvishampparin) oli inkivääriä ja valkosipulia, mikä yhdistelmänä ei sopinut mun suuhun ollenkaan. Huono päivä siis mahan kannalta :$

raskaushousut tuli kuitenkin ostettua henkkamaukalta 10? hintaan, samoin yksi kesämekko ja vitosella olohousun tyyppiset caprit. Vauvanvaatteita kuolasin myös, mutta en uskaltanut vielä ostaa. Milloinkohan niitä uskaltaisi jo alkaa hamstraamaan? :whistle:

neulainen ja klöntti 9+4
 
TaCa:Ihana kuulla, että kaikki hyvin :heart:

Ultrakuvat:Kivoja ovat, mullakin tuli esikoisesta varsin suttuisia rv12 ja vielä rv20:kin. Kyllä niistä vauvan erottaa, mutta täällä monella paljon terävämpiä kuvia. 4D olikin sitten rv27 ihan eri, aivan ihana ultra! Siinä vauva on jo ihan "oikean" näköinen :) Aion mennä tässäkin raskaudessa siihen, jos vain sinne asti jatkuu odotus :heart:

Turvotus:Jotain järkyttävää. Kyllä omat vaatteet päälle menee, mutta kiristää. Kyllä se onneksi kohta helpottaa. Oikea vauvamasua alan odotella vasta rv20 paikkeilla.

Painosta:Millattis teillä on noussut paino aiemmissa odotuksissa? Esikoisesta tuli 14kg, mutta silloin lähtöpaino oli vaivaiset 48kg. Nyt lähtöpaino on/oli 51kg ja tällä hetkellä maistuu kaikki muu kuin terveellinen siis aivan eri ruoat kuin esikoista odottaessa. Saa nähdä paljonko alkaa viisari kohoamaan ellei tämäkin sitten rauhoitu, ainakin luotan :D

Kuntoilu:Moni tuntuu harrastavan paljonkin kuntoilua. Olen tässäkin kyllä niin patalaiska. Tykkään kyllä kuntoilla, mutta se alun verilorahdus sai hetkeksi jättämään jumpat pois ja nyt tuntuu etten millään saa tsempattua itseäni kuntosalille. Pakko kyllä jotain aloittaa etten ole ihan huonossa kunnossa synnytyksessä kuten esikoisestakin...Silloin oli täyskielto liikunnassa alun rajujen vuotojen takia ja se jäi valitettavasti päälle vaikka varmasti olisi jotain saanut jo puolivälissä alkaa tehdä...mutta se pelko menettää se eka oli niin suuri, että ei vaan pystynyt :ashamed:

Vauvanvaatteet:Esikoisesta uskalsin ostaa vasta rv30 alkaen. Nyt on tytöstä kaikki tallessa ja jos tästäkin tulee tyttö niin samat vaatteet menee hällekin, sukulaisilta ja tutuilta tulee varmasti toisellekin sitten ihan omia, uniikkeja vaatteita :) Mutta jospa paukahtaakin poika niin sitten menee kyllä vaatteet vaihtoon koosta 62cm lähtien, ne on meinaan kaikki niin prinsessaa :LOL: Aiemmat koot sentään maltoin ostaa neutraaleina kun en uskaltanut luottaa täysin tyttölupaukseen :D

Toive81 ja Sintti 9+4
 
neulainen et oo ainoa joka kuolailee sleepiä. Se o tosi simppeli tehdä itse jos on vähänkää nikkarin vikaa mutta meidän suvussa ei oo kukaan. Tai isä osaa kyllä saunan rakentaa tyhjästä,mutta ei ihan pinnasänkyä laskettavine pohjineen ja sit ärsyttää ku siihen pitää ostaa uusi patja kuitenki ja maksaa hunajaa. Tosin se sleepi mahtuis meijänki huoneesee helpommin
 

Yhteistyössä