Tammikuun 2007 IVF/ICSI/PAS

Täällä menossa pp 10 ja nyt rupee testit poltteleen (onneksi niitä ei ole vielä haettuna). OIreita ei ole oikein suuntaan eikä toiseen joten niistä ei pysty mitään päättelemään ja toisaalta kaikki raskausoireet on ehditty kokea ja aina ne testit näytti negaa joten... :D

Nennuliinilla oli eilen testipäivä mutta ei ole tonne meitin huhtikuun pinoon mitään kuulunut joten toivotaan vielä parasta :/
 
Nennuliini
Huhtikuun pinoon kävinkin jo kertomassa, että nega tuli. :(
Ei voi mitään, vaikka kuinka varautui, että nega tulee ja silti toivoi, josko ei sittenkään tulisi. Mutta suunta kohti PASia, kun siellä pakkasessa se yksi alkio odottelee, kun vain selviytyy sulatuksesta.

Olisi kiva kuulla teidän odottajien ja muidenkin kuulumisia tästä tammikuun pinosta. :)
 
neeta
Nennuliini: :hug: . Ikävä, että tuli nega :'( . Toivottavasti se pakkastoivo on kestävää sorttia. Onnenpotku PASiin!

Siisami: yhtenä peukkuna täällä! Toivotaan parasta!!

Mulla on mennyt ainakin tähän asti ihan hyvin. Toisaalta kyllä pelottaa edelleen tuo keskenmenon mahdollisuus (mullahan siitä siis kokemusta myöhäisillä viikoilla). Mutta ei auta muuta kuin elää päivä kerrallaan ja yrittää olla stressaamatta liikoja.
Masu on jo kasvanut, ja pahoinvointi vähentynyt :) . Eipä täällä siis ihmeitä. Kurkin täällä aina välillä kuulumisianne, ja jos täällä on vielä muitakin kurkkijoita, niin tulkaahan ihmeessä kertomaan kuulumisianne!

t. neeta (rv 14+)
 
Iltaa,


Nennuliinille lohtuhali :hug: Ikävää ettei tällä kertaa onnistanut, mutta ihanan positiivinen jaksat olla ja vieläpä halukas kuulemaan meidän onnistujien kuulumisia. Itse olin aina negan jälkeen niin pettynyt ja vihainen etten halunnut kuulla enkä nähdä yhtään "möhömahaa". Mutta kyllä sitä kuitenkin aina jostain sai uutta voimaa ajatella tulevaa positiivisesti ja jaksoi lähteä uusin yrityksiin. Tosiaan että sinä jaksat jo päivän päästä negasta olla noin positiivinen.

Neeta: Kuinka myöhäisestä keskenmenosta sinulla on kokemusta? Itseäkin alkoi pelottaa, vaikka olenkin jo hieman uskaltanut huokaista helpotuksesta kun 13 viikkoa on tullut täyteen, mutta että kuinka myöhään keskenmeno voi vielä tulla?


Minulla on siis viikkoja nyt 13+5 ja maha on kyllä jo niin iso että äitiyshousuihin olen joutunut siirtymään. Tuntuu että tässä toisessa raskaudessa maha on kasvanut jotenkin ennemmin näkyviin kuin esikoista odottaessa. Painoa ei ole kyllä tullut yhtään, mutta maha on siitäkin huolimatta melko pullollaan. Oksentanut en ole kertaakaan eikä muutenkaan ole kovin paljon etovaa oloa, silloin tällöin vain pientä.

Liinu


 
neeta
Liinu,
keskenmeno oli rv 18. Napanuora oli mennyt solmuun. ELi tositosi harvinainen syy, ja voi käydä missä vaiheessa vaan. Älä huolehdi, todennäköisyys keskenmenolle tai kuolleen vauvan syntymälle on hyvin pieni. Kyselin tuota todennäköisyyttä silloin, ja se on todellakin pieni. Älä nyt hermostu mun tarinoistani, voihan sitä itsekin vaikka jäädä auton alle tms. No, sekin oli huono vertauskuva, mutta ymmärtänet?
Onnea vaan raskauteesi :)

t. neeta
 
TKK
Ylöspäin meitä nostelen ja toivon kuulevani teidän kuulumisianne :heart:

Liinulla oli ihania ultrakuulumisia =) Kyselit koska voi vielä tulla keskenmeno, niin voihan se tulla vielä rv 20 jälkeenkin. Itse olen ottanut raskauden kanssa tähän asti niin stressaamatta, mutta nyt on alkanut huolettamaan, että jaksaisi kaveri pysyä kyydissä ainakin sinne rv 24 asti, niin olisi mahdollisuudet pelastaa tehohoidolla. Ei sinänsä, että mitään syytä pelkoon pitäisi olla, mutta tuntuu vain pahalta mahdollisuus, kun toinen on jo ihan pitkällä oleva ihmisenalku :ashamed:

Olin tuossa jokunen viikko sitten kamalassa flunssakuumeessa ja silloin huolet sikiön voinnista alkoivat. Minulla kun vielä peruuntui neuvolakin neuvolatädin sairastuttua, niin tuntui ahdistavalta, kun ei päässytkään sydänääniä kuuntelemaan. No, keskiviikkona on kakkos ultra (rakenneultra) ja silloin pääsee viimein muksijan taas näkemään.

Viidennellä raskauskuulla pahoinvointini on viimein hävinnyt ja raskaus tuntuu melko mukavalle :heart: Vatsa on viimein työntynyt ulos, joten se näkyy hyvin myös aamuisin. Nyt siis on viimein ostettava ensimmäiset mammavaatteet :D Masumatkarin liikkeitä olen siis myös tuntenut ja kyllä se aika jännältä tuntuu, kun joku sisältäpäin tönii :LOL:

Kovasti terveisiä teille kaikille ja kuulumisianne jään odottelemaan :hug:

TKK & Masumatkari rv 19+2
 
Heippa kaikille.

En nähtävästi tänne ollut käynyt kertomassa että nega tuli meitin hoidosta. :/ Kaikki sen kyllä varmaan arvasi kun yleensä noi hyvät uutiset jaksaa käydä kertomassa jokapaikkaan.

Mä en kai oikein voi sanoa, että elämä rupee voittamaan koska aika #&%?$!* olo on edelleen. Itseasiassa tuntuu, että alku meni helpommin. Parisuhde on tosi kovilla kun kaikesta tulee sanomista ja lapsettomuus kummittelee kaiken taustalla. Päätettiin kuitenki kesän ajaksi lyödä suunnitelmat jäihin ja elo- tai syyskuussa kokeillaan sitten niitä pakkasukkoja sulattaa.

Tulihan nyt täälläkin purnattua. Kuinkas muilla?

Kiva kuitenkin kuulla teitin iloisia vauvakuulumisia.
 
Hei,

Siisami: Ikävää kuulla että nega tuli :hug: .Muistui itsellekin elävästi mieleen ajat jolloin lapsettomuus kriisi oli pahimmillaan, kun kerroit omista tuntemuksistasi. Ei sitä asiaa vaan saa työnnettyä piiloon vaikka kuinka yrittäisi, aina se kummittelee taustalla. Tosiaan siinä on parisuhdekin kovilla. Meillä vielä enemmän kitkaa aiheutti se, että minulla oli valtava tarve puhua lapsettomuudesta ja mies taas purki pahaa oloaan muulla tavalla, jota minä taas en voinut ymmärtää. Meidän oli pakko ottaa lopulta hoitoihin etäisyyttä ja pitää taukoa, mutta tauon jälkeenpä sitten onnistuikin eka kerran raskaus.

Minulle kuuluu hyvää ja kävimme viime viikolla yksityisellä ultrassa. Vilkas murunen meille on tulossa! Välillä heilutteli käsiään, nosti peukkua, oikoi jalat suoriksi ja kohta olikin jo istuma asennossa. Minulla itsellä on vahva tunne siitä että poika meille syntyy, mutta ei sitä vielä nähnyt ultrasta kumpaa sukupuolta on. Meillä on rakenne ultra kesäkuussa ja siitä pitäisi jo kuulemma nähdä sukupuolikin. Mitään väliä sillä ei kuitenkaan ole kumpaa sukupuolta vauva on, mutta ihan vaan mielenkiinnosta olisin halunnut tietää. ;) Utelias kun olen. Liikkeet tunnen silloin tällöin, mutta en mitenkään säännöllisesti vielä.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Liinu

B)
 
TKK
Siisamille :hug: Voimia antavaa kesätaukoa teille!

Kuulosti niin tutulle Liinun kokemukset parisuhteen ja lapsettomuuden suhteen eli meilläkin minä halusin puhua, puhuin ja puhun edelleen melko avoimesti lapsettomuudestamme, mutta mies taas sulkeutui asian kanssa ja käsitteli sitä itsekseen musiikin kautta ym. tavalla. Emme kyenneet keskenämmekään asiasta juuri keskustelemaan. Nyt mies on raskauden myötä rentoutunut lapsettomuuden suhteen, mutta edelleen asioista puhuminen on hänelle vaikeaa. Sekin täytyy vaan hyväksyä, että miesten ja naisten tapa käsitellä näitä asioita ei ole välttämättä samanlainen. Tästä minulle perheneuvolassa huomautettiin, kun kävimme siellä kerran yhdessä pahimman kriisin aikaan.

Ihania ultrakuulumisia teillä Liinu. Minuakin hieman kutkuttaisi tietää sukupuoli, mutta olemme päättäneet, että jos emme sitä itse ultrassa huomaa, niin saa jäädä arvoitukseksi syntymään asti. Eihän sillä loppujen lopuksi merkitystä ole...
 
Hei,


TKK: Meillä myös mies touhusi omiaan ja sulkeutui lapsettomuuden suhteen kuoreensa. Minä soitin kerran väestöliiton perhetarapeutille ja kysyin sieltä neuvoa mitä teen kun en voi keskustella avoimesti mieheni kans ongelmastamme. Siellä antoivat myös neuvon että miesten tapa käsitellä surua on erilainen kuin meidän naisten ja se on tosiaankin vain hyväksyttävä. Minä puhun joillekin kavereille avoimesti, mutta en kaikille. Kun tiedän ettei mieheni tykkää siitä että olen näin avoin asian suhteen niin en ole kehdannut puhua senkään takia. Sen olen huomannut että nyt kun meille on tulossa toinenkin lapsi keinoalkuisesti niin asia ei enää ole niin arka miehellenikään. Kai hänkin on hyväksynyt sen tosi asian että näin meidän lapset saa alkunsa, jos saa... Vaikka nyt raskaana olenkin toista kertaa niin kyllä tämä asia on joskus koskettanut niin syvältä että vieläkin sitä vaan näillä palstoilla pyörittyä.

Mutta nyt kuitenkin nautitaan odotuksesta ja ihanista aurinkoisista kesä päivistä! :flower:

Niin unohdin eilen kirjoittaa että nyt minulla on viikkoja 18.

Liinu
 
TKK
Kaikesta inhottavuudestaan huolimatta on ihanaa lukea Liinu, että jollain muulla on ollut samoja ongelmia lapsettomuuden kanssa. Mieheni ei ole muutenkaan hyvä puhumaan tunteistaan ja kun lapsettomuuden syy on pääasiassa hänessä, niin otti asian kovin raskaasti. Nyt on tosiaan relannut, kun raskautuminen onnistui, mutta on edelleen varovainen ja sanoi, ettei esim. töissä aio asiasta puhua ennen kuin lapsi on syntynyt.

Meillä oli keskiviikkona rakenneultra ja olen aivan myyty :heart: Siellä meidän masumatkari köllötteli v-asennossa ja kätilö häntä ultralaitteella töni hereille, jotta sai siirtymään niin, että näki kaiken tarvittavan. Siellä toinen sitten pyörähteli ja raapi päätään, että mitä kummaa tökitään :LOL: Näimme myös kielen, varpaat, sormet, aivojen osat, sydämen lokeroineen, sisäelimiä... Ihmeen tarkasti pystyi pikkuisesta kaikkea tarkastelemaan ja kyllä se tuntui ihmeelliseltä sekä ihanalta :) Nyt tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että taitaa se vauva meille tosiaan syntyä...

Mites muiden kuulumiset? Jaksamista hoidoissa meneville :hug: ja aurinkoista alkavaa kesää toivon!

TKK & Masumatkari rv 19+6
 
Hei,


Tkk:lla aivan ihania ultra kuulumisia. Voi että näkyi kielikin =) . Voisin käydä huvikseen vaikka viikoittain ultrassa. On siellä niin mukava käydä kun näkee pikkuisen!!!
Itse odotan innolla rakenne ultraa joka on vasta parin viikon kuluttua. Onko sinulla itsellä tunnetta siitä kumpi olisi tulossa? Saapas nähdä sanovatko minullekaan kumpi on...Esikoiselta ei sanottu tai sanottiin ettei sitä nähnyt kumpi oli silloin tulossa.


Itselle ei kuulu mitään ihmeellistä. Olo on virkeä ja olen voinut hyvin. Ihanaa kun aurinko on alkanut paistamaan ja linnut laulaa. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Liinu
 
TKK
Teilläkin Liinu rakenneultra lähenee =) Itsekin voisin tosiaan käydä vaikka päivittäin ultrassa pientä katsomassa :heart:

Mä olen tietoisesti päättänyt olla ajattelematta sukupuolta ja vaikka jotain ajatuksia päähän putkahteleekin, niin en aio niitä ääneen sanoa ;) Anopille on povattu jo vuosia sitten, että poikansa tulee saamaan pitkän poikavauvan, joten katsotaan pitikö ennustus paikkansa :D

Lomapäiviä täällä viettelen ja seiniä olen maalaillut. Täytyy meinaan ensin pistää seinät kuntoon ennen kuin alkaa huonekalujen siirtely tulokasta varten.
 
Siis aivan käsittämätöntä, että te olette jo puolessa välissä raskautta. Kiesus sentään kun aika rientää.

Täällä mielialat menee aika vuoristorataa. Voiton puolella muuten mutta nyt on napsunut lähipiiristä muutamia vauvauutisia niin ne mataloittaa omaksi aikaa.

Rakas miehenikin on taas ruvennut tuntumaan rakkaalta vaikka hoidon epäonnistumisen jälkeen aika syvällä taas käytiin. Pelottaa vaan syksyn pakkaskierros ja jos se menee pieleen, että mitäs sitten? Ehkä ei nyt kuitenkaan murehdita sitä kauheesti etukäteen vaan katsotaan mitä tuleman pitää.

Ihana ilmakin olisi ulkona mutta on niin paha aurinkoihottuma iskenyt, että pakko vähän vältellä aurinkoa.

Ihanaa kesän jatkoa kaikille.
 
Kiva, että kaikki oli Liinullakin hyvin rakenneultrassa. Mua nyt laiskottaa niin kovin, että en jaksa ruveta tekstejä kelaamaan mutta olikos se julkista tietoa kumpaa sä olet ounastellut? Minäkö utelias :snotty:

Ilman muuta meille siirretään kaksi jos vaan mitenkään on mahdollista. Ainoa ongelma on tietty se, että pakkaseen jäi vain kaksi heppua joten saa nyt nähdä kuinka ne sulatuksesta selviää. Meillähän odotetaan veljen perheeseen kaksosia paraikaa joten on päässyt läheltä seuraamaan kaksosraskautta ja hyvinhän tuo näyttää selvinneen joten uskallan kyllä kahta lähteä yrittämään.
 
TKK
Ihania ultrakuulumisia Liinulla :heart: Sinäkin pidät jännityksessä, etkä paljasta omia arvelujasi :D Heti itsekin tulin uteliaaksi, kun luin, että lääkäriltä olit sukupuolta kysynyt...

Toivon tosiaan, että Siisamilla selviävät molemmat huurulaiset pakkasesta, sillä varmasti kannattaa yrittää kahden alkion siirtoa, jos se vain on mahdollista. Voimia antavaa kesää ja nauti rakkaasta miehestäsi :hug:

Meillä oli tiistaina neuvola ja kaikki oli hyvin. Sydänäänet kuuluivat tosi selvästi ja kohdunpohjan korkeus menee kasvun yläkäyrillä. Tosin neuvolatädin mukaan luultavasti kasvu tasaantuu myöhemmin.

Sikiön liikehdintää pitää nyt tarkkailla eli joka päivä viimeistään illalla tunnettava liikkeitä. Ei ole meillä ollut ongelma, sillä yleensä kun käyn nukkumaan, niin viimeistään silloin alkaa aikamoinen mellastus masussa :heart:
 
Hei,

Minulla on vähän sama etten jaksa selailla vanhoja viestejä, siksi kysyinkin Siisamin pas suunnitelmia kun en edes muistanut paljonko pas alkioita saitte viimeisestä hoidosta talteen. Jos molemmat selviää niin ehdottomasti molemmat matkaan ja onnea tuhannesti tulevaan syksyyn! :flower:

Ei se mikään salaisuus ole kumpaa epäilen tulevaksi. Poikatunne minulla on hyvin vahvasti!! Ja kyllä se tosiaan lääkärinkin mukaan näytti siltä että kolmas jalka siellä vilkkui. Mies ei usko sukupuolta varmaksi vieläkään, vaikka poikaa toivookin kovasti. Meillä on esikoinen tyttö ja tämä nykyinen raskaus on niin erilainen kuin edellinen odotus, siksi minulla on tunne pojasta. Sen näkee sitten lokakuussa kumpi tulee, mutta kyllä minä innostuin rakenne ultrasta niin paljon että nyt tekisi mieli hankkia jo jotain pojan vaatetta. Äitiys pakkausta en varmaankaan ota tällä kertaa kun esikoiselta on kaikki uudenveroisessa kunnossa. Minä en kovin selvästi tunne liikkeitä, koska minulla on etuistukka ja se varmaan jotenkin vaimentaa potkujen tuntemista. Esikoiselta oli takaistukka ja hänen odotuksessa tunsin liikkeet paljon selvemmin/säännöllisemmin. Tämä nykyinen vauva jota siis odotan on kuitenkin kova liikkumaan ultran mukaan, mutta minä en vain tunne sitä selvästi. Kohdunpohjan korkeutta minulta ei ole vielä mitattu, mutta neuvolan täti sanoi että seuraavasta neuvola kerrasta lähtien sitä aletaan mittaamaan.

Liinu =)
 
Hei!
Kiva käydä lukemassa teidän kuulumisia. :heart:
Minä odottelen taas menkkoja (pitäisi alkaa ihan pian, ravaankin vessassa tarkistamassa tilannetta :D ), jotta pääsisi aloittamaan e-pillerit. Niitä syön sitten heinäkuun loppupuolelle eli siirretään hieman seuraavien menkkojen alkua, jotta päästäisiin mahdollisimman pian jatkamaan hoitoja elokuussa. Meillähän se toukokuun PAS ei onnistunut, kun jakaantuminen kyllä alkoi hyvin, mutta sitten alkoi fragmentoitua, joten siirtoon ei päästy. :( Kyllähän se tympäisi taas tosi paljon, mutta nyt jotenkin helpottunut olo, kun kesällä ei tarvii miettiä näitä hoitojuttuja ollenkaan. Eikä edes "kärsiä" menkoista koko loman aikana! :LOL: Jotain hyvääkin siis!

Elokuussa sitten yritetään sillä tavalla, että en ota mitään hormooneja ja kytätään yhden munasolun kasvavan ja punktoidaan se ja hedelmöitetään ja siirretään, jos hyvin käy. Tietysti on riskinsä tuon yhden munasolun odottamisessa, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että tätä voisi minulla koittaa, kun hormonit ei jostain syystä toimi. Näin oli kuulemma vasta pari rouvaa raskautunut. =)

Tämmöistä tänne ja ihan hyvillä mielin ollaan. Johtunee hoitotauosta ja kesästä, mutta jotenkin on vaan sellanen olo, että kyllä se vauveli meillekin vielä tulee, kun on tarkoitus. Tosin tänään kuulin yhden parin, jotka olleet vasta vajaan vuoden yhdessä, että odottavat vauvaa. Mutta eihän sitä tiedä, miten hekin ovat tilanteeseen päässeet, kun heillä ikää on jonkin verran enemmän. Ja onnellinen olen heidän puolestaan kuitenkin! :heart:

Käykäähän kertoilemassa silloin tällöin kuulumisia. =) Mukava käydä teistä odottajista lukemassa ja haaveilemassa raskautumisesta. Ja tietysti muistakin.

Siisami, päästäänköhän me taas samaan pinoon syksyllä? =) Jospa me sitten vähitellen päästään siirtymään ihan toiselle palstalle pian sen jälkeen. :whistle:
 
Nennuliini: Saa nähdä, tossa just laskeskelin menkkoja ja ilmeisesti elokuun alkupuolella olisi alkamassa. Täytyy katsoa jos siitä pääsisi tai sitten syyskuun alusta.

Tänään tulin kotiin kolmen päivän leireilyltä ja olen aivan sippi. Äitejä ja lapsia oli leirillä ihan reippaasti joten töitä oli kädet täynnä. Ei ole tämä akka semmoiseen hulinaan tottunut. :LOL:

Menkkoja kanssa odottelen alkavaksi. Tänään olis mun laskuopin mukaan pitänyt alkaa mutta ei oel vielä näkynyt. Eiköhän ne parin päivän sisällä mut taas löydä.
 
TKK
Kiva kuulla myös Nennuliinista :wave:

Arvasin Liinu, että pojasta taisi olla kyse :) Itse pelkään, että jos puhun näistä oletuksistani ääneen, niin sitten käy aivan päinvastoin (taikauskoinen, minäkö? :LOL: )

Täällä oli pari hiljaisempaa päivää liikkeiden suhteen ja heti olin huolissani, että onko kaikki ok. Töniminenkään ei saanut kunnon reaktioita aikaan ja vatsa kipuili parina päivänä, mutta kipu hävisi, kun istui huilimaan. Eilen illalla oli kuitenkin jo sitten aika mellastus käynnissä ja jatkui tänään aamupäivällä, joten ainakin vielä voi henkäistä helpotuksesta :heart:

Juhannusta tulin teille toivottelemaan, joten nauttikaahan :D
 
TKK
Täällä pitkästä aikaa! Kesä se on mennyt niin vauhdilla ja vatsa kasvanut kesän myötä :)

Täällä vaivaa aivan uskomaton väsymys eli joka päivä pitäisi nukkua päiväunet, ettei olisi loppupäivästä ihan horroksessa. Kasvava vaatii osansa...

Liikkeet tuntuvat jo aikamoisina möyrimisinä ja välillä vatsa aaltoilee, kun matkari kääntyilee :heart: Joskus tosin olo on tukala, kun nojailee virtsarakkoa vasten tai kun esim. ylämäkeä kulkiessa tulee supistus. Hassuinta on masumatkarin hikkakohtaukset, joita on useita päivässä :D

Nyt vaan odottelen elokuun loppupuolta, jolloin pääsen ensin lomalle ja siitä suoraan mammikselle. Ei enää jaksaisi yhtään olla töissä... :/

Mitäs teille muille kuuluu?? :hug:
 
Hei,

Täällä ollaan jo kesälomalla ja vielä pitäisi loman jälkeen jaksaa käydä noin kuukauden päivät töissä. No onneksi on kevyt työ niin eiköhän se kuukausi mene jotenkuten... :p

Meillä myös vauva liikkuu jo kovasti ja melkoisen vilkas kaveri on tulollaan. Viime neuvola kerralla terveydenhoitoja sanoi että vauva on kääntynyt jo raivotarjontaan. Luulin että vauva on poikittain, koska potkut tuntui niin voimakkaina tuossa oikeassa kyljessä. Maha on täällä myös kasvanut aikalailla ja välillä tuntuu ettei tämä voi tästä enempää enää venyäkään.

Tällä vauvalla en ole huomannut hikkaa vielä kertaakaan, mutta esikoisella sitä oli useinkin ja se on kyllä hassun tuntuista kun vauvaa hikottaa.
:LOL:

Onko Tkk:lla hb ollut matalalla jos kerran väsyttää? Minulla hb laski raskauden alkuaikana ja määrättiin rautaa. Söin sitä sen minkä muistin, mutta kyllä se alkoi nousemaan. Nyt hb oli noussut 122 ja viimeksi sanottiin ettei rautaa tarvitse enää syödä eikä myöskään ole väsyttänyt yhtään. Päinvastoin olen touhunnut kaikenlaista ja kokoajan. Kaapitkin olen saanut melkein kaikki siivottua :whistle: Kai täällä jo on pesän rakennusvietti alkanut...

Äitiysavustuksen sain tänään tilille ja sillä aion ostaa vauvalle kaukalon. Muuta isompaa ei tarvitse hankkiakaan kun esikoiselta on kaikki tallessa ja hyväkuntoisia.

Liinu
 

Yhteistyössä