**TAMMIKUU2008**marraskuu

Pitää se munkin jotain taas rustata tänne.

Eilen käytiin kättärillä haikaranpesän synnytysvalmennuksessa ja mun mielestä oli kyllä tosi hyvä. Ensin se kätilö kerto ihan yleisii juttui ja siitä millon sairaalaan pitää lähteä ja sitten mentiin yhteen synnytyssaliin missä käytiin kaikki vempaimet ja jutut läpi. Sitten sinne tuli maanataina lapsen saanut pariskunta kertomaan omasta synnytyksestä. Ensi viikolla sitten lapsen syntymän jälkeisestä ajasta juttua siellä.

Arpia ei oikeestaan ole tullut yhtään. Pepussa taitaa olla pari pientä ja vaaleeta, mutta ne on saattanu olla siinä jo ennen tätä odotustakin.

Vaatteita en meinaa ostaa enää yhtään lisää, ennen kun sitten tietää onko tulokas tyttö vai poika. Melko neutraalin värisiä on kaikki vaatteet jotka olen ostanut, että menee sitten kummalle vaan. Vaikka muuten kyllä voin kaikkia värejä käyttää kummalla tahansa mutta vaaleanpunasta en pojalle pue.

Me asutaan 60 neliön kaksiossa, että hyvinhän me tänne sitten yhden lapsosen kanssa mahdutaan vaikka säilytystilaa onkin tosi vähän. Mutta kovasti olen järjestellyt paikkoja niin kaappeihinkin on tullut lisää tilaa. Haaveissa meillä on kyllä isompi asunto tai paremminkin omakotitalo, mutta täällä suunnalla niiin kalliita talot sekä tontit että ei varmaan muutamaan vuoteen ole mahdollista. Tässä nykyisessä ollaan se "pakollinen" kaksi vuotta nyt asuttu että voisi myydä, mutta varmaan vasta sitten kun menen takaisin töihin...

Onpahan taas ilma ulkona. Mitähän sitä sitten keksisi puuhaa. Jos sitä vaikka paketoisi muutaman joululahjan kun kerrankin olen saanut niitä ajoissa ostettua.

Pippuri ja Onnimanni 33+1
 
Ai niin toi asuntoasia ihan unohtui kun rutisin ihan muuta edellisessä viestissä.
Eli me asutaan tällä hetkellä n 60 neliön kaksiossa kolmen ison koiran kanssa (tai no mikä nyt kenenkin mielestä on iso, sellasia 20-35 kilosia rontteja noi on). Säilitystilaa on liian vähän ja tavaraa ihan liian paljon. Yritetään nyt vielä jotenkin pärjätä tossa kevääseen asti ja sitten aletaan toden teolla etsimään isompaa.
Äippälomalla on tarkotus vähän harventaa kaappeja ja heittää turhaa tavaraa pois. Muutamana yönä oon jo nähnyt unta uudesta kodista missä on kaappia kaapin vieressä ja säilytytilaa (+tilaa muutenkin) silmänkantamattomiin. Noissa unissa ei onneks tartte miettiä tollasen silmänkantamattoman asunnon siivousta. =)
 
Pikkugreippi: Mulla myös tuntuu olevan samanlaista "kipua" tuolla rintojen kuin sullakin. Tai niinkuin jo mainitsitkin ei ole ihan suoranaisesti rintojen alla... Nyt tässä koneellakin istuessa siinä kohdilla tuntuu valtavaa painontunnetta ja välillä täytyy itseä oikeen kunnolla suoristaa ja hengitellä.

Me asutaan rivitalossa, jossa on olohuone, keittiö, makkari, vessa ja pesuhuone. Vauvan olisi tarkoitus tulla makkariin nukkumaan. Hiukan asuntoa pitää uudestaan järjestellä, mutta kyllä tänne ihan hyvin mahtuu.

Nykyään yöt sujuu täällä melko huonosti, heräilen vessaan ja sitten en saa enää unta. Vaihtelen asentoa kyljeltä toiselle, asentelen peittoja ja tyynyjä, mutta silti vatsasta tuntuu vetävän ja pistelevän ikävästi.

Täällä viikkoja tasan 31
 
Hokkis Älä murehdi liikaa painosta. Mulla kans ressi tuosta painosta, mutta koita kovasti olla murehtimatta siitä. Mulle ei kylläkään terkka ole siitä sanonut yhtään mitää eikä lääkärikää, vaikka yhessä välin oli tullu 1100g/vko, mut onneksi se sitten tasaantu. Mullaki on kuiten lähtöpainoa pikkasen enemmän mitä sais. Ja nyt puntari näyttää jo paaaaljon enemmän mitä aikasemmissa raskauksissa on yhteensä koko aikana tullut. Mutta sain mä laihdutettua tuossa jokunen vuos sitten kaikki mammakilot+muutkin enne häitä ja hyvin pysy pois, niin uskon että pystyn sitten samaan nytkin ja varmaa ne lähtee sitten helpomminkin kuin silloin.
Ja sullahan ei oo etes yhteensä tullut paljoa :hug: rauhassa vain.

Nuuskis, meillä on samaa kurkku, porkkana yms settiä pyydetty dippailtavaksi, pojan oman pyyntö, sitten tulee normisti kakku sekä ainakin karjalanpiirakoita. Meillei kovin montaa vierasta ole tulossa. Kaikille jotain muuta menoa ja tulevat sitten eri päivinä ripotellen..

Mutta nyt kauppalistaa tekemään..

Tönkkö-jalka Saaru
 
Hokkis:
aika sama sulla tuo lähtötaso kun mulla ja saman verran on painoa tullut meillä.tosin mulla BMI taisi olla 27 alkujaan.esikon aikaan liikuin 30 viikolle asti salilla ja kävellen ja sit vaan kävellen.nyt en juurikaan liiku kun ihan kauppareissut ym. ja sama paino on tullut,jopa hieman vähemmän!
Mulle painosta on nipottanut vaan lääkäri,terkkari ei ole sanonut mitään kun kohtuudessa on menty.se tulee mikä tulee ja kyllä ne sitten saa pois synnytyksen jälkeen pikkuhiljaa.eikä se paino ole heti päällimmäisenä mielessä kun vauva syntyy.on sitä muutakin toipumista ehkä ja suoraan sanottuna aina ei ehdi itseään miettimään...
älä siis huoli,nauti muhkeudesta kun vielä voit :)

Tänään tuli käytyä neuvolassa ja kaikki arvot näytti hyviltä,jopa painonnousu tasaantunut.Hb ei ottanut mutta kai se aika samoissa on kun viimeksi.Hengästymisestä päätellen aika matala vieläkin :( Terkkarikin sanoi että mun hengitys aavistuksen vinkuu vaikka ei astmaa olekaan.saattaa olla et synnytyksen jäökeen pitää näitä asioita alkaa selvittämään kun siitä oli lekurin kanssa puhetta jo keväällä siitepölyaikaan.

 
Minun painoindeksi oli alussa 28. Nyt kiloja on tullut noin 10-12 kiloa ja viikkoja on 30. Minuakin sattuu alaselkään ja -vatsaan niin ettei lenkkeily onnistu juurikaan.

Terkkari alkoi jo alussa naputtamaan ylipainostani. Toisella kerralla sama jatkui ja kolmannella kerralla piti minulle sellaisen puolen tunnin luennon, vaikka siinä vaiheessa painoa ei ollut tullut lisää kuin 3 kiloa. Neljänteen neuvola käyntiin menin taisteluhengellä ja sanoin heti alkuun etten aio enää kuunnella hänen napinoitaan painostani ja kotona en seuraa painoani. Tätä ennen olin keskustellut painostani ja muista mahdollisista riskitekijöistä (esim. verenpaine) yksityisen lääkärin kanssa. Siihen keskusteluumme loppui painosta jankkaaminen. Käyn puntarilla neuvolassa, mutta terkkari ei kommentoi asiaa mitenkään. Olen mielummin iloisella mielellä ja vähän pullea ( jos vauvalla ei ole hätää ) kuin kuuntelen jatkuvaa mäkätystä, josta pahoitan mieleni.

Sinä voit sanoa terkkarille suoraan, että et siedä tuollaista mielen pahoittamista. Ja syö ihan rauhassa. Nyt vaan iloista mieltä kehiin - vauvallahan on kaikki hyvin?

Ymmärrän, että sinulla on paha mieli, koska minulla oli sen puolen tunnin luennon jälkeen niin paha mieli, että ajattelin etten enää ikinä mene sinne, vaan alan käymään yksityissä neuvolassa.

T: Toukomaa
 
Samaa meinasin tulla sanomaan kuin MaijaM:kin, että kopioikaa teksti ennen lähetystä niin ei tartte moneen kertaan kirjoittaa.

Painosta, joku otti stressiä. Ei tuo minusta pahalta vielä kuulosta. Itse myös aloitin normaalipainon ylärajoilta ja paino noussut 250-1600g/vko, kaikkiaan nyt 14-15kg eikä terkka tai lääkäri ole pitänyt sitä pahana. Ja tämä painonnousu, vaikka pystyn kävelemään vielä kohtuu kivuttomasti ja kävelenkin n.tunnin lenkin päivittäin koiran takia. Tuntuu välillä, että jotkut terkat purkaa omia juttujaan odottaviin äiteihin ja lietsoo hysteriaa huvikseen. Ikävää, kun muutenkin huolettaa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Itsellä onneksi sattunut mukava "nlatäti".

Monet teistä on jo käyny valmennuksessa ja meillä se on vasta joskus joulukuussa... Olen teille kade...

Asuntoasiaa Me saatiin tuossa pari kuukautta sitten talonrakennus siihen vaiheeseen, että omassa talossa nyt asustellaan miehen ja koiran kanssa. Neliöitä maltilliset 117, mutta eiköhän tänne Papunen mahdu ilman ongelmia.

Vaatteista vielä, jotain vanhaa Odotus-lehteä luin ja siinä oli peruslista, mitä tavaraa ja vaatetta kotiin tulevalle vauvalle tarvii olla valmiina. Helpotti ainakin näin ekan odottajaa eli ei tarvita mitään kymmenittäin. Pakkauksen vaatteilla pääsee jo pitkälle. Ostaa lisää kunhan tietää kumpi sieltä tulee ja mitä vielä tarvii. Sitä vielä mietin et onko kannatusta ostaa yksi tai kaksi 50cm vaatekerta sairaalasta kotiutumista varten? Pakkauksen vaatteethan taitaa olla kaikki 60cm ylöspäin...

Joku valitti rinnanalusmahan (ihana sana :p ) kipua. Mulla ollut sitä jo muutaman viikon ajan. Lepo tyyny mahan alla auttaa mulla, mut jos enemmän pystyssä on loppuillan liikkuminen tosi vaivalloista. Mulla tunne et ylävatsanlihas (anteeks mikä...) repeäisi eikä kestä yhtään kurottelua tai koukistelua.

Eipä muuta kommentoitavaa tule enää mieleen...
Pirteitä pakkasia odotellessa..
Pore&Papunen 33+4
 
Hokkis: Paljon tsemppiä ja jaksamista sulle! Mullakin on välillä liitoskipuja (painoa mulla on tullut kuin vain 5 kg, mut silti välillä juilii liitoskivut), mut ei taida olla läheskään noin tuskaisia ja usein kuin sulla! Koitahan jaksella siellä... :hug:

MaijaM: Mulla on sama konsti kuin sulla eli maalaan ja kopion tekstin sen varalta, että alkuperäinen teksti katoaa jonnekin bittiavaruuteen niin ei tarvi koko juttua kirjoittaa uudestaan =)

Kerhossa on tänään käyty lasten kanssa ja siellä vietettiin naamiaisia ja nyyttikestejä ja hauskaa oli (ainakin lapsilla, jotka mennä touhusivat ja söivät itsensä täyteen kaikkia herkkuja... äidithän eivät tietty yhtään maistelleet ;)

Täällä on tänään satanut kunnolla VETTÄ ja KAIKKI lumet on melkein hävinneet (samoin lukuisat lumiukot pihalta: harmi :(
Ei tarvis enää marraskuussa vettä sadella, tympeetä :kieh:
No, jospa jouluksi ehtis sadella uusi lumi!

Olen tässä miettinyt, että pystyyköhän vauveli vielä 32 viikolla pyörimään masussa ja vaihtamaan asentoa ja vaikka pyörähtään toisin päin (eli mun tapauksessa pää ylöspäin, kun tähän asti vauva on ollut pää alaspäin raivotarjonnassa). Mulla ei ehkä enää ole ultrassa käyntiä niin voinkohan mä luottaa neukka-tädin ja neukka-lääkärin kädellä tunnusteluun vatsan läpi, että miten päin vauva on masussa ettei sit synnytyksessä ilmene, että vauva oiskin perätilassa... täytyypäs jutella neukka-tädin kanssa tästä asiasta 3.12 kun mulla on sillon seuraava neuvolakäynti.

Jaahas, nyt lähen iltapalalle... meinaa jo hiukoakin :p

Tammiäiti rv 32+1 ja lapset
 
Tammiäiti:kyllä mä ainakin olen aina luottanut neuvolatätiin ja lääkäriin.itsellä sattunut sellaiset konkarit ettei tarvi epäillä.ja sit kun ovat vielä olleet samaa mieltä kun itsestä tuntuu niin ainakaan itse en ole epäillyt.
siitä tietää aika hyvin miten vauva on että mihin potkut tulee.samoin peppu on sellainen isohko kiinteä möhkäle ja pää taas heiluu enemmän jos sitä kokeilee.selkä on kans helppo kokeilla kun on pitkulainen ja "kova".näin mulle tänään terkka sanoi.

Rinnanaluskipu:Itsellä kiristää kans koko ajan ennemmän.kohtu punkee ylöspäin...vielä kun viikkoja tulee niin vauva alkaa punkeamaan peppuaan läpi tuosta palleasta.AUTS!mulla ei sentään kylkiluihin tule potkuja.potkii vissiin aikalailla selkää kohti niin en tunne mitään.

Selällään nukkuminen:kysyin muuten terkalta tuosta selällään nukkumisesta tänään ja kyl se on niin että varsinkin jos istukka takaseinässä niin ei sais selällään olla pitkiä aikoja koska siitä tulee vauvalle sykelaskuja jo ennenkuin äidille tulee huono olo.mä olen itse luullut toisin.sykkeet saattaa kuulemma pudota aika reilustikin eli vaikka 160 ->115.aikamoinen pudotus.huih...

 
Esikoinen oksennustaudissa, joten nopeasti vaan tulin kertomaan ultrakuulumiset.

Eilen illalla vauva myllersi mahassa tunnin (!) putkeen ja mulla oli tukala olo. Arvelin, että kääntyi raivotarjontaan ja niinhän se ultra tänään sen vahvisti =) Nyt toivotaan, että pysyykin näinpäin! Muuten uä:ssä kaikki ok. Lapsivesi on edelleen vähentynyt ja on nyt normaalin rajoissa. Vauvan mitat vastasivat viikkoja; masu tosin edelleen isompi muihin nähden. Painoarvioksi lääkäri (tällä kertaa eri kuin kahdella aikaisemmalla mittauskerralla) sai 2550g. Aika vähän mun mielestä siihen nähden, että nyt olisi kasvanut 2 viikossa vain 300g, kun edellisellä 2 viikon jaksolla 850g. No, arvioitahan nämä vaan ovat :)

Kokoarvioon mulle ei nyt annettu aikaa vaan seuraavan kerran vauvan kokoa katsotaan rv38:lla just ennen joulua. Toivottavasti vauva pysyy pää alaspäin eikä tarvitse miettiä tarjonnantarkastusultraa.

Nyt onkin ollut aika tukala olo, kun vauva potkii -ja lujaa!!! ylöspäin. Alapää on myös ihan hellänä, kun pää on siellä (ei kiinnittynyt kuitenkaan). En muistanutkaan, että potkut voi tuntua tältä ;) Mutta en valita, tyytyväinen oon omasta tukalasta olostani huolimatta, jos näin päin nyt pysyisi.

Tällaista. Mitähän tuolle esikoiselle antaisi iltapalaksi... vähän juomista vaan...

Jimena 33+5
 
Sormuksista: Mulla kans viimeyönä oli niin paljon turvotusta, että piti ottaa sormukset pois. Päivällä kyllä tungin ne takaisin, mutta ei niitä varmaan enää pitkään pysty pitämään...

Mulla on painoa tullu nyt kans tuo 11 kg. BMI oli 23 ennen raskautta, joten terkkari sanoi, että 15 kg saa hyvin tulla. Sen verran mulla on tullu noista kahdesta aikaisemmastakin. Lähtöpaino on kyllä ollu aina n 2 kg enemmän, kuin edellisellä kerralla... Nyt pitäs kyllä ottaa sit niskasta kiinni ja päästä imetyksen jälkeen takaisin samaan. mä en ole ikinä laihduttanu, ja luulen, että se on kyllä mulle vaikeeta. Tosta edellisestä laihduin monta kiloa siksi, kun piti vähän aikaa olla dieetillä lapsen allergioiden vuoksi. Kun lopetin sit imetyksen, ja sain taas syödä normaalisti, tuli osa kiloista kyllä takaisin nopeesti...

Mulla ei ole vielä tullu lisää raskausarpia. Mutta kahdesta aikaisemmasta on todella paljon. Ei tarvis kyllä tullakaan enää.
 
hokkis älä huoli ei toi paino oo paljoa. Mulla tullut ekasta 25 kg toisesta vajaa 20 kg ja nyt tullut tähän mennessä 12 kg. Normaali painonen olen muuten ja kaikki raskauskilot on lähtenyt pois vaikka en ole laihduttamaan kerennyt. Ihme että sulle on noin pienestä painon noususta huomautettu.

onko kellään alkanut pahoinvointi taas? tekee ihan älyttömästi pahaa, varsinkin kun on nälkä. Meinasin tänään jo lähtee töistä kotiin, mutta vähän helpotti tuo olo päivän mittaan. Ihan kamalaa jos tekee taas pahaa niinkuin alkuraskaudessa. Tarttee kyl vakavasti harkita jaksanko olla töissä jos on näin kamala olo.

Onneksi on äippäpolin aika ens viikolla, tarttee viimeistään sitten puhua tästä ällö olosta. Mutta nyt lähden sohvalle huilimaan..

maximilian ja vauva 30+4
 
Jospa minäkin vähän kirjoittelisin.
Kiitos kaikille ketkä kommentoi äitiysraha juttuja, odottelen nyt sitten ihan rauhassa. Ehkä se päätös sieltä jossain vaiheessa tulee..

Rinnoista: puristamalla tulee toisinaan tippa ja joskus iltaisin huomaan nänneihin kuivuneen sellaista töhnää, niinkuin joku toinenkin kirjoitti. Se on aivan kuin hienoa sokeria..

Asunnosta: Meillä rivari kolmio 83 neliötä ja neljäs asukas nyt sitten olisi tulossa.

Eilen kävin neuvolassa ja Nuutti on nyt sitten onneksi kääntynyt raivotarjontaan. Tiistaina vatsa oli aivan toispuoleinen ja vauva tunki itseään jotenkin oudosti, taisi siis kääntyä silloin. Sf on nyt 32 ja yläkäyrällä mennäään. Mittaukset teki kyllä opiskelija enkä aivan luota hänen mittauksiin. Hemppa oli 112 ja pitää lisätä raudan määrää. On tuo kyllä väsyttänytkin. Painoa nyt tullut yhteensä 6 kg ja painoa ennestään ihan tarpeeksi, mutta ei ole valittanut vielä kukaan.

Onko kukaan kuullut sellaista ennustetta, että tyttövauvat hikottelevat mahassa enemmän kuin pojat. Tällä vauvalla ainakin tuntuu hikka olevan monta kertaa päivässä, olisiko siis tyttö tulossa. Mihinhän tuokin väite perustuu?
Kuulin myös että viikon 34 jälkeen vauva jaksaisi jo hengittää itse, jos silloin syntyisi. Dinomamma (tai muut) voisi tietä pitääkö tuo paikkansa?

Ensi viikko vielä töitä ja sitten saa jäädä kotiin ja täytyy kai niitä vaatteita alkaa pikkuhiljaa pesemään.. :whistle:

Illan jatkoja kaikille!

iita ja nuutti 32+4
 
HIKASTA:
esikoinen on tyttö ja hän hikotteli ihan jatkuvasti ja niin tämä nykyinenkin asukki.en kyl tiedä onko sukupuolella väliä..

Maxmilian:Mä olen 2 iltana rv 30 jälkeen oikein kunnolla tyhjentynyt oksentamalla vaikka en alkuraskauspahoinvoinnin aikaan koskaan ole oksentanut.ensin luulin et on mahatauti mut taisi olla raskauspahoinvointia.sit mul on ollu täs rv28-33 välillä 2 kertaa 2-3 pahoinvointipäivää eli ruoka tökkinyt..en tiedä sit heitteleekö hormonit välillä vai liittyykö istukan toimintaan...
 
Kivuista
Mulla on molemmissa raskauksissa ollut sellasta "palleakipua tms, siis just rintojen ja mahan välikipua, tai mahan ylöosan ja olen liittänyt sen siihen kun maha painaa kylkiluitten ja pallean yms kohtaan... Mutta en tarkalleen osaa sanoa mistä se johtuu mutta tulee istuessa ja varsinkin jos ei ole kunnon ryhti koko ajan.
Mulla vihloo nykyään hirveesti alavatsalla ja lähes emättimessä, kun vauva liikkuu ja supistusten aikana, neuvolassa sanoivat että on kyllä normaalia yms, mutta tosi epämukavaa... Varsinkin iltaisin tätä on paljon ja kun on liikkeellä.

Painosta
Mulle on tullut tähän saakka 10 kiloa ja se on ollut ihan sama kuin viimeksi ja silloin tuli yhteensä 12 ja se oli ihan sopiva määrä josta pääsi helposti eroon kokonaan. Lähtö BMI oli 20. Imettämisen kannalta ottaisin mielellään vähän lisää vararavintoa, mutta nyt on niin ahdasta syödä mitään, eikä tunnu olevan kunnolla nälkä enää nykyään ja syödessä ei mahdu normaalia annosta enää mahaan. Nyt musta tuntuu ettei panoa oo tullu läskinä oikeen mihinkään ja mulla on muutenkin maidon riittämisongelmia, ni jos pari kiloa edes tulis vaikka ihan maidon takia, kun kyllä niistä sitten eroon pääsee...

Turvotuksista
Niitä ei onneks oo vielä. Tukisukkikset tekeee tehtäväänsä jaloissa ja sormet ei viimekskään turvonnut.

Uudelleensynnyttäjille
Onko teillä eri olo nyt kuin aikaisemmassa/mmissa raskauksissa?
Viimeksi mulla ei ollut yhtään sellanen olo et olisin viimeisimmilläni edes päivää ennen lapsen syntymyää. Hiukan kömpelö ja väsy olo, muttei yhtään sellanen olo et meen synnyttää ja raskaus on ohi yms. Nyt taas olisin niin valmis jo synnyttää ja alkaa olla tosi tukala ja kömpelö olo, supistelee (viimeks ei supistellu ennakoivasti, ainakaan niin että tunsin) ja jotenkin on sellanen olo kuin menis ihan viime metrejä koko ajan... Uuvuttavaa, ja toisaalta mulla ei oo isompi maha, enempää painoa, enkä muutenkaan kenenkään mielestä näytä näin pitkällä raskaana olevalta, mutta mulla on niin täysi ja tiivis olo, kun vauva on väkisinkin jo kookas ja täyttää mahan tehokkaasti vaikka maha on pienen näköinen, ja liikkuminenkin venyttää kivuliaasti. Mutta onneksi kaikki menee hyvin, niin tässä pärjäillään. Hassua vaan kuin voi olla iso ero olossa.

PrincessOfAcco ja Ali rv34
 
Nyt taitaa olla mun yönukkumiset nukuttu, siis siihen asti kun täää kaveri syntyy. Mulla alkoi eilen iltapäivällä aivan kamala liitoskivut (tai oletan että tää on sitä) ja koko yö on mennyt tosi huonosti. Kävelen siis sen näköisesti kun ikää olisi 50 vuotta enemmän kuin on :LOL: :LOL: Ja kuten Acco tossa edellä kyselee niin olo on todella eri kuin tossa ekassa raskaudessa. Ekassa ei supistellut ollenkaan ja lumitöitä painoin pää märkänä kun yritin et jos se sais käynnistymään mutta ei. Mutta toivotaan et nää kivut tästä vähän vähenis, kun pitäs tosiaan laittaa niitä 3 vuotis synttäreitä.

Joku kyseli millasessa asutaan, niin 2 kerroksessa rivarissa, 4 huonetta ja reilut 90 neliöö. Ihan siis vallan hyvin mahdutaan tähän vaikka tulokaskin tulee...

Turvotusta oli viime viikonloppuna ja se tuli vain siitä, että jouduin istumaan pitkään. Jalat oli kyllä ihan kamalat pallot, mutta päivässä hävisi turvotukset. Nyt kun olen seuraillut sitä, niin ihan vähän sitä aina tuntuu olevan, mutta ei hirmuisesti. BMI oli silloin ekalla kerralla 34 ja painoa on tullut vasta 3,4 kg eli ovat tyytyväisiä neuvolassa. Vaikka alussa olikin pahoinvointia, niin ei ole alle lähtöpainon kuitenkaan mennyt. No kohta sitä painoa tulee kun alkaa noita jouluruokia väsäämään....

Kohta mä yritän tästä tuolista päästä ylös ja vessaan...Katsotaan liikunko tänään mihinkään. Isäntä saa viedä pojan aamulla tarhaan, niin mä pääsen ottamaan pienet unet.

Nuuskis ja Irmeli viikot edelleen hukassa
 
Voi herttinen! Ompa Nuuskis ajoissa ylhäällä! |O Minä onneksi vaikka heräilen yöllä useampaa otteeseen saan heti kyllä unen päästä uudestaan kiinni. Tulihan tuo viime yönäkin pompittua useamman kerran nuoremman pojun luona sekä veskissä. Ja vasta ihan loppu yöstä helpotti vähäsen tuo issiaskipu. Se on ollu nyt kyllä tosi pahana, yölläkin ku pikkasen liikahti niin tuntui kuin joku ois puukolla lyöny pakarasta läpi lonkkaluihin :'( Ja sitten jo ensimmäisen kerran ennen 7 huudeltiin poikien huoneesta "joko on aamu? saako nousta? mennäänkö alakertaa?" Onneksi vielä hetkeksi nukahtivat uudestaa.
Acco Juu, on näin uudelleen synnyttäjänä erilaisempaa kui aikasemmin ja nyt tämänkin raskaus on "vaivasempi ja hankalampi" kui edellinen. Varmaan johtuu osaksi siitä että on enemmän touhuttavaa eikä samallalai saa huilia ku aikasemmin ilman lapsia tai yhden lapsen kanssa. Esikko odottaessa mäki haravoin yms tein kaikkeni että käynnistyis synnytys. Toisessa samoten mutta silloin oli poju isompi ja liitoskipuja yms oli enemmän ku ekassa. Tästä nyt puhumattakaa :LOL: On varmaa täälläki jo tullut selväksi että meinaa väliin olla melko tuskasta, varsinki noi kerhopäivät ja muutenkin kauppareissut yms. Ei mitään rauhallisimpia noi meiän viikarit ole :D

Tässä on muuten ollu hyviä päiviä, sain tietää että yks läheinen sai kanssa plussan testiinsa ja voi että olen onnellinen sen puolesta, ihanaa! mut son vielä salaisuus *ssh* mutta täällä voin hehkuttaa sitä :saint:
Ja sitten eilen vielä mun veli pyysi mua sekä miestäni niiden tyttöselle kummeiksi :heart: Nimenki osittain ainakin jo tiedän *hihiii* Parin viikon päästä on sitten kastajaiset. On varmasti hupasan näköistä ku minä ison mahan kanssa kummina ja toisen kummipariskunnan vaimoke on kanssa :LOL:

Mutta tänään pääseekin sitten nuorempi pojista oman kumminsa kanssa lahjaostoksille. Kummi lupasi hälle et saapi lähtee ite kauppaa mukaan valitsemaan lahjan itelleen :) Saapa nähä mitä pikkumies sieltä sitten päättää ottaa mukaan. Esikkoa puolestaa tekis niin mieli jo antaa se meidän ostama lahja pikkuvelulle, mutta huomiseen odotetaan. Salaisuuden on osannut kuitenkin hyvin pitää eikä ole kertonut mitää että lahja on ostettu ja mitä se on:)
Tänään pitääkin sitten ottaa leipomisurakkaa sekä siivousta.. Nuuskiksella varmaa samoja suunnitelmia, ihanaa? eikö? :LOL:

Saaru ja Aattomiäs (ja taas uusi viikko*huh huh*) 35+0
 
Minä kuulkaa aamuöisen hillumisen takia otin tuossa kolmen tunnin tirsat, kun sain talon miesväen pihalle. Eli siis töihin ja tarhaan, en mä niitä pihalle vielä kuudelta olis laittanut :LOL: :LOL:

Kävely sujuu jo jotenkuten ja kunhan tässä saan tämän aamuteen juotua, niin sitten pesulle ja keittiöhommiin. Myös siivoaminen pitäisi sisällyttää tän päivän hommiin tai sitten se jää huomiselle. Haluun kuitenkin saada noi kaikki keittiöjutut valmiiksi tänään. No täytekakun kyllä päällystän vasta sunnuntaina, mutta muuten.

Mutta siltä tuntuu, että ois ihana jos joku tulis ja sanois et voi siivota ihan vaikka mulle joululahjaksi, niin ottaisin kyllä lahjan vastaa. No kaipa se menee tossa sivussa kun saa noi keittiöhommat edes alulle.

Ulkona on sitten niin harmaata ja synkkää, ettei pihalle tee ees mieli, vaikka vois kai siellä pikkasen käydä lyllertämässä, sitä kun mun kävely oikeasti on :LOL: :LOL: Vaikka vatsa on pieni ja painoa tullut vähän niin kävelen kuin pingviini....

Mutta ei noi mun leipomiset valmistu jos mä täällä vaan roikun ja keksin juttuja ihan vaikka mistä.

Nuuskis ja Irmeli 34+2 (tarkistin ihan)
 
Neuvolakuulumisia:
Viikkoja: 31+6
Paino: +1138g/vk :| (varmaan vaikuttanu tuohon painonnousuun myös se kun olen alottanu käymään joka päivä lenkillä, niin kait sitä lihasta on vähä tullu ;) )
Turvotus: -
RR: 138/68
Hb: 129 (noussut 116:sta)
Sf: 29
syke: 144
Tarjonta: pt (seuraava neuvola 5.12, jos ei ole silloin kääntynyt niin lähete Seinäjoelle.. Vähä pelottaa et mite tulee käymään. Toisaalta ei haittais vaik leikkaukseen joutuis, mut sen mä olen päättänyt et perätilassa olevaa en synnytä normaalisti.. Kuulemma siinä omat vaaransa. :| Mitäs muille on sanottu aiheesta, entä onko jollain ollut perätilassa iha loppuun asti??
No toisaalta, ei tässä vielä pelkoa, oha tässä vielä aikaa kääntyä ja kyl ne saattaa saaha sen käännettyä sit jos se sitä vaatii, mut ei kuulemma silti helppohomma.. )
Eilen käytiin synnytysvalmennuksessa, rupes iha todenteolla pelottamaan..
:ashamed:

Ansku 32 tasan (enää 8 viikkoa...)
 
Nyt tiedän mitä kipeät supistukset on :(, oltiin eilen synnärillä tutustumassa ja sieltä lähdettäessä alkoi ihan jumalattomasti pistää kylkeen, pääsin autoon niin johan helpotti,mentiin sitten kauppaan ja yhtäkkiä siellä alko sattuu alaselkään,alamasuuun ja tuntui että jalat lähtee alta. Pääsin sieltä sitten autoon, vähän helpotti ja kohta uudelleen. Mies toi mut sitten kotiin,ja kun pääsin pitkäkseni alkoi pikku hiljaa helpottamaan. Kyl jo säikähdettiin et joko sinne synnytyssaliin tässä joutuu kun on sen juuri nähnyt :D
Mutta hemmetti että sattu,eikä se varmaan ollut todellakaan sitä pahinta...

Muuten synnäriin tutustuminen meni kivasti, oli helpottavaa nähdä paikka ja samalla tehtiin synnytys suunnitelmakin. :)

Jospa sitä alkaisi heräilemään ja aamupalalle :)

Jenni & Hajis 32 + 3
 
Oih, ihanaa... Täällä sataa tosi paljon ihanan pehmeän näköistä lunta. Tulee ihan semmoinen olo/mieli että pitäs päästä tuonne takapihalle peuhaamaan. Mutta tää issias tökkii niin pahasti :'( Mutta jospa mies sitten menis poikien kaa iltapäivälle ulkoileen niin saan rauhassa touhuta syndet juttuja täällä sekä kauppareissun hoitaa. Lahjakin pitäs hakean mummolasta ja paketoida. Salaa pitäs saada se vielä sisällekin sitten :D Mutta jospa sen hakee sitten vaikka autosta ku pojat on menny nukkumaan.
Nyt on kai pakko vääntäytyä suihkuu et saa kans tämän aamun hommelit aloitettua. Sitten onkin kakun vuoro. :p

Saaru
 
Kohta ois kakkupohja valmis ja olen samalla pöyräyttänyt lohikeiton ja makaronilaatikon. Tein myös feta-kasvispiirakkaa ja taidan tuon sämpylätaikinan kohta laittaa kohoamaan, ja sitten vielä vaikka mitä. Eli siivoaminen jää huomiselle.....Tai sunnuntaille tai tai tai. Ei kun pakko ainakin imuria näyttää ja vessat pestä sunnuntaiksi.

Meinasin joulukortitkin ensi viikolla saada pojan kanssa väännettyä, ja samalla meinasin et tehdään vaihteeksi tontut ikkunoihin painamalla. Tai siis sabloonan avulla, mitähän siitäkin tulee???

Nuuskis joka hyökkää uunille
 
PikkuGreippi: Mulla oli siis viikolla 29+6 painoarvio 1300g, niin sanoi lääkäri, että keskikäyrä on tuolla viikolla 1600g, että onhan se tosiaan vähä pienempi silloin ollut..


iita82: Miun masuvauvalla on hikka melkein joka kerta kun mie syön, eli ainakin 5 kertaa päivässa, ja poika luultavasti tulossa.. =)
 
Nyt mä oon mahataudissa :( mies ollut 3 päivää saikussa mahataudin ja kuumeen takia ja ainakin se kuraosuus on nyt mulla. Aamuyöstä heräsin, kun kouristi alamahaa niin, etten meinannu päästä sängystä ylös ja sit n.5 kertaa juoksutti vessaan. No nyt onneksi jo parempi olo eikä ainakaan vielä ole kuumeen merkkejä eli toivotaan et oli siinä.

Hikan olen myös Papusella havainnut lähes aina, kun olen syönyt jotain. Sukupuolta ei tiedetä eli siihen en voi kantaa ottaa.

Vähänkö Nuuskis on ollut reipas :attn: Ei voi kun kadehtia.

Nimiä olen yrittänyt miettiä ja miestäkin potkinut et jotain kommenttia sais. Pitäis vaan löytää nettisivu, missä olis vähän laajemmin suomalaisia nimiä eikä vain kalenterissa olevat. Varsinkin pojannimet on jostain syystä hankalampia kuin tytön.

Nyt vähän lepäämään.
Pore&Papunen 33+5
 
Hikkaa on täälläkin! Useaan otteeseen päivässä - sukupuolesta ei ole tietoa..

Jännitän ihan kamalasti sitä maanantaina odottavaa äitipoli käyntiä - tarkoituksena tarkastaa kohdunsuun tilanne ja ottaa koko/painoarvio vauvasta. Lepo on kyllä auttanut (nyt 2viikkoa ollut slomalla) supistuksiin, ei ole tullut juuri lainkaan, eli uskoisin ettei ole paljoan kaulalla tapahtunut. Mullahan oli jo vkolla 30+2 pehmentynyt ja lyhentynyt kaula..olen ensisynnyttäjä.. Emmän kuitenkin huolettaa tuo vauvan koko.. musta tuntuu että mulla on niiiiin pikkuinen vatsa ja ollut samanmoinen jo reilu kuukauden verran - tosin onhan sen vaikea itse arvioida kasvua.. Mutta kun tunnen liikkeetkin pääasiassa navan seutuvilta, sekä potkut että pyllyn/selän = jonkun kovemman isomman möhkäleen. En ymmärrä missä asennossa pikkuinen oikein on ja miten se mahtuu olemaan tässä masussa.. ja musta tuntuu että tämä vaihtaa asentoakin koko ajan. Hikka tuntuu välillä ihan alhaalla oikealla sitten taas seuraavana päivänä vähän navan yläpuolella vasemmalla.. Voiko vauva olla "poikittain" vielä näillä viikoilla? Taas tuli purettua huolimieltä..onneksi pääsen sinne äitipolille..

Meillä vaatteet ja isommat tarvikkeet on lähes hankittu - kaikkea pientä pitää vielä hankkia.. Aika neutraaleja värejä olen vaatteissa suosinut - että menee sitten työlle ja pojalle...

Turvotusta ei ole yhtään eikä raskausarpia - eikä oikeastaan edes tunnu että olisin näin lopussa raskautta - oli huojentavaa kuulla että esikoista odottaessa ollut samanlaisia tuntemuksia muillakin! Kai se sit vaan on sitä kun paikat venyy ja paukkuu ekaa kertaa niin se menee jotekin "helpommin" kuin toisissa raskauksissa - ja varmaan vaihtelee myös yksilöittäin !

Nyt lounastamaan! Täälläkin ruokahaku vähän temppuilee.. :eek:

Hyvää viikonloppua! Viimeistään maanantaina laitan äitipoli kuulumisia..

Maya ja Aarre 31+6
 

Yhteistyössä