Tammikuiset 2024

Hei! Minäkin varovaisesti hyppään tänne mukaan. Ensimmäinen hailura positiivinen tehty dpo9 ja siitä lähtien viiva vahvistunut. Nyt siis dpo12 ja huomenna pitäisi alkaa menkat. Eli vielä hyvin aikaista sanoa miten raskaus jatkuu.
Odotan yksin ja ehdin käydä vuoden itsellisenä hoidoissa ennen tätä plussaa. Tämä on ensimmäisen IVF:n 1. pakastealkion siirto :)
Mitään oireita ei vielä ole - paitsi ajoittaista väsymystä ja repäisykipuja. Minulla on 4-vuotias esikoinen, hänestä raju pahoinvointi alkoi viikolla 6-7, eli sitä odotellessa :D Hänen odotusaika oli muutoinkin aika rankka mm. vuotoja ensimmäiset 12 viikkoa, raskausdiabetes ja rv36 raskausmyrkytys. Toivottavasti nyt sujuisi paremmin 🤞 Minä pääsen varhaisultraan hedelmöityshoitojen vuoksi mutta kävin myös esikoisesta omalla rahalla, ja antoi mielenrauhaa odotella seuraavaa ultraa :)

LA olisi noin 15.1.

Onnittelut kaikille plussista :love:
 
Clearblue digitesti antoi tänään 3+ viikkoja joytaduunnilleen oikeilla viikoilla ollaan kuitenkin. Vu vasta 1,5viikon päästä. Pahoinvointia ei ole juuri ollut mutta siis ruokahaluttomuutta kyllä. Melko lievät oireet vielä nyt viikkoja menkkojen mukaan 5+5,mutta en tiedä onko noin paljon
Vu maksaa täälläpäin n.300e😱 Mutta en saa olluksi jos en nää että kasvaako vatsassa mitään.. minkähintaisia teidän muiden yksityiset ultrat on?
 
  • Rakkaus
Reactions: Rullakartiina87
Clearblue digitesti antoi tänään 3+ viikkoja joytaduunnilleen oikeilla viikoilla ollaan kuitenkin. Vu vasta 1,5viikon päästä. Pahoinvointia ei ole juuri ollut mutta siis ruokahaluttomuutta kyllä. Melko lievät oireet vielä nyt viikkoja menkkojen mukaan 5+5,mutta en tiedä onko noin paljon
Vu maksaa täälläpäin n.300e Mutta en saa olluksi jos en nää että kasvaako vatsassa mitään.. minkähintaisia teidän muiden yksityiset ultrat on?
Oulussa on yksityinen muutaman kätilön pitämä neuvola. Muistaakseni varhaisultran oli ~75-80€. Me aiotaan sinne, kunhan uskallan sen varata.
 
Täälä meilläpäin ultrataan ekalla neuvolakäynnillä vkolla 9. Ultra on toki antiikinaikainen mutta sillä näkee että kohdussa on jotain ja lyökö sydän. Sen takia ei oo tullut sitten koskaan käytyä muualla varhaisultrissa.
Mä oon nyt vähä niinku uudella kierroksella kun vanhemmat lapset on 14,10 ja 7v jo. Vähän yllättäin aloin haaveilla vielä yhtä ja tässä sitä nyt ollaan. Onneksi vielä tulin raskaaksi ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Jännäilijä
Clearblue digitesti antoi tänään 3+ viikkoja joytaduunnilleen oikeilla viikoilla ollaan kuitenkin. Vu vasta 1,5viikon päästä. Pahoinvointia ei ole juuri ollut mutta siis ruokahaluttomuutta kyllä. Melko lievät oireet vielä nyt viikkoja menkkojen mukaan 5+5,mutta en tiedä onko noin paljon
Vu maksaa täälläpäin n.300e Mutta en saa olluksi jos en nää että kasvaako vatsassa mitään.. minkähintaisia teidän muiden yksityiset ultrat on?
Helsingissä noin 80€. Kävin viimeksi ja ultran mukaan vastasi viikkoa pienempää, joten arvasin ettei hyvää luvassa. Kai se silti on nytkin käytävä, en halua odottaa rv12 jos olisikin taas keskeytynyt km.
 
Ois ihanaa päästä varhaisultraan tarkistamaan että joku oikeesti on matkassa mukana. Täälläpäin ei vaan taida olla mahdollisuuksia, tai sitten maksaa maltaita. Ei auta kun ootella sinne juhannuksen tienoille. Oireita on kyllä lupaavasti. Väsyttää kauheasti, rinnat on todella kipeät ja kauhea jano. Lievää huonovointisuutta on ollu nyt parina päivänä, toivottavasti jää siihen 😃.
Tänään 6+1
 
Viikkoja nyt 6+3 ja'parina'päivänä ollut selkeästi havaittavaa huonovointisuutta. Eilen ekat yökkimiset muttei onneksi tullut oksennus. Mulla on kaikissa onnistuneissa raskauksissa ollut pahoinvointi aika rajua ja oon oksennellut läpi raskauden. Inhottavaa mutta se jotenkin antanut varmuutta että kaikki hyvin. Edelleen ruokahaluttomuus vaivaa,maha täyttyy tosi äkkiä ja sitte on monta tuntia turvonnut ja täysi olo. Silti siis ajatukset ruuassa,mitä kaikkia ihania kotiruokia vois syödä muttei pysty.. Toivon ettei nyt kovasti olisi sitä että ehtii syödä ruuasta puolet ja sitte joutuu juosta oksentaa.. eilen tuli tuo tuttu tunne ekan kerran eikä ollu kiva vaikka sain pidettyä sisällä.. suolaiset ja erityisesti kotiruoat on herkkua,makeaa ei tee mieli juuri yhtään. Ja yksi kerta samaa ruokaa riittää,se meinaa ällöttää toisella kertaa..
Ultra olisi ensi viikolla😬
 
Mulla on edellisissä raskauksissa ollut pahoinvointia vkoilla 6-11 että toivottavasti nytkään ei olisi sen pidemmälle. Oksentaa mun ei oo yleensä tarvinnu mutta semmonen 24h ällötys on ollut päällä. Nyt oon huomannu että alkaa jo vähän väsyttää enemmän. Onneksi sattui sopivasti nyt että jään jo kahden vkon päästä kesälomalle niin voin rauhas nukkua ja voida pahoin 🤣
Hieveästi tässä nyt on mietitty että koska tohtiis lapsille kertoa raskaudesta. Meillä on yksi keskeytyny keskenmeno vkolla 15 takana ja siksi sinne Np-ultraan asti haluaisin odottaa lapsille kertomista mutta tuntuu aika pitkältä ajalta.
 
vierailija
Heippa! Tänään aamulla tein totaalisen ylläri plussan ja nyt oon aivan shokissa ja puulla päähän lyöty. Ehkäisy on ollut käytössä ja lasta ei ole suunniteltu saatika koskaan yritetty. Odottelin menkkoja, jotka ovat aina olleet epäsäännölliset, joten en edes ajatellut raskauden mahdollisuutta. Oli kaikki perus menkkaoireet, arat rinnat, alavatsa kipu, vatsan turvotus jne. Mutta menkkoja ei kuulunut, joten eilen kauppareissula varalta ostin testin, niin kuin monesti aikaisemminkin kun menkat on olleet pidempään myöhässä. Ja tänään sitten selvä plussa. Miehelle en ole edes vielä kertonut, kun sulattelen asiaa hetken yksin. Ikää jo 36.v eikä lapsia. Koskaan en ole vauvakuumeillut ja olen vähän jo totutellut ajatukseen, että ehkä meille ei lapsia tulekkaan. Lapsista kyllä ihan pidän, mutta en niistä juurikaan mitään tiedä, eikä koskaan ole kovaa hinkua ollut omia lapsia saada. Eli voitte kuvitella mun fiilisten olevan vähintäänkin epäuskoinen :D
 
Heippa! Tänään aamulla tein totaalisen ylläri plussan ja nyt oon aivan shokissa ja puulla päähän lyöty. Ehkäisy on ollut käytössä ja lasta ei ole suunniteltu saatika koskaan yritetty. Odottelin menkkoja, jotka ovat aina olleet epäsäännölliset, joten en edes ajatellut raskauden mahdollisuutta. Oli kaikki perus menkkaoireet, arat rinnat, alavatsa kipu, vatsan turvotus jne. Mutta menkkoja ei kuulunut, joten eilen kauppareissula varalta ostin testin, niin kuin monesti aikaisemminkin kun menkat on olleet pidempään myöhässä. Ja tänään sitten selvä plussa. Miehelle en ole edes vielä kertonut, kun sulattelen asiaa hetken yksin. Ikää jo 36.v eikä lapsia. Koskaan en ole vauvakuumeillut ja olen vähän jo totutellut ajatukseen, että ehkä meille ei lapsia tulekkaan. Lapsista kyllä ihan pidän, mutta en niistä juurikaan mitään tiedä, eikä koskaan ole kovaa hinkua ollut omia lapsia saada. Eli voitte kuvitella mun fiilisten olevan vähintäänkin epäuskoinen

Tsemppiä valtavasti sinne! Toivottavasti miehesi on tukenasi, mitä ikinä sitten päätättekin asian suhteen tehdä.
 
vierailija
Onnea ja ihanaa äitienpäivää kaikille tulevien tammikuisten äideille! Pysyttelen vierailijana toistaiseksi. Edellinen raskaus oli täysi yllätys ja päättyi keskenmenoon 9. viikolla. Meneillään olevasta raskaudesta en osaa enkä uskalla olla onnellinen. Laskettu aika on 6.1. Kunhan päästäisiin turvallisemmille viikoille, uskaltaisin ajatella vauvan odottamista kuluvaa päivää pidemmälle.
 
vierailija
Onko ideoita tai ehdotuksia, että mistä aloittaa tiedon etsiminen/kartuttaminen kun kyseessä on ensimmäinen lapsi ja vauvoista ja lapsista kokemusta erittäin vähän. Semmonen opas raskauteen ja vanhemmuuteen for dummies -tyyppinen ratkaisu 😄 Tuntuu, että nettipalstat on täynnä tietoa, mutta hajanaisesti ja aivan liikaa sisäistettäväksi enkä usko, että kaikki on läheskään tarpeellista tietää tai opiskella. Onko ehdotuksia oikeasti hyvistä kirjoista, podcasteista, nettisivuista, blogeista tms.?
 
  • Tykkää
Reactions: lumihiutale88
Onko ideoita tai ehdotuksia, että mistä aloittaa tiedon etsiminen/kartuttaminen kun kyseessä on ensimmäinen lapsi ja vauvoista ja lapsista kokemusta erittäin vähän. Semmonen opas raskauteen ja vanhemmuuteen for dummies -tyyppinen ratkaisu Tuntuu, että nettipalstat on täynnä tietoa, mutta hajanaisesti ja aivan liikaa sisäistettäväksi enkä usko, että kaikki on läheskään tarpeellista tietää tai opiskella. Onko ehdotuksia oikeasti hyvistä kirjoista, podcasteista, nettisivuista, blogeista tms.?
Ainakin lämpimästi suosittelen imetyksen tuen sivuja imetys.fi jos on halukkuutta ja toiveita imettää tai osittaisimettää. :)
 
  • Tykkää
Reactions: lumihiutale88
Onko ideoita tai ehdotuksia, että mistä aloittaa tiedon etsiminen/kartuttaminen kun kyseessä on ensimmäinen lapsi ja vauvoista ja lapsista kokemusta erittäin vähän. Semmonen opas raskauteen ja vanhemmuuteen for dummies -tyyppinen ratkaisu Tuntuu, että nettipalstat on täynnä tietoa, mutta hajanaisesti ja aivan liikaa sisäistettäväksi enkä usko, että kaikki on läheskään tarpeellista tietää tai opiskella. Onko ehdotuksia oikeasti hyvistä kirjoista, podcasteista, nettisivuista, blogeista tms.?
Mä sain esikoista odottaessa neuvolasta kattavan oppaan, jossa oli kaikkea perusjuttuja (ravinto, pukeminen, sosiaalinen kanssakäyminen jne). Ekalla neuvola kerralla kun sanot, että oot ihan pihalla niin varmasti tulee oppaita kasa käteen. 😊 Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: lumihiutale88

Yhteistyössä