Talvella tai keväällä yrityksen aloittavat :) vol. 3

Ollaan menossa parempaan suuntaan =)

Noista vitamiineista yms niin täytyy sanoa että ennen raskautta alotan foolihapon ja pimeinä aikona sitten raskauden että ennen raskautta syön minisunia.
Sepäs siinä =) Monipuolinen ruoka on kaiken A ja O =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kultasiipi:
Kiva oli huomata että niin moni on plussannut raskaustestin, eli oikein paljon ONNEA: Jeyn, Bigwish, Aranel ja Mekkala!!! (toivottavasti tuli oikein!) Onnittelut myös Mutzillalle kaksosista!! Plussatuulia myös muille!!!
TAitaa olla meillä jopa yhdeksän plussannutta kaiken kaikkiaan, jos oikein muistan. Ja toki lukuisia kohta plussaavia.

Missä olitte häämatkalla? Kyllä mullekki kelpais :heart: Toivotaan, että plussa piirtyy sinullekin.

Erka, se on se Lääkelaitoksen linkki, kun sitä napsautat niin vasemmalle tulee sisällysluettelo. Taisi olla siellä loppupuolella niistä atoopikkohommista juttua. Meillähän kulkee suvussa aika pahakin atopia, itsellänikin on pienenä ollut atooppinen iho mutta se sitten katosi onneksi. Joten ajattelin itse nappailla noita, kun muutenkin syön. (http://www.laakelaitos.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/laakelaitos/embeds/raskaus2r.pdf ja sivu 75; "lisätty maitohappobakteereita. Turun yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa maitohappobakteereita annettiin ensin odottaville äideille viimeisen raskauskuukauden ajan ja sitten heidän vauvoilleen puolen vuoden ikään asti (59). Neljän vuoden seurannan aikana maitohappobakteereita saaneilla lapsilla todettiin atooppista ihottumaa puolet vähemmän kuin lumeryhmällä. Ryhmien välillä ei ollut eroja raskauden tai synnytyksen kulussa eikä sikiöiden tai imeväisten voinnissa.
Allergisessa nuhassa ja astmassa ryhmien välillä ei ollut eroja.". Oli myös pari muuta tutkimusta mainittu, jossa sama tulos). Mua nauratti, kun tossa oli maininsta, että maitohappobakteerit voivat aiheuttaa ilmavaivoja. Mulla kun on just päinvastoin, että jos tuntuu vatsa kipeältä jne, niin ku otan noita niin se koko homma menee ohi.

Lily-Jane, mulla on kans tollanen stressivatsa ja se stressaantuu joka ikisestä asiasta. Siks meen tolla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, kun se on ainoa, joka mulle passaa. Muut on sellasia, etten pysty ees luennoilla oikeen istumaan, kun on koko ajan vatsa kipeä jne. Ja viljoja en syö yhtään, ne on mulla sellainen viimenen niitti, että jos yhtään syön..niin sitten on koko ajan jotain vatsavaivaa. Samoin just kaikki pastat ja riisit ja potut aiheuttaa mulle kipetytä..siis koko ajan, vaikken oiskaan tänään vaikka syöny. Semmosta outoa. Joten eipä oo enää, kun jätin ne vaan pois. Ja ikävä ei ole. Voihan sitä joskus viikonloppuna syödä jotain, jos mieli tekee, mutta s kyllä sitten yleensä kostautuu :saint:

Mua vähän nyppii, mutta mulle on tänään tuolta töiden puolelta yks asiakas soitellu pariin kertaan. En jaksa vastata. Ihan ku olisin joku hemmetin päivystäjä! Ja näillä meidän tuntipalkoilla..hevosetki nauraa :saint: Varsinkin ku tiiän, että jos soitan takasin (oon ollu just käyttämäsäs koiria, niin en ole huomannut)..se puhelu kestää sitten puoli tuntia ja mun piikkiin. No thanks. Tiiän, etät tuolla ei ole mitään, mitä ei voida sopia maanantaina. En oikeen ymmärrä tuommosta häiriköintiä, en tykkää. Oon vähän periaatteesta tämmönen, mutta kun me tehdään pääsääntösesti arkena nää jutut ja jos on vielä asiakas, joka haluaa ne arkena hoidettavan..niin kiitos ei sitten soitella viikonloppuna. Voi kuulostaa tylyltä, mutta näin periaatteesta =)

Mammaliini, hyvä kuulla =)
 
Kultasiipi Pahoittelut negasta :hug:

Metsätähtönen: Miä maitohappobakteereista sanottiin? En saa meidän koneella auki tuota linkkiä. Olen kuullut että siitä olisi jotain hyötyä, mutta mitä?

Lily-Jane: Älä vielä toivosta luovu! Hyvinkin siittiöt ovat voineet vielä eleskellä tuolloin :)

Mulla kesti kuukautiset sitten 2 päivää ja nyt tulee enää tuhrua.. Mitäköhän tää tämmönen oikeen on? E-pillereiden aikaan kesti sen 5 päivää ja ennen pillereitä kesti jopa viikon. Omituista..
 
Vitamiineista ja omegoista: Syön 1 tbl Multitabs raskausvitamiineja/pv ja omega-3-kapseleita max yhden päivässä, eli siis vähemmän kuin valmistaja suosittelee. Välillä otan multitabsin sijaan Beroccaa foolihapon takia. Menen sellaista keskitielinjaa, uskon siis että monien ravintoaineiden puutteesta on haittaa mutta kamalan suurista annoksista ei ole osoitettu lisähyötyä, ja kyllähän ruoastakin jotain saa. Itse esim juon niin paljon maitoa että osa D-vitamiinin tarpeesta tulee sieltä. Kalaa en kyllä syö tarpeeksi, en vaan tykkää. Ympäristömyrkyistä sen verran, että saahan noita kyllä jonkin verran kalastakin, lajeilla tietty eroa, Norjan lohi varmaan parempi kuin Itämeren silakka. Mutta noissakin epäilemättä määrällä on väliä. Itse ajattelin syödä omega-3-kapseleita pienennetyllä annoksella yritysaikana, pitää tauon ekan kolmanneksen aikoina ja jatkaa loppuraskauden taas pienellä annoksella.

Olen kyllä sitä mieltä että nykyinen käytäntö että lisäravinteet ja luontaistuotteet ei kuulu saman säätelyn alle kuin lääkkeet eikä niitä valvota yhtä tiukasti, on huono ja sitä pitäisi muuttaa. Itse asiassa pikkuisen mietityttää miksi niin ei ole jo tehty, ja vastauskin on tietysti aika ilmeinen, näissä pyörii aika isot rahat :/ mut täytyy vaan itse olla kriittisempi sitten.
 
Nallu, tuossa olinkin pätkän jo lainannut heti tuon linkin perään. Näemmä tuo lainaus on mennyt vähän pieleen, kun on kesken lauseen tullut :xmas: Vaikuttaa siis mahdollisesti siihen atooppiseen ihoon, todettu puolet vähemmän kuin lumeverrokilla neljän vuoden seurannassa. Syöneet siis viimeisellä kolmanneksella ja siitä eteenpäin, jos nyt oikein muistan. Tuolla ylemmässä mun kommentissa on se lainaus.

Nallu, mistäs sen tietää vaikka ois kyytiläinen eksynyt B)

Oon kyllä täpinöissäni, kun sain siivottua vihdoinkin. Ja tässä vähän pitäis suunnitella, että mitä söis. Huomasin nimettäin, että ihanasti on kaikki sitten PAKKASESSA ollut. Jauhelihasta tulee mun mielestä mikrosulatuksella jotenkin kökkösen makuista.

Sokeripala mainitsi tuosta kalansyönnistä, niin mulla on vähän sama juttu, että syön liian vähän. Tykkään kyllä kalasta, mutta oon aika erikoinen tapaus sen kanssa. Eli pitäis olla ruodotonta, ja jos yksikään ruoto löytyy, niin multa lähti ruokahalu..ja en voi enää syödä sitä B) Samoin jos miehen lautaselta löytyy ruoto, niin multa lähti taas se ruokahalu. Tosi erikoista, tiedän. Mutten voi sen jälkeen enää syödä sitä :D Graavilohi on ainoa, missä suvaitsen sitten ruodon, kun se on niin superhyvää. Pitääkin nauttia oikeen kunnolla siitä nyt, kun sitä ei taiettu suositella syötäväksi sitten raskaana. Namnam!

Mitäs joulusapuskoja teilä muuten syödään? Ite oon aika erikoinen tyyppi tässäkin, että mulle ei kelpaa mitkään muut kuin maksalaatikot ja perunalaatikkoa voin hieman syödä (mutten viitti kun paisun sitten). Syön jouluna lähinnä kinkkua ja graavilohta vuorotellen, sitten ehkä konvehti. Oon vähän tämmönen nirso joissakin jutuissa, etten tasan tarkkaan syö yhtään mitään, mikä ei huvita.

Pitääkin lähteä tästä kokkailemaan jotakin, josko tuosta sais tehtyä..mukavaa lauantai-iltaa! =)
 
Minä valmistaudun jo seuraavaan kiertoon henkisesti :xmas: , sen pitäisi alkaa maanantaina tai tiistaina. ja yritän silloin olla hermoilematta ja kuulostelematta itseäni tässä mittakaavassa mitä nyt olen tehnyt. Uskottava se vaan on että kyllä se hedelmällisyys todella laskee 35 v etapin ohitettua...ainakin mminun kohdallani. Toivottavasti kuitenkin vielä tärppäis...
 
Pikkujoulut juhlittu ja kivaa oli ja sai ajatukset kerrankin muualle, ei aina vaan niitä vauva juttuja. Kotiuduin jo yhden aikoihin ja toiset lähti vielä jatkoille.

Vitamiineistä syön niitä multitabs raskausvitamiineja. Enkä muita lisäjuttuja tällä hetkellä.

Jouluna meillä syödään maksalaatikkoa ja perunalaatikkoa. Kinkkua on myös mut sellanen pikkunen rulla ja oikeestaan mies vaan sitä syö. Savukirjolohta ja graavilohta. Punajuuriviipaleet ja herkkukurkut erikseen ei rosollin muodossa. Ym... Oon myös aika nirso eli ei kauheesti mitää jouluruokaa meiltä löydy. Syödään siis sitä mitä mieli tekee :heart:

Kohta lähden lasten kanssa katsomaan ilotulitusta Vantaalle ja sitten tullaan kotiin lämmittämään takkaa.

Täällä varmaan päästään ens viikolla nauttimaan tädin vierailusta. On meinaa vatsaa välillä nipistellyt siihen malliin ja on kuulemma pinnakin aika kireellä (näin siis sanoi rakas mieheni) :LOL:

Lauantai illan jatkoja kaikille..... :wave:
 
Metsätähtönen Huomasin sen kun olin viestin laittanut. En ollut päivittänyt sivua vähään aikaan kun aloin kirjoittamaan. Huomasin viestisi siis vasta sen jälkeen, enkä enää viitsinyt korjata. Niin no, ajattelin etten testaile ainakaan ennen kun seuraavat menkat on myöhässä. Jos oireita tulee oikeen kunnolla ni täytyy sit testailla josko joku olisi tänne eksynyt.

Jouluna meillä syödään kinkkua, lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, sienisalaattia, keitettyjä kananmunia ja vihreää salaattia. Mies haluaa myös silliä :x Mietitään vielä onko pöydässä graavilohta tai savustettua lohta, ja tuleeko porkkanalaatikkoa. Aamulla tehdään riisipuuroa ja jälkkärinä on glögiä joulutorttujen ja tähtipullien kera. Jos joku päättää meillä joulun aikaan kyläillä olen ajatellut tehdä sellaisen jouluisen "kakun". Noin me ollaan ensi joulu ajateltu mennä, mutta katotaan nyt miten käy.

erka Alkaisko sulla yk2? ( etusivulla ainakin lukee että nyt on meneillään yk1 ) Ei vielä kannata sanoa onko hedelmällisyys laskenut sun kohdallasi jo, yritystä ei vielä niin paljon ole takana. Kyllä sulla varmasti tärppää! Jos ei nyt niin ehkä jo ensi kierrolla!

Joko te olette muuten aloittaneet joulusiivousta? ( jos on ollut tapana ) Mä ajattelin aloittaa ensi viikolla vaatehuoneesta ja kaapeista yms. Sit pikkuhiljaa muutenkin, ja marras-joulukuun vaihteessa laittais sit koristeet paikoilleen. Saa nähä jättääkö kissat niitä tänä vuonna rauhaan.
 
Joulusiivouksesta anoppini kerran totesi mulle kun hölötin koko ajan siivouksesta että ajattelinko viettää koko joulun vaatehuoneessa tai jossain kaapissa :kieh: Ensin kyllä loukkaannuin sen sanomisista mut sit kun aloin asiaa miettimään niin en voinut muuta kuin :LOL: ja siitä eteenpäin meillä on tehty vain normaalit viikkosiivoukset ennen joulua eli en enää siitä lähe tressaamaan kun muutenkin tuntuu et joulu tuo tullessaan enemmän kiirettä =)

Kultasiipi :hug:

Mammaliini kiva kuulla et teillä voidaan jo paremmin :heart:

Meillä ei ainakaan kissat ole mikään vuosi jättänyt joulukoristeita rauhaan, mutta joka tapauksessa laitan kaiken mahdollisen niin kuin joka muukin joulu :xmas:

Joulukuun alussa tulisi taas ne kauan kaivatut veronpalautukset. Mites teillä muilla, saitteko kivan summan takaisin vai jouduitteko maksumiehiksi????
Meille tulee miehen kanssa aika hyvin takaisin, mut maksetaankin aina niin isoa veroprosenttia ettei vaan tulis mätkyjä :$

Lily-Jane älä vielä luovu toivosta :heart:
 
Onhan se ihan totta että ei sitä joulua tule vaatehuoneessa vietettyä :LOL: Mulla se on lähinnä tapa, ja muutenkaan ei usein tuota vaatehuonetta tule siivottua :whistle: No miehen äiti se vasta kunnolla siivookin jouluksi.. Meillä toinen kissa makaa joulukuusen oksilla, eikä mikään kevyt yksilö olekaan.. Toinen ei meillä ole vielä yhtäkään joulua ollut että saa nähdä miten se toimii.

Veronpalautuksista Itse saan aika vähän palautuksia, koska opiskelin vielä viime vuonna. No saa niillä pari lahjaa ostettua. Mies saakin sit melko hyvin, vaik olikin puolet 2008 verokaudesta armeijassa.
 
Apua, täällä olikin taas tullu paljon tekstiä. Kiva, kun on niin aktiivinen tämä meidän ketju :heart:

Unikeiju, mun mielestä anoppis sano aika hyvin :LOL: Nimettäin mulle on mun oma äitini, ex-siivousHULLU, sanonut että ei kannata sitä nuoruuttansa siivota! On sitä muutaki tekemistä! Mun äitini tosiaan oli ennen esllanen, että hyvä jos ei maton hapsuja suoristellut, jal iekkö suoristellutkin muiden silmien välttäessä B)

Eli ei, en tee joulusiivouksia :LOL: Mutta sen verran siivoan, mitä muutenki oon kyllä jo tässä kuukauden ajatellut, että kylppärin pesen seinät ja lattiat sekä saunan tietysti. Saunahan se on semmonen, mikä on mukava, kun tuoksahtais vaikka vähän mäntysuovalle jouluna. Taim un nenään, kaikkihan ei pidä siitä. Mehän ei siis olla edes joulua kotona, joten en taida joulukoristeita laittaa. Sen verran mietin, että laitanko kynttelikön, mutta meillä sitä ei saa laitettua mihinkään ikkunan lähelle..että jää varmaan laittamatta. Että kynttilöitä poltellaan ja jonkun jouluisen kaitaliinan vaihdan pöytään. Ei sen kummempaa. Joulusiivouskin on ihan tavallinen perussiivous, kun ei olla koko joulua edes täällä. Mutta en voi ite koskaan lähteä reissuun, jos ei ole siivottu, mutta sne huomaa sitten palatessa että kiva tulla siistiin kotiin.

Erka, en minäkään usko että hedelmällisyys on laskenut kun yk1 menossa ja ei menkkoja näy :whistle: Ja sehän on ihan normaalia, että yritys kestää sen puolisen vuotta tai ylikin tais olla vielä ihan ok..itseasiassa alle vuoden on ihan ok, jos oon tulkinnut oikein noita. Tiedän kyllä, että varmaan on kärsimätön fiilis, siksihän täällä kaikki ollaankin samassa ketjussa B) Toivotaan, ettei täti tule =)

Veronpalautuksia..enpä muista ollenkaan nyt, mutta tulisko vaan jotain 50e. Mulla nimettäin säädin nuo verohommat silleen, että mätkyjä ei tule mutta ei hirveesti mene ohi suunkaan. Kun toisaalta sekin on vähän,e ttä jos hirveesti maksaa turhaan..niin vois käyttää sitä koko ajan kuukausittain johonkin. Miehellä muistaakseni tulee yleensä vähän mätkyjä, kun on tuo firma, niin ne tilanteet kyllä elää ja saa koko ajan olla verottajan kanssa yhteyksissä..firman tai itsensä puolesta. Mulle ei ole koskaan tullut mätkyjä, mutta viime vuonna palautuksia tuli monta sataa euroa ja ajattelin, että ei tässäkään ole järkeä kun oisin opiskelijana ottanu ennemmin ne kuukausikäyttöön.

Onpa tosi pirtee olo. Tein tommosta venyttelyhommaa, missä selkärankarullauksia oli ja muuta venytystä. Niin nyt on vetreä olo..aika pienestä sitä sais oman päivänsä vähän eri tyylisesti alotettua, jos vaan jaksais. Ite en kyllä ehi aamulal ruveta mitään rullailemaan enkä venyttelemään, jos on töihin tai kouluun meno. Pitäis herätä aiemmin, että no thanks B)

Mulla on muuten joulussa se musiikki se juttu tosiaankin. Tykkään kuunnella kaiken maailman jouluhoilotuksia. Ihan kamalaa :ashamed: Ehkä kovin kristilliset laulut on vähän semmosia, mutta jos ne ovat mielestäni kauniin kuuloisia korvalle, niin sitten ok. Tosin jotkut on sitten ihan jotain virsiä tehty joululauluiksi, niin ne menee sitten mulla vähän että hyppään yli. En tiiä mikä taika noissa joululauluissa on, mutta meilä on kotona aina joulun aikaan kuunneltu joululevyjä, niin johtuisko siitä. Nyt on vaan harmi, että kaikki biisit on koneella, joten pitäis kaiket ipolttaa levylle..koneella ei nimettäin tässä asunnossa ole isketty niitä kajareita ollenkaan. Joten joten..minähän en kuuntelematta noita hoilotuksia jätä :LOL:

Mukavaa sunnuntaita :heart:
 
Hei!!

Kiitokset tuesta raskaustesti negasta, kyllä se tästä!!

Juu, siis ONNEA kaikille plussanneille... kävin vain tota ketjua läpi siltä ajalta kun olin reissussa ja varmaan jotain saattoi jädä huomaamatta, eli onneksi olkoon kaikille jotka plussan ovat saaneet, oli se siiten raskastesti tai ovistesti tms =)

Metsätähtönen: Harmi että sulla "haastavia" asiakkaita mutta ihan hyvä että pidät työn ja vapaa-ajan erillään! Oltiin häämatkalla Mauritiuksella, oli kyllä aivan ihana paratiisi, lämmintä ja aurinkoista...!

Lily-Jane: Elä menetä toivoa, pieni mahdollisuus on kuitenkin olemassa!
 
Moro! Me ruvettiin tässä napostelemaan keksejä lasten kanssa...minäkin...vaikka oon yrittänyt pitää tiukkaa linjaa :p mutku ne on niin hyviä. Oon siis saanut testeistä vaan negaa mutta eilen ja tänään roskishaamut mutta niitähän ei lasketa?!? :whistle: On vaan niin jännittynyt olo edelleenkin että jos kuitenkin...mutten kuitenkaan usko.. Olen tähän mennessä raskautunut helposti..joko ekalla tai tokalla yk:lla joten odotukset oli nytkin korkeella...eli en ollut varautunut siihen että voi joutua pitkäänkin yrittämään.
 
Heippa taas kaikille tasapuolisesti!

Pitkästä aikaa ehdin taas kirjoitella näin sunnuntain iloksi. Olipas mukava alottaa päivä puuhommilla, piristy itsekkin kovasti kun heti aamusta pariksi tunniksi sai mennä pihalle raivoomaan... :)

Sitäpatsi aihetta raivoonkin oli, sillä tänään täällä alkoi yk2 kun täti tuli kylään. Tosin ei ihan yllätyksenä tullut kun eilen ainakin jo vähän varotteli tulostaan. Mulla oli viime kierrossa ovis kp9 ja kierto kesti 24pvä eli aika ajoissa on siis vuodon loputtua oltava aktiivisia täällä suunnalla... =) Kerrasta viisastuneena alotan oviksen metsästämisen melkoisen aikasin jo kun viime kierrossa myöhästyin siitä kun en ajatellut että heti pillereiden jäätyä näin lyhyillä kierroilla mennään. Täytyy vaan toivoa että tämäkin kierto olisi lyhyt, ei jaksa oottaa. Olis niin loistava joululahja jos sais plussan testiin...

Plussatuulia kaikille, tää tyttö lähtee nyt siivoomaan tota meidän "varastohuonetta" jotta sinne sais kanssa huonekalut paikalleen. Se on vielä kovin täynnä listoja ym mukavaa kun vasta torppa valmistunut ja pikkasen vielä vaiheessa...

Mukavaa sunnuntaita!
 
Alkuperäinen kirjoittaja erka:
Moro! Me ruvettiin tässä napostelemaan keksejä lasten kanssa...minäkin...vaikka oon yrittänyt pitää tiukkaa linjaa :p mutku ne on niin hyviä. Oon siis saanut testeistä vaan negaa mutta eilen ja tänään roskishaamut mutta niitähän ei lasketa?!? :whistle: On vaan niin jännittynyt olo edelleenkin että jos kuitenkin...mutten kuitenkaan usko.. Olen tähän mennessä raskautunut helposti..joko ekalla tai tokalla yk:lla joten odotukset oli nytkin korkeella...eli en ollut varautunut siihen että voi joutua pitkäänkin yrittämään.
Mie kans oon molemmista raskautunu heti pillereitten poisjättämisen jälkeen.. Nyt kun kierukka otettiin pois.. toivoin et oisin heti tullu raskaaks, mut oon vissiin jo sen verran vanha ettei se enää niin helpolla käy.. :'( No, tosin vasta ekat menkat... :/
 
Heipat kaikille!

Ja ensinnäkin ISOT onnittelut kaikille plussanneille ja lohtuhalit negan testanneille.
:flower: :hug:

Minäkin täällä alan jo vähän hermostua kun tätiä ei vaan kuulu kylään. Tunsin oviksen ihan selvästi kp 17, ja laskelmien mukaan menkat piti alkaa to-la. Mutta ei mitään. Meillähän vasta varsinainen yritys alkaa ensi kierrosta, nyt vielä käytetty kortsua. Miitä nyt pari kertaa päässyt unohtumaan... :whistle: Mutta siis oikeesti vaan kerran tai kaksi. Ja nekään kerrat ei kyllä pitänyt olla oviksen aikoihin...

Tilasin nyt pari r-testiä netistä, kai se on kuitenkin pakko testailla kunhan posti tuo ne - jos täti ei ole saapunut sitä ennen vierailulleen.. Alkuviikosta siis!

Mulla alko joku ihmeen flunssa viiime yönä, en saanut nukuttua yhtään kun kurkku oli niiiiin kipeä. :/ Nytkin on aika flunssainen olo ja päätä särkee. Kuumetta ei kuitenkaan ole, joten tuskin tämä SITÄ pahamaineista possua kuitenkaan.. Huomenna pitäisi viedä tyttö rokotuksille mutta mies saa tehdä sen, en mä viitsi lähteä jonottamaan kuitenkaan tässä kunnossa.

Niistä maitohappobakteereista piti vielä kommentoida.. Eli kaiken kaikkiaanhan ne lisää vastustuskykyä mutta joidenkin tutkimusten mukaan saattaisi myös ehkäistä tai lykätä allergian alkamista lapsella jos äiti on niitä odotusaikana syönyt. Mun mies on tosi allerginen kaikelle mahdolliselle ja siispä vedin koko viime raskauden niitä maitohappobakteereita kunnolla. Sekä Gefilusta että Relaa. No, en tiedä onko niiden ansiota, mutta KERTAAKAAN en ollut kipeä koko raskauden aikana, vaikka mies oli jatkuvasti silloin flunssassa. Edes vatsatauti, joka kiersi kaikki muut perheen jäsenet, ei muhun iskenyt. Lisäksi tytöllä ei ole mitään allergioita. Eli mä aion kyllä ehdottomasti seuraavassa raskaudessa (jos sellainen vielä suodaan) käyttää maitohappobakteereja - ei niistä ainakaan haittaa ole.

Plussatuulia taas kaikille ja paranemisia näistä inhottavista flunssista kärsiville!!
 
Niin kaikille plussainneille todella paljon onnea ja tarrasukkia matkaan hurjasti.

Mä olen vähän jäljessä tästä ketjusta.Seuraavan kerran minä jännitän plussaamisesta sitten kuun lopussa,katsellaan miten käypi.

Mä myös en tee mitään joulusiivouksia sen enempää,eli se normaali ihan viikkosiivous mitä teen muutenkin,ei se enään näin ison perheen kanssa onnaa että tekee hurjan siivouksen,ei aikaa oikein enään ole,eikä se ees pysy,meillä kuitenkin on muksuja se kolme ja sitten 3 koiraa ja kissa niin juu sotkua tulee kokoajan =)

Noi maitohappobakteeri jutut on kyllä jees,meillä syö koko perhe ihan muutenkin kokoajan niitä,pienillä tauoilla tietystikkin,eli sellanen joka kolmas päivä annan lapsille ja itse myös otan.

 
Viimeisen kerran luontaistuotteista:

En ole niin kauheasti täällä kaksplussan sivuilla viettänyt aikaa, että tietäisin heidän linjansa mainostamisen suhteen. Oma mielipiteeni on, että on härskiä laittaa yhden valmistajan mainos linkin taakse, jossa luvataan tietoa raskausajan vitamiinitarpeista. Mutta se on mun mielipide, jokaisella omansa.

Lääkelaitoksen tutkimuksesta, tässä siitä pari otetta mukaan lukien tuo USAn katsaus:

"Raskauden aikaisen lääkehoidon periaate on, että käytetään vain lääkkeitä, jotka ovat
välttämättömiä äidin ja/tai sikiön hyvinvoin- nille. Luontaistuotteiden ja kasvirohdosval-
misteiden käyttö ei yleensä ole välttämätöntä, joten on yksinkertaisinta välttää tuotteiden
käyttöä raskauden aikana. Poikkeuksia ovat tietyt vitamiini- ja kivennäisainevalmisteet,
esimerkiksi D-vitamiinia ja rautaa sisältävät valmisteet, joiden lisäsaanti saattaa raskau-
den aikana olla tarpeen.
Naisen tulee keskustella hoitajan tai lääkärin kanssa vitamiini- ja kivennäisaineval-
misteiden ja muiden tuotteiden mahdollisista hyödyistä ja haitoista omalla kohdallaan."

"Yhdysvaltojen Kansanterveyslaitoksen (NIH) 2005 teettämän katsauksen mukaan
äidin raskauden aikana käyttämät omega- 3-rasvahappoja sisältävät valmisteet eivät vähentäneet eivätkä lisänneet raskauskomplikaatioita, kuten verenpaineen nousua tai raskausmyrkytyksiä, eivätkä ne näyttäneet vaikuttaneen raskauden kestoon (53).
Tavanomaiset, alle 3 gramman omega- 3-rasvahapon päiväannokset eivät näytä
lisäävän verenvuototaipumusta (54). Kalanmaksaöljy valmistetaan kalan
maksasta, ja kalaöljyistä poiketen se sisältää
myös A- ja D-vitamiineja. Raskauden aikana A-vitamiinin yliannostus voi vaurioittaa
sikiötä. Tästä enemmän luvussa 26 s. 44. Merkittävin kala- ja kalanmaksaöljy-
jen raskauden aikaisen käytön vaara liittyy mahdollisiin vieraisiin aineisiin, joita kaloista
saadut öljyt voivat sisältää. Tällaisia ovat esimerkiksi syöpää aiheuttavat ympäristö-
myrkyt dioksiini ja PCB-yhdisteet sekä toksiset raskasmetallit, kuten elohopea tai lyijy.
Tuotteista pystytään valmistuksen yhteydessä poistamaan nämä epäpuhtaudet. Valmistaja
vastaa markkinoille tuomiensa luontaistuotteiden laadusta, puhtaudesta ja turvallisuu-
desta. Kahden tutkimuksen mukaan (55, 56) laadukkaat kala- ja kalanmaksaöljyvalmis-
teet eivät sisältäneet sikiölle haitallisia määriä ympäristömyrkkyjä eivätkä raskasmetalleja.
Markkinoilla on kuitenkin myös huonolaatuisia kalaöljyvalmisteita. Huhtikuussa
2006 Britannian elintarvikeviranomaiset totesivat, että eräät heillä kaupan olleet valmis-
teet sisälsivät dioksiinia yli sallitun määrän (57). Valmistajat poistivat tuotteet myynnistä.
Vuonna 2002 Irlannin elintarvikeviranomaiset analysoivat 15 kalaöljy- ja kalanmaksaöl-
jyvalmistetta. Kymmenen valmistetta sisälsi dioksiineja yli sallitun määrän (58)."
http://www.laakelaitos.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/laakelaitos/embeds/raskaus2r.pdf

Eli USAn katsaus (eli ei tässä tietoa kuinka perusteellinen tutkimus) totesi, ettei ole haittaa saatikka hyötyä niistä valmisteista, joita heillä oli siinä katsauksen otannassa mukana. Mä en ainakaan tiedä mitä valmistajia ne olivat? Ja myydäänkö Suomessa samojen valmistajien tuotteita? Suomessa kun niitä ei valvota saati seurata mitenkään kuten Sokeripalakin sanoi, jos on haittoja tai hyötyä niin sitä ei siis tiedetä. Eli mikä ei ole välttämätöntä ja kun kerran kalaa voin syödä, niin omalta osaltani jätän käyttämättä. Se mitä tuossa jäljessä todetaan Britannian ja Irlannin kohdalta, on juuri mun pointti, mitä sitä sitten tietää mitä ne valmisteet oikeasti sisältää? Ja jos kohdalle sattuu se huonolaatuinen valmistaja? Lääkelaitoksen jutussa kerrotaan edelleen esimerkiksi intialaisesta luontaistuotteesta äidin ja vauvan saamasta lyijymyrkytyksestää ja vuonna 2003 Eviran tutkimasta Euroopassa raskauspahoinvoinnin helpottamiseksi myynnissä olleesta Calabash-liidusta, joka Eviran tutkimuksessa todettiin haitalliseksi liiallisen lyijyn takia.

Tässä vielä myös lainaus käypä hoito -sivulta:

"Omega-3-rasvahapoista ei ole todettu haittaa raskauden eikä imetyksen aikana, mutta toistaiseksi Suomessa rasvahappovalmisteiden käyttöä ei suositella valmisteiden mahdollisesti sisältämien ympäristömyrkkyjen takia 28."
http://www.kaypahoito.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=tab00022#s9

Eli ei haittaa eikä hyötyä, mutta ei suositella, koska valmistajista ei mennä takuuseen.

Joka tapauksessa näistä edellä mainituista syistä, ja koska erikoislääkäri Heli Malm, minulle sanoi, että yrittämisen aikana ei suositella syötäväksi omega3-valmisteita, oletan sen tarkoittavan, että tähän on hyvä syy, mahdollisesti siis vaikutusta johonkin suuntaan. Varmasti kirjoitin ekassa viestissäni provosoiden, mutta asiasta ärtyneenä, kuten moni muukin täällä joskus purkaa mieltään ja kuulemiaan juttuja. Onhan se siinä mielessä hedelmällisyyteen mahdollisesti negatiivisesti vaikuttavaa, jos kohdalle osuu valmiste, jossa onkin ympäristömyrkkyjäämiä tai juuri noita raskasmetalleja. Raskasmetallienhan on ympäristön saastumisen kautta katsottu vaikuttavan hedelmällisyyteen. (http://www.felicitas.fi/suomi/tietopankki/Ajankohtaista/SiittiidenDNA-testistkokoajanlistietoa.aspx) Määristä en tiedä. Mutta kyllä näkisin, ettei käypä hoito eikä Lääkelaitos Metsätähtösen sanojen mukaan näiden valmisteiden käytölle "siunaustaan anna", koska eivät koe niitä välttämättömiksi eivätkä niitä suosittele. Neuvolan tätiä ennemmin itse uskon teratologisen asiantuntijalääkäriä, näin on jopa neuvolan täti mua itse suositellut tekemään. Eli siis mun nähdäkseni lopputulos olisi, että ei hyötyä eikä haittaa, mutta ei välttämätöntä eikä suositella. Itse halusin ottaa varman päälle, niin uskoin Heli Malmia.

Tässä on nyt varmasti mun ja Metsätähtösen osalta tullut esille monta mielipidettä ja hyödyllisiä linkkejä ja saatiin tietää noista maitohappobakteereistakin. Mutta omalta osaltani päätän keskustelun kalaöljyvalmisteista. Mun mielipide on varmasti käynyt selväksi täällä ja moni muukin on kertonut omista ratkaisuistaan. Hienoa!

:wave:
 
nelli-86 :hug: Harmi että menkat alkoivat, mutta onneksi sulla kierto on lyhyt niin ei tarvi ihan kamalan kauan odotella!

Sitruunapippuri Onhan se hyvinkin mahdollista että oletkin raskaana! Toivotaan, että testit näyttäisi plussaa :heart:

mekkala Ei kukaan sinua ole sanoista hirttämässä :) Minusta ainakin on mukava kuulla eri mielipiteitä ja nähdä erilaisia lähteitä. Hankalaa se olisi päättää asioista vain kuulemalla yhden mielipiteen.

Mulla tuli vielä sitten eilen illalla kuitenkin vuotoa ( tosin todella vähän), sehän oli loppunut suunnilleen ihan seinään jo. No tänäänkin sitten tuli vaan tuhrua, vuodosta ei puhettakaan. Ei ne oikeen tiedä et loppuisko vai eikö. Mulle pitäisi tulla ensi viikolla r-testejä, joita tilasin jo etukäteen odottelemaan. Sitten tilasin myös geishakuulia. Ajattelin kunnolla treenata paikkoja et ne paremmin sit kestäis sen synnytyksen. Tai et paranis nopeammin/paremmin siitä. Ennen oon treenaillu ihan ilman mitään kuulia.

Kp 4/32 Yk 2
 
En ehdi koko juttua vielä lukea, kuin huomenna. Mutta Calabash-liitu ja kalaöljyvalmisteet eivät liity mitenkään toisiinsa. Tuotetaan myös eri maissa ja eri valmistajilla.

Siis en mitenkään sanonut siitä mainoksesta, että on fiksua, vaan ihan vaan sitä että näin täysin kaupallisilla sivuilla kyllä kaikkialla mainoksia on. Ja olithan itsekin toiseen ketjuun lähinnä naurahtanut tuota, kun et ollut alunperin huomannut =)

Nyt varastoreissulle, pitäis etsiä säkkihanskat ja muut pelit ja vehkeet huomiselle. Päivitykset ja muut teen huomenna, jos tässä jotakin oli kun ehtinyt lukea kuin Calabash-liidun ennen kuin mies alko hätyyttelemään =)
 
hellou!!
täällä taas. Löysimpäs teidät, me ollaan muutettu ja ei oo vielä netti tullu kämpille.
Meneepi kuulemma aikaa!! :S oon nyt siskon luona kyläilemässä ja onneksi pääsen koneelle.
sähköpostikin tulvi viestejä :D :hug:
vauvaa ei kuulu eikä näy, näinhän se oli että olin ollu syyskuussa raskaana.
Vasta oli menkat jotka kesti tosi kauan 9pv. Tosi tosi niukkaa vuotoa mikä ei oo mun ropalle kovinkaan normaalia. Kävin lääkärissä ja mulla todettiin että on ollut keskenmeno aiemmin ja oli jääny jotain hyytymiä tuonne jonnekkin. :'( sitä sillon ounastelinki ku oli kaikki kiinnittymisvuodot jne. raskautestissä kahdessa haalea plussa jne. Ja sitte alko vuotaan ja tuli kunnolla, repaleisia tsydeemejä. Sain jonku tabun jolla ne jäämät tuli ulos.
Siittä meni jonki aikaa ku alko menkat siis nuo jotka kesti sen 9 pv, (ei kuulema liittyny tähän ku soitin sillonku menkat oli ollu sen 9 päivää) sanovat että raskaus mahdollinen, että täytyy tehhä testi, mutten oo uskaltanu. etten pety.. :ashamed: ootan siihe asti ku seuraavat menkat pitäs alkaa etten ala turhia stressaan. Koulussaki on tällähetkellä kovin rankkaa kun yleisainekausi on päättymäisillään ja kaikki kokeet tulee peräkanaan. :snotty: sori sekava kirjoitus, poika sylissä hieman hankala kirjoittaa kun se yrittää näppäillä tätä konetta. palaan asiaan mahd.pian. Voimia ja plussatuulia kaikille, ja onnea raskautuneille.

tuosta listasta,että miten ne yrityskerrat lasketaan? ai monesko yrityskierto? tai jotn.. mulle vois laittaa siihen 4. jos kerta jtn 4kk ollaan yritetty?
 

Yhteistyössä