Tajusin eilen jotain itsestäni :(

[riittämätön]

Kaipaan ihan hirveästi muiden hyväksyntää, sitä että riittäisin jollekin toiselle ihmiselle.

Eilen tajusin, että en tule ikinä saavuttamaan sitä, ei kukaan toinen voi rakastaa ja hyväksyä ilman ehtoja, paitsi ehkä oma äiti. Mutta minun äitini ei ole koskaan minua rakastanut, ehdoitta tai ehdoillakaan

Olen koko ikäni vaan kaivannut ja tehnyt töitä sen eteen, että saisin jonkun toisen ihmisen hyväksynnän, koska en itse pysty hyväksymään itseäni. Teen mitä hyvänsä ja miten hyvin tahansa, se ei koskaan riitä minulle. Se ei koskaan ole tarpeeksi paljon eikä tarpeeksi hyvin.

Olen ainoa ihminen joka voi minua rakastaa ehdoitta ja hyväksyä minut täysin, ainoa jolle voin riittää täysin. Enkä minä pysty siihen

 

[Non compos mentis]

Sä purat vyyhteä väärästä päästä. Hyväksy ittes, rakasta itteäs, oo ittelles armollinen, ala nauttia siitä, että sinä olet juuri sinä. Loput tulee perässä.

 

[vieras]

ehkäpä kannattaisi aloittaa työskentely sen eteen että tuntisit itsesi arvokkaaksi ja tärkeäksi ihmiseksi. opettele rakastamaan itseäsi! itsesäälissä pyöriskellessä aika kyllä kuluu mukavasti mutta ei se edistä mitään

 

[susa]

Sä purat vyyhteä väärästä päästä. Hyväksy ittes, rakasta itteäs, oo ittelles armollinen, ala nauttia siitä, että sinä olet juuri sinä. Loput tulee perässä.

Helpommin sanottu kuin tehty. Mulle itsehyväksyntä on tullut iän myötä. Nuorena olin aivan liian tiukkis.

 

[niin]

Jumala rakastaa sua ehdoitta.Niin paljon, että sovitti sun syntis ristillä rakkaan poikansa kautta, että sä saisit olla vapaa ja rakastettu. Tarvii vaan ottaa se rakkaus vastaan ja anoa sydämestään, että saisi olla osallinen Hänen rakkaudestaan

 

[Kotilehmä]

Tuo kaikkihan on sinun oman pään sisällä ja vaikka mitä saavuttaisit niin se ei tuo sitä oikeaa tunnetta. Sinun pitäisi pystyä myymään itsellesi se ajatus että olet ainutlaatuinen juuri tuollaisena, maailmassa ei ole toista samanlaista ihmistä ja siksi sinä olet tärkeä. Ja todennäköisesti täällä eletään vain kerran, että nyt sinun pitää alkaa nauttimaan tästä elämästä, unohda muut ja keskity hetkeksi siihen mitä sinä haluat, mikä asia sinut tekee onnelliseksi.
Tuo tarve muiden miellyttämiseen ja hyväksynnän hakuun on vain tapa joka sinuun on istutettu ja nyt on sinun aikasi päästä siitä eroon. Se vaatii töitä, mutta kun aloitat tänään niin vuoden päästä olet aivan eri ihminen. Manipuloi itseäsi ja ajatuksiasi :hug:

 

[muuttanut]

Mulla on ap aika samansuuntasia ajatuksia. Olen hakenut sitä hyväksyntää liikaakin ja nuorempana ihan väärillä keinoilla ja rikkonut itseäni siinä samalla. Nykyäänkin huomaan, varsinkin jos olen henkisesti heikommilla sillä hetkellä, tekeväni samaa. Sitä tarvis varmaan tiedostaa ja vaan alkaa määrätietosesti kehittämään ja opettamaan itseään siitä pois.

 

[riittämätön]

No senhän mä eilen nimenomaan tajusinkin, että kyse on minun omasta hyväksynnästä eikä kenenkään muun

Mutta se, että miten mä voisin itseni hyväksyä onkin isompi juttu. Kun ei mikään koskaan ole tarpeeksi, mikään ei riitä. Miksi sitä osaa olla toisille armollinen muttei itselleen? Kun tämä tunne on seurannut mua lapsesta lähtien.

 

[Non compos mentis]

Sä purat vyyhteä väärästä päästä. Hyväksy ittes, rakasta itteäs, oo ittelles armollinen, ala nauttia siitä, että sinä olet juuri sinä. Loput tulee perässä.

Helpommin sanottu kuin tehty. Mulle itsehyväksyntä on tullut iän myötä. Nuorena olin aivan liian tiukkis.

Ei ole ollut helppoa minullakaan sen suhteen. Ei oikein voi mitään yhtä tiettyä kikkaakaan suositella, kun erilaiset keinot tepsivät eri ihmisiin. Jotakuta auttaa vuosien syvääluotaava psykoterapia, joku tarvitsee lääkitystä, kolmas antautuu jollekin taidemuodolle ja itseilmaisun kautta terapioi itseään, toiselle taas hakeutuminen järjestötoimintaan samanmielisten ihmisten kanssa tuo luottoa itseen: "nämäkin tyypit tykkäävät minusta ja teen jotain yhteisen asiamme hyväksi".

 

[riittämätön]

Tuo kaikkihan on sinun oman pään sisällä ja vaikka mitä saavuttaisit niin se ei tuo sitä oikeaa tunnetta. Sinun pitäisi pystyä myymään itsellesi se ajatus että olet ainutlaatuinen juuri tuollaisena, maailmassa ei ole toista samanlaista ihmistä ja siksi sinä olet tärkeä. Ja todennäköisesti täällä eletään vain kerran, että nyt sinun pitää alkaa nauttimaan tästä elämästä, unohda muut ja keskity hetkeksi siihen mitä sinä haluat, mikä asia sinut tekee onnelliseksi.
Tuo tarve muiden miellyttämiseen ja hyväksynnän hakuun on vain tapa joka sinuun on istutettu ja nyt on sinun aikasi päästä siitä eroon. Se vaatii töitä, mutta kun aloitat tänään niin vuoden päästä olet aivan eri ihminen. Manipuloi itseäsi ja ajatuksiasi :hug:

Järkitasolla mä tiedostan tämän kaiken, mutta käytännössä minut on aivopesty, minä itse ja jotkut läheiset, siihen että minä en ole sen arvoinen. Että vaikka muut ovat, että vaikka kaikki ihmiset ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita ja tärkeitä, niin minä en ole

Mä olen melkein 30 vuotta elänyt niin, että en ole edes kyseenalaistanut sitä. Koska se on mun mielestä ollut oikein ja totta, minä en ole riittävä enkä arvokas, ja että minun pitää ansaita hyväksyntä muilta, vaikka tiedän samalla että vaikka teen mitä niin sitä hyväksyntää en saa, en muilta enkä itseltäni.

Miten voi ihminen kasvaa elämänsä niin, että ei edes kyseenalaista sitä, että on täysin arvoton ja mitätön? Miten tässä on käynyt näin?

 

[susa]

Entäs jos lähestyisit sitä siltä kantilta, että sinulla on oikeus olla onnellinen. Sulla on vain yksi elämä, ja haaskaat sitä stressaamiseen. Anna esimerkki sellaisista asioista joissa tunnet olevasi riittämätön? Koitetaan analysoida sua...

 

[apsi]

Se, ettei riitä itselleen, aikaansaa tunteen, ettei kelpaa kellekään muullekaan. Avain olisi tosiaan tuo itsensä hyväksyntä, eikä se ole aina helppo nakki. Ei se minultakaan täysin onnistu, mutta toisaalta aina voi yrittää hyväksyä itsessään sen tietyn epävarmuuden piirteen.

Sen jälkeen kun rakas, ihana pappa kuoli, jäljelle jäi vain ihmisiä, jotka odottavat minulta milloin mitäkin, että olisin hyväksytty. Pahimmoillaan minulta on mummo kysynyt, miksi minulla oli liikunta vain kasi, kun kaikki muut numerot todistuksessa olivat ysejä ja kymppejä. Kehuja ei tuulut, vain moitetta ainoasta virheestä. Silloin tajusin, ettei minua arvostettu, vain suorituksia.

Aikani jaksoin yrittää, mutta rauha löytyi silloin, kun päätin, ettei minun tarvitse tehdä muiden mieliksi temppuja. Ellen kelpaa omillani, ei sitten. Yllätys yllätys, tästä päätöksestä syntyi suurempi itsehyväksyntä kuin koskaan ennen.

En ole saavuttanut kaikkia itselleni asettamiani tavoitteita ja se häiritsee minua, mutta ryppyjä jokaisen elämässä on. Pääosin kaikki on hyvin, ja onneksi muistan nauttia siitä. Olen kohta 30, ja tajusin jujun vasta pari vuotta sitten. Joillakin se vie kauemmin, joillakin se käy helpommin. Kyllä elämä ap:llekin mahdollisuuksia suo, vaikka tuntuukin, että ensin se vain potkii nilkkaan.

 

[Kotilehmä]

Sitä voi yrittää parantaa itseään myös piruuttaan, siis ihan niiden ihmisten kiusaksi jotka ovat sinua painaneet alas. Niinhän sitä sanotaan että paras kosto on olla onnellinen. Minä ainakin saan voimaa siitä että tiedän monen toivovan että epäonnistun jossain asiassa. Tai ehkä se ei edes ole niin, mutta minun päässä joku ihminen näyttää pahalta ja ilkeältä, niin sen ilkeyden voimalla teen jotain mihin kukaan ei olisi uskonut minun pystyvän.

 

[vieras]

Yksi sellainen asia, joka on auttanut minua on ollut se, että olen tiedostanut kuinka hyvä olen joissain asioissa. Mulla on hyvä mielikuvitus ja huumorintaju, olen tosi ymmärtäväinen ja kiva ihminen, ihmiset tuntee voivansa kertoa mulle ongelmiaan, voivat luottaa muhun. Olen hyvä käsitöissä, tietokoneen kanssa. Olen hyvä ammatissani. Semmosia, ja kun alan niitä keksiä, niin niitähän tulis vaikka kuinka paljon, pieniäkin asioita. Se kaikki pönkittää sitä itsetuntoa, että hei, minähän olen tosi hyvä tyyppi, ainutlaatuinen. Voisko joku tuollainen "itsekehu" toimia?

 

[LisaMarie]

Sähän olet joa loittanut! Olet oicvaltanut tärkeimmän, onni ja hyväksyntä ei tule ulkoa, vaan sinun sisältäsi ja vain sinä olet se, joka sen voi sinulle antaa. Tuosta on enää lyhyt matka siihen, että annat itsellesi luvan olla onnellinen ja riittävän hyvä.

 

[riittämätön]

Ei ole ollut helppoa minullakaan sen suhteen. Ei oikein voi mitään yhtä tiettyä kikkaakaan suositella, kun erilaiset keinot tepsivät eri ihmisiin. Jotakuta auttaa vuosien syvääluotaava psykoterapia, joku tarvitsee lääkitystä, kolmas antautuu jollekin taidemuodolle ja itseilmaisun kautta terapioi itseään, toiselle taas hakeutuminen järjestötoimintaan samanmielisten ihmisten kanssa tuo luottoa itseen: "nämäkin tyypit tykkäävät minusta ja teen jotain yhteisen asiamme hyväksi".

Minulla jää kaikki järjestötoimintakin ja harrastukset, kun koen niin voimakkaasti toisaalta sen, että en tee riittävästi ja toisaalta niin, että en kuulu joukkoon. Kaikki taideharrastukseni, luovat tekemiset kaatuva siihen ylettömään itsekritiikkiin.

Keskusteluapua mulla on, mutta sielläkin on todettu että mulla on aivan äärimmäisen vahva ajatustasolla itseeni kohdistuva negaatio Ja että mun pitäis tehdä ero siihen, että en ole enää se lapsi jolta on vaadittu kohtuuttomia asioita silloin lapsuudessa, vaan oon aikuinen joka voi nyt vetää ne rajat itse. Mutta kun tajuan tän kaiken teoriassa, mutta koen silti niin vahvasti että mä olen juuri suunnileen se maailman ainoa poikkeus Hitlerin lisäksi, joka ei sitä muut ansaitse.

 

[-Jonttu-]

Ihmisen pitää rakastaa ensin itseään, ennenkuin kukaan muu voi tätä rakastaa.

 

[millinka]

:hug:

 

[muuttanut]

Ei ole ollut helppoa minullakaan sen suhteen. Ei oikein voi mitään yhtä tiettyä kikkaakaan suositella, kun erilaiset keinot tepsivät eri ihmisiin. Jotakuta auttaa vuosien syvääluotaava psykoterapia, joku tarvitsee lääkitystä, kolmas antautuu jollekin taidemuodolle ja itseilmaisun kautta terapioi itseään, toiselle taas hakeutuminen järjestötoimintaan samanmielisten ihmisten kanssa tuo luottoa itseen: "nämäkin tyypit tykkäävät minusta ja teen jotain yhteisen asiamme hyväksi".

Minulla jää kaikki järjestötoimintakin ja harrastukset, kun koen niin voimakkaasti toisaalta sen, että en tee riittävästi ja toisaalta niin, että en kuulu joukkoon. Kaikki taideharrastukseni, luovat tekemiset kaatuva siihen ylettömään itsekritiikkiin.

Keskusteluapua mulla on, mutta sielläkin on todettu että mulla on aivan äärimmäisen vahva ajatustasolla itseeni kohdistuva negaatio Ja että mun pitäis tehdä ero siihen, että en ole enää se lapsi jolta on vaadittu kohtuuttomia asioita silloin lapsuudessa, vaan oon aikuinen joka voi nyt vetää ne rajat itse. Mutta kun tajuan tän kaiken teoriassa, mutta koen silti niin vahvasti että mä olen juuri suunnileen se maailman ainoa poikkeus Hitlerin lisäksi, joka ei sitä muut ansaitse.

TUohon ku keksiskin sen ratkasun.... Sitä odotellessa minäkin kärvistelen.

 

[LisaMarie]

Ihmisen pitää rakastaa ensin itseään, ennenkuin kukaan muu voi tätä rakastaa.

Mä sanoisin, että pitää rakastaa itseään voidakseen rakastaa muita ja ottaa rakkauden vastaan.

 

[vieras]

Eikös tuo nyt vähän lyö yli, siis tunnet olevasi yhtä paha kuin Hitler?

 

[riittämätön]

Yksi sellainen asia, joka on auttanut minua on ollut se, että olen tiedostanut kuinka hyvä olen joissain asioissa. Mulla on hyvä mielikuvitus ja huumorintaju, olen tosi ymmärtäväinen ja kiva ihminen, ihmiset tuntee voivansa kertoa mulle ongelmiaan, voivat luottaa muhun. Olen hyvä käsitöissä, tietokoneen kanssa. Olen hyvä ammatissani. Semmosia, ja kun alan niitä keksiä, niin niitähän tulis vaikka kuinka paljon, pieniäkin asioita. Se kaikki pönkittää sitä itsetuntoa, että hei, minähän olen tosi hyvä tyyppi, ainutlaatuinen. Voisko joku tuollainen "itsekehu" toimia?

Mulla on niin mieletön itsekritiikki, että en osaa olla tyytyväinen. Mikään ei vaan riitä. Jos en ole täydellinen, niin kuin en ole, niin en ole tyytyväinen. Vaikka mä tekisin mitä, niin se ei vaan riitä. Käsitöissä näen virheet tai pienet epätasaisuudet, maalauksissa koen että ne ole riittävän hyviä. Se on vaan niin voimakas se itsekritiikki ettei tosikaan

 

[riittämätön]

Eikös tuo nyt vähän lyö yli, siis tunnet olevasi yhtä paha kuin Hitler?

No se oli ehkä vähän kärjistetysti sanottu, mutta kyllä mä jotenkin kauhean voimakkaasti koen niin että ihmiset on arvokkaita ja tärkeitä, paitsi minä. Ja tähän mennessä en oo oikeastaan sitä edes kyseenalaistanut. Se on vaan niin syvä se arvottomuuden tunne ja se, että koen että mä en ansaitse mitään hyvää. Että nyt vasta oon alkanut kysyä, että miksen ansaitse?

 

[minä]

Hae itsestäs se lapsi, jonka teot ei riittäneet kenellekään, ja anna sille lapselle mahdollisuus surra sitä asiaa ja vähitellen antaa itselleen anteeksi. Vaikeeta mutta toimii.