Heissan!
Käväistiin shopping-reissulla Raision Myllyssä ja kylläpä oli extrapaljon mahakkaita mammoja sekä vauvanvaunuja liikkeellä. Lieköhän siellä joku meeting?!
Mukaan tarttui Vilille vaatteita, ikään kuin niitä ei ennestään olisi. Mutta, mutta, pitäähän sitä varastoa uusiakin. Ja magee lakki löytyi, kunhan vaan pysyisi päässä, eikä lentäisi pitkin teitä jatkuvasti..
Plantagenissakin käytiin, mutta ostin vain pari ihanan fuksianpunaista neilikkaa.Trimmeriin piti ostaa siima, vai miksi sitä sanotaankaan, mutten muistanut mallia.
Lähdettiin reissuun puolikasin maissa ja takaisin ajeltiin hieman ennen yhtä, Vili nukahti silloin vasta ja nyt jatkaa uniaan vaunuissa. Ja täytyy kyllä kehua (ja olla todella tyytyväinen), että poika jaksoi väsymyksestä huolimatta olla tositosi kiltisti koko reissun. Toivottavasti Tampereen matka sujuu yhtä mallikkaasti.
Meidän auto oli vahauksessa shoppailureissun ajan, aiemmin sai kylkiinsä naarmuja autopesusta, jonka vuoksi kyseinen huoltamo maksoi viulut. Ihan kuin olisi maalattu, kyllä kelpaa taas. =)
Voihan nenä, noita pikkupimujen nukkumisia. Meillä täällä ei ole hellettä, lämmintä kyllä, muttei aurinkoista. Joten uni tulee sen puolesta.
Ai niin, ne Vilin mitat nyt 10 kk neuvolassa 10420g ja 77,5 cm. Pituus (ja päänympärys) menee +1 käyrän yläpuolella, paino tasaisesti keskikäyrällä. Tällä kertaa testattiin myös taitoja mm. taputus, pinsettiote, tukea vasten kävely....
Suuntakuuloa ja puheenymmärtämistä testattiin, silloin sirkusapina näytti kaikki "temput", tietysti äidin käskystä! Jeeeeeeee, hyvä Suomi!! -huuto nostattaa molemmat kädet kohti kattoa, Jos sull´lysti on-laulu tuo kuuluessaan taputuksen, Muumilaulun maamamamaapaapapapaa-osuus taas saa pojan suusta pulppuamaan papapapapatusta, tietty myös murinat piti murista ja-mitäs-niitä-nyt-vielä-onkaan.. Ota-anna -leikki ei vielä ole kiinnostavaa, paitsi pallonheitto sekä heittelyn, että kiinnioton merkeissä. Ihmeesti poika muuten poimii keskeltä lauseita tunnistamiaan sanoja, mm. murista, taputtaa, heiluttaa, kissa (sen kuullessaan/nähdessään sanoo kimeällä äänellä aaaaiiiiii!), tutti, lamppu, ruohonleikkuri (päristelee aina sen kuullessan) jne. Välillä kyllä totaalisesti yllättää, kun ymmärätää jo niin paljon asioita, kun sitä pitää välillä vielä niin vauvana. Ja meillä siis myös Lotan ja Matiaksen tavoin sitä esineiden ja asioiden osoittelua, ilman yyyyy-komentoa.
Ja kun nla-kortti tässä vieressä on, niin Katalle "vertailun vuoksi" Vilin 3kk mitat: 7,4 kg ja 64,5 cm. Hiukkasen hoikempaa sorttia teidän neiti, vaikka paino onkin poskissa, vai onko vielä?
Voi Juskaa, kun mummun poismenoa ihmetteli. Varmaan kuitenkin hieman koominen tilanne, kun toinen silmät ympyrällä tosissaan kysyy, että pyörälläkö se mummu lähti. Liikkistä.
Ei tullut mullekaan Mariskan puutarhakuvia, vaikka iso boxi onkin. Laittelehan pienempänä uudestaan, olisi kiva katsella vaikken hortonomi olekaan.
Piritta, mä olen taas innostunut laittelemaan Vilille itse ruokia, meillä kun oli välillä vaihe, ettei isot palaset laskeutuneet ollenkaan, paitsi sormista syötettynä. Eilinen jauhelihakeitto oli hirmuhyvää, harmillista, kun tein Vilille niin pienen annoksen, ettei jäänyt tälle päivälle. Pakastimeen mun on ihan turha annoksia tehdä, ei tule käytettyä. Keitettyä kalkkunanjauhelihaa olen sinne pikkupusseissa pakastanut ja niitä tulee sieltä potun/makaronin kanssa joskus käytettyä.
Murmeli kysäisi miehen palstailutietoisuudesta, meillä on tiennyt lähes alusta asti. Eka ajattelin, etten viitsi kertoa, mutta sitten kun "liityin" Tahkoojiin ja jutut laajeni muihinkin kuin ovislima-höpinöiksi, niin en peitellyt enää kirjoittamisiani. Ei ole kummemmin kysellyt aiemmin, mutta nyt kun kerroin tapaamisesta, niin huolissaan kyseli mm. että mistäs sä tiedät minkälaisia ihmisiä ne on. Joo, kyllä mä tiedän.

) Näytin sitten hälle teidän lapsosten kuvia, kehuja saivat!

Ja erityisiä kehuja sai Keijun kisut, mies on ihan kympillä kissaihminen. Olennaisesti tossu-kuva pääsi johtoon!
Nyt laittamaan herneenversoja alulle, niitä oli mun pikaisen wrap-lounaan päällä ja ahh, kun olivat kesäisen makuisia. =)