Toggle sidebar

tahaton selibaatti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nanna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Meillä sama tilanne ja minulle kyllä ONGELMA! Mies ei tee minkäänlaista liikettä siihen suuntaan vaikka mitä tekisi... Mieli on melkoisen levoton nykyään! Silmä harhailee ja ajatus karkaa... Muualle. Valitettavasti.
 
heippa, kanssasisaret! kiitti kommenteista. lohdullista kuulla, että meidänlaisia on enemmänkin... kävimme vieraisilla viikonloppuna. siellä tämä urhoni esitti loistavaa seuramiestä. sukulaisemmekin totesi, että onpa mukavaa nähdä se noin hyvällä tuulella. totesivat, että kyllä ne mielialalääkkeet ovat uskomattomia! minulle tosin, hän ei puhunut mitään. kylmän sodan julistus toimii kylässäkin. mutta sitähän eivät muut huomanneet. kotona seuramiehen roolista ei ollut enää edes rippeitäkään jäljellä. ja minuun sattuu, sattuu niin syvältä...

hellyyttä olen, voi kuinka olen, yrittänyt tarjoilla sille mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla maan ja taivaan väliltä. kaikki yritykseni se torjuu tylysti. esim. aamulla vielä vuoteessa (nukumme vielä samassa parivuoteessa, toistaiseksi) yritin ottaa sitä kädestä kiinni. se paiskasi käteni pois saman tien. ei selityksiä, ei lähestymisyrityksiä, ei mitään muuta kuin vihaa. sitä vihaa voi käsin kosketella. ja minä kun vain olisin halunnut päästä lämpimään kainaloon, lähelle. lisäksi olen yrittänyt vuosien varrella sytytellä sitä uusilla alusvaatteilla, pikkutuhmilla jutuilla, alan lehdillä, ehdottanut ""lelujen"" ostoa, ym. ym. kun ei syty niin ei syty...

pahaa en ole sille tehnyt. lapset, kodin, raha-asiat, ruokaostokset ym. ym. velvoitteet hoidan minä. minä taidan olla tämän perheen mies. ne ei sille tunnu kuuluvan. ellen hoida em. asioita, ne jäävät hoitamatta. kyllä se vielä itsensä syöttää, pesee, pukee ja käy vessassa, mutta siinä se. on vihainen, kun pitää töissäkin käydä...

salarakashakuni olen jäädyttänyt toistaiseksi, monestakin syystä. ja kun ei toi oinaskaan siihen virkaan ryhtynyt...kuitenkin, herkkuttelen jatkuvasti ajatuksella. toisaalta, uskon kohtaloon. uskon, että elämä vielä tarjoaa minulle parempaakin tavalla tai toisella, kunhan vain jaksan odottaa. asioilla on se jännä puoli, että niillä on tapana kääntyä parempaan päin...

mutta, anyway sattuu syvältä ja kovaa tämä tunteettomuus ja välinpitämättömyys joka tasolla. sitä se ei tunnu häiritsevän. eipä kai edes huomaa mitään poikkeavaa.

minä en saa koskaan suuttua sille. minulla ei ole ""lupaa"" moiseen tunteeseen. jos osoitan olevani suuttunut, suuttuu se siitä että minä olen suuttunut. seuraksena mykkäkoulua ja sitähän se voi jatkaa loputtomiin. se ei koskaan kysy, miksi olen alakuloinen. ei yritä lohduttaa tai piristää. ei sympatiaa tai empatiaa, minkäänlaista. mutta minun pitää jaksaa ymmärtää ja tukea sitä. tunnen olevani tämän ääliön sosiaaliterapeutti.

ja seksistä vielä sen verran, että kun sitä saisi edes silloin tällöin, se auttaisi jaksamaan kummasti taas pitkän aikaa. olen vähään tyytyväinen. voi kun se tajuaisi, että kunnon seksi on maailman parhain tapa pitää vaimo iloisena...!!!

kirjoitelkaa, kanssasiskot. kertokaa mikä teillä mättää. se helpottaa, edes hitusen. on tääkin sättäily jonkinlainen henkireikä...! voimia. kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa, jonkin pilven raosta. :-)))
 
Hei Nanna!

Vastaampa pikaisesti. Eilisestä en kerta kaikkiaan voi ainakaan vielä puhua, mutta nyt on mieheni kadonnut sillä aikaa, kun käytiin lasten kanssa uimassa.

Dosetista on lähtenyt mukaan kolmen päivän lääkkeet ja ukon tila ei ole todellakaan paras mahdollinen. Mietinkin, että missä vaiheessa otan yhteyden poliisiin.

Nyt alkaa jo minunkin kantti pettää... kauan se onkin kestänyt. Mutta mitäs äiti ei lastensa eteen tekisi.

Mutta kuullaampa taas. Kirjoitan joko yöllä tai huomenna viimeistään pidemmälti.

Kuinkas sulla?

Terveisin Minä
 
Meillä asia on toisinpäin eli mieheni haluaisi seksisä todella usein ja minä taas en -harkitsen itse jopa selibaattia ja pillerien syömisen lopettamista. Tilanne on epämukava meille molemmille, koska seksimme on hyvää eikä mieheni ole koskaan loukannut minua mitenkään fyysisesti/henkisesti sängyssä. Tuntuu vain, että kelpaan vain seksiin. Haluaisin enemmän hyvänäpitämistä ilman seksiä, yhdessäoloa ja halailua. Kaikki on vaan aina kähmimistä, puristelemista joka ahdistaa minua. Kaikki kosketukset johtaa aina seksiin ja mieheni halu on aivan kyltymätön. Onhan mukavaa että kumppanini haluaa minua koko ajan usean vuoden yhdessäolon jälkeenkin mutta minua ahdistaa. Haluaisin enemmän, henkisellä puolella.
 
Minä vielä täällä!

Luin tämän juuri kirjoittamasi jutun vasta sen jälkeen, kuin vastasin tuohon eiliseen, mutta aivan kuin itse olisin kirjoittanut tuon sinun kirjoittaman jutun.

Minä olen myös meidän perheen ""mies"". Noiden sinun mainitsemien juttujen lisäksi minä meillä teen polttopuut, hoidan öljyntilaukset, huollan tai korjaan itse auton, vaihdan renkaat, ajan ruohon, maalaushommat, laatoitin kylppärin, ....vieläkö jatkaisin.

Mietinkin monesti, että olenko tehnyt itse liikaa, mutta sitten ne olisi tekemättä nuo mainitsemat hommat.

Mutta nyt lähden katsomaan CSItä ja kirjoitan, jos jaksan. Mutta kuullaanpa taas.

Terveisin Minä
 
joo, noi katoamistemput on tuttuja meilläkin. talvella se harrasti niitä kovastikin. joo, lääkkeitä kourallinen mukaan, kaljaa päähän ja sitten menoksi. muutti milloin minnekin, mukamas. mutta ainahan se palasi, enemmin tai myöhemmin, milloin missäkin kunnossa, naama verellä, lomapakko kadonneena jne. ja VIHAISENA MULLE tapahtuneista sotkuista. pöllyssä se lähettelee mulle sekavia, syyttäviä ja itsetuhoisia textareita, puhelimeen se ei luonnollisestikaan vastaa, kun yritän sille soittaa... väittää vain, että minä kuvittelen kaiken tapahtuneen. soitinpa kerran poliisitkin perään tarkistamaan sen touhuja (tiesin silloin missä se luuhasi), kun tuli viesti, että nyt on itsarin paikka, otanko siitä vastuun että olen ajanut sen siihen tilaan, mitäs sitten sanot, häh, ei lapsilla enää sitten isää! no, ei onnistunut se itsari silloin, valitettavasti...

muuten, lukuvinkki: hanki luettavaksi ruotsalaisen katerina janouchin (nimi kutakuin tuollainen) kirjoittama kirja läheinen
(ellet ole jo lukenut sitä). siinä on rankkaa ja todentuntuista tekstiä eletystä tosielämästä. löysin siitä lukemattomia yhtymäkohtia omaan elämääni...läheisyysriippuvaisuus, se se kai meitä sitten vaivaa. läheinen sairastuu sairaan puolisonsa rinnalla hoitamaan, selittelemään, pelastamaan sitä omaa ääliötään kerta toisensa jälkeen. uskoo, että huomenna kaikki on toisin, kunhan minä vain olen vahva, ymmärtäväinen ja kiltti...

muuten, mistä päin olet ja minkä ikäinen olet? minä olen turusta, 40 vee.
 
Taas kiire!

Ihan kuin asuisit naapurissa ja vakoilisit, mitä minulle tapahtuu, koska tuo on aivan kuin meidän huushollista.
Kaikki kadoksissa, kohta varmaan ukko itsekin.

Ei uskonut muutama viikko sitten, että oli ollut sairaalassa, ambulanssilla vietynä, vaan soitti itse sairaalaan, että miksi on lasku tullut ja ihmetteli ambulanssin laskua.

Täytyypä lukea tuo kirja, kun vaan ehtisi. Olen kuitenkin käynyt 12 viikkoisen kurssin, missä opetettiin, etten masentuisin.

Olen Pohjois-Pohjanmaalta ja saman ikäinen.

Ole kuulolla, nyt on kiire.

VOIMIA!
 
Joku laki tarttis olla, että edes kerran kuussa olisi puolisolle annettava.

Meillä tuo koko touhu oli toisin päin, vaimo masentunut ja haluton. Ei suostunut terapiaan. Häntä ei huvittanut seksi ja syy oli kuulemma minussa. Kun asiasta oli jonkun aikaa käyty keskustelua niin hän kehoitti minua käymään vieraissa - kotoa ei kuulemma enää heru, ikinä.

Hetken mietittyäni sitten tein työtä käskettyä ja sillä voimalla taas jaksoi hiukan aikaa.

Erohan siitä loppuviimeksi tuli, mutta nyt on parempi olla.

En ole Turusta mutta aika läheltä, jos joskus muutat mielesi ;-)
 
Tervehdys M40 ja Nanna myös!

Sinänsä hauska ollut lukea ja kirjoittaa tätä Nannan aloittamaa kirjettä, tosin olen odottanut koko ajan, että koska ns. idiootit eksyvät tätäkin terrorisoimaan, mutta eipäs vielä olekaan.

Kuule M40, minä olen täysin tuon lain kannalla. Ja olen todella pahoillani puolestasi ja etenkin siitä, että vaimosi ei suostunut terapiaan. Joillekkin siitä voisi olla apua.

Mietin tuota, kun kirjoitit, että kävitkin vieraissa, niin itse olen miettinyt sitä samaa. Mutta lienee olen niin tyhmä - blondi, että en näin monen vuoden jälkeen osaisi toimia. Älkää nyt naurako, mutta kerroppa M40, miten se homma käy, vai onko sulla silloin ""luvan saatuasi"" ollut vain hetkellisiä hoitoja vaiko pidempi aikaisia juttuja?`

Mites Nannalla menee?

Minä olen nähnyt miestäni eilen päivällä ja sitten nukkumassa, ei kylläkään vieressäni. Aamulla olin itse asioilla ja sillä aikaahan se oli häippässyt ja eipä ole sen jälkeen näkynyt. Aamulla sillä olisi lääkäri, että lieneepäs kohta ilmestyy tänne tai sitten ei.

Mutta, minua lohduttaa se, että minulla on todellisia ystäviä muutama ja minä kuitenkin kaikesta huolimatta elän. Ja tällä tarkoitan, että sosiaalisuutta, flirttiä yms. kyllä löytyy!

Kirjoitelkaa!

Terveisin Minä
 
En minäkään osannut irtonumeroita hanskata, pidempiaikaiset jutut on enemmänkin mun tyyliä. Sellaisessa pystyi paitsi purkamaan paineet fyysisesti niin myös keskustelemaan niistä asioista jotka kotona mättää.

En varsinaisesti suosittele kenellekään, mutta meidän tilanteeseen sopi. Se muuten teki kolhitulle itsetunnolle melkoisen eetvarttia...

Ehkä siinä on sekin puoli, että jos suhteen vedellessä viimeisiään käy hiukan maistelemassa aidan toisella puolen, niin ei tule sitten eron koittaessa sorruttua ensimmäiseen kiinnostuneeseen.
 
olipas mukavaa saada tähän sättäilyyn myös miesnäkökulmaa! joo, olen ehdottomasti samalla kannalla että laki tarvittaisiin turvaamaan myös sen haluavan aviopuolison tarpeet ja tunteet! ei sitä toista voi noin vain heittää ulos kuvioista ja lopettaa seksielämää yksipuolisesti.
halut ne jää haluavalle, siis sille ""terveelle"" tunne-elämältään, siitä ei pääse yli eikä ympäri...joo, onhan se meilläkin joskus ollut molemminpuolista haluamista, mutta tosin en enää tahdo muistaa moista aikaa. silloin kun harvoin sitä herkkua on viime vuosina saanut, olen minä aina, poikkeuksetta, ollut aloitteen tekijänä. olen toivonut loputtomiin, että voi kun se edes kerran ehdottaisi ja minä voisin vaikka kieltäytyä...mutta ei niin ei. naisen tehtävänä on kuulemma aloitteen teko...

muuten, sinun kokemuksia olisi tosi kiinnostavaa kuulla lisää. ties vaikka löytäisin sinusta sen kaipaamani salarakkaan...heh :-) KIRJOITTELEHAN jatkossakin!
 
Oli meilläkin joskus molemminpuolista halua ja mukavahan se oli esimerkiksi herätä siihen kun vaimo on kalussa kiinni valmistelemassa aamupanoa.

Sitten kun pakkeja alkoi tulla tiheämpään niin pikkuhiljaa panostus yrittämiseenkin väheni. Miksi yrittää virittää tunnelmaa ja herätellä haluja kun lopputulos oli lähinnä nolo? Loppuviimeksi pakit tuli vaikkei edes yrittänyt, jos vahingossa sattui hipaisemaan tai muuten vaan oli hellemmällä tuulella niin heti tuli vastaan että 'Turha yrittää, ei irtoa'.

Sitten kun taas tunsi itsensä halutuksi, niin olihan se hienoa. Salasuhteen parhaita puolia oli se, että tapaamisia oli kumminkin suht harvoin ja sillä välin pidettiin yhteyttä puhelimitse, mailitse jne. Viestitys oli usein pitkä, joskus viikon-parin esileikki, ja sitten kun tavattiin niin ei tarvinnut juurikaan vongata ;-)

Mistä kokemuksista haluaisit kuulla?
 
jännä juttu, ehdotin sille että voitaiskos...? ja se peijakas suostui!!! tosin sain siltä pelkän peruspalvelun, raakaa panoa ilman suurempia lämmittelyjä, mutta kuitenkin. selibaatti särkyi. helpotti hetkeksi. mutta ei se tätä meidän välistä perusongelmaa mihinkään poista. ongelmat on ja pysyy...nyt se nukkuu, täytyy kai itsekin välillä. huomisesta en tiedä. kirjoittele, pysy kuulolla. olisi asioita joista voisi olla rakentavaa sättäillä kanssasi. sinä varmasti ymmärrät, jos kuka, kaikkea samanlaista kokeneena. palaan tänne huomisiltana. :-) öitä!
 
Tere M40 ja Nanna!

Minä täällä pohjoisessa kateellisena luen näitä teidän juttuja. Mulla on niin kiivaat juhlien järjestelyt meneillään, että jää yöunetkin liian lyhyiksi.

Tiedä vaikka teistä tosissaan tulisi joskus pari, kun noin hyvin tässä kirjoitteluasteella menee.

Minun ukko lähti toista tuntia sitten lääkäriin. ""Mies"" ystäväni lähti viemään sen ja sanoi, että otahan lääkkeet ja hammasharja mukaan, että nyt olet ja pitkään. Saas nähdä kohta, miten käy.

No johan Nanna sulla flaksi kävi, että omalta ukolta irtos. Ei kai se vaan ole tervehtymässä??? (He-heh) Tällaisten asioiden kanssa ainakin minä jo menen välittömästi huumorin puolelle.

Mutta nyt lähden pyllyn pyyhintään, koska huuto kuuluu nuorimmaiselta vessasta.

Kuullaampa illalla!

Mukavaa päivää Teille molemmille!

Terveisin Minä
 
Hei, onneksi olkoon ja lisää samanlaista!

Kannattais ehkä hiukan vaikuttaa tyytyväiseltä ja pitää ukkoa hyvänä. Se saattaisi tehdä jätkän halukkaammaksi jatkossa, positiivisen palautteen voima on uskomaton.

Mulle olisi loppuviimeksi riittänyt yksi peruspano kuussa ja kaikki saattaisi hyvinkin olla nyt toisin. Vieraissa vehtaamiseenkin kuluu kumminkin aika paljon aikaa ja tarmoa, joka olisi parempi käyttää kotona.
 
heips! no olipas se työn takana päästä tänään tänne! lasten (pieniä vielä: 2,4 ja 6 vee) kanssa nukahtamisongelmia. mutta luojalle kiitos ja omalle peräänantamattomuudelleni, että ovat olemassa, nuo kullannuput. ja tuo ukkokin jäi tuohon töllöttämään taas jotain toimintaelokuvaa, joita tuntuu riittävän joka ilta ja joita se rakastaa (minä inhoan niitä). ne ne vie viimeisetkin halut siltä...

pääsikös se sun ukkokulta lataamoon vai katkolle...? toivottavasti palaa entistä ehyempänä kotiin. joo, älä huoli, ei tässä meidän parisuhteessa ole ihmeitä tapahtunut. emme me täällä piehtaroi panopuuhissa, emme suinkaan. voi, kunpa oiskin niin...se tajus lähteä äsken nukkumaan. on taas se tuttu oma itsensä. kuinkas sun laitas, koskas olet siltä viimeksi jotain saanut vai voiko siltä saada? onko teidän lapset vielä pieniä? joo, minäkin olen sosiaalinen blondi, mutta en bimbo suinkaan. yhtymäkohta, jälleen...

joo, ja niille terroristeille: täriskää, tänne ei kannata tulla häiriköimään. minä, ainakin kirjoittelen tätä tarinaani rehellisesti, yksinäisyyttäni purkaen...

toivottavasti kuulen Sinusta jälleen...! :-)
 
heippa! kiva kun kirjoittelit taas. kyllähän tässä tänään olen yrittänyt olla tyytyväisen oloinen, siitä eilisestä...mutta ei se sille enää merkkaa mitään. se nyt oli sellainen perussuoritus, mikä lie lipsahdus siltä. ja eihän se sitä ehdottanut, vaan taas jälleen kerran minä.

no joo, kuten sanoit, kyllä sillä yhdelläkin kertaa kuussa jaksaisi kummasti, tai jos jopa sais peräti kerran viikossa, päiväannoksesta puhumattakaan...! voi kunpa joskus heräisi aamusella siihen, että se olis ryhtymässä hommiin, mutta sitä virhettä ei ikinä siltä tapahdu. mielestäni aamulla ois tosi ihanaa harrastaa hommia. kyllä se vaan on niin, että ne hommat on helpointa hoitaa kotona, vieraisiin lähdössä on oma työnsä, kuten tiedät kokemuksesta. multa se kokemus vielä puuttuu, valitettavasti...

tunnut tosi järkevältä ja asiantuntevalta tyypiltä, mieheksi, kaikella kunnioituksella... yhdyn useaan mielipiteeseesi. mutta nyt on kömmittävä nukkumaan, ennen kuin aamu saapuu... muuten olitteko kauan yhdessä? onko teillä yhteisiä lapsia? kuulemiin :-)

 
No Minä se täällä jälleen!

Se olen minä myös se sosiaalinen bimbo blondi, jonka mies ei ""päässyt"" tänään katkolle eikä lataamoon. Ja jonka mies myös rakastaa toimintaelokuvia, joita minä en taas juurikaan katsele James Bondia lukuunottamatta.

Mulla on lapset isompia, 6, kohta 10 ja 12. Mun miehen juttu alkoi alun perin alle 4 -kymppisenä tehdystä kiireellisestä 5 suonen ohitusleikkauksesta. (hei vaan kaikki tutut, jotka käytte täällä vakoilemassa, niin varmasti jo tunnistitte minut)

Mies on korkeasti koulutettu ja arvotettu työssään ja sitten matto vedetään jalkojen alta ja olet arvoton. Kukaan ei enää hyödy sinusta, kun olet tässä järjestyksessä; työtön, hullu ja eläkeläinen.

Ystävät on hänellä kortilla, minulla niitä onneksi on. En olisi näinkään täyspäisten kirjoissa, joskin ukko väittää, etten ole.

Tulotasomme laski nettona 2 - 3 tuhatta euroa kuussa, mutta raha on pientä tämän kaiken muun rinnalla. Voitte laskea viiden vuoden ajalta eli 60 kuukaudelta tuon rahasumman. Mutta edelleen tuo ei merkkaa mitään, jos saisin entisen elämän takaisin.

Ja jumalauta sitä paperisotaa, tai oikean lääkärin löytämistä ja sitä rahan kanssa pelaamista ja itekin järjissään pysymistä. Nuorin lapsi oli nippa nappa vuoden kun tämä tapahtui ja alkoi.

Älkää kysykö miksi olen vielä täällä, koska vastaan sen jo nyt. Ukkoni on tai toisin sanoen oli hyvä isä ja mies, kun vielä jaksoi. Nyt se ei enää jaksa, ei aina itsestäkään huolehtia.

Joo Nanna ja kysyit mihin ukko joutui - joutui antamaan lääkärille lupauksen, että nyt loppu juominen! Muuten ei lääkäri enää hoida sitä, ja tämä lääkäri on ylijumala, monen muidenkin kuin vain minun ukon silmissä.

Jaa, että koskako olen saanut, kertoisin jos muistaisin. Ehkä jo tosissaan pitää aidan toiselle puolelle mennä katselemaan.

Ja M40, jos tosissaan olet mies, niin minäkin jo muutaman vastauksesi jälkeen mietin, että olet melko kiintoisa tapaus. En nyt sillä tavalla tätä meinaa, mutta nuo sun kirjoitukset sykähdyttivät myös minua.

Mutta nyt on kello jo näin paljon ja kohta aamu koittaa.

Eiköhän kuulla huomenissa lisää!!!

Öitä, mutta kun te luette mahdollisesti tämän, niin huomenta!

terkuin Minä
 
Meille tuli noin 17 vuotta kimpassa, niistä noin 10 oli hyvää aikaa, sen jälkeen tasaisen varmaa hiipumista. Lapsia on 3, 5-15 v. Ilman lapsia me oltais kyllä taatusti laitettu kannat vastakkain ja lähdetty eri suuntiin jo ajat sitten.

Sehän uuden partnerin kanssa on kivaa, että jaksaa harrastaa illoin aamuin ja vaikka kuinka monta kertaa peräjälkeen kaikilla mausteilla. Ja kun ikääkin on hiukan tullut, kokemuksen kera, niin tietää jo mikä tekee hyvää eikä kauheasti ujostele ja jännitä.

Ihan mielenkiintoista seurata sinun mietteitäsi tutussa tilanteessa. Enpä tiedä miten järkevästi itse olen toiminut, jotenkin toivoisi että ihmissuhteiden solmut aukeaisi muutenkin kuin eroamalla tai vieraissa käymällä.

Mitkäs tänään on fiilikset?
 
No joo, tuon tarinan jälkeen kyllä ymmärtää asioita aika paljon paremmin.

Kyllähän tuollainen juttu vetää kenet tahansa kyykkyyn ja mielen pohjamutiin, mutta kieltämättä viisi vuotta on pitkä aika ja toipumisen pitäisi jo olla suht hyvällä alulla.
No, ehkä se sama mies vielä kaivautuu esiin kuorestaan.

Miten mieheltäsi sujuu isänä oleminen? Jaksaako olla mukana lasten elämässä ja touhuissa?
 
Sinulle, Minä! no, johan olet soppaan joutunut, jota et ole itse edes päässyt keittämään! kylläpä se elämä on antanut sulle melkoisen lastin kannettavaksi...kyllä oli tekstisi vaikeasti sulateltavista aineksista koottu. toivon sinulle kuitenkin parempaa jatkoa ja auringonpaistetta elämääsi. kyllähän tuonkin sopan on tavalla tai toisella ""kypsyttävä"" johonkin pisteeseen...toivon hartaasti puolestasi niin. toivottavasti lapset jaksavat tuossa myllerryksessä, onneksi ovat jo tuonkin ikäisiä. muuten, enpä kauheasti pelkäisi niiden sukulaisten tänne eksyvän, ei ne käy täällä, niillä on kaikki ""hyvin"", luultavasti...

Sinulle, M40! no olihan teilläkin tuota yhteistä taivalta pitkän matkaa ja hyvää aikaa riitti noinkin kauan. eihän sitä kaksi ihmistä yhdessä taitaisi olla noinkaan kauan ellei välillä olisi parempiakin aikoja tai ainakin toivoa paremmasta...mutta toisaalta 7 vuotta tasaista hiipumista, sekin on pitkä aika olla siinä olotilassa, tosi pitkä...ne lapset, ne ne on kumma yhdistävä tekijä kaikesta aikuisten välisestä kurjuudesta huolimatta, ne ja niiden ""etu"". tässä lapsellisessa perhe-elämässä on niin monta eritasoista juttua päällekkäin menossa.

uudessa on tietenkin aina uuden viehätys, niin kuin autoissakin...heh. no, iän ja kokemusten myötä uuteen juttuun osaisi varmastikin suhtautua jo toisenlaisella asenteella kuin silloin 20 vee sitten...vai osaisiko sitä, kun on tuon yhden ongelmaisen kanssa koko aikuisikänsä tuhdannut? mutta sorry nyt, nyt pitää kiiruhtaa, jäätelöauto tulee 5 min kuluttua. yritän palailla tänne illan mittaan.

heipat, teille molemmille ;-))
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa