Yle-toimittajan huumeskandaali: saalistajista saalistetuiksi?
Aron huumetausta ei kiinnostaisi ketään, ellei valtamedia olisi käyttänyt vastaavaa taktiikkaa mustamaalatessaan liberaalin maahanmuuttopolitiikan vastustajia, kirjoittaa Magneettimedia.
24.02.2016 16:00, 17277 lukukertaa
Tykkää sivuistamme!
https://www.facebook.com/MVlehdenkannattajatuotteet/
Viime marraskuussa Helsingin Sanomien Petri Korhonen ja Yle-toimittaja Jessikka Aro esiintyivät Yle Puheen Leinonen ja Rislakki –ohjelmassa, kirjoittaa Magneettimedia. Korhonen kertoi tuolloin, ettei mielellään uutisoisi ”hyvien ihmisten” rikoksista:
Nyky-Suomessa eliitti jakelee pyhimyksen sädekehiä kaikille, joille
pakkomonikulttuurisuus on itseisarvo. Siksi myös Aron puumerkki oli kaiverrettu ”oikeesti hyvien ihmisten” kaanoniin.
MV-lehti paljasti kuitenkin tällä viikolla oikeudenkäyntipöytäkirjat, joiden mukaan Aro on nuoruudessaan käyttänyt suonensisäisesti amfetamiinia eli piriä päivittäin ainakin vuoden ajan sekä jakanut huumetta ystävilleen.
Valtamedia uutisoi rikoksista valikoiden
Kuten odottaa saattoi, MV-lehti sai välittömästi itkunsekaisen palauteryöpyn sosiaalisen median päivystäviltä poliitikkobroilereilta ja päätoimittajilta.
Erityisen loukkaavana pidetään sitä, että paljastus tehtiin juuri nyt, kun juutalainen Bonnierin mediaperhe on nimennyt Aron suuren journalistipalkinnon saajaehdokkaaksi. Bileet meni kerralla pilalle.
MV-lehteä syytettiin alhaisesta ajojahdista, mutta kukaan ei suostunut kommentoimaan MV-lehden julkaisemia perusteita artikkelin julkaisulle:
”Pasilan trollitehdas YLE on hyvin mielellään syytellyt MV-lehteä rikoksista ja kaivellut sen tekijöiden rikostaustaa. On varmaan ihan yhtä rehellistä katsoa, minkälaista rikostaustaa löytyy YLE-toimittajista, etenkin kun he käyttävät julkista valtaa YLE-veronmaksajien rahoilla.”
Tehdäänpä yksi asia heti selväksi. Aron huumetausta ei kiinnostaisi ketään, ellei valtamedia olisi jo vuosien ajan käyttänyt täysin vastaavaa taktiikkaa mustamaalatessaan liberaalin maahanmuuttopolitiikan vastustajia. Aron tuomio annettiin 2004, mutta valtamedia on lyönyt maahanmuuttokriitikoita vielä vanhemmillakin tuomioilla.
Aro ei henkilönä ole sen mielenkiintoisempi kuin kukaan muukaan poliittisesti motivoitunut toimittaja. Se, mitä Aro on tämän viikon aikana joutunut kokemaan, on yksinkertaisesti vastaisku läpeensä puolueellista valtamediaa kohtaan. Ensimmäistä kertaa toimittajien annettiin maistaa omaa lääkettään.
Uutisen synnyttämä monikulttuurisuusfanaatikkojen lähes eläimellinen tuskanulvahdus osoittaa, että valtamedian rakentaman poliittisen kauhun tasapaino on järkkynyt – ja pahasti. Aro-kohu on osa suurempaa julkisen keskustelukulttuurin muutosta. On jo klisee todeta, että valtamedian mielipidemonopoli on murtumassa.
Pelkällä rasistileimalla ei enää hiljennetä ihmisiä, joten lehdistö on joutunut viime vuosina turvautumaan Pohjoismaissa tietosuojarikoksiin ja ihmisten yksityisyydensuojaa verisesti loukkaaviin ”paljastusartikkeleihin” torjuakseen – tai edes hidastaakseen – maahanmuuttovastaisen liikkeen nousun.
Osa suurta muutosta on se, etteivät ihmiset enää arvostele Euroopan väestönvaihtoa vain nimimerkin suojista, vaan omalla nimellään niin sosiaalisessa mediassa kuin työpaikoillaan ja mielenosoituksissa. Viime kuukausina eliitin kolumnistit ovatkin olleet eniten peloissaan juuri siitä, etteivät kansalaiset enää kainostele, vaan vaativat rajoja kiinni
omalla nimellään!
Mitä tapahtuu, kun taikasana “rasisti” menettää voimansa?
Uusia painostuskeinoja toisinajattelijoita vastaan
Koska pelkkä rasistileima ei riitä enää tarpeeksi kovaan julkiseen häpeärangaistukseen, on suomalainen lehdistö kääntänyt katseensa Ruotsiin, jossa valtamedia on ollut epäpyhässä liitossa äärivasemmistolaisten rikollisten kanssa jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan.
Viime syksynä Journalistiliitto julkaisi artikkelin, jossa tietomurtoihin erikoistuneen ruotsalaisen Expo-järjestön ”toimittaja” opasti suomalaisia kollegoita valkoilemaan hallituksen maahanmuuttopolitiikan vastustajia.
Expolla on vahvat siteet sekä äärivasemmistoon että juutalaiseen suurpääomaan. Expo on erikoistunut rikolliseen tiedonhankintaan, maahanmuuton vastustajien julkiseen painostamiseen sekä ylläpitämään laitonta rekisteriä ideologisista vastustajistaan.
Expon entinen johtaja
David Magnusson myönsi 1998 Ruotsin tietosuojavaltuutetulle, ettei ryhmä ole hakenut tarvittavia lupia henkilörekisterin ylläpitoon. Virkavalta ei kuitenkaan ole estänyt sitä keräämästä koko pohjoisen Euroopan suurinta tietokantaa vastustamistaan ihmisistä.
Suuret sanomalehdet, kuten
Expressen ja
Aftonbladet ovat julkaisseet Ruotsissa esimerkiksi äärivasemmistolaisten hakkereiden hankkimia tietoja maahanmuuttokriittisten yksityishenkilöiden välisestä viestittelystä.
Maahanmuuton vastustajat – eli ”nettivihaajat”, kuten Ruotsin media asian ilmaisee – listataan nimineen, valokuvineen ja asuinalueineen koko kansan ihmeteltäviksi.
2015 Expressen ajoi vainokampanjallaan maahanmuuttokriittisiin ruotsidemokraatteihin kuuluneen Mattias Philipsonin itsemurhaan!
Journalistiliiton vinkit.
Aron rikostuomio on julkinen. Toisin sanoen sen tilaaminen ja levittäminen ovat olleet täysin laillista toimintaa.
Tästä huolimatta MV-lehden uutista on kutsuttu ”alhaiseksi” ja ”vastenmieliseksi”. Eikö pohjoismaisen lehdistön kannattaisi lopettaa yhteistyö Researchgruppenin ja Expon kaltaisten
rikollisia taktiikoita käyttävien ryhmien kanssa, ennen kuin rikkaa aletaan kaivella vastapuolen silmästä?
Painetta julkisuudessa ja työpaikoilla
Laittomasti hankittujen henkilötietojen julkaiseminen lokaamisartikkeleissa on vain yksi monista tavoista, joilla eliitti pyrkii hiljentämään arvostelijansa. Monikulttuurista Suomea on rakennettu myös uhkailemalla maahanmuuttokriitikoiden työnantajia.
Loppuvuodesta suuren ”rasisminvastaisen” Rasmus-järjestön (jonka hallituksessa istuu Keskusrikospoliisin ylikomisario Thomas Elfgren) jäsenet aloittivat sosiaalisessa mediassa häirintäkampanjan, jonka tarkoituksena oli painostaa työnantajia antamaan väärinajattelijoille potkut.
Rasmus organisoi roskapostikampanjan, jossa se pelotteli maahanmuuttokriittisiä ihmisiä työllistäneitä yrityksiä. Rasmuksen
Tanja Huurtela kirjoitti Uudessa Suomessa:
”Tarkoitus tällä toiminnalla on osoittaa, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan suvaitse tiettyjen henkilöiden öykkäröintiä ja vihanlietsontaa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan ja että heidän meuhkaamisestaan on oltava myös seuraamuksia.
Mikäli viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin, niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät.
Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ja asemansa. Mikäli työnantaja ei reagoi ilmoituksiin, on hän yhtäältä osasyyllinen rikollisen suojelemiseen.”
Kovaa retoriikkaa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että tällainen toiminta tulisi väistämättä synnyttämään lopulta myös vastareaktion.
Lehdistö ja Rasmuksen kaltaiset järjestöt ovat tähän asti saaneet rauhassa käydä yksisuuntaista psykologista sotaa toisinajattelijoita sekä näiden omaisia ja työnantajia vastaan.
Tatu Vanhasen kaltaisten lainkuuliaisten kansalaisten julkiset lynkkaukset osoittavat, ettei edes sillä ole väliä, ovatko ”väärinajattelijat” syyllistyneet menneisyydessä rikoksiin vai eivät. Vapaata riistaa ovat olleet kaikki, joiden poliittiset arvot eivät ole sopineet eliitin pirtaan.
Jessikka Aron tukijat puolustelevat toimittajareppanaa vetoamalla siihen, että tuomio on vuodelta 2004. Mikseivät samat ihmiset kritisoineet valtamediaa, kun se yritti painostaa katupartioita
kaivamalla julkisuuteen tuomioita jopa vuodelta 2003?