taas itkettää

  • Viestiketjun aloittaja hullu ämmä
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hullu ämmä:
niin ja anteeksi että vieläkin valitan
Ei sun tarvi täällä mitään anteeksipyydellä! Mutta ihan oikeesti, pyydän sua, hanki apua! Kerroin eilen että mun tutulla oli samanlainen tilanne ja hän on nyt ihan ok, hänellä oli myös tuollaisia ahdistuskohtauksia.
 
Olen nyt pari päivää valittanut täällä jo. Minäkin koen jonkun verran ahdistuneisuutta. yhtäänkään jos pysähdyn, alkaa itku. Isommat pojat jos sanovat minulle jotain, huomaan välillä, että multa menee ihan ohi se asia. En koe aikaa vauvan kanssa mitenkään raskaaksi, mutta olen helpottunut kun se nukkuu tai on tyytyväisenä sitterissä.

Olen puhunut miehelle ja eilen siskolleni ja veljelleni kun tajusin, ettei tästä tule mitään näin. On pakko saada helpotusta ja auttaa OIKEASTI kun puhuu. täällä kirjoittaminen auttaa myös, voin kirjottaa ihan mitä hupsuja ajatuksiani tahansa. Meillä on huomenna neuvola ja vaikka asun pienellä paikkakunnalla ja olen itsekin töissä hoitoalalla kaupungilla aion silti purkaa terkkarille tuntoni. mitä sitten, vaikka tuntee minut jo työn puolesta? Nyt on vaan pakko.
 
vieras
Hyvät ihmiset, toivon kaikille rohkeutta puhua pahasta olostaan, muistakaa, että avun hakeminen on rohkeampaa kuin kärsiminen, JOs pelkäätte sitä, että teidät leimataan jos haette apua, muistakaa myös se , että enemmän ihmetystä herättää se, jos ns. yllättäen sitten jouduttekin osastolle tms. lepäämään, kaikki ihmettelisivät miksi ette hakeneet apua.

Voimia kaikille
 
miten ihmeessä tää voi olla mahdollista että tää ahdistus iskee heti kun olen hetkenkin yksin. nytkin vauva parvekkeella nukkumassa ja heti tuntuu että hajoan tähän paikkaan :'(

mutta ehkä sitten mietin jotain neuvolaan soittamista tms. huomenna. emt
 
Tutullakin työntekijällä on vaitiolovelvollisuus eikä tilanteessasi ole mitään noloa tai hävettävää, sairauttahan tuo on yhtä lailla kuin vaikka joku jännetupin tulehdus. Jos se neuvolantäti jännittää niin voithan mennä ihan tavalliselle yleislääkärille, sitä kauttahan asiaa varmaan muutenkin aletaan sitten hoitamaan. Onko vauvan isä sun tukena?

:hug:
 
Ja ensiavuksi noihin ahdistustiloihin; pysyiskö ne poissa jos vauva olisi vierelläsi? Entä jos nukutat seuraaville unille viereesi parisänkyyn ja luet jotain kirjaa tai kattelet telkkaria siellä jos et saa ite nukuttua ja levättyä?
 
joo vauvalla on kyllä paras mahdollinen isä. naimisissa ollaan. mutta kun en ole miehelle halunnut mitään kertoa kun en halua huolestuttaa.

kun se kuitenkin tietää mun menneisyyden ja se ei ole mitään kaunista muisteltavaa. itsemurhayrityksiä ja päihdeongelmaa niin varmaan huolestuisi vähän turhan paljon jos kertoisin
 
itsekin poden syyllisyyyttä että avauduin miehelle. kuitenkin puhuminen auttoi. eilenkin kyselin kaikkea tyhmää kun asiat pyöri mielessä. ja tietenkin lopulta itkin sitä että miten asia vaikuttaa häneen jne. mutta hän ON mahtava, sanoi, että sitten hän haetaan lisää ulkopuolista apua jos niin on mutta että nyt hänellä on helpottuneempi olo koska sanoin asiasta ääneen enkä vaan itkeskele yksin täällä nurkissa. Nyt hän tulee välillä vaan ja rutistaa ja suukottaa ja se jo helpottaa. tiedän etten ole yksin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hullu ämmä:
no mä mietin sitä kertomista. en tiedä kyllä... kun ihan oikeasti en halua huolestuttaa ketään
No mutta kyllähän mies on jo varmaan huomannut, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Kerro nyt vaan hänelle, tai soittele huomenna neuvolaan/lääkäriin :hug:
 
Siellähän sitä tutustuis.. No entä jos lähdet vauvan kanssa pariksi päiväksi sun kotipaikkakunnalle, vanhempien tai jonkun vanhan kaverin luo majailemaan? Siis sen jälkeen kun oot ensin käyny lääkärissä.. Vois piristää ihmeesti mieltä!
 
:(
Alkuperäinen kirjoittaja hullu ämmä:
tai en ehkä halua kertoa ollenkaan. olen taas ajatellut, että jos vaan katoaisin... :'(
Ja jättäisit vauvasi? Eikös sua ahdistaisi sitten vielä enemmän kun nytkään et voi olla erossa vauvasta. Mitä se katoaminen auttaa? Todellisuus eu siitä muutu, olet naimisissa ja vauvan äiti.
 

Yhteistyössä