***SYYSMASSUKOIDEN 2008 MUSSUKAT***


BABY DRY

Lapsesi kehittyy yön aikana. Kun hän nukkuu, hänen aivonsa käsittelevät tiiviisti päivän aikana saatuja kokemuksia. Pampers Baby Dry ja lapsi saa nukkua rauhassa jopa 12 tunnin ajan! Pampers Baby Dry on ainoa johtava kaksikerroksinen vaippa, ja se auttaa pitämään kosteuden poissa vauvan iholta jopa kahdentoista tunnin ajan. Hyvien yöunien jälkeen lapsesi on valmis uuteen jännittavään päivään.


ACTIVE FIT

Lapsi nauttii vasta löytämästään liikkumisen vapaudesta. Pian hän taittaa jo kilometrin puolessa tunnissa. Jotta lapsi pääsisi mahdollisimman pitkälle, olemme luoneet Pampers Active Fit -vaipan, jossa on joustoa. Vaippa joustaa juuri sieltä, mistä pitääkin eli liikealueilta, jaloista ja vyötäröltä.

Lisää tietoa noista vaipoista löytyy www.pampers.fi sivulta.

Tällasta tietoa löytyi internetin ihmeelliststä maailmasta! Molempia mun mielestä saa sekä tarra- että housuvaippoina... Kantsii käydä kattoo tuolla, oivaa tietoa löytyy.
 
ail
moikka piiiiitkästä aikaa.Olen ollut mukamas niin kiireinen että en koneelle ehdi.Yhtä asiaa tulin teiltä kysymään kun teillä on kokemusta vaikka mistä.Mulle asetettiin kaks viikkoa sitten mirena kierukka ja sunnuntaina alkoivat kuukautiset ja nää ainakin on yhtä runsaat kuin yleensä,Onko se sitten niin että minulla kierukka ei pienennä vuotoja vai onko vielä toivoa?Toivottavasti teille kaikille kuuluu hyvää ja lapset kasvaa =)Meillä edelleen syöminen takkuaa ja lääkäri sano että suolatonta voita puuroon aamuisin plus kaikki viljat ym sallittuja kuhan vaan poika söis....


ail ja Patrik kohta 6kk
 
Soseiden maistelusta: poikanen muljutteli parina ekana päivänä kiinteitä suussansa, mutta sen jälkeen on syöminen käynyt kuin vanhalta tekijältä. Suu on auki kuin linnun pojalla ja vauhti on hurja. En usko, että tätä syömisasiaa voi mitenkään opettaa, vaan vauva osaa sen sitten, kun on kehityksellisesti siihen valmis. Kärsivällisesti vaan niitä pieniä annoksia kerrallansa. Ei kait pahasta olisi, vaikka pitäis pienen tauon ja odottelis, että vauva on valmiimpi.

Puurojen sijasta otin tänään broilerin lihan kokeiluun. Sattui olemaan porkkanasosetta esillä ja soseutin sekaan sen hurjan t-lusikallisen broiskua ja suurella ruokahalulla, oikein maiskutellen meni aimo satsi alas. Aluksi ajattelin, että tässä vaiheessa vasta maisteltaisiin pieniä määriä kerrallansa kiinteitä, mutta koska poika vaikuttaa olevan valmis näihin syömätouhuihin, eikä vatsakaan ole protestoinut, nin annan hänen syödä aina niin paljon, kuin massu kerrallansa vetää eli lopetan lusikan suuhun työntämisen siinä vaiheessa, kun suu ei enää aukene.

Kakkaamisesta: kiinteät ruoat ovat lisänneet pojun kakkaamisen potenssiin 4... Eli pelkällä äm:lla oli välillä lähes viikkokin väliä kakkaamisessa -keskimäärin noin. kolmen vrk välein tuli- ja nyt kiinteiden jälkeen poju kakkaa 3krt vuorokaudessa. Minusta oli jotenkin surullista, kun kakka muuttui kiinteiden aloituksen myötä tummaksi ja kiinteämmäksi. Sanokaa vaan, että pöhkö olen, mutta tuntui siltä, että missä se minun vauva on??? Määää en kestä, kun tämä vauva kasvaa ja kehittyy näin äkkiä! Haluan tallentaa kaiken päänuppini kovalevylle ja nauttia kaikista näistä ohikiitävistä hetkistä!
 
ail mulla oli mirena aikasemmin ja olin ilmeisesti jotenkin poikkeava kun mulla oli menkat silti kerran kuussa(lääkäri ei uskonut, sanoi että sit täytyy olla kuparikierukka kun ei kellään voi tulla menkkoi jos hormonikierukka) mut ne oli ihan pienet vaan et todennäköisesti ne sullakin vielä siitä hiipuu ja paljon tai todennäköisemmin jäävät pois kokonaan.
 
Vaipat; mun tietääksein voi käyttää ihan samoja öisinkin.Paitsi nyt toi Active fit mikälie, on kai päiväkäyttöön tarkoitettu. Ompas maireat mainostekstit muuten Pamperssilla....Musta noi Activefitit on superhyviä, äitini niitä vahingossa oli ostanut, ne on vielä kalliimpia kuin nuo normi-pamperssit jotka on ihan tarpeeks hyviä meille.Mut Activefitit on Nikille ihanat,tosi ohut ja istuva. Käytän päivisin täällä kotona jotain halvempia vaippoja, koska "säästän" :LOL: Nää mun säästämiset on aina aika koomisia...en raaski ostaa jotain vessapaperia taikka suklaamannaryynejä, mut sitten saatan ostaa meikkejä parilla sataa. Että semmonen säästäjä. Mutta meno on toki muuttunut ja muuttuu yhä kun jään hoitovapaalle, ostelut on ostettu sitten. Onneksi sain tähän asuntoon lamput,matot,verhot jne, ei paljoa ollut omasta takaa kun yksiöstä muutettiin. Ja arvatkaa minkä mittaiset olohuoneen verhot, 265cm,aikas korkea huone.ykskään entinen lamppukaan ei käynyt tänne, ostin 4 kattolamppua.
Soseet Kyä menee kurkusta alas, näkee kakastakin. Purkkisoseista oikein suu auki odottaa maissiperunaa ja porkkanaperunaa. Mun tekeleitä yökkii...mut syö vähän myös. hedelmäsoseet ei oikeen uppoo, outoa? Luumu uppois, mut sitä ei voi paljoa antaa. Annan siis luumua joka päivä muutaman lusikallisen juuri tuon kakkaamisen takia, edistää kakan tuloa. Kakka tulee nyt joka toinen päivä ja on muuttunut huomattavasti.
Hexa, kyllä se Piiperö vielä saa mahaansakin asti ihan varmasti! Harjoittelua vaan...
Niki kyllä tunkee kaiken suuhun. Nyt suosikki on meikäläisen sormet, niitä hän haluu jyrsiä ikenillään. Ja lusikan ottaa mun kädestä omaansa ja osaa viedä sen jopa oikeaan osoitteeseenkin...tosin muutamien mutkien kautta ja ei välttämättä ihan oikeinpäin...tämä innokkuus harjoitella syömistä näkyy...sitteri on ihan soseessa ja vaatteita menee pyykkiin kilo päivässä. Pulloa kun annan niin siihen tuo hamsteri tarttuu myös molemmin käsin ja pitelee kii.
Otin Relat taas kokeiluun....ja ja ja....nyt on mun mielestä ollut ilmavaivaa taas enempi ja pieruja. Voiko se olla että nuo Relat tekee tän, kun tän takii sillon alus lopetin ne kun mun mielestä ne pahens mahavaivaa. Kokemusta?
Ja olike se nyt MERIPIHKA kun kirjoitti näistä tiuhaan heräilyistä, niin olipa kuin meidän nukkumis-heräämispäiväkirjasta, ihan sama tahti! Viime yönä/illalla annaoin taas kahdella syöttökerralla velliä,mut Niki heräs TASAN 2h välein koko yön. 21 velliä ja uni,23 velliä,01nannia,,03,05 herätykset ja evästä....ja sit 7.30 ylös.

Olisi mukavaa tavata Tiniin luona, jos teille mahtuu???
Urhoseni mönkii tässä lattialla vieressä ja on muuten viitä vaille että pääsee eteenpäin, pylly nousee kentästä jo siihen malliin, yrittää pikku mittarimato mennä pallon perässä kun itse tökkii sitä pois ulottuvilta sormillaan :heart:
Ette muuten usko tuota mun merinäköalaani, pakko kehuskella täällä kun en tiedä kelle tuota kehuisi....näen partsilta Suomenlinnan,,Silja Linen laivat lipuu...kaupungin valot.näkyy siis Stadiin asti...Tuomiokirkko...ainakin 4 kirkkoa näkyy, siis USKOMATON näkymä. Tuossa on kiva kesällä istua ja ottaa KAHVIA =)
 
Itkut, eikö se siis olekaan urbaania legendaa että on lapsia, jotka avaa suunsa kun lusikka tuodaan lähelle. Niitä siis on olemassa ihan oikeasti??! Kokeiltiin tänään 'iltapalaksi' maissinaksuja. Niin kauan Piipetys laittoi niitä suuhunsa kunnes esikko näytti mallia miten niitä syödään. Sen jälkeen ei viety niitä suun lähellekään mutta kyllä kulho, jossa ne oli tuotu pöytään piti pistää suuhun. Kun vielä on 10 päivää siihen, että on pakko antaa kiinteitä niin en kiduta meitä kumpaakaan suuremmilla ruokailukokeiluilla..

Käytiin muuten esikon kanssa Paloheinässä talvitapahtumassa. Ja kirosin kun en tajunnut ottaa vaunuja mukaan. Auton sai parkkiin tosi kauas ja olin ihan kuollut kun sain noin 18 kg lasta kannettua sitten vihdoin ja viimein tapahtumapaikalle. Luistimet olin joutunut jättämään autoon kun en jaksanut kaikkea kantaa.. :( Lapsen lisäksi siis.. Nyt on Piiperöinen kovin nälkäinen kun joutui olemaan isänsä kanssa kahden 3h! No tietty kävi pieni vahinko, lapsi putosi sitteristä ja löi poskensa ja siinä on nyt mustelma. Piipe kun istuu niin pystyssä ja vääntää aina itsensä istumaan ja vyöt ei olleet kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nikin emo:
Niki kyllä tunkee kaiken suuhun. Nyt suosikki on meikäläisen sormet, niitä hän haluu jyrsiä ikenillään. Ja lusikan ottaa mun kädestä omaansa ja osaa viedä sen jopa oikeaan osoitteeseenkin...tosin muutamien mutkien kautta ja ei välttämättä ihan oikeinpäin...tämä innokkuus harjoitella syömistä näkyy...sitteri on ihan soseessa ja vaatteita menee pyykkiin kilo päivässä. Pulloa kun annan niin siihen tuo hamsteri tarttuu myös molemmin käsin ja pitelee kii.
Hitto vie, tää on ku mun kirjottamaa! Niiiiiiiiiin tutulle kuulostaa!

Alkuperäinen kirjoittaja Nikin emo:
Ette muuten usko tuota mun merinäköalaani, pakko kehuskella täällä kun en tiedä kelle tuota kehuisi....näen partsilta Suomenlinnan,,Silja Linen laivat lipuu...kaupungin valot.näkyy siis Stadiin asti...Tuomiokirkko...ainakin 4 kirkkoa näkyy, siis USKOMATON näkymä. Tuossa on kiva kesällä istua ja ottaa KAHVIA =)
Mua ei sais helsinkiin muuttamaan mikään asia maailmassa, mut NYT KYLLÄ OON KADE!!! :headwall:

Syysmami08 meillä neiti oli kans rokotuksen jälkeen normaalia uneliaampi, mut muuten ei reagoinu mitenkään siihen.

Zucchero meillä kans ollaan ihan totisia kun kamera on näköpiirissä. Lähinnä neiti näyttää sille kuvissa et ois kolmen promillen kännissä... :D

Syömisestä on ollu myös puhetta paljon, meillä ei neuvolatäti sanonu mitään et mitä syötät ja mitä et, varmaan aattelee et kun kerran kasvaa noinki hyvin ni mitä sitä suotta ohjeistamaan. Enkä kyl oo kyselly itekkää mitää siitä.
Eikä kyl muutenkaan neuvolatätsy puutu kasvatukseen jos ei ite kysy, lähinnä kuuntelee mitä meille kuuluu ja kyselee myös parisuhteen "terveydestä" jne. Eli ei mikään paatunut ja kaavoihinsa kangistunut vanhan kansan täti, vaan yli 30 vuotta neuvolantätinä ollut ihana ihminen!

Jahas, iltapalaa syömään, ettei vaan pääse laihtumaan... :kieh:

-Liiko ja Anni 5kk 5pv-
 
Iltaa!

Voi kele-tana-ttu näitä sivuja :kieh: ! Monta kertaa kun yritän kirjautua tänne niin aina et ei voi muka näyttää näitä sivuja kun ei löydy :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:!!!!!

Käytiin poijan kanssa tänään tytöissä taasen :whistle: ...meillä oli ryhmäneuvola ja meiän poika on ainoa poika siinä joukossa mut ei vauvoja olekaan kyllä kuin 4...
ja tuntuu muutenki et on ollu viime vuosi tyttövoittoinen tuttavapiirissä ainaki jos ei valtakunnallisesti...viime vuonna jesselle syntyi 4 pikkuserkku tyttöä ja yksi serkkutyttö ja tuttavapiiriin syntyi ainaki 4 tyttöä...

No niin asiaan kun tänne nyt kerranki pääsin....

Erika: Tervetuloa jutulle!!

Hexa: Meillä otetaan soseet hyvin vastaan, alkuun oli pientä syljeskelyä mutta nyt menee alas hyvin noin 3 vko ollaan maisteltu ja poika ite "auttaa" niin tyhjenee vielä joutusammin suu...me ollaanki tämmösiä sottapytty tahmatassuja :LOL:

Vaipat: Käytetään nykyjään Liberoa ja kokoa 4 ja väliin myös "isojen poikien housuvaippoja" kun vahingossa ostin koon 4 housuvaippoja Liberolta niin osottautuivat hyviksi...alkuun käytin Pampersia mutta kun jouduin ostamaan paketin Liberoita joulun aikaa, kun kaupassa ei ollut Pampersia niin Lberon käyttäjiksi siirryttiin...Pampersilta käytin niitä Active Fittejä...

Kakka-asiaa: Kiinteiden ja korvikkeen myötä kakka on muuttunut tummemmaksi ja kiinteämmäksi ja kakataan 1-2 kertaa päivässä...pelkällä rintamaidolla poika kakkasi kolmen päivän välein...Tänään syötiin luumua niin tulikohan siitä nyt massu kipeeksi :snotty: ...eilen ei sanonu luumusta mitään :| saas nähä kuinka repaleinen yö tulee...

Syysmami: Meille ei tullu 5kk:n rokotteesta kait mitään oireita, vähän saattoi olla joku päivä huonompi eli kärttyili mutta en muuta huomannu...

Milloinhan sitä uskaltaisi lähteä juhlimaan, mieli ois mennä mut en oikein osaa lähteä...ja ei varmaan jaksais ees juhlia kunnolla :saint: kuitenki on univelkaa ja pää ei kestä... B)...niin ja jos jaksaiskin juhlia "aamuun asti" niin sit pitäs mennä muualle yöksi tai poika yökylään et vois palautua seuraavana päivänä :D

Täytyy poistua itekkin nukkumaan. Mukavaa viikonjatkoa!!!!!

hille&poitsu 5kk+2vko
 
MOI! Olipas tullut tänään tekstiä! Täällä on siitä puurojen sopivasta alotusiästä ollut arpomista ja meillä oli tänään Jimin kanssa aika TAYSiin niin kysäsin samalla yleisohjetta gastroenterologiaan erikoistuneelta lastenlääkäriltämme noista puuroista, hän totesi että ihan kuten purkin kyljessä lukee, eli esim. Muksu-ensipuurot, joissa lukee 4-6kk voi aloittaa 4 kk iässä. Joku kyseli koostumukesta, se on enemmän vanukasmainen kuin puuro, ei ole hiutaleita löydettävissä. Neuvolassa on vähän sellaista moodi-meininkiä tädistä riippuen joka asiassa...

Muita sairaalakuulumisia refluksi-tapaukseltamme: koska pulauttelu/oksentelu on saatu siedettäviin mittoihin kiinteiden ja maidon sakeuttajan ansiosta seuraavan kerran ollaan yhteyksissä vuoden iässä. (Helpottavaa kun Losacia tai Prepulsidia ei nyt tarvitse aloittaa) Jos silloin vielä jatkuu samanlaisena tehdään luultavasti mahaportin kiristysleikkaus. Lääkäri vaan sanoi, että aina näistä lopputulos ei ole paras mahdollinen, koska mahaportti saattaa myös kiristyä liikaa leikkauksessa, eli onnistumisprosentti ei ole kovin hyvä... että toivotaan parasta, hänen mukaansa 2 % suurpulauttelijoista vaatii leikkauksen 1-2 vuoden iässä.

Liiko ja Koiramamma
- vähintääkin teitä ihastutan uusilla mitoillamme...heh heh, eli ikää viikkoa vajaa 6kk ja painoa 9155g ja pituutta 69,4 cm! Tämä on muuten 9 % ylipaino, toisin kuin neuvolassa meille aina toistetaan ilmeisesti ulkoa opeteltua fraasia, että ihan kivasti siinä se kasvaa omalla käyrällään... Mutta vasta 30 % ylipainossa aletaan vauvojen kohdalla reagoimaan. Nämä siis tarkistin erikoislääkäriltämme. Katsoin minun ja veljieni neuvolakorteista, niin me kaikki olemme olleet joltisenkin tämän kokoisia tasan vuoden vanhana ;) Huh huh lääkärikin kyseli, että miltä tuntuu tuo pojan raahailu ja pomputtaminen ja SUOSITTELI hyppykiikun hankkimista, eli HUOM! ainakaan lastenlääkäri ei ole kieltämässä hyppykiikkua. Ja sellainenhan meillä jo on tilauksessa =)

Muuta ruokamääristä sanottua:
Erik. lääkäri sanoi, että etenkin näin iso ja kovasti liikkuva lapsi alkaa tarvita vahvempaa ruokaa, eli lihaa vaan enemmän kuvioihin ja hän sanoi että päivittäisen puuropurkin ja vellipurkin lisäksi kannattas jo antaa yhtä pikkupurkkia vastaavan kokoinen annos vihannes-lihasosetta ja koko purkillenen myös hedelmäsosetta vrk:ssa. Mä oon siis antanut vaan puol purkkia noita soseita päivässä.

Sitten lääkäri kertoi, että jos kantaansa infektiopuolella kysyttäisiin Calmette aloitettaisiin uudelleen kaikille, täällä TAYSissa ollaan kuulemma helisemässä Pirkanmaan tuberkuloositapausten kanssa. Thanks god, sen poika sai jo 3pv vanhana. Pari päivää sitten oli Aamulehdessä juttu, että ensimmäinen vauva on saanut tubin Pirkkalassa!

Hexa
- niin tuskin tarvii mainita, että noilla meidän kilomäärillä ollaan suu auki kuin linnunpoikasella kun soselusikka lähestyy ja usein myös naama mutristuu itkuun ainakin jos hedelmäsose loppuu syöjän mielestä kesken ja siis ainahan se loppuu...
 
hexa esikoinen aloittii soseiden maistelut 6kk jälkeen ja oli juur tommonen.mitään ei mennyt alas asti.kokeile erilaisia lusikoita, parhaita on ne soseiden maisteluun tarkoitetut ihan pienet lusikat.voin sulle semmosen pistää tulemaan jos et mistään löydä.ja tietty sit vaan kun sitkeesti koittaa ja eri laatuja.perunaa ei tosiaan tuolle saanut meneen joten sitä oli turha tyrkyttää..kuulostaa siltä ettei ehkä teidän piipi ole vielä valmis aloittamaan soseita jos ei kerran ole lainkaan kiinnostunut asiasta!

nyt tällänen pikakommentointi vaan, täytyy lähtee pyykkäämään (meillä siis vieläkin pyykkikone rikki)kun pappa lupas tulla vahtiin poikia joilla on molemmilla elämiensä ekat korvatulehdukset :( näin sitä äitiä rangaistaan juhlimisesta |O
sit tarvis vielä lukee illan kokeisiin, mies on työhaastattelussa, heillä alkaa työpaikalla irtisanomiset..jes, kaikki menee pyllylleen kerralla.
 
Yleensä kaikki tuntuu antavan aamupäivällä perunaa yms. ja IP sit hedelmäsoseen. Onko tähän joku syy? Että voiko yhtä hyvin antaa AP hed ja IP pot?
Mulla ei olis henk koht ollu mitään kiirettä kiinteisiin, oisin varman pelkällä maidolla menny vielä pitkäänkin, mut tähän vaikutti poikasen tissilakot ja vähäunisuus. Yritän tankata häntä ettei heräisi:) Ei näytä auttavan.
Mua kehotettiin neuvolasta antamaan lusikallinen rypsiöljyä joka päivä, Niki siis lihotuskuurille. En ole antanut. Uskon että hän on ihan sopivan kokoinen ja energiaa ainakin tuntuu riittävän ja joka pv syödään hed ja pot ja vellit. Vauvat on erikokoisia niinkuin aikuisetkin, toiset on pulleita tässä iässä kun ei vielä liikuta niin paljon, mutta paino kyllä tasaantuu.
Onkohan Nappisilmä nyt siellä Thaimaassa kun ei ole linjoilla näkynyt, huhuu?
Oletteko jo istuttaneet vauvoja, minkä ikäisenä sitä voi tehdä?
 
Heippa!

Oonpas ollut tyhmä meidän neiti ei nuku päikkäreitä sisällä, tai nukkuu, kauheen itkun, huudon ja kanniskelun jälkeen! Nyt ekaa kertaa päätin tuoda vaunut sisälle ja löin neitoselle kypärälakin päähän ja vaunuihin ja sinne nukahti yhtä helposti kuin ulkonakin!! Olen ajat sitten lukenut tästä kikasta joka on monella tepsinyt, mutta nyt vasta tajusin sitä kokeilla, kun ulkona -15. Ihanaa kuinka helposti se kävi! :D
Päikkäreiden pituus on meilläkin lyhentynyt, ennen nukkui ulkona n. 3h ja nyt enää 1-2h. Jos pääsee molemmat päikkärit nukkumaan ulkosalla, niin meillä nukutaan 2:t päikyt ja jos ulkona nukutaan vaan kerran, niin sitten 3:t päikkärit, yhet pitkät ulkona ja kahdet miniunet sisällä.

Kakkaaminen on meillä lisääntynyt kiinteiden jälkeen huomattavasti. Ja kakka on kiinteää, ei ole enää sinappikone!! :D

Vaippoina meillä Liberot ja tykännyt olen! En kauheesti muita ole edes kokeillut.

Istuttamista suositellaan 6kk eteenpäin, näin ainakin muistaisin...meidän neito ainakin sylissä kyllä pyrkii koko ajan istumaan, mutta siinä kuitenkin itse tuen hänen istumistaan. Mutta eikö esim. syöttötuoleja sun muita suositella vasta 6kk iässä tai sitten kun vauva osaa istua tukevasti itse.

Meillä syödään hyvin soseita, kaikki maistuu ja hyvin pysyy suussa. Meillä käytössä juuri näitä pieniä "ensilusikoita", joita saa ihan marketeista ja on kyllä käteviä.

Oon kans miettinyt tota soseiden järjestystä. Kun tuntuu hölmöltä antaa niin aamusella pottua. Annan aamulla maitoa tai velliä ja sitten annoin vähän hedelmää. Päikkäreiden jälkeen anna sitten pottua....kai näihin pian löytyy joku järkevä käytäntö.... :whistle:

Nyt huuto kutsuu...

jkoo + Nella 5kk+3pvä :heart:
 
Daydreams: mulla on esikon jäljiltä sellainen pienipesäinen silikonilusikka, jota sairaalassa käytettiin ja sitten on Ainun silikonilusikka ja pari Baby Björnin isopesäistä lusikkaa ja tietty näitä metallilusikoita eli muumeja, savoniaa, vanhoja parittomia yms. Eipä tunnu olevan väliä millä lusikalla sitä tavaraa suuhun lappaa.. Pois se tulee kuitenkin. Kiitos tarjouksesta, jos ei tilanne helpota niin sitten kyllä kaikki avut ovat tarpeen. Esikoiselle puheterapeutti suositti savoniaa mutta lapsi itse pitää toisenlaisista enemmän, terävistä, jotka puheterapeutti siis raakkasi ensimmäisenä pois.

Tuntuu niin turhauttavalta. Kyllähän mä Piiperöisen todistettavasti saan syömään mutta en viitsisi taas lähteä siihen rumbaan mitä oli esikoisen kanssa. Hän kun oli siitä poikkeuksellinen, että joka ruokailulla piti ylisyöttää, jotta olisi kasvanut tarpeeksi. Mitä sanotte 1,5-2v lapsesta, joka syö 5 nakkia / ateria ja päälle 200g purkillisen rahkaa? Enemmän kuin aikuinen, mutta muulla keinolla ei saatu kiinniottokasvua aikaan.

Ehkä pitää tehdä tänään koko perheelle perunasosetta ja kokeilla, jos Piipiäinen suostuisi sitä syömään. Käyttää tissimaidon sitten hänen soseeseensa ja muille yömaitoa. :p Ettei päinvastoin. Esikko ei suostunut syömään tissimaidosta tehtyjä vohveleita. ;)

Jkoo: kiitos tuosta hattuvinkistä! Nyt meilläkin pikkuneiti nukkuu päikkäreitä vaunussa sisällä (kuinka kauan? ) riehuttuaan viime yönä. Hän keksi höpöttää klo 01, mikä tietty on hieman kiusallista sillä seinän takana on naapurin makkari ja meillä ei ole kunnollista äänieristystä.
 
Heips,

Meillä pikkumies on jo kokeillut syöttötuolissa istumista. 4kk neuvolas täti sanoi et voi istuttaa pienissä hetkissä. Puoli-istuvassa asennossa on jo pitkään istuskellut. Harjoitus tekee niin sanotusti mestarin.

Kiinteet on mennyt porkkana ja bataatti todel vaihtelevasti ja mitä tulee kellon aikoihin niin nekin vaihtelevat yleensä kyl ns. lounasaikaan annetaan, hedelmä soseita sit iltapäivä palax. 5kk neuvolas eilen asiasta mult kysyttiin ja kerroin et satunnaisesti saanut siihen täti tokas et ihan hyvä et saa välillä ja siitä se sit lähtee eteenpäin :) Kyl ruoka ainakin maistuu todel hyvin välil poika kyl kattoo mua et mitäs sä ny mienaat enx mä maitopulloa viel saanutkaan :LOL:

Höh... tänään näköjään toi rokote joka eilen saatiin alkaa sit kiukuttaa :headwall:
No täytyy mennä kattomaan jokos noille päikkäreille rauhoittuis.

Syysmami08 ja pikkumies 5kk ja 1päivä päälle
 
Pakko tulla tuulettaan, et meillä on eka hammas!! =)

Sinänsä hauskaa, et mun sisko sano sunnuntaina, et jos on serkkuihinsa tullu (sillä 3 lasta), niin hampaat tulee vasta kahden kuukauden päästä!!

Sit jatkuu kotihommat...

-Liiko ja Anni 5kk 6pv-
 
Liiko, onnittelut hampaasta!!
Meilläkin on eka hammas puhjennut tohon alas kulmaan ja neuvolantäti todisti että hammas se on, kun eka olin vähän epäileväinen, koska yleensähän noi etuhamput tulee ekaks... :D

niin ja sisällä vaunuissa meillä nukuttiin silti vaan vaivaset 30min. mutta pääasia että sain hänet helposti nukutettua vaunuihin!!
:p
 
Liiko Paljon onnea hampin johdosta! :)
Toivottavasti ehdin näpytellä muutaman rivin ennen kun neiti ilmoittelee parvekkeelta että päiväunet riittää...
Päiväunien lyhentymisestä on ollut juttua. Sitä ei meillä vielä ole tapahtunut. Yhtä pitkiä unia neiti vetelee kun ennenkin. Nukkuu ne aina ulkona/parvekkeella ja 3-3,5 tuntia menee aina. Illalla sitten nukkuu vielä yhdet tai kahdet 15-20 minuutin unoset.
Soseita meillä menee vaihtelevalla menestyksellä. Yhtenä päivänä syö oikein reippaasti ja sitten seuraavana päivänä ei tunnu maistuvan mikään. Vähän sellainen meininki tuntuu olevan, että yhtenä päivänä "tankkaa" ja toisena selviäisi pelkällä tissitelyllä. No, sitkeeesti täytyy joka päivä ja säännöllisesti tarjota, jos uppoaisi. Olen antanut aamulla vihannessoseita, päiväunien jälkeen hedelmää ja illalla sitten puuroa. Nyt ollaan parina päivänä maisteltu myös broileririisisosetta. Joka maistui tosi hyvin! Neuvolassa suositteli ottamaan tuon kananlihan mukaan, jotta saisi vähän enemmän kaloreita tämä meidän hoikkis.
:) Mutta kuten joku täällä sanoikin, ei kaikkien vauvojen tarvitse olla yhtä pulleita, eihän me aikuisetkaan olla kaikki samanlaisia. :)
Kakka-asiaa...Meillä tulee nykyään 1-2 vaipallista/pv. On tosiaan muuttunut kiinteäksi ja tummaksi. Aivan erilaista siis kun tuo "maitokakkka", jota meillä tuli 3-4 vaipallista/pv.
Lizard Tuli mieleen kun kerroit surumielisistä tunteistasi tuon kakan muuttumisen myötä, mulla oli samanlaisia ajatuksia kun saimme neuvolasta "luvan" aloittaa kiinteät. Itkua tihrutin matkalla neuvolasta kotiin ja ajattelin että "Äidin pikkuinen ei olekaan enään Äidin PIKKUINEN" ja surkuttelin tuota kuinka KAUHEAN nopeasti tämä vauva-aika menee. :'(
Täytyy siis nauttia tästä ajasta täysin siemauksin! :)
Huh...Meillä olisi miehen kanssa perjantaina teatteriin meno. Aivan ensimmäinen kerta kun mennään kunnolla kahdestaan johonkin Vilman syntymän jälkeen. Mummo eli miehen äiti tulee hoitamaan tyttöä meille. Jännittää ihan hirveästi... On ollut tosiaan mummon hoivissa aikaisemmin vain n. tunnin pätkiä pari kappaletta. Nyt kun vielä on parina viime viikkona ollut selvästi jotain eroahdistusta. :( Kun olen käynyt jossain harrastuksissani ja Vilma jäänyt Isänsä kanssa, on vetänyt joka kerta aivan lohduttomia itkuraivareita, joka kerta. Rauhoittunut vasta kunnolla kun olen tullut kotiin. Sitte vielä kun tuo meidän teatteri on tietysti illalla ja illalla Äiti on aina se ainoa joka "hädän hetkellä" saa rauhoittumaan. Ei pitäisi stressata vaan mennä ja nauttia yhteisestä ajasta miehen kanssa. Mutta minkäs teet... :( Sanokaa että stressaan aivan turhaa. :ashamed:

Erika ja Vilma 5 kk ja 3 pv
 
Moro taasen

Erika76, sulle sanon nyt, että stressaat aivan turhaan ;) ! Ei sillä tytöllä mikään hätä ole mummon hoivassa enkä usko, että mitään traumaa aiheutuu. Se on kaikille terveellistä, että pääsee välillä eroon toisistaan!

Hexalle symppausta soseiden syönnin kanssa :hug: . Tää ei varmasti nyt yhtään lohduta, mutta meillä syödään oikein reippaasti. Aina välillä kyllä kasvikset tulevat päristysten ja hymyjen kera suupielestä takaisin, mutta hedelmäsosetta uppoaa n. klo 19 maissa kokonainen purkki! Tosiaan ehkä turha sinun kiirehtiä niiden kiinteiden kanssa, kokeilet hetken päästä uudestaan sitten.

Että voiko yhtä hyvin antaa AP hed ja IP pot?
Vähänkö naureskelin, kun tää kuulostaa ihan joltain koodikieleltä :LOL: ! Mut joo Nikin emo, eiköhän se oo aika sama, milloin mitäkin sosetta leipäluukusta sisään tyrkkää.

Kakkaaminen on meillä harvinaistunut. Maitokakkaa tuli joka päivä 2 - 5 satsia ja nyt kiinteiden alettua kakka tulee kerran päivässä tai joka toinen päivä. Hyvin kyllä muuten pojasta huomaa, milloin se on kakkosasiaa pusaamassa: kuuluu ähinää ja ilme on hyvin keskittynyt, usein myös kulmat kurtussa :) . Koostumuskin on tietty aivan erilainen kuin maitokakassa.

Voi dd, kyllä suakin nyt potkitaan päähän korvatulehduksilla, pesukoneilla ja miehen työtilanteella :( . Elämä on epäreilua, mutta toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin :hug: . Täällä ollaan tukena huono äiti -kaverille joka tapauksessa :D !!! Se peli muuten, jota sulle mainostin, niin oli ehkä Caylus... en enää muista :) . Tossa pelissä vain on aivan surkeasti suomennetut säännöt :kieh: . Niistä ei saa mitään tolkkua! Mutta jos jaksaa opetella, niin on kyllä vaivan väärti. Me ollaankin nyt pelailtu säännöllisesti, kun netistä yhytettiin itsellemme peliseuraa. Joka viikko on kerran 3 - 4 kertaa geimailtu :) .

Päiväunet eivät ole täällä lyhentyneet. No, aamupäiväunet ehkä ovat vain 30 - 60 minuuttia useimmiten, mutta iltapäivällä ulkona menee edelleen se 3 - 5 tuntia. Illan pikkutorkut ovat jääneet jo useampana päivänä kokonaan pois. Yöllä syödään yhdesti, muuten heräillään jokusen kerran. Viime yö tosin oli ihana! Poika nukahti klo 22.30, söi klo 03.00 ja seuraavaksi klo 07.15 ja kasilta oli ylösnousu.

Liikon mussukalle onnea hampaasta :flower: ! Vilholla kyllä siintää hampaiden alut ikenen läpi, mutta ien kyllä tuntuu aivan pehmeältä, joten eiköhän tässä vielä jokin aika kuuluta hampaattomien kerhoon.

Istumisestakin oli puhe. Meillä poju tykkää todella paljon istua ja ollaan häntä sitten istutettukin, vaikka ei noin pientä vielä paljon saiskaan... istuu jo todella tukevasti! Samoin varaa jaloilleen seisotettaessa erittäin hyvin. Mutta tää jätkä tuntuu muutenkin olevan sellaista jäntevää voimamiestyyppiä (kuten kananmunan muotoinen isänsä ;) ... ), joten ei sikäli mikään ihme.

Kivoja kuviakin olitte laittaneet! Tiniillä oli vekkuli haalari hankittuna! Meillä on jo monissa bodeissa jouduttu siirtymään kokoon 74, vaikka pojalla on pituutta vain n. 67 senttiä... eri valmistajilla on kyllä tosi isot kokoerot!

Eipä tule muuta mieleen. Palailen taas astialle...

väpä ja Vilho, 5 kk ja 11 päivää :heart:
 
Hauska tuo teidän keksintö "huijata" lasta nukkumaan päiväunet sisällä! Hieno homma, että toimii! Poikanen nukkuu ihan missä vaan, mutta selkeästi kyllä ottaa pidemmät unet kerrallaan, jos pääsee ulos raittiiseen ilmaan nukkumaan. Vai onko hälläkin kyse vain vaunuista? Kokeilen seuraavilla ylikovilla pakkasilla tuota menetelmää!

Erika: jospa Vilma yllättäisi ja kaikki menisi loistavasti! Niinhän meidänkin poika yllätti viime lauantaina. Eroahdistuksesta ei ollut tietoakaan, vaikka jumppien aikana moista ilmeni. Uskotaan, että kaik luonnistuu ja sekä teillä että Vilmalla ja mummolla on hauskaa!

Kylläpäs DD:tä nyt koetellaan! Tsemppiä!
 
Meiän herralla tänään 6kk synttärit ja niiden kunniaksi alaleussa pilkottaa hammas :D

Syöttötuolissa on jo muutamia kertoja herra istunut, olen tuon tuolin aika hyvin "topannut" että pysyy siinä tukevasti.

Kalle syö aamupäivällä puuroa ja hedelmäsosetta, iltapäivällä sitten kasvissose mihin nyt oon sekotellu broileria. Hyvin maistuu.

Ja nyt palaa pullat uunissa :wave:
 
Oliko siis DD:n mies jo irtisanottu.....?jos näin oli tapahtunut niin voi paska ja tsemppiä työnhakuun. Kamalaa kuulla joka päivä noita irtisanomisuutisia.Koko ajan pelkään itsekin että onkohan mulla työpaikkaa johon palata, olen kyllä luvannut itselleni olla ajattelematta...mutta joka päivä kun kuulee uutisia niin pelottaa oma tulevaisuus.
Minä oon poikasta nukuttanut hamasta alusta lähtien vaunuissa sisällä...en ole tämmöistä hoksannut vinkkinä kertoa. Jos homma on mennyt tod vaikeaksi niin vaunut on melkeen varma keino saada nukutettua. Jossain vaiheessa jouduin käyttämään joka pv, nykyään harvemmin.
Eli minäkin pitäydyn tuossa AP HED ja IP POT, kun se kerran on ok :LOL:

Onnea kaikille hampautuneille! Jokos on hammasharjat ostettu? Täällä hammasharja odottaa...MUMMO on ostanut. Ihmevempaimii nykyään, tuossakin on ienharjaa puruleluu..H-harjaa ja mitälie renkuloita ja kaks erilaista paketissa.Kyä nää h-harjatkin on menny vaikeiks.
 
Heippä täältäkin. Olikos muut saanu kutsua rokotetutkimukseen siihen aivokalvontulehdus,verenmyrkytys,keuhkokuume,korvatulehdus jnejne.. meille tuli ja ilmottauduin jo,ku oltii ton kakkosenki kanssa siinä rotatutkimuksessa,mut nyt tuntuu että perun kyllä menemisen,on jotenki niin hurjan kuulonen ja nenänielunäyteet,verikokeet yms turhaa tuskaa.

Kiinteistä täällä oli myös puhetta ja meillä siis syötäisiin niin paljonkun annettaisiin tänään aamulla riisipuuroa n 1,5dl ja puol purkkia hed sosetta sekaan, päivällä bataattiporkkana mössöä noin 1,5dl illalla vähän velliä ja hed purkin loppu, ja näiden kaikkien väliin lukematon määrä tissiä, aivan mieletön syöppö mutta kyllä sen näkeekin tuosta kaverista että on ruoka-aikaan oltu kotona.

matkarattaat ostin kun hobby hallissa oli tarjouksessa 39? Carena Lie Back Lux -sateenvarjorattaat ehkä ne mahtuis esikon lätkäkassin kaa samaa aikaa takakonttiin...

ja ennen kaikkea tulis jo kesä,edes kevät... mä niin vihaan talvea ja kylmää...aarrgghh..

toi pipokonsti on muuten hyvä,oli yhes vaihees ainoo tapa saada esikko päikkäreille,kypärämyssy päähän ja vaunuihin, ja jo nukku. Wäinö taas nukahtaa vaikka lelukaaren alle kesken leikin... hih kiltti poika.

mut jep nyt pitää kyllä mennä itekki nukkuu heips...
nawi ja wäinö
 

Yhteistyössä