***SYYSMASSUKAT 2008***

Heipat kaikille ja olipa taas kiva huomata että uusiakin oli tullut,teretulemast :D

Tänään sitten oli varhaisultra ja huhhuh,sydän sielä pompotteli niin kivasti :heart:
Olo on kyllä todella huojentunut vaikka toki keskenmenon riskiviikkoja vielä piisaa mutta niin kovasti vaivannut se kun reilu viikko sitten oli kovaa alavatsakipua mutta näköjään se ei ollut hälyttävää.
Oli hieman pienempi viikkoihin nähden,kun nyt niitä on 6+2 niin meinasi että päivän parin heittoa voi olla mutta ei lähtenyt muuttamaan laskettua aikaa,mittaukset kun kuulemma alkuvaiheessa voivat vielä joissain tapauksissa heittää.

Hatunnosto kaikille jotka ovat vähentäneet herkuttelua,mulla se vielä vaikeaa mutta nyt taitaa pian helpottua kun pahoinvointi alkoi eilen,okseta ei ole vielä tarvinnut mutta pari kertaa on lähellä jo ollut..
Kiitos suhveli sulle tuosta vitamiinitiedotuksesta,eli syön sitten jatkossa myös kaksin kappalein :) Otatko sä ne kerralla kaksi vai toinen aamulla ja toinen illalla?
Perjantaina olisi sitten ensimmäinen neuvola.Jo alkaa tuntua kaikki todellisemmalta.
Katjuska-78 Toivotaan että tulisi selvyys poikasi nuhaan,eiköhän yksityisellä ainakin tutkita ja mietitä kunnolla.
 
snodgrass
Iltaa! Ja tervetuloa kaikille uusille! Ihanaa lemontree että sieltä löytyi se sydämensyke :flower: Minun pitää vielä huominen jännittää, sitten perjantaiaamuna katsellaan näkyykö mitään... hui!

Täytyy varmaan munkin alkaa syödä noita vitamiineja, kun niistä on niin paljon täällä puhuttu :) Ja hyvähän se varmasti onkin. Tosin d-vitamiinipillereitä ehdin ostaa ison paketin edellisellä yrityksellä. Onko niissä monivitamiineissa se D-kin valmiina? Taitaa jäädä edellen nämä siis käyttämättä.

Olen ollut niin epävarma tästä, että en ole edes soittanut neuvolaan vielä. Perjantaina ultran jälkeen sitten. Mutta jäi vaan sen keskenmenon takia vähän huono maku suuhun meidän neuvolantädeistä,(siis siitä miten asiaa siellä hoidettiin) siksi ei oikein innostaisi. Asiakaspalautettakaan ei oikein viitsi antaa, kun esikon kanssa käydään kuitenkin samaisella tädillä tod.näk. hamaan kouluikään asti :(

Tällä hetkellä mua ei synnytys vielä pelota, se tuntuu nyt niin kaukaiselta ajatukselta. Edellinen kokemus oli ihan ok, joskin olisin ollut ihan hukassa ilman epiduraalia! Suht nopea se mullakin oli, yht. vajaa 6 tuntia, joista ponnistusta tunnin verran. Nimenomaan se ponnistaminen olikin jotenkin ikävintä, ja mä taas ajattelin päinvastoin tällä kertaa pantata siihen asti, kunnes on oikeasti PAKKO ponnistaa. Jos vaikka tulis sitten nopeammin. Tuntuu että se kätilö vähän hoputti asiassa viimeks. Selällään oleminen tuntui hankalalta, mutta kätilö ei antanut kokeilla pystyssäkään, vaikka jälkikäteen ajatellen siihen kieltoon ei ollut mitään kunnollista syytä. Ensi kerralla aion olla päättäväisempi.
 
Iltaa vielä!

lemontree oon ottanut tabut silleen, että yksi aamulla ja illalla. Mutta en usko, että siinä mitään eroa on, jos ne samaan aikaankin ottaisi.

On kyllä kummallista, kuinka erilaisia oireet eri ihmisillä on... kun mua ei edes väsytä :D ainoat selkeät oireet edelleen alavatsan nippailu ja nännien arkuus. ja ainainen nälkä. niin ja se alavatsan pömppis :) mutta ei siis väsytä, ei yökötä, ei tunteet heilahtele... mutta neuvolasta puhelussa kysyivät oireita, ja ihmettelin kun ei pahoinvointia ole, niin sanoivat, että saattaa olla juuriki monivitamiinin ansiota että yökötys ja väsymys pysyy poissa. Miten teillä muilla samojen nappien syöjillä oli? huomaako vaikutusta?

Noniin, menipä taas turhanpäiväiseksi tämä mun kirjoittelu, taitaa olla aika mennä unimaailmaan.

PS. mä oon niiiiiiin kateellinen teille, jotka olette päässeet jo lähemmäksi raskauden konkreettisuutta neuvoloiden ja ultrien kautta! Nyt vaan vauvaliimaa kaikille ja hirmusesti jaksamista! :heart:
 
Tervetuloa taas uusille plussanneille!! :flower: :flower:
äityliini07 neuvolaanhan täytyy ottaa yhteyttä ennen rv 7, viimeistään ennen rv 10. useimmissa paikoissa eka ultra on rv 12 paikkeilla.
miia ei noi raskaatkaan nostelut lisää keskenmenon riskiä mitenkään, mulle ainakin lääkäri näin sanonut.eri asia sitten jos mahaan sattuu jotenkin että esim. tulee kova isku mahaan.
maariankämmekkä kyseli synnytyspeloista niin mua ei (ainakaan vielä) synnytys pelota kun viime kerta oli suht. "helppo". Olin sairaalaan mennessä jo 6cm auki ja kätilön painostuksesta otin epiduraalin muutama tunti saapumisesta eikä siinä sitten mennytkään kuin pari tuntia niin vauva oli jo sylissä.Joku täällä sanoikin että pelottaa jos nyt tulee vielä nopeammin kuin aiemmin, sitä mäkin oon miettiny et mahdanko sinne sairaalaan sit ees ehtiä kun matkaan menee melkein tunti...kuhan vaan ei tarvis autoon synnyttää :)
lemontreeihanaa kun pääsit jo kurkkaamaan pikkusta!
enpäs nyt muista pitikö vielä johonkin vastata...omaan napaan sen verran että mulla on ollu ihan kamalia selkä kipuja, pojan kymmenen kilookin tuntuu sadalta.Tänään mies varaakin meille varhaisultran, mun on välillä mahaa repinytkin niin kummallisesti että nyt on kyllä päästävä kattomaan että mitäs siellä mahassa tapahtuu.pitäkää siis peukut pystyssä mulle :) Onneks sentään karmeempaa pahoinvointia ei oo ollut.Kauheen monet teistä puhuu rintojen arkuudesta ja mulla ei oo tollasesta tietoakaan!mutta eipä kyllä ollut viimekskään..nyt aamupuuron keittoon
:wave:
 
Tervetuloa uudet!! :flower:
lemontree, voit varmaan kuvitella, että kun vuosi sitten ku-raskauden aikaan mulla oli vasemassa tuubassa elävä alkio kiinni, ja ultrassa kuulu sydänäänet, ja samalla koko ajan tiesin, etten tule ikinä saamaan tätä lasta syliini, niin etten ikinä unohda sitä tikutusta, mikä ultrassa kuulu... :'( Mutta ihana, että sulla on kaikki hyvin, ja että pääsit jo kurkkaamaan pikkusta! =)
Tuosta synnytyksestä...
Mies jo kyseli eilen, että mihinkäs suuntaan aion lähtee sit synnyttää, meiltä kun saa mennä OYS:aan tai KAKS:aan. Minä en ole edes ajatellu vielä asioita noin pitkälle. Mies tuntuu olevan aika 100%varma, että tämä on kohdussa kiinni, ei ulkopuolella. Itse en ole ollenkaan varma, ennen kun saan sen ultrassa nähdä.
Mutta nyt muille hommille.
Sisu ja toukka 5+5
 
Huomenta kaikille...nyt näin suht hyvin nukutun yön jälkee jos jaksais taas kirjoitellakin enemmän. :)

Eli Diorille tervetuloa mukaan ja onnittelut :heart: :flower: Ilmoittele laskettu aikasi sitten kun tiedät, niin saadaan sut oikeeseen kohtaan listalle. :)

Lemontreelle onnittelut sykkeen löytymisestä. :heart: :D

ja Snodgrassille tsemppiä kans, kun ultraan meet...eiköhän ne sykkeet sielläkin löydy. =)

Ois niin kiva itekin käydä tuossa alkuraskauden ultrassa, mutta ei anna talous nyt yhtään periks, kun ukolla työharjoittelu ja ei taida paljoa hommia jaksaa tehä sen lisäks enää. Että muutenkin tosi tiukkaa nyt ja tänään sitten menee viel ties mitä sinne korvalääkäriin. :| Pakko vaan luottaa, että kaikki on pikkuisella hyvin....

Sisu kyseli noista hiivalääkkeistä, niin enpä osaa sanoo mikä käy...apteekissa varmasti osaavat neuvoa =)

Synnytyspelosta on ollut juttua eilen, niin ei mua synnytys varsinaisesti pelota, mutta sellainen mukava jännityksen kutkutus tulee, kun sitä ajattelee. Mulla ensimmäinen synnytys kesti 16 tuntia ja epiduraalin otin. Nyt kun Nuutti syntyi, niin oltiin ensin sairaalassa 41 tuntia odottamassa, että alkais kunnolla jotain tapahtumaan kun lapsivedet alkoi tihkumalla tulemaan. (molemmissa mulla on tullut vedet tihkumalla) No sitten kun alkoi tapahtua, niin synnytyksen kestoksi tuli 3,5 tuntia ja oisin kyllä puudutteen ottanut, mutta lääkäri ei sitte ehtiny paikalle, joten ilokaasun voimin poika sitten syntyi. Kyllä sitä varmaan tälläkin kertaa tekee mielessään suunnitelman, miten kaikki tulee menemään, mutta sehän siinä hauskaa onkin, kun käsikirjoitus muuttuu matkan varrella koko ajan ja lopulta kaikki menee ihan eri tavalla kuin itse on alunalkaen ajatellut. :kieh:

Mutta joo...meillä tänään tosiaan tuon pojan kanssa se lääkäri. Katsotaan onko liimakorvasta kyse ja onko aiheellista leikata risat tai putkittaa tai sekä että... Vasta vuoden ikäisenä ne noita toimenpiteitä tekee, mutta pääsis nyt jo sitte jonoon jos tarve vaatii. Lääkäri ei halunnu enää antibiootti kuuria kirjoittaa ellei oo ihan pakko, kun toiselle ei kehity muuten vastustuskykyä ollenkaan. :/ Kauhee yskä on nyt tullut pojalle nuhan kaveriks... kauheeta kattoo, kun pieni sairastaa. :( vaikka nytkin iloisena kuitenkin leikkii tossa...

(.) Mua paleli yöllä ihan kamalasti ja pakko on juoda, kun mulla tuntuu tosiaan öisin olevan tuo öklö olo enemmän kuin päivällä. Eipä oo koskaan ennen näin ollut. Mietinkin, että mikäs mörrimöykky sieltä on tulossa. :LOL: Sellaista repivää kipua kans tuntuu välillä, jos kääntyy turhan nopeesti, mutta vaikuttaa ihan normaalilta kuitenkin. Kauhee pullotus oli kans ehtoolla taas kun nukkumaan mentiin.

mutta nyt pojalle maitoa antamaan :wave:
 
Mä oon täällä taas naama vihreenä.... :headwall:
Pitäis koko aika olla syömässä jotain suolasta että pysyis tolpillaan mutta ei vaan avokonttorissa oikeen pysty!

Eilen kävi töissä 'hauska' insidentti kun meille oli töihin tullu joku näyte numero jostain perhe lehdestä ja työkaveri sitten kiikutti sen mulle ja sanoi että saat tämän sillä ehdolla ettet saa kauheeta vauvakuumetta sillä meillä ei voi jäädä mammikselle vielä moneen vuoteen. Ja sitten kaikki tossa hihittelivät yhdessä... Kiva fiilis tuli siinä yritellä naureskella mutta sanoin kyllä suoraan että onhan tällasilla nuorilla naisilla tietysti aina se mahdollisuus ja mikäs siinä jos sen aika tulee.. mut oli vaan jotenkin NIIN kiusallinen hetki!

MEillä olisi meidän pääsuunnittelijan näyttelyn avajaiset ens to ja eilen yritin löytää jotain vaatetta sinne.. toivotonta sanon minä.. Maha pömpöttää niin paljon että piiloon pitäis ehdottomasti saada mutta mamma vaatteet on kyllä vielä aivan liian aikaisia.. voi kun aika menisi jo pian ja masuasukki jaksaisi pysyä mukana matkassa niin pääsisi jo kertomaan töissäkin eikä tarviis enää salailla.

Olen kovasti pohtinut sitä varhaisultraa..... Se maksaa kyllä aika paljon, varsinkin täällä helsingin seudulla mutta mitä sitten. Haluisin vaan nähdä että kaikki on hyvin, ja vaikka kaikki ei olis hyvin niin haluisin nähdä senkin..
Mutta toisaalta jos antais vaan ajan kulua niin kyllä se eka ultra tulee sieltä sitten ajallaan!

Täällä siis pahoinvointi kiihtyy entisestään mutta onneksi ollaan jo ihan viikonlopun korvilla :flower:

KAIKILLE MASUASUKEILLEMME LASTILLINEN VAUVALIIMAA TAAS KERRAN!! :heart:
 
Onnittelut Lemontreelle masukin tapaamisesta :)

Minäkin varasin varhaisultran kahden viikon päähän. Silloin tulee täyteen tasan 7 viikkoa. Luin vauvalehdestä, että varhaisultraa suositellaan erityisesti silloin jos on aihetta epäillä tuulimunaraskautta tai keskenmenoa. Tietääkö kukaan millaisia oireita siitä sitten tulee jos mahdollisesti raskaus olisi tuulimuna. Mulla on hirveä stressi, että mahtaako tämä mennä kesken ja jos menee, niin onko jotain ennakko oireita verenvuodon lisäksi. Viime yönä näin untakin, että keskenmeno tuli. Raskausoireeni tällä hetkellä rajoittuu ainoastaan rintojen arkuuteen, vatsassa ei tunnu mitään paitsi turvotusta. Voiko se olla oire jostain...

Tsemppiä ja jaksamista kaikille masukeille :)
 
Edelliseen lisäten.. tarkoitin, että voiko se tarkoittaa jotain, kun ei vatsassa tunnu miltään. Hirvittävä tämä keskenmeno pelko, sitä kun niin yrittää vahdata kaikenlaisia oireita mitkä mahdollisesti liittyisivät keskenmenoon tai tuulimunaan.
 
syysmami Tiedän tunteen,mutta yritä vaan ottaa rauhassa =) Mulla esikoisesta ei mitään tunteita ja todettiin vasta tosi myöhään. oli siis ylläri... ja sit tossa välissä keskenmeno,mutta nyt menen päivä kerrallaan ja yritän olla ajattelematta koko raskautta. Poika pitää kyllä vauhdissa niin että ei voi kauheesti pohtia =)

Muuten täällä oireita ei kamalasti,väsymystä ja öllöä oloa välillä. Ruoka ei ihan kamalasti maistu,hyvä niin :LOL:

 
Minäkin tänään keräsin "rohkeuteni" ja soitin neuvolaan ajanvaraukseen. Kahden viikon päästä eka kerta ja siitä viikon päästä lääkärineuvola ja ultra. Neuvolantäti laski raskausviikot, että nyt pitäisi olla 6+4, mut tiiä noista. Menkat on kumminkin ollu niin epäsäännöllliset, hajontavälillä kierron pituus 24-31pv. Pissapurkit saan hakea etukäteen neuvolasta. Nythän tää alkoi tuntua konkreettiselta - ja pelottavalta.

Aikaisemmat raskaudet meni niin huomaamatta ohi, ekan kanssa ei tajunnut jännittää/pelätä mitään ja toisen kanssa ei kerinnyt, kun oli reilun vuosikkaan kanssa niin paljon hommaa. Mutta nyt, oon surffannu kaikki keskenmenot, tuulimunat, kohdunulkoiset läpi - kyllä se niin on, että tieto lisää tuskaa.

Paleleminen on helpottanut vähäsen, yöllä tarkenee jo. Eikä väsytä niin hirvittävästi, ehkä tuo pimeän selän taittumisella on asian kans jotain tekemistä, samoin kun on lunta ja pakkasta. Karkkia tai muutakaan herkkuja en oo nyt hirveästi syönyt, ajattelin yrittää, että josko saisin itellä kans pidettyä karkkipäivän. Ja varsinkin kun mä en syö oikeastaan muuta karkkeja kuin salmiakkia, eikä se ole näin raskausaikana kaikkein suotavinta herkkua. Tuorekurkkua ja salaattia menee ihan älyttömästi, samoin ruisleipää. Klemmareita ja appelsiinejä tekisi mieli, mut niistä aukee suupielet.

Yksi työkaveri tietää tästä raskaudesta. Muille ei oo ajateltu kertoa ihan vielä, töissä yritän välttää kertomasta, kun voi käydä silleen, et työtkin sitten vähenee. Mulla on tuota ylimääräistä painolastia semmoiset 10kg, joten aika hyvin vielä peittyy sillä. Ja talvella voi käyttää löysiä pooloja yms. neulepaitoja ja fleecepaitoja. Jotenkin vain tuntuu, että en halua kertoa, kun ei tiedä miten tässä käy. Mulla on kyllä tosi pessimistinen olo.

Mulla todettiin 1,5 vuotta sitten toisessa munasarjassa kysta. Silloin oli tosi paljon tulehduksia alapäässä, mut ne rauhoittui kun kierukka poistettiin. Nyt vain välillä vihloo ihan samassa kohden ja samalla tavalla kuin se kysta oireili - en tiiä, johtuukohan hormoneista tämä "ahdistunut olo"?

Mutta hyviä vointeja itse kullekin - ehkä tämä tästä taas aurinkoistuu =) =)
 
Tinii, voi jessus, kiva tilanne sulla ollu töissä. Meillä alko asia mennä niin päin, että kaikki uteli, että millonkas se sisu alkaa toista tekee, kun ikäeroa tulee muuten liikaa... :headwall: Olis niin monesti tehny mieli sanoa, että just juu, jos vauvaoja vois kaupasta ostaa kun maitoa konsanaan, niin kuvitteletko että mun lapset siinä tapauksessa vielä olis kaupassa? :kieh:

Syysmami, jep, nää on perusteet varhaisultralle. + tietysti esim. mun tilanne, että on yks ku takana, ja uutta raskautta on odotettu alkavaksi, leikkaava lääkäri kehottikin käymään ultrassa viimeistään 7. raskausviikona aikana. Mut jos ylimääräistä löytyy, niin tehdäänhän se kenelle vaan, kun maksaa tarpeeksi. Paljonko varhaisultra maksaa yksityisellä ja suostutaanko kunnallisella edes tekemään ilman kunnon perustelua?

(.) Voi mun päätä...Uskotteko, vaikka ei ole tilanteesta tietoa, että saako sitä edes syksyllä perheenlisäystä, niin silti mulla on täälä jo taloon huonejärjestys-vaihtoehdot valmiina, miten muutettais (meillon aika iso talo, ja monta makuuhuonetta, niin niitä tässä pähkäilin )... Ja katsoin jo matkarattaita netistä (osaisko joku suositella hyvää merkkiä? Pitäis olla helpot kasata, ja lähinnä nukkumista varten ne tulis. Siis ettei yhdistelmiä tartteis joka mummola-reissulle roudata mukaan, voi muuten meidän v40 volvo-parka tulla ahtaaksi, kun survoo sinne vaunut, 2 lasta, 2 aikuista, 2 koiraa, joista toinen on isohko, ja kaikki matkatavarat... )... Voi hyvänen aika. Välillä pitää ihan ravistaa itseään hereille näistä unelmista...

No niin, en vinu olla paljastamatta mitäs nytissä tätä uutista. Noo, täällä palsta-maailmassa kai saanee hehkuttaa?
Sisu ja toukka 5+5
 
Kiitos kannustuksesta äippä0806, tosi asia on, että tieto lisää tuskaa ja mitä enemmän lukee asioista sitä pöpimmäksi vain tuntee itsensä.

Synnytyksistä on ollut puhetta.. Minua ehkä hieman pelottaa seuraava synnytys, koska ensimmäisen synnytin jo viikolla 29 ja kesto oli 15 tuntia, toisen viikolla 39 kesto 1.50min. Toisesta kerkesin sairaalassa olemaan vain puolituntia, joten vähän jännitää, että miten tämän kolmannen kanssa kerkiää sairaalaan asti.
 
Mä tuolla olinkin kans lueskelemassa Mitäs nyt-puolella ja huomasin, että siellähän se meidän Sisu oli vauhdissa :whistle: :D

Juhlamokan viestiä kun luin, niin aatelin ensin kauhuissani, että ompas sulla ihan kummat mieliteot, kun kelmmareita tekee mieli...kunnes tajusin, että tarkoitit tietysti klementtiinejä eikä noita paperiliittimiä :LOL: :ashamed:

Mä en muista enää mitä maksoi varhaisultra yksityisellä kun viimeks kävin...niissäkin eroja varmaan siinä 70-100 ekee noin. ja juu rahalla saa vaikka mitä...

katjuska ja vilpertti 6+3 :heart:
 
Joo, "ammattislangia" toi klemmarit - niitä oon hyllyllä käyny nuuhkuttelemassa - samoin kuin suolakurkut on nyt YÄÄÄKKKK!!! Ihan kuin ekalla kerrallakin.

Täällä toi eka neuvola pitää olla heti kun rv on täys 8 ja sit toi ultra heti kun on rv 9 täysi. Näytti, että oon tosi hankala tapaus, kun en voinu suostua heti ekana ehdotettuun aikaan. Miten te töiden kans saatte nuo sumplittua? Meiltä ei niin vain voi ruodusta livetäö työvuoron aikana. Töistä puheenollen, pitänee kohta sinne lähteä.
 
vuh
Hassua, ei meillä vaan ole mitään pakkoa, että eka neuvola pitäis olla tietyllä raskausviikolla... Tai sit mä en vaan tiedä siitä mitään... :xmas: Mä en vielä edes ajattele soittavani neuvolaan. Töissä on järkky kiire ja muutenkin pitää vielä makustella asiaa itsekseen. Ihana ois kyllä nähdä ultrakuva, kun yks keskenmeno on mullakin historiassa ennen esikoista. :(
 
Sisu, Minun tietojeni mukaan varhaisultraan kunnalliseen ei ainakaan turunseudulla pääse ilman "pätevää" syytä. Yksityiselle joutuu menemään ja maksaa 70-100 euroa. On se hirveä summa, mutta, kun ei sitten millään jaksa odottaa sinne 12 viikolle. Minulla odotusta varhaisultraan 2 viikkoa ja sekin tuntuu ikuisuudelta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuh:
Hassua, ei meillä vaan ole mitään pakkoa, että eka neuvola pitäis olla tietyllä raskausviikolla... Tai sit mä en vaan tiedä siitä mitään... :xmas: Mä en vielä edes ajattele soittavani neuvolaan. Töissä on järkky kiire ja muutenkin pitää vielä makustella asiaa itsekseen. Ihana ois kyllä nähdä ultrakuva, kun yks keskenmeno on mullakin historiassa ennen esikoista. :(
Joo, mäkin löysin mun vanhat äitiyskortit, silloin on ollut ekat neuvolat rv 10 ja lekuri rv 11.

Nyt rupes ahistaan vielä enemmän, mun tämän hetkinen lähtöpaino on nyt sama kuin molemmissa loppupaino.

Lähden töihin ennen kuin kehittelen muita neurooseja tai ahdistuksen aiheita :headwall:

Hieman neuroottinen Juhlis
 
Iltapäivää kaikille!
Täällä pohdiskelen oireettomuuttani.
Nännit on arat ja rinnat suurentuneet aika lailla, mutta ällötysolo on poissa.
Toivottavasti ei tarkoita mitään hormoonien liian vähäistä tuotantoa.
Esikoisesta ei ollut ennen kuin viikolta 12 eteenpäin ällöä oloa jatkuvasti...

Hurjia mielitekoja on esim. etikkakurkkuun ja etikkapunajuureen sekä tuommoiset makeahkot chilisoosit maistuisi aika ihanilta!
Suklaavanukkaat ja -patukat on ihania!
Töissäkin kattovat kieroon, kun syödä mutustelen hyvällä omalla tunnolla ja nuuhkin ruokien hajuja....
Olen siis keittiöllä töissä, hih!
Yksikin aamu piti saada ihan vastapaistettua naudan jauhelihaa :)
Hei haloo, minä joka pidän eniten kanasta ja kalasta.....

Toivottavasti huomenna saan jotain enemmän tietooni siellä neuvolassa...
Ainakin ultraa toivoisin mahdollisimman pian.
En tiedä tämän alueen ultrista, mutta ainakin esikoisesta pääsin kolmeen ultraan, sillä kiertoni on aina olleet mitä sattuu...

Ihanaa lukea, miten paljon meitä jo on!
Kyllä saa taas Suomi veronmaksajia, niinkuin mieheni eilen hauskasti asian mainitsi...

Vauvaliimaa meille kaikille ja kivaa viikonlopun odotusta!
Eihän tämä elämä muuta olekkaan kuin jonkun odotusta, eikös niin :)
 
Snodgrass kyselit monivitamiinin d-vitamiinista, niin kyllä sekin kapselista löytyy. Käy katsomassa multitabsin sivuilta tuotetiedot, siellä on kaikki, mitä se sisältää. Tosin en tiedä, paljonko se päivittäinen d-vitamiinisuositus on, eli en tiedä onko siinä sitten tarpeeksi...

Kävin tuolla Tiniin jo alkusivuilla kertomalla nettisivustolla, www.tekay.fi, katselemassa niitä keskenmenoriskejä... tietääkö kukaan, miksi rv 10-13 selviytymismahdollisuus hiukan laskee kuin mitä se on rv 6-9 on? Ja sitten se palautuu taas rv14-17 isommaksi. Miksi siis välissä tuollainen tipahdus?
 

Yhteistyössä