***SYYSMASSUKAT 2008 heinäkuun helteissä***

Heippa vaan!

Kiitoksia uudesta pinosta =) :flower: ja tervetuloa uudet!

lihansyönti Minä en syö punaista lihaa ollenkaan. En niinkään eettisistä syistä, mutta en vaan pidä mausta enkä koostumuksesta. Pienestä pitäen jo ollut huono syömään lihaksia :D Kalaa kuitenkin syön ja joskus saattaa mennä vuosia etten koske edes kanaan, mutta tän raskauden aikana oon hieman yrittänyt petrata kanan kanssa. Sen sijaan sitten tofua ja kasviksia menee paljonkin. Mies kylläkin on ihan lihansyöjä ja tarkka lihoistaan :D muttaonnksi on jo tottunut meikäläisen kasvispöperöihinkin ja syö niitä mukisematta kun tarjotaan, toki toisinaan teen hänelle myös liharuokia parhaan taitoni mukaan... toisinaan hieman hankalaa kun en itse niitä maistele, mutta kaikki nekin on tähän asti tulleet syödyksi.

tutustuminen synnärille pitää ainakin Jorviin itse varata sitten kun on tarpeeksi viikkoja kasassa, en nyt muista kyllä millä viikoilla sinne sai mennä tutustumaan..

Täällä on ollut muutamana yönä kun nousee vessaan, sellaisia äkkinäisiä viilteleviä kipuja pakaroissa, voisko olla liitoskipuja? Meinaa jalat mennä alta, mutta ei kestä kuin sen hetken vaan. Selkäkin pikkasen oireilee, toivottavasti ei pahene enempää.

vauvavakuutus saatiin, viimeisenä mahdollisena päivänä.. tietenkin. Vaihdettiin samalla siis vakuutusyhtiö kokonaan Tapiolaan. Nyt odotellaankin laskuja sieltä, tulee mukavasti kaikki saman aikaan.. onneksi kesälomarahat tulee sitten tän kuun lopussa niin saa laskut maksettua!

vauvan asento mulla ei ole hajuakaan miten päin tämä kaveri tuolla masussa asustelee, taitaa vielä pyöriä miten sattuu kun potkuja on mun mielestä vähän joka paikassa, tai sitten pikku-apina siellä vaan nyrkkeilee samalla kun potkii :LOL:

Nyt mä jään odottelemaan ruokiksen alkamista, aurinkokin rupesi paistamaan :wave:

Meripihka ja Pikku-apina 27+6 huomenna vaihtuu viikot!
 
Huoh.. Saako vähän purkautua?

Olin tänään kontrolleissa ja taas alkoi keittämään. Ensimmäinen lääkäri ok, totesi, että proteiinia virtsassa ja kontrolleihin kun tämä kontrollilabra ei ollutkaan puhdas. Mutta toinen lääkäri. Ihmetteli, että miksi olen sairaslomalla kun kuitenkaan työ ei ole 'heinäpellolla huhkimista'. No kun en pääse liikkumaan edes sitä 100-200 m:ä ilman suppareita ja eihän opettaja voi vain istua koko päivää paikallaan liikkumatta! Mittasi kohdunkaulaa melkein 1,5 cm enemmän, kuin 3 viikkoa sitten edellinen lääkäri ja paikat kuulemma ei olleet pehmenneet ja auki, niin kuin edellisellä kerralla oli pehmeää ja sormelle auki vaikka kuinka pitkälti. No, ehkä näin suuret viikot muuttaa asenteita. Mutta silti! Käskettiin liikkua ihan normaalisti, paitsi että ne lajit, joita harrastan ovat nyt kiellettyjä. Suosittelivat joogaa!!??!! Joogaa!! Hyvä tavaton, jos normaalisti harrastan rappellingia eli köydellä alas vesitornista tai kalliolta tulemista niin nyt pitäisi harrastaa joogaa!! Ja pyöräily on myös kiellettyjen listalla, työmatkat kun 12-13 km suuntaansa on tullut fillarilla ajettua. Ei kuulemma keho kestä muuten synnytystä. Tähän saakka on vannotettu, että mitään ei saa nostaa ja nyt sanottiin että tottakai kauppakassit pitää kantaa ja muutenkin saa raahata ja nostella ties mitä. Taitaa olla niin, etten kuitenkaan lähde noita pihalaattoja ylös ottamaan ja hiekkaa alle kärräämään, vaan hissutellen eteenpäin, ehkä vähän pidemmässä lieassa kuin tähän saakka. Toisaalta viime viikolla olisivat jo osastollekin ottaneet lepäämään.

Meidän esikko on 4v, siksi hänen omatoimiset kylpynsä hieman hätkähdyttivät kun samaan aikaan luetaan 4v lapsen hukkumisesta pihan lammikkoon.

Voi arvatkaas, serkullani on häät samana päivänä kun on meillä LA. Voi vitsit, kuinkahan tässä tulee käymään? Luultavasti oli niin tai näin pitää miettiä mitä päälle sillä vaikka pikkusisko olisikin syntynyt, tuskin sitä on äkkiä kutistunut jakkupukuun mahtuvaksi. No, se on sitten sen ajan murhe. Ainahan eteen voi tulla vaikka mitä yllätyksiä.

Onko teillä muilla öisin / nukkuessa hirveitä hikoilukohtauksia ja suppareita niiden aikana? Kun herään suppariin hiestä litimärkänä, niin että silmäkuopatkin vain valuu hikeä. Johtuukohan se näistä lääkityksistä?

Onko teillä kenelläkään muulla ongelmia löytää tarpeeksi korkealle yltäviä rattaita / vaunuja? Kun tuntuu, että meidän uusissa matkarattaissa joutuu työntäjä kulkemaan ihan selkä kippurassa.

Hikasta:
Vielä en ole hikkaa havainnut. Ehkä se tulee myöhemmin. Esikolla on vasta viime vuosina alkanut olla hikkaa. Lähinnä sen jälkeen, kun Mikki Hiiren kerhossa oli Akulla hikka. (telkun la aamun lastenohjelmat vuosi sitten)

Lihasta:
Meillä ei muuta syödäkään, kuin lihaa. Tosin tuon esikon erityistarpeiden vuoksi on meillä ruokailut muutenkin olleet kaikkea muuta, kuin 'normaalia'. Proteiinia mahdollisimman paljon niin saadaan kasvua aikaan ja rasvalla sitten massaa. Vanhempien esimerkki ja kodin ruokamallit ei kyllä periydy, meilläkin äitini yritti jatkuvasti syöttää kaiken maailman rehuja, mutta sai aikaan vain sen, että musta tuli fanaattinen 'terveellisen' ruoan vastustaja. Mieluummin olen nälässä kuin syön kasviksia. Kun äiti leipoi sämpylöitä niin hän laittoi niihin nokkosta tai porkkana. Senpä vuoksi en leipää enää syö.

Mutta nauttikaa hyvät ihmiset nyt vatsoistanne! Tälläistä onnea, jossa lapsi kulkee mukana koko ajan ja hänestä pystyy huolehtimaan jokaisella solullaan ei montaa kertaa elämässään voi kokea.

Hexa ja pikkusisko 30+3
 
snodgrass
MOikka!

Oottepas paljon ehtinyt jo kirjotella! =)

Pienpavulle :hug: ! Kyllä tää raskausaika tosiaan on sellasta, että suhde omaan kroppaankin joutuu koetukselle. Mua on lohduttanu se, että toisaalta kaikkien niiden juttujen, painonnousun, rintojen muuttumisen yms. ohella tää mun kroppa osaa ihan itse minusta riippumatta kasvattaa elävän täydellisen vauvan!

nyyttimyylle tsemppiä myös! Toivottavasti se jalka saadaan kuntoon.

daydreams hui mikä yö! Ja nyt pitäis jaksaa päivä kukkua lapsen kanssa... voimia! Toivottavasti saisit ensi yönä nukuttua vähän paremmin.

hille mä kans jo ihan haikeana mietin et kohta tätä masua ei enää oo... Ajattelin kyl silti synnyttää koska haluun toisaalta kovasti nähdä neposenkin ;)

hippopotame voihan per..jantai! Miten voi toisen paperit hukata tolleen! :eek: Kummallista toimintaa.. Toivotaan et löytyvät pian.

zucchero ja Niihu pohti sitä hikkaa. En oikein osaa sanoo siitä nopeudesta, ei se ainakaan esikoisella mitenkään niin erityisen nopea ollut. Muistan et ihmettelin sitä säännöllisyyttä, et miten se voi potkia tarkasti kuin sekuntiviisari - mut se siis olikin se hikka.

Odotan neuvolaa joka on ylihuomenna, et sais täti katsoa miten päin tää pikkunen siellä on. Kun jatkuvasti nykyään tuntuu potkut tohon päälle eteen, välillä tuntuu kuin se pyrkis siitä ulos.. :D Esikoinen taas tassutteli masun sisäseinää pitkin aika rauhallisesti. Tää vaan huitoo jotenkin omituisesti, välillä menee melkein koko mahan poikki joku käsi tai jalka ja tuntuu hullulta.

snodgrass ja neponen 30+5
 
Ihana uus pino, kiitos katjuskalle!! varpaatkin on jo valmiina että tuohon alle voidaan sitten alkaa listaamaan tuotoksiamme :heart:

Aloitetaas eilisellä masukuvalla eli rv 30+5


Neuvolassa oltiin tänä aamuna ja kesälomasijainen osoittautui oikein mukavaksi!
sieltä vähän kuulumisia:

RV 30+6
Painonnousu +270g/vk :eek: (järkytyin että noin paljon mutta tätsykkä sanoi että niin pitääkin olla nyt kun pieni kasvaa kovaa vauhtia valmiiksi tähän maailmaan) yht. 6,9kg :eek: :eek:
Turvotus +/- eli hieman alkaa olla ja sormukset onkin pakko jättää ainakin yöksi pois...
Pissa puhdas -/-
RR 135/93 (jotain ramppikuumetta aina kun arvot kotona hyvät)
SF 29cm
lapsiveden määrä N (normaali)
tarjonta RT
syke tasanen 138
liikkeet ++

varattiin nyt lääkäriaika viikolle 35+6 ja neuvolathan nyt ovat sitten kahden viikon välein, pian jo viikon välein...

Hikasta olitte puhelleet ja mä en kyllä ainakaan ole huomannut meijän neidin hikkailua... kovasti hyörii pyörii ja jatkuvasti tunkee kantapäätä vatsanahasta läpi, toistaiseks ei onneks oo onnistunut :D

Meijän neito on kyllä selvästi raivotarjonnassa ja peppu monesti tuntuukin ylhäällä aika keskellä ja jalat sitten yleensä oikealla kyljessä, välillä vasemmallakin!

Olen gallerian syysmassukoissa myös ja siellä monilla on jo laukut pakattu valmiiks ja lastenhuoneet kaikki tiptop... mä en ole edes vielä alottanut vaatteiden pesua!
Ajattelin vitkutella ja säästellä kaikkia nuita valmisteluja elokuun alkuun ja uskon siinä onnistuvani nyt kun mies jää 5viikoks lomalle :)

Kaikki ostokset alkaa ola tehtynä ja pinniskin pitäis kotiutua ihan näinä päivinä, jännittää nähdä se kun oon vaan nähnyt pienen kuvan!

Ainiin ostoksista puheenollen, jos joltain puuttuu vielä pinnis ja asustat helsingin seudulla niin hobbyhallin poistomyynti varastossa oli brion sänkyjä n.70e! Siellä kävin eilen ja sieltä olis kyllä löytynyt vaikka mitä vauvajuttuja pilkkahintaan mutta sairauspäivärahoilla ei paljoa shoppailla...:headwall:
siellä siis pinnasänkyjä, matkasänkyjä, rattaita, itkuhälyttimiä, pullonlämmittiä yms tosi hyvillä alennuksilla!

Nyt vois lähtee vähän lepuuttamaan ja sit tekemään miekkoselle kermaista kalakeittoa (YH, inhoan kalaa ja saan jo vilun väreitä pelkästä ajatuksesta!).


Jaksuja massukoille :flower:


Tini+Pingu-Rinsessa rv 30+6
 
Tinii Ihanan kuvan olit taas masusta laittanut :heart:
Ois kyllä kiva päästä koluamaan tonne hobbarin poistomyyntiin :whistle: mutta eipä olla sinne suunnalle nyt ainakaan tulossa :/

Kehäkukka On se harmi kun ne pelot valtaa mielen. :hug: Ja tiedän ettei siihen se auta vaikka kuinka täällä sanottais, että kaikki tulee menemään omalla painollaan mallikkaasti.
Ihanaa kuitenkin, että mies on sulla tukena ja ymmärtää ja jaksaa kuunnella =)
Kyllä muakin joka kerta on jonkin verran pelottanut, mutta aina jotenkin eri tavalla. Ekalla kerralla oli se tietämättömyys ja toisella kerralla taas sitten se, että vähän tiesi jo mitä odottaa. No sitten kuitenkin totes, että ihan eritavalla meni nekin synnytykset, niin nyt sitte jännittää, että mites tää sitte tällä kertaa tapahtuu. :whistle:
Mutta nyt rentoja fiiliksiä lähetän sulle sinne ja me kaikki täällä koetetaan tsempata ja tukea sinnuu :heart:

Hippopotame ompas tuo nyt sitte syvältä, että paperit hukataan tolleen :kieh: Varmasti on hermot kireellä. No toivotaan nyt, että löytävät ja pääasia, että kelassa tietävät ettei oo sun syy, jos ne myöhässä sinne menee. :xmas:

Hexa Sulle on osunu kohdalle nyt tällanen kaikki tietävä ihme lääkäri :xmas: :kieh: On se kumma kun ne paikat vaan kiinteytyy yhtäkkiä ja kohdunkaulakin pitenee :whistle: Viimeks kun odotin ja kirjoittelin helmiäisten pinossa, niin siellä oli yhellä ihan samanlainen tilanne käynyt :kieh:

Nyt tuli vieraita :wave:
 
Jaahas mitäs sitä tänään sit kertoilis tai lähinnä mistä aloittaisin.... Väsymys vaivaa toden teolla nyt väkisin meinaa nukahtaa jos vaanvaiks istuu ja kattelee telkkuu...Tosi outoo sinänsä ku esikoisesta ei tällästä ollu siis enää lopussa...Voi olla et on rautakuurikin paikallaan saa nähdä kun ensi viikolla mennään neuvolaan... Huomenna meen lekuris käymää tarkistuttaa ettei oo lähteny paikat avautuu kun tuntuu niin kamalaa painon tunnetta alhaal ni lekuri päätti varmuuden vuoksi sitten tarkistaa...Ihan kiva samalla saa selvyyden et onko se nyt sit oikein vai väärinpäin mut luulis et on kiepsahtanu oikein päin jos alas painaaki...
Oltii esikoisen kanssa pihalla tänään kun taas hiukan oli keliä, sain autonkin pestyä oli isäntä yllättynyt ku tuli kotiin :LOL: Sen jälkeen en sit mitään tehnykkä nyt tuntuu et jos hiukanki huhkii ni voimat on ihan loppu ja tarvis vaan lötkötellä loppu päivä. No kai se on ihan suotavaakin tässä tilassa :D
:attn: Nyt mä sen sit alotin narulla on pienen pieniä vaatteita kuvumassa ;) On ne kyl tosi pienii 50/56cm mitein taas samanlailla ku esikoisesta et miten muka näihi mahtuu ja et ei mein vauva ainakaan... :whistle: Esikoinen kun hukku tommosii...
Hexa Tosi ärsyttävää tollanen ku toiset sanoo toista ja toiset toista mut otahan iisisti ettei se asukki sielt viel ala pihalle änkee jos noit suppareitki tullu jo iha hyvin kummiski...!!!
orlando :hug: hyvä että asiat on kunnossa =) Meillä on aina kans sama meininki et annetaan oikein kärventyy niitte asioitte siel sisäl ja si paukkuu ihan täysil ja kunnol ku aletaan avautuu...Mut sit onki rauha maassa hetken ja sellanen puhdas ilma...

Mut nyt mamma lopettelee taas lätinänsä...
Huomenna paukkuukin jo viikot :heart:
 
Hei kaikille pitkästä aikaa! Kirjoittelin jo kerran pitkät jaaritukset, mutta silloin se kesäkuun osio just jämähti ja jutut hävis taivaan tuulin.

Mitähän sitä silloin piti sanomani....

No ainakin, että olin ollut sokerivuorkausikäyrällä sairaalassa. Paastoarvot olivat 5,0 ja 5,2 ja HUS-alueella raja 5,4. Ruuan jälkeisissä mittauksissa suurin arvo 5,8 ja HUS-alueella raja 7,5 eli ei nyt hirveesti jaksa kantaa tuosta huolta. Jatkotoimena kuitenkin paastoarvojen kotimittaus kotimittarilla eli tippa verta sormen päästä liuskalle ja liuska koneeseen, 2 X viikossa ja vuorokausikäyrän teko joka toinen viikko. Kuukauden päästä jälleen sisätautilääkärin kanssa tapaaminen ja samalla RV ultra ja synnytyslääkäri.

Olin aikeissa vaatia tämän käynnin yhteyteen synnytystapa-arviota (norm. vasta RV-vkolla 36), koska jospa vauva alkaa syntymään ennenaikaisesti haluan, että kaikki on kirjoissa ja kansissa valmiiksi. Kävin myös pelkopolilla juttelemassa ja kätilö kertoi kirjaavansa "Suuntautuu ensisijaisesti sektioon, vaikka lääketieteelliset seikat eivät enää synnytyshetkellä estäisi alatiesynnytystä." Minusta parempi näin kuin arpoa, että onnistuuko vai ei...

Lapsi kasvaa yläkäyrällä, tosin laskettu aika heittää viikolla, tiedän sen ihan tasan tarkkaan, ellei tässä tapauksessa sitten Neitsyt Maria -tyyppisesti lapsi ole saanut alkuansa. Mutta siinäpä onkin käden vääntämistä, jos la. haluaa muutella, uskoisin. Onko jollain tästä kokemusta?

Hexalle onnittelut 30+ viikoista! Mun veljeni syntyi viikolla 31 ja painoi 1700g, muistan miltä hän naytti hoitajan kämmenellä, mutta joka tapauksessa oli jo ihan oikean vauvan näköinen silloin. Siksipä minusta varmaankin normaalikokoisina syntyneet vauvat ovatkin näyttäneet jättiläisvauvoilta... Kun jo silloin reilut 30 vuotta sitten osattiin ilman kummallisempia temppuja hoitaa tuo keskonen lämpökaapissa, nii eiköhän tänään vielä paremmin, ei sun varmaan tarvi hirveen huolissasi enää olla....

Maidon tulosta - ei ole näkynyt....

Anita-tukivyö on edelleen pitänyt toukokuisten ongelmien jälkeen liitoskivut ja supistelut kurissa thanks god, että jonkun pienen hyppyaskeleenkin voi sen avulla ottaa... Pidän tuota vyötä nykysin 24h, ei niin kivaa, mutta mieluummin niin kuin 20 askelta kerrallaan kipujen kanssa...

HUS synnytyssairaaloihin[/b] voi uskoakseni mennä tutustumaan siten kun itse haluaa varata ajan. Sain ainakin tätä varten neuvolasta puhelinnumerot ja soittoajat.

Hikottelua en tunnista potkujen seasta.... Muuta töminää sen sijaan riittää, joskus tuntuu ett ah ihanaa kun saa jossakin vaiheessa taas koko kropan vaan ihan itsensä käyttöön taas... ;)

Uni tulee mulle puolilta öin, mutta katkeaa tasasesti klo 04-05 ja joskus menee parikin tuntia ennen kuin voi nukahtaa uudelleen, siks on pakko yrittää nukkua aamulla pitkään. Se onnistuu kun töissä usein iltavuoroja, muuten ei kyllä jaksais...

Viikonloppuna on hankittava yhdistelmävaunu-turvakaukalo-telakkasysteemi Tampereen matkan yhteydessä. Luulen, että kallistun Gesslain tai Quinny -vaunumalliin, joihin saa Maxi-Cosin kaukalon kliksautettua kiinni ja autoon telakka, jottei kaukalo tarvitse turvavyövirityksiä. Hiukan alle tonnilla tuo koko hökytys kaiketi irtoaa. Lopun tavaran otankin sitten ilomielin vastaan second handina, onneksi aika paljon työkavereilta ja ystäviltä löytyy vauvatavaraa ja -vaatetta. No täytyy tunnustaa, että sorruin viime viikolla Jumbossa espritin ja Tutan aleissa Jumbossa ja tulin ulos muovikassillinen täynnä alle 1v. vaatetta, mutta nyt täytyy pysyä kaukana noista putiikeista... Hei sitten taas :heart:
 
Heippa kaikille!

Tervetuloa uusille! :flower:

Täällä alkaa työnteko olla melko hankalaa... Supistelemaan on alkanu enemmän ja enemmän tässä parin viikon aikana. Mulla oli viime viikolla nlalääkäri, mut ei onneks tuola alhaalla vielä mitään ollu tapahtunu. Tässä nyt sit mietin, ku perjantaina on meno äippäpolille, sinne synnytyspelkopoliin, et josko mä pyytäisin vähän saikkua. Alkaa oleen niin lämmintäki, ahdistavaa.

Muutenki väsyttää ja kolottaa joka paikkaa. Meidän kotisairaanhoitaja tossa mulle eilen piti saarnaa, et mä en mikään superihminen ole, et mun ois pakko sinnillä jaksaa äippälomaan asti. :) Mulla vaan tulee jotenki hirveen huono omatunto jos mä jään saikulle, mutta oma terveys (ja tietty vauvan) tässä on tärkeintä, ku se et miten työkaverit pärjää, ku sijaisiakaan ei saada. Ollaanhan täss aika kauan tupella menty muutenki. Nyt tuli yks työkaveri saikulta ni vähän helpottaa niillä sit jos mä jään saikulle, ollaan yhtä tupella ku aikasemminki. :)

Muuten on menny ihan hyvin. Maha kasvaa ja kaikki arvot kohdallaan. Sain kovasti kehuja lääkäriltä, ku mulla ei ole tota painoa noussu ku viitisen kiloa. Onhan tuota massaa ihan liikaa muutenki, ettei tarvii tullakaan paljoa enempää. Sokeriarvot on pysyny normaaleina, onneksi!

Paljon on juteltu mut en kuollaksenikaan muista mitä. :whistle:

Täytyy lähteä kotiin, ku työpäivä vihoin loppuu!!!!!

hippos ja sulo 28+1
 
Täällä Pienpapu myös yksi :wave: joka yrittää totutella näihin kehon muutoksiin. Tuo maidon tihkuminen oli minulle aika "järkytys". En itseasiassa ole vieläkään tottunut siihen. Jostain syystä en vain tunne maitoa valuvia rintoja ihan omikseni. Mutta näillä mennään ja eiköhän tähänkin totu =) Vauva-mahastani olen kyllä ihan pitänyt, mutta minua jännittää suhtautumiseni vartalooni synnytyksen jälkeen. Pelkäänpä pahoin, että vatsalle jäävät lillukat ja imetyksestä kärsineet rinnat tulevat olemaan pikku-kriisin paikka...

Maitoa siis tiputtelee öisin aina silloin tällöin. Lakanoita vaihtaessani huomasin, että minun puoleni lakanasta oli kyllä aika läikikäs...

Me ajattelimme ostaa Gracon Logico S turvaistuimen. Meillä kun ei isofix-kiinnitysmahdollisuutta ole autossa niin toi tuntui jotenkin helpoimmalta vaihtoehdolta (ja toisaalta myös telakalliseksi edullinen). Hieman painava se kyllä on.

Hikkaa en ole ainakaan vielä bongannut. Liikkeitä tuntuu tiettyinä kellonaikoina voimakkaammin. Iltaisin jumpsutetaan jos mies yllyttää pientä. Aamuisin ja iltaisin liikkeet ovat olleet voimakkaimmillaan. Epäilisin pikkuisen olevan hieman poikittain. Liikket tuntuvat pääasiassa oikealla kyljellä ja aika ylhäällä, mutta toisinaan myös hennommin vasemmalla puolella alhaalla. Mutta saatan tulkita ihan hullunkurisestikkin :LOL:

Vatsan kokoa ei onneksi ihan hirveästi ole kommentoitu. On aika hassua kun viiden minuutin sisään saa kauhistelut siitä, että vatsa on viikkoihin nähden aivan liian pieni ja seuraavalta ihmiseltä järkyttyneen huokauksen siitä miten iso se viikoihin nähden onkaan. Olen yleensä todennut, että musta se on aika hyvän kokoinen maha...

Anoppi ja äiti ovat molemmat innoissansa odotuksessa mukana (molemmille ensimmäinen lapsenlapsi). Ovat keskenäänkin soitelleet, mikä on ihan uusi juttu.

Meillä ei ole vielä mitään muuta kuin vaunut ostettuna. Ja muutama hassu vaate. Pitäiskö mun mennä jonkun asteiseen paniikkiin kun te täällä puhutte kassien pakkaamisesta ja vaatteiden pesusta. Meillä ei ole vielä edes pesukonetta ostettuna (vanha teki tenät) saati tota kylppäriä rempattuna mihin se kone pitäis pistää. Apua! :eek: No mutta ehkä mä lohduttaudun vielä sillä, että mulla on toi LA vasta syyskuun lopussa. Että vielä on aikaa. Taitaa käydä niin, että kiire tulee :p
 
Jospa minäkin ehtisin korkkaamaan tämän pinon :whistle:

Tosiaan viime viikolla oli 4d-ultra ja oli kyllä kiva kokemus ja neidiksi tämäkin lääkäri väitti, nyt sitten myinkin jo poikien vaatteita pois ja olen jo sortunut jotain tytön vaatteita hankkimaankin :D ja tänään mun serkku toi vaatetta, taitaa meidän pieni suku hörähtää ihan täysin prinsessasta :) . Kasvokuvaa ei kunnollista saatu, neiti tahtoo olla nassu mun selkärankaa kohti vaikka kuinka tönittiin.
Tänään oli neuvola ja kaikki ok, painookin tullu vaan 200g/viikko, yhteensä joku 7kg. Parin viikon päästä olis sit lääkäri. Se omasta (.)

Tuohon äiti-galluppiin sen verran että omiin vanhempiin on hyvät välit, samoin anoppiin. Appiukon vois kuristaa tasaseen tahtiin niin ärsyttävä se on.

Kaukalo-g: meillä 04-vuoden kaukalo minkä jo ehdin myydä työkaverille ja nyt sitten ostin takaisin :LOL: .

Maito-g: ei tuu ellen purista ja silloinkin vaan tippa, onneks.

Meinaatteko muut pestä vaatteet mitä ootte kaapeissa jemmannneet edellisiltä vauvoilta? Itse ajattelin vaan nostaa ne kaappiin...

Vatsan kokoa on lähinnä sanottu siroksi, aiemmin olen ollut kuin mikäkin norsu.
Ja se on oikeesti kamalaa kun tullaan taputteleen, tekis aina mieli tirvasta että se on mun oma, ei kenenkään vieraan :kieh:

saaramanta 28+4
 
Hei taas!!

Orlando on onneks saanu ottelut oteltua kotona :flower: Niin sitte minäki nostin sen kissan pöydälle ja loputkin asiat puitiin kuntoon, onhan nuo mein sulhot niin ihania :heart:

Hippopotame VOI ärsyytys mikä moka :kieh: Itse päätin etten mitään palkkakonttorilta pyydä ja laitoin ne 6kk palkkatositteet kelalle. Oli helpompi kun ne löytyy kotoa ( ja siihen sain mahutettua joulukuun tilin mikä oli aika rahakas kuukausi ) Siitä meillä olikin aikasemmin puhetta että ei riittäis ne 6kk palkkanauhat vaan et pitäis olla se joku y17 ( ??? ) lomake, mut kyllä siellä kelan hakemuksessa luki et joko tai!

Voi koiramammalle piti tuosta vattakuvasta :heart: ( varmaan oot jotain maksamakkaraa laittanu napaan :LOL: ) No ei ny sentäs;) ... Tosi ihana kuva, taitaa olla koiruus kova muutenki nuolemaan?? Tuo on kyllä sitte lapsoselle ihana kuvamuisto!!

Hikkaa mietitte... se on sellasta "sekuntti" naputusta ja tuntuu siellä parhaiten missä vauva "lepäilee". Esikoista kun odotin niin kyljessä tuntu sellasta kummallista nakutusta... liekkö sitten ollu oikea elohiiri kun kävi niin vikkelään, en usko että vauva pystyy sellasta naputusta saamaan aikaseks... Vaikka enhän minä varma ole! Luin tuossa esikoiselta kirjottamaa raskauspäivyriä ja aika samoilla kaavoilla menee nytkin, eka hikka esikoisella oli samoihin aikoihin ja närästys alkoi kans samoilla viikoilla... Ja nyt puhun niistä minun "vanhoista" raskausviikoista!!

Valmisteluja En ole tehnyt... en sitte minkäänlaisia. Sairaalaan lähtevät tavarat pakataan sitte kun sinne sairaalaan pitää lähteä. Jos ei kerkee niin isäntä voi sitte tuoda ne myöhemmin perässä, esikoinen kun syntyi 4,5 tunnissa. Mitään niistä kun ei heti tarvi, tai niin mä ainakin kuvittelen :whistle:

Hippos Me lähetetään sinut hakemaan sitä saikkua =) ... Ei siellä töissä pipinä voi olla!!

Eka työpäivä kolmen viikon jälkeen takana :whistle: Voiko itseään tuntea enään höntimmäksi... Ei se hitaus haitannu, eikä kipuja ollu kauheasti. Mutta selitin asiakkaille ihan mitä sattuu ja ei siitä oikeasta työnteosta meinannu tulla yhtään mitään, asioita unohtuu ja kassakoneen käyttö tuntu hankalalta :kieh: Jos tämä meno jatkuu niin täytyy hakea sitä saikkua, sehän voi olla jollekki hengen vaarallista jos unohtaa tilattaessa jonki erikoisruokavalion tai allergian :eek: Täytyy vaan ottaa vielä rauhallisemmin, vaikka se on todella vaikeaa kun ei sitä henkilökuntaa ole tarpeeksi ja asiakkaat vain odottavat :(

Feliana En ole laittanu minäkään mitään valmiiksi, en oo pessy vaatteita, saatika ottanu mitään esille. Täytynee sitte ruveta katteleen ku saadaan tuo makuuhuone valmiiksi... En jaksa pitää mitään kiirettä. Tuntuu ettei ole aikaa, kun on tuo esikoinenkin on elämässä mukana. Aivan erillälailla tätä raskauttakin kerkeää ajatella, kun on elämä niin "kiireistä". Palstailusta isäntä on jaksanu välillä murmuttaa, mut oon sitte sanonu et tämä on ainutta kunnollista paneutumista raskauteen joten tätä en karsi pois... Sen jälkeen ei ole häntä häirinny. Ja se on totta, ei vaan ole sellasia paikkoja tai tekemisiä missä voisin vain olla raskaana... Esikoista kun odotin niin serkkuni oli samoilla viikoilla raskaana kuin minä ja kaverini odotti myös vauvaa. Pystyin istua heidän kanssaan ja keskustella raskaudesta ja tulevasta perhe-elämästä, näin sitä pysty valmistautua ihan eritavalla vauvan tuloon!

Nyt täytyy sanoa et on pari huonosti nukuttua yötä takana... Tosiaan kun on riidelty, niin pari yötä meni sen takia pilalle. Viime yönä oli sitte niin hemmetin kuuma ja jotenki oli niin hemmetin vaikeeta löytää hyvä asento. Vaihdoin sitte pään jalkopäähän ja tuli uni. Ja tosiaan kun lauantaina oltiin siellä kekkereillä niin yöllä kun tultiin kotiin niin tuli totaalinen "tyhjennys", taas istuin ämpäri nokan alla pöntöllä. Kuten kävi edellisviikonloppuna kun olin illan serkkuni synttäreillä... Luulin et olisin syönny jotain sopimatonta, mut en tiedä mistä johtuu... Kerkesin myös pelästyä, et synnytys lähtee piakkoin käynnistymään... Kuten täällä oli muillakin pelko käynny!!

Ja iso kiitos katjuskalle uudesta pinosta!!!! :flower:

Jotenki tuntuu nyt siltä et vatta-apina olis kääntyny, josko sen takia ei tahtonu löytää sitä hyvää asentoa yöllä??? Ja vatta on alkanu painamaan ihan eritavalla ku aikasemmin. Tai sitte siellä kasvetaan vauhdilla, eli sitä tilaa ei ole enään niin paljoa pyörähtelyyn... Täytyy tässä vähän tarkkailla tuota liikehdintää. Just sitte pyyhkäs kantapäällä vattaa tuossa ylhäällä. Kerkeehän se toki vielä tehdä monta kuperkeikkaa!!

Jos jatkais tätä romaania taas huomenna... jäi varmasti monen monta asiaa kirjottamatta!!

R iikka 27.-29. rv
 
Alkuperäinen kirjoittaja hippopotame:
Huomenta,

Pakko tulla mekastamaan tänne, kun soitin juuri Kelaan varmistaakseni, onko työantajalle reilu kuukausi sitten toimittamani äitiysraha/-pakkaus- yms. paperit saapuneet sinne, kun netissä ei mitään merkintää siitä vielä ollut. No eivät olleet saapuneet. Töissä tosiaan täti lupasi laittaa paperit välittömästi eteenpäin. No nyt henkilöstöasiaintoimistossa ei enää tiedetty mitään kyseisistä papereista ja luvattiin alkaa niitä etsimään. Mä kun jo odottelin pakkausta saapuvaksi minä hetkenä hyvänsä, mutta nyt pitänee odotella vielä n. 6 viikkoa papereiden käsittelyä, täällä pääkaupunkiseudulla kun ollaan :( Siis, jos vielä löytävät paperit jostain. Mähän en tietenkään tajunnut mitään kopioita ottaa esim. raskaustodistuksesta. Toisaalta hyvä kun aloin selvittämään asiaan, sillä papereiden tulisi olla Kelassa viimeistään ensi viikolla. Mutta kiukuttaa siis niin toiminta tuolla meidän toimistossa :kieh: Jos kohta en saa sieltä soittoa, että paperit ovat löytyneet, lähtee täältä hormoneja puhkuva kiukkuinen mamma sinne riehumaan...

Toivottavasti muilla lähtee päivä aurinkoisemmin käyntiin!
Hippopotame + la Patate 29+4
Mulle kävi aikalailla samanlailla.. Joojoo, työnantaja hoitaa kaiken. Jeps.. Itse sain alkaa soittelemaan perään, kun ihmettelin, missä paperit ja päätökset oikein viipyy. Edelleen mäkin äippäpakkausta odottelen. Uskoisin, että jos olisin ite postittanut kaikki paprut, olisin jo onnellinen äitiyspakkauksen omistaja.
Näppärä kyllä se Kelan sähköinen asiointipalvelu (itse sen keksin vasta tosin viime viikolla, kun päätökset tulleet jo postissa kotiin).
 
Yön tunteina taas naputtelen kuulumisia. Mies yövuorossa eikä mulla taas uni tuu sitte millään :/

Mahassaki paraikaa jumppatuokio menossa :heart:

Turvakaukalosta oli taas puhetta ja Gracon Logico S tulee meille ku se vaan saadaan käytyä ostamassa. Eipä tuolla vielä kiirettä oo. Meillä Gracon matkarattaat ja tuon kaukalon saa sitten niihin kätevästi napsastua kiinni, niin ei tarvi kaukaloa kannella jos asioilla käy.

Mahan kokoa oli monilla arvosteltu. Mäki kuulen harva se päivä jotain kommenttia...tänään viimeksi eräs nainen kysyi että ootko varma että menee syyskuulle ku noin iso masu on. Toisaalta taas lauantaina toinen nainen sanoi että oot jo noin pitkällä ja maha noin pieni. Eli miten sen nyt ottaa..onko masu pieni vai iso :whistle:
Mua ei kyllä ees muiden kommentit hätkäytä suuntaan eikä toiseen.
Oon ylpeä omasta kasvavasta masusta ja mieskin on ihan hulluna mun pyöreisiin raskausmuotoihin, joten se riittää meille =)

Närästyksestä kärsii muutki :/ Mulla nyt vähän helpottanu, jo toinen päivä ettei oo närästäny ollenkaan. Mutta öisin sitten senki edestä :/ Viime yönä meni 5 Rennietä ja yöunet.

Paitti että viime yönä vaivas hiivatulehduksesta johtuva kutinaki ihan tosissaan. Senki siis sain taas riesakseni. Onko muilla ollut samaa vaivaa?
Entäpä pukamia?
Mulla ku neki on tulleet vaivaamaan lisää jo muutenki tätä vali vali oloa :/

Ja vaikka nyt on kuinka vali vali, niin tiiän että masua tulee ikävä ku se tuosta lähtee :'(
Sanoinki miehelle että muistuttaa mua näistä ajoista jos alan uutta vauvaa joskus toivomaan.. meinas etten mä usko sitä kuitenkaan vaikka se sanois mitä siinä tilanteessa :LOL:

Vauvatavaroita ei oo vielä esillä ollenkaan. Vaatteet on hyllyillä kylläkin vaatehuoneessa, odottavat pesua jonka jälkeen ne löytää sit lopullisen paikkansa.
Pinniksen yms. laitan esille sit ens kuun puolella.
Sairaalakassit laitan samalla valmiiksi.

Hikkaa ei ole tuntunu nyt pitkään aikaan. Muutama viikko sitten vauva hikkaili monta kertaa päivässä.

Maitoa tulee ku rinnoista vähän puristaa, mutta ei vuoda vielä ainakaan.
Puristamalla maitoa on tullu muutamia pisaroita jo yli 3v, siitä asti ku kuopus lopetti imemisen.. nyt sitä tulee vaan enemmän.

Tupakoinnista esitän kysymyksen: Polttaako kukaan vai saitteko lopetettua?
Mä lopetin testin tehtyä, mutta nyt on tullu viime aikoina taas poltettua muutamia röökejä :ashamed: Stressiä oli liikaa ja tuli tartuttua.. nyt uus tsemppi päälle lopetukseen!

Nyt alkaa uni painamaan silmiä..

Äippäskä ja syltty tänään tasan 30 :heart: :heart:
 
huomenta

Arvatkaa miten järkyttävä vessahätä voi tulla kun tietää, että pitäis ottaa näyte talteen ja yrittää vielä hetken nukkua, ettei kolinallaan herättäis muita ja naapureita. Kerrankin kun koira nukkuu pitkän unen.
Meillä päin on paljon sairaita kaneja ja jäniksiä sekä rusakoita. Nämä koirat jos syövät jäniksenpapanoita niin saava siitä itselleen loisia. Ne loiset taas vetävät vatsan sekaisin. Pari lääkekuuria on koiralla takana ja silti kaksi-kolme kertaa haluaa yössä ulos.

Mitzy:
Joo, vauva on jo aika iso, 1500g painoarvio. Tuplat esikkoon verrattuna. Kauhulla muuten katsoin esikon nukkea kun puettiin sille vanhoja vauvanvaatteita (40-42 cm). Ei vastasyntyneet voi noin isoja olla, vauvan pitää olla pieni ja suloinen ja mahtua kämmenelle! Jos sun veljesi on ollut 1700g niin hän on voinut olla just oikean vauvan kokoinen.
Jos synnytys tapahtuis nyt niin silmät olis jo aika hyvin kehittyneet. Esikolla jouduttiin operoimaan, sillä periaatteessa silmät ovat kypsät vasta viikolla 40. Silmien verisuonitus kasvaa siihen saakka. Jos syntyy liian aikaisin (ja saa lisähappea) verisuonikasvusto villiintyy ja alkaa irrottaa verkkokalvoa silmänpohjasta. Jos huonosti käy, verkkokalvo irtoaa ja lapsi sokeutuu.
Eli toivotaan, että meidän vauvat pysyy masussa vielä kauan! Viikoilla 30+ tilanne on jo aika hyvä. Muistaakseni vain jotain 4-5 lasta vuodessa joudutaan operoimaan. Kuitenkin keskosien silmiä tarkkaillaan usein ja huolellisesti sillä jos operaatioon joudutaan, operointi pitää tehdä 72h kuluessa siitä, kun tarve operaatiolle havaitaan.

Hexa ja pikkusisko, 30+4
 
Huomenta masut!
Kerrankin nukuttiin näinkin pitkään, mahtavaa!Tosin yö meni taas ihan harakoille, närästys taas vaivas ja en muuten vaan saanut hyvää asentoa.Onneks voi aina ottaa pojan kans samaan aikaan päikkärit :D
Kattelin tota meidän "osallistuja-listaa" niin ootteko huomannut et aika monesta ei oo kuulunut pitkään aikaan mitään?!onkohan siellä kaikki ihan ok vaikka ehkä kaikki ei vaan oo niin addiktoituneita tähän... :whistle:
kehäkukka tsemppiä, kyllä sä siitä synnytyksestä selviät!Eikä kannata liikaa noita synnytys-juttuja lueskella, se ei muuta kun hermostuta, eikä kuitenka koskaan voi tietää miten se omalla kohdalla menee.
Hexa toi on kyllä hassua miten yks lääkäri sanoo toista ja toinen toista!Meehän nyt kuitenkin oman voinnin mukaan.
Meillä olis kanssa häät tiedossa 30.8 en tiiä pitäiskö heti ottaa se asenne ettei mee, vai kuitenkin varautua siihen että LA oliskin vasta 7.9 eikä 2.9...ehkä täytyy laittaa vastaukseen vaan että tullaan jos pystytään :D
mulla oli kans muutamana yönä tollasia hikoilu+suppareita-kohtaus, meni onneks aika nopeesti ohi, mut tosi ikävää oli kyllä!Vieressä ukko tiukasti peiton alla ja itte ihan hikisenä alusvaatteilla...
Tinii ihana masu!
Ei täälläkään vielä ole kasseja pakattu eikä vauvan kamoja laitettu, jotenkin ei vielä uskalla...tosiaan pari koneellista oon pessyt noita pojan vanhoja vaatteita, täytän niillä aina koneen jos jää vajaaks :)
Onpa sun miehellä pitkä loma, täällä lomaa vaan 2 viikkoa ja tuntuu ettei kaikkia suunnitelmia kyllä ehitä toteuttaan :(
saaramanta mä aijon pestä kyllä noi kaikki pojan vanhat vaatteet, saan samalla tehtyä inventaarioo ja osa on ollut varastossa niin niissä on semmonen kylmä haju..ja kuitenkin käytöstä aikaa jo 2v, pölyäkin varmaan keränneet :D
Huoh, josko tänään jaksais raahautua kauppaa, oon lykännyt menoo vaan, vatuttaa kun rahat taas niin lopussa ettei mitään kivaa voi ostaa vaan pakolliset ruuatkin täytyy laskurin kanssa ostaa...paskaa.
Aurinkoista päivää kaikille :wave:

d. ja pipana 31+1
 
Heippa kaikille! Päätin myös tulla korkkaamaan tämän uuden pinon. Tulin juuri ultrassa ja vauvojen painoarviot olivat 1300kg ja 1440kg. Paikat onneksi pysyneet kiinni vaikka kannettavaa alkaa olla jo ihan mukavasti. Oma paino noussut yhteensä jo 11kg, mutta neuvolantäti ei oo kommentoinut sitä mitenkään. En kyllä kauheesti edes jaksa stressata koko asiasta. Eiköhän ne kilot sitten imetyksen myötä karise. Toivottavasti...

Sain viime viikolla äippäpakkaukset ja jos joku on kiinnostunut niistä kestovaipoista, myyn ne mielelläni eteenpäin. Tarjolla olisi kaksi kuorivaippaa ja kahdeksan sisävaippaa(?). Harsot haluaisin pitää itselläni. Hintaa en osaa oikein sanoa, koska perehtyminen kestovaippoihin on ollu aika surkeeta. Laittakaa siis vaikka sähköpostia, jos olette kiinnostuneita.

Kovasti on kommentoitu muiden ihmisten sanomisia. Mulla sf-mitta on tällä hetkellä 35, joten katseita satelee ja kommentteja myös. Välillä saan erityiskohtelua, mutta välillä ei jaksaisi selitellä, että laskettuunaikaan on vielä yli kaksi kuukautta, joten en ole synnyttämässä vielä!!!

Olisin myös kiinnostunut tuosta pääkaupunkiseudun syysmassukoiden tapaamisesta, joten toivottavasti naamakirjalaiset ilmoittavat ajankohdan myös näillä sivuilla. Vai olenko missanut jo sen?

Mukavaa päivää!
Masu78+"pojat" rv 28+2
 
Huomenta tyttäret! :wave:

R iikka jos meillä olisi maksamakkaraa niin olisin varmaan itse ne nuollut vatsastani :LOL: Mä justiinsa uhkasin että ottakaapa kun olen pukannut mukulan maailmaan niin syön maksaa niin että korvissa soi!!! Mä olen jotenkin hurahtanut siihen :whistle:

Yökukkujille ja kärsiville minulta kanssa :hug: ja sympatiaa, oma olo on parantunut maatama viikon takaiseen. Tämä tiedoksi teille että toivoa ei ole vielä menetetty!!! Olo saattaa kohentua..

Hexa kiva kun jaat meille tarkkaa keskos tietoutta, mun on ainakin välillä aika vaikea kuvitella minkämoinen mönkiäinen tuolla mahassa riehuu ja noi sun hirvittävän hyvin kertomat jutut esikoisesta auttaa ainakin mua "sisäistämään asiaa", en tiedä teille joilla on jo lapsia on tunne eri kun tietää mitä sieltä tulee? Mä olen kovasti miettinyt minkähän näköinen vauva on, olen itse asiassa jo päättänyt että Pentusella on miehen huulet (ja jos on tyttö niin tulee niitä inhoamaan :D ) semmoiset 2mm paksut ruikulit ei voi olla muuta kuin pirun periytyvät. Samaten epäilen mun nenää että voisi tulla kun sekin on kai aika vahvoissa kantimissa... Pitäs olla semmoinen Conan O´Brianin "mitä jos he lisääntyisivät" - laite :LOL:

Äippäskä Mä kannustan, tsemppaan ja tuen sua ihan täysillä täällä :hug: Kyllä sä jaksat ja pystyt, ei ole enää mitään järkeä aloittaa kun näin hyvin olet jaksanut!!!! Oletko muistanut palkita savuttomana oloasi? Keksipä nyt jokin asia mitä TOSI paljon haluat tai olet pitkään miettinyt ostavasi muttet ole raaskinut! Mä lupaan sulle saat sen käydä hakemassa kun olet olut viikon polttamatta!!! Olisko jotain jolla voisit sitä tupakkaa korvata? tikkareita? Mulla ne ainakin auttoi ensi hätään sillon kun lopetin joulukuussa, tuossa juuri mietin että mustahan tulee ihan raivoraitis olen polttanut viimeisen kerran 10.12 ja ollut humalassakin 5.12 että siitä on jo yli puoli vuotta :eek: Ei vois uskoa että olen pystynyt tähän!

Hippopotame mä kanssa olen jotenkin ihan kauhuissaan että työn antaja ryssii koko päivärahajutut, pitäsköhän munkin ruveta soittelemaan. Meillä kun ei ole vakkarit ennen jääneet äitiysvapaille niin ummikko miespomo oli ihan pihalla niiden lappujen kanssa enkä mäkään niistä mitään ymmärtänyt. Pakkauksen tosiaan sain mutta ne raha asiat on unohtunut näemmä!

Hippos sairaslomalle vaan! :D Oikeesti ei kukaan tule sulle antamaan palkintoa töissä vaika kuinka kärvistelisit joten parempi on ajatella vauvan parasta eli jos äiti voi hyvin niin voi vauvakin! Ootko kotisairaanhoidossa töissä? Mä olisin varmaan jo kuollut sen tyyliseen paikkaan (itse rymäkodissa ) paitsi tietenkin jos teillä on auto.

Tinii ihana masukuva ja hyviä kuulumisia olit saanut neuvolastakin! ,mäkin ajattelin jättää laukkujen pakkailut ja vaate hommat yms. sinne elokuun alkuun. Saattaa olla että itse hillintä pettää jo tän kuun lopussa mutta mä ahdistun niin kauheesti kun on kesken kaikki. Sitä paitsi meillä on suvussa sitä että ollaan tupattu syntymään aika etuajassa (esim. mun molemmat vanhemmat on keskosia.. ) joten jotenkin olen ajatellut sen niinkin että voi hyvinkin tämä pentunen tulla jo elokuussa :/ mistä sen tietää...

Huomenna on tiedossa neuvola ja sinne jo eilen soittelin kun on alkanut janottamaan kauheasti ja vessa rumba on ihan omaa luokkaansa, jälleen kerran! Että jos mittaisivat verensokerin ettei vaan ole siitä johtuvaa, pitäisi kuulemma syödä puolitoista tuntia aikaisemmin ja sitten kokeisiin. Labraankin se olisi jo laittanut mutta ajattelin että ehkä se nyt ekaks voisi katsoa ihan tavallisen mittarin kera... Olis kyllä ihan hanurista jos tulisi tuo raskausdiabetes. Muuten olo on kohentunut ja mielikin piristynyt kun pääsi se tämäkin mamma alennusmyynteihin pyörimään, illalla oli kyllä semmoinen olo että tiesi pyörineensä. Nyt jos lähtis laittaa pyykkejä niin hyvä olisi...

Voikaahan paksusti massukat!!
Koiruus ja pentunen POKSahtivat uusille kymmenille rv 30+0 :heart: JEE!!! :heart: :D
 
ail
Hei jotain hyvää ( ? ) raskausdiabeteksestakin.Mie oon ruvennu juomaan!Tosin tää juominen ja vessassa ramppaaminen käy hermoille kun liikenteessäkin 20 min välein on jo hirveä hätä.Ja jano on niin kova että ilman vesipulloa ei edes nukkumaan mennä,kaupoista puhumattakaan.Tää diabetes dieetti on ihan hanurista.Mie haluun hiivaleipää ja irtokarkkeja |O Mutta ei kun ei.Syödään sitten ruisleipää ja vihanneksia prkl.Esikoisen jalka kipsattiin uudelleen kun huomasivat tiimipalaverissa että pojalla on nilkkakin murtunut,ja molemmilta puolilta.Voisivat vähän olla tarkempia.Toinen oli hirveissä kivuissa täällä kun jalka oli kipsatti huonosti.Nyt on polveen asti ylettyvä kipsi 4-6 viikkoa jalassa.Meni pojan kesä vähän pilalla.No mun sisko osti sille xboxin kun edellinen hajos että toisella olis edes jotain tekemistä.Sisko on muutenkin panostanut meitin perheeseen ja saatiin miehen kanssa moottorisänky ja että on ihanaa nostaa turvonneet jalat moottorilla ylös.Neuvola oli maanataina ja paino ei nyt ollut noussut kuin 115g viikossa mutta hemoglobiini laskee koko ajan.Nyt 109.Kaikille paljon tsemppiä.Jaksetaas vielä nää loppuajat niin palkinto odottaa.Ja ei hättäillä niiden ostosten kanssa.Meillä edelleen yhdet sukat Pipsalle,ei muuta.Hmm....pitäskö lähteä pinnasängyn etsintään....

ail ja Pipsa 30+5
 
Tupakanpoltosta.. Mä olin joskus aikoja sitten päättänyt, että jos joskus tulen raskaaksi, niin lopetan tupakanpolton. Oma terveyshän ei ole kovin tärkeä, mutta en väkisin viitsi sitä vaavia vaarantaa. Vuodenvaihteessa lopetin polttamisen ja se meni hyvin läpi uudenvuodenlupauksena :) Mä avasin ittelleni tilin, johon siirrään viikottain rahnaa jotakuinkin sen verran, mitä tupakaan menisi - ja mä en polttanut ihan vähän . Ihan hyvä motivaattori. Tai siis toimii mulla. Kukin tietysti tyylillään tässäkin asiassa.

Muista mieliteoista.. Mä olen jo useesti miettinyt, mitä mä haluan, kun saa taas syödä "normaalijuttuja". Listalla on ainakin erilaiset homejuustot ja ihanat veriset pihvit B) Ja totuuden nimissä on pakko myöntää, et kyllä sille lonkerollekin olis jo tilausta :p

Mullekin voi laittaa naamiksessa viestiä siitä tapaamisesta (edellyttäen, ettei se vielä oo ollut) tai vaikka spostia tätä kautta.

HemuliHaisuli + Pikkupaviaani 31+1
 
Kiva, jos teistä on hyödyllistä saada tietoa siitä, mitä masussa nykyisin tapahtuu ja millaisia kehitysvaiheita meidän vauvat käy läpi. Kun sitä itse aina iloitsee, että joku vaihe on ohi ja kynnys ylitetty niin ajattelin, että tekin voisitte näistä saavutuksista iloita.

Isyyspakkaus! Voi kiitos Diorille muistutuksesta. Pitäisi varmaan kerätä sellainen samoin kuin sisaruspakkaus. Tosin meillä on varattuna jo esikolle lahjaksi pikkusiskolta nuken autokaukalo. Jos se olisi mukava. Vaikka kyllä joku pikkuautosetti varmaan olisi mieluisampi, nuket ei ihan kiinnosta. Mutta ainahan ne voi alkaa kiinnostamaan kun perheeseen tulee vauva. Pikkuautoilla voidaan leikkiä niin hyvin vuorovaikutusleikkejä eli iltakaudet istutaan automaton tai parkkitalon ympärillä ja leikitään yhdessä. Nukessa parasta tuntuu olevan sen äänitehosteet, äänettömällä nukella ei oikein jakseta leikkiä.

Mieliteoista:
Maksamakkaraa saa syödä 2 viipaletta päivässä eli sellaisen 150 g pötkön viikossa. Suosittelen ensihätään! Homejuustoista Aura on Jyväskylässä tehtyä eli se on pastöroituun maitoon tehtyä ja Brie-juustoista Valion brie sekä President Brie on pastöroituun maitoon tehtyjä. Arlan juustoista Camembertit, paitsi luomu-Camembertit on tehty pastöroituun maitoon. On nimittäin tullut luettua näitä tuoteselosteita ja finellin kantoja ja laskin jo ennen maksamakkaran 'vapauttamista' noita A-vitamiinimääriä raskausajalle sopiviksi. Nämä juustot on tarkistettu valmistajien tuoteselosteesta verkkosivuilta. Mutta huomioitavaa on, että esimerkiksi Appenzeller tehdään pastöroimattomaan maitoon, joten kaikki kovat juustotkaan eivät automaattisesti ole raskausaikana sopivia.

Näistä ruoka-aine asioista vielä pikkasen. Meillä oli esikon kanssa ihmetyksenä se, kun siirryttiin sitten tavallisiin maitotuotteisiin ja lapsen posket rohtuivat ihan vereslihalle. Edelleenkin, jos meillä käytetään 'normaalia' Valion maitoa, punertuvat lapsen posket vartissa ja ovat pitkään huonossa kunnossa. Rintamaito ei tuottanut ongelmia ja jauhevelli toimi hyvin (enää sitä merkkiä ei ole markkinoilla). Kun sitten lähdimme selvittämään asiaa, löysimme maidon joka toimii. Tämä maito on Ingmanin (Arla) Yömaito. Myös Valion Luomumaito soveltuu lapselle sekä muulle perheelle, jonka vatsa menee erityisesti vähälaktoosista tuotteista sekaisin. Yömaito ja Luomumaito ovat homongenoimattomia ja tämä ominaisuus jostain syystä nyt näyttää sopivan juuri meille. Ja se markkinoilta poistunut velli oli tehty homogenoimattomaan maitoon. Maitohappobakteereilla pystyttiin vähän pitämään sitä esikon poskien verestystä kurissa. Jos jollekulle teistä tulee imettäessä tai maitoihin siirryttäessä vastaan ongelmia, kannattaa kokeilla näitä homogenoimattomia maitoja. Tulihan vain mieleen...
 
Moikka kaikille!

Oon vaan taas taustalla seuraillut silloin tällöin kirjoituksia, mutta sitten kun pitöis alkaa vastaileen, niin kaikki unohtuu, mitä pitöis kommentoida...Siksi kirjoittelu jäänyt vähän vähemmälle =)
Tosta Hexan mainitsemasta isyyspakkauksesta sen verran, et on ihan täysin kyllä multakin unohtunut :/
Täytyy varmaan alkaa miettiin siihen jotain, et kerkee kaiken hankkiin =)

Tosta hikkailusta piti laittaa, että täällä kanssa hikkailut tuntuu hyvinkin sellaisina sarjoina eli tiheempinä kuin potkut tuntuis. On se jännää...Ekan kerran kuulin sen hikkailut neuvolassa doblerin kautta, kun lääkäri mainitsi asiasta, sitä ennen en tajunnut ollenkaan koko hommaa, aattelin vaan, et nopee tempo potkuissa kaverilla =)

Kuinka muuten teillä noi supistelut? Itellä alkanut supisteleen tosi paljon nyt viimeisen kuukauden verran ainakin, monta kertaa päivässä tulee niitä mahan kovettumisia ja sit ei pysty kyl ees hetkeen liikkuun, ennen kuin menee ohitse..Ei oo kivuliaita, mut kyl ne silleen tuntuu tietty hieman oudoilta :|

Mutta tälläistä täällä, jos nyt sais itestään irti alkaa kirjoitteleen vähän useemmin, kun lomallakin ollaan tässä B)

Joanna ja masukki 30+5 :heart:
 
Mortonki! B)

Uutta pinoa ja kuukautta pukkaa, katjuskalle taas iso kiitos! Aatelkaas, tämän kuun jälkeen enää yks kuukausi ja sitten on meidän kuu! Jännää!!

Täällä ollut elämä taas touhuntäyteistä, viikonloppuna jäi nimittäin pirkanmaa virallisesti taakse ja muutettiin uuteen kotiin pohjanmaalle. Vaikka täällä olen kasvanut ja varttunut, tuntuu tämä pieni paikkakunta näin alkuun kyllä vähän ehkä ahdistavalta... mutta onneksi täällä on läheisiä ystäviä, joista yhdellä kuukauden vanha vauveli, niin hänen (tai siis heidän ) kanssaan tulee paljon hengailtua. Ja tänään kahvikupposen ääressä mietittiinkin jo kaikki tämän vuoden synnyttäjät ja odottajat ja kutsutaan jengi kokoon, josko alettais pienimuotoisesti kerhoilemaan. Tämä paikkakunta on siis todella niin pieni, että tämän vuoden vauvat on oikeasti laskettavissa :D

Asuntokin alkaa näyttää jo kodilta, mutta vauvan huone on vielä ihan koskematon... mutta siihen paneudunkin sitten kunnolla ja ajan kanssa. Ja samalla sitten vasta alan pesemään vaatteitakin. Eli pähkinänkuoressa: meillä ei ole vielä mitään valmiina, paitsi Brion Primo kaukalo telakalla (joku siitä oli kirjoittanutkin ja ollaan myös sitä mieltä, että hyvä ja kätevä paketti kaikenkaikkiaan suht edullisesti). Viikonloppuna käydään ostamassa Emmaljungan Edge- vaunut ja hakemassa hoitopöytä tuttavilta. Että kyllä me nyt pikkuhiljaa saadaan tavaraa kasaan :)

Ja neuvolassakin kävin heti kättelyssä täällä tänään ja vertailun vuoksi listaanpa minäkin jutskat:
rv 30+0
Painonnousua ei ollut vaan laskua 500g! :eek: mutta masu oli kasvanut paaaljon, joten no worry. Yhteensä tullut siis jotain 5-6kg.
Turvotusta ei ole
Pissa puhdas -/-
RR 113/75
Hb 150 (vähän ihmeessä oltiin tädin kanssa, vaikka koko ajan hyvä ollut, mutta että noin paljon! enkä syö edes rautavalmisteita. )
SF 28cm (hui, kun viime kerralla 6.6. se oli 22cm!)
tarjonta RT
syke n.130
liikkeet ++

Ja täti oli oikein kiva, ehkä jopa kivempi kuin tampesterissa. Ja saatiin ultrakin! seuraavassa lääkärissä ultraavat eli rv33, jeiij! Täällä siis tapana vielä tapana tarjota loppuraskauden ultrakin. Ja 21.7. meillä on synnytysvalmennus vaasassa, kääk, jännää! Meille on ilmeisesti ihan aikusten oikeesti tulossa vavva! :heart:

Jepjep, mutta kiireisen omanapaiset terveiset siis muuton keskeltä. Kivaa viikkoa kaikille ja pitäkää huolta!

suhveli 30+0
 
Mulla on tullu sellasia "ihme kipupiikkejä" tonne alapäähän tai siis tonne johonki kohdunkaulan kohdille. Tai siis miten mä osaisin selittää... Siis tulee sellasia kipuja, jotka kestää ihan hetken, mut niitä tulee monta kertaa päivässä. Saa laskea, et tunnissaki tulee aika monta. Eilen illalla alko. Yöksi rauhottu, mut tänään taas, ku töihin lähdin ne alkoi taas. Ja tähän asti kestäny tasaisin väliajoin. Ne ei tosiaan kestä kauaa (muutaman sekunnin), mut kipeää se käy. Mitä se vois oikein olla? Vähän huolettaa. No onneksi on perjantaina se äippäpoli.

Eipä muuta.
 

Yhteistyössä