Meille syntyi poika jo 10.9. mutten heti jaksanut tulla kirjoittamaan ja sittemmin en ole ehtinyt! Eli kiirettä on pitänyt jo toista viikkoa, kolmen tunnin ruokailuvälit, lypsämiset ja vaipanvaihdot sekä tietysti esikoisesta huolehtiminen siihen päälle ovat pitäneet vapaa-ajan ongelmat loitolla!
Kävin siis torstaina 9.9. neuvolassa viikkotarkastuksessa, vauva ei ollut laskeutunut eikä pää kiinnittynyt edelleenkään. Jotain limatulpan tapaista oli tosin vuotanut aiemmin samana päivänä, mutta fiilikset oli suoraan sanottuna toivottomat - arvelin, että yliaikaiseksi menee, kun ei laskeudu eikä kiinnity.
Päivällä käytiin miehen kanssa ostoksilla ja syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Ravintolassa kiinnitin huomiota kivuttomiin harkkasupistuksiin, joita tuli säännöllisesti ja naureskelin, että illalla voidaankin sitten lähteä sairalaan... Kaupassa juolahti mieleeni ostaa sairaalakassiin valmiiksi herkkuja, salmiakkia ja suklaata. Illalla tuli anoppilan väki vielä yllätyskahveille.
Puoli kymmeneltä illalla alkoi tulla kivuttomien harkkasupistusten sijaan vähän reisissä ja selässäkin tuntuvia. Niitä sitten kuuntelin tunnin verran ja totesin, että kyllä ne vaan on säännöllisiä ja vaikkeivät kovin kipeitä olleetkaan, soitin laitokselle ja ilmoitin, että ollaan tulossa. Eikun esikoinen ylös punkasta, vaatetta niskaan ja laukkua pakkaamaan (niin sitä sairaalakassia kuin esikoisenkin tavaroita omaansa). Nakattiin matkalla likka hoitoon ja suunnistettiin sairaalaan. Mies oli niin hermona, että ajoi kerran ohi liittymästä ja olisi ajanut toisestakin liittymästä ohi, jollen olisi huomauttanut ajoissa...
Sairaalalla oltiin klo 23.30 ja kävelin vielä autolta sisään ihan ok, supistusten väli oli 10 min ja ne olivat kohtuullisen napakoita, sellaisia kuitenkin, että hetkeksi seisahtuminen ja rauhallinen hengittely riittivät. Sairaalassa laittoivat ensi alkuun melkein tunniksi käyrille ja katsoivat kohdunsuun tilanteen. 2 cm auki ja kohdunkaula hyvin takana. Kohdunsuuhan oli ollut jo viikkoja 2 cm auki, joten avautumista ei varsinaisesti vielä ollut tapahtunut. Supistuksia tuli jo noin 5 min välein ja alkoivat olla aika kipeitä.
Sanoin kätilölle useamman kerran, että tahdon epiduraalin ja että kanyyli sitä varten voitaisiin laittaa asap, ettei jää saamatta. Tähdensin myös sitä, että avauduin esikoisen kanssa täysin kiinni -tilanteesta 20 minuutissa täysin auki, mutta kuulemma ei voitu laittaa epiduraalia vielä kun kohdunsuulla ei ollut tapahtunut mitään. Pyysin epiduraalia useampaan kertaan ja sanoin, että ihan sama mitä muuta synnytyksessä tapahtuu, mutta en halua jäädä ilman epiduraalia.
Onneksi lopulta kätilö sentään tajusi hommata meille synnytyshuoneen vähän puoli yhden jälkeen, pääsin siellä lämpimään kylpyyn (jota en kyllä kokenut mitenkään kipuja lievittävänä, etenkään, kun vesi oli liian kylmää, ei kuulemma saanut laittaa liian lämmintä vettä. Argh...) Kätilö jätti meidät keskenämme huoneeseen ja jonkin aikaa kärvistelin ammeessa tolkuttomine supistuskipuineni. Edelleenkään kohdunsuulla ei ollut tapahtunut mitään joten en saanut kaipaamaani epiduraalia vieläkään. Kello oli noin yksi, ehkä vähän yli.
Ammeessa ollessani tuli tunne, että kohta täytyy alkaa ponnistaa ja käskin miestä soittamaan kätilön paikalle. Jälleen kerran esitin painokkaan toiveen epiduraalista. Könyttyäni synnytysvuoteelle, kätilö kielsi ponnistamasta, vaikka tarve oli suuri. Sitten hän tarkisti kohdunsuun tilanteen ja kauhistui - oli käynyt juuri kuten etukäteen kerroin hänelle käyvän: kohdunsuu oli täysin auki ja lapsen pää oli jo kanavassa. Tässä vaiheessa lapsivedet menivät ja kello oli 01.30. Enkä ollut saanut sitä epiduraalia vieläkään.
Kätilö tyrkyttämällä tyrkytti ilokaasua, sanoin, että siitä tulee mulle vain huono olo, en halua, mutta painostuksesta sitten kokeilin. Lopputuloksena menin aivan veltoksi ja tuntui etten saanut hengitettyä, tuli aivan kamala olo - silmissä pimeni ja tuntui että taju lähtee. Sain maskin nakattua mäkeen ja hetken päästä pääsin taas tolkkuihini. Tässä vaiheessa kätilö kertoi, etten tulisi saamaan spinaalipuudutustakaan, enkä oikeastaan yhtään mitään kivunlievitystä, sillä anestesialääkäri oli sektiossa. Jippii!
Että eipä muuta kuin ponnistamaan. Ponnistusvaihe on kirjattu alkaneeksi klo 01.35. Ja jumalavita se sattui! Olin varma, että kuolen. Kivun takia jännitin jalkojani koko ajan, kätilö sai sanoa useampaan otteeseen, että avaisin jalkoja enemmän. Tuska oli jotain aivan kamalaa. Tuntui etten kivuilta pysty ponnistamaan. Samaan aikaan kuulin, kuinka vauvan sydänäänet hidastuivat ja hidastuivat ja kätilö hoki, että ponnista, että vauva pääsee pinteestä. Jostain sitten sain kerättyä voimia ja klo 01.40 syntyi pikkuinen poikamme, 48 cm pitkä ja 2,9 kg "painava".
Vaikken mitään kivunlievitystä saanutkaan, säästyin kuitenkin onneksi episiotomialta ja repeämiltä. Kipujen suhteen olen yrittänyt lohduttautua sillä, ettei minun tarvinnut niiden kanssa kärvistellä kovin pitkään, mutta eihän se juuri sillä hetkellä helpota, kun on varma kuolevansa kipuun.
Pääsimme perhehuoneeseen ja kotiuduimme sunnuntaina. Ja kaikki on sujunut oikein hienosti, pikkuprinssi on aivan hurmaava! :heart:
