Syyskuun tulokkaat 2010 **** Syyskuussa **** (Päivityspyynnöt YV:llä, kiitos!) 8 vauvaa syntynyt!

Paljon onnea taas vauvautuneille!:)

Aamulla kävin neuvolassa, eikä mitään uutta. Vauva oli laskeutunut viime kerrasta ja pääkin kuulemma alkanut kiinnittyä. Kaikki oli normaalisti ja uutta aikaa taas viikon päähän, jolloin katsotaan aika myös sitten kontrolliin. Toivottavasti ei yliajalle mene, ei jaksaisi enää yhtään. Sf-mitta oli tällä kertaa 33cm, sentti tullut lisää viime kerrasta.

Mie kannatan myös tuota nyökyttelyä ja myötäilyä, ei ne "lohduttavat" kommentit aiheuta kuin ärtymystä, ainakaan minussa.:D Viime päivät oonkin ollut käsittämättömän kiukkuinen ja hermot pinnassa ihan koko ajan.:/ Varsinkin kun nyt on alkaneet täälläkin kunnolla ne "Joko joko, eikö vieläkään? Koska synnytät?" Joo, no enpä tiedä koska synnytän. Paras oli kun yksi tänään kyseli tuota joko jokoa ja vastasin siihen sitten aika suorasanaisesti mitä mieltä olen noista jatkuvista uteluista. Tämä viittii sanoa että "No ko en millään malttais oottaa enää!" Ai sinä et malta odottaa, voi voi. Kenelleköhän tämä odotus mahtaa vittumaisinta olla.:stick::headwall:

Taidan lähteä jääkaapin kautta Emmerdalea odottelemaan, jos se saisi paremmalle tuulelle.:D Voikaahan hyvin!

Lahopää & Tuhto 39+1 (TuleulostuleulosTULEULOS!!)
 
<ONNEA TAAS UUSISTA VAUVOISTA VAUVAANTUNEILLE!:heart:!Nyt niitä vauvoja satelee kovaa vauhtia ettei pysy mukana!

LARA: täältä lisää suppareita...jospa pääsisit iltasella vielä lähtöön!

ON: Siivoiltu ja leivottu ja joitakin kipeitä supistuksia saatu aikaan...ei muuta eli luovutus voitto!Edelleen osottelen siis ensi maanantaita:D!Eipä mulla mitään kiirettää ole...alkaa vaan ketuttaa tää kömpelyys!

lennilokinpoika
 
Vauvaonnitteluja täältäkin taas tuoreille äideille perheineen :flower:

Tuntuu kyllä välillä itsestäkin jo nololta tämä palstailu, mutta odottavan aika on niin pitkä, että ei ole muutakaan tekemistä :D
Nyt iltaa kohden olo tukaloitunut jonkun verran, ja selkäsärkyä jälleen esiintyy.. Jospa se joskus tulisi ulos tuolta!

Jokojoko kyselyitä täälläkin päivittäin. Kaikki eniten ärsyttää joskus jo vauvan saaneiden kommentit että kyllä se sieltä tulee, ja ei se kuule mene niin, ja onhan se näin, ja blaablaablaa. Ihan kuin heidän omat synnytyksensä ja odotuksensa olisivat ne ainoat oikeat koko maailmassa :) Ja ihan kuin minä en saisi vähän jo hermostua, tai jännittää, tai olla kärsimätön, koska eivät he ikinä olleet ja synnytys ja kaikki odotus on ollut niin ihanaa. Aika taitaa tosiaan kullata muistot, minä väitän :D

Turvottaja kyseli sf-mitasta. Minulla on viimeksi mitattu 37+4, jolloin mitta oli 37cm. Tämän jälkeen sitä ei ole neuvolassa eikä lääkärissä enää mittailtu. Viimeksi neuvolantäti vain tokaisi, että sitä on tutkittu jo, mitä sitä mittailemaan. Eivät vissiin halua rumaa käyrää, kun pomppii pallerot siellä miten sattuu :)

Katrin ja mini edelleen YLIAIKAINEN 40+3 :headwall:
 
Paljon onnea taas kaikille vauvan saaneille.:flower:

Tänään taisin tuntea ensimmäisen merkin, että ehkä se synnytys vielä tuleekin...:) Olin menossa tankkaamaan autoa, tankkaus ei kuitenkaan onnistunut kun mittarissa oli jotain häiriötä. Kun pääsin takaisin autoon niin alkoi aivan valtava alaselän jomotus. Nousi oikein tuskan hiki pintaan. Siinä sitten mietin, että ajanko toiselle huoltoasemalle vaiko suoraan kotiin. Jomotusta kesti muutamia minuutteja, jonka jälkeen se sitten hävisi. Uudestaan sitä ei ole tullut. Aivan pientä alaselän jomotusta tuntuu ehkä vielä olevan, muttei mitään merkittävää. Nyt on lähinnä sellainen olo, että kuvittelinko sittenkin vain tuon aikaisemman suuremman jomotuksen.:confused:

Huomiselle olisi kyllä vielä vaikka kuinka paljon tekemistä, joten sen puoleen en kyllä ihan vielä ehtisi lähteä synnyttämään, loppuviikosta voisi olla paremmin aikaa...;)

ennie ja myrmy 40+2
 
:D huvittavaa lukea näitä tekstejä, kun itestä tuntuu ihan samalta kun teistä KAIKISTA muista! Mä oon ollut kaukaa viisas, ja kertonut jo monelle, että mä kyllä kerron ku alkaa tapahtumaan! Että ei tarvi kysellä! + olen päättänyt myös kertoa ihmisille suoraan mitä ajattelen kyselyistä, jos joku tulee utelemaan.. Prkl. Ja mullekin IHAN koko ajan sanotaan, Kohta se syntyy ja kohta sä pääset elämään vauva arkea, ja ehkä yks ärsyttävimmistä on: NAUTI HILJASUUDESTA JA RAUHASTA JNE JNE :kieh: Vi**** EN NAUTI, ku mä haluun vauvan NYT!! Mä oon NIIN kyllästynyt tähän odottamiseen! Mä en jaksa enää yhtäääään. Ei tätä vapaa-aikaa osaa enää ees arvostaa, kun sitä on oikeesti liikaa. Ja sitä paitsi sit ku on vauva ja joskus esim. vie sen hoitoon niin SIT mä lupaan nauttia täysillä siitä rauhasta yksin/miehen kanssa kaksin olosta.. Niih! Piste! Välillä alkaa olee aika räjähdysaltista tää touhu.. onneks oon yksin kotona ;)

ONNEA muuten taas uusille tuoreille äideille!! Vauvoja tulee ku liukuhihnalla :D :heart:

Nyt iski SUPISTUS... auts... Mä heti Jännityn ihan sikana!! : / Hengitääääh....

Laralle peukut pystyyn, että pääset tositoimiin!!! :) Muakaan ei haittas, jos tää ois synnytyksen käynnistymisen EKA supistus :D Jumankauta että polttaaa vatsaan ja selkään....

Nyt katkes ajatus ihan :D Ja muuten vähän enne tota supistusta tajusin, että mulla muuten kuului vatsasta semmosta napsahdusta, mistä jotkut täällä aikasemmin puhui.. Että onko ne ne kalvot jotka napsuu vai?!

Nyt mies kotiin, niin pääsee kokeilemaan, että auttasko se THE Ässä supistuksen lisäykseen?! :D

LÄtäkkö + bebe 39+2 (18.9)
 
Onnea taas kaikille vauvan saaneille :)

Turvottaja, mulla on merkkejä raskausmyrkytyksestä, mutta verikokeissa sitten kaikki ollut kunnossa. Turvotus on kova ja verenpaineet korkeella.

Lätäkkö, mulla napsuu ne kalvot vähän väliä. On napsunu jo monta viikkoa. Hassua se on mut oon jo tottunu :)

Mulla supistuksia tulee väliilä, tosin ne ei oo kauheen kipeitä vielä. Neuvolan täti oli sitä mieltä, ettei täs enää kauaa mee. Toivotaan niin. Kyllä mäki oon jo tän raskausosuuden nähny :D Ja ärsyttää kans niin paljon ne kyselijät :kieh: Yks tyhmimmistä kommenteista on se, että yksikään vauva ei oo sinne mahaan jääny... aijaa!!! Eipä auta mua nyt yhtään sellanen "tieto". Ja kaikki samat jutut vielä mitä te muutki ootte maininnu. Kyllä pistää ketuttamaan välillä.

Kiva et sain kiukutella, tsemppiä kaikille loppukiriin!!!

Hupu ja pieni 39+1 (19.9.)
 
Onnea vauvautuneille LauraAnnika, Cattitude ja primrose!!!! :heart: :flower:

Supistukset sitten loppu... :stick: :headwall: : /

No tervetuloa sitten perjantaina uudestaan, kun mies on seuraavan kerran kotona... Yksin en lähde synnyttämään...! :kieh: :mad:

Noista klisheisistä kommenteista joita sataa kaikilta joko joko- kyselyiden kera... Miehen mummo on sitä mieltä, että vauva on keskonen jos se syntyy päivänkin ennen laskettua aikaa! Hänen kolme lastansa kun olivat kaikki terveitä nelikilosia, eli siis täysaikasia...! Siihen aikaan saatiin tietää, että odotti kun maha kasvoi noin puolenvälin kohdalla... mistäs mummo siis tietää lasten syntyneen laskettuna aikana kysynpähän vaan?? :D Herttanen mummo ja ajatus on tärkein, mutta hiukan en jaksanut kuunnella kun taas paasasi tänään mulle, kun kaupassa törmättiin, että koita nyt pitää vielä jalat ristissä vähän aikaa!! :kieh: . . . Joo perjantaihin asti ;)

Koittakaahan jaksaa kaikki! :hug: *nyökyttelee positiivisena* ;)

Lara- ja kovin taas bailaava Väkkärä rv38+4 (23.09.)
 
Viimeksi muokattu:
Lämpimät onnittelut kaikille vauvan saaneille! :flower: :flower:

Kauheasti tekis mieli kommentoida teidän juttujanne vähän paremminkin, mut jotenkin tuo aika ei meinaa riittää siihen tämän pienen kanssa :D Ja ajatuksetkin harhailee ihan omituisia polkuja niin etten varmaan mitään järkevää edes saisi sepustettua.. Mutta tääl käyn aina lueskelemassa ja paljon paljon sympatiahalauksia kaikille viime hetkillä odottaville :hug:

Nipistys ja viiden päivän vanha Isla
(joka on siis ihan lopullinen prinsessan nimi, kun joku taisi sitä kysellä =) )
 
Lara kohtalotovereita ollaan. Minulla myös supisteli lupaavasti monta tuntia, ei kovaa, mutta jatkuvasti yltyen. Ja sitten, ei enää mitään :stick: Sen jälkeen olin ensimmäistä kertaa todella äkäinen ja turhautunut tämän raskauden aikana. Vaikka olen henkisesti valmistautunut taas yliaikakäynnistykseen, niin nyt merkkejä on niin paljon enemmän kuin esikoisesta, että en tiedä kuinka tässä vielä yli kolme viikkoa jaksaisi. SYNNY JO!

Vihaan yli kaiken Hupun mainitsemaan "ei sinne kukaan ole jäänyt" -kommenttia :headwall: Samoin "olet vielä yhtenä kappaleena" aiheuttaa puistatuksia. Esikoisen kohdalla tutut tajusivat lopettaa kyselyn kun oltiin menty viikko lasketun ajan yli. Vastaus joko, jokoon siinä vaiheessa olisi voinut olla aika tiukkasävyinen. Nyt esim. äitini ei koskaan kommentoi tai kysele, mutta aina kun soitan hänelle kuulen toiveikkaasta vastaustavasta, että hän odottaa uutista synnytyksen käynnistymisestä.

Kävimme vasta tänään ostamassa uuden kaukalon autoon. Meidän entinen oli todella huono hätäostos aikoinaan ja halusimme nyt paremman. Ostimme Brio Primon sillä se sopii Brio Go vaunuihin jotka meillä ovat esikoisen jäljiltä. Meinasin myydä ne, mutta täytyy nyt hiukan odottaa ja katsoa olisiko niille kuitenkin käyttöä kaukalon kanssa.

Tiinuliini ja Vompatti 38+6
 
Onnea LauraAnnika, Cattitude ja Primrose :flower:

Kyselijät on kyllä rasittavia. Mä olen ollut viime viikon aika visusti piilossa maailmalta kun en jaksa sadatta kertaa selittää ja kuunnella noita juttuja yliaikaisuudesta ja "kannustavia" letkautuksia ihmisiltä. Mieheltäkin kysellään töissä joka päivä eikö jo? ja sekin on jo ihan kypsä..
Mulla ollut kanssa pinna kireellä koko viikonlopun, ei jaksais enää yhtään tätä :kieh:

on: La-su välinen yö alkoi lupaavasti supistella mutta se sit lopahti ja viime yö oli taas aika normi, en tosin ole pystynyt enää nukkumaan normaalisti kun ollut kiristävää oloa ja tunne että tää nyt enteilee jotain ja siitä tietysti jännittyy lisää. Kiristelyä, pitkiä suppareita ja kipeämpää painontunnetta ollut tuolla selkeesti tänään.
Oli vika neuvola tänään ja kun siellä suppaili kovasti oli tädin mukaan vauva tulossa tänään tai viim. huomenna! mulla on kanssa kyllä sellanen olo et ei enää kauaa mene ja toivon todella sitä koska keskiviikkona olisi sitten yliaikakontrolli enkä sinne haluais enää mennä. Antavat siellä ajan käynnistykseen, toivotaan ettei sitä tarvita. Pliis tule pikkuinen jo ulos :stick:

tsempit
kaikille taas, toivotaan että etenemistä olisi taas huomenna tapahtunut kaikille sitä toivoville ;)

Mirot 41+2
 
Täällä on kans tänään ollut semmoinen v....tus pääll ettei tosi oo. Lapset kiukutelleet koko päivän eikä edes vessaan ole taas päässyt rauhassa. ja kun enää oikein jaksais tämän mahan kanssa mitään kovin pitkiä puistolenkkejäkään tehdä. Vali vali vali... :kieh:

Jokojoko-kyselyiltä olen vielä välttynyt mutta edessä ne on. Esikoinen syntyi 42+2 ja silloin kyllä meni totaalisesti hermot utelioihin.

Tsemppiä ja supisteluita!

Onnea vauvan saaneille taas!

marza ja onnianni rv 37+3
 
Viimeksi muokattu:
Kovasti onnea kaikille jo synnyttäneille!

Täällä käytiin tänään viimeisessä neuvolassa, ens maanantaina sitten äippäpolille yliaikakontrolliin. Mua kyllä helpotti se, että "nyt jo" varattiin aika, ja siellä sitten varmistetaan koko ja kohdunsuun tilanne. Siitä ei sitten enää mene kuin muutamia päiviä, niin viimeistään käynnistellään. Kyllä kai tässä nyt vielä reilun viikon kykenee kärvistelemään... Ehkä, hyvällä säkällä...:D

Yritän ottaa huumorilla noi jokojoko -viestit ja soitot, mutta hetkittäin tulee kyllä tokaistua vähän tökörömmin. Ei me viimeeksikään unohdettu kenellekään ilmoittaa sitten kun jotain tiedotettavaa oli! Se on kyllä hassua, että kivuttomia supistuksia ja paineen tunnetta oli selkeästi aikaisemmin kuin esikoisen kanssa, mutta niin vaan pidemmällä ollaan. Tyttö siis syntyi 40+4. Mua ei rassaa juuri muu kuin norsuolo ja se että on koko ajan ihan hillittömän kuuma. Argh.

Nyt iltapalalle ja nukkumaan. Olen kukkunut nyt joka ilta puolille öin ja niinhän se kukkui esikoinenkin silloin aikanaan kun ennen synnytystä oli myös samanlainen rytmi. Niin että voi hyvinkin pitää paikkansa...

Vetku ja Ruttunen 40+5
 
Täällä jännäillään :) Aamusta astihan mulla tosiaan on ollut sellainen olo, että tänään tapahtuu. Supistuksia on ollut yksittäisiä pitkin päivää, ei mitään ihmeellistä. Rauhotuin nukuttamaan esikoista 21 aikoihin ja supistuksia tulikin yhtäkkiä 5min välein. Parisen tuntia jatkui 5-10min välein melko kipeinä. 23.30 jälkeen nukahdin tunniksi ja heräsin toivoni menettäneenä, mutta sitten tulikin kaksi tosi kipeetä supistusta pienellä välillä. Nyt taas ei mitään :headwall: Tulin syömään, kun iltapala ei maistunut aiemmin. Nyt täytyy yrittää saada supistukset jatkumaan, en kyllä ala mitään, jos noi oli vaan väärää hälytystä!! Kaveri on onneks valmiudessa 3km:n päässä tulemaan meille yöksi, jos lähtö tulee, eli lapsenhoitokin olis järjestyksessä. Nyt vaan hemmetti niitä supistuksia tänne!!!!

Todennäkösesti tuun taas aamulla kirjottamaan, että menin takasin nukkumaan ja heräsin aamulla normaalioloissa :headwall: :headwall: Jos musta ei huomenna kuulu mitään, on lähtö koittanut :)

-dask ja typy 38+5
 
Dask: Täältä lähettelen lisää supistuksia!:wave:

Täällä valvoo toinen suppareitten takia. Tuli tuossa illalla harrasteltua kivointa ässää, jonka jälkeen alkoi nää tuntemukset :) Sais vaan tihentyä ja tulla vähä lisää voluumia niihin, vielä on aivan liian epäsäännöllisiä ja vaisuja.

Aavistan kyllä vahvasti, että ei nämä nyt taida mihinkään johtaa, se kun häiritsevät vaan mun nukkumista. Jospa enteilis kuitenkin et lähipäivinä pääsisi tositoimiin :) Luin muuten odotusvihosta, että "useimmat lapset syntyy 40+2". Meidän vauva vois kyllä mieluusti kuulua tuohon 'useimpiin' :whistle:

Sadie ja nasu 40+2 :heart:
 
Sadie Kiitos! Kyllä niitä on edelleen tullut 5-10min välein, mutta lisää tehoa odottelen vielä ennen, kun herätän miehen ja soitan kaverille. Vahva tunne on kuitenkin, että tänä yönä vielä mennään :)

Lisää tehoa sunkin suppareihin!! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Sannimarja, meilläkin tämä vauva iltasella puskee oikein todenteolla, vatsanahka vaan venyy, kun vauva tunkee peppua ja jalkoja. Kuten laitoin aiemminkin, liikkeet on muuttuneet jotenkin vahvoiksi ja teräviksi...Aamut ja aamupäivät onkin sitten todella rauhallisia.

Aika monta yötä mennyt hyvin, mutta nyt näköjään taas herättiin aika aikasin.

Onko teillä ikävä omia farkkuja? Paremman puutteessa haaveilen vanhoista farkuistani, että joku päivä mahtuisi taas takaisin niihin :) . Nyt vaan noita lököhousuja, jotka nekin kiristää. Tuntuu, että vaan makaa ja syö, herkuttelee lohduksensa, ei tässä konkurssissa pari kiloa enää mitään tee - Gavisconia ja Rennietä kuluu entiseen malliin, vaikka vauva jo laskeutunut, ei ole masuun tullut yhtään enempää tilaa.

Mulla nyt aamupäivällä vaihteeksi neuvola. Edellinen oli viikko sitten maanantaina, ja siitä tuntuu olevan erityisen pitkä aika:) Mahdollinen ensi viikon kontrolli on sitten tosi kaukana....

Yhdyn kaikkiin kärvistelijöihin ja kommentteihn " joko, joko "- ärsyttävyydestä! Musta tuntuu, et oon samasta syystä jossain yksinäisessä kuplassa, kun kukaan ei uskalla soittaa eikä kysyä mitään, niin ei sitten tule mitään yhteydenottoja - sopii mulle, saa ihan rauhassa yksin kitua ja odottaa, että aika kuluisi:)

Miten teillä, joilla on jo vauvat syntyneet ja vanhempia lapsia, miten ovat suhtautuneet? Ovatko mitenkään käytöksellään ilmaisseet muutosta?

Jaksetaanpa taas yksi päivä!

Liisa & Liisa 39+2 19.9.
 
:headwall::headwall::headwall::headwall:

Joo, kotona edelleen!! Supistuksia tuli koko yön, mutta ei niiden teho riittäny mihinkään. Nyt edelleen supistaa, mutta saa nähdä onko niistä tän päivän aikana mihinkään... Nyt ottaa päähän ja rankasti, kun en edes juuri nukkunut viime yönä ja olin ihan varma, että pääsen tositoimiin!

Parempaa päivää teille kaikille muille!

-dask ja typy 38+5
 
Limatulppa bongattu! Heräsin viiden jälkeen mahakipuihin ja pyyhkiessä tuli veristä limavuotoa... Nyt alkanu tulemaan sellasta oikeen venyvää sitkeää limaa missä veriviiruja... Ihan selvä tulppa siis :D Saas nähdä mitä tämä sitten enteilee, ei mitään vai sitä itteensä ;D Pyysin miehen ottamaan hsl:llää (henkilökohtaistasyylomaa ) eli hän nyt sitten tulee kotiin kai... En halua täällä arvuutella yksin mitä tapahtuu! (vai tapahtuuko mitään :D )

Voimia daskille! Toivotaan, että supistukset kuitenkin jatkuis...! Koitahan levätä!

Lara- ja Väkkärä rv38+5 (23.09.)
 
Daskilla ollu jännä yö.. Jospa ne supparit vahvistuis.....

Ja Larallaki jännät hetket :)

Supparituulia myös muille kärvistelijöille..

Oksensin taas vaihteeks... ei nää amuheräämiset käy mulle vieläkään :x
Eilisen lenkin jälkeen alamaha on ollu vähän kipee, ja yöllä vihlo alapäätä... Nyt on hassu tunne.. Ihan ku ois elohiiri alapäässä :D Neuvola päivällä.. tuskin on mitään ihmeellistä kuitenkaan tapahtunu..

Hyväsetti 38+6
 
:mad::mad::mad:

Kuka varasti mun supistukset?! Nyt ottaa päähän ja rankasti, supistuksista ei enää tietoakaan ja väsyttää aivan tajuttomasti. Sitten on toi vajaa 1 1/2-vuotias, joka huomaa kyllä, ettei äitin huomio ihan jaksa keskittyä vahtimaan ja käyttää tilaisuuden hyväkseen tehdä kaikkea kiellettyä :headwall: Laitoin just kahvin tippumaan, josko sillä sais pidettyä silmät auki? Jaksaispa lähteä vähän lenkille, jos ne supparitkin löytyis vielä jostain? ÄRSYTTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!

Anteeksi aamuinen purkaus.

-dask ja typy aina ja edelleen 38+5
 
Huomenta mammat!! |O

Täällä ei edelleenkään tapahdu yhtään mitään, ei supistuksia, ei vesiä, ei edes limaa..... :p
Tuntuu kyllä just siltä että tarkkailee ihan jokaista mahasta kuuluvaa rasahdusta ja tunnetta ja vessapaperia ja ja ja ja ja... Mulla on ihan samat fiilikset kun Lahopää-Liisalla että kun esikoinen syntyi 38 viikon alussa niin tää odottaminen on tuntunut sen jälkeen törkeeeeeen pitkältä kun jotenkin vaan oletti että ei tää nyt kovin paljoo kauempaa ainakaan mahassa ole. Oon jo luopunu toivosta ja yritän olla ajattelematta että vauva voi syntyä mikä päivä tahansa. Tuntuu että ei tää ilman käynnistämistä täältä tule, niin ja mua ärsyttää kans se kommentti: Ei sinne mahaan ole vielä yksikään jäänyt argggghhhh :D joh, sori purkaus :D

mutta ONNEA KAIKILLE VAUVAN SAANEILLE IHAN HIRVEÄSTI!! :heart: .....vaikka oonkin tosi kade :p

Kaikilla näyttää olevan tosiaan ihan samat tunnelmat täällä, kukaan ei malttais odottaa enää tositoimiin pääsyä. Toisaalta alkaa jännittämään että mihin sitä oikeen toivoo pääsevänsä, kun sattuu se niin perkeleesti kuitenkin!

Mulla vauva myllää kans iltasin ihan kauheesti, tuntuu että hän yrittää puskea itseään ulos tosta nahan läpi. Ei taida raasu tietää mitä kautta pääsis helpommin ulos :LOL: Taitaa olla tilaa niin vähän että on pakko yrittää venytellä nahkaa josko sais tilaa lisää. Mul ei oo muuten sf mittakaan yhtään pienentynyt, suurenee vaan kokoajan, höh. Eiks tää siis oo laskeutunu, vai kasvaako täällä vaan jättiläinen??

Niin piti vielä tosta pahoinvoinnista mainita, että mulla oli kans sitä tossa 39 viikon alussa ja sanoin siitä neuvolassa niin oli sitä mieltä että saattas johtua hempan laskusta. Nyt oon vetäny joka päivä taas yhen rautatabun ja ei oo kyllä ollu huono olo =)

Pissalla saa rampata kyllä vähintään tunnin välein. Oli vähän tuskaa kun piti viedä kontrolli pissanäyte sen mun tulehduksen jälkeen ja piti olla pissaamatta 4 tuntia!!!

Kai sitä pitäs taas keksiä jotain siivoomista täällä kotosalla kun ei muutakaan tekemistä ole..plaaaah

Möhömahis 39+5 (laskettu torstaina)
 
:heart: Onnittelut cattitude ja primrose! :heart:

Mä liityn myös viime yönä supistusten kanssa valvoneiden joukkoon. Illalla kasin jälkeen alkoi ja neljään mennessä yöllä olivat hävinneet taivahan tuuliin. :whistle: Saivat aikaan sen, että vatsalaukun sisältö yritti väkisin kiivetä takaisin ylöspäin eikä makuulla olemisesta tullut mitään. Nukuin sitten pätkittäin muutaman tunnin nojatuolissa. :kieh:
Edelleen tuntuu, että aamiaiseksi syöty leipä ei laskeudu kurkkutorvesta mihinkään. Hirvee jano, mutta mitään ei voi juoda, kun ei mene alas. :headwall:
No, ehkä se oli aikakin minunkin saada osani näistä vaivoista... =) Onneksi pääsen päivällä neuvolaan rutkuttamaan. Nyt taidan lähteä lenkille, jos se saisi vaikka uutta pontta supistuksille. :whistle:


Jaksuja kaikille kärvistelijöille :hug: ja tsemppiä tositoimiin pääseville! b :) d


Epeti 39+1 (LA 20.9.)
 
Huomenta!

Täällä kanssa EDELLEEN yhtenä kappaleena. Liikkuminen vaatii keskittymistä ja kauaa ei pysty samassa asennossa olemaan. Kipeistä suppareista ei ole tietoakaan. Limaa tulee jonkin verran. TURVOTUSTA on sitten senkin edestä.....käsiä ja jalkoja ei omikseen tunne.........

JAKSAMISTA MEILLE KAIKILLE!!!!

Ninnananna ja Sintti 38+5 (LA 23.9)
 

Yhteistyössä