Syyskuun Sykkivät Sydämet *TAMMIKUU*

Voi Svantje, olen tosi pahoillani :hug: :'( Toivottavasti toivut nopeasti ja pääset uudestaan odottajien puolelle!

innoM, mä kärsin aika voimakkaasta pahoinvoinnista lähes vuorokauden ympäri. Oksentaa ei tosin tarvitse (ainakaan tähän asti) kuin aamulla. Sain toiselta palstalta vinkin syödä teelusikallinen sokeria heti heräämisen jälkeen, mutta eipä se mua yhtään ole auttanut. Syön sen kuitenkin ja juon vähän vettä, on nimittäin paljon kivempi oksentaa sellaista miedosti makeaa vettä kuin pelkkää mahahappoa. Tai siis mähän yrjöän mahan aivan tyhjäksi aamulla, ensin nuo vedet ja lopuksi keltaista mahanestettä. Sen jälkeen olo helpottuu hieman ja pystyn syömään puuroa aamupalaksi. Pahoinvointi vaivaa kuitenkin koko päivän ja mulla ei syöminen tunnu auttavan siihen yhtään! Pakotan itseni syömään lounasta vaikkei mieli teekään, mutta syön aika pieniä annoksia jotta pahoinvointi pysyisi aisoissa. Mutta kyllä mulla tulee aina syömisen jälkeen entistä huonompi olo. Parhaiten maistuu raikkaat hedelmät (verigreippi, kirpeä omena, viinirypäleet) ja kaikki rapea ja suolainen (kuten sipsit), juomista limu ja vesi tuntuu parhailta. Suklaa kuvottaa ja sellaiset ruoat jotka on jotenkin löllöjä (esim. pastaa ei tee yhtään mieli). Jopa ruokien ajattelu tekee pahaa!

Nyt on tasan kaksi viikkoa varhaisultraan!

Arminen 6+2
 
hellurei kaikille!

voi ei, Svantje!! oikein paljon voimia ja jaksamisia! :hug:

memelisa korjaatko mun nickin tonne listalle, taitaa a-kirjain puuttua, kiitos!

varhaisultra mekin maksetaan ihan itse kokonaan. mun mielestä on pieni hinta maksaa siitä että näkee et onko kaikki hyvin jo tässä vaiheessa. voi ehkä muutaman päivän olla jännittämättä.. ;)

G: yllä tulikin jo vähän vastausta.. eli mä jännitän nyt melko paljon tätä raskautta. ja siis ihan positiivisellla mielellä. joskus jos on oikein kiireinen päivä, saatan vasta illalla muistaa, että hitto, tässähän ollaan raskaana. veikkaan, että kun eka kolmannes on ohi, niin helposti unohtuu millä viikolla jne ollaan.
tää on vaan tätä alkujännitystä!! :p

omista oloista vielä; pahoinvointi on loppunut, yritän pitää verensokerin koko ajan tasaisena. heti jos pääsee laskemaan, tulee etova olo. ja siis syön kaikkee mitä tekee mieli. onneksi ei tee yhtään mieli mitään makeeta tai suolasta. =) porkkanoita puputtelen varmaan jonkun 6 kpl päivässä. ja suomalaisia tomaatteja himoitsen älyttömästi. :D
iltaturvotusta mahassa kyl on, illalla näytän ihan siltä ku olisin raskaana :whistle:
väsy on kova, mutta sitten kun menee nukkumaan, ei saa millään unta. melko ärsyttävää.

voikaa, naiset ja vauvantaimet, hyvin!!


raphaella 5+5
 
Svantjelle iso voima- ja lohtuhali :hug:

Mulle voi lisätä tohon listaan sairaalaksi NKL:n
Mulla ei muita oireita oikeen ole kuin tuo tissien aristus ja jatkuva pisuhätä. Ja jostain syystä mä kärsin tällä hetkellä huonosta unen laadusta, heräilen useita kertoja yössä ja viimeistään viideltä olen pystyssä, päivälläkään ei liiemmälti väsytä. Tämä oireettomuus saa kyllä pahat epäilykset heräämään : /
Varhaisraskauden ultra on varattuna 10.2 ja sillon pitäis olla viikkoja jo 8+, itse maksetaan ultra, mutta uskon että kelan korvausten piiriin menee, kun mulla tuo myooma tuolla riskitekijänä.

Paksuja oloja kaikille

ZouZou & Kultahippunen 4+3
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei Svantje:( :hug:

Miulle voi synnytussairaalaks laittaa EKKS
Joku tais kysellä, että paljonko edellisissä raskauksissa painoa tuli. Niin ekassa tuli 20kg, syntyi rv35+3 ja tokassa 25kg, syntyi rv41+3. Nopiaan ne kilot karisi, ei tarttennu laihutella.
Alaselkä on nyt parina päivänä ollu kipiä, voi johtuu siitä kun töissä joutuu rappusia ramppaamaan ees taas, toivottavasti ei mitää vakavaa :/
Etovaa oloa, mut onneks ei oo vielä tarvinnu ykäillä.

Eka neuvola olis tammikuun vikana päivänä, piiiitkä aika vielä :D

eijukeiju 5+5
 
Arminen, kuulostaa todella tutulta. Just noi keltaiset mahanesteet on niin hyi yök, kun ne tulee ylös asti.

Javelia, tervetuloa mukaan! :)

Joiltain jo näillä viikoilla loppunut pahoinvointi?? :O Luulisi sen nyt vasta alkavan kunnolla. Nyt 2 viikkoa olen tässä pönttöä kumarrellut.

innoM + Pulla 6+6
 
Svantje Voimia kovast sinne!!! :hug:

Pahoinvointi mullakin vain yltyy olovanaan mitä enemmän viikkoja ja päiviä tulee. Muistan, että esikoisesta alkoi joskus 6+ ja jos ihan väärin en muista niin toisesta oksentelin vasta 8+.
Nyt on oksennettu taas 6+ vai olikohan jo vähän aikaisemmin. Tänään pitkästä aikaa oikein kunnolla. Pääasiassa käyn silloin tällöin päivässä kyökkimässä pöntöllä. Olotila helpottaa yleensä kunnolla vasta iltaisin. Kahvi ei enää maistu, eilen keitin ihan tottumuksesta ja viemäriin meni. Tee linja vaihtuu, miten helekutissa selitän tään vaihdoksen työmaalla. Ne muutenkin on päättäneet ottaa mut silmätikuksi seuraavaski odottajaksi. Mä kun olen vuoden aikana jo 8 odottaja. :D

Muuten tänään on ollut monessa suhteessa parempi päivä. Itellä kun oli eilen kuumetta olin tämän päivän pois töistä. Lapsilla oli hoitopäivä ja mä sain ihan rauhassa levätä aamupäivän ja mä tosiaan sitten nukuin monta tuntia. Flunssainen olo on helpottanut jo hiukan, kuumekin poissa ja selkäsärky on hellittänyt melkein kokonaan eilisen ja tän päivän aikana. Ainoastaan tietyissä liikkeissä särkyä tulee ja kun istuu tähän tietokoneella olevalle tuolille. Olenkin parina iltana nostanut läppärin muualle. Muutenkin tänään katselin herättyäni, että kyllä tuo kumpu vain on jo alkanut turvota. Tuo mun oma pömppis on selvästi noussut ylemmä ja napa on hieman ylöspäin. Mula on kummassakin odotuksessa ollut korkeat sf mitat heti alusta esikoinen meni koko odotuksen ihan omilla käyrillä, mutta tasaisesti, saas nähdä kuinka tään kanssa käy. Poika fiilis on täällä. Niin samoin menee tää alku kyllä. Mutta positiivinen päivä on ollutkin vaikka vähän on pitänyt yrjötä. :D Toivotaan tällaisia stressittömiä päiviä lisää. Huomenna menen taas töihin, jollei illalla kuume enää nouse.

TOivotaan, että vuodot loppuu vuotelevilla!!! :hug:

Leo rv7+0:heart:
 
Miuski no jopa oli tympee neuvolatäti:mad:...Ajattelee muute tosi paljon muutenki raskaana olevan tunnetilaa,tässä nyt muutenki kokee ittesä läskiksi turvotuksien jne takia..ja täällä siis puhuu lievän ylipainon omaava myös...:hug:
miimau toivottavasti kelkassa pysyt kuite!!tsemppiä!!!:hug:
Tömpsis neuvolatädeistä;*reps*:LOL:
Noopu rauhallisemmin koirien lenkkeilyjen kanssa jos noin alkaa tekee pahaa!!muista,sie olet raskaana :heart:
Svantje phoittelut ja toivottavasti palaat tälle puolen vielä!:hug:
tehilla aaa niin just ,sori en kässänny heti :D
Painosta Ekasta tuli 20kg ja nyt kyllä yritän jäädä alle..hamittaa muutenki ku sain pudotettua ekan jälkeen hyvin ,niin että painoin yli 10kg vähemmän ku ennen odotusta mutta nyt olen lihonu 2vuoden aikana takas noi 10 kg =( mut noh jospa sit tän jälkeen sais taas pois ja pysyis mahd.vähis kg nousuis =)

Mies/naislääkäri polilla; Mulle on kans ihan sama minkämaalainen/värinen/uskonnollinen,mutta kyllä mä ennemmin käyn naislääkärillä,on jotenki ”helpompaa”..Mutta pääasia todellakin että on asiansa osaava ja se riittää mulle!

...Niin ja viel Tuota rokotusasiaa iteki kommentoin; mun kaveri lapsineen sairasti todistettavasti sikainfluenssan sillo ku se viimeks oli päällä,ja mie olin lapsia hoitamassa ja muutenki sillo siellä, mutta mulle ei tullu yhtikäs mitään oireita:confused:!..mut otin nyt kuite varmuudeks tuon influenssarokotteen ku kaverilla oli toista odottaessa 2-3 kk flunssa päällä ja en tiedä johtuneeko jotenki siitäki ku nyt tyttöllä vähän väliä korvatulehus,putkitettu korvat mut ilmeisesti kitarisat pitää leikata ku ei lopu,ressukka:heart:...ja hän mulle suositteli et kannattaa ottaa..

Tänään ollu koko pvn sellanen ällöolo,et joskos mulla nyt alkaa joku raskauspahoinvointi,en kyllä esikoisesta sellaista kärsiny mut tänään on kyl ollu niin etova olo päivän...en ole kyl pönttöö käyny halaileen,onneks!
Mitä olen lukenu noita niin aika monella se pahoinvointi alkaa rv6(??) eli loppuvksta olis sit mulla se täynnä...jotenki tuosta vois tulla mieleen et oliskos tää sit se toivomamme tyttö :heart: ;)
 
Enpä nyt tiedä, mitä tässä oikein ajattelisi.. Edelleen tulee silloin tällöin ruskeaa tuhrua, kun vessassa käy. Siis todella todella vähän, mutta tulee vaan niin viime kesäinen km mieleen, sillä se alkoi juuri samalla tavalla. :( Jotenkin on vain sellainen olo, ettei tässä enää raskaana olla. Yhden kaappiin jääneen testin huvikseni äsken tein, mutta sepä nyt ei paljoa kerro. Tokihan se vahvaa plussaa näyttää edelleen, vaikka kesken olisi mennytkin. No, onneksi on maanantaina se neuvola, niin jospa siellä saisi jotakin selvyyttä asiaan.

Töissä onneksi on ollut niin kiirettä ja uudet työtehtävät vie sen verran aikaa ja voimia, ettei muuta juuri kerkeä ajattelemaan. Se on hyvä.

Svantje: Voimia! :hug:

Painosta oli myös ollut puhetta. Esikosta tuli vain 6,5 kg ja sairaalaan jäi kaikki. Muutama viikko synnytyksen jälkeen painoa oli lähtenyt vielä toiset 5-6 kg ja laihduinkin kyllä aika olemattomaksi silloin. Mutta nyt onkin sitten parin viimeisen vuoden aikana paino noussut jonkin verran ja painan varmaan 5 kg enemmän kuin ennen esikon odotuksen alkamista.

Jaksamisia myös kaikille huonovointisille!
 
Äidilläni ei ollut pahoinvointia ollenkaan 3x raskaudessaan ja tyttöjä kaikki. Äiti sanoikin heti "poika sieltä tulee", kun kerroin pahoinvoinnista. Mä en taas jaksa uskoa noihin oireisiin ja niihin kumpi sieltä oireiden mukaan tulee.

raisu, tosi kurja tilanne :hug: Jos se maanantaina sit selviäis. Täällä ei tosin ultrailla neuvolassa.

Rv 8? (7+0) masukuvat otettu ja tästä lähtien viikon välein taidan napsia kuvat (jos raskaus etenee). En tosin ajatellut laittaa niitä jakoon :D

innoM + Pulla 7+0
 
Huomentapäivää! :) Selkä on kipeä, lihakset on jumissa, maha on ollut kipeä ja huonovointisuuttakin on havaittavissa. Ja finnit sen kun lisääntyy... :headwall:

Mutta sitä mä tulin nyt kirjottamaan, että kun katoin tota Nelosen "vauvan tarina" ohjelmaa niin vaikken mä paljoa synnytyksestä tiedä niin eikös toi ole vähän outoa, että kun vauva on syntymässä niin äitiä kielletään ponnistamasta sen takia, että lääkäri ei ole paikalla? :O Naisparka joutui odottamaan 10 minuuttia silleen, että vauva oli "tukka näkyy jo" -tilassa, eikä syynä ollut mikään terveysvaara käsittääkseni, se sai siihen asti ponnistaa ihan rauhassa, mutta sitten kun tukka näkyi niin sitten piti pysäyttää ja odottaa :O Eikös toi vois olla vaarallista vauvalle?

Mä kerroin äidille eilen, se oli superilonen ja aika optimistinen siitä, että tää raskaus menis hyvin. Mut mun äiti onkin ärsyttävän optimistinen aina :D

tömpsis ja super 6+2 (8+5)
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaikki möhömahat.
Täälä viikkoja nyt 6+4 ja olo on sellanen ku aiemmissa raskauksissa joskus ihan loppuvaiheessa...Oon nyt toista päivää saikulla kun kaiken voimattomuuden ja väsymyksen mikä nyt on ihan normaalia mutta sen lisäksi on lonkat, häpyluu, alaselkä ihan kipeenä ja vatsa. Istuminen on jostain syystä tosi vaikeeta, jotenki röhnöttämällä pystyy viel olee mut et ihan normaalisti selkä suht suorana istuminen tai etukenossa ni ei kauan pysty olee kun toi häpyluu/kohtu alue alkaa pakottamaan...töissä oli pakko lopettaa hommat kesken ku ei voinu istuu enempää. ja lonkkia särkee niin ku joku puukolla kaivelis niitä molemin puolin ja vatsassa tuntuu sellasta kummallista särkyä/ällöttävää tuntemusta mikä ei kuitenkaan ole supisteluja hyvin nopeesti kun reippaasti liikkuu(tai tekee yleensäkkään mitään), viime yönä tuntu pelkästään vessassa käydessä. ja yöt on aika ilkeitä kun koko lantion alue särkee, pakko olla tyyny jalkojen välissä mut ei sekään tunnu auttavan...
Edellisessä odotuksessa ensimmäinen raskausoire oli supistelu ja myöhemmin lihaksisto meni ihan voimattomaks...kyllä nyttenki lepo selvästi auttaa mutta onhan tää nyt ihan syvältä jos näin aikaisin joutuu taas "rauhoittumaan".
Onko kellään muulla tällaisia tuntemuksia?? Varmaan soittelen terkkarille, kuitenki alkaa huolestuttaa ku kokoajan särkee ja jos ne sit onki ihan vaarattomia oireita ja saa jatkaa ihan normi vauhdilla ni en mä sit viitti olla töistä turhaan poisssa.
Mutta voimia kaikille kaikille jotka kärsivät vuodoista, toivottavasti on vaaratonta ja että kaikki menisi hyvin!!
 
Heipparallaa kaikille syysmasuille :heart:

ReNu: tiedän niin tunteen.Joskus on vaan testattava ku ei oikein muuten usko. Tein itekki eilen digitestin :ashamed: ja kivasti viikkoja siellä oli noussu, niinku pitiki :heart:

Voi ei Svatje, olen todella pahoillani :hug:. Tää on niin epäreilua et ensin annetaan onnea roppakaupalla ja sitten se viedään raa'asti pois. Oikein paljon Voimia koko perheelle surutyöhön, toivottavasti saatte uuden tärpin piakoin ja palaat takaisin odotuspuolelle.

Raphaella: nikkisi on nyt korjattu, toivottavasti oikein :D

Hei Javelia, tervetuloa mukaan. Lisäsin sut juuri listalle & Onnea raskauden johdosta :)

ON: Täällä on ihan normaaliarkea. Huono olo ja heikotus iskee aina ku ei muista juoda tarpeeksi ja ummetusta on ollu kans ilmassa, onneks luumut teki tehtävänsä :) Joten muistakaa juoda tarpeeksi ettei pääse ummetus vaivaamaan.

Memelisa & masuasukki 6+0 *POKS* & 7. raskausviikko
 
No hei taas, soitin sit neuvolaan ja ne sano et voi hyvinki olla liitoskipuja ja supistellakkin saattaa jo alussa kun edellisessäkin raskaudessa oli mut et jos kivut pahenee tai tulee vuotoja tms ni heti sit lääkärille ja muutenki herkästi kannattaa käydä lekurissa.. Onneks voin olla viel huomisen pois töistä ihan omalla ilmotuksella ja vkl vapaa.
 
Joo taas tämmöinen päivä = ei pysy mikään sisällä :( Ummetusta täälläkin oli/on. Juon kyllä enemmän, kuin tarpeeksi ja sen takia ravaankin vessassa kokoajan! Jotain täytyis kuitenkin tänään vielä yrittää syödä, mutta ei tee mitään mieli :x
 
punkku: mulla on veto ihan pois, kaikkia paikkoja särkee ja mahaan sattuu aina välillä enemmän. Hengittäminenkin on yhtä puuskutusta. Luulen kyllä et se johtuu nuhasta, mut ei silti kivaa. Ja lihakset varmaan särkee ku oon liian reippaasti tehny lumitöitä - ja nyt ne sit jää tekemättä kun selkä on niin rikki :headwall: Koita levätä :hug:

innoM: mulla on huono olo alkanut, en oksenna tosin mutta kyllä tääkin oksetusolo on ihan tarpeeksi hankalaa. Voimia sulle! :hug: Kokeile kaikki mahdolliset ruoka-aineet, kyllä joku vois olla hyvä... mites hapankorppu? jugurtti? piimä? hedelmiä taisitkin jo syödä? keksit? jne. Toivotaan, että jostain löytyy apu pian! muoks: yhtäkkiä muistin jostain lukeneeni, että apteekista saatava Osmosal (mitä siis ripulin aikana pitäis juoda) vois auttaa myös raskauden pahoinvointiin, ainakin palauttais suoloja ja muita kroppaan niin olo vois helpottua - oliko se tässä ketjussa peräti vai muualla? No kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
pahoinvoinnista täälläkin nyt pari päivää ollu aina toisinaan etovaa oloa, mutta menny toistaseks ohi, kun on jotain vähän syöny. töissä olin taasen, tossa työmatkalla oli suolakeksejä, sitten töissä narskutin porkkanaa. kaikki rasvanen pistää närästämään, lihapasteijan erehdyin ostamaan. samoin cokis, sitä join, kun kahvi ei maistu ja siinä on kuitenkin kofeiinia... ei olis kannattanu. ja eilen aamulla vetäsin ruisleipää ja kahvia. no, empä kokeile sitäkään yhistelmää enää. limppari on vaan " liian hapokasta" : ) ja sit kaikki muut sokerilitkut, esim. vadelma pillimehu hyi yöks!! ite oon tehny punaherukka/mustaherukka mehua. se maistuu vaikka litratolkulla, kun siinä ei sokeria juuri ole.

kusettaa välillä aivan valtavasti. ajelin aamulla viiden jälkeen töihin, kävin aamulla tässä jo kaks kertaa tyhjentämässä rakon. tuo kuseminenkin on varsinkin iltasin homma sinänsä. siitä pitäs kirjottaa käyttöohjeet tyyliin " istu pöntölle. avaa häppärit. lorota menemään. muista pyyhkiä edestä taakse". jotenkin tuntuu että tuolla vehkeessä ois joku tulppa illalla?!

seksiä harrasteltiin eilen, ei mitään ongelmaa. mutta tuo armoton kusetus autossa on kyllä mukavaa, kun on tunnin ajomatka melkeen töihin. kauheen pimeellä ajat, ja rekka pöröttää kuuttakymppiä eessä. sit niitä jyväjemmareita on tie välillä täys ja auramiehiä. että älkää ihmetelkö. se olen vain minä siellä auton vieressä sitten kusella! kun ei umpihankeenkaan nyt oikeen viitti rämpiä, tulee pian pissatulehdus.

keskenmenosta todella pahoillani oon niille, joilla nyt se ollu. mä jotenkin ite olen vieläkin niin skeptinen tästä. kun meille ei kolmeen vuoteen luomuna lasta "annettu", niin jotenkin sen hölmösti ajattelee, että meidän ei sit kuulukkaan lasta saada. ja se olis mulle ihan oikeutettua, jos sieltä ei sykettä löytyis, koska mun vehkeet ei toimi niinkun luonto on määränny ne toimimaan............ no, tämmösetkin ajatukset valtaa välillä pään.

huumorilla ollaan yritetty mennä. ja mies on vaan tyytyväinen, kun c-kuppi vaihtuu tätä menoa hyvin nopeasti d:hen. kauheeta, kun on kaarituellisia rintsikoita, niin ai että ne painaa, vaikka seisoiskin. en tiedä onko rinnanympärys niissä sit liian pieni, ei mun mielestä. mut tuntuu välillä, että olis vyö tossa rintojen alla. närästykseksi sitä varmaan myös sanotaan..

mutta täältä taas tuntemuksia. anteeksi taas nämä " hullu saa olla muttei tyhmä" jutut. toivottavasti edes jollakin on samanlainen huumorintaju. mä olen aika sarkastinen välillä : )
 
Hei!

Epäilykset herää taas, kun ei kuvota tänään... Olin pari päivää HIRMU kuralla (väänsi ihan p*'k*'sti) ja nythän sit mietin että mitenkä on pienelle käynyt.

-laura- toi "kusiongelma" on mulle kans todellinen. Nimittäin ajan autolla työkseni aamusta iltaan ja vessoja silti harvoin osuu kohdalle.. Ps. sarkastista huumoria kylvän minäkin.
 
tömpsis, hedelmät, vihannekset, haparit, jukurtit, keksit, suolaiset keksit ja muut herkut yms kokeiltu. KAIKKI tulee kyllä ylös. Limut ja muut hiilihapolliset ei enää uppoo. Tuntuu, että pitää oikein hakemalla hakea mitä voisi syödä. Himoja on kyllä, mutta ne kyllä on seuraavana päivänä ohi, kun on käyny ne pönttöön edellisenä päivänä tyhjentämässä. Päivä kerrallaan vaan. Ehkä joku päivä tämä loppuu ja saan nauttia tästä raskaudesta :saint:

-laura- , no aivan varmasti olette pikkuisen ihan luomunakin ansainneet ja huumoria pitää ollakkin :) Kyllä sitä täälläkin ravataan vessassa. Hieman jo stressaakin, kun tuleviin pissakokeisiin(samalla verikokeet) täytyy pidättää 4 tuntia! :O En mä ihan rehellisesti pysty, jos en sit nuku sitä 4tuntia putkeen. Harvemmin tulee nukuttua, kun heräilen vessaan parin tunnin välein.

innoM + Pulla (nauroin tänään, että mistä mä tän nimen oikein revin :D ) 7+0
 
sitä vaan tarkotin, että ei tää mun "läpän heitto" varmaan mukavalta tunnu niistä, joilla pahoinvointia, vuotoja ym. mutta jotenkin tää on ollu aina mun tapa käsitellä ite ongelmia. ilman huumoria tuskin olisin enää elossa.

että älkää vetäkö herneitä nenukkaan näistä mun jutuista. kokeilkaa porkkanaa ; ) oikeasti vakava asiahan tämä on. olla raskaana. mutta jutuista päätellen aina ei, yritän vaan keventää tunnelmaa. mutta turpooko nuo " emättimen seinämät" iltaa kohden? siis tuntuu jotenkin hyvin ilkeeltä. koko päivän on menossa, ja sit kun kotona istuu aloilleen, niin alkaa tuo tunne tuolla alakerrassa. tuntuu, et ne on niin turvonneet, että siellä ei ole juuri "liikkumatilaa" eikä happi kulje...

pitäs varmaan nukkua ilman alushousuja. mutta ikävä sitten käydä kusella..... nyt syömään!!! niin ja jauhelihakeitto ei oikeen meinannu upota eilen alas. sillä sitä yritin syödä, että siinä kun kuitenkin on lihalientä. mut sitten kun aloin ajattelemaan, miltä tuntuis sitä oksentaa ulos ( plup plup plup) kun ne palaset tuntuis kurkussa..... yökssssss.
 
No, siis mä en ainakaan loukkaannu täällä kyllä mistään, et oli mulla sitten kuinka huono olo tahansa. Joskus se huumori vaan loppuu täällä kotinurkissa, kun pää on jatkuvasti pöntön äärellä ja välillä, kun oksennus on tosi kiinteää ja isoa, niin pelottaa, että tukehtuu. Joskus on niitä hetkellisiä "hyviäkin oloja" ja ne piristää mieltä kummasti. Joka päivä olen kuitenkin ulkoillut ja käynyt kävelemässä, että ei tässä missään sängyssä maata huonon olon takia. Kyllä sitä elää täytyy, vaikka aina ei jaksaiskaan :D
 
innoM, sä oot kyllä tosi urhea kun jaksat tuon kovan pahoinvoinnin kanssa ulkoillakin! Mullahan ei ole ollenkaan noin paha tilanne mutta tiedän miltä tuntuu kun kaikki ällöttää ja saa lähes pakottaa itsensä syömään ja juomaan... Toivotaan että meillä tämä on aikaisen vaiheen vaiva ja ohi jo siinä vaiheessa kun se useimmiten alkaa! :popcorn: Hmm, menisköhän popparit...
 
Kävin muuten ostamassa eilen mammafarkut ja vetäisin ne reteästi tänään jalkaan. Mä olen niin kauhean turvoksissa iltapäivästä lähtien että tavalliset farkut vaan ahdistaa ihan hirveästi ja pahentaa turvotusta ja närästystä, joka on nyt myös tullut vaivaksi. Eipä sitä kukaan vielä huomaa että mulla on mammahousut jalassa kun paita tulee siihen päälle joka tapauksessa.
 
Arminen, joo itseasiassa se on vaan katottava "sopiva hetki" ja kyllä se oloakin vähän helpottaa :) Turvotusta mulla ei oo kyllä ollu nyt, vaan päinvastoin :D Johtuu varmaan tai johtuukin tästä oksentamisesta. Löysissä vaatteissa kotona olen kuitenkin :)
 

Yhteistyössä