Syyskuun Sydäntenmurskaajat *HuHtIkUuSsA*

Mii26: Lisäisin vielä tuohon isäkuukausiasiaan sen verran (kun ollaan juuri esikoisen kanssa sitä alkamassa pitää ), että isäkuukausihan ei ole isyyslomaa vaan ihan erillinen vapaansa. Jos isä pitää kaikki hänelle osoitetut vapaat, niin siitä tulee 7 viikkoa yhteensä. Meillä mies piti isyysloman kaikki 18 päivää heti pojan synnyttyä ja isäkuukauden nyt kun poika tulee vuoden. "Annoin" siis miehelleni omasta vanhempainvapaastani viimeiset 2vk (ja jäin kotihoidontuelle ), jotka hän nyt vasta pitää ja ottaa siihen sitten lisäksi sen 12 päivää, joten yhteensä tulee 1kk. Tuo 1-12pv tosiaan tarkoittaa, että jokainen voi valita monta päivää aikoo pitää. Rahallisesti nyt lähinnä varmaan tilannetta jokainen pohtii. Mutta summa summarum: isäkuukautta ei tarvitse pitää heti vanhempainvapaan päätyttyä vaan jos äiti on kotona kotihoidontuella, niin isäkuukautta voi siirtää max. 180 päivää. Mulla vanhempainvapaa loppui helmikuussa, jonka jälkeen olen ollut kotihoidontuella kotona ja nyt vasta viikon päästä mies jää viettämään isäkuukautta. Meillä tosin niin onnellinen tilanne, että voidaan viettää se kaikki yhdessä eli en palaa töihin / pidä vuosilomaa tms. Nämähän ovat myös vaihtoehtoja.

Paino: Noussut on joo, eikä ihme tällä mässäilyllä :ashamed: 3-4kg on tullut, mutta aika hoikassa kunnossa olinkin. Esikosta tuli 14kg joten varmaan saman verran nytkin, kun on niin lyhyt aika edellisestä raskaudesta.

Vakuutuksesta: Meillä on esikoiselle otettu lapsivakuutus ifistä kun oli 2kk (tämä oli alaikäraja ). Lääkärikäyntejä on ollut kaksi, mutta aina olen ensin soittanut terveysasemalle ja kun sieltä on saanut ajan samaksi päiväksi, niin ei ole yksityisellä tullut käytyä. Allergiatutkimuksissakin käytiin lähetteillä neuvolasta eikä sieltäkään tullut kuin polimaksut maksettavaksi. Lääkkeinä ollut vaan perusvoidetta... Omvastuu on 100e eikä ole vielä lähelläkään täyttymistä :) Onneksi! Mutta ihan hyvä on ollut olla varalla. Tosin aika hintava, kun ei ole ollut paljon käyttöä. Tosin jos ei oltais sitä otettu niin oltais juostu varmaan joka päivä jossain ;)

Tepa: sama ongelma; mä en koskaan muista suoraan mikä viikko+päivä on menossa vaan pitää aina laskea tai kalenterista tarkistaa :LOL: Esikosta muistin vissiin tunnilleen...

Ultraan vielä VIIKKO! Mä en jaksa odottaa :D

rimpulakissa rv 18+4
 
(.) Oon ollu muutaman pvän niin heikossa hapessa nuha-kuumeen kourissa et oksu olo jääny vähän taka-alalle. Nyt ku se alkaa väistyä ni johan alkaa taas yrjöttää... Ku yskii ni saa ihan tosissaan pelätä että lentääkö laattaa kans..... :x :x :x
 
Black Panther
Kiitos rimpulakissa isäkuukauden tarkennuksesta! Eli sittenhän meilläkin mies voisi pitää isäkuukauden, tai edes ne ekat 12 päivää siitä kun olen kotihoidontuella. Hyvä tietää! Se pitää ilmeisesti kuitenkin ilmoittaa hyvissä ajoin ennen vanhempainvapaan loppumista, jotta äidille ei makseta niitä viimeisiä 12 päivää vanhempainrahaa? Siis ilmoittaa Kelaan, tarkoitan.

Roona82: hassua, miten erilaisia käytäntöjä samassa kaupungissakin on! Ei meillä neuvolassa niitä Kelan hakemuksia täytetä, vaan ne lykätään vaan käteen ja pyydetään ottamaan yhteyttä Kelaan jos on kysyttävää :/ Täytyy olla aika ammattitaitoinen ja asiaanperehtynyt neuvolantäti jos osaa Kelan kiemuroissa neuvoa... :D

Tiedättekö, me hankittiin se kotidoppler, ja se tuo kyllä ihan älyttömän paljon mielenrauhaa!! Kun en minäkään niitä liikkeitä mitenkään päivittäin tai muuten säännöllisesti tunne (istukka vielä etuseinässä, ei ainakaan edesauta tuntumista), niin dopplerilla saa nopeasti varmuuden siitä että pikkuinen on vielä hengissä. Maksettiin siitä viitisenkymppiä, ja tulee kyllä varmasti maksamaan itsensä takaisin raskausaikana. Loppuvaiheessakin siitä on hyötyä kun pitäisi liikkeitä tarkkailla ja jos niitä ei tunnukaan vuorokauteen, niin paniikkihan siinä iskee. Tai mulle iskis ainakin. :D
 
Moikka!

Vakuutuksesta: Me ei taideta ottaa. Tapaturmavakuutus meillä on, johon saa liittää kaikki sisarukset. Koen, että se on ihan riittävä :/

Idellalle myöhästyneet synttäri onnittelut :flower:

Mä oon ottanut jokaiselle neljälle äitiyspakkauksen, mutta tämä uusin ei oikein sytytä. Nuorimmalla on -07 vuoden pakkaus, mallit samat, värit vaan paremmat :D Toisaalta, sitä on kuin pikkulapsi jouluaattona, kun sitä pakkausta odottaa ja lopulta sen saa :LOL:

Kävin eilen tekemässä 10h iltavuoron ( olen vielä hoitovapaalla) kyllä otti voimille. Heikotusta on päivittäin. Oksentelua pari kertaa viikossa. Uutena vaivana on yölliset päässä pyörimiset. Siis kun makaan selälläni ja laitan silmät kiinni, alkaa maailma pyöriä ympärillä niinkuin hyrrä. Se on todella inhottavaa :kieh:

Liikkeistä: Nyt tuntuu tääläkin varmasti. Mulla siis istukka etuseinämässä, joka vähän vaimentaa tuntemuksia. Muutaman viikon olen kuulostellut liikkeitä, mutta en ollut 100 varma. Parhaiten tuntuu, kun kuopus istuu mahan päällä, alkaa vauva tuntea olonsa ahtaaksi ja pökkii vastaan :D :heart: IHANAA! Tää vauva puskee itsensä välillä niin pintaan, että pystyn sormella piirtää sen ääriviivat. Viimeksi aamulla puski, niin että näki sen hahmon :LOL: Jännä, kun toinen on niin hentoinen :heart:

Ultra olis 20.4, mutta meidän lääkäri ei kuulemma kerro sukupuolta |O Mä haluan päästä tästä jännityksestä, onko meillä kohta 5 tyttöä vai jopa 1 poika :ashamed: oonkohan mä hiukka itsekäs :ashamed: Inhottaa vaan tuo sukulaisten piikittely, eikö teille vieläkään tuu poikaa, parempi onni enskerralla, joko nyt olis teidän vuoro... :kieh: :eek: Lista on loputon :whistle:

Oliskohan siinä kaikki :saint:

MillionNights ja vaavi 16+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja MillionNights-82:
Tää vauva puskee itsensä välillä niin pintaan, että pystyn sormella piirtää sen ääriviivat. Viimeksi aamulla puski, niin että näki sen hahmon :LOL:
Oikeesti? Pilailetko vai onko tuo mahdollista???? Mieki haluun!!!!!

Poks 18+0

 
Alkuperäinen kirjoittaja Mii26:
Alkuperäinen kirjoittaja MillionNights-82:
Tää vauva puskee itsensä välillä niin pintaan, että pystyn sormella piirtää sen ääriviivat. Viimeksi aamulla puski, niin että näki sen hahmon :LOL:
Oikeesti? Pilailetko vai onko tuo mahdollista???? Mieki haluun!!!!!

Poks 18+0
Ihan oikeesti! Ekan kerran tunsin selällä maatessa kolmisen viikkoa sitten. Pää oli kuin kova pingispallo :LOL: Tää jotenkin puskee itsensä kylki edellä ihan pintaan. Mies tunsi sen kanssa :D
 
Moikka,

Nyt on sitten käyty hammaslääkärissä. Ohjeita tuli vino pino. No hyvähän se on että huolehditaan.

Kauheesti kyl kiinnostaa tuo doppleri ja olishan siitä iloakin.

kaksi viikkoa vielä ultraan ja jatkuvasti vaan mietityttää onko kaikki kunnossa. Meillä täällä Turussa neuvolatäti auttaa täyttämään nuo kaikki kelan paperit myös.

Jooseppi + Möykky 18+0
 
Heei.. liikkeistä kysyn, moniko niitä on jo tuntenut?
Tänään aamulla ennen ku nousin sängystä ylös, tuntui masussa sellaista outoa..
siis vähän ku olis koskenut samaan kohtaan viis-kymmenen kertaa suht hitain väliajoin.
Onko ne liikkeitä??
:heart:


16+3
 
Black Panther: Mä taisin ilmoittaa 2kk etukäteen, että jätetään ne pari viikkoa miehelle. Sen ilmoituksen sai tehtyä netissä samalla kun hain kotihoidontukea. Kuulemma 1kk etukäteen olisi riittänyt, mutta otin varman päälle :) Miehen piti sitten 2kk ennen kuin aloittaa tuon isäkuukauden niin tehdä kelaan (esim. netissä ) hakemus ja ilmoittaa työnantajalle. Netin kautta saa kyllä tooooosi näppärästi hoidettua nuo asiat!

Liikkeistä: No, tuntui sitten eilen ekaa "virallista" kertaa :) Muljahduksia olivat ja just sellanen tunne kuin joku tökkis mahaa sisältä. Perhosen hipaisut ovat siis menneet ohi tuon esikon kanssa vouhottaessa. En kyllä yhtään ihmettele, kun sen verran intensiivisiä meidän päivät on...

rimpulakissa rv 18+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja MillionNights-82:
Alkuperäinen kirjoittaja Mii26:
Alkuperäinen kirjoittaja MillionNights-82:
Tää vauva puskee itsensä välillä niin pintaan, että pystyn sormella piirtää sen ääriviivat. Viimeksi aamulla puski, niin että näki sen hahmon :LOL:
Oikeesti? Pilailetko vai onko tuo mahdollista???? Mieki haluun!!!!!

Poks 18+0
Ihan oikeesti! Ekan kerran tunsin selällä maatessa kolmisen viikkoa sitten. Pää oli kuin kova pingispallo :LOL: Tää jotenkin puskee itsensä kylki edellä ihan pintaan. Mies tunsi sen kanssa :D

Hullua!! :LOL: :D Siulla tuo taitaa ollajo mahollistakin, sullahan taitaa olla jo 5. raskaus menossa ni varmasti tuntee jo hyvinkin. =)
Kateellisena täällä oottelen millon oma vuoro tulee.... :D


nöttis & kirppu rv 14+4
 
heisps! :) tietääkö joku milloin se äitiyspakkaussaapuu? siis tuleeko se tyyliin raskauviikolla 30 vai mikä siinä on se systeemi? mä oon ihan hurahtanut taas talven jälkeen lenkkeilyyn, kun tiet on sulana. nyt kun on ollu koulusta vapaa viikko niin eilen ja maanantaina aamulla 1h ja illalla 1h lenkki koiran kanssa, kivaa :)
 
Jee!!! Täällä mies tunsi ekan vaavin liikkeen!!!! Muljahteli ihan tossa masun toisessa sivussa, tunsi hyvin missä kohdassa se on ja miten!!!!!! :heart: ...nyt voi mies lähtee paremmalla mielellä taas töihin!!
Ite kans huomenna testaamaan työntekoa saikun jälkeen. Selkä parempi, mut ei hyvä vieläkää... ja sit huolestuttaa nää mun supistelut mitä on nyt kahtena iltana taas peräkkäin ollut, ku ollaan päivä touhuttu kovasti kodin kimpus! Onneks viikon päästä on neuvolalääkäri ni tietää sit paremmin taas kaikesta! ...eli viikko rakenneultraan, huiiiii, menis viikko nopeesti!!

mama ja kääpiäinen 19+1
 
Mulle on iskenyt joku ihmeellinen siivous-/sisustusinnostus. Liekö kevättä ilmassa vai mitä? Painavien kaappien siirtely tosin aiheutti sen, että nivuset ja alapää ovat melkoisen kipeät. :ashamed: Huomenna vaihteeksi töihin. Viiden päivän vapaat ovat siis vietetty. Ihanaa! =)

Vielä vajaa kaksi viikkoa ultraan. Seuraava neuvola on vappu/lomaviikolla. =) Mä oon niin tyytyväinen, että pahoinvointia ei enää ole juuri lainkaan. Pitkästä aikaa on mukavan pirteä olo. =)

Muffa 18+0
 
Heippss..

Mulla tänään ollut taas kunnon märsäyspäivä. Ottanut töissä päähän joka asia... Eräs tietty työkaveri alkanut entistä enemmän ottamaan päähän, muutenkin ärsyttävä ihminen: ja alkanut nyt tosi paljon piikitteleen mun kasvavasta mahasta ja kuinka pukeudun sitten varmaan lakanaan kesällä ym. Ja tää on niinku päivittäistä... Siis vitsillähän se heittää, mutta siis... onko sillä varaa tuollasta laukoo - veikkaan hänen elopainokseen reilusti päälle 100kg (about saman pituinen ku mä, oon 153cm).... Voin sanoo, että en viimesilläänkään raskaana tuu painaan yhtä paljon ku se! Että ens kerralla ku se alkaa lakanoista puhumaan niin mä varmaan pillastun totaalisesti ja kysyn että olisko sillä ylimääräsiä jota voisin lainaa??!!! :LOL: :kieh: :eek:
Voin sanoo, että ei kannata vittuilla, vitsailla tai pilkata tällasista hormonimyrskyistä kärsivää raskaana olevaa naista. Odotan innolla koska räjähdän jos liikaa alkaa v*tuttaan :D

Mä näin viime yönä unta että olin jo synnyttänyt :) Siinä unessa jopa elävästi muistan imettäneeni lasta. Uskomatonta miten paljon voi jo nyt rakastaa tuota pientä ihmistä... Ja IKÄVÖIDÄ!!! Ei vaan jaksais odottaa syyskuuhun...

Sitä odotellessa, vasta 18+2
 
Roona: mä saan kans kuulla joka puolelt koko ajan noita, et oot varmaan kivan kokonen kesällä, ym... juttui, alkaa kyl kieltämät jo kyrsii!!!! Olen kans lyhyt (158cm) ja massu kasvaa kauheeta vauhtii!!!
Mäkään en millää enää jaksais odottaa, et sais käärön syliin!!!!!
 
Onko täällä muita kuka seurailee sokeriarvoja kotona?Miä kävin tänään hakemassa mittarin neuvolasta ja huomenna ajattelin tehdä ensimmäisen seurannan.Voi että kyllä pelottaa jos ne vaikka heittelee tosi pahasti ja pitää alkaa käyttää insuliinia. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja heisku:
Onko täällä muita kuka seurailee sokeriarvoja kotona?Miä kävin tänään hakemassa mittarin neuvolasta ja huomenna ajattelin tehdä ensimmäisen seurannan.Voi että kyllä pelottaa jos ne vaikka heittelee tosi pahasti ja pitää alkaa käyttää insuliinia. :/
Mie.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Roona82:
Mulla tänään ollut taas kunnon märsäyspäivä. Ottanut töissä päähän joka asia... Eräs tietty työkaveri alkanut entistä enemmän ottamaan päähän, muutenkin ärsyttävä ihminen: ja alkanut nyt tosi paljon piikitteleen mun kasvavasta mahasta ja kuinka pukeudun sitten varmaan lakanaan kesällä ym. Ja tää on niinku päivittäistä... Siis vitsillähän se heittää, mutta siis... onko sillä varaa tuollasta laukoo - veikkaan hänen elopainokseen reilusti päälle 100kg (about saman pituinen ku mä, oon 153cm).... Voin sanoo, että en viimesilläänkään raskaana tuu painaan yhtä paljon ku se! Että ens kerralla ku se alkaa lakanoista puhumaan niin mä varmaan pillastun totaalisesti ja kysyn että olisko sillä ylimääräsiä jota voisin lainaa??!!! :LOL: :kieh: :eek:
Voin sanoo, että ei kannata vittuilla, vitsailla tai pilkata tällasista hormonimyrskyistä kärsivää raskaana olevaa naista. Odotan innolla koska räjähdän jos liikaa alkaa v*tuttaan :D
TODELLA ikävää tommonen naljailu, mutta jos oikeesti ottaa päähän ni murjaseppa takas tuo mitä tossa kirjotit. Vois naisen naama venähtää!
:D :LOL: Ja se on todellakin totta että raskaus saa tunteet kiehumaan vähemmästäkin..... Mulle nyt ei vielä kukaan oo tullu tommosia jutteleen mutta ihan muihin asioihin liittyen välillä meinaa kuppi kaatua ja saa puhallella ettei sano suoraa mitä aattelee... |O Mä kun oon vielä sellanen etten kauheesti melua pidä mutta kiukkuan sitten ittekseni, mutta mutta... Jos joku nyt rupee liiaks ärsyttää ni en mene vannomaan. |O :D :whistle:
 
J84
Alkuperäinen kirjoittaja heisku:
Onko täällä muita kuka seurailee sokeriarvoja kotona?Miä kävin tänään hakemassa mittarin neuvolasta ja huomenna ajattelin tehdä ensimmäisen seurannan.Voi että kyllä pelottaa jos ne vaikka heittelee tosi pahasti ja pitää alkaa käyttää insuliinia. :/
Mä oon tänään aamusta menossa sokerirasituskokeeseen ja luulen et tälläkin kertaa joudun seuraileen sen viikon verran sokereita kotona. Ite sain tuon seurannan ajan sokerit pysymään hyvinä oikean ruokavalion takia. Paljon siitä kyl piti karsia, mutta loppujen lopuksi siitä oli hyötyä ja noudatin sitä edellisessä raskaudessa loppuun asti niin sain painon pysymään kurissa. Ajatus on nytkin sama niin mun ei tarvii sit kärsiä hirveestä ylipainosta raskauden jälkeen, varsinkin kun noi kilot ei meinaa lähteä ja niiden eteen saan sit rehkiä hiki hatussa. Mun isällä on nuoruusiän diabetes ja sain ruokavalioon hyviä neuvoja äidiltäni joka kokkaa kaiken mitä isä suuhunsa laittaa. Pahinta tässä on ehkä se, kun ei voi mussuttaa makeaa joka päivä ja varsinkin, kun siitä on tullut tässä raskaudessa heikkous :/

Jeps..eipä muuta, täytyy painua suihkuu ja laittaa hieman räpytinväriä, et voi mennä ihmisten ilmoille :D

Jellona84 15+6
 
perkele kirjotin äsken tänne kokonaisen romaanin, joka sit päätti kadota jonnekkin.... kele!
no... kävin tänään neuvolas, ihan muuten vaan oman mielenrauhan takia kuuntelemas brutuksen sydänääniä, ja syke oli 150-160.
onkohan meidän brutus tyttö, kun oli noin korkea syke?
vaihdan tänne palstallekkin työnimeksi brutuksen, koska käytämme sitä vakituiseen, ja sadasti päivässä.
täällähän se on ennemmin ollut nuutti!

fiksu ja brutus 16+0
 
Heheeeeiiii! Neljän päivän pääsiäisloma alkoi!!! Ihanaa :D:D:D

Aiempaan asiaan vielä palatakseni; Mulla yleensä on aika herkässä sanoa ihmisille mitä ajattelen... jos ottaa joku asia päähän, niin sen kans ilmotan. Heh, sen takia mulla ei varmaan ookkaan paljoo ystävii ku oon niin omalaatuinen ja "nirso" ihmisten suhteen :LOL: Kantapään kautta oon kyllä oppinu,, et työkavereihin on pakko pitää välit, oli kuin kuspää tahansa... Se on meinaan yhtä helvettiä olla töissä joka päivä jos on tullu jotain kätinää ja lätinää. Onneks voi sit työajan ulkopuolella rauhassa raivota ja mesota kun ei oo työyhteisön korvia kuulolla. Se on vaan pirun vaikeeta just näiden hormonimyrskyjen takia :ashamed:

Fiksu: hyvä tuo brutus! mua huvittaa ku meillä on Tahvo... mut näköjään muillakin on muotoutunut koomisia työnimiä... Meillä Tahvo on varmaan Tahvo, vaikka paljastuiskin tytöks ultrassa... On meinaan niin pinttynyt puheisiin :p

Jahhas... Tän illan vielä jos päivystän tietokoneella ja sit huomenna pakataan ittemme autoon ja lähetään ajeleen kohti stadia. Tavallaan ei jaksais yhtään mihinkään lähteä, ku on niin voimaton olo, väsyttää ihan hulluna kokoajan, ja tuntuu et henkisestiki ihan poikki, et ei jaksais ihan täysillä olla ja tehä, mut toisaalta - ihana nähdä kaikki kaverit pitkästä aikaa. Ja kummityttö - joka on oppinut sanomaan mun nimen!!!! ja mä en oo ollu kuulemassa!!! :( :ashamed: :/ :'( Ajateltiin viedä se sinne lintsin akvaariojuttuun lauantaina :) Mahtaa olla jännä paikka niin pienelle ihmiselle, ku iteki ihan innoissaan ku siellä on paljon kaikkee hienoo... :LOL:

Jeejee, tavallaan jo melkein viikonloppu, ja sit on maanantai... ja sit enää viikko ultraan!! Ei jaksais MILLÄÄN odottaa!!! :saint:

18+3
 

Yhteistyössä