Syyskuun sydäntenmurskaajat *helmikuussa2009*

Pakko jakaa tämä ilo mikä sisältäni kumpuaa :) Olin tänään varhaisultrassa ja ihan oikesti, SIELLÄ OLI PIENEN PIENI IHMINEN jonka sydän löi kovaa vauhtia. Ihan uskomaton fiilis, ei tätä voi oikein sanoin kuvata :heart: 6mm ja sydän jo sykkii, uskomatonta!!!

Kaikki meni hyvin, lääkäri Fredrika Forsskåhl oli aivan ihana. Minä tykästyin kun hän oli hyvin maanläheinen ja maalaisjärjen omaava. Kyselin mahdollisista ruoka-aineista joita tulisi välttää (lähdemme huomenne Eurooppaan viikoksi lomalle) niin hän oli sitä mieltä, että maalaisjärjellä pärjää. Ei mitään turhaa hössötystä ja panikointia, juuri minun tyyliä.

Totesin itse että viikon 12 jälkeen uskaltaa sitten vasta enemmän hengähtää niin hän oli sitä mieltä ettei enää ole mitään kummempia vaaroja. Koska ultra näytti, että kaikki kunnossa eikä kyseessä tuulimuna. Ihana fiilis :heart: Tottakai aina on mahdollisuus, että jokin menee pieleen mutta niinhän se on elämässä ihan aina ja kaikessa. Tästä lupaavasta lausunnosta huolimatta sovimme miehen kanssa, että pidetään homma vielä salassa jonkin aikaa. Tähän pitää ensin tottua itse =)

Minulla on tasaisesti koko ajan huono-olo. Ei mikään mega paha eli veskissä ei ole tarvinyt käydä mutta sellainen etova olo ja vatsa koko ajan vähän löysällä. Mutta jotenkin sekin on nyt helpompi sietää kun tietää, että masussa on joku jonka takia pitää vähän kärvistellä.

Voi että, on tämä vaan onnen päivä kun vielä lomakin edessä ja saa nukkua paljon, syödä hyvin (jos pystyy), olla miehen kanssa kahden ja fiilistellä elämää. Toivottavasti tässä kuplassa saa elää mahdollisimman pitkään =)

Oikein hyvää viikonloppua ja ensi viikkoa kaikille raskautuneille :hug:

Cummastelija 6+4, tosin lääkärin mielestä 6+1
 
ElämänIlo3: :hug: Onko sulla sitten vielä vuotoja? Toivotaan että kaikki olisi kuitenkin hyvin! :hug: Jaksuja!

Cummastelija: Hienoa!! :heart: :heart: Ihana kuulla näitä ihaniakin uutisia. Voi kun olen kade, tahtosin kanssa päästä jo ultraan mutta ei nyt vaan oo varaa mennä yksityiselle el varmaan täytyy odotella sinne 3.3 saakka. Tuolloin on 4v kihlajaispvä että jospa lahja sit ois odottamisen arvonen. :heart:

 
nöttiäinen tasasesti joka päivä lähestulkoot tulee vuotoa jonnin verran, toisinaa vain pyyhkiessä, toisinaa muutamii tippoi p-h-suojiin, joita pakko pitää ku joka päivä jonnin verran kuiten tulee. En tiiä, jotenni tuntuu et luovutan koko p---an ku ei jaksas tätä epävarmuutta enää, mutta kuitenni...samaan aikaan pelkään, milloi solahtaa taas kunnon veret tai sit....tulee klönttinä ulos pienokainen.....nii raivostuttaa elää täs pelossa.
 
Cummastelija: Ihania ultrauutisia, onnea :heart: :heart: Ja kiva että lääkäritäti oli mukava, mä pääsen luokseen vajaan viikon päästä:D Ja oikein mukavaa matkaa sinulle ja miehellesi:):)

Tänään ollut aika hyvä olo, tosi väsyttänyt tosi paljon. Töissä ei olis millään jaksanut olla vaikka oli aika rauhallinen päivä. Kaipa se on pakko yrittää kompiä sänkyyn ennen puolta yötä, poika kun taas herää aamulla seittämän aikoihin :/

Inka 6+2 :heart: :heart:
 
( . ): mulla on muutaman päivän esiintyny varsinkin iltasin etomista, tänään töissä meinas joutuu mennä pönttöä halimaan. Onneksi meni ohi, mutta taas on pää kipeä.
Onko muilla päänsärkyä? mulla tosin taipumus myös migreeniin joten.. :|
Alaselkää jumittaa ja tuntuu pahalta, semmonen väsähtänyt olo.
Onnesta sekaisin, kuitenkin :) Huomenna 5+6, viimeksi se läsähti jo monen monta päivää aiemmin kasaan..ja vieläpä miehen kanssa touhuilun jälkee viimeksi alkoi vuoto.
Tässä taannoin kun uskalsin, ei mitään :)
Varoen eteenpäin.
 
ElämänIlo3 :hug:

Joo, ei tämäkään päivä mennyt ilman oksentamista :x . Töissä kuitenkin meni ihan kivasti, kiirettä piti, joten ei ehtinyt paljon pahoinvointia murehtia. Huomenna on tuplavuoro töissä, toivottavasti selviän ilman pahempia yökkäilyjä. En haluais vielä työkavereille raskaudesta kertoa.

Ens viikolla pitäis vissiin alkaa soittelemaan neuvolaankin. Lähisuvulle ollaan jo kerrottu ja ovat olleet mielissään vauvauutisista. :heart:

Muffa 8+2
 
9+0 ja koko ajan väsyttää. Paitsi näin iltaisin ja öisin kun tuo raju oksentelu kummasti piristää. Mitkään kuukautiskivut/flunssatkaan eivät ole näin kamalaa aikaa fyysisesti ja silti henkisesti sitä on onnensa kukkuloilla. Alkio sätki eilen alkuraskauden ultrassa ihan hulluna pikkuraajoillaan, joten rokkimimmi kait siitä tulee. Toivottavasti kaikki menee hyvin loput 217 päivää. :) Kiihkoilin viime viikolla lääkkeettömyyttä ja kärsin kolme päivää migreeniä hieman lievemmästä päänsärystä (kuitenkin näköhäiriöineen) ennen kuin suostuin nappaamaan pari Panadolia naamaan. Stressi ja väsymys aiheuttavat helposti huimausta ja sitä taas seuraa minulla joka kerta päänkivistys.

 
Vivid
Tällä viikolla on ollut vähän pahoinvointia. Ei nyt kunnolla okseta, mutta sellanen ällötysolo... Vatsaa on nippaillut myös useampana päivänä, joka voi kyllä johtua ihan siitä, että kohtu alkaa kasvaa. Keskiviikkona huomasin ekan kerran sellasen, että saunan jälkeen ihoa kiristi tosi paljon mahan kohdalta. Eikä mikään ihme, sillä maha tuntuu turpoovan tosi paljon iltaisin.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, jotta herää sit virkeänä viikonloppuun. Öitä!

Vivid ja Hippu 9+3
 
Täällä iski päälle sitten oikein kunnon flunssa. Kurkku on niin kipeä, että parasetamolista huolimatta oon nukkunut ehkä kolme tuntia koko viime yönä. Sattuu nieleminenja oleminen niin paljon, että itkettää, ääntä musta ei enää lähdekään joten puhumaan en pysty. Yskä ja lämpö ei yhtään helpota oloa ja jos miehen sairastaman flunssan oireita voi käyttää suunnannäyttäjänä, kohta täällä ollaan 39 asteen kuumeessa.

Kertokaa mitä ihmettä voin tehdä helpottaakseni oloani? On niin kurja olo, ja huolestuttaa, onko pikkusella kaikki hyvin. Missä vaiheessa kannattaa käydä lääkärissä? Menisin apteekkiin hakemaan heti jotain lisätroppia, mutta mies nukkuu vielä eikä musta lähde ääntä että voisin kysyä sieltä jotain. Argh! :(
 
Hitsi rosehip, vointeja vaan! En tiedä mitä itse tekisin, jos tulisin nyt kunnolla kipeeksi. Paitsi et panikoisin vaan, ja varmasti turhaan. =)

dada Mulla ei ole yleensä lähes ikinä päänsärkyä, mut nyt on varmaan joka toinen päivä ollut, eli nää hormonit taitaa altistaa.

Mä ajattelin ostaa jotain öljyä tohon vatsaan, mullakin alkaa iltaisin jo vähän kiristämään.
Nyt aamulla on kyllä melkein normaali.

Tänään vaihtu viikot,

onneliina ja papunen rv 8. Jee. Eli eikös tästä eteenpäin olla jo kolmannella kuulla?
 
Rosehip, koitappa jaksella :hug:

Mulla alko tänään taas aamu pöntön halaamisella. Alkaa pikku hiljaa kyllästyttää tää oksenteleminen. :( Eilen illalla mulla oli ihan kamalaa vihlasua mahassa 5 minuuttia, ei pystynyt liikkumaan, makasin vaan sohvalla ja huusin. Luulin et kirppu tulee ulos, mut ei kuitenkaan onneksi tullut, äidin sitkee kaveri.. :) :heart:

Voisin kohta lähteä ulos kävelylle, ihana ilma tuolla. :)

Oikeen hyvää päivänjatkoa kaikille teille.. :heart:

t. Sokruli ja "Kirppu" rv. 7+3 :heart:
 
Huomenta. Ihana kun moni on käyny ultrassa. Ite tekis mieli mennä myös, mutta säästän ne rahat ja olen menemättä. Kyllähän tuo kaupungin maksama ultra tulee kuitenkin aika nopeesti. Ja kun ällö olosta, väsymyksestä ja kaikista tuhansista oireista päätellen uskon kaiken olevan kunnossa. Mullahan edellinen keskeytyi, niin ei sillon paljon oireita ollu, ei oikeestaan yhtään mitään.

Tänään ollaan menossa työpaikan "pikkujouluja" viettämään laivalle. Täytynee ostaa alkoholittomia ettei ihmiset rupea epäilemään =)

VK + vauva 6+1
 
Hei pitkästä aikaa :wave:

Edellinen pino olikin kadonnut.. nää 2 sivua tästä uudesta lukaisin :) Mie oon ollu vähän taustalla, kun uuvuttaa tuo jatkuva oksentaminen/kakominen ja sitten vielä kuume + nuha + yskä :( Sillai täällä.. Vauvalla varmaan kaikki hyvin edelleen kun oksennusta riittää :heart:

Tuossa oli juttua siitä, että kun ihmiset nyt jo tietää työpaikalla.. No niin tiietään miunki työpaikalla! Sekun ei valitettavasti pysy salassa jos ihminen yrjöö 5-10 kertaa työpäivän aikana!!! Sen sijaan sukulaiset ja kaverit ei tiedä koska välttelen kyläilyjä. Ultra on 25.2 ja sen jälkeen sit voin vapaasti kertoa :) Ihanaa.. sitä odotellessa! Tosin kun varhaisultrassa näkyi sydämenlyönnit, niin silloin kuulemma km riski pienenee jo huomattavasti.. ehkä voiskin kertoa.. mutta koitan nyt jarrutella.. muutama vko viel :)

Mii & Salamatkustaja 8+2 :heart:
 
Cummastelija, samoissa ihanissa fiiliksissä täälläkin!! Mäkin kävin eilen lääkärissä ja samalla varhaisultrattiin pikkuista :) Siellä sydän sykki kovasti mittaakin oli "jo" 20mm! Toivotaan, että jaksaa pysyä menossa mukana. Varsinainen eka ultra mulla on 17.2. eli ei siihenkään nyt kovin pitkä aika ole. Hauskaa reissua teille!

rosehip: Täälläkin kipeänä :( Oon ollu jo 1,5 viikkoa hirveässä räkätaudissa, tosin kuumetta ei ole ollut. Pikkuisella on varmasti kaikki hyvin, mutta hae ihmeessä apteekista lääkkeitä, joita voit raskauden aikanakin käyttää (keittosuolatippoja nenään, Panadolia / Panadol hotia yms. ). Saat vähän parempaa oloa itsellesi :hug: Mulla vielä tuossa hoidettavana kohta 9kk ikäinen termiitti, joten lepoa ei hirveästi tarvi haikailla...

Heh, mun pitäs palata ens elokuussa töihin tältä tän hetkiseltä vanhempainvapaalta, mutta eivätpä osaa ikinä arvata, mikä odottaa :D No, en vielä kerro sinne suuntaan mitään. Eiköhän tuossa maaliskuussa sitten aleta sieltäkin jo kyselemään, että olenhan vielä tulossa yms. En halua ennen varsinaista ultraa kertoa asiasta heille. Viimeksikin taisin kertoa vasta viikolla 18, että vauva on tulossa, kun ei mahaakaan oikein näkynyt.

Äh, ny välipalalle. Täällä on kuvotus alkanut, luojan kiitos, helpottamaan! Mut kaikkea epäterveellistä tekee silti mieli........

rimpulakissa rv 9+1 (lääkärin mielestä 8+3/4, mutta ei oo mahdollista :))
 
Eilisestä migreenistä selvitty... joten kuten, ei tänäänkää mikää hyvä olo oo!!! Tartti tos illan suussa jaksaa mennä kaverin kanssa ravintolaan syömään! Tahtoisin kyllä vaan käpertyy peiton alle ja kerätä voimii huomiseen hirmu työpäivään!!!

mama ja kääpiäinen 9+4
 
ElämänIlo3: Voin vain kuvitella kuinka raastavaa tuo epätietoisuus on. Toivotaan kuitenkin että kaikki olisi kaikesta huolimatta hyvin. :hug:

Päänsärystä: Mäkin kärsin siitä, mullakin taipumusta migreenin ja mulla on siihen lääkityskin. Tosin nyt en käytä migreenilääkkeitä vaikka satunnaisesti saisinkin niitä käyttää, samoin pelkään niin paljon, että en aio käyttää panadoliakaan. Pääsäryt siis kärsitään ja nukutaan pois kylmä kääre otsalla.

Esikoista odottaessa oli paljon päänsärkyjä, enkeliä odottaessa ei muistaakseni ollut kummempia. Nyt taas sitten jo enemmän. Välillä pieniä nopeasti ohi meneviä, välillä kauemmin vaivaavia.

(.) Pönttöä on sit alettu halailemaan. :x Koko ajan oksu-olo, onneks ei koko aikaa tarvi kuiteskaan oksentaa. :x


 
Tervetuloa Tintti83 ja Aria.

Oksensin eilen 3 kertaa, tänä aamuna heräsin ilman minkäänlaista oiretta. Olen ihmeissäni. Olisiko eilinen vapaapäivä auttanut, kunnei väsytäkään... Nyt alkaa iltaa kohti taas vähän etomaan, mutta muuten on ollut hyvin oireeton päivä. Yritän olla huolestumatta ja nauttia olostani, jostain ketjusta luin, että näinkin voi käydä ja silti kaikki on ihan hyvin...

-Siiri S ja 8+3
 
Siiri S Ihtel eilen oli kans, et heräsin ilman mitää oireita, ei edes jokapäivästä päänsärkyä, mut ei muuten ollu vuotoakaan =) ennen kui iltaa kohden sit alkoi ja iltasella jo kyökin tos pöntön reunalla yökkimässä ja päänsärky ja vuotelu alkoi taas sit. Tänää aamu alkoi okseolo, joka sit päikkäreiden jälkeen poistui ja jaksoin alkaa leipomaankin, viel olis viimeiset pullat odottamassa paistamista, kauhee väsy, mut ei osseta......ehkä se iltaa myöten taas tulee.. =)

Koitan jaksaa joo tätä epätietoisuutta, tosin, pelkään ettei tuol ole enää elämää, mutta.......voin vain toivoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ElämänIlo3:
nöttiäinen tasasesti joka päivä lähestulkoot tulee vuotoa jonnin verran, toisinaa vain pyyhkiessä, toisinaa muutamii tippoi p-h-suojiin, joita pakko pitää ku joka päivä jonnin verran kuiten tulee. En tiiä, jotenni tuntuu et luovutan koko p---an ku ei jaksas tätä epävarmuutta enää, mutta kuitenni...samaan aikaan pelkään, milloi solahtaa taas kunnon veret tai sit....tulee klönttinä ulos pienokainen.....nii raivostuttaa elää täs pelossa.
Minulla ihan samanlaista! Vuotoa tulee joka päivä jonkin verran, mutta toisaalta raskausoireet ovat pahenemaan päin. Kävin vuodon takia varhaisultrassakin, jossa näkyi syke! Pitäisi yrittää ottaa päivä kerrallaan, mutta kieltämättä mietin paljon sitä, että tulis nyt pois jos on tullakseen eikä kiusaisi näin :(

Tämä kolmas raskaus on kaikilla tavoin erilainen ku edelliset. Palelen ku kuumeessa - lämpö onkin koko ajan yli 37 asteen. Väsyttää aivan tolkuttomasti ja kuvottaa vuorokauden läpeensä. Ja sitten on nuo vuodot, joita ei kahdella edellisellä kerralla ollut ollenkaan! Rankkaa on ollut peitellä huonoa oloa leikki-ikäisiltä, joille mahdollisesta syyssisaruksesta ei missään nimessä haluta vielä kertoa. Onneksi sukulaiset asuvat noin tuhannen kilometrin päässä :saint:

Tsemppiä kaikille syysmasuille, erityisesti teille muillekin joita keskenmeno huolettaa!

Terv. Otus 7+2
 

Yhteistyössä