Syyskuun Sydänkäpyset *elokuu*

Täälläkin yksi unen puutteesta kärsivä... alkuviikosta kun toivoin niitä supistuksia niin sellaisten kourissa valvoin sitte ti-ke yönä neljään saakka, kunnes loppuivat. Seuraavana yönä valvoin muuten vain, kun ei vain uni tullut ja sitten kun tuli niin heräsin aamuyöstä taas valvomaan. Eilen nukahdin aika mukavasti, mutta heräsin joskus 3.30 aikoihin taas supistuksiin ja koviin sellaisiin tällä kertaa... tulivat aika pitkäänkin jopa 5min välein ja limatulppa taisi tulla pois kokonaisuudessaan, mutta ei vesistä tietoakaan ja supparitkin sitten pikkuhiljaa seiskan jälkeen harvenivat... nyt on ihan pöpi olo ja edelleen selkää särkee menkkamaisesti ja aina silloin tällöin supistaakin, mutta aika harvakseltaan... Voi, kun tästä synnytys lähtisi käyntiin, oli kyllä jo sen verran tiukkaa puhaltelua supistusten kourissa aamulla, että saisi niillä jotain virkaakin sitten olla...

Eli vihdoin täällä jotain lupailua on, mutta katsotaan, jääkö vain siihen. (Niin ja ennen noita supisteluja on vatsa toiminut hyvinkin vilkkaasti pari viime päivää ja tänään edelleen, joten eikös sekin jo johonkin viittaa?!) Menis nyt vaan ne vedet, niin tietäis, että tosi toimiin pian päästään. UUUH! Taas supistaa niin kipeästi kyllä, että...

Heinäneito ja Papunen 39+3
 
Ilmeisesti alkaa monilla olee tuo nukkuminen jo yhtä helvettiä ite kuulun samaa porukkaan..

Merkkari oon niiiiin kateellinen, sais tää meijänki pikku jäbä tulla ulos :D

Hassel Voi ei sulla tosiaan on inhottava toi närästys :hug: Toivotaan että pian syntyis pikkunen ja helpottais vatsahappojen kanssa..

Ite tossa vedin muutaman tunnin päikkärit kun tyttö meni mumminsa luo kylää.. ja onneks sain nukuttua koska muuten tää päivä ois ollu ihan kauhee loppua kohden.
Tänään ajattelin että painun SAUNAAN ja heitän sellaset löylyt että alkaa tapahtuu ja jos ei ni siivoon viikon putkeen :D

Tsempiiä kaikille! Kohta on meidän kuukaus ja saadaan kaikki omat kääröt syliin..

O&O + pikku jäppinen 38+0 :heart:
 
Tervehdys kaikille! :)


Hasselille jaksamista! Kuulostaa inhottavalta nuo yölliset kohtaukset :(

Heinäneidolla voi olla jännät paikat, jee! :D

( . ) Yö meni katkonaisesti, kuten melkein kaikilla muillakin. Oli niin kuumaa ja tukalaakin, ettei saanu nukuttua. Aina heräsin milloin mihinkin painajaiseen :p Tajusin sitte laittaa ilmastoinnin päälle ja johan helpotti. Mies ei enää laittas mielellään koko konetta päälle, ku kuulemma jäätyy, mutta mä en vaan pysty nukkumaan ku on kuuma koko ajan. Tänään päästään kahdestaan ulos syömään, ku esikoinen menee kummitädilleen yökylään :) Yritin eilen takoa päähäni, ettei se vauva vielä synny ja nyt kannattaa nauttia tästä ajasta vielä. Niinpä hyvillä mielin tänään liikenteeseen ja koitan olla maltillisempi. Eihän mulla ole viikotkaan vielä läheskään täynnä. Toivon kyllä tosi hartaasti, että supistukset olis tehny jotain tuolla alhaalla ja saisin hyviä uutisia torstain synnytystapa-arviossa. Soitin Naistenklinikalle perjantaina ja kyselin, onko siinä arviossa aikaa keskustella omista peloista jne. ja tuntu siinä olevan sen verran. Esikoisen synnytys jätti traumoja ja olis kiva pystyä juttelemaan realistisesti synnytyksestä ja ennusteesta. Ehkä sekin helpottaa, kun lääkäri voi kertoa esikoisen synnytyksen pysähtymiseen johtaneet syyt (jos niitä nyt papereissa lukee, luulis). Iso koko, käynnistys ja tarjontavirhe ainakin vaikutti, mutta mieltä huojentaa todella päästä siihen arvioon.

Tulipa taas omaa napaa... :shame:

Aurinkoista päivää kaikille! :)

Mayah ja Pupu 36+2 :heart:
 
Täällä kans yksi yövalvoja ilmoittautuu.. yö meni joko vessassa juosten tai sitten supistusten parissa 02-05...sen jälkeen rauhottui ja kerkes sen pari-kolme tuntii nukkua. Aika zombi olo ollut koko päivän, vaan tähän taitaa pitämän tottua, kun vauva syntyy.
Kovasti oon koittanut karkoittaa, siivousta ja leipomista ja kai se illalla on saunan vuoro.
Voikukka 38 + 4
 
Täälläkin valitusta valitusten jatkoksi ja voin liittyä teidän unettomien joukkoon!! |O Ongelmana on se, että en saa illalla unta ja jos nukahdettua herään vessaan niin ei uni enää tule... Eilen meni yli kahteen ennen kuin nukahdin :( ja siinä vaiheessa oli siis pyöritty sängyssä ja ravattu vessassa lähemmäs kolme tuntia!! Ja nyt en saanut unta, vaikka yritin päikkäreille käydä.

Muuten olossa ei ihmeitä; ei supistuksia, neuvolassa kaikki ok ja niin edelleen. Kysyin neuvolassa terveydenhoitajalta, osaako sanoa tuntuuko lapsen koko käteen kuinka isolta... Aikansa hymisi ja sitten vaan sanoi, että onhan tämä maha aika täynnä tavaraa! Noh, senhän tiesin jo itsekin, ensi viikolla sitten tarkempaan koonarvioon.

Mutta jaksamista kaikille unettomille ja muista vaivoista kärsiville. Osa todellakin saa palkintonsa varmasti hyvin pian :)

Marsa 36+4
 
Jotenkin helpottaa kun saa purnata ja kun muilla on samanalaisia p*skoja oloja :D

heinäneidolla siis saattaa olla lähtö lähellä, iik ja tsempit jos ja kun se lähtö todella koittaa! Mulla oli kanssa ekasta just tollasta supistelua välillä, tuskasta odottaa et no joko nyt... Mut alkaahan täällä monilla jo olla 38 viikkoakin täynnä, aletaan elellä jänniä aikoja :)

hassel kamalalta kuulostaa tollaset yskänkohtaukset! Auttaako mikään esim vähän istuma-asennossa nukkuminen tms? :(

Mä oon kyllä nyt tosi kypsä tähän oloon. Huomenna pakataan aamusta pojan kamppeet ja viedään se varmaan alkuillasta mummolaan... Mä en oo koskaan ollut siitä kuin yhden yön erossa, mitenhän selviän?! Voi ku ei tarvis olla sairaalassa montaa yötä, mutta joutuuhan siellä. Meillä on esikoinen ollut aina tosi kiltti, nyt siitä on alkanu kuoriutua välillä kunnon piru! On alkanut mm. potkia ja huitoa! Ja saamaan raivareita. Sillä ei oo koskaan ennen ollut mitään tollasta. Mahtavaan aikaan... varsinkin oman ikäisten kanssa tulee kauheesti nyt riitoja, ei meinais jakaa lelujaan ollenkaan jne. Onneks meillä kävi yks vuoden ikäinen tyttö, sille aika auliisti antoi lelujaan ja tajusi selvästi, että on vielä paljon pienempi kuin hän. Toivottavasti ois vauvallekin kiltti. Täytyy vaan muistaa antaa sille kahdenkeskeistä aikaa. Onneks mies jää isyyslomalle nyt suoraan ja sit sillä alkaa lomautukset, menee lokakuussa 6 päiväksi töihin ja seuraavan kerran vasta marraskuussa... On sekin apuna kotona aluksi. Vaikka rahallisesti tässä ei taas paljon juhlita :D

Muoks. olin viimeksi alatiesynnytyksen jälkeen sairaalassa 2 yötä, olisin lähtenyt jo ekan yön jälkeen mutta mies ei ottanut mua kotiin kun olin niin kalpea (vauva oli teholla, tiesin et se joutuu olla siellä pidempään ku pari päivää)... Lähdin sit toisen yön jälkeen, ei mun kalpeus tosin ollut mihinkään hävinnyt! ;) Nekin päivät tuntu ikuisuudelta vaikka mulla oli mun paras kaveri huonekaverina (siis ihan siviilielämästä aikaa ennen raskautta :D), miten hitossa jaksan nyt olla siellä monta päivää etenkin jos joudun johonkin hullun isoon huoneeseen vieraiden ihmisten kanssa?! :( T. Kotinyysä
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan,

laitan tässä minäkin omaa napaa, kun oli vähän jännä neuvolareissu torstaina... Mulla oli ollut koko viikon aika huono olo, tuntui että paineet olis koholla, mutta kun levolla meni ohi, niin en sitten enempää ollut mihinkään yhteydessä. Päätäkin oli särkenyt iltaisin ja torstaiaamuna oksetti niin kuin alkuaikoina. Menin sitten aamulla neuvolaan ja annoin pissanäytteen ja jäin odottelemaan, että terkka sen tutkii. Kun se tuli takaisin, kyseli vointia ja sanoin, että huonompi on ollut. Se sanoi valkuaisen olevan kahdella plussalla ja sit kun katsottiin verenpaine, niin se oli 175/99 Se alkoi tehdä lähetettä samantien sairaalaan ja käski soittamaan miehen viemään sinne. Auton rattiin en saanut enää mennä, kun oli raskausmyrkytysepäily ja olisin saattanaut ajessa alkaa voimaan huonosti. Sit mentiin äitiyspolille, siellä mittailtiin vauvan sydänkäyrät, verenpaineita, verikokeita ja odottelin tarkkailussa lääkäriä viisi tuntia. Paineet laski n. 145/94:ään ja sydänkäyrä oli hyvä ja ajattellin että kai täältä päästään verenpainelääkkeiden kanssa kotiin.

Lääkäri teki sisätutkimuksen ja ultrasi. Verikokeessa joku uraatti oli kohollla ja viittasi alkavaan raskausmyrkytykseen, samoin ultrassa jokin napanuoran virtaus oli huonontunut. Ultrasi tosi pitkään ja mittaili vauvaa ja siinä mittaillessaan heitti, josko seuraavana päivänä käynnistetään tai samanakin päivänä. Meinasin kyllä alkaa parkua samoin tein, alkoi pelottamaan ja kaikkea, kun ei ollut yhtään varautunut. Tää lääkäri oli nuori ja erikoistuva, joten siihen tuli ylilääkäri paikalle, joka sanoi kuitenkin, että koska olen ensisynnyttäjä ja viikkoja vasta 37 + n3, ei lähde käynnistämään, kun tulee niin paljon turhia sektioita, kun käynnistykset ei onnistu ja synnyttäjä ja kohtu väsyvät. Hän laittoi tarkkailuun sairaalaan ja että katsellaan. Huh! Oli siinäkin jo kun lähtee aamulla neuvolaan ja päätyy yöksi sairaalaan ihmeteltävää. Mutta siellä alettin virtsan kerääminen purkkiin, muutaman tunnin välein vauvan sydänkäyrät ja verenpaine. Verenpaine oli vielä koholla torstaina, mutta yön jälkeen perjantaina normalisoituivat ja vuorokauden pissassakin oli normaali määrä valkuaista. Joten pääsin pois perjantai-iltana ja sain mukaan verenpainemittarin ja pissaliuskoja ja ajan viikon päähän polille. Perjantain lääkäri sanoi,että pitää seurata tarkkaan, kun toksemia voi tulla niin äkkiä päälle ja heti pitää mennä takaisin, jos tulee kovaa ylävatsakipua ja näköhäiriöitä.

Kyllä peläytti ja toivon kovasti, ettei tulisi enää oireita ja ei tarvitsisi käynnistää. Kun ei ole vielä kiinnittynytkään ja kohdunkaulaa on jäljellä ja paikat sulki. Mut tietysti jos pakko tulee niin mitään ei voi ja vauvan vointi huononee, jos istukka voi huonosti.

Yllättävää oli, että 18.7. ultrassa painoarvo oli n. 2 kg ja nyt 26.8. 2,9 kiloa. Että onko jotenkin saanut huonommin ravintoa, kun on tipahtanut alakäyrälle.

Ja noi vauvan sykkeet, hyviä käyriä oli sellaiset, joissa vauvan sykkeet vaihtelivat, mulla ne oli vauvan nukkuessa 120-140, valveilla ja liikkuessa menivät 170 asti. Kätilö sanoi vauvan nukkuvan 20-30 min kerralla ja yhdellä mittauskerralla, kun nukkui sen 30 min, piti herätellä juomalla kylmää ja antamalla päältä kylmää kättä, koska ei voinut jättää käyrää niin, ettei olisi herännyt.

No, osasto tuli tutuksi, mutta jotenkin alkoi pelottamaan, että jos tulee taas äkkilähtö, kun tuntuisi paremmalta, jos alkaisi pikkuhiljaa luonnollisesti. Ja tietysti nyt sitä vahtii liikkeita kokoajan ja miettii miten vauva jakselee

Ainiin ja oireina oli myös naaman ja käsien turvottelu. Ja nyt lepoa vaan...
kseena 37 + 5
 
Viimeksi muokattu:
kseena Hui sentään. on kyllä ollu sulla rankkaa ja varmasti säikäyttäny varsinkin kun ensisynnyttäjä olet.. Toivottavasti tilanne nyt rauhoittuu. :hug:
Nyt sitten vaa lepäilet etkä turhia touhuile.. sohvalle lepäilemään ja leffoja kasapäin viereen mitä voi kattella telkusta... Kovasti tsemppiä!!
 
Oltiinkos me muuten puhuttu jo vauvan kotiintulo vaatteista? no jos ollaan niin kysynpä uudelleen :)

G: Mitä aijot ottaa vauvalle kotiutumis vaatteiksi?
-Ite tossa kattelin vaatteita ja otin ohuet tumput, hatun, sukkikset, housut ja bodyn. Ja ulkopuvuksi otin fleecehaalarin.. Ens viikolla luvattu taas laskevan lämpötilan 15 tienoille..
 
joo voisin kans liittyä keskusteluun :) ..eipä tääläkään kovin hyvin nukuttua saa ku alaselkää tykkää särkee ja lonkka tuntuu lähtevän "irti". lisäksi saa vessassa rampata jatkuvasti.. kyllä tässä jo kans odotellaan että h-hetki lähestyis ja pääsis näistä "tuskista"
la 16.9
rv37+1
 
Kseena: rauhallista mieltä ja voimia jännittäviin hetkiin, enää ei tarvi onneks pitkään kauhistella..

Merkkari: tääl on peukkuja pystyssä (ja muitakin sormia)! Sanoin juur kaksvee tytölle, et peukut pystyyn MM-kisailijoille ja vauvamahoille. Neiti alkoi heiluttelemaan keskisormia :rolleyes:

Kotiutumisvaatteet: body, potkikset, myssy, tumput kaikkiin tassuihin ja sellanen lämmin fleecesäkki (tarkoitettu kaukaloon, vaunuihin jne.) olis tällä hetkellä mielessä. Mut saa nähdä minkälaiset ilmat on muutaman viikon päästä, täytynee ottaa mukaan lisälämmikkeitä.

On: Täällä on vessaennätys yössä 9krt. Viime yönä tosin vaan 3krt (mikä onkin yleisin määärä). Ikävää, mut ravaamiseen on jotenkin jo tottunutkin. Tunteet menee kyllä ihan vuoristorataa: äsken sitten yksin istua vollotin tossa sohvalla kun noi kenialais-naiset on niin kovia! Maratonilla ja kympillä kolmoisvoitto! Tukehdutin onnenitkuni tyynyyn, ettei neiti heräis päiväunilta..

Jaksuja taas kaikille!
Kiippu & kaumujunior (35+5)
 

Kseenalla
ollut aikamoinen neuvolareissu! Toivottavasti lepo auttaa pitämään oireet kurissa.

G: Kotiutumisvaatteiksi ajattelin bodyn, puolipotkarit, sukat, tumput, myssy, vaihtoehtoisesti neulepuku tai hiukan paksumpi velourhaalari. Eiköhän noilla pärjää tuon parin minuutin ajomatkan, varuiksi viltti kaukaloon :)
 
Voi kamala tätä lomailua, kun en ole ollenkaan tänne päässyt kirjoittelemaan! :D:'(

Viime käynnin jälkeen ei ole kuitenkaan uusia "kaksiutuneita" tullut, mutta jännät paikat näyttää jo monella olevan!! :)
Voi ihanaa, kuinka pitkällä me jo ollaan kaikki!! :hug:

Kseenalla todellakin ollut aikamoisen jännät paikat, onneksi eivät kuitenkaan käynnistäneet niin sait vielä aikaa vähän valmistautua! :)

merkkarille pitelen minäkin kaikki varpaat ja peukut pystyssä ja tietysti myös ihan kaikille muillekin joilla ehtii jotain tapahtua!! :)
Nää on nyt niin jänniä aikoja!! :)

Mulla on myös tuon nukkumisen kanssa aikalailla ongelmia, välillä on öitä jolloin nukun tosi hyvinkin jopa, mutta edellisyö meni ihan harakoille, koko ajan sattui johonkin, vatsa painoi tai oli pissahätä!

Musta tuntuu, että vauva on laskeutunut jo ainakin hiukan, liikkeet tuntuu ihan häpyluun päällä ja kovia viilteleviä kipuja on ollut nivusissa ja alavatsalla. Muutama päivä sitten taisin kokea ensimmäiset kipeät supistukset, tuntuivat semmoisina aaltomaisina kipuina alavatsalla ja alaselässä. Kävely kuitenkin auttoi nopeasti ja supistukset, tai mitä lie olivatkin, hävisivät sitten.
Mulla on ensi torstaina neuvolalääkäri, jossa arvioidaan vauvan kokoa ja toiveet on tietysti korkealla, että vauva olisi jo laskeutunut edes hiukan! ;)

Mä muuten ostin kotiin niitä liuskoja, joilla pystyy katsomaan pisusta valkuaisen, veren ja sokerin. Neuvolasta suositteli, kun ollaan tosiaan lomailtu täällä kaukana kotoa ja mulla jäi sen takia yksi neuvolakäynti välistä...
Valkuainen on edelleen siinä plus-miinus-nolla kohdassa, mistä lie sitten johtuu kun on ollut jo tosi pitkään niin..

Voimia kaikille ja ennenkaikkea tsemppiä ja onnea kaikille, joilla h-hetki koittaa!! :heart:

Vaniljainen ja "Peppi" 35+6 :heart:
 
Käyrillä käytiin, kun mies alkoi olla huolissaan noista pari päivää kestäneistä kivuistani, vaikka tiesin, ettei tässä vielä synnytetä :D Kohdunkaulaa 2cm. Kohdunsuu sormelle auki ja siirtynyt eteenpäin, pää tuntui ja oli siellä "hollilla", joten nyt vaan odotellaan niitä KOVIA supistuksia! :)

innoM + Pulla 39+2
 
Merkkari, yritetty on, mutta en voi edes lähes istuvassa asennossa olla kunnolla. Jostain syystä kaveri painaa keuhkoja ja vatsa-aorttaa niin, että tulee huono-olo todella helposti. Edes sohvalla ei voi istua niin että ottaa rennon asennon, vaan on istuttava kuin seipään niellyt, että masu ei yhtään paina selkäänpäin. Välillä voi hetkellisesti olla, mutta nukkuminen puoli-istuvana ei onnistu. No, katsotaan nyt mitä tänä yönä käy, otin taas happolääkettä, kun ajattelin jo muksun laskeutuneen niin paljon, ettei enää närästäisi kun muutaman päivän olen pärjännyt ilman, mutta kun alkoi taas pyöriä villinä niin närästyskin palasi :x. Jospa tätä ei minunkaan tartteisi kestää enää kuin viikko *toiveajattelua* niin sitten olisi taas närästyksen tiessään...ah, sitä aikaa odotellessa!

InnoM, tsuptsup~~~pareita lähettelen sinne, että lähtis kunnolla käyntiin ja pääsette tosi toimiin bd !

O&O ja MAyah, kiitos tsempeistä. Kunhan ei kuumetta nosta huomiseksi niin säikähdyksellä ja inhottavalla kohtauksella selvittiin taas. Ja Parempi yöunia teillekkin! Niitä oli paree saada, että jaksaa lähteä punkemaan maratoonia :D

Heinäneidolle suppareita! Saatais taas yksi syyspallero jakautumaan :heart:

Kotiintulovaatteet, mulla on vaatteet sekä tytölle että pojalle kun ei tiedetä kumpi tulee :O . Fleecepuku, hattu, body, potkarit, sukat...perussetti. Joku villapaita ja verkkahousutkin taitaa olla. Aika paljon on kyllä pakattu kun ei tiedä yhtään millanen ilma on ja kumpaa laatua tulossa. Taas ovat koko ens viikolle luvanneet viilempää ilmaa ja sateista niin vähän lämmintäkin pakattu. Omia en oo pakannu vielä ollenkaan...

( . ) : Kuopuksen synttäreitä tänään vietetty ja tulipa ahdettua ehkä vähän liikaa herkkuja. Pakko oli ottaa yötä varten sellanen happo"myrkky"pilleri, että jos auttais nukkumaan paremmin.
Teppana on taas tänään ollut todella vilkkaalla tuulella, varmaan osittain sokerimäärästä, mutta muutenkin kääntyilly ja myllänny ku heikkopäinen. Vähän oli tossa muutaman päivän rauhallisempi ja kylkikin vähän parani, mutta nyt taas saa luut kyytiä. Aikas tiukkoja suppareita tulee pitkin päivää mutta nyt vähän harvakseltaan, kuin aiemmin. Sen verran ovat kuitenkin kovia, että pitää muita käskeä pysyä kaukana masusta supparin aikana kun niin kipeää tekee ja vähäkään koskeminen sattuu aivan tolkuttomasti. Toivottavasti näillä jo alkaa jotain tapahtuakkin kohdunsuulla. Tiistaina onneksi vika painokontrolli niin varmaan saa tietoa myös kohdunsuusta.

Hassel & Tepsukka 38+2
 
heissan. eilen sit taas poksuttiin 36+0 ihanaa hetki alkaa jo lähestyä.

Niin millaisia synnytyksen lähestymis oireita ollu teillä muilla? onko muita kun supistuksia?

mulla kans ton kakkosen kanssa oli kuukauden ajan melkein sellaisia kovia supistuksia, että aina alkoi ja kesti jonku parituntia ja loppui siihen. inhottavaa mutta kyllä se käärö syntyi kumminki.

mulla on molempien lapsien kohdalla lähteny synnytys käyntiin vesien menolla niin varmaan käy sit tämänkin kanssa.

miten joko olette pessy jo isompiakin vaatteita? 62 ylös päin? mie en oo pessy nyt ku vasta 50-60cm vaatteet kun aattelin et ehtii sit pestä vähä myöhemminkin.

Mie pakkasin sairaalakassiin vauvalle kotiin tulo vaatteeksi: pitkähihaisen bodyn ja potkuhousut, sukat hatun villasukat, kevyttoppiksen. kun ei tiiä sit ilmoista millaiset on kun on näin lämmintä. ja taas toisaalta voi olla sit jo kylmää kun oma lähtö tulee.

niin oottekos muut pakannu vauvalle millaisen ulko asun?
 
kaneli mä en oo pessy (ne harvat mitä edes pesin) tai kaivanu laatikoista kuin 50-56cm vaatteet. MEillä kun esikoinen oli pieni, käytti noita pienimpiä pitkään ja nytkin pitäs olla pikkunen vauva tulossa. Muistaakseni esikoisella oli joskus puoli vuotiaana 62cm vaatteet :D Mut varmaan jos ois joku 4,5kg vauva tulossa niin sit vähän eri juttu... (meillä ennuste 2.5kg).

sairaalakassissa on vauvalle body+puolipotkarit, fleecepuku, pipo, tumput, sukat ja varuiksi sit lämpöisempi puku, kun ei tiiä millainen keli on kun päästään kotiin.

InnoM jo paljon viikkoja, niinku monilla muillakin. Voii, tää käy jännäksi! Mie lähen huomen aamuna sairaalaan, mun kännykkä ei oikeen avaa näitä sivuja, saas nähdä monta vauvaa on syntynyt ennenku pääsen tänne mitään katsomaan :)

kseena toivottavasti myrkytys ei lähde tuosta pahenemaan, vaan pääset vielä hieman pidemmälle.

Mua jännittää! Pitäs pakkailla tänään esikoisen kamppeet ja viedä se mummolaan yökylään pariksi yöksi. Huomen aamuna tosiaan klo 6 jälkeen sairaalalla ravinnotta ja suoli tyhjennettynä, klo 8 jälkeen pitäs olla nyytti pihalla...! Omatkin kamppeet pitäs siis pakata (sellanen kassi onkin ollu pakattuna, että jos tulis kiire, nyt voi pakata paremmin :D) Ahdistaa. Pelottaa. Toivottavasti kaikki vaan menee hyvin, toivun nopeaa ja vauvalla on myös kaikki hyvin! Meillä kun tosiaan esikoisen kanssa oli vähän häikkää, toivon niin kovasti että tällä kertaa saisin vauvan viereeni heti. Mietityttää vaan, kuinka sitä sektion jälkeen saa hoidettua itse. Mies voi onneks olla mun kaa sairaalalla pari ekaa päivää päiväsaikaan kun esikoinen voi olla mummolassa. Se ei jaksais kuitenkaan olla siellä kuin hetken, täytyy miehen sitten vaan tuoda se katsomaan vauvelia. Mutta, eipä auta nyt vaikka kuinka stressais, vauva on perätilassa, enkä sillon todellakaan synnytä alakautta. Kun vaan kaikki menis hyvin :heart: Joo ja tukka pitäs värjätä (onhan se näytettävä kuvissa "hyvältä" :D), mummo toi eilen mustikoita, kai niistä pitäs joku piirakka vaikka leipoa ja laitettava pakkaseen, etteivät mee hukkaan ja mitähän muuta...

JÄNNITTÄÄ! Taas yksi uneton yökin takana... Jos ei satu mihinkään tai pissata niin mietityttää kaikki.
 
Kseena, hui, toivottavasti ei etene enää!!!

InnoM, noniin, sieltä sitten seuraava ;)

merkkarille tsemppiä huomiseen :)

miten joko olette pessy jo isompiakin vaatteita? 62 ylös päin? mie en oo pessy nyt ku vasta 50-60cm vaatteet kun aattelin et ehtii sit pestä vähä myöhemminkin. Kaikki olen pessyt, mitä on hankittu, koosta viis ;)

Vauvan kotiintulovaatteina on kassissa ph body, puolipotkarit, sukat, neuletakki, tumput, pari eri lakkia ja sellainen pörrö-/nallehaalari. Mies tuo sitten fleeceviltin jos kylmältä näyttää. Ajomatka 5min, joten eiköhän noissa tarjeta.

Omia kotiintulovaatteita mietin vaan, lähteäkö samoissa millä sairaalaan tuli vai käviskö niin hyvin et mahtuis jo astetta pienempiin mammahousuihin lähtiessä ;)

Jaahas, nyt aamupalalle ja sitten tallille valmistelemaan hevonen lähtö-ja kisakuntoon :)

Zophie+murunen 36+5
 
Täällähän on osalla jo jännät paikat =)

Merkkarille tsemppiä huomiseen! Toivottavasti pääsette kotiutumaan nopsaan molemmat!

Kseena toivottavasti myrkytys ei etenis tuosta eteenpäin! Muistan itsekin millä tunnemyrskyllä menin raskausmyrkytysepäilyn vuoksi esikoista odottaessa suoraan neuvolasta polille. Mulla oli vain alkava myrkytys ja seurailtiin tilannetta. Viikon päästä tyttö syntyi itsestään :) Toivotaan että sielläkin menisi kaikki hyvin!

Vauvan vaatteet olen pessyt 50-62cm, koska ne olivat samassa laatikossa kellarissa. Niin ja pakkauksen vaatteista myös pesin jo ne isommat. Isompia kokoja en ole vielä edes viittinyt kellarista hakea vielä, kun niitä on monta laatikkoa :D Tarpeen mukaan sitten pestään vauvan kasvaessa. Esikoista odottaessa pesin kaikki vaatteet koosta piittaamatta, mutta niitä ei tuollaista määrää ollut valmiina ennen vauvan syntymää kuin nyt.

Vauvan kotiutumisvaatteiksi olen laittanut pitkähihaisen bodyn, potkuhousut, pari erilaista pipoa, villasukat ja -tumput sekä sellaisen pörröhaalarin ulkovaatteeksi. Ja autolla kuljetaan kotimatka. Minulla kuitenkin LA vasta loppukuusta ja hyvässä lykyssä menee vielä lokakuun puolelle synnytys.. On kuitenkin paljon syksyisempää sitten kuin nyt! Mutta uskon että noilla pärjätään automatkan ajan.

Täällä oli muitakin, joilla oli huoli vauvan kasvusta, en nyt muista että ketä : / Mutta täällä myös sf-mitta ollut pienesti laskusuuntainen viikosta 30 lähtien, viime mittauksella oli jyrkempään laskuun kääntynyt. Keskiviikkona neukkulääkäri asian vuoksi. Toivon todella ettei täällä mitään kasvun hidastumista ole! Vauva liikkunut kuitenkin hyvin, tosin joku päivä ollut hiljaisempi ja olen tehnyt liikelaskentaa sitten. Liikkeitä tulee sitten kuitenkin tarpeeksi. Noh, kesiviikona toivottavasti viisaampia asian suhteen, olen yrittänyt olla hirveästi stressaamatta etukäteen asiaan, kun en itse siihen voi kuitenkaan vaikuttaa!

Täällä myös turvottelua ollut nyt ja pientä päänsärkyä. Toivottavasti ihan vaan "tavallista" loppuraskauden vaivaa, eikä nyt enemmän tulisi. Pientä flunssaakin meinaa pukata päälle :(

Tsemppiä ja hyviä vointeja kaikille!

Nessu ja pieni 35+3
 
Kseenan tarina muistutti paljon omaani 7 vuoden takaa kun esikoista odotin. Samallalailla neuvolasta minäkin miehelle soitin et nyt on lähettävä sairaalaan. RR tosi koholla ja pissassa valkuainen koholla. Kyllä se säikäytti ensisynnyttäjää kun sairaalassa lääkäri sanoi et voi olla et joudutaan käynnistämään jos ei paineet laske ja valkuainen pysyy pissassa, itkuhan siinä pääsi kun ei ollut kerinnyt "valmistautua". Onneksi kuitenkin seuraavana aamuna kaikki olikin ok ja pääsin viel kotiin. Tyttö syntyi siitä pari viikkoa. Minulla oli raskausmyrkytys epäily. Toivotaan että kaikki menee sinullakin hyvin!!

Merkkarilla tosiaan jännittävät paikat huomenna. Olen hengessä mukana!!! Uskon että kaikki menee hyvin, ymmärtäähän sen kyllä että varmasti moni asia pyörii päässä tällä hetkellä mutta huomenna tähän aikaan sinulla on jo pikkuinen syntynyt :heart:

Vauvan kotiutumisvaatteet body, puolipotkarit, sukat, tumput, myös villatöppöset, pipo, fleecepuku. Myös oma kassi jo pakattuna osittain.

Viime yön nukuin ihan suhteelisen hyvin, mitä nyt kuuma oli taas! Ei mitään tuntemuksia synnytyksen suhteen edelleenkään. Toivossa aloitan tulevan viikon josko jotain alkais jo tapahtua. Kohtahan on meidän kuu :heart::heart:


39+1
 
Millaisia synnytyksen lähestymis oireita ollu teillä muilla? onko muita kun supistuksia?
Esikoisesta lähdettiin sairaalaan verenvuodon takia. Mitään ennakoivaa tai muutakana ei ennen tätä ollut. Sairaalassa lääkärin tutkiessa meni vedet ja synnytys käynnistettiin seuraavana päivänä.
Kakkosesta limatulppa lähti perjantai aamuna, lauantaina kävin saunassa ja sen jälkene supisteli hieman. Su aamuyöstä alkoi vettä tihkua ja poika syntyi maanantai aamuna. Mitään ennen tuota limatulppaa ei ollut.

Joko olette pessy jo isompiakin vaatteita? 62 ylös päin?
Osa 68cm:kin on pesty. Ne tosin on vaan samassa pinossa kaikki kaapin perällä. 50-62cm on laitettu koon mukaisiin pinoihin lajiltetuina (bodyt/potkari/puolipotkarit)

vauvalle kotiintulo vaatteeksi
Hoitolaukkuun on pakattuna velourhousut, sukat, body, lapaset, myssy, villasukat, nallehaalari. Lisäksi kaukalossa on sellainen fleece pussi, jota voi käyttää myös kantopussina. (tällainen: NetAnttila - Lodger Shelter Fleece, Framboise | Lastentarvikkeet )

merkkarille tsemppiä huomiseen!

Ällö varoitus!!!
Täällä on nyt muutamana päivänä pyyhkiessä jäänyt välillä paperiin sellaista paksumpaa klönttiä... väri on vaaleanrusehtavankellertävää... Valkovuoto on muuten aika vetistä, mutta noita "palleroita" tulee pyyhittäessä... ei käi toi vo limatulppaa olla? Mitään oireitä mistään ei ole. (Tai no hillitön paineen tunne alapäässä ja sukkapuikko kivut ajoittain vauvan tunkiessa) Kakkosesta kun tuo limatulppa oli isompia klönttejä veriviiruilla... Joo, vähänkö noloa kun kolmatta odottaessa on ihan pihalla :ashamed: Edellisestä kerrasta on vaan 5,5v. En siis ole tarkemmin lähtenyt noita analysoimaan, lähinnä ihmetellyt vaan.

Jaahas, jos söisi aamupalaa ja lähtisi pesemään autoa. Samalla voisi laittaa kaukalon telakan kiinni ;)

-S 35+2
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä