Syyskuun suloisuudet 2013 *Toukokuussa*

Yhyy, valitettavasti ei voi mittavirheenkään piikkiin laittaa vaikka mielelläni sen tekisinkin! :LOL: Seuraan aamupainoani omalla vaa´alla ja se typerä neuvolan vaaka näyttää aina ihan samaa :( Ja juuuu, kevyet vaatteet valkkaan aina neuvolakäynnille, että sekin kikka on käytetty. :whistle: No, ehkä se painonnousu tästä tasaantuu, kieltäydyn ottamasta ressiä. Oon kuitenki aina ollu hoikka ihminen eikä neuvolassakaan valitettu asiasta (vielä). Ny vaan ekstra-tarkkana vedenjuonnin ja kuitujen kans ja enemmän liikuntaa niin eiköhän se siitä.

Ihana kesäpäivä taas!

susu_v 23+0 POKS POKS!
 
Voin tälläisenä "vanhana konkarina" todeta että ei sille painon nousulle voi mitään :) Esikoista odottaessa paino nousi kiitettävät 25kg vaikka söin terveellisesti ja liikuin aktiivisesti. Kuitenkin ennen vauvan ekaa synttäriä kaikki kilot olivat kadonneet niitä sen enempää laihduttamatta. Eli ei kannata stressata, kun ei sille aina vaan voi mitään...

Aatoksia ja muru 22+2
 
  • Tykkää
Reactions: susu_v ja Plamsu75
Hei, ajattelin kirjoitella tännekin. Odotan ensimmäistä lastani ja viikot ovat nyt noin 24. Laskettu aika on aikaistunut molemmissa ultrissa ja se on nyt 12.9. mutta eivät vaihtaneet sitä edes neuvolakorttiin, koska aikaisempi arvio oli niin lähellä (15.9.) Suhtaudun aika rennosti nyt noihin viikkoihin, ja ajattelen että syntyy varmaan joskus syyskuussa.. :)

On helpottavaa kuulla että muillakin on ollut supistuksia tms. jo nyt. Toissapäivänä olin pitkästä aikaa juoksulenkillä, tai oikeastaan hölkkäilin vain mutta välillä ihan juoksinkin. Vietin muutenkin aika aktiivista päivää ja sitten iltapäivällä alkoi krampata alavatsa ja oli jotain kipuja ja tuntui ensimmäistä kertaa että supisteli. En ole koskaan säikähtänyt mitään niin paljon ja olin varma että lapsi tulee nyt, vaikka kivut olivatkin pieniä. Se meni kuitenkin lepäillessä ohi ja tuntui että pelko vaan pahensi kipuja joten yritin sitten vaan hengitellä rauhassa ja vähän levottoman yön jälkeen olo oli eilen jo taas hyvä. Oikeastaan vain huojentunut ja rauhallinen.

Sen jälkeen on mennyt siis paremmin, mutta vaikeuksia on tuon liikunnan kanssa. Mulla oli pitkään sellaista että jaksoin ja pystyin liikkumaan oikeastaan melkein yhtä paljon kuin ennenkin, vähän vain vähensin määrää, mutta nyt tuntuu että jos rasittuu liikaa niin tulee kipuja. Sen takia olen yrittänyt lähinnä joogata kotona ja käynyt esim. uimassa.

Pahoinvoinnin kanssa mulla on mennyt jännästi myös. Alussa oli pahoinvointia vähän ja sitten hyvin pitkä jakso että ei ollut mitään ongelmia. Nyt mulla on taas noin viikon ajan ollut pahoinvointia. Tuntuu ettei jaksaisi syödä mitään ja silti on nälkä. Ehkä vatsa alkaa vain kasvaa ja loppuraskaus lähentyä? En tiedä. :) Olen silti yrittänyt syödä ja liikkua hyvin, koska se on ollut itselläni ainoa lääke selkäkipuihin ja muihin ongelmiin. Paljoa ongelmia ei ole ollut, mutta nyt olen huomannut että pitää ottaa rauhallisemmin.

Mulla oli muuten alkuaikoina levottomat jalat, mutta se meni ohi joogaamalla. Nyt ei ole jaloissa niin paljoa ongelmia. Kannattaa lainata vaikka kirjastossa joku äitiysjooga-kirja tms. ja tehdä liikkeitä. Itse lueskelin esim. kirjaa Raskaus, äitiys, synnytys, jossa on aika hyviä liikkeitä. Itselläni ne on auttaneet melkein kaikkiin vaivoihin. Sekä runsas vedenjuonti ja ruokavalion keventäminen!
 
Mulle sanottiin neuvolassa, että puolivälistä eteenpäin ei saisi enää juosta. Hölskyminen/tärähtely ei tee hyvää, mutta kai omien tuntemusten mukaan... Mä juoksin vielä ihan alkuviikoilla, mutta vuotojen ja keskenmenopelon takia lopetin. Reippaat kävelylenkit riittäkööt. :)

(Googlettelin tuota juoksuasiaa, niin monet ovat juosseet yli 30 viikoillakin, että kai se on vaan omista fiiliksistä kiinni)

Empuuu rv 23+2
 
Viimeksi muokattu:
Niinhän siinä kävi että kärähdin sokerirasituksessa :( Paasto oli jo liian korkea, hiukan myös tunnin arvo ja kahdentunnin olikin sitten kaikkein korkein... Tänään iltapäivällä neuvolaan hakemaan uusi verensokerimittari ja kokeillaan nyt alkuun ruokavaliolla saada kuriin noi sokerit mutta jos ei niin insuliinilla taas sitten. :( Kirottua, just kun ajattelin että raskauden varjolla voisin/saisin herkutella ees vähän enemmän (kun nyt pysyy jo sisällä) ;)

Kuka se kehottikaan mua lääkäriin turvotuksen vuoksi tuolla edellisellä sivulla; Olen käynyt ja olen nyt tiukemmassa seurannassa sen vuoksi mutta eipä mulle mitään apua varsinaisesti ole ehdotettu tähän... vettä juon ja koitan liikkua minkä turvotukselta voin. Kortisooni voidetta rikkoontuneeseen ihoon (oli outoa minusta kun luulin ettei saa avoimiin haavoihin ees laittaa?)

Näillä mennään,
Loru 22+6
 
Potkitaan ja potkitaan... ;)
En oo oikeen ehtiny mitään kirjotella kun on menny kaikki illat laidunta tehdessä. Toivottavasti viikonloppuna saan hepat laitumelle,sit ei tartte enään kellon kanssa miettiä ruokinta-aikoja ;)
Maha kasvaa ja kasvaa, huh! Kuinkakohan iso se on elokuussa...¿

Mirka J. 24+5
 
Pitkästä aikaa kuulumisia.. sairasteluiden myötä tuli laiskuus kirjoitella yhtään mitään ja nyt kun kevät on vaihtunut kesäkeleihin ja terveyskin on ollut ok niin olen ollut paljon pihalla.
Rakenneultrassa tuli poikalupaus ja kaikki kunnossa. Istukka oli noussut selkeästi takaseinälle kohdun suulta ja vuodotkin ovat loppuneet.

Pitkän sairastelun vuoksi alkoi issias oireet tulla pienestäkin rasituksesta, mutta nyt kun useita viikkoja on jo voinut lenkkeillä niin oireet kadonneet. Vain selän selkeä kuormittaminen saa ne palaamaan, mutta hyvin nukuttu yö viimeistään saa ne taas katoamaan.

Liitoskivut ovat olleet riesana, mutta koska niistä ei vaaraa ole niin olen edelleen liikkunut normaalisti, vaikka välillä tuntuukin siltä kuin olisi moukarilla vedetty nivusiin.

Maha-asukki liikkuu paljon ja reippaasti, paljon vilkkaampi kuin edellinen.

Eilen neuvola ja painoa viime käynnin jälkeen tullut n.500g/viikko, makean himoa jos pystyisi hillitsemään.. Kohdun koko täsmälleen keskikäyrällä. Pissassa oli leukosyytit koholla ja näyte lähti labraan lisätutkimuksiin.

Viikkoja tänään 23+0
 
miss_piggy
Onpas täällä kaikkien raskaus jo pitkällä :)
Tulin vain kurkkaamaan kun olin tässä pinossa, ja mulla oli LA 12.9, mutta mullehan tuli se keskeytynyt keskenmeno 22.2 :| Nyt on clomit käytössä ja jännäpäivät menossa.
Onnea teille kaikille loppuraskauteen, ja toivottavasti pääsen itse helmikuisten pinoon! :)
 
Heissan. Täällä alkaa flunssa pikkuhiljaa helpottaan. Neuvolassa käynti oli tänään ja aikamoista noottia antoi terkkari. Lääkäriin lähetti enstöikseen crp:n mittaukseen ja muihin tutkimuksiin, kun en viikonloppuna päässyt päivystykseen. Eivät siis keskussairaalalla ottaneet mua vastaan. Oireena kun ollut hengenahdistusta, kovaa yskää, tukkosuutta, kuume. Onneks ei poskiontelontulehdusta kummempaa löytynyt, eli antibioottikuurilla mennään.
Muuten huomautti kohdunpohjan korkeudesta kun oli jo 23cm eli yläkäyrän yläpuolella, joskin rakenneultrassa lapsi oli normaalin kokoinen ja lapsivettä normaalisti. Hemppa oli laskenut 134 tuonne 119, ei kuitenkaan määränny lisärautaa. Paino on laskenu 3kg alusta ja siitäkin mainitsi, vaikken itse sitä pidä huonona, sillä lähtöpainoakin on aika reilusti ollut.
Itse kuitenkin olen aika tyytyväinen tuloksiin, väsymys on kaikonnut, eikä pahoinvointia ole. Liitoskivut joihin ilmeisesti ajoittainen kova lonkkakipukin lasketaan, vaivaa aina välillä samoin iskiasvaivat. Supistelee edelleen silloin tällöin, mutta selkeästi levolla ja rauhallisuudella on hyvä vaikutus.
Yhtäkkiä päähän on iskeny joku ajatus, että aikahan tässä loppuu kesken :D Mies on koittanut rauhoitella, mut sitte mulle iskee paha mieli ku toinen ei tajua että tää laps syntyy ihan just kohta :D Raskaana olevan mieli on outo :D
Poika oli ihan innoissaan neuvolasta. Aamusta asti kyseli milloin lähdetään, ja voi sitä ilmettä kun kuuli sykkeen <3
Poika tuntuu olevan paljon vilkkaampi tapaus, verrattuna esikoiseen =)
tässäpä tätä taas hiukan.

mammamammutti ja tirppana 21+6
 
Jännää, huomenna rakenneultraan :heart:

Laiskasti olen jaksanut kirjoitella, tämä lukuvuosi opinnoissa vetelee viimeisiä ja viimeiset 5vkoa mennyt harjoittelun merkeissä..ensi viikolla jään kesälomalle ja siitä suoraan äippälomalle. Ehkä kesän aikana tulee enemmän kirjoiteltua :)

Pikkuinen on erittäin aktiivinen tapaus ja liikkeitä tuntuu pitkin päivää, toki erityisesti iltaisin nukkumaan mennessä, mikä toistaiseksi vielä ihanaa :)

Masu kasvanut ja alkaa paitojen osalta olla vaatetuspulmaa - minähän hamstrasin yritys aikana jo ison kasan mammavaatteita, mutta nyt alkaa tuntua paitojen hankinnan jääneenkin vajaaksi..siis ostosreissu pian kutsuu!

Muuten vointi melko erinomainen, lukuunottamatta jotain yksittäisiä kipuiluja (supistuksia ja kohdunkasvukipuja) ja mielialanvaihteluita..mutta huomenna päivittelen lisää uä:n jälkeen..

Tytymamma & murunen 21+2 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Apua :( toinen jalka polvitaipeesta nilkkaan aivan sinisenä, tämäkinkö nyt vielä, suonikohjujako tässä alkaa pukkaamaan. Tästä ei voi kyllä tykätä, jos tämä vielä kuuluu tähän "taudin" kuvaan?!?

Muutoin kaikki hyvin, tänään jo POKS 23+0, ja vatsa senkun paisuu :D

Pirteää torstaita kaikille!

Plamsu75 ja Pieni 23+0
 
Voi kääk! Mä poksun jo 25 :O
Ilmankos tuntu eilen,että maha hieman tiellä kun kannoin aitatolppia laitumelle ;)
Tänään ja huomenna ois vielä langan + kulmatolppien laittoa ja sitten lauantai aamuna toivottavasti saan hepat laitumelle ennen töihin menoa,ehkäpä...

Olinhan mä muutama viikko sitten neuvolassakin, oli ihan jo unohtunu ;) Eipä siellä mitään ihmeitä ollu, kyseli tarviinko jo töistä sairaslomaa. Mut ei kyllä ainakaan vielä tunnu siltä :D Sydänäänet kuulu "jostain kaukaa" ja tirppana karkaili koko ajan alta pois, mutta pääasia että kuuluu. Syke oli 145-150 välillä ja mun syke kuulu myös taustalta ja se oli kyllä aikas jännää ;)

No eipä mulla tässä oikeen muuta tuu ny mieleen, eiku hei piti kysyä että onko kokemuksia kantoliinoista? Sellanen mun on pakko hankkia että saa sitten vauvan kanssa farmihommat hoidettua ;) Edellisten kanssa ollut kantoreppu (Baby Björn) mutta se tuntu jotenkin "kömpelöltä". Ja sitten ajatus siitä että liinassa voi imettää (mikäli maitoa tulee) tuntuu houkuttelevalta.

Mirka J. & AkuElma 25 *poks*
mies puhuu Akusta ja mä toivoisin Elmaa,mutta luulen sen olevan Aku ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Vatsalaukku paikannettu tarkistusultrassa tänään. Nytkin oli vaan viidestä minuutista kiinni ettei missattu sen näkemistä taas. Eli lääkäri tarkisti aluksi vatsalaukun joka näkyi hienosti ja sai mitat otettua ja tarkistettua, tarkisteli sitten vielä muita juttuja jonka jälkeen vatslaukkua ei taaskaan näkynyt (vauva siis pissannut tässä välissä). Pienestä se on näköjään tuokin asia kiinni. Nyt siis jatkuu normaali seuranta omassa neuvolassa mutta heti jos sf-mitta alkaa liikaa nousta niin joudun käymään äitiyspolilla.

turvotusta löytyy pikkusen täältäkin, ei vielä häiritsevissä määrin mutta tunnen oikeen kuinka sormenpäät turpoaa kohisemalla. Loruliisan turvotukset kuulostaa kyllä hurjilta. Mulla on tullut kipeä ja ruman näkönen suonikohju oikeeseen reiteen. Mitään keinoja suonikohjuihin? Kai pitää googlettaa. :)

Minäkin sain viikko sitten jo kelalle menevän todistuksen neuvolasta, pitää nyt alkaa laskeskella että haenko viime vuoden vai viimesen puolen vuoden tuloilla sitä tukea. Pitää alkaa perehtyä asiaan.

Siivosin juuri tuon vauvanvaatelipaston ja sieltä vaaleenpunaset lähtee kiertoon. Tämä siis meille se viimeinen lapsi näillä näkymin joten ei ole tarvetta vaaleenpunaselle.

Päivänjatkoja T. Sanuli 22+4
 
Mun tietääkseni nimimerkki suan on ainoa jonka kautta sinne fb-ryhmään pääsee. Laittakaa yksityisviesti ja siihen linkki omaan fb-profiiliinne niin löytyy oikea ihminen :)

Ihanan kesäinen keli taas! Läksin lenkille ja samalla tein pienen kirppiskierroksen (ja löysin TAAS vauvanvaatteita! en ikinä pääse kirpputorilta ulos tyhjin käsin..), meinasin soittaa miehelle että tuu hakemaan, oli niin raskasta jotenkin kävellä ja jalkapohjiin koski. Ja puskapissallakin jouduin käydä kesken lenkin! :LOL: Kyllä se ekstra 10kg vissiin pistää väsymään nopeemmin.. Muuten olo on ihan mainio eikä mitään kipuja ole. Onneksi :)

susu_v 23+1
 
Mirka J: Mä tykkään trikooliinasta ihan pienen kanssa, sit puolvuotiaasta eteenpäin Manduca, Ergo tms. Nuo reput helpompi pukea isomman vauvan kanssa ku pujottaa liinaan :D

Mulle Kelan rahat lasketaan/maksetaan samoista tuloista ku pikkuneidin aikaan, ikäeroa ku tulee alle 3v enkä oo ollu töissä tässä välissä.
Kävin iltapäivällä veljen luona ja sieltä tuli mukaan iiiiso laatikollinen pieniä vaatteita :heart: Jospa sitä viel hetke malttais ennenku alan pesemään niitä valmiiks, saa tuo hypistely riittää näin aluks.

Jenni 22+5
 
Miten voi oikeasti kipu tuntua "hyvältä". Siis liitoskivut. Veitsen iskuja, todella kovia sellaisia, että ihan ääneenkin huutelen välillä. Kaikki raskauteen liittyvät kivut tuntuu vaan tässä vaiheessa "hyvältä". Kiva tässä sanoa miehelle hymyillen, että sattuu :D. Noh, kun lähdetään synnyttämään, ei enään hymyilytä. Sen verran tuskaiseksi olo vaihtuu :D.

Paino lähtenyt nousuun. Eiköhän joku pari kiloa ole jo kerätty eli ihan sopivasti maanantain neuvolaan. Synnytys lähestyy :D vaikka vielä on pitkä matka :) Rakenneultrassa kehotettiin tarkkailemaan, jos olisi taas ennenaikaisen synnytyksen merkkejä. Mutta vielä ei ainakaan tunnu siltä, vaikka tuntuukin välillä, että lapsi painaisi vähän alaspäin. Supistukset kivuttomia tai enintään vähän tuntuneet ja tulleet harvoin, mutta rauhallisesti yritän ottaa.

En edes ajatellut tuota sukupuoliasiaa kunnolla ennen rakenneultraa, mutta nyt olen ollut todella hyvällä tuulella, kun mietin mitä meidän toiselle pikkuprinsessalle pitäisi ostaa tai kantaa varastosta :) Voisi mennä katsomaan esikoisen pienimpiä vaatteita ja katsoa, mitkä vielä käyttökelpoisia. kotiutumisvaatteita ei vielä uskalla ostaa, kun ei tiedä kuinka pieniä pitäisi olla. Esikoinen taisi aloittaa koon 40 vaatteista, mutta 44 taisi olla kotoutumisvaatteiden koko, kun pääsi sairaalasta. 50 tuntuu olevan monen vaatteen pienin koko.

Raskausarvilta selvisin viime raskaudesta täysin ilman (paitsi rintojen osalta), mutta katsotaan mitä tällä kertaa käy :)

Turvotusta ei ole oikeastaan ollenkaan. Alkuraskaudessa jouduin sormuksen pois ottamaan välillä, mutta nyt ei ole tarvinut ollenkaan. Vettä juon monta puolen litran lasia päivässä, koska tuntuu että on koko ajan jano. Vessassa käyn myös lähes koko ajan. Kävellessä varsinkin tuntuu, että vauva painaa rakkoa ja pahentaa tilannetta.

Mona Lisa ja pikkuneiti 21+5
 
Heips. Enmpä oo pitkään aikaan tänne muka kerenny kirjautumaan ja kirjottamaan. :D
Jokapäivä käyn kumminkin puhelimella lueskelemassa juttuja.

Mitäs tänne. Hmm.. Esikoisella oli yhdenpäivän 38 asteen kuume joten unet on jääny vähäiseksi ja poskihammashan sieltä läpi tuli.
itse voin oikein hyvin. Hirvee hinku olis ostaa kaikkea tulevalle prinsessalle, mutta jotenkin en osaa. En tiedä miten pienet tytöt pukeutuu :D Kirpparilla hirveästi on noita tyttöjenvaatteita ollut, mutta tuntuu vaikeeltta ostaa. Muutamia juttuja oon vaan ostanut, noh ehkä tää tästä. Meillä on vielä uplarattaat hankkimattakin ja niitäkään ei oikein tahdo löytyä käytettynä halpoja.. :(

Kelan paperit oon laittanu ja päätöksetki tuli tosi nopeesti, kun netin kautta ne laitoin. Äitiyspakkaus otettiin rahana, koska meillä on kaikki tarpeellinen tallessa tuosta esikoisesta. Pitäis kohta kyllä alkaa ihan listaa tekemään mitä sitä vielä tarvitsee ostaa uutta tulokasta varten.
Noh nythän toi pikku ukko heräsikin...

Baarbi ja prinsessa 23+4 (Hui ku aika on menny nopiaan)
 

Yhteistyössä