Syyskuun Söpöliinit 2012 *Maaliskuussa*

Ei vitsi Kakaa , nauroin kyllä tolle miehesi kommentille :D

Missäköhän vaiheessa sitä kertois töissä laajemmin? Esimiehelle oon vaan kertonut, en muille. Pomo on huipputyyppi ja tiedän, että se haluais alkaa jo pikkuhiljaa sijaista etsimään ja kyselemään, mutta ei voi, kun en ole halunnut vielä muille kertoa. Kai sitä vois, eihän sitä loppujen lopuksi voi missään raskauden vaiheessa varmaksi tietää, että kaikki menee hyvin, vaikka viikot kasvaakin.

Hyvä kuulla Tillu, että kaikki hyvin!

Mulla hemoglobiini laski 110, niin silloin aloitettiin rauta, parisen viikkoa sitten, oisinko ollut viikoilla 15. Ens viikolla näkee, onko noussut. Musta on outoa, kuinka vähällä seurannalla raskaudessa loppujen lopuksi mennään. Ei tota hemoglobiiniakaan ois huomattu, jos en ois muuten käyny työterveyslääkärissä ja tää lääkäri tarttunut siihen, että katsotaan hemppa. Ekaa odottavana kuvittelin, että vähintään kerran kuussa käydään jossain tarkastuksessa vähintään noi perus virtsa- ja verinäytteet antamassa, mutta neuvola oli tammikuussa ja seuraava toukokuussa.

Voi Pau, kyllä se aika menee nopeesti! Miehen työreissut on hankalia, en saa silloin nukuttua... Oon niin tottunut, että se nukkuu vieressä, niin menee pasmat ihan sekasin, en vaan nukahda ja sit heräilen kesken yötä. Onneks niitä ei niin hirveen usein oo.

Guitar 16+6
 
Viimeksi muokattu:
Huh, helpotusta! Sain tänään parin tunnin varoajalla ajan neuvolaterkkarille sydänääniä kuuntelemaan mieleen hiipineen epäuskon vuoksi. Terkkarin mielestä kohdunpohja oli niin korkealla kuin pitääkin näillä viikoilla ja sieltä ne sydänäänet sitten kuului, ensimmäistä kertaa tästä lapsesta :heart: Valanee taas uskoa raskauden jatkumiseen, kunnes liikkeitä alkaa tuntumaan :)

Nyt täykkäreitä katsomaan koneelta kera suklaan ja sitten nukkumaan!

syksyn taimi & papunen 15+0 poks
 
Guitar, joo mie en osaa kans nukkua ollenkaan jos ei toinen oo vieressä, heräilen ihan tunnin välein.. Onneksi on edes tutun tuoksuinen paita vieressä..

Hitto vie tämän päivän takia joutuu nyt pitkin iltaa laittaa bepanthenia nenän alle kun ihan hellänä kaikesta niistämisestä, ah näitä hormoneja :D

Mua kanssa ihmetyttää kuin vähän seurataan neuvolassa, tammikuussa oli mulla eka neuvola, ja nyt tän kuun lopussa seuraava (plus tässä välissä se turhauttava neuvolalääkäri mistä kävinkin ärisemässä :D). Vaikka tää onkin jo 3. raskaus, niin kyllä toivoisin et edes kerran kuussa olis käynti..

Miten muuten teillä muilla, katotaanko teillä neuvolassa joka kerta onko pissa puhdas? kun tuola meidän neuvolassa ei oteta virtsanäytettä käyntien yhteydessä ollenkaan, ja aiempien raskauksien kohdalla otettiin joka ikinen kerta, eri kaupungissa asuttiin kyllä silloin, niin jotenkin tää on alkanut mua ihmetyttää.. itellä vielä aika usein nuita tulehduksiakin, niin inhottaa kun ei sitten tiiä onko sielä jotain ja lähet istumaan päivystykseen moneksi tunniksi :/ Äh, mie oon jotenki niin hirveän hermoheikko!

Pau ja tyyppi 14+4
 
Oon lueskellut teidän juttujanne, mutten ole oikein jaksanut kommentoida mihinkään. Liekö hemoglobiini laskenut alle kriittisen rajan, vai mikä, mutta on ihan törkeesti taas väsyttänyt, vaikka tuossa nt-ultran aikaan kuvittelin väsymyksen menneen jo ohi. Hyvä kun töihin kykenee aamuisin vääntäytymään. Ei puhettakaan siitä, että jaksaisi vaikkapa meikata...
Kumma vaiva on nyt vaivannut viikon ajan. Tänään tuli mieleen, että saattavat olla supistuksiakin - pitänee huomenna soittaa neuvolasta neuvoja. Semmoista vihlontaa tuntuu alavatsalla, mutta sen verran voimakasta se on kuitenkin, että haittaa vähän myös nukkumista. Ajattelin, että se on kohdun venymisestä johtuvaa, mutta äsken kauppareissulla kotiuduttuani tajusin, että rasitus lisää vihlontaa, joten tuli supistukset mieleen, etenkin kun ajoittain tuntuvat selkäpuolella asti. Onhan tässä neljä lasta jo tehty, mutta enpäs nyt äkkiseltään muista miltä supistukset tuntuvat! ;) On se luonto siis viisas, kun saa semmoiset unohtamaan. En kyllä muita miltä liikkeetkään tuntuvat, ja näillä viikoilla olen edellisessä raskaudessa tuntenut liikkeet. Toisaalta jos olisivat supistuksia, niin ehkä tunnistaisin ne semmoisiksi. Jotain vainoharhailua tämäkin varmasti on, mutta en muista tällaista vihlontaa aiemmissa raskauksissa olleen. Ikäkö tämänkin tekee...
Keskiviikkona alkais viikko 15!
 
Meillä neuvolassa tikutetaan ite se virtsanäyte, kuten myös käydään vaa'alla. Verenpaineen mittaavat myös.
hemppaa ei viimeksi mitattu, koska edellisellä kerralla oli 151.
Väsymys on alkanut täälläkin vaivaamaan oikein kunnolla. Illalla on ihan poikki, kun aamusta ei osaa nukkua. Viiden kuuden välillä viimeistään tulee noustua sängystä ylös. Taas kolme iltavuoroa edessä,
joten menee viimeiset tunnit töissä "tulitikut silmillä"

Cira 14+1
 
pau~ Meidän neuvolassa pitää aina eka käydä antamassa pissinäyte,jonka nlatäti sit tikuttaa. Joka kerta otetaan myös hemppa ja verenpaine. sit saan aina mukaan ne pissiputket jos tarvii viijä näyte labraan tulehuksien varalta.

Tääläkin mies ollu nyt 2 viikkoo yövuorossa,joten yksin saapi nukkua! Minä nukun kyllä huomattavasti paremmin kun ei ole mies vieressä kuorsaamassa! :D Nytkään en ole herännyt kertaakaan edes vessaan!

Pääkipu muistuttaa taas itsestään :( toivottavasti ei ylly kovin pahaksi,en vielä viiti otta panadolia,toisaalta jos kipu yltyy ei se eestä sitten mitään.
Tänään taas labraan,saas nähä kuin monta putkee tällä kertaa imevät!
Aamulla tuli pitkästä aikaa ykä! Olin ihan ihmeissäni! ensin luulin että oksennustauti on tullu,mutta kun aikani sappinestettä yökkäilin niin se meni ohi ja olo oli mitä mainioin!

Minä haluisin kysyä teiltä että kauan teillä menee neuvolassa? siis kun kyseessä normaali käynti eikä lääkärineuvola.
Minä vähä ihmettelin kun mulla ei viimeks menny kun 20min. oli vähä sellanen liukuhihna meininki. Kuiteskin kun ns."riskiryhmään" kuulun diabeteksen takia ja vielä kun tuota lapsivettä on vähän niin oisin luullu että hieman paremmin olisi paneutunut minun tapaukseen. Eipä kai ne siellä neuvolassa mahottomia voi tehä,kuiteskin kyssillä aika tiukka seuranta.

Aurinkoista tiistaita mammat! :wave:

kaktuspiikki 15+3
 
Mukava lukea teidän tarinoita, itse vähän taka-alalla osittain siksikin että tarinaa tulee tänne niin paljon eikä ehdi päivittäin selata läpi :p Moni tuntuu ostelleen vauvalle jo vaikka mitä, mulla ei jostain syystä ole vielä sitä hinkua lainkaan; tai ehkä en tiedä mitä itseasiassa pitäisi ostaa, millaisia ovat käytännölliset vaatteet ja mitä oheistarpeita voisi ostaa, onko tuttipulloja erilaisia jne.. =)

(.) Neuvolassa käytiin aamulla, paino on laskenut reilun kilon sitten rv9, kaikki muut arvot kunnossa. Joku kyseli pissanäytteestä ja se otetaa näköjään joka kerta. Sydänääniä kuunneltiin, 148 oli syke, ja kauheita potkuja kaveri veteli kuuntelun aikana. Olisin kuitannut ne oman mahan oikkuiluksi mutta neuvolan täti (kätilö) sanoi että ovat vauvan liikkeitä ja tämä kaveri on aktiivinen. En kuitenkaan tunne liikkeitä itse. Väsymys väistynyt, tosin nyt flunssaa pukkaa. Ekan kerran olen ottanut järjen käteeni ja jäin töistä pois kun on tukkoinen ja kipeä olo vaikkei kuumetta olekaan.

Minä jään lomalle juhannuksena, ensin 5vk kesälomat ja siitä äitiyslomalle. Huikeaa :vampire:

Pipsapippuri rv 14+4
 
  • Tykkää
Reactions: Vanilla Whip
Heipä hei:wave:

Hyi se ku oli aamulla kylmä kun meni pihalle heti herättyä:$ Ja auton ikkunatkin sai ravata ennen kun töihin lähti.

Neuvola käynneistä ootte puhuneet, täälä meillä ilmajoella on tapana ensin kusta purkkiin ja neuvolatäti sitten itse sen kattoo, sitten mitataan verenpaineet, otetaan hemppa ja mennään puntarille. Eka neuvola mulla kesti tunnin ja sielä neuvola täti sano että näin aluksi on kerran kuukaudessa neuvola käyntejä ja sitten loppua kohden kerran viikossa. Eka neuvola mulla oli 10.2, neuvolalääkäri 8.3 ja nyt seuraava neuvola 7.4 jotta aikalailla ne on laskenu kuukauden päähän sen seuraavan ajan. Joten aika jännä kuinka tuo käytäntö vaihtelee eri paikkakunnilla:O

(.) Eileen sain pidellä 1 ja ½ kuukauden ikäistä poika vauvaa sylissä ja voi kun se tuntu hassulta ja ajatella että huhhuh pian on oma poika tai tyttö sylissä, IIIIIIIIIKKKKK!!! Aluksi iski paniikki kun kaveri antoi vauvan syliini että herran jestas kuinka sitä nyt pideltiinkään kun ei ole oikein vauvoja tullut käsiteltyö hetkeen :ashamed: voi kauhistus. Mutta ihanasti poika nukahti syliini :heart:
On nyt jotenkin taas ihmeellinen olo tekisi mieli vähän itkeä onnen kyyneleitä ja ajatella tosissaan että musta tulee äiti ja me saadaan kohta vauva ja en jaksaisi millään odottaa syyskuuhun asti, sitten samalla on kauhea pelko että kuinka ja miten asiat menee ja sujuu kun vauva tulee ja kuinka siihen osaa suhtautua. ja että onneksi syyskuuhun on vielä sittenkin aikaa.

Värjäsin eilen illalla hiuksetkin, löysin kaupasta sitä hiusväriä mikä ei sisällä ammoniakkia ja on "luonnon aineista tehty", natural se merkki taisi olla. Meinasin kyllä että odotan ens kuuhun ja menen parturiin mutta ajattelin että ostan nyt itse väriaineen tulee halvemmaksi.

Kakaa ja Toukka 14+6
 
Helou

Hirveesti on tullut taas tekstiä enkä edes muista mitä kaikkea olette kirjotelleet. Kyllä melkein päivittäin kuitenkin käyn lukemassa jutut. Miula on meneillää harjottelu opiskelun puitteissa ja se on kyllä vienyt kaikki mehut ja vapaa-aika menee lähinnä hiimailuun ja ihmettelyyn. Ei jaksa enää aktivoitua kirjoittamiseen.

Neuvolassa käyntiin menee aikaa n. 30min-1h riippuen vähän onko miten paljon/vähän asiaa. Ja täällä otetaan joka kerta pissanäyte (jonka th tikuttaa), verenpaine ja paino. Hemppa otetaan ehkä joka toinen kerta?! Ja toki sydänäänet kuunnellaan joka kerralla.

väsymyksestä oli ollut puhetta ja mie oon kyllä kans hirmu väsynyt koko aika. Aina jaksaa skarpata nuo työvuorot, mutta illalla ei tarvitse unta etsiä. En oikeestaan IKINÄ ole nukahtanut telkun ääreen, mutta tämän raskauden aikana nukahdan melkein joka ilta. Viimeeksi sunnuntaina kun yritin kattoa spider man 3- leffaa :LOL:

ON Tunsin liikkeitä jo joskus rv 12 ja nyt on ollut ehkä viikon verran,että en ole tuntenut yhtään mitään. Mahaan koskee vähän väliä ja monesti olen ollut varma,että vuotaa verta kun tulee valkovuotoa. Oon ollut ihan paniikissa koko aika, sillä nyt ei ole ollenkaan sellainen olo,että olisin raskaana. Ei niin ei yhtään. Lähinnä olo on sellainen,että menkat alkaa ihan justiinsa. Eikä asiaa auttanut yhtään,että eilen vielä töissä lueskelin,että meille on potilaaksi tulossa keskenmenon saaneita, ja niistä kummatkin oli huomattu ultrassa suht myöhäisillä viikoilla. Hyvä,että en itkua vääntänyt niitä lukiessa. Esikoisesta tunsin jotain liikkeitä melko säännöllisesti rv 15 eteenpäin. Jotenkin koko tämän raskauden ajan miula on ollut sellainen "JOS"-olo, onko muilla? Tarkoitan siis sitä,että ajattelen koko aika että, "jos meille tulee vauva syksyllä", "jos kaikki menee hyvin", "jos jos jos jos". En osaa ajatella ollenkaan että "sitten kun meitä on neljä" jne...
Maha on kyllä kasvanut hieman....

kertomisesta vielä sen verran,että äitillenihän kerroin 2vko sitten ja hän ei ollut iloinen eikä hänestä sen jälestä ole kuulunut mitään :| Että näin odotettu lapsenlapsi.... Muutamalle muulle olen kanssa kertonut, mutta kaiken kaikkiaan vieläkin ollaan aika hiljakseen asiasta oltu..

Rae 15+1
 
Viimeksi muokattu:
Nyt oli pakko kysyä pikkuveljeä kummiksi, oon meinannu sata kertaa jo kysyä, mutta aina oon sitte ajatellu että jos sitä ny orottelis vielä, mutta nyt sitte malttamattomuus vei voiton ja facebookis sitte veljelle laitoin keskustelupalkkiin runon missä pyydetään kummiksi. Pikkuveljeltä tuli takaisin että siis pyydäksä mua kummiksi? Laitoin että joo :) ja takaasi pikkuveli tokaasi että ilomielin ja tekstistä kyllä tulkitsin että aika otettu oli =) Kyllä meinas tippa tulla linssiin :'( snif nyt sitten lauantaina voitais kysyä miehen siskolta jo että tulisiko hän toiseksi kummiksi :)

Ja nyt syömään muusia ja lihapullia, toivottavasti on hyvää kun ostin kaupasta valmisruoka paketin.

Kakaa ja Toukka 14+6
 
Guitar; Täällä meillä kyllä ainakin ensimmäisenä odottajana käydään kerran kuussa neuvolassa. Ja siellä on otettu ainakin pissatestit, verenpaine ja paino joka kerta. Hemoglobiini n. joka toisella kerralla, joka kerta, jos on jotain syytä tai jos ollut aimmin alhaalla eli silloin tarkemmin seurataan ilmeisesti. Lisäksi sydänäänet kuunnellaan joka kerta. Itse en kuulu mihinkään riskiryhmään, ei oo ollut vuotoja eikä oo esim. raskausajan diabetestä tai muutakaan. Kaikki arvot ollut kokoajan hyvät ja perusterve ihminen olen ja silti kuukauden välein neuvolassa on käytävä. Tuntuu jopa liian usealta kerralta varsinkin nyt kun ens viikolla on neuvola, siitä reilu pari viikkoa on rakenneultra ja sit taas reilu viikko ni taas neuvolaan.. tuntuu, että tää raskaus on "sairastamista", kun jatkuvasti täytyy käydä..kuitenkin uskon, että tuossa vaiheessa todisteena raskaudesta itselle on jo toivon mukaan liikkeet eli ei ehkä enää kaipaa niin usein sitä sydänäänen kuuntelua kun lapseen saa kontaktin muutenkin.. Lisäksi tässä vaiheessa raskautta kun ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään... matelevaa odottelua vaan niin minulla on sellainen olo, että neuvolatädilläkään ei ole enää uutta asiaa eikä minulla ole oikein enää kysyttävääkään.

Täytyykö teidän kunnissa tehdä Voimavaramittari lasta odottaville vanhemmille? Täällä ainakin tuossa vk 22 neuvolassa on pyydetty mies paikalle ja meille annetiin tehtäväksi täyttää tuollainen kyselylomake voimavaroista ja vanhemmuutteen valmistautumisesta, omasta lapsuudesta jne.. kuulemma "pakollinen" täällä päässä.. aika erikoinen ja minusta turhankin syväluotaava kysely, mutta pääseepähän mieskin osalliseksi tähän vanhemmuuteen valmistumisessa.

Wasabi ja masukki 16+5
 
jumppapallo: laitoin tälläisen runon veljelleni

" Kummia odottaa nyt,
perheemme vastasyntynyt.
Vaippaa ei ole pakko vaihtaa,
mutta lapsellisuuksia et saisi kaihtaa.
Lopulta muksu kun teininä luokses kurvaa,
olisi hienoa jos hän sinulta saisi tukea ja turvaa.
Siis tuletko kummiksi?"


meni ehkä joku viis minuuttia kunnes luin oikein kunnolla tuon runon ja olin haljeta naurusta ja hihitin tuota ekaa lausetta, Kummia odottaa nyt,
perheemme vastasyntynyt. <--- eihän tämä oo vielä ees syntyny:LOL: voi kamala, mutta onneksi se oli veljelle osoitettu =)

RUNOJA joilla pyytää KUMMIKSI :) - Keskustelut - Vauva.fi googlettmalla löysin runoja ja tuolta sivulta löytyi muutama kiva runo :)

Wasabi nyt täytyy myöntää jotten oo itte ainakaan kuullut tuommoisesta Voimavaramittarista:whistle: joten en osaa yhtään sanoa tehdäänkö täälä semmoista. hmmmmm

Kakaa ja Toukka 14+6 HUI SE huomenna poks poks poksuuuuUU taas :p
 
Hei vaan!

Onnittelut ultrissa käyneille ja hyviä uutisia saaneille!

Adoralle jaksuja!

Täälläkin iski eilen talvi takaisin. Lunta on tullut eilisen, yön ja aamun aikana hirveesti ja edelleen satelee hiljalleen. Eilen sainkin auton ojaan, kun en päässyt tuota meidän mäkeä ylös (varmaan puolesta metristä jäi kiinni...) ja rupesin sitten peruuttamaan takaisin alas, niin auto lähti saman tien ojaan, mitään ei voinut tehdä. Tuo meidän tie oli siis ihan peilijäässä ja sitten siihen oli satanut muutama sentti lunta päälle niin ei edes kävellen pysynyt pystyssä, kun yritti tien yli vaan piti kontata... Isä ja miehen äiti tulivat sitten apuun (mies oli töissä) niin reilu tunti sitä autoa nostettiin sieltä ojasta, huoh! Ei sitten mieskään edes yrittänyt töistä tullessa tulla tuota mäkeä ylös, vaan meidän autot on nyt tuolla naapurikesämökin pihassa. Mies joutu aamulla rämpimään lumihangessa tuonne isolle tielle (700m) ja meni työkaverinsa kyydillä töihin, ei päässyt autolla, kun ei tietä ollu vielä aurattu. Me jäätiin tytön kanssa suosiolla kotiin, siis tytöllä ois ollut hoitopäivä, mutta tälleen opiskelijana helppo pitää vapaa päiviä tarpeen vaatiessa.

Eilen oli mulla neuvola. Aikaa meni n. 20 min. Otettiin verenpaine, hemoglobiini, pissanäyte, paino, sydänäänet kuunneltiin ja käytiin läpi ne aiemmin otettujen verinäytteiden tulokset. Ens kerralla sitten kuulema saa jo kelan laput ja lähetetään se sähköinen esitietolomake, minusta hirmu nopeesti mennyt aika, kun nyt jo pitäisi keksiä nimitoiveet siihen esitietolomakkeeseen, itse kuvittelen vielä eläväni alkuraskautta...

Down-riski oli 1:4100 eli ihan normaali. Vasta-aineita ei ollut, mullakin siis Rh-negatiivinen veri. Hemoglobiini oli verikokeessa ollut 115 ja nyt 120 pikakokeessa, mutta sanoi että se yleensä näyttääkin vähän enemmän. Koska mulla on ollut tuota väsymystä aika paljon niin alotin nyt sitten noitten rauta-tabujen syönnin. Viime raskaudessa hb oli kuitenkin alussa 135. Paino oli noussut viime kerrasta 400g eli yhteensä nyt noussut noin kilon verran. Sydänäänet oli 152.

Neuvolassa oon käynyt nyt kaksi kertaa rv 10 ja 16 välissä oli np-ultra rv 13, seuraava on rakenneultra rv 20+4 ja sitten neuvola rv 22. Eli täällä taitaa olla kuuden viikon välein neuvola-ajat. Joka kerta otetaan hemoglobiini, verenpaine, pissa (proteiinit ja sokeri), paino, sydänäänet. Ja ensi kerraksi taas labraan pissanäyte (eli tulehdusnäyte). Neuvolalääkäristä ei oo ollut mitään puhetta...

Liikkeet: Jotain oon ollut tuntevani, mutta hyvin ovat vielä epämääräisiä eikä joka päivä tunnu mitään. Mulla tuntuu suolistokin pitävän aikamoista möyrintää välillä niin vaikea vielä erottaa liikkeitä siitä. Viime raskaudessa tunsin liikkeitä ekan kerran muistaakseni rv 18.

Rinnat: Kovasti ovat kasvaneet ja kipeät, pitäisi kiireellä mennä liivikaupoille. Onneksi mulla oli kotona viime raskauden jäljiltä parit kokoa isommat liivit, mutta kohta varmaan nekin jo pienet. Lauantaina alkoi myös rinnoista jo tiputtelu, siis maitotippoja jo valuu. Viimeksikin alkoi jo näillä viikoilla. Mites muilla? Pitää rueta varmaan jo pitämään noita liivin suojuksia, niitäkin on viime kerrasta tuommoiset kestosuojat jäljellä ja puoli laatikkoa kertiksiä.

Rae: Kuten tuossa jo kirjoittelin niin miusta tuntuu kuin olisin edelleen alkuraskaudessa, enkä oikein osaa yhtään suunnitella tulevaa... Välillä tosiaan tuntuu kuin ei ois raskaana ollenkaan. Me saatiin viime raskaudessa rakenneultrassa vielä huolia, kaksisuoninen napanuora (normaalisti siis kolme suonta) ja toista aivokammiota epäiltiin liian suureksi, joten otettiin lapsivesinäyte ja määritettiin kromosomit. Mitään vikaa ei löytynyt ja kontrolliultrassa aivokammiot oli ok. Tuon napanuoran takia käytiin kuukauden välein kasvukontrolliultrassa. Jotenkin ei nytkään uskalla vielä luottaa täysin ennen rakenneultraa.

Ei puhunut neuvolassa mistään voimavara-jutusta, eikä pyytänyt miestä mukaan niin enpä sitten tiedä tehdäänkö täällä tuota ollenkaan.

Nyt pitää suunnata tuonne ulos lumitöihin, niitä varmasti riittää, kun lämmintäkin on kuitenkin pari astetta niin on vielä painavaa tuo lumi.

Teeu 16+1
 
Teeu:maitotippojen valuttelusta tulin kommentoimaan, itse en ole niin huomannut vielä että tulisi maitoa, mutta sen olen huomannut että rintojen väliin tulee sellaista ihme lika töhnää ja hyi venäjä ku haisoo pahalle :x Joka kerta kun vessassa käy saa kostealla paperillla pyyhkäästä rintojen välin :/ en tierä onko se sitten hikeä vai mitä.
 
Heipsan!

Ensin taas onnittelut ultrassa käyneille hyvistä uutisista! :)

Liikkeistä olitte jutelleet. Täällä on nyt muutama päivä sitten alkanut vihdoin tuntua :heart: Toissailtana sateli potkuja siihen malliin, ettei niistä voinut enää erehtyä. :) Eilen en tuntenut mitään, mutta tänään on taas muutaman kerran ilmoitellut olemassaolostaan. :heart: Kyllä on heti alkanut tuntumaan paljon konkreettisemmalta tämä raskaus! Esikoista odottaessa tunsin liikkeet ensimmäisen kerran vasta joskus rv 20.

Äitiysvaatteet on täällä ollut käytössä jo useamman viikon. Jonkun verran niitä olikin jo ensimmäisen raskauden ajalta, mutta on tullut jonkun verran uusiakin osteltua.

Neuvolakäynneistä: vaikka tämä ei ole ensimmäinen raskaus, niin nyt alussa neuvola on 4 viikon välein, ja neuvolalääkäri on 3 kertaa raskauden aikana. Käynti kestää yleensä sen 20 minuuttia, ja joka kerta tarkistetaan pissa, hemoglobiini, paineet, paino, sykkeet ym. Esikoista odottaessa ei ollut tuota voimavarajuttua, mutta ilmeisesti tällä kertaa on joskus tuolloin rv 22.

ON: käytiin toissapäivänä katsomassa miehen siskon kuukauden ikäistä vauvaa, ja samalla meitä pyydettiin kummeiksi! :heart: Oon ihan täpinöissäni, kun itselläni ei vielä yhtään kummilasta ole, mutta kovasti olen toivonut kummiksi pääseväni :)

Josko sitä sitten lähtisi käymään kaupassa..

äippä 16+5
 
Moi! Mul olis ongelma :( mulla on yks kaveri johon olen tutustunut töissä ja joka ei ole kyllä ollut meillä enää töissä 2:n vuoteen. Hänellä on 2 wee poika. Nyt hän äsken soitti ja kertoi että heille on tulossa toinen vauva. Mä en tiiä miten asiaan suhtautua. Hän ei ole paljoa kysellyt kapsettomuushoitojemme aikana miten jaksan ja miten mulla menee. Aina hänen asiansa on etusijalla. Hän soittelee ja/tai tekstailee minulle päivittäin ja hänen kanssaan pitäs olla koko ajan menossa jossain kahvilla tai mennä käymään niillä. Hän muutti 20 km päähän paikkakunnastani syrjään omakotitaloon puolivuotta sitten. Hän ei ole käynyt meillä kuin kerran. Lapsen kanssa kun on kuulemma vaikea liikkua!! Nyt kun mahdollisten lapsiemme ikäeroksi tulee 2-3 kuukautta niin pelkään etten saa olla yhtään enää rauhassa :( tekisi mieli "irtisanoa" kaveruus mutta en halua olla ilkeä. Hänen miehensä ajaa taksia ja on paljon poissa kotoa. Hän valittaa minulle kuinka hänellä ei ole ikinä rahaa lähteä mihinkään ja kun hän ei ikinä pääse mihinkään kun mies on töissä... Entäs kun toinen lapsi syntyy... Täytyy varmaan halkaisija ajokortti ettei tarttis mennä käymään siellä. Eihän minulla mitään muuta tekemistä mammalomalla olekaan kun ravata kaverin seurana... Äääähh... Antakaa jotain vinkkejä miten mun pitäs toimia. Alkaa ahistaa koko tilanne :(

Kusma ja hattivatti rv 13 tai 14
 
Moi!

Tänään oli neuvola ja kaikki oli tosi hyvin. Sano että väsymys ja paha olo voi johtua vaan ihan raskaudesta eikä muualta löydetty vikaa. Huomenna töihin taas.

Niiskun sydän jyskytti hirveetä kyytiä ja pienen "järkytyksenkin" koin. Neuvola täti kokeili kohdunpohjaa ja sano että jos ei tietäis niin sanois mun olevan jo paljon isommilla viikoilla, otti jo sf mitankin. Kohdunpohja oli siis jo navassa asti. Ihmekkään kun olo on jo aika iso ja maha näkyy jo kunnolla. Mitenköhän iso vaavi sieltä on tulossa. toivottavasti tasaantuu ettei jatka näin huimaa kasvua koko raskautta.

Äitille kun sanoin tosta niin se heti tokas että ootko varma ettei siellä oo kaks. Eiköhän ne ois jo huomannu jos ois, toivottavasti ainaki...

Joo eli nyt seuraava neuvola viikolla 18 ja risat, pitäis alkaa sitä rakenne ultraa varailemaan niin saa mieluisen ajan. Hui kun tuntuu että viikot menee niin hitaasti mutta kuitenkin niin nopeesti!

Riikka&Niisku 14+1
 
Kusma, oon niiiiiiiiiin samankaltaisessa tilanteessa, ja ihan yhtä pihalla ku sieki, että mitä pitäis tehdä sellaisen kaverin kanssa.. mulla ja tällä kaverilla tulee kanssa pienellä ikäerolla nämä tenavat.. Itellä alkaa ahistaa heti kun näkee että tämä ees soittaa, ja sitte yrittää miettiä mitä olis muka tekemässä ettei tarvis kauaa puhua..: / uuvuttavaa ja rasittavaa, niinku varmasti sullakin! :headwall:

Mie jään tässä siivellä odottamaan nuita vinkkejä :)

Pau
 
Kusma
Laitoin välit itse poikki noin reilu viikko sitten ihan hyvänkin kaverin kanssa, olimme tunteneet kerhosta asti, mutta ala-ylä-aste aikoina ei pahemmin oltu kavereita, ammattikoulussa taas ystävystyttiin uurestaan ja oltiin parhaita kavereita, nyt homma on ollu sellaista muutaman vuoden että pahemmin ei olla missään tekemisissä ja jos ollaan niin kyse on aina hänestä ja hänen asioista, ja sitten tietysti jos on vailla jotain tai vain utelias jostain asiasta. Kaveri on nyt raskaana ja meillä ei ole kuin parin päivän heitto laskettuun aikaan, aluksi kovin paljon kyseli heti kaikkea ja hehkutti sitä kuinka heidän raskaus oli suunniteltua ja tarkoituksella tehtyä, itseäni niiiiiiiin ärsyttää tuollainen. mutta siis tuli tässä taannoin riitaa ja en oikeasti enään jaksanut sitä samaa jauhamista kuunnella, joten toivotin hyvää raskaus aikaa ja se oli siinä. jonkin ajan päästä kun tein facebookissa ystävä inventaariota niin poistin myös hänetkin sieltä, niin siitähän riemu syttyikin, voi luoja. mutta en kommentoinut takaisin mitään.

Toinenkin kaveri (mies puolinen) joka joka ietunan päivä laittoi jotakin kommenttia jos olin facebookissa ja jos en heti vastannut niin siitä tuli kauhea haloo, ja sitten kun kerroin raskaus uutiset siihen vastasi tosi negatiiviseen sävyyn ja en tahtonut pahemmin ottaa yhteyttä siihen kaveriin enään, poistin hänetkin sitten kavereista ja mies (ikää 30 ja risat) nosti siitä kauhean metelin ja haukkui minut lapselliseksi ja epäkypsäksi kun poistin hänet kavereista. :LOL: hohhoh

Mutta siis vinkkinä voin antaa että kannattaa olla rehellinen ja kertoa että nyt ei jaksa jutella ja jos kaveri suuttuu siitä antaa suuttua, olen sen huomannut että noiden tekosyiden keksimisestä jää usein kii tai sitten niitä saa keksiä kokoajan lisää ja lisää.....

(.) nam nam just tuli syötyä takas kärystettyä makkaraa ja nyt pian saa mennä saunaan :p

Kakaa ja Toukka 14+6
 
Mie oon tosi huono sanomaan kellekään suoraan vähänkään ikäviä asioita. Just vaikka joku sellanen tilanne, et jos minun olis ihan pakko sanoa jollekin et ei huvita hänen kanssaan jutella, on mulle ihan henkilökohtainen fear factor. :D En ikinä haluis ketään loukata, nii oon ihan liian kilttikin kyllä sen takia. Mutta joskus sitten ko oikein räjähtää nii auta armias niitä jotka sen saa tuta :D Mutta ei, pitäis kyllä oppia hieman kovuutta, eikä aina olla niin pehmo.
 
En taas hetkeen päässyt lueskelemaan kun kone irtisanoutui tehtävästään, ja nyt taas niin paljon tekstiä tullut että kommentoin mitä muistan :)

Riikka90: Minulla on ollut tässä ja edellisessä raskaudessa juuri noita sydämen epäsäännöllisiä lyötejä ja siihen liittyen tuo että tuntuu ettei henki kulje. Edellisessä oli vielä enemmän. En muista tulinko koskaan kysyneeksi sitä sillon neuvolasta. Se on kyllä erittäin epämielyttävää ja pelottavaakin :(

Äitiysvaatteet eivät ole vielä käytössä. Turvotus on vähän tasoittunut ja nyt tiukat farkutkin menevät taas kiinni. Minusta ei kyllä mitenkään näe että olisin raskaana..

Yeppee: Tuo Facebook ryhmä on salainen, eli ei näy muille. Jos haluat liittyä siihen, niin laita minulle yksityisviesti jossa nimesi (jos nimisiäsi monta niin kerrothan tunnusmerkkejä), niin laitan kaveripyyntöä jotta voin lisätä sinut ryhmään :) Jos muita halukkaita liittymään vielä fb-ryhmään, niin sama homma :)

Vanilla Whip: Ensimmäistä odottaessa tunsin liikkeet varmuudella vasta rv20. Sitä aikaisemmin luulin niitä tod näk ilman kiertämiseksi :) Nyt en ole vieläkään tuntenut kuin pari kertaa ja kolmatta jo odotan. Tokastakin tuntui aikaisemmin (rv15). Istukka on edessä nyt, kuten ekassa niin se vaikuttaa näemmä paljon.

Guitar: Olit kysellyt kokemuksia Brio Happy rattaista, noh täällä löytyy niiden omistaja :) Tässä miinukset: en tykkää tuosta teleskooppiaisasta kun se on niin huono busseissa kun vie enemmän tilaa mitä nivelaisa, kannettava koppa oli mielestäni hankala asettaa siihen jos halusi että se oli kunolla kiinni, kuomu voisi laskeutua alemmas ja olla vähän korkeammalla (ts. en tiedä miten isompi lapsi mahtuisi sisään, ei heittoaisaa ja koin alkuun selkänojan säädön vähän hankalaksi. Plussat: iso tavarakori, hyvä jarru, renkaat liikkuivat ihan hyvin lumessakin eivätkä puhkea ja hyvä jousitus. Nuo nyt ensimmäisenä tulivat mieleeni. En tiedä, olin niin tykästynyt edellisiin rattaisiimme, enkä pidä näitä ollenkaan yhtä hyvinä ja odotankin vain että pääsen näistä eroon sitten kun ostetaan tuplat :D Mutta siis sanoisin että kaikinpuolin toimivat ja hyvät perus yhdistelmät joita voin kyllä suositella :)

Rinnat ovat kasvaneet jonkin verran, mutta eivät kipeät tai pinkeät. Maitoa ei ole erittynyt vielä.

Jossittelusta, kyllä tunnustauden juuri tuollaiseksi jossitteliaksi. "Jos kaikki menee hyvin" jne ovat erittäin tuttuja fraaseja :) Toivon että rakenneultra valaisi vähän uskoa tähän pelossa olemiseen.

Huh, nyt en jaksa enempää. Väsymys painaa täälläkin niin kovasti päälle viimeistään iltapäivästä lähtien. Taidanpa lähteä siis nukkumaan :)


Moonchaser 16+3
 
  • Tykkää
Reactions: Yeppee
Taas on tekstiä tullu näköjään ihan sikana. mahakuvia ei oikein kukaan taida laitella, en kyllä varmaan itekään....:D Tosin eipä ole vieläkään paljon mahaa mitä kuvata.

Meillä meni viimeks neuvolassa yli tunti ja tänään olis toinen neuvola, varmaan jokunen aika vierähtää taas, mut tuskin niin kauan. Paino, hemppari ja pissa otetaan aina, niin ja verenpaine.
Mulla tämä väsymys se vaan jatkuu! Oikeesti vaikuttanu jo meidän seksielämäänkin, kun meikä hilaa ittensä petiin jo ennen ysiä ja toinen tulee joskus puol 11 aikaan. Sillon mä oon jo ihan untenmailla. Että kiva...

Rae tais mainita tosta, että on sellanen jos-olo. No kyllä mullakin sillai, että puhuu tosiaan siihen malliin et jos se vauva nyt sit tulee syksyllä jne., mutta ton niskaultran jälkeen päätin, että alan kyllä tästä jo nauttimaankin ja tosiaan ostin sen ekan vaattenkin. Pakkohan tässä on vähän relata, ei tuu muuten mitään. Onpa muuten ikävä suhtautuminen sun äidillä! :(

Mä vissiin kuvittelin, mut eilen olevinaan niinku jotain pientä liikettä olin tuntevinani, mut varmaan pelkkää kuvitelmaa. Varmaan vartin makasin sängyssä ihan hiljaa paikallani ja keskityin kuuntelemaan tota kohtua, niin olevinaan niinku jotain pientä möyrintää olis ollu. Mut ei kai se vielä sitten...Toisaalta mulla on tosi jyrkästi eteenpäin kallistunu kohtu, et...no en tiedä. Hauska ajatus kuitenki :D

Tänäänpä poksuu jälleen! Nyt tuntuu, että aika on alkanu kulumaan. ja kun tänään varataan aika jo rakenneultraankin, niin sitä odotellessa aika varmaan taas menee ku siivillä...

Syrän 14+0!
 

Yhteistyössä