Hurjaa edelleen tuo Yeppeen ja vauvan tilanne! Onneksi kuitenkin nyt kaikki meni hyvin, vaikka jännitystä riittääkin tuleville kerroille!
Nyt aika omanapaistatilitystä taas, joten hypätkäähän tarvittaessa yli! :x
Täälläkin on uskomatonta kiukkua, ärtymystä, turhautumista, itkua ym. ilmassa. Kaikki ja ei mikään ärsyttää! Toivottavasti tämä ärsytys johtuu vaan raskaudesta, kauheaa jos jään tällaiseksi kiukkuilevaksi akaksi :kieh: Ja väsymystä on kanssa uudestaan ilmaantunut (hb matalampi, aloitin rautakuurin), toisaalta on aika rankka viikko takana - töissä pitkästä aikaa, polttareita, kesätapahtumia, illanviettoja, kotitöitä.... ja huonosti nukuttuja öitä!
Ajankuluksi purkaan tänne top 10-tilanteet, joissa olen nähnyt viime aikoina punaista ja höyry noussut päästä, vaikka normaalisti antaisin tilanteiden lähinnä mennä ohi ja aika lunkisti kuitenkin ottaisin;
1. Ystäväni kommentoi mahaani; "siis millä viikoilla oikein olet, kun on jo noin ISO maha?!" Selitti siihen perään miten muilla kavereillaan (esikoista odottavia) ei ollut edes synnytykseen mennessä tuon kokoista vatsaa!! Ja tämä harmitti erityisesti siksi, kun olen tuosta samaa mieltä. Vatsa pullahti nyt jo yhtä isoksi kuin esikoisesta viime metreillä. Olo on kuin valaalla. Lisäksi tuo, että vauva on poikittain tekee olosta entistä tukalamman ja leveämmän. Ajattelisin, että kudokset ym. antaa nyt myös nopeammin periksi eli kohtu venyy nopeammin isommaksi, vaikka sisällöltään tuntuukin vielä väljältä. Tätähän ei tuo ystävä ymmärtänyt, vaikka koitin selittää :kieh:
2. Olin toisen ystävän polttareissa, ja erityisesti jäi ärsyttämään se, kun tuntui siltä, että sain laahustaa muiden perässä selvänä hidasteena ja paikkaa/ohjelmaa vaihdettiin niin ripeästi, etten ehtinyt kunnolla hengähtää missään välissä. Ok, kunto ei ole ehkä ihan kohdillaan, mutta viimeisten parin viikon sisään hengästyminen ja vatsan kiristyminen rasituksessa on pakottanut hidastamaan vauhtia. Ei tuossakaan muuten mitään, mutta kun ne katseet ja kommentit oli aika lyttääviä.
3. Kerroin rakenneultran jälkeen tulevan vauvan sukupuolilupauksesta kolmannelle ystävälleni, koska hän sitä itse intti ja houkutteli minut sen kertomaan lupauksella, että kertoo sitten itsekin (LA joulukuussa) omansa, kun saavat tietää. Nyt ilmoitti, ettei mitään aio kertoakaan, kun pitävät salaisuutena! Näinkin turhasta siis ärsytys nousi!
4. Anoppi / liiat yhteydenotot = päivittäin jotain kysyttävää/kerrottavaa/näytettävää :kieh:
5. Saamattomuus eli kun on vapaapäivä ja paljon tekemistä ja sitten ei väsymykseltä ja siitä aiheutuvalta ärsytykseltä saakaan mitään tehtyä, niin että ottaa päähän "hukkaan" heitetty päivä!
6. Ailahteleva 2-vuotias, joka kokeilee jatkuvasti mitä kaikkea EI SAA tehdä!
7. Puoliso, jolle pitää toistuvasti sanoa samat asiat, kun ei kuuntele ekalla kerralla / joka ei osaa lukea mun ajatuksia, kun en sitten ilmeisesti ollutkaan niitä ääneen sanonut!
8. Ylipäätään muut ihmiset; bussimatkoilla; tunkevat viereen istumaan, vaikka tilaa on yllin kyllin muuallakin ja näkevät varsin hyvin kuinka tukalaa on tämän vatsan kanssa yrittää pidellä sylissä vielä omaa laukkua + ostoksia ym. sen sijaan, että nuo kassit ja pussit olisi voinut pitää siinä viereisellä vapaalla istuimella (ja kun niitä paikkoja olisi muuallakin kuin mun vieressä vapaina ollut)! Töissä; kaikkitietävät työkaverit, vatsantaputtelijat, lässyttäjät, neuvonantajat, kauhistelijat, väliinpitämättömät, viisastelijat...
9. Perhe/sukulaiset, jotka ihmettelevät, miksi nyt ei jaksa kiinnostaa kaikenmaailman kissanristiäiset ym. tapahtumat viikko toisensa perään. Tarvisi varmaan hommata, joku oma pieni kupla ympärille, jossa voisi keskittyä vain omaan - ja tämän oman perheeni hyvinvointiin välittämättä muusta maailmasta!
10. Tuleva synnytystapahtuman ajattelu ja siihen liittyvät pelot/ennakkoluulot ja se, että hoin näistä synnytykseen liittyvistä asioista jokaisella neuvolakäynnillä koko tähän astisen raskauden ajan ja asiaan luvattiin palata lääkärineuvolan yhteydessä, mutta terkkari olikin vaihtunut, eikä kirjannut näitä juttuja ylös eli sama kuin olisin ensimmäistä kertaa lääkärille em. asioista maininnut ja kommentti oli vain, että nyt ei ehdi näihin paneutua :kieh: Kyse siis lähinnä siitä, että viimeksi sairaalasta suositeltiin käyntiä sinne ennen seuraavaa synnytystä, koska yliaikaisuus+käynnistys+sektio takana ja supistelematon kohtu, josta synnytyslääkäri sitä mieltä, että tulee jatkossakin tämä tilanne olemaan..
Huhhei, johan helpotti =)
Ehkä nyt paremmalla mielellä kohti uutta viikkoa... ainiin mutta se juhannus! :kieh: Sekin ärsyttää jo nyt, kun "vaatimuksia" tullut joka suunnalta juhannuksen viettoomme liittyen, vaikka tekisi mieli lukita ovet ja ikkunat ja pysyä kotona, hah!
Bastet ja tyyppi rv 29+