Nyt onkin tullut paljon asiaa ja kommentoitavaa...
Rakenneultra on meillä 23.4. Kovasti sitä täälläkin odotellaan!
Neuvoloiden tavoitettavuudesta/käynneistä. Mulla edelleenkin vasta yksi käynti takana, ja väli seuraavaan kolme pitkää kuukautta (uudelleensynnyttäjä ja Hki). Tosin siinä välissä käväisin kuunteluttamassa ne sydänäänet ja siihen onneksi sain ajan jo samalle päivälle. Puhelinaika tosiaan vain tunnin päivässä ja aina tuntuu olevan huono töiden kannalta silloin soitella. Sen pari kertaa kun olen saanut yhteyttä, on tullut hieman olo, että vaivaan terkkaa ja ei ole viitsinyt useammin enää yrittää ottaa yhteyttä.
Vauvalehdistä sen verran, että en tilaa mitään kotiin, mutta olen monesti lainannut kirjastosta Kaksplussia ja tykkään myös Vauva-lehdestä, mitä olen joskus irtonumerona ostanut. Kirjasto oli yksi lempipaikoistamme kotonaoloaikana, saatiin lukemista niin esikoiselle kuin äidille ja lehden lukeminen 1 kk ilmestymispäivästä oli aivan ok kun ei siitä tarvinnut mitään maksaakaan. Sitä ennen olivat siis vain luettavissa, ei lainattavissa, mutta itse tykkäsin viedä lehden kotiin ja lukea päikkäriaikaan kotisohvalla.
Menkoista synnytyksen jälkeen... minulle kesti noin 8 kk, että tulivat ylipäätään takaisin. Ja kun sitten tulivat, niin kierto on kyllä lyhentynyt ja tasoittunut aikaisemmasta. Ennen se saattoi huidella välillä 27-45 pv kun synnytyksen jälkeen aikalailla 27-29, joskus 31 päivän kohdilla.
Tuplarattaita olen tässä taustalla etsiskellyt... päällekkäistä mallia ja max. 400eur hintaisia. Vaikeaa on, mutta käytettynä toki mahdollista. Eniten miellyttäisi phil & tedsit, britax b-dualeissa hirvittävät pienet eturenkaat. Löysin sitten aivan puskista
z-line twin riderit, jotka ovat uutenakin alle 350 euroa,
onko kukaan niistä kuullut kokemuksia?? Eivät varmaankaan aivan tuplahintaisia kilpailijoitaan paremmat, mutta josko kuitenkin riittävän hyvät olisivat meidän koiralenkkeilytarpeisiin ja julkisilla kulkuvälineillä matkustamiseen... Nyt siis viime ajat meillä käytössä olleet Brio racet, jotka ovat meillä toimineet hienosti ja olleet kivan kapeat, pienet ja ketterät mutta kuitenkin riittävän isorenkaiset talvikeleilläkin. Nämä menevät kuitenkin vain puolimakuuasentoon eikä niihin sovi vastasyntyneen koppa. En myöskään halua esikolle pelkkää seisomalautaa vielä parivuotiaana, joten menevät varmaankin kiertoon. Parvekkeelle voisi erikseen hankkia jotkut halpisvaunut unia varten.
Arvista olitte myös keskustelleet. Itse en ekassa raskaudessa rasvaillut ollenkaan eikä vatsaan silti ilmestynyt yhden ainutta arpea. Johtuisikohan siitä, että normaalia vatsalöllöä ja venymävaraa siis oli jo hieman entuudestaan
Mutta rinnat kärsivät maidonnoususta ja triplaantumisesta niin, että arvet ovat ja pysyvät siellä edelleen melko selkeinä. Mitään
väliliharasvauksia en myöskään tehnyt, nyt toki voisin tehdä, mutta hieman jännää se, mahdetaanko tälläkään kertaa päästä
sektion sijaan alatiesynnyttämään.
Eka raskaus meni siis viikoille 41+6, käynnistyi päivää ennen yliaikakontrollia itsestään supistuksilla ja eteni aina 8 cm:iin asti, kunnes 19 tunnin jälkeen päätyi lapsen sydänäänien rajuun laskuun ja otsa edellä -tarjontaan ja sen vuoksi kiireelliseen sektioon. Tärisin leikkauspäätöksen kuullessani kuin jossain horkassa pystymättä lopettamaan tärinää, aivan kamala tunne, mutta kaikki meni hienosti, henkilökunta oli naistenklinikalla erittäin osaavaa ja toivuin nopeasti. Leikkausarpi parani myös hyvin eikä buranoita tarvinnut syödä varmaan viikkoa paria kauempaa. Haavan repeäminen pelotti ja aiheutti myöskin sen, etten uskaltanut lähteä kunnolla urheilemaan ja sitä kautta sen aloittaminen jäi myöhemmässäkin vaiheessa vähälle. Sektioon päätyminen harmitti todella paljon ja olisin halunnut pystyä tekemään asioita nopeammin ja kantamaan enemmän painoa ym., mutta minkäs teet. Nyt kun meillä ei ole hissiä eikä mies pystyisi olemaan koko kuutta viikkoa kuitenkaan kotona ja on tuo esikkokin, olisi tosi kurja olla taas leikkaustoipilaana ja yrittää pärjätä arjessä kahden lapsen kanssa. Haluaisin myös kokea alatiesynnytyksen kokemuksena. Synnytys itsessään ei pelota, enemmänkin juuri se leikkaaminen tai ajatus leikkaamisesta (hassua sinänsä, sillä kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, on vain hirveä kuvitella itseään maha auki leikkauspöydällä). Toivottavasti en nyt pelotellut ketään ensikertalaista ja korostan vielä, että leikkaus ei sattunut ja oli etukäteen aivan turha pelko. Sain synnytyksessä
epiduraalia ainakin kolmesti sekä ilokaasua. Koin, että epiduraali ja sen ohessa annettava supistuksia lisäävä oksitosiinitippa oli kohdallani iso vaikuttava tekijä synnytyksen sektioon päätymiseen, ja yritän jos vain mahdollista välttää sitä tässä synnytyksessä tai ainakin odottaa myöhäisempään vaiheeseen ennen epiduraalin laittoa (viimeksi taisin olla 4 cm auki kun eka annos laitettiin).
Nimistä olimme ekalla kerralla miettineet lähinnä vain pojille vaihtoehtoja etukäteen, ja löytäneetkin yhden molemmista kivalta kuulostavan etunimen. Kun lapsi olikin tyttö, olimme aivan lähtöpisteessä nimen keksimisen kanssa, mutta kahdessa viikossa saimme sen lopulta päätettyä hauskan sattuman seurauksena. Kysyimme eri vaihtoehtoja itse vauvalta hänen lepäillessään olkaani vasten tyyliin "mitä tykkäisit nimestä x?". Esikko nukkui aivan tyynesti, mutta yhden nimen kohdalla nosti yllättäen päätään, kiljaisi kovaäänisesti ja saman tein laski päänsä takaisin olalleni ja jatkoi uniaan. Otimme sen merkkinä hyväksynnästä vaikka saattoihan se olla kova vastalausekin
Olemme kyllä tykänneet, tosin kolmitavuisena siitä tulee aina käytettyä ennemmin lyhyempää lempinimeä arkikäytössä. Nyt ajatellaan uusia nimivaihtoehtoja vasta, mikäli rakenneultra näyttää vihreää valoa. Kiva olisi kyllä alkaa ajatella pientä nimellä ja henkilönä, joten toivottavasti sukupuoli selviäisi myös samalla!
Ja vielä lopuksi
matkustamiseen liittyen kommentoisin, vaikkakin hieman aiheen vierestä. En siis ole ekan raskauskolmanneksen jälkeen vielä kokenut lentämistä. Esikon kanssa lensimme toiselle mantereelle asti kun ikää oli 1,5 kk ja ajoitus oli lentämisen suhteen aivan loistava, tyttö nukkui kiltisti lähes koko matkan ja oli kevyt kannettava ja pieni sylissä, imi rintaa nousut ja laskut ja leffojenkin seuraaminen onnistui helposti vauva sylissä. Toista oli jo vuoden ikäisen kanssa, kun kävelemään piti päästä ja leluja rahdata mukana vaikka kuinka. Mutta siis tosiaan, nyt olemme suunnitelleet Ahvenanmaalle rennonpuoleista pyörämatkaa ja telttailua kesäkuulle. Olenkohan ihan hullu?? :OTämä siis juuri vikan raskauskolmannekse alkuvaiheessa, mutta ainakin tämän päivän mitoilla tuntuu, ettei vatsa todellakaan ole vielä tiellä ja nukkuminenkin onnistuu hyvin miten päin vaan.
Onko kellään kokemuksia pyöräilystä keski-/loppuraskaudessa?
huh huh, taas venähtää tämä iltakukkuminen...
syksyn taimi ja papunen 18+2