Syyskuun Söpöliinit 2012 *Elokuussa*

Paljon onnea Yeppee pienestä pojasta! :flower:

Joo mä en todellakaan odota vielä synnytystä, mutta mulla nyt on viikkojakin vielä niin vähän. Muutenkin alkanut vähän ahdistaa tuleva synnytys, niin ei tosiaan ole mikään kiire synnärille ja lähinnä vaan yritän sulkea koko asian pois mielestä. Kolme aiempaa on syntyneet niin säntillisesti ihan laskettuna aikana, että jospa tämä neljäs menis samaa kaavaa. Eli ei mitään kiirettä.

Me oltiin koko perheen voimin viikonloppuna reissussa ja varmaan vielä tulevatkin viikonloput käydään jossain jos vaan säät suosii. Muutaman viikon päästä alkaa kuitenkin sitten olla viikkoja jo sen verran, ettei enään pääse mihinkään lähtemään, niin nyt on hyvä vielä kulkea.

Viime viikolla olin neuvolassa ja kaikki oli edelleenkin tosi hyvin. Nyt kun oma terkka tunnusteli vauvaa, niin oli sitä mieltä, että on rt. Sanoi, että poitsu on kaikki raajat eteenpäin eli selkä on mun selkään päin ja siitä syystä on vaikeampi tunnustella ja kaikki liikkeet tuntuu mulle tosi herkästi. Se on hyvä jos on nyt rt:ssa, niin ei tarvi sitä enään jännittää. Olis kyllä kiva jos olis päässyt kokoarvioon sitten lähempänä la:ta, että tietäis vähän minkä kokoinen poitsu sieltä on tulossa. Se rauhoittais mieltä (ehkä) synnytystä ajatellen jos tietäis ettei ole iso. Onneksi rv 36 on joku synnytystapa arvio, niin jos sitten jotain selviäisi.

Täällä siis kaikki hyvin ja masun kasvattelu vaan jatkuu...

Billabee 32+4
 
Synnytystapa-arviossa käyty, tai no ei siinä oikein sitä synnytystapaa arvioitu, kun ei ollut puhetta vauvan koosta tai mahtuuko tuolta tulemaan. Lääkäri ei osannut arvioida miten päin on (tähän asti aina pt ollut), itse epäilin hieman että olis kääntynyt viime viikon aikana ja kun tämä uä:llä katsottiin, todettiin että rt on! Lääkäri ei tosiaan yhtään mitään muuta sitten katsonutkaan (uä anturi tasan 5sekuntia paikoillaan, että näki pään olevan lantion seudulla). Lähetteen sain kuitenkin synnytyssairaalaan synnytyksen suunnittelua varten, koska viime synnytyksen jälkeen sektion tehnyt lääkäri sitä mieltä, että mulla hiukan laiska supistelematon kohtu... Enpä kuitenkaan jaksa uskoa, että tuosta käynnistä poikii paljon uutta. Tai no toivotaan, että edes katsovat sitä vauvan kokoa hieman tarkemmin ja sitä mahtuuko ylipäätään ulos tulemaan. Paikat mulla edelleen tiukasti kiinni, tarvis oikein megasupistelut että aukeis... Henkisesti alan nyt varautumaan siihen, että taas saan odotella sinne rv43 asti ennen kuin mitään tehdään/tapahtuu. Nyt kun on rt:ssa, voinkin huoletta pestä ikkunat, lattiat ym. jos vaikka kuitenkin sais supistuksia aikaan. Ja sitä vyöhyketerapiaa voisin kanssa kokeilla!

Hiukan omanapainen viesti nyt, pahoittelen. Tavallaan siis olen iloinen, että vaavi oikein päin ja normisynnytys voisi olla mahdollista! En kuitenkaan jaksa uskoa, että omia aikoja käynnistyy ja siksi hiukan ahdistaa ajatus että reippaasti yliaikaiseksi taas mennään (lähipiirissä kuoli siis 3 vauvaa kohtuun v.2010 aikana, kaikki rv 40 jälkeen, ja voin sanoa, että tuon rv 40 täyttymisen jälkeen tämä kummittelee mielessä koko ajan). Ja pelottaa, että mites se käynnistys nyt kun sektio kertaalleen tehty? Täällä tyks:ssä kuullun ja luetun perusteella, kun ei kauhean varovaisia näissä olla.. No mutta teoriassa toivoa on normisynnytyksestä ja siihen alkaa varautuminen! Vaikea vain voittaa omaa epäuskoa siihen, että normaalisti ja ongelmitta lähtisi ulos tulemaan :) Eli jos jollain jotain kannustavaa sanottavaa, takerrun niihin kommentteihin kun yritän vakuuttaa itselleni, että toivoa on :)

Bastet ja tyyppi rv 36+2
 
Viimeksi muokattu:
Kilimanjaro: ei ne niitä käynnisteleviä hoitoja aloittele vyöhyketerapiassa kun vasta sitten kun raskaus on täysiaikainen eli 37-38 viikoilla vasta. :) Mikä on kyllä minusta hyväkin juttu, kyllä sen lapsen siellä masussa on hyvä vielä asustella ellei ole jotain ongelmia tai riskejä, jonka takia hyvästä syystä synnytystä aikaistetaan.

Itsekin kyllä olen kovasti masulle koittanut jutella, että heti 38+ viikolla sais kyl ihan huoletta maailmaan tulla :D kummallista, että sitä tulee tämmöiseksi hätähousuksi näin loppumetreillä vaikka tässä on jo kohta 37 viikkoa odotusta takana :D ihan kuin se olisi nyt enää muutamasta viikosta kiinni tämä odottaminen ja oma kärsivällisyys..!

Olinpa äsken kävelyllä ja puolivälistä matkaa alkoi semmoinen tuskan taisto, että pääsin kotiin asti. Alavatsa, alapää ja kaikki paikat huusi hallelujaa. En tiedä oliko se sitten ton kaverin pää mikä paineli tonne alakertaan vai mikä, mutta huij. Pitää vähän jatkossa miettiä lenkkien pituutta, kun ei oo kiva viimeistä yli puolta tuntia lenkistä mennä hampaat irvessä.. :( ja toisaalta, ei sitä voi keskelle lenkkipolkuakaan jäädä.. :D Nyt kun kuitenkin selvisin kotiin ni ajattelin taistelun kunniaksi keittää ison kupin teetä, ruokaa ja nostaa jalat hetkeksi ylös.

Laskettuun aikaan enää 24 päivää :) alkaa tuntua jo jotenkin kohtuulliselta lukemalta ehkä kuitenkin odottaa, jos sinne asti tarvitsee odottaa... Tuntuu, että nyt on alkanut viimeiset viikot vihdoin kulumaan vauhdikkaasti - onneksi. Keskiraskaus oli kyl sellaista paikallaan junnaamista noiden viikkojen kanssa.

Aloitin tuossa viikko sitten juomaan vadelmanlehtiteetä kun kuulin, että se voisi vahvistaa supistuksia ja vähentää vuotoa synnytyksen jälkeen ja auttaa palautumisessa. En tiedä, mutta sen voin ainakin omalla kohdallani sanoa, että 2 kuppia päivässä viikon ajan on ainakin itselläni vilkastuttanut tuota mahan toimintaa kiitettävästi. Hyvästi ummetus! :) Eli kiitettävä vaikutus jo nyt, saa nähdä miten sitten synnytyksen jälkeen tuo palautuminen..

Wasabi 36+4
 
Onnea Yeppee pienestä pojasta :flower:
Synnytystapa arviossa käyty ja iso emäntä olisi tulossa. 3050g tällä hetkellä, ja kohdunkaulan kanavaa jäljellä 1cm .. Ja VASTA.... VASTA 30.5 pääsis sektiolle. Eli tämä ehtii lihomaan vähintään kilon vielä.. En tykkää en yhtään :( Oli niin tiukkana että sen on oltava 39 viikoilla... PYH JA PÄH... Eli monta viikkoa vielä kärvisteltävänä :( Alathan syntymään pipsa pikkuinen?? Äipällä on jo niin vaikeata olla. Kyl jäi vähän outo maku kun se alkuun ehdotti ihan reippaasti syyskuulle menoa..Siis WTF? ARGH!!!

Pipsa 36+2
 
Synnytyksestä sen verran, että kyllä se muakin mietityttää aika paljon kun ei yhtään voi sanoa tuleeko alatie vai sektio. Poika on niin kova liikkumaan että en ihmettelis vaikka ois taas kääntynyt torstain äitipolikäyntiin mennessä. Mulla siis jo sen verran tiedetään, että kun on tuo edellinen sektiolla ja nyt taas taa hepatoosi niin ei ainakaan yliaikaa masussa majaile. Varmaankin tossa viikoilla 38-39 alkavat jotain tekemään ellei käynnisty iteksee. Ja toivon myös että sais sinne viikoille mahassa olla, ettei lähe aiemmin syntymään.

Ois myös tosi hienoa jos pysyy nyt raivotarjonnassa että synnytys käynnistyis itekseen, jotain kikkoja meinaan kokeilla kyllä sitten kun on jo isot viikot että saa käynnistyä. Ja ehottomasti kokeilen tuota wasabin suosittelemaa vadelmanlehtiteetä. :)

Ja vaipoista oli myös puhetta..Meillä meinasin kokeilla esikoisen kanssa kestoja mutta sitten en kuitenkaan kun tuntu että kaikki muukin oli niin uutta ja ihmeellistä etten ois varmaan jaksanu enää pyykätä niitä. Nyt aion kuitenkin kokeilla ja oon hankkinukkin niitä ja saanu ihan kiitettävästi. :) En varmaan ihan kokonaan mene kestoilla mutta jos pääsis edes että puolet ja puolet kertiksiä ja kestoja. :) Meillä on tuo 2v2kk esikoinen jo täysin kuiva eli yöt myös niin jotenkin helpompi alkaa kokeilla niitä kestoja kun jos toinenkin käyttäis vielä vaippoja. :)

Jep, mutta kohta suihkuun. Hirvee päivä ollu kun niin kuuma ja ihan napakasti on antanu suppareitakin.. Täytyy mainita polilla niistä.

Riikka&Niisku 34+0 edelleen. :)
 
Nevanevalla pitkä aika sektioon jos menee toukokuulle saakka ;) Ei vaan toivottavasti alkaisi tulemaan pikkuisen aijemmin. Tsemppiä!

Minulla siis sen kipukohtauksen aikana tuli suusta reippaasti verta ja verihyytymiä. Kyssissä ei lääkärit ottautuneet mitenkään siihen veren tuloon. Kunnes tänä aamuna osaston lääkäri kauhisteli asiaa ja sanoikin, että ihan kuin Housessa :D Laittoi minut sitten gastroskopiaan eli piti niellä se letku :( Se oli KAUHEA! Säikähdin niin paljon kuultuani että siihen joudun....alkoi supistella 5 minuutin välein kipeästi. Tutkimuksen loputtua supistukset sitten onneksi lakkasivat ja pääsin kotiin. Veren tulon syy ei selvinnyt. Jos alkaa tulemaan uudelleen tai sama kipu palaa niin sitten taas ambulansilla synnytyssaliin. Toivottavasti se oli tässä eikä enää koskaan tarvitse moista kipua tai vuotoa ihmetellä. Vielä tänä aamuna suihkussa käydessäni tuli iso hyytymä joka näytti ihan maksalta :D Hyvä kun sain sen menemään lattiakaivoon kun oli niin iso ja sitkeä. HYYYYYIIII!! Voitte varmaan kuvitella miltä tuntui aukaista peilin edessä suu josta vuosi kirkasta verta suupieltä pitkin :( Kauhistuin valtavasti. Luulin, että minulta nousee limaa ja sylkeä sen kivun takia, mutta se oliki koko ajan ollut verta jota sitten nieleksin mahaani.

Nyt olen lopen uupunut. Toissayönä en nukkunut yhtään ja viimeyö meni sairaalassa heräillessä. Sänky oli kapea ja kova ja tyynyt äärettömän huonoja. Pari kertaa laskeutui helikopteri siihen viereen katolle niin eihän siinä saanut nukuttua. Kaiken kruunasi sitten vielä se tähystys joka vei voimat kokonaan. Lääkärikin sanoi, että minulla on hyvin voimakas tuo yökkäysrefleksi ja että olisivat huumanneet minut jos en olisi raskaana. Siinä minä sitten makasin letku suussa yökkien, kohtu supistellen. Äkkiä tuli kuulkaa hiki maateessa. :stick: Sanoin sille lääkärille, että mieluummin synnytän kun käyn uudestaan moisessa tutkimuksessa. YYYYÖÖÖK!

No se on nyt ohi ja sillä selvä. Nyt lepäämään ja keräämään voimia.

Milla 34+1
 
Viimeksi muokattu:
Ei tässä nyt heti oltu syöksymässä mihinkään vyöhyketerapiaan, kunhan tulee semmoista perus valitusta.. Meilläkin esikoinen syntyi 36+2 ja alkuun oli juurikin syömisen kanssa tosi vaikeeta. Jos kakkosen kanssa imetys yhtä vaikeaa, niin korvikkeelle varmaan päädytään, kun ei oo mahista keskittyä vaib ja ainoastaan siihen vuorokauden ympäri : / siispä ihan oikeasti toivoisin, että menisi jonnekin 38+ viikoille. Mitään jättiläistä en kuitenkaan halua synnyttää ja raskausdiabeteksen takia hiukka jännittää. Mitään kokoarviota kun eivät suostu tekemään, kun sokerit ollu hyvin hallinnassa ja sf- mitta keskikäyrällä.. Vadelmanlehtiteetä voisi kokeilla. Esikon synnytyksen jälkeen join tolkuttomasti jotain imetysteetä, joka tuntui sekin toimivan.

Milla84 kuulostaa kyllä hurjalle tuo kipukohtaus, toivottavasti ei toistu.

Vaipoista: Meillä mennään varmaan kertiksillä. Esikon kanssa oli kestojakin valmiina, mutta syntyi tosiaan niin pienenä, ettei ne sopinu ja sit se jotenkin jäi. Mieskin oli vähän negatiivinen ja meillä kyllä mies on vaihtanu niitä kakkavaippoja vähintäänkin yhtä paljon kuin itte. Esikko on nyt vuoden ja 7kk, eikä varmaan ihan heti kyllä olla vaipoista pääsemässä, vaikka toki hyvässä hengessä reenaillaan.

Huomenna taas neuvola ja verikokeissakin pitäisi tällä viikolla käydä. Etsivät vasta- aineita esikoisen keltaisuuden takia. Onko tälläinen verikoe 36 viikolla muuten ihan perusjuttu? En muista ollenkaan edellisestä raskaudesta, tosin silloin nää lopun neuvolat jäikin käymättä kun poju jo syntyi.

Kilimanjaro 35+6
 
heipat

Etna: Sinäkin siis pohjois-pohjanmaalta?? Itse myös :)

Nevaneva: Anteeksi tyhmä kysymys, mutta jos sektio on päätetty, onko vauvan koolla väliä? Siis, että eikö kuitenkin mahdu tulemaan?

Yeppeelle onnittelut tätäkin kautta vielä :)

Itse en myöskään toivo, että vauva syntyisi ennen rv38, koska ainahan hän valmiimpi, mitä enemmän viikkoja ja valmiimpi ottamaan vastaan maailman :)

Itse jouduin eilen käymään käyrillä kun to asti tullut harjoitussupistuksia ja eilen koko päivän sitten oli todella kovaa menkkamaista kipua, joka säteili pakaroihin, reisiin ja alavatsaan. Säikäytti kyllä tosissaan kun olin niin kipeä. Käyrä oli ok. Sain vahvempia särkylääkkeitä ja nukuinkin paremmin kuin pitkään aikaan lääkkeitten ja kaurapussin avulla. Tänään jomottelu jatkunut, mutta ei ihan niin voimakkaana onneksi. Kohdunkaulaa jäljellä n.2cm, ulkosuu auki ja paikat pehmenneet.. ei mikään hälyttävä tilanne uudestaan synnyttäjälle, mutta käskivät ottaa iisistin ja levähdellä. Ei tulisi Oulun reissua ;) Ja niin aionkin tehd. Vaikkakin kun tästä säikäytyksestä toivuttu, oon ihan varma, että syntyy sitten joskus rv42.

jahas.. mutta lapset vaatii iltapalaa.. kesken jäi..

danjuska ja manna 35+5
 
Danjuska: Sillo kakkosen kohdalla niin todettiin normaalia pienempi kohdun koko ja että vauvan iso koko rasittaisi sitä sitten liikaa. Se kirjattiin sillo sinne papereihin mutta ei varmasti ollu lukenut sitä kohtaa tämä lääkäri..
 
mullaki tulee tuo kontrolliveri näyte joskus rv 36 aikaisemman keltaisen lapsen takia, siinä on joku juttu että jos on aikasemmin lapsi kellastunu, tai niinku mulla esikoisella todetti ABO immunisaatio kun se kellastu jo ennen ko ensimmäinen vuorokausi oli täysi niin tieten se jotenki seuraaviin raskauksiin sitte vaikuttaa niin että äidin elimistössä saattaa alkaa muodostuun jotain vasta-aineita. takemmin en osaa selittää, seuraavan lapsen kohdalla kävin verikokeessa ja se ei aiheuttanu toimenpiteitä ja kuopus ei kellastunu vaikka sanovat että kun on ollu tuo abo immunisaatio niin joka kerralla pahenee mutta ei nyt silti kuitenkaan mun kohalla.

DANJUSKA: ei taidakkaan tässä listassa olla muita oasin asiakkaita

minähän oon juonu tuota vadelmanlehtiteetä jo viikon verran, ja mielenkiinnolla odotan onko sitte vaikutusta. homeopaattisiakin ajattelin ottaa käyttöön synnytyksen jälkeen, palutumiseen
 
Mitä mitä, meilläkin esikoinen kellastumisen vuoksi sinivalohoitoihin reilun 10 tunnin ikäisenä... Ja olikin noissa tuplavaloissa sitten monen monta päivää. Ikinä ei ole kukaan aiemmin kertonut, että voisi jotain vasta-aineita jatkossa kontrolloida...? Siis voiko tuo toistua? Täytyykin vähän lääkäriltä kysellä, kun sinne synnytyksen suunnittelukäynnille pääsen...

Bastet
 
Kiitos onnitteluista. Kyllä on välillä vähän alakuloinen olo, kun poika on sairaalassa eikä saa ottaa syliin. Yhtenä päivänä en voinut mennä teholle flunssan takia ollenkaan. Silloin tuntui tosi pahalta. :'( Onneksi pojan omahoitaja sitten keksi, että voin laittaa maskin ja katsella kauempaa. Tänään kun menimme teholle, siellä oli juuri punasolutankkaus 46 ml menossa. Hb ja hkr olivat laskeneet niin alas. Lisäksi poika oli kovin väsynyt ja kaikki maidot oli pitänyt antaa nenämahaletkun kautta. Sitten positiiviset asiat. Kuudesta valosta yksi oli saatu otettua pois ja isä sai pitää poikaa ensimmäistä kertaa sylissä. :heart: Syli oli niin hyvä paikka, ettei edes verikokeen ottamista itkenyt. =) Se helpottaa kun tietää, että poika on nyt hyvässä hoidossa. Ei olis selvinnyt masussa.
 
Monesti kellastuminen johtuu esim. nesteytyksen puutteesta. Kuten meillä, alkoi heti helpottaa, kun herättelimme vauvaa syömään. Otimme myös pullon avuksi. Tyttö kun tosiaan oli niin onneton, että nukahti aina kesken syönnin. Myös k-vitamiinipiikin olen kuullut saattavan aiheuttaa kellastumista, mutta tästä minulla ei ole lähdetietoa. Meillä kuitenkin useasta eri syystä jätetään se antamatta, mikäli synnytyksessä ei tule isompia ongelmia.
 
Yeppeelle paljon voimia! Nyt ainakin on pieni hyvässä hoidossa, eikä tarvitse pelätä vointia masussa. <3 Toivottavasti pojan vointi kohenee pian! Ihanaa, että isi on saanut pojan syliin.

Kaktuspiikkiä minäkin tulin huhuilemaan, joko on tositoimet käynnissä??

Vaipoista Meillä otetaan suosiolla ja ilman huonoa omaatuntoa kertikset käyttöön, ei jakseta sitä pyykkirumbaa, mieluummin keskitetään kaikki voimat vauvaan ja omaan jaksamiseen. :)

Täällä turhautuminen jatkuu... Montako päivää pitää vielä odottaa???? Sunnuntaille varattu vyöhyketerapia+akupunktio, ja lauantaina kolme s:ää + lenkkeily käyttöön. Toivottavasti ne saavat edes jotain aikaan.... Poju on jo niin iso, että mielelläni ottaisin sen pian jo pois, niin ei tarviis pelätä kohtukuolemaa, napanuoran kiertymistä kaulan ympäri, ynnä muita pelottavia juttuja. Mies on töissä nyt torstaihin asti putkeen, joten aikakin käy varmasti pitkäksi... Ahdistavaa olla yksin kotona ja koko ajan vain odottaa pienen tuloa. Oon sopinut treffejä kavereiden kanssa ja tänään meen verotoimistoon hakemaan uutta verokorttia äitiyspäivärahaa varten. Tosiaan, päätös Kelalta vanhempainrahoista tuli kuin tulikin eilen! :)

Miten te muut jaksatte vielä odottaa? AUTTAKAA!!!! :D

Oliviaa ja pikku-ukko 36+5
 
Milla84 Aika hurjan kuuloista kyllä tuo veren tulo! Ja tuo letkun nieleminen..yök! Opiskeluaikaan olin avustamassa sellaisessa toimenpiteessä ja ei ollu kivaa ei kun toinen yökkii ja tuntuu pahalle :(

Täällä kärsitään kaameesta kurkkukivusta! äänikin painuksissa..jalat on taas ihan vetelät ja alaselkään koskee ihan hemmetisti! Vali vali siis täällä suunnalla..
Toi alaselkä kipeyty vissiin siitä neuvolan ihanasta tuolista missä pitää jalat laittaa niihin telineisiin. En pystyny siinä olemaan ollenkaan! Laitettiin sit tyynyjä selän alle ja jalkoja eri asentoon niin sai tunnusteltua vauvan asennon ja sykkeet. Mutta ei siinä kauaa pystyny olemaan...
Neuvolapäivä oli siis tänään. Ei tää superväsymys hb:sta johdu kun oli pysyny ennallaan eli 120. SF 29cm ja vauva RT. Verenpaine edelleen kovin matala ja ei ihmekkään kun huimaa välillä aika rajusti. Pitääkö tässä rueta lakua ja salmiakkia syömään ni nostais paineita vähän ;) Painoo oli tullu 160g/vk. Yht. tullu n.8,5kg.
Seuraava käynti on sitten 36+0 ja se on lääkäri jossa tehdään painoarvio :)

Mitä mitä, onko kaktuspiikki synnyttämässä??

Oliviaa Täälläkin yksi malttamaton, mutta mulla viikkoja vasta 33+5 että vauva saa vielä rauhassa kasvaa ja vahvistua masussa. Mutta siinä 38+ sais rueta ulkoistumaan..Tällä hetkellä olo ei oo mikään paras ja kun ei oo energiaa mihinkään niin kyllä tuntuu, että syntys jo! Mulla on kaikki vaatteetki pesemättä ja kaikki muukin vaiheessa, mutta kun en jaksa...Odottelen jos tää väsyvaihe menis ohi ja sitä energiaa alkais taas tulla...
 
Milla: mä oon kans tosi herkkä kyökkimään ettei olis onnistunu multa toi letkun nieleminen :( Biba: Mulla on kans matalat verenpaineet.Eilen terkkari mittas paineet kahesti ja alko kyseleen et onko raskausmyrkytyksen oireita.No eipä oo.Luulen et paineet nousi juurikin salmiakilla ja lakulla mitä viikonloppuna söin.

Saunan pesin eilen ja voi hiivatti niitä suppareiden määrää illalla.Auts! ei oo helpompi olo tänäänkään.Selkää jomottaa ja supistelee.
Täällä ei kauhea kiirus viel synnyttään.Kunhan nyt edes 37 vkolle mentäis.Voi kyllä olla ettei täälläkään mitään pientä vauvaa odoteta.Esikoinen oli kuitenkin 4 kiloinen ja pitkäkin vielä.
 
Riikka90 : Sulla on aikaisin alkanut hepatoosi? Minä vielä olen onneksi säästynyt, vaikka edellisessä alkoikin aikaisemmin. Lääkkeitä kun en suostu syömään, niin on todella hyvä, ettei vielä ole arvot nousseet. Itsellä siis rv:t nyt 35+2 ja aina kun kuivumisen takia kutittaa, niin alkaa mielikuvitus laukkaamaan :)

Kyllä vähän tympii tämä odottelu. Kunto on huonontunut entisestään ja kun nuo lapsetkaan eivät vaadi leikkiseuraa, niin sitä vaan on ja möllöttää. Ehkä sitä voisi vähän ahkerampi vaikka kotitöissä olla :) Sitä vaan pääsee niin vähällä, meillä kun mies imuroi ja nytkin pesi matot jne.
Onneksi esikoisen koulu alkaa ensi viikolla, niin koulukuskaukset taas alkaa.

Ja huomenna sitten lähetettä ä-polille, jos ei vauva sitä ennen käänny.
 
Onnea Yeppeelle pojan syntymän johdosta, toivottavasti saat pian pienen syliin.

Oltiin viikonloppu reissussa, joten ei tullu kirjoteltua. Tänään oli neuvola, missä oli jälleen eri terkkari. Melkein joka kerta neuvolassa ollut eri terkkari. Raskauden aikana kerran vaihtunut neuvolakin. Terkkari totesi kaiken olevan kunnossa. Hb oli edelleen noussut rautakuurin ansiosta (kävi alimmillaan sadassa, minkä jälkeen aloitin kuurin). Painoa oli tullut vajaa kilon verran edellisestä käynnistä. Pieni oli edelleen pää alaspäin kuten on ollut jo monta viikkoa. Ensi viikolla on sitten lääkäriaika missä ilmeisesti on tarkoitus tehdä jonkinlaista synnytystapa-arviota.

Pakolliset hankinnat alkaa olla tehtynä ja melkein kaikki vaatteet pyykättynä vauvaa odottamassa. Amme ja joitain pikkujuttuja pitäisi vielä hankkia, mutta eiköhän tässä vielä ehdi. Olen ajatellut käyttää pienellä osittain kestovaippoja. Reissussa ja osin muutenkin mennään varmastikin kertakäyttövaipoilla.

Välillä alkaa tuskastuttaa tämä odottaminen ja kaikki mahdolliset vaivat ja huonosti nukutut yöt. Jalat on olleet jo viikkoja turvoksissa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Närästystä on päivittäin ja öisinkin. Harjoitussupistuksia tulee paljon. ei tarvitse paljoa tehdä niin heti on maha tiukkana. Oikeasti kipeistä supistuksia ei kuitenkaan ole vielä juuri ollut. Mutta eiköhän tämä odotus ole kaiken vaivan arvoista :)

Onkohan muuten normaalia että vauvalla on hikka monta kertaa päivässä?
Eipä siitä varmaan mitään haittaakaan ole mutta olen vaan miettinyt että onko tämä erityisen ahkerasti hikkasevaa laatua :)


asjam 34+6
 
Asjam: Meidän vauvalla voi olla hikka jopa 5-7 kertaa päivässä. Normaali päivänä kuitenkin 2-4 kertaa. Normaalia se on ja synnyttyään jatkaa sitten samaa rataa. :) Liittynee hengitysharjoitteluun jotenkin. Lääkäri eilen ultratessa sanoi että ahkeraan ja hyvin hengittää. Lisäsi vielä, että se on aina hyvinvoivan sikiön merkki.

Onko kaktuspiikki oikeesti synnyttämässä??!! Voihan olla että on otettu osastolle sisään. Jos on osastolla niin ollaan oltu yhtäaikaa siellä :)

Milla 34+2
 
Ikpi mulla esikoisen kohdalla huomattiin hepatoosi rv 33-34 ja arvot oli sillon jo niin korkealla että jouduin heti sairaalaan ja sain lääkityksen jolla nuo lähti sitten laskemaan. Varotelivat jo käynnistyksestä sillon. Nyt sitten on seurattu arvoja jo tosi aikasilta viikoilta asti. Mutta rv 31 ne sitten nousi hurjasti ja taas laski ja taas nousi. Ja nyt sitten taas huomenna nähään miten asiat on. Tää on kyllä ollu välillä ihan hirveetä, mahaa on saanu raapia melkein koko ajan ja ylävatsaan koskee joskus niin kovaa että vetää ihan kippuraan. Nyt tässä raskaudessa mulla on enemmänkin nousussa nuo sappihapot kun alat arvot. Esikoisessa molemmat huiteli ties missä. Mutta onneks nyt on saanu apua jo hyvissä ajoin ettei oo niin paha tilanne kun ensimmäisessä. :) Toivotaan että sinä säästyt tältä. :)

Riikka&Niisku 34+2
 
Onko normaalia, että mulla on ollu kaksi viimeista sf-mittaa samoja? 27,5 rv 32 ja sama nyt rv 35.. Neuvolassa oli sijainen, ei osannut sanoa tähän mitään. Muutenkin mun sf-mittakäyrä menee laskevasti, ei kasva sen "kaavan" mukaan. Vauva kuitenkin ultralla katottiin tos pieni aika sitten, ja silloin oli lapsivettä normaalisti ja vauvan koko keskikäyrällä. Minkä kokoinen on keskikäyrällä oleva täysaikanen vauva? Kauhee kyselyikä päälä :)

Meilläkin hikkaillaan monen monta kertaa päivässä! Mutta liikkeet on vähentyny huomattavasti, kyllä niitä päivittäin tunnen, mut välillä ihan säikähtää, et millon tuo pieni on viimeksi liikkunut.

Niin ja Onnea Yeppeelle ja perheelle pienestä pojasta ja kovasti voimia myös!
 
Villaruusu tuo sf mitta voi heittää tosi helposti ja jos ultrassa vauvan koko ollut ok niin en olisi huolissani. Just eilen mulle terkka sano, että sf mitta voi heittää toosi paljon riippuen mittaajasta, vauvan asennosta ja äidin asennosta mitattaessa..
 
Tulimpa minäki pitkästä aikaa kirjotteleen. Ja varoituksen sana, valitusta tulossa. :p

Ensinnäkin Yeppeelle jo koko perheelle isot onnittelut! :flower:

Just tulin neuvolasta. Paino noussu viikossa taas kilon lisää. Tällä hetkellä painoa tullu raskaudesta 14kg (lähtöpaino 50kg). Sf-mitta mullakin laskenu viime kerrasta, johtuen eri mittaajasta ja mun asennosta, mutta kuulemma vauvan laskeutumisestakin. Sehän pitäis mitata niin että äidin jalat on koukussa niillä telineillä, mutta mitäpä tuo mun neuvolatäti siitäkään tietäis. Jotenki niin epäpätevä joka asiassa, lässyttää se osaa mutta mistään ei mitää tiiä eikä osaa vastailla kysymyksiin ("en oo tähän asiaan niin perehtyny", pitäskö kumminki perehtyä kun tää on sun työtä, mistä muualta minä voin vastauksia saaha kuin omasta neuvolasta..). Oon kovasti harkinnu jo koko neuvolan vaihtoa, on se kumma kun ei tutut tätitkään tervehdi vaan nokka pystyssä käytävällä kävellään ohi ja sivusilmällä vilkastaan.. Noh, vauva kuitenkin laskeutunu taas alemmas eikä enää täti saanu päätä liikuteltua lantiossa. Sielä se kovasti valmistautuu :)

Yöt on edelleen repaleisia, vessassa joutuu ravaan parin tunnin välein.. Pahoinvointia on ilmenny jo parina päivänä. Alapäässä on viiltävää kipua ajoittain. Sängystä ei pääse ylös noin vaan, vaan siitäkin on tullu iso urakka. Voisin ihan hyvin jos tuo mun lonkka ois kunnossa. Tosiaan loukkasin sen tammikuussa kun moottorikelkalla kaaduttiin ja lensin kaaressa jäiselle asfaltille lonkka eellä.. Eipä sitä ruvettu tutkimaan kun pystyssä pysyin ja raskaus esti röntgenin. Noh, jos tää ei lopu kun vauva on maailmassa niin sitte tutkimuksiin.

Valituksia ainakin taas riittää :D Mutta kelläpä tää loppuaika ihanaa on?? Hyvä päästä välillä purkaa näitä ajatuksia ja ongelmia vaikka tänne niin ei tarvi kotona räyhätä.. :p
Vauveli on ahkera liikkuja, oikee ahistaa kun se työntää nuita raajoja siliteltäväks niin että tuntuu kuin nahka repiäis justii.. Oon alkanu ahkeroimaan oman jaksamisen mukaan kun ei enää tarvi ennenaikasta synnytystä niin pelätä, jospa paikat rupeais kypsymään kunnolla jo ajoissa niin ei ainakaan menis yliaikaseksi.. Ja joojoo en toivo että se just nyt syntyy, vaikka sillä onki nyt samallaiset mahdollisuuet selvitä ko myöhemminki, mutta en pistäis ollenkaa vastaa jos se jo syntyis!! Haluan taas pystyä nousee sängystä ja sohvalta niinku ennenki, oikeen haaveilen että pääsis jo juoksulenkille..

Ärsyttääkö ketään muuta kun joka paikassa lukee tuosta että äitin pitäis laulella ja jutella ahkerasti sikiölle?? Mua ärsyttää ihan suunnattomasti, varmaan taas joku filosofi neuvolantäti joka ei oo ikinä ollu raskaana on tuonki keksiny ja päättäny että kyllä, se on lapselle niin tärkeää. Tunsin asiasta huonoa omaatuntoa aiemmin mutta nyt vaan ärsyttää koko asia, minä en edes niin konkreettisesti tajua että se lapsi todellaki on tuola nahan alla, mulle kyllä riittää että hoivaan sitä ja lauleskelen sille sitten kun sen nään ja pystyn tajuamaan koko asian. Muutenki ärsyttää kaikki ympäristöpaineet, muitten on niin hyvä sanoa mitä valintoja pitäs tehä ja millain ei saa tehä. Miksei ihmiset oikeesti luota siihen että lapsen oma äiti on paras äiti hänelle ja osaa kyllä omat valintansa tehä??

Kestovaippoja en tuu käyttämään. Päätin sen jo sillon kun ekaa kertaa kuulin niistä. En tykkää niin paljon pyykkäämisestä että rupiaisin siihen. Ja pitääkö ne pestä muitten vaatteitten kaa yhtä aikaa vai erikseen :D siinäkö viikon säilyttelee niitä ihanan hajusia rättejä että tulee koneellinen pestävää, ei kiitos.. Kertakäytöillä mennään vaikka maailma kuin kuormittuis. Vaikkakin kyllä arvostan niitä jotka jaksaa panostaa tuohonkin asiaan! Yhtä lailla kuin niitä jotka jaksaa vauvan ruuatkin tehdä ite eikä osta kaupan valmisruokia.. Minusta ei niin superäitiä saa, eikä tarvikkaan saada.

Tulipa nyt aika pitkä viesti :eek: Ja ihanan negatiivisia asioita kyllä (johtuu varmasti siitä että mulla on nälkä ja kylmä, kaikki asiat tuntuu pahemmalta). Ehkä sit ens kerralla positiivisempaa! Tosiaan, alle kuukausi laskettuun aikaan, tuntuu niin mahtavalta! :)
Nyt syömään jotain välipalaa ja sen jälkeen tekee ruokaa valmiiksi kun mies tulee töistä! :) Tsemppejä edelleen kaikille tähän loppusuoralle, ei todellakaan ole enää kenelläkään pitkä matka pienen ihmeen näkemiseen! (muistelkaa aina alku/keskiraskautta kun aina oli esim 'vielä 4kk laskettuun aikaan')

Keesha 36+1
 

Yhteistyössä