Mä käyn kyllä edelleen lukemassa ketjua, mutta en ehdi keskittyä kirjoittamiseen enää. Onnea taas ihan valtavasti pienistä nyyteistä!
Varsinkin tuo ilokarpalon tarina kuulosti niin tutulta, että olisi voinut sitä korjausleikkausta lukuunottamatta olla oma tarinani. Kirjoitin jo kertaalleen synnytyskertomukseni itselleni talteen, mutta siitä tuli niin monta sivua pitkä, että jääkööt se omiin arkistoihin. Yritän tähän nyt kirjoittaa nopeasti sellaisen tiivistetyn version.
Synnytyskertomusta
Eli lauantai-illalla alkoi ensimmäisen kerran supistukset, jotka tulivat heti säännöllisinä. Niitä jatkui niin kauan, että päätettiin hälyttää lapsenhoitaja ja lähteä näytille viiden maissa yöllä. Sunnuntaiaamulla siis pyörähdettiin ensimmäisen kerran synnärillä ja silloin ei ollut tapahtunut oikeastaan vielä mitään. Lähdettiin kotiin "lepäämään", mikä oli mahdotonta jatkuvien supistusten vuoksi.
Su-ma yönä supistukset olivat edelleen säännölliset ja kivut alkoivat olla sitä luokkaa, että lähdimme uudestaan näytille. Edistystä ei ollut maanantaiaamunakaan vielä tapahtunut, mutta en pärjännyt enää kipujen kanssa, joten ottivat minut osastolle "lepäämään" opiaattien turvin. Lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä. Maanantain aikana kokeilin sitten kivunlievitykseen kuumaa suihkua ja lämpötyynyä, mutta ei niistä mikään auttanut. Käyrillä ilmeni, että vauvan sykkeet pysyvät koko ajan melko korkealla.
Ma-ti yönä supistukset alkoivat olla sitä luokkaa, että pystyin enää itkien soittamaan miehen tueksi ja koska olin vihdoin avautunut noin 3 sormelle ja sykkeet oli korkeat, siirrettiin minut vihdoin saliin.
Tiistai aamusta alkaen makoiltiin siis salissa ja minulla alkoi itselläni lämmöt nousta. Tämä yhdistettynä vauvan korkeisiin sykkeisiin johti siihen, että minuun tiputettiin lopulta päivän aikana neljä litraa nestettä ja parasetamoli pistettiin suoraan suoneen. Koska sykkeitä haluttiin seurata tarkemmin, pistettiin myös minulla tuo pinni vauvan päähän. Sen lisäksi vauvan päästä otettiin kaksi kertaa verinäyte, jotta saatiin paremmin tietoa vauvan hapetusarvoista.
Ilokaasun turvin kestin supistuksia melko pitkään, mutta kun niitä alkoi tulla tauotta, menin niin sekaisin, että sen vetäminen oli pakko lopettaa. Tilalle laitettiin epiduraali, joka auttoi onneksi melkoisen hyvin kipuihin. Parin tunnin päästä epiduraalin laitosta todettiin, että synnytys etenee niin hitaasti ja sykkeet on edelleen korkealla, että on aika vauhdittaa touhua oksitosiinilla, koska en itse enää kauaa jaksaisi hommaa (kolme unetonta yötä takana).
Aukesin lopulta noin 6 sormelle asti auki, mutta oksitosiini aiheutti kuitenkin sen, että sydänäänet laskivat ja samoin minut komennettiin kontalleen ja lisähappea vetämään. Kun tämä toistui, oli sali jo täynnä lääkäreitä ja kätilöitä ja laitteet hälyttivät, että on aika mennä sektioon. Kiireellinen sektio tehtiin epiduraalipuudutuksen kautta, joten vartti päätöksestä vauva oli jo syntynyt.
Kaikkinensa tämä oli siis omasta näkökulmasta draamaa täynnä ja varsinkin tuon sektiopäätöksen kuultuani purskahdin itkuun. Lopulta olen kuitenkin hirmu tyytyväinen, että sain edes yrittää alakautta synnyttystä noinkin pitkään, vaikka leikkaukseen sitten mentiinkin. Ja nyt kun olen lukenut muiden kertomuksia, niin eihän tämä niin tavatonta ole. Jotenkin se vain omalle kohdalle osuessa tuntuu niin paljon hurjemmalta.
Tällä kertaa olen toipunut leikkauksesta paljon paremmin kuin viimeksi ja se on kyllä tosi hienoa. Lisäksi sain pitää alusta asti pojan vierellä, joten sikälikin on ollut helpompaa toipua henkisestikin. On tämä uuden elämän alku kyllä hurjaa puuhaa.
Keltakukka ja poika 1 vk 5 pv