Syyskuun Clomistit

Heips, liityn joukkoonne mikäli suotte? :)
Historiikkini: lapsettomuutta takana n 5 vuotta. Käytössä metut, clomit+ pregnyl, sekä clomittomina kuukausina terot.
Miehen simpat priimaa, itselläni ei ovulaatiota tapahdu spontaanisti saatika mitään kasva ilman lääkitystä.
Aukiolotutkimus tehty ja kaikki ok.
Nyt kp 16 meneillään ja eilen pistetty pregnyl. (tosin ovistestiin sain su aamulla elämäni ensimmäiset kaksi viivaa, eli ovis olisi tulollaan muutenkin. ;)

Mitenkäs muilla etenee?
 
Tähän pinoon kuulun minäkin; aloitin viime viikolla clomit ja nyt siis menossa eka kierto clomejen kanssa. yrityskierto on jo 15. ja taustalla kummittelee pco. Ovuloin "luomustikin", mutta oman arvioni mukaan vaan noin joka toinen kierto. Metuja olen syönyt toukokuusta alkaen, niistä ei ole tuntunut hyötyä olevan.

Perjantaina söin eka clomi-pillerin seurauksella, että puolentoista tunnin kuluttua jouduin ryntäämään vessaan kun koko mahalaukun sisältö tuli ulos... :eek: Onneksi seuraava päivä oli jo helpompi; puolentoista tunnin nokoset ja päänsärkyä, mutta ei muuta. Nyt taitaa olla vuorossa jotain kuumien aaltojen tapaista. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
 
Moi,

Mahtuukohan tänne uusi popsija mukaan? Pitkään keskustelua seuranneena ajattelin vihdoin rohkaista mieleni ja osallistua.

Syön nyt clomeja kolmatta kiertoa, kaksi ensimmäistä kiertoa 1/pv ja nyt tähän kiertoon korotettiin annostusta 2/pv. Seurannassa olen käynyt ja näyttää siltä, ettei tämäkään annostus tuota ovista. Yksi follikkeli ilmeisesti on kasvamassa, mutta se jää lääkärin mukaan todennäköisesti liian pieneksi ovulointia ajatellen. Lääkärin mukaan ei ole oikeastaan edes välttämätöntä yrittää tikuttaa ovista tässä(kään) kierrossa ja kunhan verikokeiden tulokset tulevat aikanaan, päätetään annostuksen mahdollisesta korottamisesta 3/pv. Ajattelin silti uhmata lääkäriä ja taidan silti tikuttaa.

No, tällasta tää näköjään on. Hormonihirviöfiilis alkaa olemaan, jos/kun annos vaan nousee. Sivuoireilta oon välttynyt kuitenkin tähän saakka, tiedä sitten, mitä se mahdollinen kolmen annos sitten tekee. Tietysti toivon, ettei sinne saakka tarvitse mennä, että tästä kierrosta jotenkin tärppi kävis, mutta on kai se uskottava, että mahiksia ei juurikaan ole.

Mutta tiedossa on myös se, että ennen annoksen korottamista lekuri haluaa katsoa keltarauhashormonitason loppukierrossa, niin taitaa ens kierto jäädä kokonaan ilman lääkkeitä. Eihän tää kuukaudesta tai kahdesta ole enää kiinni.

Sori pitkä kirjoitus. Pääsin näköjään heti vauhtiin.
 
Heippa,

minä päivänä käytte kontrolliultrassa? Olen aloittelemassa clomi-kuuria ja lääkäri sanoi aiemmin, että 12-13. kiertopäivänä kontrolliin. Mutta nuo päivät sattuu just viikonlopulle! Pitäisköhän nyt mennä 11. vai 14. päivä sinne sitten? Hmm.
 
Juana
Minäkin ihmettelen tuota seurantaultraa. Minulla on nyt toinen clomikuuri menossa ja ajattelin oma-aloitteisesti mennä yksityiselle ultraan. (Clomit saatu julkiselta puolelta.) Minkä niminen ultra on kyseessä, olisiko se munasarjarakkulan ultra ja miten se tehdään? Sisätutkimuksena vai ihan vatsan päältä? Julkisella puolella eivät antaneet seurantaultra-aikoja...
 
neeta
Mulla tehtiin viime kierrossa ultra 10. päivä, mikä oli liian aikasta, sillä mulla ei ollut tapahtunut vielä juuri mitään (ovis olikin vasta 18. päivä). Nyt tässä kierrossa, mulla on ultra vasta kierron 14. päivä. Ajankohta riippuu vähän siitä, kuinka aikaisin/myöhään ovis yleensä tapahtuu. Joillakin toi 14. päivä voi olla jo liian myöhään. Kannattais varmaan mennä mieluummin jo 11. päivä?
 
Täällä piinaillaan kp 31/29-30. Musta tuntuu, että kroppa haluaa vaan v**lla mulle. Oon tässä kierrossa saanut pidettyä jalat maassa ja nyt sit kohotetaan toiveet oikeen kunnolla. En halua taas pettyä, siihen vaan olen oppinut jo valmistautumaan :'(
 
sama täällä, nega tuttuakin tutumpi asia...
2vuotta yritystä, nyt clomien 2.kierto meneillään.
tänään kp33(normi 30) ja testaan myöhemmin tänään, kun hain testin ja illalla pitäs baanalle lähtee :D ellei täti tuu ennen sitä....
 
Moikka. Päätin liittyä keskusteluun, jos sopii? Mä olen clomisti nyt kanssa, eka kierto meneillään niiden tuella. Mä kyllä ovuloin testien mukaan ajoittain, mutta en ilmeisesti riittävästi sillä lasta ei vaan kuulu usean vuoden yrittämisen jälkeenkään. Nyt siis vihdoin olen saanut nämä clomit kokeiltavaksi. Ultrassa nähtiin yksi kohta irtoava rakkula, tosin ei se vaan nyt ole ihan ennustuksen mukaan irronnut. Testailua siis jatkettava. Ovulaatio kuitenkin olisi ehkä luvassa...toivottavasti nyt tärppää. Joka päivä meinataan viljellä... ;)
 
:wave: :wave: :wave: minä kanssa tänään popsin ihka ensimmäisen clomin. mut jotenkin sitä on asennoitunut et ei se näinkään tule mut katsotaan ja ootetaan. lisäksi syön metformiimi valmistetta
 
On tää hassua! Kerroin tossa aiemmin, että lääkäri ei pitänyt tarpeellisena tikuttaa ovista edes tällä kahden clomin annostuksella, kun näytti munarakkula niin pieneltä, mutta ONNEKSI uhmasin lääkäriä ja ostin ovistestit ja päätin silti tikuttaa. Tällä kertaa "panostin" Clearbluen digitaaliset testit ja tänä aamuna tikutin elämäni ensimmäisen ovistestiplussan!! :D Ihme juttu, miten yks hemmetin ovistesti saa mielen näin iloseksi, eihän tää tarkoita oikeesti yhtään mitään. Mutta pienistä jutuista nää ilot on revittävä... Voiskohan sittenkin olla, että clomit auttaa edes vähän.
 
Aiemmin pohdiskelin kontrolliultran oikeaa päivää... no, soittelin sitten lääkärille ja kysyin asiaa. Menen 11. pvä. Jännää, mitähän siellä näkyy. Ensimmäinen clomistikokeilu siis meneillään. Toisella puolella munasarjan kohdalla tuntuu koko ajan jomottavaa kipua, mutta muuten ei ole mitään ikäviä oireita tullut (vielä, täytyy varmaan koputtaa puuta...). Hyvillä mielin kuitenkin eteenpäin!
 
Onnittelut Pallerolle ovisplussasta! =) Tiedän tunteen, mahtavaa kun ovistesti näyttää plussaa!

Minulla on huonoja uutisia, kävin tänään kontrolliultrassa ja siellä näkyi viisi (!) kehittynyttä munasolua. Olemme nyt lapsenteko-kiellossa ja joudun syömään toista hormonivalmistetta sitä varten, ettei tulisi kystia. \|O

Clomeista ei siis ollut apua. En olisi kyllä uskonut, että tässä näin kävisi :attn: :attn: :attn: . Seuraavaan kiertoon yritetään hormonipistoksilla.
 
Pinossa ja Suomessa ollaan jälleen!

Takana IHANA loma. Menkat olivat siis myöhässä, raskaustesti oli pakattu mukaan. Tiistaina lääkäri soitti prog. kokeiden tulokset. Arvot olivat matalat ja sanoi, ettei todennäköisesti ole ollut olleenkaan viime kierto ovulatorinen. Eli 1 tabl/pvä clomiannos on liian pieni, ei ole tehonnut.

Raskaustestinkin tein, oli NEGA :'( :headwall: ....Kp40 menkat alko ja verta on riittänyt kuin härän kurkusta. Nyt tänään aloitin tuplaclomien syönnin, eli 2tabl/pvä. Ainut hyvä puoli oli tässä raskaumattomuudessa se, että alkomaholia sai nauttia surutta nyt lomalla.
 
Iiik, kun luin tosta Kirsikan jutusta noin monesta rakkulasta. Miten mahtaa olla, lisääntyykö niiden todennäköisyys kun clomiannos on suurempi? Mäkin alan nyt tupla-annosta vetelemään poskeen.


Samat fiilarit minullakin, en voinut uskoa omalle kohdalleni näin, että
mitenon mahdollista että juuri minulle käy näin?? Mikään ei näytä tehoavan! Ei ovulaation ovulaatiota kokovuonna! Koskaan aikaisemmin ei ole näin ollut, mutta heti kun pitäisi vauvaa tosissaan "tehdä". Viime kerrallakin ovis tuli niin mallikaasti pienemmällä annoksella clomeilla. Jotain on tapahtunut...

Byääh. Jäi söpöt vauvanvaatteet ostamatta :'( :'( Meinasin niitä katsella..
 
Toivottavasti pipari sinullakin näkyy ultrassa irtoavia munarakkuloita tai siis edes se yksi! Mäkin kovasti jännitän toiveikkaana, jospa tämä clomi vois auttaa meitä nyt heti...mutta jos se sen tekee tietysti olen katkera, että sitä ei ole aiemmin aloitettu minulle....no kuitenkin tänään sain hyvin hyvin hailakan ovulaatiotesti plussan, mutta en oikein tosiaan ole varma siitä...mitään suurempia kipuja en tunne edelleenkään, mutta armoton limajutska tänään tuli ulos...että kait se sitten ois se ovulaatio. Varmuuden vuoksi harrasteltiin, vaikka ei todellakaan kiinnostaisi silloin kun tarvitsisi.
 
riksu82
Hellou!

Onnittelut ovis plussanneille!

Siirrympä tuolta elokuun puolelta tähän pinoon...
Täällä myös eka clomi kierto meneillään. Meitä näyttää olevan useampia! Suuria odotuksia ei ole.. Tai sanotaanko että odotuksia on paljon, mutta realistisesti kun ajattelen niin tuskinpa tästä kierrosta raskaudun.. Ovistesteihin plussaa en saanut. Viikonloppuna pitäisi menkat alkaa, mutta joudutaan varmaan taas ne käynnistämään. On se hassua, että miten toiset reagoivat lääkkeelle niin herkästi ja toisilla taas ei tapahdu mitään.

Plussatuulia! \|O
 
Kujakissa
Heips!

Meillä oltais aikeissa alottaa tässä kierrossa Clomit, mutta nyt on menossa jo kp4 ja edelleen vaan vähän tiputtelee. Ja lääkärihän sano että vasta kun kunnon vuoto alkaa niin alotetaan napsiminen kp3-7. Mutta mikähän nyt sitten olis jo sitä kunnon vuotoa?? Mul on käytössä kuukuppi, joten näkee että paljoa ei ole tullu mutta siis kuitenkin enempi ku muutama tilkka... Onko muita joilla menkat alkaa tiputtelulla??

-Kujakissa-
 
Kujakissa, silloin kun menkat alkaa tiputtelemalla, kiertopäivää aletaan (ainakin clomikierrossa) laskemaan vasta ensimmäisestä oikeasta (=kunnon) vuotopäivästä lukien.

Tietäisikö joku, mitä Primolut -tabletit maksvat? Entä olisiko jollakin kokemuksia niiden käytöstä, onko sivuvaikutuksia? Minä alan niitä nyt huomisesta alkaen popsimaan, jotta välttyisin turhilta ja ikäviltä kystilta.

 
Kävinkin jo kp 10 ultrassa, kun lääkäri halusi omien aikataulujensa vuoksi vaihtaa ajan aikaisempaan. Toinen munasarja oli ihan rakkulainen, toisessa oli yksi lupaava johtofollikkeli. Ihan ok vaste clomeille siis ensimmäisellä kerralla. Katotaan nyt muutaman kierron ajan ja jos tilanne on silloin vielä päällä niin sitten menen lääkärille uudestaan. Ei kontrolleja tässä välillä.

Ihan jees... mutta toisaalta elämä on opettanut että oma kroppa ei tosiaan toimi niin kuin järjen mukaan luulis - eli suhtautuminen on vähän sitä että varmaan paljon vaikeuksia vielä edessä...
 

Yhteistyössä