Syyskuu 2007 ketju 4

  • Viestiketjun aloittaja Johanna()
  • Ensimmäinen viesti
elva
kiitoksia maisa vastauksesta. netissä surffailin ja ei pitäisi olla varsiaista vaaraa siköille, jos ei ole ensimmäinen tartunuta. pitää toivoa, ettei näitä nyt sitten useammin pääse tulemaan. mulla on kaveri kanssa kätilö, mutten vielä ole voinut siltä mitään kysellä, koska me ei olla vielä kerrottu kenellekkään. mitenkäs muut, ootteko jo informoineet sukua ja ystäviä tulevasta perheenlisäyksestä?

tiiikerille paranemisia. täällä etelässä jylläsi jonkin aikaa sitten norovirus, aiheuttaa kuumetta ja vatsatautia/ripulia. sukulaisperheessä sairastuivat kaikki vuorotellen, oli kuulemma kestämistä, kun ensin oli kolme lasta sairaana, sitten olikin vanhempien vuoro. saattaa olla erittäin sitkeä tauti, kannattaa mennä lekurille, jos olo on todella kurja.
 
Murunen79
Mä olen ollut tosi poikki edelleen ja jouduin olemaan jo saitsulla, kun lekuri komensi. Myös hirveitä migreenejä all the time. Sain nyt uudet lääkitysohjeet.

Viime vkolla oli eka lekuri ja sydänäänet kuuluivat, ihanaa! Ensi vkolla np-ultra, tuskin maltan odottaa. Toisaalta pelottaa, mitä jos kaikki ei ole ok.

Niille jotka ei jaksa duunejaan: Miettikää, vielä noin 4kk (jos on heinäkuun lomalla) ja alkaa jopa useiden vuosien vauvan hoitoloma! Ihan huippua! Mun korkea tavoite tosin on myös samalla YRITTÄÄ opiskella edes vähän. Just miehen kans puhuttiin, että pyritään siihen, että ei tarvi viedä lasta päiväkotiin ennen 3 vuotta ja sitä ennen aloitetaan pikkuhiljaa totuttamaan päiväkotiin. Toivotaan, että rahakuviot pysyy kuosissa eikä tule esim. yllättäviä sairauksia. KOPKOP.

Gallupista: Meillä tehdään yhdessä ruokaa yleensä, nyt tosin mies komentaa sohvalle ja tekee paljon yksin keittiöhommia. sama siivouksessa. Joka aamu on myös aamupala ja raskausvitamiinipurkki katettu, kun kömmin keittiöön. Mies kuuntelee masua ja puhuu sille...toivottaa hyvää yötä jne. On ihan mukana siis! Pohtii myös remonttia ja mittailee...katselee turvaistuinmallistoja ja miettii kummeja ja lapsen nimeä. Nyt oli jopa varannut meille pienen vkonloppumatkan, jotta voidaan rentoutua yhdessä. Mun mies on aina ollut ihan täydellinen...yhteiseloa on takana 5 vuotta ja edelleen maailman kultaisin ihminen. Uskon, että isyys sopii hänelle, koska pitää lapsista kovasti.

Rv 12+4
 
ÄssÄ!
Voi ei tiikeri, koita kestää! Kyllä toi rotalta kuullostaa, ei noro pidä ihan noin kauaa otteessaan.. gefilus-tuotteet tepsii parhaiten tohon rota-virukseen. Että jos saisit vaikka gefilusmehuja juotua, saattaa hiukan nopeuttaa paranemista.
Ton rotaviruksen erottaa muuten hajusta(yäk) uloste on siis aivan JÄRKYTTÄVÄN hajusta, tavallisen vatsataudin aiheuttama ei oo siihen verrattuna mitään..

Ammattigalluppia: Mikä "titteli" on takataskussa ja missä työskentelette? Mä olen lähihoitaja ja vaikka olen lapsiin ja nuoriin erikoistunut olen nyt vanhusten kotihoidossa työssä ( melko raskas duuni siis...)

Kummigalluppia: ei olla mietitty kyllä yhtään vielä...
Iskägalluppi: Kyllä toi meitin iskä on aika aktiivisesti mukana odotuksissa ollu usein oli nlassa mukana ja ultrissa tietty. Ei olla vielä osattu oikeestaan nauttia tästä raskaudesta, ehkä sitten kun pahin riskiraja on ylitetty...

nyt meen soffalle pötköttään, piti jo äsken mennä.. =)
 
Piparminttu-Pipsa.
Heipä hei! :)

On kyllä tosi kiva lukea teidän mukavia kuulumisia ultrista ja neuvoloista! :) Tässä alkaa olla itsellä jo malttamaton olo, kun ensi tiistaina on vasta se np-ultra. Muakin jännittää tosi kovasti, et onkohan kaikki kunnossa. Jotenkin se niskapoimun turvotus ei pelota niin paljoa kuin esim. se, et olis joku paha elimellinen vika tai vikaa aivoissa tms. No, turhapa kai tässä on etukäteen pelätä. Ja en malttais odottaa, et näkee taas meidän pikkuisen. :) Viime kuvissa (varhaisultra viikolla 7) Piipiäinen ei ollu vielä kauheen edustavan näköinen. ;) Näytti lähinnä pieneltä rusinalta siellä kohdun pohjalla. ;)

Teidän miehet kyllä kuulostaa ihanilta, hyvissä käsissä taidetaan olla kaikki!

Elvan työpaikka kuulosti aika nuivalta. :/ En yhtään ihmettele, jos et viihdy moisessa paikassa. Mutta tosiaan kannattaa ajatella, et enää ei oo kauhean montaa kuukautta äippälomaan. ja ainahan sitä rahaa kannata hamstrata nyt varastoon. :) Voimia Elvalle!

KummiG: (Olenkohan jo vastannut tähän?) Meillä on kummit aikalailla päätettynä elikä mun paras ystävä ja miehen veli. Halutaan lapselle läheiset ihmiset kummiksi ja ollaan jo alustavasti puhuttu kyseisille ihmisille heidän kummin vakanssistaan. :) Innoissaan ovat olleet!

AmmattiG: Valmistuin luokanopettajaksi lokakuussa ja oon tällä hetkellä äitiysloman sijaisena 1.luokan opena. Koulu ja työkaverit on tosi kivoja, mut luokassa on muutama ERITTÄIN rasittava tapaus, jotka koettelee hermoja päivittäin. Nykypäivän kersat on joskus aika järkysti kasvatettuja. Pelottaa, et mitä jos omista lapsista tulee samanlaisia kauhukakaroita... :/

Hyvät voinnit teille ja masuille! :)

PP ja Piipiäinen rv 11+6
 
Mii83'
Epäaktiivinen yrittää aktivoitua. Mä olen ollut tosi väsynyt. Syynä tietenkin tää raskaus, mutta mukana aina vain jatkuva evakkoelämä ja esikoisen sairastelut. Nyt alkaa esikoisen tauti olemaan voiton puolella. Se kun sai tossa lenssun lisäksi vielä korvatulehduksen. Hiukan sitten valvottiin öisin. Rempan suhteen näyttäisi siltä että tällä viikolla päästäisiin siivoamaan. Eli kohta pääsee kotiin. Jo on aikakin. Mun niskat ei kestä oikein enää patjoilla nukkumista. Päätä särkee koko ajan kun niskat niin jumissa. Ja vielä mun hierojalle on 1,5kk jonot, joten sinne pääsen vasta huhtikuussa. huoh!

Meillä np-ultra on ensi viikolla. En mä sitä mitenkään odottele. Mä en juurikaan edes ajattele koko raskautta. Mä en vain jaksa.

Sitten gallupeihin.

Mies ei ole mitenkään erikoisesti nyt suhtautunut raskauteen. Pääsääntöisesti meillä mies tekee ruoan aina (koko ikänsä tehnyt ruokaa) ja aika usein siivoaakin (mä olen niin laiska). Toisinaan kyllä halii masua, mutta siihen nyt on jäänyt. Tosin tää evakkoelämäkin rajoittaa odotushössötystä. Ja kaipa se mun oma hössöttömyyden puute vähentää miehen huomiota.

Kummeja ollaan mietitty hiukan. Ei mitään varmaan. Yritetään keksiä saman arvoiset kummit kakkoselle kuin esikoisellakin on. Eli yksi vanhempi aikuinen, yksi kaveri ja yksi sukulainen.

Ammattia mulla ei vielä ole. Lukion jälkeen opiskelin 2 vuotta yliopistossa matikkaa. Vikan puolen vuoden aikana olin myös koulunkäyntiavustajana. Lukiosta lähtien olen tehnyt ravintolahommia, niin extrana kuin anopin pitopalvelussa. Esikoista odottaessa hain AMK:hon liiketalouden laitokselle. Siellä aloitin opinnot kun esikoinen oli 10kk eli nyt toinen vuosi menossa. Nyt tässä teen kioskimyyjän ja kirjanpitäjän hommia. Tulevaisuuden ammatti on tuolla taloushallinnon puolella vuonna yksi ja kaksi (eli kai joulukuussa 2009 valmistun, jos siis tässä tulee vuoden tauko).

Mii rv 10+6
 
Tiiikeri
Joo no oli tää sitten rota, koska lapsen kurakakka haisi ihan hirveelle ja oli sellasta vaaleeta ns. vaahtoa, haju ei meinannu millään lähteä iholta pois edes saippualla. Mulla onneks tauti menikin tosi nopeeta ohi, ei varsinaista ripulia, oksensin vaan ja vatsa toimi kyllä hyvin mutta ei ollenkaan löysällä. väsymystä kyllä tuli tän raskausväsyn lisäksi. Ja nyt tuli takas kaamea turvotus ja huonovointisuus. Paha olo ja se johtuu osaks siitä että maha on aivan täynnä ilmaa, sitä tulee ylä ja ala kautta onneks välillä poiskin. Koska tästä turvotuksesta oikein pääsee eroon? Koitan tehdä tänään etätöitä, plääh!

Mies on vielä säilyny rotalta, toivottavasti ei tuukaan. Mutta kuinka uskalletaan käydä pientä vauvaa kattomassa kaverilla, kun netissä luki että rota voi tarttua 2-3 vkoakin oireiden mentyä??? Apua!!! ja niillä samanikäinen esikoinen kun meillä n. 2 v.

Ammatista, oon ohjelmistosuunnittelija, vakipaikka ollut 2000 vuodesta. Että tosi hyvin asiat sen puolesta, nykyään pätkätyöt niin yleisiä. Mutta rankka työ on ja tosi vaativa, aina putoo vähän kärryltä kun on pitkiä aikoja kotosalla. Mutta koitan olla stressaamatta... joo tosi helppoa!

töitä...
 
Hoppu
Moro kaikki!

Voimia sinne tautien kanssa taisteleville!

Ammatti-gallup: Mä oon ammatiltani leikkaussali-sairaanhoitaja. Tässä (kuten niin monessa muussakin) sairaalassa jyllää rota- ja norovirusepidemia... niitä siis odotellessa :-/ Täällä on tosin sillai hyvä tilanne, että jos tulee potilas leikkaukseen jolla on ko.tauti, voidaan vaihtaa työntekijää salista toiseen. Samoin käy jos potilaalla on jokin muu tarttuva tauti (HIV, hepatiitti, tuberkuloosi tms.) Täällä on kaikenlaisia potentiaalisia vaaroja sikiölle, joten jouduin ilmoittamaan raskaudestani heti osastonhoitajalle. Muut työntekijät sai tietää vasta pari päivää sitten. Raskaana olevaa kun ei lain mukaan saa laittaa minkäänlaiseen "vaaraan", toisin on muiden työntekijöiden laita....

Nyt alkoi väsyttää tää näpyttely, lopetan tähän.

Hoppu
 
Mii83
Kummasti sitä piristyy kun jaksaa lähteä. Tosin tuskin tää pirteys enää kauaa kestää. Ihan kiva olla hetki pirteänä.

Kämpille pääsisi jo siivoamaan. Kun vain jaksais/viitsis/kerkiäis. Pakko yrittää jossain vaiheessa päästä, jotta päästään taas kotiin.

mii rv 11+0
 
elva
keskiviikkopäiviä tänne kaikille!

olo on tänään paljon parempi kuin eilen. mulla on ollut sellaista pientä pahoinvointia, etenkin iltaisin, mutta nyt se ei enää tunnu ollenkaan vaivaavan. ja kaikista ihaninta on se, ettei pissillä tarvitse ravata tunnin välein. alkaako se kohtu mahdollisesti nousta tässä vaiheessa? yöunetkin tuntuvat paremmilta, kun ei tarvitse vessassa jatkuvasti juosta. nännit ovat vielä erittäin kipeät ja tuntuu, että iho on rinnoissa enemmän kuin kuiva. mulla on atooppinen iho ja valtava kasa allergioita, oon raskauteen asti syönyt antihistamiinia vuoden ympäri päivittäin. nyt vaivaakin kamala kutina ja nenän tukkoisuus + aivastelu, en ymmärrä miten tulen kesästä selviämään. lekuri sanoikin, että voipi hyvin olla, että saan kevään ja kesän viettää sisätiloissa. parhaimmillaan oireet saattaa alkaa jo ensi kuussa, kun siitepölyt kulkeutuu keskieuroopasta. kai nää allergiatkin sitten vielä väsyttää mua, ehkä mä vaan nukun tonne ens syksyyn.

ammattikyselyyn, opiskelin yliopistossa ja päätin tehdä välissä vuoden töitä, koska lukeminen ei silloin napannut ollenkaan. olin vuoden töissä lastenhoitajana ja päätin lopettaa opiskelut hetkeksi ja yrittää vihdoin löytää oman alani. no, nyt olen ollut töissä useamman vuoden usealla eri alalla, enkä vieläkään tiedä mitä haluan. tällä hetkellä työskentelen mainostoimistossa, enkä viihdy töissäni yhtään. ainut hyvä puoli on se, että hommia voi tehdä osan viikosta etänä. nyt kun mua on väsy ja flunssa vaivannut, en ole jaksanut aamuisin raahautua työpaikalle, vaan olen kotoisalla tehny töitä yöpaidassa olohuoneen sohvalla. pakko myöntää, että suurimman osan ajasta olen vaan surffaillut netissä ja lukenut ellien keskusteluita...
 
*Maria
Mua ei ole vielä rotat ym. kaataneet, mut on kyllä ollu tukkonen olo ja kurkku karheena, toivottavasti ei muuta tulekaan. Paranemisia vaan sairastaville!

Ammateista. Olen valmistunut -03 vaatetusalan artesaaniksi, niitä hommia en kyllä ole tehnyt päivääkään. Sitten olin muutaman vuoden työelämässä eri aloilla ja nyt opiskelen sairaanhoitajaksi. Hoppu toimii mun unelma-ammatissa, tai tarkemmin mua kiinnostaa instrumentoivan hoitajan työ. :) Mä oon ollu ihan solmussa kesätöiden takia kun on hommia, mitä ei raskausaikana voi/kannata/ole hyvä tehdä hoitoalalla. Sairaalaan meinasin ensin, sitten pitkäaikaisvuodeosastolle menoa, mutta päädyin tekemään vanhustyötä parempi kuntoisten vanhusten parissa. Se on fyysisesti helpoin homma, eikä tule edes yövuoroja kesän ajalle! Ja loppukesästä suoritan varmaan jonkun harjottelun alta pois, joko lasten- ja nuortenhoitotyön, tai kotisairaanhoidon... Mut kaikki ratkeaa sen perusteella, mikä vointi loppukesästä on.

Mua on tänään koko päivä kohtu "tuntunut", ei siis mitään kipua tms., mutta selvästi kohtu kasvaa. :) Ihanaa! Muuten vointi on ollut hyvä, vatsa vaan toimii aikas hitailla... :(

Kummeiksi ollaan mietitty mun siskoa miehensä kanssa sekä EHKÄ mun hyvä ystävää lisäks.

Ja kuinka mies huomioi raskauttani. Aluksi joka päivä töistä tullessaan kysyi vointiani ja jokaisesta mainitsemastani kivusta/tuntemuksesta säikähti. Nyt hän on tottunut, että kerron tuntemuksistani elimistössäni, eikä sen arvitse olla huolen aihe. Itkuhälytintä on ostamassa, jutellut mun mahalle (mikä tuntu tosi hassulta!) ja on muutenkin kiinnostunut kyllä kaikesta. En vaadi suurta erityishuomiota, enkä sellaista saakaan. Hartoiden hierontaa ym. kaipasin paljon jo ennen raskauttakin. Mut puheissa käytetään välillä leikkisästi jo "äiskää ja iskää". :D

No niin, tulipa tekstiä. Kuinka muut olette voineet? Joko jollain vatsa on alkanut kasvaa???
 
Tiiikeri
Mun vatsa on jo ihan näkyvä, mutta suurinosa on turvotusta. Huomasin päivän mehupaastolla että vatsa litistyi, heti kun söin jotain kiinteää niin vatsa pullistui heti kauheeks palloks. Turvotus tekee olon tukalaks ja helposti etovaksi =(
 
Maisa_72
Torstaita!!!

Paljon on ihmiset kirjoitelleet!!

Ammattig: Parturi-kampaaja, maskeeraaja, lähihoitaja: suu-ja hammashuollon suuntaavat käyty. Nyt olisi tarkoitus lukea suuhygienistiksi tai sairaanhoitajaksi tai kätilöksi. Mutta tässä on pari vuotta aikaa miettiä. Katsotaan nyt... Nyt keikailen vanhuspuolella ja vakityö hammashoitolassa, josta olen hoitovapaalla. Hoitoalalla vaan niin surkeat palkat!!!!! Ammattiliiton toiminnassa olen myös mukana. Siitä voisin paasata vaikka kuinka paljon. Mutta jätetään toiseen kertaan...

Eilen np-ultra. Kaikki oli oiken hyvin. Vastasi laskettua aikaa. Sormet ja varpaat löytyy. Turvotus oli 1mm. Raja oli 2.3 eli reilusti alle oli meillä. Pituutta oli reilu 7cm.

Lauantaina ostin äitiyshousut. Mulla on ihan kunnon maha jo. Aina alkuraskaudesta olen ollut valtava ja loppuraskaudesta sitten pieni. Kolme ja puolikiloisia vauvoja musta on ulos putkahtanut.

Ja nyt ruokaa laittamaan!!!!!!!!!!!!!

T. Maisa 12+5?
 
spyrre
Mulla on kans jo pieni maha. Loppupäivästä se vaan turpoaa ja illalla se onkin jo melkoinen. Mutta pelkkää turvotustahan se vielä on. Äippävaatteita en vielä suostu käyttämään enkä ole täällä töissä edes kellekään vielä kertonut. Stretsit vedän aamulla jalkaan ja 2 ylintä nappia on auki. Pelastus on mega-suuri vyö minkä taakse jää hienosti avonaiset napit ja sitten vielä villapontso peittää loputkin. Ja hyvin toimii :)
Np-ultran jälkeen ajattelin täällä kertoa ja sitten voin jo esitellä mahaani avoimesti.
Pullahtaakohan toi maha herkemmin kun on jo kerran venynyt... tässä välissä mahaa ei kyllä ollut lainkaan.
Tuli muuten mieleen, että mistä löytyisi niitä sellasia "jatkopaloja" puseroihin/paitoihin, joka on sellanen venyvä putkilo vaan, voisi käyttää omia paitoja, mutta jatkopalalla jonka vetää mahan yli... käsnäättekö mitä tarkotan? Viimeksi en sellasta ostanut, mut nyt voisin hankkia.

spyrre 10 + 6
 
spyrre
Löysinkin netistä niitä tuubeja. Jossain myytiin 19 eur kpl mut yksi nettiputiikki myi tarjouksella 16,50. Laitoin tilauksen heti menemään. Kiva kun voi hyödyntää omiakin paitoja eikä tarvii pitää ainoastaan niitä sanoja äippävaatteita. Toki nekin oli ihan kivoja, mut tuleepa myös vaihtelua.
 
Hoppu
Täälläkin on ollut "kohtutuntemuksia". Nipistelyjä jonkinverran ja toisaalta.. ehkä sitä tutkaileekin itseään suurennuslasilla. Mahaa ei ole aamuisin nimeksikään, paitsi jos rakossa on tavaraa. Silloin häpyluun päällä on "pullotusta". Usein joudun kyllä käymään tyhjennyksellä jo kolmen aikaan yöllä. Iltapäivällä turvottaa taasen niin että napit aukee täälläkin :) Olen tosin pitkähkö (172) joten mahan ulostulo voi kuulemma kestää.

Spyrre, toi masutuubi kuullostaa tosi kivalta idealta, taidanpa käydä shoppailemassa. Olen lukenut myös sellasesta "jatkokappaleesta" housuihin, minkä saa tohon eteen kiinni.

Murunen taisi valitella migreeniä, toivottavasti olosi helpottuu. Täällä ei yleensä päätä särje, mutta eilen oli tosi inhottava hedari. Toivottavasti ei jää tavaksi.

Luulin että mun pahoinvointi on väistynyt, mutta se onkin ottanut uuden muodon! Eli aikaisemmin oli kuvotusta milloin vaan, ruokailusta ja kellonajasta huolimatta. Nyt jos olen jonkin aikaa nälkäinen, niin iskee ihan karmaisevan huono olo :/ Evästä pitää olla kokoajan mukana, banaanit laukussa :)

Huomenna *¨PERJANTAI¨*

Hoppu 12+2
 
Johanna()
Ihan ensin noista masutuubeista: huuto.netissä myydään niitä noin kympillä uusia ja alle kybällä käytettyjä. Värejä löytyy vaikka kuinka.
Galluppeja: ravintolatyöntekijänä tällä hetkellä, kokin koulutus löytyy ja ennen kuopusta olin viitisen vuotta toimittajan hommissa. Markkinointialaa on tullut opiskeltua myös. Kansainvälinen kauppa kiinnostaa, kuin myös psykologia. 31-vuotiaana en siis vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona.
Kummit olen itsekseni miettinyt valmiiksi ja myös miehen kanssa asiasta on keskusteltu. Aika samoilla linjoilla mennään.
Huomasin muuten, että mua ei kuvota enää! Yleensä näin aamulla on kuvottanut aika rajustikin kunnes on saanut jotain vatsaansa. Nyt olo on ihan ok. Kiva juttu!
Turvotusta löytyy täälläkin, illalla vatsa on aivan järkyttävä, kuin olisi raskauden loppumetreillä. Onneksi sekin helpottaa piakkoin.
Lääkärissä oltiin eilen, eikä sydänääniä kuulunut vieläkään. Tosin lääkäri oli epämiellyttävä ja epäammattimainen, eikä häntä oikeasti edes kiinnostanut löytää sydänääniä, koska meillä on np-ultra ensi viikolla. Toivon, että en tapaa tätä lääkäriä enää koskaan.
Mitähän muuta? Itkettää ja raivostuttaa vuorotellen. Tunnekuohut on järjettömiä. =0)
Ensi viikolla kerrotaan koko maailmalle! Toivottavasti kaikki on hyvin!
Johanna 11+1
 
elva
hyvää alkavaa viikonloppua kaikille! ihanaa, saa nukkua...

mulla on koko maha turvoksissa, alamassussa näkyy sellaista hassua pientä kumpua, mutta toisaalta koko maha on kasvanut ja tuntuu pullistuvan tosta heti rintojen alta. paino on tippunut, mutta kai toi on ihan nestettä ja osa massusta on varmaan ihan sitä, että on ollut vähän ummetusta. oon lyhyt, 160 cm ja suvussa kaikilla on ollut ihan valtavat mahat alusta asti. kai meidänkin pitää kohta kertoa suvulle ja kavereille, pitää vaan löytää sopiva hetki.

masutuubit on todella kalliita verrattuna siihen mitä ne on ,eli , jos on pätkääkään ompelutaitoa , niin siitä vaan trikoo- ostoksille. parissa minuutissa saa koneella hujautettua muutaman euron tuubin. mulla ei oo konetta, mutta ajattelin jossain vaiheessa äitiäni pyytää parit sellaiset väsämään.

maisalle onnittelut hienoista näkymistä. on se hassua, että jollain niin pienellä on varpaat ja kaikki . saisi tää aika kulua nopeammin, seuraava neuvolakin on mulla vasta maaliskuun loppupuolella.

kuulumisiin, elva rv 12+5
 
Jo77
Pikaisesti: np-ultra oli tänään. Kaikki näytti olevan ok. Turvotus oli 1mm. Kaveri vain oli liikenteessä koko ajan, että mittaukset meinas epäonnistua. Pää-perämitta oli 5,2cm eli vastaa laskettua aikaa. Nyt hymyilyttää!

Jo77 11+6
 
mii83'
Me ollaan kotona. Ihanaa! Eilen päästiin takaisin. Ehkä tää elämä tästä helpottuu kun ei tarvi enää muiden nurkissa asua.

Rankka siivoilu kyllä vei kaikki voimat ja hiukan tuli maha kipeeksi. Mutta eiköhän kaikki ole kunnossa. Ensi viikolla on ultra, joten siellä sitten viimeistään asia selviää.

mii rv 11+3
 
takorautaa
Hei pitkästä aikaa! Olen käynyt lukemassa meidän ketjua sillon tällön, mutten "ehtinyt" kirjoitella itse. Huomasin että piparminttu-pipsalla on huomenna np-ultra, niin on meilläkin!! On sitä odotettukkin..
Vatsa on kasvanut selvästi, väsymys alkaa helpottamaan ja saan jopa yötkin nukuttua paremmin. Alkuraskausviikoilla kun uni oli sellasta pinnallista. Ehkäpä kevään tulokin saa mielen pirteämmäksi.
Gallupeista: mies tekee kotona ruokaa sillon tällöin kun töiltään ehtii ja pesee pyykkiä, kuitenkin loppupeleissä minä teen kaiken, enpä siitä valitakkaan, tykkään kotitöistä!
Toisena galluppina: kummeja ei olla vielä mietitty, ehkäpä mun kaveripariskunta ja miehen serkku, ne saattais olla hyvät ehdokkaat..
Ja vielä työgalluppina: olen ammatiltani farmaseutti ja nyt siis hoitovapaalla
Ok, kirjoitan kun saan huomisen ultran käytyä!! takorautaa rv 13+2
 
Jo77
Heippa kaikille!

Kysyisin, et onko kenelläkään tietoa seuraavien tuotteiden käytöstä raskausaikana: Mivitotal- vitamiini-mineraalivalmiste, DDS+ - maitohappobakteerivalmiste sekä Magnesium? Mulle suositeltiin näitä, ei kylläkään neuvolasta. Neuvolasta sanottiin aikaisemmin esim. Multivitasta, että loppuraskauden aikana käyttö on suositeltavaa. Edellä mainittuja tuotteita minulle suositteli eräs vaihtoehtoisten hoitomenetelmien suosija.

Kummigallup: emme ole vielä keskustelleet kummeista vakavasti, hieman olemme kyllä sivunneet asiaa. Mietinnässä on, otetaanko sisaruksia kummeiksi vai muita sukulaisia ja kavereita.

Työgallup: olen kasvatusalalla ja mies on yrittäjä.

Olemme ultran jälkeen kertoneet raskaudesta sukulaisille ja ystäville. Osalle asia tuli yllätyksenä, osa oli jo arvannut. Kaikki ovat ainakin minun kasvojeni edessä suhtautuneet asiaan myönteisesti. Mitä takana puhutaan onkin toinen juttu... eikös asia ole kaikissa asioissa näin, vai mitä naiset?

Nyt täytyy reipastua ja alkaa töihin täällä kotona.

Jo77 12+2
 
Tiiikeri
Me ei oo kummeja päätetty mutta mietitty on. Vaikea vaan päättää, kun ei oikein tunnu sopivia vielä löytyvän. Tarvii antaa ajan kulua! Haluun perheen jolla lapsia. Esikoisella kummit joilla ei lapsia joten kokemuksesta opin että lapset ois plussaa. Sitäkin miettii että kuinka paljon pitää ajatella että tasapuolisesti olisi molempien vanhempien puolelta kummeja. Esikoisen kummina on mun sisko. Mutta miehen sisko on niin vanha että en haluisi niin vanhaa kummia lapselleni, törkeesti varmaan ajateltu. Mutta niin on ajateltu että enkä miehen sisko kakkoskummiksi ja mun kaverin perhe sylikummiksi, tarvii vielä pohtia!!

Kävin eilen ultrassa ja np oli ok, vaavi vaan ei liikkunu millään. Lekuri ei ollu huolissaan mutta mulle jäi ontto olo. 4,5 cm oli pitkä mut muuten mittailu oli hankalaa kun vaavi vaan sikiöasennossa köllötti. Tää oli yksityisellä ja niillä oli koneessa vikaa ei saatu ees kuvia =(. Mut onneks Ylöjärvi tarjoo yhden ilmasen ultran ja varasin heti ajan, sain jo perjantaiks =). Tulee parempi mieli kun vaavi nyt suostuis liikuskelemaan ens kerralla ja saatais kuvat paperille kans. La 21.9. piti paikkansa.

Mites muiden ultrat?
 
Mii83'
Väsymys on aikamoista edelleen. Ei jaksa mitään. Pitää yrittää sinnitellä esikoisen kanssa. Maha on pyöristynyt tai sitten on vain turvotusta. Esikoisen kanssa näillä main myös alkoi jo maha näkyä.

Huomenna on ultra, joten sitten enemmän kerrottavaa.

Mii rv 11+6
 

Yhteistyössä