Syyskuiset 2024

vierailija
Meilläkin oli tänään (20+4) rakenneultra. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja painoarvio oli 380 g. 🥰 Minua vain nolotti sen koko ultrauksen ajan, koska en siedä ollenkaan napaani koskemista ja tietysti hoitaja pyöritteli anturia juuri sillä seudulla. Säpsähtelin jatkuvasti ja jännitin vatsalihaksiani sen koko tunnin ajan, jonka tutkimus kesti. Oli tosi epämukavaa, vaikka yritin keskittyä katsomaan kuvaa ruudulta. 😅 Emme kysyneet sukupuolta (riittävän ajoissa), koska olin vain helpottunut ja nousin ylös heti, kun homma oli ohi, joten se jäi yllätykseksi. 😊 Tosin minulla on ikäni takia (40 v) vielä ylimääräinen ultra loppuraskaudesta, joten saattaa se sukupuoli kuitenkin paljastua ennen syntymää.
Täällä myös yksi 40-vuotias odottaja, mutta meidän alueella ei mitään ylimääräistä ikäperusteista ultraa järjestetä. Eilen olin raskaustodistus ym. neuvolassa viikoilla 24 ja tulikin sitten lähetettä sairaalatutkimuksiin monenlaisen epäselvyyden takia. Eli varmaan tässä nyt sitten ylimääräistä seurantaa on luvassa, mutta ahdistavista syistä. Tähän asti kaikki ollut hyvin ja rakenneultrassa myös kaikki näytti olevan hienosti. Ei auta kuin odotella, päivystyslähetettä en tarvinnut kuitenkaan onneksi, joten nyt ei mitään tietoa kauanko joutuu lisätutkimuksia odottamaan.
 
Onpa ikävä yllätys, mutta hyvä että asiat otetaan vakavasti ja saa sitä tarvittavaa lisäseurantaa, mielestäni se on kuitenkin aina positiivista. Liittyykö mahdollisesti sinun terveystilanteeseesi, joku verenpaine tai muu? Kuitenkin hienoa että vauva kehittynyt normaalisti tähän mennessä, sehän on kuitenkin jo tosi iso virstanpylväs että kaikki isoimmat rakenteet kehittyneet ja ne todettu normaaleiksi tässä kohden.

Itsekin olen joutunut sinällään raskauteen liittymättömästä syystä nyt raskausaikana yhden vaivan vuoksi arviointiin/tutkimuksiin. Raskauden seurantaan ei tokikaan vaikuta kun ei tosiaan siihen nyt sinällään liity. Lisähuoli tuntuu aina tosi kurjalta, kun ei murehdi vain itsensä puolesta vaan myös sen vauvan takia ja miten oma stressi/vointi siihen vaikuttaa. Sen takia nyt yrittänyt ottaa itsekin lungisti. Kun ei voi itse vaikuttaa niin täytyy vaan yrittää olla rauhassa ja luottaa, että asiat etenee omalla painollaan.

Onneksi Suomessa saa ensiluokkaista hoitoa, tsemppiä kovasti!
 
Rakenneultrassa täälläkin kaikki hyvin, mutta ultraajalääkäri oli hirmu tympeä ja mielestäni otti kaikki mitat "sinne päin". Onneksi kävin yksityisellä kaksi viikkoa sitten, jossa katsottiin jo kaiken olevan ok ja kunnossa... Koko tutkimus kesti 15 min, tuntui kyllä kovin, kovin vähäiseltä.
No jopas!! Täällä kesti vähän yli 45 min ja halusi oikein varmistaa, että kaikki varmasti ok ja napsi niitä kuvia ties mistä!
 
No jopas!! Täällä kesti vähän yli 45 min ja halusi oikein varmistaa, että kaikki varmasti ok ja napsi niitä kuvia ties mistä!
Yhtään kuvaa ei olisi ottanut, jos en erikseen olisi pyytänyt yhtä kuvaa muistoksi... Nyt kun kulut pari päivää, niin mieli vain pahentunut 😔 Ensimmäinen raskaus ja olen asian kanssa kovin herkkä, ja sitten kun kohtelu vielä huonoa ja välinpitämätöntä. Neuvolan kätilö onneksi ihana, mutta alan pohtia sairaalan vaihtoa, ei yhtään hyvä tai luottavainen olo tällä hetkellä käynteihin.
 
No on kyllä erikoista miten erilaista voi palvelu olla.. Ikävää että tuommoinen osui kohdallesi! 😓
 
vierailija
Yhtään kuvaa ei olisi ottanut, jos en erikseen olisi pyytänyt yhtä kuvaa muistoksi... Nyt kun kulut pari päivää, niin mieli vain pahentunut Ensimmäinen raskaus ja olen asian kanssa kovin herkkä, ja sitten kun kohtelu vielä huonoa ja välinpitämätöntä. Neuvolan kätilö onneksi ihana, mutta alan pohtia sairaalan vaihtoa, ei yhtään hyvä tai luottavainen olo tällä hetkellä käynteihin.
Tosi kurja kokemus, eikä kuulosta kovinkaan normaalilta käytökseltä. ☹ Erityisesti eka raskaus on juurikin niin herkkä asia, kun kaiken kokee ensimmäistä kertaa eikä tiedä mitä odottaa. Taisi olla ultraajalla nyt kyllä joku oma henk.kohtainen ongelma jota purkasi sinuun. Näitäkin valitettavasti sote-alalla tulee vastaan. Kai tuollaisesta voisi valittaa, vaikka toki vaatii itseltä vaivaa? Mutta kyllä nyt ainakin itselle on kaikista ultrista saanut pyytämättä mukaan monenmoista kuvaa vauvan jalkapohjasta karmivaan pääkallolta näyttävään kuvaan.
 
vierailija
Miten tää maha voi tästä vielä mahtua kasvamaan, vaikka ei edes viimeinen kolmannes ole vielä alkanut? 😂 Vaikka vauvat on hirmu pieniä noin niin kuin suhteellisesti syntyessään, onhan ne kuitenkin tosi isoja teknisesti pusertaa ulos ja kantaa mahassa. 😳 tällaisia ensiodottajan tyhmiä realisaatioita.
 
  • Tykkää
Reactions: Sitruunapiirakka
Miten tää maha voi tästä vielä mahtua kasvamaan, vaikka ei edes viimeinen kolmannes ole vielä alkanut? Vaikka vauvat on hirmu pieniä noin niin kuin suhteellisesti syntyessään, onhan ne kuitenkin tosi isoja teknisesti pusertaa ulos ja kantaa mahassa. tällaisia ensiodottajan tyhmiä realisaatioita.
Ei tarvitse olla edes ensiodottaja 🙈 just tänään katselin sivuprofiiliani, että täähän menis täydestä jos sanoisin olevani viimeisilläni 😀 Ja siis pelkkää vauvaa tulee vielä joku 3kg lisää, muusta puhumattakaan.
 
vierailija
Ei tarvitse olla edes ensiodottaja just tänään katselin sivuprofiiliani, että täähän menis täydestä jos sanoisin olevani viimeisilläni Ja siis pelkkää vauvaa tulee vielä joku 3kg lisää, muusta puhumattakaan.
Jep 😅 itse asiassa minulta jo kysytään että onko laskettu aika ja äitiysloma tässä parin viikon päästä🙈 luoja…
 
  • Tykkää
Reactions: Lara83
vierailija
Onpa ikävä yllätys, mutta hyvä että asiat otetaan vakavasti ja saa sitä tarvittavaa lisäseurantaa, mielestäni se on kuitenkin aina positiivista. Liittyykö mahdollisesti sinun terveystilanteeseesi, joku verenpaine tai muu? Kuitenkin hienoa että vauva kehittynyt normaalisti tähän mennessä, sehän on kuitenkin jo tosi iso virstanpylväs että kaikki isoimmat rakenteet kehittyneet ja ne todettu normaaleiksi tässä kohden.

Itsekin olen joutunut sinällään raskauteen liittymättömästä syystä nyt raskausaikana yhden vaivan vuoksi arviointiin/tutkimuksiin. Raskauden seurantaan ei tokikaan vaikuta kun ei tosiaan siihen nyt sinällään liity. Lisähuoli tuntuu aina tosi kurjalta, kun ei murehdi vain itsensä puolesta vaan myös sen vauvan takia ja miten oma stressi/vointi siihen vaikuttaa. Sen takia nyt yrittänyt ottaa itsekin lungisti. Kun ei voi itse vaikuttaa niin täytyy vaan yrittää olla rauhassa ja luottaa, että asiat etenee omalla painollaan.

Onneksi Suomessa saa ensiluokkaista hoitoa, tsemppiä kovasti!
Nämä on olleet vauvaan kohdistuvia huolia, mutta nyt kun tutkimuksia on tehty, niin mitään huolettavaa ei kuitenkaan löytynyt ja enempää ei enää tutkitakaan ❤ Jotain pientä ns vaivaa ollut itselläkin kyllä mutta ei mitään sellaista joka vaatisi nyt jotain hoitoa tms. tai muutenkaan huolettaisi. Olo on huojentunut ja kiitollinen nyt. Onneksi kaikki tutkimukset tehtiin varsin nopeasti ja tuli vähän lisää taas luottamusta siihen, että jos jotain aihetta huoleen on niin asiaa kyllä selvitetään ja hoidetaan
 
Onko muille tullut raskaus (?) ihottumaa? Mulla navan yläpuolella vähän atooppiselta ihottumalta näyttäviä ”näppyjä” ilman kuivaa ihoa. En tiedä miten saada pois, vai saako edes? Seuraava neuvola vasta 3vkon päästä.
 
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta mietiskelin voisiko olla tosiaan ihan hormonaalista eikä siten välttämättä mitään poistokeinoa ole? Voi olla että hetken aikaa vaivaa, mutta sitten jossain vaiheessa lähtee itsekseen pois. Tai ainakin toivotaan näin että korjaantuisi itsestään! Keholla on hommaa sopeutua muuttuviin hormonipitoisuuksiin. Voisiko johtua myös kesäsäästä ja lämmöstä ja kosteudesta? Jos vaatteet ei hengitä ja erityisesti jos vatsan kohdalta iho paljon kiinni vaatteissa?

Omalla kohdalla tuntuu että vauva vie kaikki nesteet ja rasvat kehosta. Ei tietoakaan rasvoittuvasta ihosta tai näpyistä, vaan päin vastoin naama uhkaa muuttua ihan rusinaksi eikä tämä porottava helle mitenkään helpota asiaa. Ei ole mikään vitsi että raskaus ja lapsen saanti vanhentaa, kun tätä ryppyyntymistä seuraa. 😂
 
Vähän päässyt yli tuosta huonosta ultraajasta, kun kuulin neuvolasta että hänestä valitetaan usein, mutta on ammattitaitoinen. Mutta vain vähän, jätti kyllä arvet itselle. Oli kirjoittanut myös lihavuus - diagnoosin, joka ilmeisesti kuuluu myös tämän herran ahdistuksiin, eli ylipaino, kaikenlainen, lieväkin. Hassua että ikäni olen käynyt lääkärissä, mutta kukaan ole kirjoittanut sitä ihan diagnoosiksi asti 😅
 
  • Tykkää
Reactions: Sitruunapiirakka
Miten teillä muilla on jaksaminen? Itsestä tuntuu että ylimääräistä energiaa ei ole yhtään pitkien työpäivien jälkeen ja tuntuu että kroppa huutaa tavallista enemmän lepoa 🤔 Hb oli anemian puolella neuvolassa, joten voi olla ehkä jotain tekemistä asian kanssa. Toivottavasti rautalisä auttaisi pian 😎
 
vierailija
Täällä myös alettu mennä vahvasti anemia puolelle, osasin sitä kyllä odottaa aiempien kokemusten perusteella ja kun lähtötilannekin oli rauta-arvojen kanssa heikko. Raudan määrä nyt tuplattu, siitä mitä söin jo aiemmin. Ilmeisesti myös koko raskauden vaivannut hengästyminen ja yletön jano kytköksissä huonoihin rauta-arvoihin, vaikka toki ne ovat raskausoireita muutenkin 🤷🏼‍♀️ Olen ollut lomalla pari viikkoa ja paremminhan sitä kyllä on vapaalla jaksanut tehdä kaikenlaista kuin työpäivän jälkeen, saa nähdä miten käy kun pian taas töihin paluu… olisi kiva jaksaa perus arjen juttujen lisäksi jotain liikuntaakin töiden jälkeen. Välillä jaksan vain ja ainoastaan maata sohvalla töiden jälkeen ja mikä tahansa pikku askare vaikuttaa olevan liikaa.
 
vierailija
Täälläkin huomaa että väsähdys tulee ehkä vähän tavallista nopeammin, ja nukkuminen maittaa. Mutta ei mitään sellaista, mikä nyt arkielämistä voimakkaasti haittaisi. Miten muuten olette selvitelleet noita veriarvoja? Minulta siis ei ole otettu hemoglobiinia muuta kuin ensikäynnillä neuvolassa. Eli joku miljoona viikkoa sitten, ensi viikolla alkaa jo viimeinen raskauskolmannes. Ehkä arvo oli silloin niin hyvä, ettei ole ollut tarvetta palata asiaan? 😅 Kun jotenkin aika hankala arvioida, olenko jotenkin uuvahtanut enkä vain itse tiedosta asiaa ja pitäisikö hemoglobiinia tarkastella uudemman kerran. Kun en ole mitään vaivoja tai väsymystä valitellut niin ehkei sitten th ole katsonut tarpeelliseksi mitata?

Lihaskrampit on aivan helvetillisiä nykyään. Jos on jotain vinkkejä näiden ennaltaehkäisyyn niin otetaan avosylin vastaan. 😫
 
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta mietiskelin voisiko olla tosiaan ihan hormonaalista eikä siten välttämättä mitään poistokeinoa ole? Voi olla että hetken aikaa vaivaa, mutta sitten jossain vaiheessa lähtee itsekseen pois. Tai ainakin toivotaan näin että korjaantuisi itsestään! Keholla on hommaa sopeutua muuttuviin hormonipitoisuuksiin. Voisiko johtua myös kesäsäästä ja lämmöstä ja kosteudesta? Jos vaatteet ei hengitä ja erityisesti jos vatsan kohdalta iho paljon kiinni vaatteissa?

Omalla kohdalla tuntuu että vauva vie kaikki nesteet ja rasvat kehosta. Ei tietoakaan rasvoittuvasta ihosta tai näpyistä, vaan päin vastoin naama uhkaa muuttua ihan rusinaksi eikä tämä porottava helle mitenkään helpota asiaa. Ei ole mikään vitsi että raskaus ja lapsen saanti vanhentaa, kun tätä ryppyyntymistä seuraa.
joo voi hyvin olla ☺ kasvojen iho juurikin älyttömän kuiva vaikka mitä öljyjä illalla laittais. Viimestään puolilta päivin taas ihan kuiva iho. Muutenki tämä kuumuus kyllä tuntuu! Olo aivan loppu ja vielä pitäis töissä jaksaa 😴
 
vierailija
Täälläkin huomaa että väsähdys tulee ehkä vähän tavallista nopeammin, ja nukkuminen maittaa. Mutta ei mitään sellaista, mikä nyt arkielämistä voimakkaasti haittaisi. Miten muuten olette selvitelleet noita veriarvoja? Minulta siis ei ole otettu hemoglobiinia muuta kuin ensikäynnillä neuvolassa. Eli joku miljoona viikkoa sitten, ensi viikolla alkaa jo viimeinen raskauskolmannes. Ehkä arvo oli silloin niin hyvä, ettei ole ollut tarvetta palata asiaan? Kun jotenkin aika hankala arvioida, olenko jotenkin uuvahtanut enkä vain itse tiedosta asiaa ja pitäisikö hemoglobiinia tarkastella uudemman kerran. Kun en ole mitään vaivoja tai väsymystä valitellut niin ehkei sitten th ole katsonut tarpeelliseksi mitata?

Lihaskrampit on aivan helvetillisiä nykyään. Jos on jotain vinkkejä näiden ennaltaehkäisyyn niin otetaan avosylin vastaan.
Mulla on otettu alkuraskaudessa ferritiiniarvot ja perusverenkuva ja sitten keskiraskaudessa hb-arvo sormesta ja koska se oli sen verran huono niin perusverenkuva uudestaan. Mutta tosiaan anemia ollut aiemmin jo ennen ensimmäistäkään raskautta ja sen otin nyt myös itse jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä puheeksi. Aiemmassa raskaudessa meni hb todella alhaiseksi ja oireet oli voimakkaat. Nyt on ollut paremmat arvot ja oireina vaan just lähinnä väsymystä ym ”normaalia” josta ei tiedä johtuuko raudanpuutteesta vai jostain muusta raskauteen liittyvästä. Olen kyllä syönyt koko raskauden ajan nyt normisuosituksia suurempia annoksia rautaa ja nyt annosta kasvatettiin edelleen.
 
Täällä olikin melko samalla tyylillä, pyytämättä edellisellä neuvolakäynnillä katsottiin hb. Eli näemmä siis kuitenkin seuraillaan, vaikkei ekassa mittauksessa mitään poikkeavaa ollutkaan. Nytkin siis hb pysynyt hyvänä, ei ollut ihan hirveästi laskenut sitten viime mittauksen.

Hyvä että kohdallasi tuo asia otettu vakavasti heti alusta saakka, raudanpuutteen oireet voi olla kyllä tosi voimakkaat.

Oletteko te muut käyneet jo sokerirasituksessa, jos joudutte käydä (taitaa kyllä lähes kaikki joutua tänä päivänä iän puolesta)? Itselleni oli yllättävän hyvä kokemus, ei ollut kyllä yhtään paha. Sokerijuomakin maistui vain ylimakealta mehulta, ei mitään verrattuna joihinkin muihin lääkejuomiin, joita joutunut joskus nauttimaan. 😅 Paasto meni käytännössä nukkuessa…
 
Tänään oli neuvoja ja nyt sanoivatkin, että sais varata ajan sinne sokerirasitukseen. Täytyy varailla tähän lähiaikoihin se. Täällä myös katottiin hemoglobiini ja oli jonkun verran laskenut, raudan kanssa ollut ongelmia aikaisemmin. Jännää myös uusi paino, kun en ole koskaan aikaisemmin painanut näin paljon. Vointi ollut kyllä varsin erinomainen täällä, mistä olen erittäin iloinen! Vauva myös potkii tosi aktiivisesti, mikä vähän vaikuttaa öihin.
 
Hei muuten, te joilla on isompia hankintoja edessä, esim rattaat niin missä vaiheessa olette ajatelleet niitä lähteä hankkimaan??
Jatkuvasti seurailen Toria ja paikallisia FB-kirppiksiä, koska tiedän, mitä etsin. 😄 Esimerkiksi yhdellä lapsella käytössä olleet yhdistelmävaunut löytyivät kuukausi sitten naapurikylältä. Suurin hankinta meillä olisi
7-paikkainen auto mutta kriteeteihimme sopivaa ei meinaa löytyä... 😬
 
  • Tykkää
Reactions: Sitruunapiirakka
  • Tykkää
Reactions: Sitruunapiirakka
Mä olen tässä nyt tutkaillut cybexin vaunuja, katsoin että gazelle vaunuihin olisi myös sisarvaraus. Toki ei voi tietää koskaan miten sisarusten kanssa käy ja haluaako niitä edes ensimmäisen jälkeen. 😅 mitä mieltä kannattaako tuommoista huomioida?
 
Yhteistyössä