vierailija
Siis tarkoitan mihin mennessä piti käydä neuvolassa?
Syyskuiset 2023
- Viestiketjun aloittaja helmikorvakoru
- Ensimmäinen viesti
vierailija
Aiot mennä siis ekaan neuvolaan tuolloin? Oliko joku ultra rv 12?
Haluan toki vauvan kannalta kaiken tarpeellisen tehdä, mutta itseni vuoksi en koe tarvetta.
-Ä04
Hassusti tuun keskustelun ulkopuolelta huutelee. Mulla oli 4+5 200 ja se oli viel ihan viitteissä (hcg tuplaantuu joka toinen päivä eli 5+1 olis ollu varmaan 400). Tää oli mun kohdunulkoisessa raskaudessa. Mut lääkäri sanoi et tästä hcgsta sitä ei olis voinut ennustaa. Ja ku siis mulla oli myös kohdunsisäinen raskaus joka meni kesken sen kohdunulkoisen verenvuodon takia nii hcg oli korkeampi, kuin pelkässä kohdunulkoisessa
Mulle on neuvolasta määränneet varhaisultran jokaisessa raskaudessa noille viikoille, (tämä on kuudes raskaus) mutta ei se normaalisti siis kuulu siihen. Normaalisti eka ultra on silloin rv12 aikoihin.
Muistaakseni ne sikiöseulontoja varten tehtävät verikokeet pitää tehdä ennen viikkoa 12+0 että tulos on luotettava, et jos ne haluaa niin kannattaa ehkä aikasemmin olla neuvolaan yhteydessä että saa tarvittavat lähetteet niihin sekä siihen ekaan ultraan, jos siis haluaa niihin osallistua, vapaaehtoisiahan ne on
se nt ultra tais olla ennen viikkoa 14 mut meneehän siinä aikaa että lähete menee eteenpäin ja saa sen ajan 
16 viikolla taisi olla se kun viimeistään piti neuvolassa käydä jos haluaa äitiys avustuksen, jos nyt oikein muistan...
vierailija
Käyn tosiaan nyt lauantaina ultrassa, jolloin näen, että kaikki on hyvin. Ja kun menen sillon n. 16viikolla, kohtahan se on rakenne ua. Meillä on useampi lapsi, (en halua itestäni jättää liikaa tietoja tänne, siks en hirveen tarkkaan asioita kirjoittele, mut vertaistukea kaipaan) en halua/jaksa kulkea neuvolassa, täällä kun ei ole edes ultralaitetta, niin ei kukaan sillon voi edes sanoa neuvolassa miten vauva voi. Osaan hakeutua ite tarvittaessa neuvolaan jos herää huoli vauvan tai omasta hyvinvoinnista. Verikoeseulat ajattelin jättää välistä, koska se ei vaikuta mun päätökseen pitää lapsi.
Neuvolat yms. On vapaa ehtosia, mut kelan tukia varten on käytävä.
Neuvolat yms. On vapaa ehtosia, mut kelan tukia varten on käytävä.
vierailija
Lähdin tänään käymään työpaikalla pitkästä aikaa, ja kesken matkan iski kauhea olo. Onneksi olin juuri sivukujalla (työpaikkani sijaitsee Suomen mittakaavassa ison kaupungin keskustassa), nimittäin oksennus siinä sitten tuli (kolme kertaa putkeen). Ei ollut mitään mahdollisuutta keretä minnekään vessaan, eikä oksennuspussiakaan ollut mukana (eka kerta kun oksensin). Onneksi on talvi ja lumikasoja tien reunoilla, eikä muita sattunut kujalle samaan aikaan... 
Viikot 8+2.
Viikot 8+2.
vierailija
Täällä on kaikki oireilu hävinnyt 
Tai siis, rinnat on todella kipeät ja silloin kun ei ole rintaliivejä, täytyy käsin kannatella, kun tuntuu, että repeävät (eikä minulla ole edes mitkään suuret rinnat, c-kuppi)
Ja ylävatsa turpoo aivan järkyttävästi kun syö mitä tahansa ja pierettää Mutta kaikki normieloa haittaavat oireet ovat olleet tipotiessään jo viikon pari.
Tässä onkin useana päivänä unohtanut jo tämän raskauden ja on voinut normaalia huoletonta elämää elellä. Ensi viikolla on neuvola ja siitä sovitaan kuulemma ultraan lähetettä. Se ultra vähän kauhistuttaa, sitten jos siellä on eloa, niin se saattaa lyödä tajuntaan, että tämä on nyt totta. Jännittää kyllä kovasti tulevat tunteet, lisääntyykö ahdistus, vai kokisiko sitä onnen tunteen.
On jotenkin niin väärä olo, kun tätä on "yritetty" vuosikausia ja nyt kun se tapahtuu niin tunne onkin järkyttävä ahdistus.
Välillä jopa olen osittain toivonut (kauheeta sanoa tätä ääneen, koska uskon, että jos kaikki on ok, niin koittaa vielä päivä, jolloin en voi antaa itselleni tätä ajatusta anteeksi) että olisipa kyseessä kohdun ulkopuolinen, tuulimuna tms...
Toisena hetkenä mietin nimiä, mutta sitten taas kun kuvittelen vauvan fyysisesti syliini, elämääni, niin alkaa inhottamaan ja ahdistamaan.
Onko täällä ketään, jolla on jo lasta ja olisi ensimäisen raskauden aikana kokenut tämmöisiä tunteita? Kuulisin mielelläni milloin tunteesi muuttuivat inhosta ja ahdistuksesta odotukseksi ja ehkä jopa rakkaudeksi?
Tai siis, rinnat on todella kipeät ja silloin kun ei ole rintaliivejä, täytyy käsin kannatella, kun tuntuu, että repeävät (eikä minulla ole edes mitkään suuret rinnat, c-kuppi)
Ja ylävatsa turpoo aivan järkyttävästi kun syö mitä tahansa ja pierettää Mutta kaikki normieloa haittaavat oireet ovat olleet tipotiessään jo viikon pari.Tässä onkin useana päivänä unohtanut jo tämän raskauden ja on voinut normaalia huoletonta elämää elellä. Ensi viikolla on neuvola ja siitä sovitaan kuulemma ultraan lähetettä. Se ultra vähän kauhistuttaa, sitten jos siellä on eloa, niin se saattaa lyödä tajuntaan, että tämä on nyt totta. Jännittää kyllä kovasti tulevat tunteet, lisääntyykö ahdistus, vai kokisiko sitä onnen tunteen.
On jotenkin niin väärä olo, kun tätä on "yritetty" vuosikausia ja nyt kun se tapahtuu niin tunne onkin järkyttävä ahdistus.
Välillä jopa olen osittain toivonut (kauheeta sanoa tätä ääneen, koska uskon, että jos kaikki on ok, niin koittaa vielä päivä, jolloin en voi antaa itselleni tätä ajatusta anteeksi) että olisipa kyseessä kohdun ulkopuolinen, tuulimuna tms...
Toisena hetkenä mietin nimiä, mutta sitten taas kun kuvittelen vauvan fyysisesti syliini, elämääni, niin alkaa inhottamaan ja ahdistamaan.
Onko täällä ketään, jolla on jo lasta ja olisi ensimäisen raskauden aikana kokenut tämmöisiä tunteita? Kuulisin mielelläni milloin tunteesi muuttuivat inhosta ja ahdistuksesta odotukseksi ja ehkä jopa rakkaudeksi?
vierailija
On jo iso juttu että osaat sanottaa omia tunteita ja sitä ahdistusta. Ehdottomasti ota neuvolassa puheeksi, niin saisit ihan ammattiapua!
Itse en tähän osaa muuten samaistua, tottakai esikoisen aikaan tuli olo että koko homman haluaa perua, mutta se ei kuitenkaan ahdistanut tms.
Kirjoittelin eilen että oireet hävisi, no ne pysyi poissa aikalailla eilisen ja tänää palasi kaksinkertaisena.
ainut että tissikipu ja turvotus on poissa. Aikaistutin ultraa kuitenkin parin viikon päähän niin nähdään missä mennään, tänään ollut vähän positiivisempi mieli, kun ajattelin alkuun itsekkin että voisi olla pari päivää pienempi ja tietty tässä vaiheessa parinkin millin mittavirhe tekee jo päiviä. Toivotaan että pieni kasvaa ja kehittyy, jos ei niin saatoin taas yksi tähti lisää taivaalle. Edellisessä kaksosraskaudessa tiesi jo että toinen hiipuu kun syke näkyi pienempänä ja vastasi 4pvä pienempää kuin toinen alkio, mutta täytyy pitää tässä toivoa yllä kun ei sitä vertailukohdetta ole. :/
-R
vierailija
Minulla oli ensimmäisestä hyvin vastaavia ajatuksia. Se on ihan normaalia. Ihmiset eivät vaan puhu tuosta eikä myöskään siitä, että samankaltaisia tunteita saattaa olla vastasyntynyttäkin kohtaan.
Minä kävin tuon kaiken kovemman kautta läpi ensimmäisessä raskaudessa. Lapsi on silti hyvin rakas ja rakkaus siihen kehittyi ensimmäisen puolen vuoden sisällä.
Toinen oli ihan päinvastoin. Nyt kolmatta odotan ja innolla odotankin. Jännitän ainoastaan ettei sillä vaan olisi mikään pielessä ja että kaikki menisi hyvin.
Tässä alkuvaiheessa tuntuu niin epätodelliselta tämä kaikki.
Tsemppiä sinulle! Kaikki menee hyvin, ajattele positiivisesti ja ota vastaan se mitä tulee.
vierailija
Kiitos kovasti! Tämä huojenti suuresti mieltäni
Minä en ole ikinä oikein pitänyt lapsista, sylivauva ikäiset ovat olleet aina inhotus ja olenkin onnistunut velmuilemaan melkein 40 vuotta niin, ettei minun ole tarvinnut ikinä vauvaa pitää sylissäni. Taapero ikäiset eivät ole mielestäni enää aivan niin ällöttäviä.
Se onkin yksi ahdistavin ajatus, että minun on kohta pidettävä vauvaa sylissä, annettava sille läheisyyttä, rintaa jne. Ajatus kuvottaa minua.
Ennenkuin joku kysyy, miksi olen sitten päättänyt edes lasta hankkia, niin jotenkin ajattelin, että kun tulee itse raskaaksi, ne tuntemukset varmasti muuttuu. Olen kuullut niin paljon tarinoita siitä, kuinka sitä omaa lastaan kyllä rakastaa, vaikkei muuten lapsista pitäisikään ja luottanut siihen. Ja luotan edelleen, vaikka juuri nyt ei todellakaan siltä tunnu.
Anteeksi negatiivisesta kirjoituksesta tänne, toivon, ettei tämä pilaa kenenkään onnen tuntemuksia omaan odotukseensa liittyen, mutta en aiheesta ihan näin raa'asti ole kehdannut läheisteni kanssa puhua. Toki olen sanonut, että ahdistaa kun elämä muuttuu ja etten hypi riemusta, mutta en näin syvästi jostain syystä kehtaa puhua.
Minulle on aikanaan tehty abortti, joka ei tuntunut lainkaan pahalta, enkä ole katunut sitä päivääkään. Jostain kumman syystä nyt, vaikka mun tuntemukset on näin negatiiviset, en näe aborttia kuitenkaan oikeana ratkaisuna - ehkä se kertoo siitä, että ne tunteet on jossain syvällä sisimmässäni ja ilmestyvät joskus
vierailija
435 vastaa kirjautumatta
Puhut aivan minun suulla. Tein lapset melko nuorena, mutta iän en katso vaikuttavan asiaan.
Noita tunteita ei kannata kieltää, kun ne käy läpi, kasvat tietyllä tavalla myös niistä yli.
Minulle myös on tehty abortti nuorena ja en ole sitä koskaan katunut, enkä kadu edelleenkään.
Itse vaihdoin omalle vauvalle ensimmäisen vaipan, jonka olin koskaan vaihtanut kenellekään. En ollut nähnyt edes niin pientä lasta enkä todellakaan ole ollut mikään lapsirakas.
Edelleenkään en toisten muksuja rakasta, varsinkin jos ne on huonosti kasvatettuja eivätkä osaa lainkaan käyttäytyä.
Omat lapset ovat kuitenkin äärimmäisen rakkaita ja väitän olleeni niille hyvä, johdonmukainen ja turvallinen äiti.
Käy mielessäsi kuitenkin asiat valmiiksi, niin olet valmiimpi tähän melkoiseen elämänmuutokseen.
Huoli lapsesta alkaa jo tässä odotusvaiheessa ja se jatkuu läpi elämän. Vauva-aika voi tuntua vaativalta, mutta se todellakin on hirveän lyhyt aika elämässä.
Kannattaa katsoa että tukiverkkoja lapsenhoitoon myös löytyy, saattaa olla aika kovaa jos on tottunut menemään ja kulkemaan vapaasti, niin pienen lapsen kanssa ei ihan jokapaikkaan niin vain mennä. Mies ei välttämättä olekaan niin innokas hoitamaan lasta kun ensin antaa ymmärtää.
Joskus koin että on suorastaan juhlaa kun pääsee miehen kanssa ihan kahdestaan johonkin. Niitä päiviä ei montaa ensimmäisiin lapsen elinvuosiin mahtunut.
Henkinen varautuminen omankehon muutoksiin ja siihen että oman itsen edelle menee toinen henkilö jokatilanteessa, helpottaa järkytystä kun se tilanne on todellisena edessä.
Itse koin myös haasteelliseksi sen, ettei minua vähääkään kiinnostanut lasten leikit eikä olisi ollut yhtään hauskaa tehdä lasten aktiviteetteja, mutta kyllä niissäkin pärjäsi kun kohtuudella kaikkea pyrki järjestämään.
Mietin todella pitkään, että olenko täysin sekopää jos lähden uuteen kierrokseen, kun juuri olen saanut vapauteni takaisin lasten kasvaessa isoiksi. Taidan olla.. mutta tällä kertaa aion nauttia joka hetkestä ja tiedän jo mitä tuleman pitää.
Osan haaveistani joudun kyllä siirtämään tämän myötä sivuun.
Huh, jännää tämä alkuvaihe. Enpä muistanutkaan miten sitä alkaa miettimään heti että mahtaakohan kaikki olla kunnossa kun ei ole oireita tai kun niitä on.
Edellisiin täytyy kommentoida, että tämä hormonimyllerrys myös tekee oman osansa noihin mielialoihin ja varsinkin ensimmäistä odottaessa epävarmuus ja tietämättömyys saattaa nostaa päätään juuri edellä mainituin oirein.
Miten muilla menee?
Edellisiin täytyy kommentoida, että tämä hormonimyllerrys myös tekee oman osansa noihin mielialoihin ja varsinkin ensimmäistä odottaessa epävarmuus ja tietämättömyys saattaa nostaa päätään juuri edellä mainituin oirein.
Miten muilla menee?
vierailija
Samanlaisia ajatuksia mielessä. Mulla on (ne vähäiset) oireet vaihdellut päivästä toiseen ja esimerkiksi tänään on aika oireeton päivä, 5+3 tai 5. Hassua, miten huoli nostaa heti päätään vaikka täälläkin moni kuvaillut vastaavaa. Mulla ei esimerkiksi ole vieläkään ollut mainittavaa pahoinvointia, muutamana päivänä vain etonut ja siihen jäänyt.
Tein ihan huvikseni vikan kaapissa olleen digin ja siihen tuli aamulla 3+. Vaikka hetken rauhoitti mieltä niin eipä sekään kerro juuri kummempia. Päivä kerrallaan ja iloiten jokaisesta askeleesta eteenpäin!
-J
Huh, miten pelottavaa ja tunteikasta oli, kun uskalsin tänään vihdoin soittaa lapsettomuuspolille ja perua ajan. Saatiin onneksi vielä aika ultraan reilun kahden viikon päähän. Hyviä uutisia pessimistille oli myös, että jos nyt käviskin huonosti, päästäisiin suoraan takas uudestaan jonottamaan, ettei se kauhukuva, että taas odotetaan lähetettä vuosi jne. onneksi uhkaa.
Ihan jumalaton nälkä on vaivannut tällä viikolla. Vaikka söisin hyvin ja täyttävästi, oon tunnin päästä kun en olis koskaan ruokaa saanut. Tissit on turvonnut ulos rintsikoista eli vähän nyt ilmestyneet oireet helpottaa mieltä, ilmeisesti voi olla oikeasti joku matkassa.
Päänsisäisiin mietintöihin en oo vielä oikein osannut suhtautua mitenkään. Aika vahva suojamekanismi päällä, eikä tuleva arki oikein oo vielä kuviteltavissa.
Tsemppiä kaikille ajatusten kanssa, kaikki on sallittua!
Ihan jumalaton nälkä on vaivannut tällä viikolla. Vaikka söisin hyvin ja täyttävästi, oon tunnin päästä kun en olis koskaan ruokaa saanut. Tissit on turvonnut ulos rintsikoista eli vähän nyt ilmestyneet oireet helpottaa mieltä, ilmeisesti voi olla oikeasti joku matkassa.
Päänsisäisiin mietintöihin en oo vielä oikein osannut suhtautua mitenkään. Aika vahva suojamekanismi päällä, eikä tuleva arki oikein oo vielä kuviteltavissa.
Tsemppiä kaikille ajatusten kanssa, kaikki on sallittua!
Täällä on ollut ihan hyvä olo tänään, väsymys on kyllä kova ja iltaisin pahoinvointi aktivoituu🥱
Onkos kukaan saanut vielä dopplerilla sykettä kuulumaan? Oon muutamasti kokeillu mut ei oo kyllä mitään kuulunut, on kyllä ihan susi toi mun doppleri, tommonen karvalakki malli
parempi doppleri ollu kaverilla lainassa eikä se nyt oo vielä löytänyt sitä
Huomenna alkaa viikko 10
tuntuu että siihen nt- ultraan on vielä ihan ikuisuus ja haluisin vaan taas jonkun varmuuden että mahassa ollaan kunnossa 
vaikka oireita on paljon nii alkaa taas mulle tuttu katastrofiajattelu nostaa päätään
Onkos kukaan saanut vielä dopplerilla sykettä kuulumaan? Oon muutamasti kokeillu mut ei oo kyllä mitään kuulunut, on kyllä ihan susi toi mun doppleri, tommonen karvalakki malli
parempi doppleri ollu kaverilla lainassa eikä se nyt oo vielä löytänyt sitäHuomenna alkaa viikko 10
tuntuu että siihen nt- ultraan on vielä ihan ikuisuus ja haluisin vaan taas jonkun varmuuden että mahassa ollaan kunnossa vaikka oireita on paljon nii alkaa taas mulle tuttu katastrofiajattelu nostaa päätään Mulle soitettiin neuvolasta tänään ne hcg-tulokset. Rv 5+1 ne oli 604 ja eilen rv 5+3 1500, eli oikein hyvin on onneks noussut. Maanantaina täytyy vielä käydä mittaamassa ja tiistaina rv 6+0 on sitten varhaisultra. Alunperin ultraajan piti olla hoitaja, mutta se vaihtuikin nyt lääkäriksi, mikä on ehkä vain hyvä asia. Jännittää todella paljon, näkyykö siellä mitään
vierailija
Kiitos vielä kaikille, jotka jakoivat omia kokemuksiaan esikoiseen liityvästä ahdistuksen tunteesta
Juuri, se mistä täälläkin kirjoiteltiin, että vapaa elämä muuttuu ja siihen kannattaa varautua. Se on itselle myös se yksi pelottavimmista asioista.
Onneksi elämän tyylini on jo valmiiksi sellainen, että olen tottunut olemaan aina kotona. Olen työskennellyt täysin etänä jo vuosia ja menemiseni ovat rajoittuneet eläinten vuoksi pelkästään muutaman tunnin kauppareissuihin ja koira-harrasteisiin. Jatkossa nämä toki muuttuu niin, että kauppaan ei lähdetä extemporee, vaan lapsi täytyy pakata mukaan ja koira-harrasteet täytyy sumplia niin, että mies on silloin kotona.
Miehen kanssa ollaan käyty muutaman kerran vuodessa ulkona syömässä, mutta nekin ovat olleet muutaman tunnin reissuja, koska kotona on eläimet odottaneet. Mitkään läpi illan kestävät illanistujaiset tai öitä kotoota pois olot eivär kuulu elämääni.
Tukiverkostoa ei kotipaikkakunnalla ole, kaikki sukulaiset asuvat toisella puolen Suomea, eli mitään tuttua hoitoapua ei lyhyellä aikataululla saa. Toki isovanhemmat voivat silloin tällöin matkustaa meille vaikkapa viikoksi kylään.
Uskaltauduin myös eilen juttelemaan aiheesta syvällisemmin mieheni kanssa ja hän oli pyörittelyt täysin samoja ajatuksia mielessään ja kertoi, että hän myös luottaa siihen, että kyllä se rakkaus sitten varmasti kehittyy omaa lasta kohtaan, kunhan se syntyy
Juuri, se mistä täälläkin kirjoiteltiin, että vapaa elämä muuttuu ja siihen kannattaa varautua. Se on itselle myös se yksi pelottavimmista asioista.
Onneksi elämän tyylini on jo valmiiksi sellainen, että olen tottunut olemaan aina kotona. Olen työskennellyt täysin etänä jo vuosia ja menemiseni ovat rajoittuneet eläinten vuoksi pelkästään muutaman tunnin kauppareissuihin ja koira-harrasteisiin. Jatkossa nämä toki muuttuu niin, että kauppaan ei lähdetä extemporee, vaan lapsi täytyy pakata mukaan ja koira-harrasteet täytyy sumplia niin, että mies on silloin kotona.
Miehen kanssa ollaan käyty muutaman kerran vuodessa ulkona syömässä, mutta nekin ovat olleet muutaman tunnin reissuja, koska kotona on eläimet odottaneet. Mitkään läpi illan kestävät illanistujaiset tai öitä kotoota pois olot eivär kuulu elämääni.
Tukiverkostoa ei kotipaikkakunnalla ole, kaikki sukulaiset asuvat toisella puolen Suomea, eli mitään tuttua hoitoapua ei lyhyellä aikataululla saa. Toki isovanhemmat voivat silloin tällöin matkustaa meille vaikkapa viikoksi kylään.
Uskaltauduin myös eilen juttelemaan aiheesta syvällisemmin mieheni kanssa ja hän oli pyörittelyt täysin samoja ajatuksia mielessään ja kertoi, että hän myös luottaa siihen, että kyllä se rakkaus sitten varmasti kehittyy omaa lasta kohtaan, kunhan se syntyy
vierailija
Pidetään peukkuja että siellä pieni on matkassa! 🤎
vierailija
Oon paristi yrittänyt dopplerilla (varsinkin sillon kun luotin et viikkoja ois jo 8+), mutta eihän sieltä mitään kuulu. 
@Sipiriina voin uskoa ettö tunteita on siellä paljon ilmoilla, toivotaan myötätuulta teidän matkaan.
Mulla on ollut taas parempi olo kun jatkoin närästyslääkkeen syömistä.
Oon saanut kiusakseni tosin pahanhajuisen ja runsaan vv:n ja mietin pitääkö tässä soittaa päivystykseen vai voiko odottaa maanantaihin ja katella tilannetta..? Tottakai nyt sitten hermoilen että se aiheuttaa keskenmenon jos ei mikään muu oo sitä jo tehnyt.
@Sipiriina voin uskoa ettö tunteita on siellä paljon ilmoilla, toivotaan myötätuulta teidän matkaan.
Mulla on ollut taas parempi olo kun jatkoin närästyslääkkeen syömistä.
Oon saanut kiusakseni tosin pahanhajuisen ja runsaan vv:n ja mietin pitääkö tässä soittaa päivystykseen vai voiko odottaa maanantaihin ja katella tilannetta..? Tottakai nyt sitten hermoilen että se aiheuttaa keskenmenon jos ei mikään muu oo sitä jo tehnyt.
Kannattaa käydä tosta vv lekurissa, Mulla esikoista raskaus laukaisi hiivan, se hoitui kotikonstein. Tokassa raskaudessa sama homma, tai niin luulin mut sit sattumalta varhaisultrassa gyne sano että on ärhäkkä bakteerivaginoosi (eikä ollut kotona hiivalääkkeellä lähtenytkään). Oireina oli lievä kutina ja tosi runsas oudon hajuinen vv. Antoi muistaakseni viikon antibiootti kuurin semmosia sika kalliita emätinpuikkoja
gyne sanoi että toi bakteerivaginoosi voi altistaa keskenmenoille niin kannattaa tosissaan hoitaa kuntoon hiiva on raskauden kannalta vaaraton mut sitäkin kettumaisempi 
vierailija
Kiitos! Jälkimmäistä minäkin epäilen, pitääpä maanantaina heti soittaa.
-R
vierailija
Juuri kun ajattelin, että nyt on kaikki alkuraskauden oireet kärsitty, niin uusi oire ilmeni:
Vatsan turvotus lounaan jälkeen.
Ei näytä olevan väliä mitä syö ja vaikka söisi kuinka vähän, niin tapahtuu päivittäin jo viikon ajan. Aamupalan syön 8-9 aikoihin, kaurapuuroa ja jonkin hedelmän. 10-12 aikaan syön leipää päällisineen ja hedelmän. Näistä ei tule oireita.
12-14 aikaan lounas, tänään esimerkiksi kanaa ja riisiä ja salaattia kylkeen. Välittömästi lounaan Jälkeen alkaa alavatsa ja joskus myös ylävatsa turpoamaan. Suolistossa tuntuu ja kuuluu poksuntaa ja lorinaa, ilmavaivoja. Munasarjojen kohdalla painetta, esim löysätkin housut sattuvat. Tuntuu kuin olisi joku monen kilon klöntti vatsassa ja en pysty harrastamaan liikuntaa. Tätä jatkuukin sitten koko illan ja päivän loppuateriden ajan, aamuksi taas helpottaa.
Olen nyt yrittänyt 4 päivää päästä kuntosalille, mutta minulla ei ole aamulla/aamupäivällä mahdollisuutta mennä. Voisin mennä ennen kuin syön lounaan, mutta silloin olen liian nälkäinen.
Koitin yhtenä päivänä syödä lounaaksi myös leivän ja hedelmän, jotka ei aamupäivällä aiheuta oireita, mutta ei ollut apua, tuntuu että oire olisi sidonnainen kellon aikaan eikä nautitun aterian sisältöön.
Onko muilla tämmöistä ja jos, vinkkejä?
Liikkumaan pitäisi päästä mutta ei tunnu onnistuvan.
Vatsan turvotus lounaan jälkeen.
Ei näytä olevan väliä mitä syö ja vaikka söisi kuinka vähän, niin tapahtuu päivittäin jo viikon ajan. Aamupalan syön 8-9 aikoihin, kaurapuuroa ja jonkin hedelmän. 10-12 aikaan syön leipää päällisineen ja hedelmän. Näistä ei tule oireita.
12-14 aikaan lounas, tänään esimerkiksi kanaa ja riisiä ja salaattia kylkeen. Välittömästi lounaan Jälkeen alkaa alavatsa ja joskus myös ylävatsa turpoamaan. Suolistossa tuntuu ja kuuluu poksuntaa ja lorinaa, ilmavaivoja. Munasarjojen kohdalla painetta, esim löysätkin housut sattuvat. Tuntuu kuin olisi joku monen kilon klöntti vatsassa ja en pysty harrastamaan liikuntaa. Tätä jatkuukin sitten koko illan ja päivän loppuateriden ajan, aamuksi taas helpottaa.
Olen nyt yrittänyt 4 päivää päästä kuntosalille, mutta minulla ei ole aamulla/aamupäivällä mahdollisuutta mennä. Voisin mennä ennen kuin syön lounaan, mutta silloin olen liian nälkäinen.
Koitin yhtenä päivänä syödä lounaaksi myös leivän ja hedelmän, jotka ei aamupäivällä aiheuta oireita, mutta ei ollut apua, tuntuu että oire olisi sidonnainen kellon aikaan eikä nautitun aterian sisältöön.
Onko muilla tämmöistä ja jos, vinkkejä?
Liikkumaan pitäisi päästä mutta ei tunnu onnistuvan.