Mulla tän turhautumisen lisäks on mieleen hiipinyt pelko siitä, että en vaan kykene pitämään tätä tyyppiä elossa mun sisällä että mun kroppa ei vaan osaa toimia oikein ja jotain kamalaa tapahtuu. En tiedä oikein edes mistä tää ajatus kumpuaa mutta on tullut nyt aika voimakkaasti viimeisten viikkojen aikana ja alkaa vaan ahdistus kasvaa. Varmaa tämäkin yksi syy siihen etten nuku kunnolla kun alitajuntaisesti herään kuulostelemaan onko mahassa vielä eloa vai ei. Pelkään, että jos tätä kestää vielä monta viikkoa niin ahdistun oikein kunnolla. vaikka kuinka yritän toitottaa itselleni että olisi kuitenkin aika harvinaista jos kävisi vielä tässä vaiheessa huonosti, ei auta. Ainut mikä tähän auttaa on se, että lapsi syntyy ja näen että hän on kunnossa. Mulla taitaa siis tämä henkinen puoli ottaa kovemmalle loppujen lopuksi kuin fyysinen. Onko täällä kellään samankaltaisia fiiliksiä?
Sama. Suuri osa synnytyksistä toki sujuukin suht tavanomaisesti ja jos hyväksyy sen ettei saa kipulääkitystä niin mikäs siinä jos haluaa kotia synnyttää. Mutta kun ikinä ei voi tietää mikä synnytys on se, joka ei pääty hyvin ilman toimenpiteitä. Uudelleensynnyttäjillä ei oo tässä sen enempää etuja puolella ku tietää että ainakin joskus sieltä on joku vauva mahtunut ulos mut mistä voi täysin varmaksi tietää ettei seuraava oo paljon isopäisempi tai muuten isompi. Ja voi sitä sattua muutakin, yhdellä mun tutulla tuli todella voimakas, leikkauksen vaativa verenvuoto neljännen lapsensa syntymän jälkeen. Ois todellakin kuollut jos ei ois ollut sairaalassa. Vauva toki ois selvinnyt koska vuoto alkoi vauvan synnyttyä. Mut aika laiha lohtu siinä tilanteessa sekin. Eh, ei vaan ois minusta kotisynnytykseen, ei todellakaan. Vaikken kaikkea lääketieteen opetusta ite koe oikeaksi, esimerkiksi ite yritän ennemmin hoitaa alkuperäistä syytä kuin oiretta, niin haluan hyödyntää sen että Suomessa hommat hoidetaan sairaalassa niin että synnytykset on täällä maailman turvallisimpia. Mulle on lopulta ihan sama mitä kaikkea ikävää toimenpidettä mulle ja vauvalle tehdään kunhan se tähtää siihen että me pysytään mahdollisimman hyvässä kunnossa ja elossa. Synnytystoiveissa lukee että vältettäis turhaa mut ehdottomasti tehdään se mitä tarvii.Jep, en haluaisi kritisoida muiden valintoja mutta tuo kotisynnytys on kyllä yksi sellainen asia mitä en vaan voi ymmärtää. Itse en voisi ikinä antaa itselleni sitä anteeksi jos lapselle kävisi jotain peruuttamatonta sen vuoksi, että halusin leikkiä jotain supermamaa ja synnyttää kotona. Ihan kylmät väreet tulee kun lukee tuostakin yhdestä pariskunnasta joka on ollut nyt mediassa sen vuoksi, että toinen kaksosista kuoli kotisynnytykseen. Eikun vaan pakastimeen, hyvä tulee! Pääasia että saa toteuttaa omaa ideologiaansa, mitäpä siitä jos toisen henki menee. Huhu.
Mulla tuli ennen synnytystä se limatulppa ja sitä tuli ihan jäävätä klöntti. On ollut ilo seurata teitä ja lukea kuulumisia. Perustaako kukaan syyskuisten syntyneiden ryhmää vai haluaako/kiinnostaako ketään enää vauvan synnyttyä kertoa kuulumisia tms?@Miliani, sepä... Mullakin on muuten tuota et jalkapohjia kuumottaa, käsiä myös, siis ne on aivan tulessa, työnnän öisin jalkani pois peiton alta, ku ne paistuu sinne muuten Yleensä pidän villasukkia mut nyt ei oo todellakaan tarvinnut, ei enää moneen kuukauteen.
Huh, limatulppaa taitaa tulla täälläkin, tai ainakin kaks limakikkaretta bongattu Ei mulla tollasia muuten näy, läpinäkyviä pieniä paloja. Kuopuksen raskausaikana meni kaks viikkoa limatulpan bongaamisesta synnytykseen, vähän alkoi jänskättää et meneekö nytkin enää siihen asti Nyt siis rv 36+4, oon varautunut siihenki et menee laskettuun ja yli niin tuntuu hassulta aatella et vauva vois ihan oikeesti syntyä kahden viikon päästä. Oonhan mä pelännyt aiemmin et synnytys käynnistyy liian aikaisin mut en oo jotenkin nyt enää pahimman keskosuuden ajan mentyä ohi miettinyt synnytyksen käynnistymistä vielä ihan tosissani niin tää nyt tuli muka taas jotenkin niin yhtäkkiä
Ihan eka synnytys v-99 kesti tasan 3,5 tuntia siitä kun heräsin vesien menoon. Toisaalta ei oo nopeutunukkaan. Mulla on kaikki siis käynnistetty, lukuunottamatta viimesin sektio eli oon ollu valmiina sairaalassa oottelemassa supistuksia. Siitä laskien ku supparit on oikeasti alkanu säännöllisesti ja kipeästi ja tietää että nyt tää lähti käyntiin ni 1-2 tuntia on vauvan syntymään. Ponnistusvaihetta mulla ei voi edes ajassa mitata ku ne vaan tulee sieltä Yhessä neuvolakortissa lukee ponnistusvaiheen kesto, 1 työntö Mulla pitää keskittyä siihen, että pijättää mieluummin, ettei syntys niin nopeeta ku aina repeää, ei kiva.@M i l j a saako kysyä miten sun synnytykset on nopeutuneet vai onko kesto lyhentynyt vauvojen myötä? Itellä tulossa kolmas ja mietityttää kauankohan tällä kertaa menee