En tiedä nouseeko melu, mutta laitanpa vinkin, jolla meidän 2v 11kk tytöltä lähti 6 isoa syylää jalkapohjasta. Tyttö oli saanut syylät ilmeisesti päiväkodista :/ Olivat tosi isoja ja hankaloittivat kävelyä sen verran paljon, kun kerran kantapäässä kaikkien tietysti piti möllöttää. Lääkärissä käytiin ihan sen vuoksi, kun neiti ei kärsinyt kuin varpailla astua (kenkien avulla pystyi kävelemään normaalisti).
Näin pienelle ei tietysti suositeltu mitään lääkehoitoja, kun ovat sen verran jytyä tavaraa ja kivuliaita hoitoja. Lääkäri suositteli ilmastointiteippi-kuuria eli ilmastointiteipillä peitetään syylät. No, ei muuta kuin tuumasta toimeen ja illalla kylvyn jälkeen odottelin, että neitin nukahti ja varovasti rapsuttelin syylien pintaosaa pois ja teippi päälle. Mummo sitten vinkkasi vielä, että pihkavoidetta kaveriksi, niin kyllä lähtee syylät häviämään. Nyt reilun kuukauden hoidon jälkeen on syylien keskusosat kuivahtaneet ja tipahtaneet pois ja alta on paljastunut ihan terve iho. Vielä on ns. kuoppa jäljellä, mutta neiti ei arista kävellessä ja iho terveen näköinen. Eli ilmastointiteippiä ja pihkavoidetta kannattaa ainakin kokeilla!