Mielellään jakaisin kipeän synnytystarinani jossakin suljetussa ryhmässä, mutta pähkinänkuoressa voin sitä hieman avata tässä. Tosin niin vaiherikasta tapahtumaa nyt ei muutamalla lauseella sanota, vaikka miten tiivistäisi...
Alunalkaenkaan siis mikään ei mennyt niinkuin ajattelin (kuten aika harvoin vissiin meneekään kun on synnytyksestä kyse) eli kaikki suunnitelmani ja valmistautumiseni avautumisvaiheen alkuun kotona...Ei sinnepäinkään. Siitä huolimatta keräsin itseni ja rauhoitin mieleni kun mieskin oli mukana tukena, että kaikki menee hyvin. Olin tahdonvoimalla selättänyt synnytyspelkoni (en käynyt kuitenkaan pelkopolilla). Olin päättänyt ottaa vastaan sen mitä tulee, ensisynnyttäjänä en tiennyt mitä tarkalleen odottaa, päätin rohkaista itseni ja olla reipas, etten sättisi miestäni tai kätilöä tms. Huoli vauvasta oli toki päällimmäisenä, mutta yksi suurimmista pelon aiheista oli, että saisin kamalan ja häijyn kätilön: JA NIIN KÄVI!!!!
Kun parin vuorokauden sairaalassaolon ja lukuisten ronkkimisten ja tutkimusten jälkeen synnytys lopulta käynnistyi ja minut siirrettiin synnytysosastolle, niin vastassa oli ensin mahtava kätilö. Hän oli mukava, asiallinen, kannustava ja kehui minun työskentelyäni hitaanoloisessa avautumisvaiheessa. Hän oli kehunut miehellenikin, että vaimosi on niin rauhallinen ja keskittyvä. Pystyinkin hyvin keskittymään vaikka supistuksia tuli tiuhaan ja ne tekivät pirun kipeää. Sain kuitenkin lievitystä ja osittain suunnitelmani kuitenkin toteutui, pääsin ammeeseen. Kaikki oli edelleen hyvin ja mukava kätilö antoi meidän olla rauhassa, kävi välillä katsomassa ja kyselemässä sekä tutkimassa tilanteen. Kestin avautumista mielestäni suht. hyvin ja pärjäsin, kunnes aikojen päästä ammeessa alkoi olo olla tukala. Kun koitti aika päästä saliin epiduraalia varten, niin vuoro vaihtuikin. Olin kuitenkin ihan samalla moodilla kuin aiemmin, mukava 1. kätilö oli saanut oloni ihan luottavaiseksi, kaikki menisi hyvin. Mutta mutta, kuinka ollakaan kätilö nro 2. oli sitten ihan päinvastainen ihmishirviö. Tässä menisi koko ilta jos kirjoittaisin kaiken hänen 8h työvuoronsa aikana päästämät sammakot sekä sohlaamisensa oksitosiinitipan kanssa yms, mutta muutamalla ranskalaisella viivalla vain mainitakseni murto-osan hän/ se:
- ei katsonut minua silmiin vaan näpytteli tietokonetta
- puhui ylitseni miehelleni ja jauhoi purukumia
-haisi halvalle hajuvedelle
- naureskeli omalle huumorilleen
- ei ottanut kipujani vakavasti ja uskoi avautumiseni kestävän todella pitkään...mutta toisin kävi!
- jätti meidät yli tunniksi kaksin mieheni kanssa, kun olin jo 10cm auki ja ponnistutti (ei vastannut kelloon vaan ilmestyi pitkän ajan päästä)
- sohlasi tipan kanssa eikä saanut laitettua tukkoon mennyttä kanyylia uudestaan vaan tiuski mulle, kun ei löydy suonta ja puhui minusta lääkärille alentavaan sävyyn huoneen oviaukossa ihan kuin en olisi läsnä
- omalla toiminnallaan (jonka tarkemmin voisin kertoa suljetussa ryhmässä) pitkitti lopulta mun ponnistusvaiheen liki neljätuntiseksi yms. yms. eikä tässä suinkaan kaikki!!!
Tarinan ainoa positiivinen asia on siis mun mies, jota ilman en olisi selvinnyt ja hän oli alusta loppuun paikalla. Hän myös todistaa kätilön käytöksen, joten sitä ei voi laittaa minun kipusumuhelvetin piikkiin että suurentelisin asioita. Ja toinen mahtava asia on se, että vuoro ehti vaihtua ennekuin lapsemme syntyi, eli tää paska kätilö ei ONNEKSI ollut ottamassa lastamme vastaan. Hän olisi tod.näk. sössinyt senkin. Ammattitaitonen porukka hoiti synnytykseni loppuun ja lopulta oli tupa täynnä sakkia auttamassa mua ja auttamassa vauvaa pihalle, kun tää surkimus oli sohlannut asiat. Sille löytyi lopulta ihan selkeä selitys, miksi ponnistusvaihe venähti,enkä meinannut saada vauvaa ulos. Asia olisi ollut korjattavissa jo paljon aiemmin mutta se "kätilö" jätti työnsä hoitamatta ja pitkitti mun kärsimystä ja vei miun voimat ihan täysin. Vauvakin alkoi olla ahdingossa ja sectioo mietittiin, kunnes ripeä ja ammattitaitonen lääkäri keksi keinon, mitä voisi yrittää vielä ennen sectioo. Ja se toimi! Kaikki tapahtuikin yllättäen vauhdilla ja meni onneksi suht.hyvin! Vauva tosin joutui hetkeksi seurantaan ja lämpökaappiin + kipulääkettä, sillä tuo pitkä ponnistusvaihe ja lopulta raju ulostulo tottakai vaikutti häneenkin. Minun epparia parsittiin yli tunnin, jonka jouduin oleen erossa vauvasta.
Tarkoitus on tehdä valitus/muistutus ja pot.asiamiehen yhteystiedot on jo valmiina. Ajattelin silloin siinä sängyllä, että kun miä tästä nousen, niin tää ei jää tähän! Olen ylpeä itsestäni, että en kaikesta huolimatta potkassu, purrut ja sättinyt sitä ämmää vaikka monesti olisi mieli tehnyt ja olisi ollut ihan aihettakin. Ajattelin vaan, että kumpa se helvetti olisi ohi niin palaisin asiaan kun olisin vähempi haavoittuvassa tilassa. Pelkäsin nimittäin sitä,että jos ryhdyn sättimään sitä kätilöä, niin ties mitä se tekee.
Että näin. Koko synnytys ei ollut täysin paska, vaan se oli myöskin hieno kokemus siinä alkuvaiheessa. Silti, trauma on syvällä. Katson lastani ja joka päivä olen onnellinen, että hän on elossa, toipui täysin rankasta koettelemuksesta ja kasvaa huimaa vauhtia. Hän on tärkeintä elämässäni ja jos hänelle olisi sattunut jotain, niin empä viitsikään tässä mainita, että mitä olisin tehnyt.... Se pelko, turvattomuus, kauhu ja epätietoisuus, jota se kätilö meille aiheutti, kulkee mukana pitkään, ehkä lopun elämää. Itse työstän asiaa joka päivä ja puhumme mieheni kanssa siitä usein, mutta mielestäni on väärin, että synnyttäneet ja kätilön takia traumatisoituneet äidit joutuvat vaan itse taistelemaan kamalan kokemuksen yli ja hakemaan traumaansa hoitoa. Pitäisi sen trauman aiheuttajan joutua vastuuseen tekemisistään. Ja kuten tiedämme, maassamme oikeus (tällaisissa tapauksissa) melko harvoin toteutuu ja vaikka sairaalalle tekisi huomautuksen, valituksen tai muistutuksen asiasta, niin eipä ne useinkaan mihinkään toimenpiteisiin johda. Siksipä on ihan oikeutettua sitten nostaa näitä asioita puheeksi foorumeilla. Pakkohan nää asiat on purkaa ja saattaa päivänvaloon. Loputon vaikenemisen kulttuuri ja alistuminen karuun kohtaloon ei useinkaan johda mihinkään hyvään.
---------------------------
Tänne ketjuun ei, vielä ainakaan, ole eksynyt asiattomia kommentoimaan ja arvostelemaan ihmisten kokemuksia. Toivottavasti ei eksykään! Kätilön huonoa käytöstä ei mikään sössötys mistään huonosta päivästä tai henkilökemioista selitä. Ammatti ei sovellu kaikille ja alaa sopii kyllä vaihtaakin, jos kipeät ja uikuttavat äidit alkaa käydä hermon päälle ja työmoraali löyhtyy. Itse toimin asiakaspalvelu alalla eikä tulisi kuuloonkaan purkaa omaa paskaa asiakkaan niskaan. On monenlaisia synnyttäjiä ja monenlaisia kätilöitä, mutta hoitaja on se, jolle työstä maksetaan ja jonka alalle soveltuvuuteen kuuluu kyetä vastaanottamaan synnyttäjän kipu, epätoivo, pelko ja ahdistus. On järkyttävä virhe sättiä tai alkaa riitelemään synnyttävän naisen kanssa, ihan epäeettistä!
Tästä nyt tulikin vuodatus siltävaralta, että joku piruparka eksyykin tänne arvostelemaan näitä kamalia kokemuksia, joita täällä ihmiset ovat kertoneet ja kohdanneet.
lilyvalley, jos virtauksissa oli jotakin häikkää, niin olisiko mahdollista päästä kontrolliin aiemmin kuin 9 viikon päästä??! Outoa, ettei sitä sulle ehdotettu... Jos asia painaa mieltä, niin olisikohan mahdollista saada vielä jonkun muun arvio siitä tai mennä vaikka yksityiselle? Odottaminen noin kauan ja epätietoisuus on kamalaa :/