Synnytystraumaan vertaistukea?

Löytyykö täältä kaltaisiani äitejä, joille synnytys on ollut niin traumaattinen kokemus, että sen ajattelu kammottaa ja ahdistaa vielä pitkänkin ajan kuluttua? Synnytin pitkään yritetyn ja odotetun esikoistyttäreni TAYSissa viime kesäkuussa ja kokemus oli niin nöyryyttävä, etten vieläkään pysty ajattelemaan asiaa voimatta pahoin. Synnytyskivuista minulle ei jäänyt traumaa, sillä kivut olivat läpi synnytyksen täysin kestettävissä, mutta traumatisoiduin kätilön taholta saamastani huonosta kohtelusta ja totaalisesta tuen puutteesta itselleni täysin uudessa tilanteessa.

Synnytyksestä lähtien olen yrittänyt löytää itselleni apua synnytystrauman käsittelyyn, ja ammattiapua olenkin löytänyt, mistä on ollut minulle hyötyä. Olen kuitenkin koko ajan kaivannut mahdollisuutta keskustella aiheesta myös muiden synnytystraumasta kärsivien kanssa, mutta vertaistukea on ollut vaikea löytää. Löytyisikö sitä ehkä tältä palstalta? Monissa maissa on traumaattisen synnytyksen kokeneiden naisten vertaisyhdistyksiä, mutta Suomessa sellaista ei ole, eikä aiheeseen liittyvää kotimaista verkkovertaistukeakaan ole tarjolla. Olisiko tämän palstan lukijoissa naisia, jotka olisivat kiinnostuneita esimerkiksi perustamaan kanssani vertaistukiryhmän verkkoon?
 
No huh! Kuulostaapa pelottavalta. Onko tytär teidän ensimmäinen lapsi? Miten tuollaisessa tilanteessa oikein toimitaan lapsen syntymän jälkeen; ambulanssilla sairaalaanko? Entä osaatko jo tässä vaiheessa ajatella mahdollista uutta raskautta ja uutta synnytystä? Ihan sillä kysyn, kun toinen lapsi on omassa mielessäni pyörinyt paljonkin. Tahtoisin toisen lapsen, mutta karmivan synnytyksen jälkeen ajatus uudesta raskaudesta on jotenkin pelottava, raskaus kun väistämättä johtaa uuteen synnytykseen. Miten sen kestäisi, jos toinenkin kerta olisi henkisesti yhtä rankka kuin ensimmäinen? :/
 
Argh pitkät pätkät jo kirjottelin mutta se hävis :/
Joo siis soitettiin hätäkeskukseen kun tajuttiin että ei ennätetä enää sairaalaan. Linja lli niin kauvan auki kunnes kuulivat vauvan itlun. Tuosta n. 10min niin ambulanssi tuli. Tämä on siis jo meidän toinen lapsi ja luultavasti myös viimeinen. En halua kokea enää vastaavaa. Tosin sanovat että jos kolmas tulis niin se llis käynnistys. Pelottaako sua siis synnytys vaiko se miten henkilökunta kohtelee. Jos synnytys niin suunniteltu sektio on myös mahdollinen. Jos se miten sua kohdellaan, niin sitä ei oikein ennalta voi ennustaa, mutta kyllä se pieni on sen arvoinen <3
 
Hyvin ymmärrän, ettet tahdo kokea noin rajua synnytystä enää uudelleen. Mikä kokemuksessa oli sinusta pahinta? Itse voisin kuvitella, että kokisin todella suurta turvattomuuden tunnetta vastaavassa tilanteessa. Mieleen nousisi varmasti monta omaan ja lapsen turvallisuuteen liittyvää kysymystä.

Mua ei se synnytys itsessään varsinaisesti pelota, ei mikään fyysinen siinä. Kivut olivat mielestäni läpi synnytyksen ihan täysin kestettävissä, eikä niistä jäänyt mitään traumaa. Eniten pelkään, että jos synnytän joskus uudelleen, joudun kokemaan taas sen, ettei minua kohdella arvostavasti eikä kuunnella, vaan minut alistetaan täysin objektiksi. Mulla oli pitkään synnytyksestä sellainen olo, että siellä synnytyssalissa henkilökunta ikään kuin raiskasi mut, kun mut riisuttiin niin täysin vallasta vaikuttaa yhtään mihinkään (kukaan ei kertonut mitään - ei edes kysyttäessä sitä, kuinka paljon kohdunsuu oli auki - eikä antanut mun itse päättää mitään, vaikka synnytys eteni ihan normaalisti. Salissa oli mukana myös opiskelija ja sille kätilö - joka ei siis vastannut mun eikä puolison kysymyksiin - kyllä kertoi mun synnytyksen etenemisestä mun selän takana, musta puhuttiin ikään kuin en olisi ollut paikalla). Nyt pahin tunne on vähän helpottanut, mutta edelleen tuntuu siltä, että mut on pahoinpidelty siellä salissa. Tunnetta on hirveän vaikea selittää. Lapsi on ihana ja syntyi terveenä ja minä viihdyn äitinä hyvin, mutta synnytys on silti edelleen ihan hirveä peikko mun mielessä. Koko tapahtuman ajattelukin saa palan kurkkuun, vatsan kääntymään ympäri, kyyneleet silmiin, siis vielä nytkin, kahdeksan kuukauden ja aika monen terapiakeskustelun jälkeen. On vaikea itsekään kokonaan tajuta, mikä hommassa oli niin rankkaa, enkä oikein saa lähi-ihmisiltäkään ymmärrystä, kun suurin osa on sitä mieltä, että mun pitäisi vain päästää irti ja unohtaa. Mutta kun en pysty, vaikka kuinka yritän. :(
 
Tiedän täysin tuon tunteen että kun ihmiset sanoo unohda se sulla on terve lapsi kaikki meni hyvin. Mutta kun siihen ei vaan pysty, kun ne ajatukset vaan puskee tuolta jostain mielen syövereistä. Eikä mun mielestä niin pidäkkään tehdä, jos yrität työntää ne ajatukset ja tunteet pois ne tulee joskus takasin vieläkin rajumpina ja sit seuraukset voi olla jo haitallisia. Mulle pelkopolilla sanottiin, että jos en nyt käy tätä synnytystä perinpohjin läpi niin että oma mieli on siihen tyytyväinen niin joudun käymään sen sitten mahdollisen seuraavan synnytyksen läpi ja sitten se tulee olemaan todella vaikeaa ja raskasta.
Jos mulla olisi vastaavia pelkoja kun sulla ja sairaalassa saisin samanlaista kohtelua sanoisin aika veemäisestikkin takas että olen ihminen ja vaadin sen mukaista kohtelua jos palaute ei mene perille niin pyytäisin kätilön vaihtoa. Teithän kyseisestä kätilöstä valituksen?

Itse koen että pahinta oli juurikin se turvattomuuden tunne. Olen aina ajatellut etten voisi synnyttää kotona koska jos vauvalla olisi joku hätänä sairaalassa apu on aivan vieressä. Itsellä jälkikäteen on ollut hirveästi entä jos ajatuksia. Entä jos synnytys olisi alkanut miehen ollessa töissä? Entä jos vauvalla olisi joku ollut hätänä? Entä jos tyttö olis tippunu lattialle? Entä jos kiertyny napanuora olisi ollut tiukemmin? Entä jos mulle olis käyny jotain? Nykyään pystyn jo ajattelemaan muutakin, mutta eka viikko meni täysin shokissa, enkä saanyt heti keskustelu apua. Kätilötkin vaan naureskwli, että jaa päätitte hoitaa hommat ite kotona. Ihan kun oltais tahallaan jääty kotiin synnyttää.
 
"...synnytyssalissa henkilökunta ikään kuin raiskasi mut, kun mut riisuttiin niin täysin vallasta vaikuttaa yhtään mihinkään " Tämä on mahtavin kuvaus, minkä olen pitkään aikaan nähnyt. Tee heistä valitus, koska tällainen kohtelu on väärin. Potilaalla on oikeus tietää, mitä hänelle tullaan tekemään ja miksi. Olen ollut elämäni aikana hyvin paljon sairaalassa ja siitä on ollut hyötyä synnytyksissä.
Valitettavasti potilat tekevät niin kuin heille sanotaan ja se johtaa siihen, että sairaalan henkilökunta alkaa käyttäytyä kuin sotilaat: määräten, eikä haluta hyväksyä kyseenalaistamista.
Ensimmäisessä synnytyksessä löin vaistomaisesti lääkäriä jalalla naamaan, koska hän alkoi tehdä mulle toimenpideitä varoittamattaan. Kuten sinulla, minustakin puhuttiin ikään kuin olisin eloton objekti. Poikani syntyi Porissa ja kaikki siellä synnytysosastolla tapaamani kätilöt olivat kärttyisiä. Luonteeni on kuitenkin vahva ja annoin samalla mitalla takaisin. Kun kuvittelen tilalleni jonkun muun, se olisi ollut samanlainen kokemus kuin sinulla.
Toisella ja kolmannella kerralla synnytin TYKSissä. Kätilöt olivat siellä mukavia, mutta saattoivat olla senkin takia, koska olin ensimmäisen synnytyskokemukseni perusteella varautunut siihen, että joudun taistelemaan tullakseen kuulluksi. Isossa sairaalassa on vaikeaa pysyä yksilönä, koska siellä luetaan papereista asias ja jos lääkäri on mokannut jotain, niin on vaikeaa tulla kuulluksi.
Eräs kätilö oli kuin päätön kana, kun kieltäydyin laittamasta sairaalavaatteet päälle. Papereissa oli virhe, että olen tulossa osastolle. Lopulta hän kuitenkin tajusi, etten tule niitä vaatteita laittamaan. Missään vaiheessa ei ole pakko käyttää synnytyksen liittyvissä asioissa sairaalavaatteita. Jopa synnytin omissa vaatteissa, mutta tämä pikkuseikkakin oli jo tottelemiseen tottuneella kätilöllä vaikeaa tajuta.
Kolmannen synnytyksen aikana jouduin pinnistelemään pysyäkseen selväjärkiseltä, koska jouduin itseni ja lapseni puolesta käymään tieteellistä väittelyä kätilön ja lääkärin kanssa. Voitin, mutta tämäkin osoittaa, että potilasta halutaan kohdella kuin objektia, joka olisi vain hilja.
Joten kaikki sinulle tapahtunut on monen seikan seuraus. Yksilötasolla varmasti yksikään salissa ollut ei toimisi niin, että potilas kokee, mitä sinä koit. Henkilökunta ei vaan tajua, miten he toimivat. Siksi olisi tärkeää, että synnyttäjät jaksaisivat valittaa tällaisesta kohtelusta, mutta alitettavasti suurin osa meistä on vaan onnellisia päästyään siitä tilanteesta pois eikä jaksa/halua vaatia anteeksipyyntöä.
Kaikki, mitä sinulle tapahtui, oli kuin olikin henkinen raiskaus. Eikä sinun pidä päästää irti, ennen kun olet saanut tapahtumaan osallistuneilta anteeksipyynnön. Joten saata kokemuksesi ja sen seuraukset heidän tietoon ja vaatii selitystä ja anteeksipyyntöä. Tai sitten yritä elää sen tiedon kanssa, että sinua kohtaan toimittiin väärin ja sinulla on kaikki oikeus olla vihainen ja loukattu. Synnyttjä on ihminen, eikä objekti, jollaisena isot sairaalat meitä usein kohtelevat.
 
  • Tykkää
Reactions: Aalo.Sudenmorsian
Fazerina, tuo on ihan loistava sivusto ja minulle jo entuudestaan tuttu. Olen itse asiassa jakanut oman synnytyskertomukseni siellä, ks. TAYS 2012. Netistä löytyneistä sivustoista (lähinnä ulkomaalaisista - tuo Synnytysloukkaus-sivusto on ainoa tietämäni kotimainen tätä aihepiiriä käsittelevä) on ollut apua, mutta kaipaan edelleen kovasti sitä, että saisin keskustella jonkun sellaisen kanssa, joka on kokenut suunnilleen saman. Sillä ajatuksella täälläkin vertaisten perään huhuilen. Mua houkuttaa myös ajatus synnytystrauman kokeneiden naisten oman yhdistyksen perustamisesta ja sikälikin toivoisin löytäväni muita saman kokeneita. Tiedän, etten ole ollenkaan ainoa synnytyksessä traumatisoitunut, mutten keksi, mistä ihmeestä niitä muita saman kokeneita oikein löytäisin.

Masuilija, mua karmii tuo kätilöiden välinpitämätön asenne! Jotenkin luulisi, että ammattilaiset ymmärtäisivät, miten traumatisoivaa se on, kun asiat eivät mene ollenkaan niin kuin on suunniteltu. Teidän tapauksenne oli vielä ihan erityisen dramaattinen, harvinainenkin. Sinänsä mielenkiintoista, että jos joku päättää tietoisesti synnyttää kotona, sitä pidetään edesvastuuttomana ja vaarallisena, mutta jos käy niin kuin teille, sillä samalla vaaralla ei yhtäkkiä muka olekaan enää mitään väliä (kun kaikki kerran meni ns. turvallisesti ja hyvin, vaikka oma kokemus olisi kuinka turvaton).

Madmama, sotilasvertauksesi on tosi osuva! Synnytyssalikätilömme käyttäytyi nimenomaan määräten ja autoritäärisesti, minut ja jollain tasolla myös mieheni objektivoiden. Mies kiinnitti huomiota siihen, miten kätilö muisteli haikaillen aikoja, jolloin puolisoilla ja tukihenkilöillä ei ollut synnytyssaleihin tulemista, heh.

Laitoin sairaalaan kriittisen ja monisanaisen palautteen jo kesällä ja pyysin palautteeseeni vastausta synnäriltä. Kun vastausta ei pariin kuukauteen kuulunut, lähetin sairaalaan uuden palautteen, jossa kerroin aiemmasta palautteestani ja kysyin, eikö palautteisiin vastata ja ovatko muistutuksen ja valituksen tekeminen ainoita tapoja saada sairaalalta vastaus. Päivän kuluttua toisesta palautteestani sain synnärin ylihoitajalta sähköpostia, jossa hän pahoitteli kohtuutonta viivytystä ja lupasi paneutua asiaan mitä pikimmin. Tämän jälkeen kului taas kaksi kuukautta, ja lähetin samaiselle ylihoitajalle sähköpostia, jossa kysyin taas palautteeni vastauksesta ja kerroin, että jos palautetta ei kuulu, teen asiasta potilasasiamiehen kautta muistutuksen, johon sairaalalla on velvollisuus vastata. Ylihoitajalta tuli taas pahoitteluviesti ja hän kertoi olevansa eläköitymässä ja siirtäneensä asian toisen ihmisen hoidettavaksi. Viimeisimmästä viestistä on nyt kuukauden päivät. Jos mitään ei kuulu helmikuun alkuun mennessä, teen tosiaan sen synnytyksen aikaista kohtelua koskevan muistutuksen potilasasiamiehen kautta. En odota, että sairaalan vastaus millään tavalla poistaisi mun traumaani, mutta haluan kokemuksen siitä, että synnärillä mua ja mun kertomusta omasta kokemuksestani on jouduttu kuulemaan. Toistaiseksi palautteen antaminen on vain vahvistanut synnytyksen aikaista kokemustani siitä, että sairaala ei potilaitaan/asiakkaitaan kuuntele.
 
Muistan kun esikoista olin synnyttämässä, kätilö pakotti mut vessaan ja itkin siellä sitten miehelle että onko mun pakko olla täällä kun ei mitään tuu. Sen tuun muistamaan loppuelämäni.

Järkyttävää musta tuossa meidän synnytyksessä on se että kukaan ei tunnu tajuavan että siitä oikeesti on jäänyt jonkun sortin trauma. Kaikki vaan sanoo ole onnellinen kaikki meni hyvin ja unohda koko asia.
Tottakai olen onnellinen että kaikki meni hyvin, mutta ei se poista sitä pelkoa mikä siitä jäi. Ja eihän kellekkään jolla synnytys on mennyt hyvin ja jäänyt ihanat muistot sanota että unohda se, miksi mun pitäis unohtaa yksi elämän tärkeimmistä tapahtumista? En edes halua unohtaa, haluan vaan käydä asian niin perin pohjin läpi että voin muistella sitä lämmöllä, enkä niin että sydän hakkaa miljoonaa ja tuntuu että kuristun.

Todella hienoa, että oot tehnyt valituksen ja ehdottomasti jos ei sairaalalta kuulu vastausta niin asiaa viet sitten eteen päin potilasasiamiehen kautta. En usko että pystyt ilman pelkoja menemään uuteen synnytykseen ennen kuin olet puinut asian niin perin pohjin läpi että pystyt astumaan eteen päin. Tai sitten vaan annat samalla mitalla takasin.
 
"Toistaiseksi palautteen antaminen on vain vahvistanut synnytyksen aikaista kokemustani siitä, että sairaala ei potilaitaan/asiakkaitaan kuuntele."

Olet oikeassa ja tämä sama toistuu muuallakin kuin synnytysosastolla. Kuten kerroin, olen ollut paljon sairaaloissa. Erityisesti 4-16v. Minut vammautettiin psyykkisesti voisin sanoa, koska traumoja oli hirveäsi. Lapsena ei voi puolustautua. Nyt aikuisena tykitän takaisin enkä koe sääliä, koska komentaminen ei ole hävinnyt minnekään, joten hymyilevä täti aiheuttaa pahaa oloa komentamalla jotakuta (kuten sinua) muuta, joka ei osa ottaa sitä minun tavallani vastaan. Ja vaikka polikliniikan lääkärit eivät komentelee, he käyttävät yhtä lailla valtaa. Sanoja saatetaan vääristellä päinvastaiseen tulokseen ja siinä on mieletön prosessi kumota ne. Ja hulluinta onkin, ettei heillä ole laillista valtaa, mutta heidän työn luonne ja ihmisten käyttäytyminen (pelonsekainen kunnioitus ammattikuntaa kohtaan menneisyydestä ja totteleminen) luovat heille valtailmapiirin.
MInustakin on merkintä "hankala potilas", muttei mitään selityksiä, miksi potilas on hankala. Vaatikaa kaikki paperinne aina vain itsellenne. Saatatte säästyä monelta vaivalta. Lähettävälle taholle ei saa auttomaattisesti lähettää vastausta. Tämä neuvo vain tulevaisuuden varalle. Niin pystytte estämään paljon. Esim. absolutistista tutulleni kävi siten, että lausunnossa luki, "kieltäytyy puhumaan alkoholiin käytöstä". Joten voitte kuvitella, mitä siitä seurasi. Sai neuvolassa kuulla, kuinka alkoholi on haitaksi lapselle eikä häntä haluttu uskoa, ettei hän käytä sitä lainkaan.
 
Masuilija, ikävä kuulla, että tuota "vessavaltaa" harjoittavat muutkin kätilöt kuin se meitä ns. avustanut. Itselläni yksi synnytyksen nöyryyttävimmistä kokemuksista oli se, kun kätilö tuli koputtamatta tai millään tavalla varoittamatta vessaan tiedottamaan minulle jotakin ihan triviaalia, vaikka mä istuin pöntöllä. Kätilöllä ei siis ollut mitään epäilystä mun hyvinvoinnista, kunhan vain marssi vessaan. Mun mielestä synnyttäjän yksityisyyttä pitäisi ehdottomasti suojella synnytyssalissa, vaikka siellä ymmärrettävästi ilman housuja ollaankin. Mutta pitäisi pystyä luomaan synnyttäjälle tunne siitä, että häntä ja hänen rajojaan kunnioitetaan. Tuollainen vessaan marssiminen ja väkisin pakottaminen kertoo ihan muuta. :(
 
No on kyllä törkeää. Eihän nyt ihan normaalissa tilanteessakaan vessaan marssita kuntoinen on asioilla. Todella todella nöyryyttävää. Mulla oli todella kovat kivut siinä lopussa kun en ehtiny saamaan kivunlievityksiä niin kätilö tuli sanomaan että pitäs mennä vessaan. En päässyt sängystä ylös ennen kun se tuli jo uudestaan niin se pakotti mut nousemaan sieltä veti käsistä ja sellasta äkästä painostusta.
 
Sain tänään sairaalan vastineen palautteeseen, jonka laitoin menemään aikoja sitten! Palaute oli päädytty käsittelemään muistutuksena, mikä oli sinänsä hyvä asia, mutta muuten vastine oli kyllä aika tavalla yksi tyhjän kanssa. Vastineessa oli kolme osaa, vastuualuejohtajan kirjoittama, ylilääkärin kirjoittama ja kätilön kirjoittama. Vastuualuejohtajan ja ylihoitajan tekstit olivat mielestäni ihan ystävällisiä ja mun kokemustani ymmärtäviä, mutta kätilön teksti keskittyi kieltämään kaiken. Hän toteaa tekstissään ettei tunnista itseään minun antamastani palautteesta ja sanoo, ettei tee työtään niin kuin minä väitän hänen toimineen. Ahdistaa ja suututtaa, mutta toisaalta ihan sama. Minun kokemukseni on mikä on, ja tuon kätilön kanssa en enää synnytä, jos joskus toiste vielä samalle synnärille päädyn.
 
Joo kannattaa ehdottomssti sanoa että et häntä huoli kätilöksesi. Törkeää, myöntäisi edes virheensä. Mulla on kumma tunne, olin täysin varma vielä hetki sitten ettei meille kolmatta lasta tule, mutta kuinka ollakkaan löydän itseni ajattelemasta että jos vielä kuiteniin yksi.
 
Masuilija, joo, taitaa olla täysin järjen ulottumattomissa nämä lapsensaantitoivejutut. ;) Mulla on ollut karmea vauvakuume oikeastaan synnytyksestä lähtien - synnytyksestä huolimatta. Synnytys pelottaa kuin tauti, mutta silti haluaisin vielä toisen lapsen, olen koko ajan halunnut. Synnytykseen asti en vain ehkä kuitenkaan ole uskaltanut kunnolla ajatella. No, onneksi imetän vielä ja kuukautiskierto loistaa poissaolollaan, joten konkreettisten raskautusmissuunnitelmien teko saa vielä odottaa.

Sairaalan vastineesta oli mulle muuten yllättävää hyötyä: synnärin ylihoitaja tarjosi mulle mahdollisuutta tavata joko tämä meidän karmea synnytyssalikätilö tai vaihtoehtoisesti imukupin meidän synnytyksessä hoitanut lääkäri, ja mä sitten viime viikolla kävin tapaamassa lääkäriä (kätilöä en missään olosuhteissa enää halua kohdata). Tapaaminen oli tosi positiivinen kokemus - tuntui, että tapaamiseen jäi ihan mielettömän iso henkinen painolasti. Lääkäri kuunteli mua, otti minut tosissaan ja mikä parasta, sanoi minulle suoraan, että "En voi sanella tätä, mutta voin sanoa sinulle tämän suoraan: ko. kätilö on kova ihminen". Tulin tuosta rehellisestä ja rohkeasta kommentista niin iloiseksi! Vihdoinkin joku tunnusti mun kokemukseni ja ymmärsi, miksi olen näin rikki synnytyksestä. Tähän asti sairaalassa on lähinnä vähätelty mun kokemusta ja hoettu, että lääketieteellisesti kaikki meni oikein (mistä olenkin samaa mieltä, mutta kohtelu on olennainen osa sairaalahoitoa, ja se meni kaikkea muuta kuin oikein). Lääkäri kannusti mua ja puolisoani kovasti toisen lapsen yrittämiseen ja lupasi, että jos me joskus vielä tullaan TAYSiin synnyttämään ja hän sattuu olemaan vuorossa, hän takaa henkilökohtaisesti, ettei ko. kätilö enää hoida meidän synnytystä. Itkin lääkäritapaamisessa silmät päästäni, mutta se oli hieno ja helpottava kohtaaminen. :)

Tapahtui myös jotain muuta aika kiinnostavaa: yksi ystäväni synnytti samassa sairaalassa ja hänelle sattui sama kätilö, ja hänen kokemuksensa kätilöstä olivat ihan samanlaiset kuin minunkin! Kohtelu oli kylmää, epäkohteliasta, piittaamatonta, välillä suoraan vihamielistä. Ystävälleni ei onneksi jäänyt synnytyssalista traumaa, sillä hän osasi uudelleensynnyttäjänä pistää kätilölle kampoihin ja tiesi myös itse, mitä synnytyksessä tapahtuu, joten olo ei ollut samalla tavalla turvaton kuin mulla. Mutta mun kannaltani kyllä aika onnekasta saada vertaistukea omasta ystäväpiiristä ihan sattumalta!
 
  • Tykkää
Reactions: kukkurukuu
Voi vitsi hieno juttu että pääsit tuon lääkärin tapaamaan ja aivan mahtavaa että se sanoi tuon ääneen että on kova ihminen.

Mulla on iskenyt uus vauvakuume, tää tulee nyt ihan yllätten koska olin niin varma ette kolmatta tule. Olen miestäkin alkanut tähän lämmittelee että ehkä 3-5vuoden päästä ja mies on jo hommaamassa tila-autoa :D
 
Täällä TAYS synnytyksiä takana kolme. Kaikista jäänyt todella hirveät muistot.. Ensimmäinen oli kestoltaan yli pitkä ja lopulta ponnistin kahdet kätilön samalla työntäessä vatsaani ja kahden ollessa vastassa. Myös opiskelijoita oli kuusi kappaletta. Vauva vietiin heti pois eikä kukaan kertonut mitään. Kivunlievitys meni vain vasemmalle puolelle ja repesin jne.... Toisella kertaa vauva syntyi kuolleena ja kätilö yökkäsi... Tuli todella kamalan paha mieli sen jälkeen, sillä vauvahan oli muuten ihan täysiaikainen ja tavallinen vauva. Kolmannella kerralla sanoin heti kätilölle että kun lähden aukeamaan niin aukean sitten todella nopeasti ja toivon kivunlievitystä heti kun pyydän sillä kipu on sanoinkuvaamaton. Olin 5cm auki ja sanoin vauvan tulevan ihan justiin ja pyysin spinaalia. Olin kiljunut kivusta jo toista tuntia ilokaasun voimin ja tunsin että nyt on aika. Tärisin kauttaaltaan ja kipu melkein vei tajun minulta, kätilö sanoi ettei kivunlievitystä vielä kannata laittaa että ehtii mennä vaikutus.. Puolen tunnin kuluttua vauva syntyi.. Tärisin kivusta niin etten voinut edes ottaa vauvaa syliin. Nyt neljäs raskaus menossa ja synnytyspelko sen kuin kasvaa... Jokohan neljännellä kerralla kätilöt kuuntelisivat minua, synnyttäjää?
 
Lilyvalley, en ole hetkeen käynyt täällä ja huomasin viestisi vasta nyt. Onpa sinulla ikäviä kokemuksia TAYSista! Erityisen pahalta puolestasi tuntuu toisen lapsen syntymä - tuollaisessa tilanteessa tarvitsisi ehdottomasti vain ja ainoastaan henkilökunnan tukea. :( Toivottavasti neljäs synnytyksesi menisi vihdoin niin, että sinua kuunnellaan! Oletko käynyt pelkopolilla tai muuta kautta listannut sairaalalle toiveitasi synnytyksen suhteen? Minulle on ainakin sanottu pelkopolilta, että jos aiemmin on jokin mennyt tavalla tai toisella pieleen, synnyttäjän toiveita pyritään seuraavalla kertaa noudattamaan, eli kannattaa ehdottomasti käydä asiasta keskustelua sairaalan kanssa jo ennen kuin synnytys käynnistyy.
 
Niin ne ajatukset vaan muuttuu. Vauvakuume on siis tullut taas ja olen pohtinut ja pähkäillyt. Toki tämän aika on aikasintaan 3vuoden päästä, mutta toiveena olisi ettei tätäkään käynnistettäisiin. Joo jotkut ajattelee että oon hullu. Mutta kun en haluaisi mitään lääkkeitä itseeni toki ymmärrän jos sairaalasta ovat täysin sitä vastaan tai mennään niin pitkälle että on pakko käynnistää niin sitten asia on eri. Mutta pelkopolilta sanoivat ettei sitä riskiä enää oteta että tämäkin syntyisi kotiin.
 
Onko tämä ketju jo hiipumaan päin? Täällä olisi myös yksi synnytyksessä trauman saanut, juurikin synnytystä sössineen kätilön (ja jossainmäärin myös samaan aikaan vuorossa olleen lääkärin) epäammatillisen käytöksen ja välinpitämättömyyden takia! :(
 
Nelli Tänne tuntuu hukkuvan nämä ketjut niin, ettei enää meinaa löytää takaisin :) Tosi kurja kuulla, että sinullekkin on jäänyt ikävät muistot siitä niin oikeasti niin ihmeellisestä ja kauniista tapahtumasta. Jos tuntuu, että pystyt niin voisit yrittää kertoa synnytystarinasi?

Meillä on varmasti pelkopoli edessä taaskin. Tosin ei siitä tunnu olevan oikein mitään iloa. Siellä ei keskitytä keskustelemaan äidin kanssa vaan ultrataan ja katsotaan pissanäyte ja todetaan, että huoli pois ja tavataan taas 4 viikon kuluttua. Viimeisin synnytys käynnistettiin rv37 kun olin sitä ensin vaatinut koko raskauden ajan. Vasta kolmannen pelkopolin jälkeen lääkäri suostui harkitsemaan asiaa ja soitti osastolle minun istuessani vieressä, mutta vasta kun itkin jo ihan hysteerisesti enkä suostunut poistumaan ennekuin asialle tehdään jotain. Nyt neljäs raskaus menossa siis rv12 ja saimme ultrasta huonoja uutisia. Virtausarvot koholla ja veritulppien ehkäisyyn primaspan kuurille. En saanut kuitenkaan mitään kontrolli aikaa mihinkään. Nyt sitten odotellaan 9viikkoa että pääsee rakenneultraan. Luulisi että sitä aikaisempien kokemusten vuoksi jo saisi todemmasta ottavaa "palvelua". Mutta ei. Luotetaan henkemme siis taas aina niin huolehtivan ja luotettavan ja erityisen sydämellisen TAYS:in käsiin. Joskus sarkasmi auttaa kun oikein pelottaa tai sapettaa :p
 
Mielellään jakaisin kipeän synnytystarinani jossakin suljetussa ryhmässä, mutta pähkinänkuoressa voin sitä hieman avata tässä. Tosin niin vaiherikasta tapahtumaa nyt ei muutamalla lauseella sanota, vaikka miten tiivistäisi...

Alunalkaenkaan siis mikään ei mennyt niinkuin ajattelin (kuten aika harvoin vissiin meneekään kun on synnytyksestä kyse) eli kaikki suunnitelmani ja valmistautumiseni avautumisvaiheen alkuun kotona...Ei sinnepäinkään. Siitä huolimatta keräsin itseni ja rauhoitin mieleni kun mieskin oli mukana tukena, että kaikki menee hyvin. Olin tahdonvoimalla selättänyt synnytyspelkoni (en käynyt kuitenkaan pelkopolilla). Olin päättänyt ottaa vastaan sen mitä tulee, ensisynnyttäjänä en tiennyt mitä tarkalleen odottaa, päätin rohkaista itseni ja olla reipas, etten sättisi miestäni tai kätilöä tms. Huoli vauvasta oli toki päällimmäisenä, mutta yksi suurimmista pelon aiheista oli, että saisin kamalan ja häijyn kätilön: JA NIIN KÄVI!!!! :(

Kun parin vuorokauden sairaalassaolon ja lukuisten ronkkimisten ja tutkimusten jälkeen synnytys lopulta käynnistyi ja minut siirrettiin synnytysosastolle, niin vastassa oli ensin mahtava kätilö. Hän oli mukava, asiallinen, kannustava ja kehui minun työskentelyäni hitaanoloisessa avautumisvaiheessa. Hän oli kehunut miehellenikin, että vaimosi on niin rauhallinen ja keskittyvä. Pystyinkin hyvin keskittymään vaikka supistuksia tuli tiuhaan ja ne tekivät pirun kipeää. Sain kuitenkin lievitystä ja osittain suunnitelmani kuitenkin toteutui, pääsin ammeeseen. Kaikki oli edelleen hyvin ja mukava kätilö antoi meidän olla rauhassa, kävi välillä katsomassa ja kyselemässä sekä tutkimassa tilanteen. Kestin avautumista mielestäni suht. hyvin ja pärjäsin, kunnes aikojen päästä ammeessa alkoi olo olla tukala. Kun koitti aika päästä saliin epiduraalia varten, niin vuoro vaihtuikin. Olin kuitenkin ihan samalla moodilla kuin aiemmin, mukava 1. kätilö oli saanut oloni ihan luottavaiseksi, kaikki menisi hyvin. Mutta mutta, kuinka ollakaan kätilö nro 2. oli sitten ihan päinvastainen ihmishirviö. Tässä menisi koko ilta jos kirjoittaisin kaiken hänen 8h työvuoronsa aikana päästämät sammakot sekä sohlaamisensa oksitosiinitipan kanssa yms, mutta muutamalla ranskalaisella viivalla vain mainitakseni murto-osan hän/ se:

- ei katsonut minua silmiin vaan näpytteli tietokonetta
- puhui ylitseni miehelleni ja jauhoi purukumia
-haisi halvalle hajuvedelle
- naureskeli omalle huumorilleen
- ei ottanut kipujani vakavasti ja uskoi avautumiseni kestävän todella pitkään...mutta toisin kävi!
- jätti meidät yli tunniksi kaksin mieheni kanssa, kun olin jo 10cm auki ja ponnistutti (ei vastannut kelloon vaan ilmestyi pitkän ajan päästä)
- sohlasi tipan kanssa eikä saanut laitettua tukkoon mennyttä kanyylia uudestaan vaan tiuski mulle, kun ei löydy suonta ja puhui minusta lääkärille alentavaan sävyyn huoneen oviaukossa ihan kuin en olisi läsnä
- omalla toiminnallaan (jonka tarkemmin voisin kertoa suljetussa ryhmässä) pitkitti lopulta mun ponnistusvaiheen liki neljätuntiseksi yms. yms. eikä tässä suinkaan kaikki!!!

Tarinan ainoa positiivinen asia on siis mun mies, jota ilman en olisi selvinnyt ja hän oli alusta loppuun paikalla. Hän myös todistaa kätilön käytöksen, joten sitä ei voi laittaa minun kipusumuhelvetin piikkiin että suurentelisin asioita. Ja toinen mahtava asia on se, että vuoro ehti vaihtua ennekuin lapsemme syntyi, eli tää paska kätilö ei ONNEKSI ollut ottamassa lastamme vastaan. Hän olisi tod.näk. sössinyt senkin. Ammattitaitonen porukka hoiti synnytykseni loppuun ja lopulta oli tupa täynnä sakkia auttamassa mua ja auttamassa vauvaa pihalle, kun tää surkimus oli sohlannut asiat. Sille löytyi lopulta ihan selkeä selitys, miksi ponnistusvaihe venähti,enkä meinannut saada vauvaa ulos. Asia olisi ollut korjattavissa jo paljon aiemmin mutta se "kätilö" jätti työnsä hoitamatta ja pitkitti mun kärsimystä ja vei miun voimat ihan täysin. Vauvakin alkoi olla ahdingossa ja sectioo mietittiin, kunnes ripeä ja ammattitaitonen lääkäri keksi keinon, mitä voisi yrittää vielä ennen sectioo. Ja se toimi! Kaikki tapahtuikin yllättäen vauhdilla ja meni onneksi suht.hyvin! Vauva tosin joutui hetkeksi seurantaan ja lämpökaappiin + kipulääkettä, sillä tuo pitkä ponnistusvaihe ja lopulta raju ulostulo tottakai vaikutti häneenkin. Minun epparia parsittiin yli tunnin, jonka jouduin oleen erossa vauvasta.

Tarkoitus on tehdä valitus/muistutus ja pot.asiamiehen yhteystiedot on jo valmiina. Ajattelin silloin siinä sängyllä, että kun miä tästä nousen, niin tää ei jää tähän! Olen ylpeä itsestäni, että en kaikesta huolimatta potkassu, purrut ja sättinyt sitä ämmää vaikka monesti olisi mieli tehnyt ja olisi ollut ihan aihettakin. Ajattelin vaan, että kumpa se helvetti olisi ohi niin palaisin asiaan kun olisin vähempi haavoittuvassa tilassa. Pelkäsin nimittäin sitä,että jos ryhdyn sättimään sitä kätilöä, niin ties mitä se tekee.

Että näin. Koko synnytys ei ollut täysin paska, vaan se oli myöskin hieno kokemus siinä alkuvaiheessa. Silti, trauma on syvällä. Katson lastani ja joka päivä olen onnellinen, että hän on elossa, toipui täysin rankasta koettelemuksesta ja kasvaa huimaa vauhtia. Hän on tärkeintä elämässäni ja jos hänelle olisi sattunut jotain, niin empä viitsikään tässä mainita, että mitä olisin tehnyt.... Se pelko, turvattomuus, kauhu ja epätietoisuus, jota se kätilö meille aiheutti, kulkee mukana pitkään, ehkä lopun elämää. Itse työstän asiaa joka päivä ja puhumme mieheni kanssa siitä usein, mutta mielestäni on väärin, että synnyttäneet ja kätilön takia traumatisoituneet äidit joutuvat vaan itse taistelemaan kamalan kokemuksen yli ja hakemaan traumaansa hoitoa. Pitäisi sen trauman aiheuttajan joutua vastuuseen tekemisistään. Ja kuten tiedämme, maassamme oikeus (tällaisissa tapauksissa) melko harvoin toteutuu ja vaikka sairaalalle tekisi huomautuksen, valituksen tai muistutuksen asiasta, niin eipä ne useinkaan mihinkään toimenpiteisiin johda. Siksipä on ihan oikeutettua sitten nostaa näitä asioita puheeksi foorumeilla. Pakkohan nää asiat on purkaa ja saattaa päivänvaloon. Loputon vaikenemisen kulttuuri ja alistuminen karuun kohtaloon ei useinkaan johda mihinkään hyvään.

---------------------------

Tänne ketjuun ei, vielä ainakaan, ole eksynyt asiattomia kommentoimaan ja arvostelemaan ihmisten kokemuksia. Toivottavasti ei eksykään! Kätilön huonoa käytöstä ei mikään sössötys mistään huonosta päivästä tai henkilökemioista selitä. Ammatti ei sovellu kaikille ja alaa sopii kyllä vaihtaakin, jos kipeät ja uikuttavat äidit alkaa käydä hermon päälle ja työmoraali löyhtyy. Itse toimin asiakaspalvelu alalla eikä tulisi kuuloonkaan purkaa omaa paskaa asiakkaan niskaan. On monenlaisia synnyttäjiä ja monenlaisia kätilöitä, mutta hoitaja on se, jolle työstä maksetaan ja jonka alalle soveltuvuuteen kuuluu kyetä vastaanottamaan synnyttäjän kipu, epätoivo, pelko ja ahdistus. On järkyttävä virhe sättiä tai alkaa riitelemään synnyttävän naisen kanssa, ihan epäeettistä!
Tästä nyt tulikin vuodatus siltävaralta, että joku piruparka eksyykin tänne arvostelemaan näitä kamalia kokemuksia, joita täällä ihmiset ovat kertoneet ja kohdanneet.

lilyvalley, jos virtauksissa oli jotakin häikkää, niin olisiko mahdollista päästä kontrolliin aiemmin kuin 9 viikon päästä??! Outoa, ettei sitä sulle ehdotettu... Jos asia painaa mieltä, niin olisikohan mahdollista saada vielä jonkun muun arvio siitä tai mennä vaikka yksityiselle? Odottaminen noin kauan ja epätietoisuus on kamalaa :/
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen nelli kuullut jo omassa lähipiirissäni kuinka mulla ei ole mitään oikeutta kokea negariivisiå tunteita synnytystäni kohtaan. Mun oma isä jolle en usein paljoa tunteistani kerro niin tästä aauduin ja vastaus oli jotain tähän suuntaan: mitäs tossa nyt ennenkin synnytettiin kotona ja elä sinä tollasia mieti naureskeli ja sanoi vain että tollaset ajatukset on ihan turhia ja älä mieti niitä.
 

Yhteistyössä