Synnytyskertomuksia Vol I

Kerro synnytyksesi ja jaa kokemus muille

 

esikoisen synnytys:

3.12.2004 illalla kateltii miehen kaa töllöä ja sanoin siinä tossa 22.00 että mä taidan painua pehkuihin kun jotenki tuntuu että tulee lähtö huomisen aikana.No nukkua olin ehtiny tuonne 2 asti yöllä jolloin alkaa supistella kipeesti ja noin 5min välein.Yritin nukkua siinä mut ei siitä mitään tullut ja siksi nousin ylös noin klo 4.00 ja menin töllöö kattelee.Mies heräili 7.00 aamulla jolloin mä menin käymään suihkussa ja siellä tulikin oltua ainaki tunti jonka jälkeen söin aamupalaa.Kello 11.30 päätettii sit lähtee kohti sairaalaa kun tuntu että ois varmaa viisasta jo lähteä.Sairaalaan tullessa klo 12.00 tehtiin sisätutkimus jossa huomattiin että olen jo 5cm auki ja käyrän oton jälkeen mentiin saliin jolloin kello oli muistaakseni 13.00.Siel sitte vaan kulutettii miehen kaa aikaa juttelemalla niitä näitä.Tuossa klo 14.24 tuntu että ois ollu kova kakkoshätä jolloin kätilö teki tutkimuksen ja sano että voit ruveta ponnistaa sit kun siltä tuntuu.Ponnistaminen alkoikin sitte 14.30 ja tyttö syntyi mitoin 3460g ja 48cm klo 14.54 4.12.2004 synnytyksen kesto 13h5min

kakkosen synnytys:

27.12.2005 kateltii taas miehen kaa jotai leffaa illalla töllöstä ja siinä oli supistellu tunnin verra aika kipeesti mut sitte ku menin nukkuu niin ne loppuivat ja nukuin kuin tukki koko yön heräämättä.

Aamulla johonki 11 aikaa neuvolantäti soittaa ja kysyy että pääsisinkö käymää siel tänää klo 14.00 mut tokasin vaa että en tuu kun meen synnyttää tänää.

Siinä sitte kulutettiin aikaa esikoisen kaa leikkien ym tehden.

noin kello 15.00 alettii ruokaa tekee jolloin ei vieläkää ollu mitää tuntemuksia kuin tosi lievistä suppareista jotka ei ees sattunu olleskaa,mut sit kun piti ruveta syömään niin siitäkös ne supparit sitte alko tulee kovana enkä tienny miten päin olla kello oli tuolloin 16.00 ja ei kun menoksi sit vaan.16.42 oltiin sairaalassa jossa tehtii sisätutkimus selvis että nyt äkkii saliin tää tulee nyt,vauvan pää oli jo tuloillaan..siinä sitte mua kärrättiin kiireellä synnärille ja kiellettiin ponnistamasta ja heti kun synnytyssaliin pääsin niin sit ei jaksanu pidätel enää vaan oli pakko antaa tulla ja tyttö syntyi mitoin 3580g ja 50cm klo 16.50 28.12.2005 synnytyksen kesto 4h



kolmosen synnytys:

10.01. mies tekee lähtöä töihin tossa klo 5 aikaa aamulla ja kysyy mun vointiani ja sanon vaa että voi mennä töihin ettei tää tänää synny ja jatkoin uniani.

Heräiltii sitte tyttöjen kanssa siinä 10-11 aikaan ja oli jotenki hassu olo koko aamun.

Sitte päätin soittaa myös miehelle että ehkä ois parempi tulla pian kotiin kun on jotenki niin omituinen olo kokoajan ettei hänen kannata kovin kauas ainakaa lähtee ajelee.

No mies tulee kotiin siinä klo 13.00 jolloin oli jo ruvennu pieniä kivuttomia suppareita tulemaan.Niitä tuli kokoajan vaa 5min välein eikä ne ees sattunu ja mietin että koskaha sitä viittis lähtee.Päätettii sitte että lähetään klo 14.00 viimeistää olkoot tilanne mikä tahansa ja tuo oli kyl hyvä päätös.Sairaalaan kun pääsin niin klo oli 14.30 ja käyrällä makoilin semmoset 30min jonka jälkee tehtii taas sisätutkimus jossa olin 5cm auki ja sit lähettii saliin päin ja suppareita tuli edellee vaan 5min välein.Mutta kun saliin päästiin niin sitte alko tapahtuu rytinällä.Aukesin sinne 10cm:ään noin puolessa tunnissa ja sit meni vedet tossa 15.40 ja tyttö tulee mukana ja mä jouduin melkee ite nappaamaan tytöstä kopin kun kätilö on just sillon ettii lekuria puhkasemaan kalvoja vauhdittaakseen synnytystä.Tytötn mitat oli 3900g ja 50cm klo 15.40 10.01.2007 synnytyksen kesto 3h35min

nelosen synnytys:

mulle oli sovittu käynnistyspäiväksi 25.3 jolloin menin klo 9.00 tyksiin.Ensin siellä mitattii paineet ja ultrattiin vauva ja viel oisivat lähettäneet mut kotiin kun vauvalla kaikki hyvin vaikka viikkojakin oli jo 42+1 mut sanoin että mä en lähe täältä ennen pois kun vauva on syntyny ja sain jäädä sit sinne.

Saliin pääsin noin klo 11.00 jossa ei tapahtunu aluksi yhtään mitään mut sit kun kalvot puhkastiin klo 11.30 ja siitä 10min oli kulunut niin johan alko tapahtuu ja rytinällä.11.40 alkoi ne kovat supparit ja ponnistustarve alkoi klo 12.20 ja poika oli ulkona klo 12.29 mitoin 4800g ja 52cm 25.03.2008 synnytyksen kesto oli vain 50min

vitosen synnytys:

nelosen synnytyksen jälkee oli puhetta että jos seuraavan saat se käynnistetää ennen laskettua jos ei ite tuu ulos sitä ennen.

Mua oli supistellu viidennessä raskaudessa jo rv 29 asti kipeesti ja paikat oli auki 5cm jo rv 33 jonka takia piti popsii myös lääkettä ettei viel syntyis.Yliajalle oltais varmaa menty jos ei ois sitte käynnistetty rv 39+3

18.11. mulla oli tyksiin aika klo 8.25 jossa tehtii taas ne samat mittaukset ja ultraukset ja sen jälkee oli taas odottelua koska saliin pääsee.Saliin pääsin joskus 10-11 aikaan ja sit puhkastiin taas kalvot ja ooteltii alkaako tapahtua mitään.No sillä ei ollut sit mitää vaiktutusta ei tullu supistuksia lainkaan ja tuossa klo 13.47 sit alko tapahtuu ja rytinällä mentiin loppuunasti.Poika synty 14.32 mitoin 4160g ja 53cm 18.11.2009 synnytyksen kesto oli 45min.

 

Taaperotx5 onpas sulla ollut kyllä 5 suhteellisen vauhdikasta kokemusta


Oma stoori:

8.3.2006 rv 41+4
aamupäivällä alkoi supistelemaan kipeästi. Kellottelin niitä ja olivat epäsäännöllisiä. Pisin väli oli 15 min ja lyhin 3 min. Sillä välillä niitä tuli koko päivän. Illalla (klo 19) päätettiin lähteä näytille sairaalaan, että voidaan olla rauhassa sitten yö. Noh, sairaalassa oli tilanne aika toivoton. Olinkohan sentin auki, kohdun kaulakanavaa jäljellä hyvin jne. Eivät päästäneet kuitenkaan kotiin, vaan jäätiin perhehuoneeseen yöksi. Yön olin kivulias, kokeiltiin kaurapussia, suihkua, petidiinipiikkiä (VIRHE!) ja sain unilääkettäkin, että nukkuisin edes hetken.

9.3.2006 rv 41+5
Aamulla sairaalassa tilanne ennallaan, olin kipeä. En pystynyt oikein aamupalaa syömään ja mut passitettiin vain kävelemään pitkin portaita. Olin käyrilläkin muutamaan otteeseen, mutta niistä en oikeastaan muista mitään. Oma olo oli henkisesti tosi p*ska, kun mitään ei tapahtunut ja olin kipeä. Lääkäri tuumasi illalla, että isä voi lähteä kotiin, ei tässä mitään tapahdu. Itkin ja mut kärrättiin yksi pre-nataaliosastolle. Yö oli suoraan helvetistä, kipeä olin ja taas petidiinin ja dormicumin voimalla nukuin jonkin verran.

10.3.2006 rv 41+6
Kätilö tuli aamulla ja ilmoitti, että jos ei vieläkään ole mitään edistystä tapahtunut, niin käynnistetään synnytys. Tekivät sitten sisätutkimuksen ja voi sitä autuutta! Olin vihdoin auki 3-4 cm! Käskivät saliin, mutta halusin hetkeksi ammeeseen. Petidiinin vaikutus alkasi loppumaan ja mulle tuli ihan järkyttävä pahoinvointi. Oksensin ammeessa ja myöhemmin salissa useasti. Saliin päästiin klo 12 kieppeillä. Puhkaistiin kalvot ja kätilö kysyi, jaksanko odottaa hyvää anestesialääkäriä 1½ tuntia, joka laittaisi spinaali-epiduraali-yhdistelmän. Sanoin jaksavani. Kalvojen puhkaisun jälkeen kivut olivat todella kovat. Meinasi usko loppua, mutta vihdoin sain sen puudutteen.

Taivas aukesi ja lokoisasti vaihtelin asentoa klo 15-18 aikoihin. Välillä oksensin, jossain vaiheessa mut katetroitiin (ei ollut kukaan tajunnut viedä mua vessaan ja olin niin piuhoissa kiinni, ettei enää voinut mennä).
Klo 18 jälkeen katsottiin tilanne ja olin melkein 10 cm auki. Sain alata harjoitusponnistelemaan hissukseen (se oli tosi tosi kätevää!). Lopulta tuli käsky alata ponnistamaan ja 4 minuutin kuluttua maailman ihanin pieni poika syntyi maailmaan 18:59. Painoa oli 3480 g ja pituutta miehellä 51 cm.

Olo oli aivan mahtava! Sitten alkoi kätilö huolestua. Istukka ei lähtenyt irti. Ponnistelin, mahaa painettin, napanuorasta vedettiin ja mitään ei tapahtunut. Kätilö veti napanuorasta ja yhtäkkiä kuului iso NAPS, napanuora irtosi ja verta alkoi todellakin suihkuamaan. Sitten kärrättiin tämä äiti kiireen vilkkaa leikkuriin ja viimeisen kerran olen oksentanut kätilöopiskelijan päälle, kun mua siirrettiin leikkauspöydälle. Sitten meni taju.

Heräsin heräämöstä illalla. Kuulin kuinka hoitajat keskustelivat, että Lordi on päässyt Suomen euroviisuedustajaksi. Palelin horkassa, hb ollut silloin vähän yli 70. Sitten yöllä pääsin osastolle ja näin vauvan. Vauva oli yön hoitajien huomassa, enkä mä muista siitä yöstä yhtään mitään (paitsi sen että meinasin pyörtyä vessaan alhaisen hb:n takia).

Menetin verta kaiken kaikkiaan 2,5 litraa ja kotiutumis-Hb oli 80 ja risat. Noh hyvin tästä selvittiin, eikä traumoja jäänyt kenellekkään.

Nyt toista odotellaan ja toivottavasti synnytys olisi vähän armollisempi, ettei menisi 2 vuorokautta sairaalassa odottelemassa avautumista

 

Esikoisen syntymä: pe 30.12.2005(Rv41+2 ) Oli yliaikaiskontrolli oysissa, siellä sanovat että paikat melko valmiit, mutta tuskin tänä viikonloppuna syntyy. Käynnistysajan sain seuraavan viikon keskiviikolle. Lähettiin sieltä kotia sanoin ukolle et koko ajan tuntuu et menis pissat housuun. Käytiin kaupungilla ja syömässä ja musta tuntui et aina kun mä nousen joutuu piättään ettei tuu pissat housuun.

Mä menin sitten illalla nukkumaan ja oli jotenki outo olo.n.Klo.1.00 nousin vessaan ja jotain lorahti ihan kunnolla housuihin. Sanoin miehelle et multa tais tulla lapsvettä. Soitin synnytysvastaanottoon, josta sanottiin et käydä näytillä. Meiltä sairaalan oli n.10min matka. Käytiin siellä pyörähtään, mutta synnytys ei ollut vielä alkanu niin lähdettiin kotiin.

Mentiin lauantaina 31.12 n.klo.16.00 takasin, kun suppareita tuli jo säännöllisesti. Olin sillon 2cm auki, mutta pääsin saliin kun oli hiljaista. Kätilö ehdotti ammetta ja sinne mä sitten meninkin. Olin siellä jotain 1,5h, kunnes piti mennä käyrälle. Vedestä pois tullessa supparit tuntuivat paljon kovemmalta. Kohta kätilö tulikin kysymään et haluanko epiduraalin? Jos tahdon se pitää laittaa nyt, koska sitten ei enää anestesia lääkäri ehdi. Vastasin heti että kyllä (todella herkkä kivulle).
Lääkärin olisi pitänyt tarkistaa, että olen avautunut jo sen vaadittavan 3cm, mutta anestesialääkäri ehti ensin. Siinä ei paljoo kyselty kun piikki laitettiin, heti sen perään tuli sitten lääkäri sanomaan et katotaas se kohdunsuun tilanne. Oli just sen 3cm auki. Sitten puhkaistiin kalvot ja laitettiin oksitosiinitippa. Klo. oli jotain 20.00 kieppeillä. Aloin nukkumaan kun epiduraali alkoi vaikuttaa.21.30 tuli kätilö kattomaan kohdunsuuntilannetta. Hurjat 4cm auki. Sitten laitettiin lisää oksitosiinia ja olo oli tosi epämukava, kipua en tuntenut mutta olo oli muuten surkea.
22.45 pyysin miestä soittamaan kelloa, sanoin et tuntuu pahalle ihan ku paskattas. ( ) kätilö tuli huoneeseen 22.55 ja katto et kohdunsuu on täysin auki, sanoi että voin alkaa harjotteleen ponnistamista. Aktiivinen ponnistusvaihe aloitettiin sitten n. 23.05 ja 31.12.2005 klo. 23.13 syntyi ihana poika 4040g ja 54cm. Synnytyksen jälkeen katoin typeränä ympärilleni ja kysyin et tässäkö tää nyt oli? En tuntenut kipua epiduraalin laitoin jälkeen, toki se paineen tunne oli hirveä. synnyksen kesto oli jotain 8h, ponnistusvaihe 8min.

Toisen kohdalla kävin koko arviossa 23.12.2009,painoarvioksi tuli 4,2kg ja mä olin kauhuissani, koska esikoisesta oli arvioitu synnytystä edeltävänä päivänä 3,2 kg ja oli yli 4kg..
Käytiin ostoksilla ja mentiin sitten kotiin. Mietittiin miehen kans et miten tehdään joulun kanssa, sanoin että jos tää ei ala yöllä syntyyn, ni käydään mummolassa päiväseltään.
Iltapäivästä mulle tuli kuitenkin hyvin epämukava olo ja sanoin miehelle et mitä jos hän veis pojan puoleen väliin ja mä soittasin äidin hakemaan siitä, JOS sattuu et yöllä tulee lähtö. ja näin toimittiin.
Koko iltapäivän supisteli 5-20min välein, supparit oli kuitenkin siedettäviä. Soitin alkuyöstä synnärille ja sanovat et tuu kun tuntuu sille.

klo.02.30 mentiin sitten sairaalalle, ooteltiin puoli tuntia oven takana ja olo oli jo melko tuskanen. Vastassa oli vanha kätilö joka kysy et mitäs sä tänne tuut, tuumasin et aattelin synnyttää jos sopii..
04.00 kätilö ois laittanut mut vielä kotiin (tällä kertaa matkaa 40km) kun supistuksia tuli vaan 5min välein, enkä kuulema ollu ees auennu kuin vähän. En kuitenkaan suostunu, koska omasta mielestä olin jo melko kipeä. Laittovat sitten kipupiikin ja antoivat jotain rentouttavaa, jos saisin vähän nukuttua.
Klo.5.15, heräsin järkyttävään supistukseen, Mies nukkuin vieressä vaan en raaskinu häntä herättää, joten lähdin yksin vessaan. Matkaa ei ollut paljon ja se tuntui kestävän ikuisuuden. No pääsin kuitenkin perille, mutta vessassa iski hätä etten pääse kipujen kanssa pois. Itkua tuhrustaen vaapuin soittokellon luo ja painoin sitä klo.oli jotain vaille 6.

Vasta klo.7.30 aamuvuoron kätilö tuli mun luo ja kysyi otanko aamiaista. sanoin ettei mikään maistu mutta hän toi silti. Join vähän mansikkasoppaa ja suunnilleen anelin jotain lääkettä.
klo.8.00 Kätilö toi lämpöpusseja ja otti käyrät.
8.30 huusin jo tuskasta ja kätilö pyysi saada kattoa onko paikat avautunu ja hups, olinkin jo 7cm auki.
Nopeasti siirryttiin saliin ja siellä vaan makasin ja puristin peiton reunaa, sekä kiroilin hiljaa..
9 aikaan sain epiduraalin, joka kuitenkin epäonnistui sillä oikea puoli ei puutunut ollenkaan ja vasentakin vain kihelmöi. ainut mitä se teki oli että synnytys hidastui.
klo.10.30, soitin kätilön paikalle, vaikeroin että mun on pakko ponnistaa. Kätilö katto et vasta 8,5cm ei saa vielä ponnistaa.
11.00 soitin taas kätilön ja suunnilleen raivosin että en ennää voi olla ponnistamatta. No kätilö autto sitten käsin loput kalvon reunat pois ja sain viimein luvan ponnistaa klo11.15. Siinä vaiheessa menin totaalisesti paniikkiin, pelotti että vauva on iso ja ettei se sovi tulemaan. Kätilö koitti tsempata parhaansa mukaan.
Keräsin rohkeuteni ja aloin ponnistaa. Tunsin tällä kertaa sen kun vauva liukuu ja siitä sai voimaa jatkaa, vaikka kirosin kuin mikäkin..
Sitten kun vauva oli ihan hollilla tulossa, paniikki sai taas vallan. Itkin kuin pikku lapsi ettei se tuu, kätilö intti vastaan et tulee, tulee. Sitten heikkeni vauvan sydän äänet ja avustava kätilö otti mua kädestä melko lujasti ja sano et nyt on vauvalla ahasta ja meijän pitää saada vauva heti ulos.
Tuosta kommentista palasin taas järkiini ja aloin ponnistaa, edelleen musta tuntui ettei vauva mahdu, mutta sitten kätilö teki epparin ja samantien vauvan pää syntyi. Sydänäänien romahduksen syykin selvisi, napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympäri.
vauva kuitenkin oli kunnossa ja sai 9pistettä. 24.12.2009, meille syntyi toinen poika 4470g ja 53cm, oli paljon jykevämpää tekoa kuin veljensä.
Ja mainittakoon vielä, että napanuora oli 178cm pitkä mikä oli onni ettei vauvalle tullut mitään haittaa.

 

Minun esikoisvauvani oli täydellisessä perätilassa ja menin ulkokäännösyritykseen, joka kesti vain ihan hetken (lääkäri vain painoi alavatsasta ja totesi, että kiinni on eikä käänny), mutta sattui aivan tajuttomasti. Sen jälkeen oli paljon harjoitussupistuksia. Siitä kului 4 päivää ja silloin oli rv 37+2. Mahani alkoi illalla pitää aivan mahdotonta murinaa. Mieskin ihmetteli, että mitä ilmavaivoja mulla nyt on. Sitten nukuttuani pari tuntia heräsin lapsiveteen. Luulin unenpöpperössä, että lantionpohjalihakseni ovat halvaantuneet ja pissaa tulvii, heh, onneksi sitten kuitenkin tajusin mistä on kyse. Olinhan menossa vasta viikon kuluttua keskustelemaan perätilasynnytyksen ja sektion vaihtoehdoista (sektioon olisin varmaan päätynyt). No sitten mies soitti sairaalaan, että tullaanko omalla autolla vai tilataanko ambulanssi, kun yleisten ohjeiden mukaanhan pitää kutsua ambulanssi, jos menee lapsivesi ja vauva on perätilassa. No ne sanoivat, että tulkaa omalla autolla. Niinpä lähdimme, matkaa 50km ja tuntui hassulta, kun mulla ei ollut mitään synnytykseen viittaavia tuntemuksia.

Sairaalassa sitten todettiin, että vauva on jalka-perätilassa ja kohdukaula on vielä täysin kypsymätön elikkä synnytys ei ole vielä lähtenyt yhtään käyntiin. Siinä tilanteessa olisi ollut jo aika vaarallista lähteä synnyttämään vauvaa, kun jalat edellä ja lapsivesikään ei olisi auttanut avautumista. Sektio päätettiin tehdä aamulla. Minä olin huolissani, että lapselle on liian aikaista syntyä ja että se on liian pieni (painoarvio 2,5kg), mutta hassu virolainen lääkäri sanoi, että "ihan hyvä vauva".

Koska oli sunnuntai, jouduttiin tekemään päivystyssektio toisella puolella sairaalaa ja mieheni ei saanut olla mukana. Leikkaus sujui hyvin, mutta harmitti ihan kauheasti, kun minulle näytettiin poikavauvaani vain ihan vilaukselta ja vietiin pois. Sitten minut vietiin heräämöön, jossa edessäni seinällä oli kello ja jota jouduin tuijottamaan 2,5 tuntia! Kidutusta! Yritin kysellä, miten vauvani voi, mutta kukaan ei tiennyt. Se oli ihan kamalaa. Ja minulla tulee vieläkin kylmät väreet muistellessani, miten kamalaa oli toipua siitä puudutusaineesta!

Sitten lopultakin pääsin synnytysvuodeosastolle ja sain nähdä mieheni ja poikani. Poika oli pieni, 45,5cm ja 2705g, mutta todella skarppi ja jäntevä! Minä ja poikani sitten makoilimme koko päivän ja yön vierekkäin sängyssä, ja vasta aamulla minulta otettiin tippa ja katetri pois. Ja pääsin suihkuun, mihin kylläkin lähes pyörryin.

Minä olen ihan varma, että ulkokäännös vaikutti synnytyksen alkamiseen. Ehkä se jotenkin heikensi sikiökalvoa ja sitten reipas poikani potkaisi sen rikki, kun kerran jalat alaspäin oli. Synnärillä lääkäri väitti, ettei voi olla totta, mutta neuvolalääkäri sanoi, että voi ollakin. Jaa-a. Ehkäpä poikani tahtoi vain olla tiettyä horoskooppia, oli nimittäin sen kauden viimeinen päivä.

 

Olipas Jenddellä pitkä ja raju urakka. Huh huh, täytyy kyllä antaa täydet tsempitykset!

Tuulis Kyllä oli PITKÄ napanuora! Milloinkaan en oo kuullu, että se vois olla niin pitkä

 

Olipas Jenddellä pitkä ja raju urakka. Huh huh, täytyy kyllä antaa täydet tsempitykset!

Tuulis Kyllä oli PITKÄ napanuora! Milloinkaan en oo kuullu, että se vois olla niin pitkä

joo,kyllä ne kätilötkin sitä pitkään ihmettelivät. Avustava kätilö sitten totesi, että tosta hyvästä täytyy tarjota kakkukahvit,ei enää pulla riitä.

 

Esikoisen synnytys.
Kuuma kesäpäivä, supistukset alkoi illalla, mutta olivat sen verran heikkoja että hyvin jaksoin lähteä naapuriin vohveli-kesteille (ainahan vohveleita voi syödä ) Supistelin heikosti ja epäsäännöllisesti seuraavaan päivään, illalla päätin lähteä näytille kuitenkin. N. klo 20 todettiin että synnytys on kyllä käynnistynyt, mutta vasta 1cm auki, jäin osastolle odottelemaan kovempia supistuksia. Jotka alkoivatkin hyvin nopeasti, yön kärvistelin todella tuskaisena. Kun klo 4.00 yöllä pyysin kätilö tarkistamaan tilanteen, sanoi hän ensin että tuskin siellä on mitään tapahtunut, mutta katsotaan nyt sitten. Olinkin 7cm auki ja kätilö alkoi kiireesti siirtelemään mua saliin päin. Salista soittelin siskoni sairaalaan. Loppuaika meni aika sumussa. Ilokaasua yritin käyttää kivunlievitykseen, mutta enemmän tuli vain pahaolo. Tyttö syntyi lopulta pitkän 1h 20min ponnistusvaiheen päätteeksi imukupilla. Koska tytön sydänäänet alkoivat heiketä ja oli saatava heti ulos. Kaiken kaikkiaan synnytys kesti 12h.

Toisen synnytys.
Kylmä syyskuun päivä. Jotain viitteita alkavasta synnytyksestä alkoi aamulla irronnut limatulppa. Koko päivän oli jotenkin hassu ja seesteinen olo ja supistelikin hiljaa jossain taustalla. Illalla Salkkareita katsoessani supistukset alkoivat voimistumaan selkeästi. Halusin olla rauhassa makuuhuoneessa ja keskittyä supistuksiin. Mies päätteli että on aika viedä esikoinen hoitoon. Sillä välin kävin suihkussa ja pakkailin loppuja tavaroita sairaalakassiin. Tuntui ikuisuudelta miehen palaaminen takaisin. Kävin normaalisti nukkumaan tai yritin nukkua, torkuin välillä. Supistuksia tuli n. 7-12 min välein. Jossain vaiheessa siirryin sohvalle örisemään, jotta mis saisi edes nukuttua. Supistusten välin aina rentouduin ja torkuin sohvalla, supistuksen tullessa en pystynyt olemaan paikoillaan vaan oli pakko kävellä ja keinutella lantiota. Klo 3 yöllä herätin miehen ja sanoin että "NYT LÄHDETÄÄN!" mies oli vähän puulla päähän lyöty, käänsi kylkeä ja pyyti saada nukkua vielä 15min (hei, haloo, nyt mennään).

Muistan kun sairaala oli remontissa ja siitä syystä synnytyssaliin piti kävellä jotain ihme käytäviä pitkin, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Mies kyllä kysyi haluanko pyörätuoliin, mutta tuhahdin että enköhän pysty kävelemäänkin. Kätilön tutkittua tilanteen, olin 6cm auki ja synnytys hyvin käynnissä, kysyi haluanko tässä vaiheessa kivunlievitystä - en halunnut. Olo oli ihan hyvä, lantion keinuttelu riitti kivunlievitykseksi. Salissa käytin myös lämmitettyä kaurapussia lantiolla/selällä ja kävelin ympäri salia. En kokenut edelleenkään kivunlievitykselle tarvetta. Supistuksia tuli n. 3-5min välein. N. klo 5.30 pääsin ponnistelemaan ja n. klo 6 syntyi virkeä tyttö. Synnytys oli aika unelma, ei repeämiä, eikä epparia. Synnytyksen kokonaiskestoa en ole kuullut (epikriisiä en siis ole nähnyt), mutta itse laskettuna n. 6h ja ponnistus n. 30min.

Ummetus mulla kyllä molemmissa synnytyksissä koitui hieman ongelmaksi. Kun ponnistusvaihe on alkamaisillaan, on ensin pitänyt ponnistella niitä ulosteita pois "tieltä", Mihin menee aikaa, mutta myös energiaa, koska vauva painaa jo sen verran päällään myös sitä suolistoa että ulostamiseen tarvitsee käyttää ihan oikeaa ponnistusvoimaa. Mutta kolmannella kerralla ehkä olen viisaampi ja tyhjentelen peräruiskeella suolen tyhjäksi

 

Ekan synnytys:
Supparit alkoivat rv39+6 aamulla, epäsäännöllisinä ja kivuttomina. Niitä jatkui koko päivän, välinä 5-15min. Iltaa kohti alkoivat tuntua hieman enemmän ja piti jo hiukan keskittyä supistuksen aikana. Seitsemän aikaan soittelin synnärille kun supistuksia oli jatkunut jo pitkään ja väli oli viimeisen tunnin ajan pysynyt alta 5minuutin, sanoivat että tule sitten kun olet kipeä. Joskus klo21aikaan lähdettiin sitten sairaalaan ja olin "huimat" sentin auki. Supistuksia kuitenkin tuli säännöllisesti ja aloin olla melko kipeä ja väsynyt. Sain jäädä sairaalaan raskaana olevien osastolle... Siellä sain panadolia ja nukahtamislääkettä, mutta uni ei tullut ja supparit tuntuivat vain kipeämmiltä. Kymmenen aikaan menin etsimään hoitajaa, joka otti käyrille ja tutki kohdunsuun tilanteen; 2senttiä auki ja supistuksia säännöllisesti. Pääsin synnytyssaliin ja soitin miehen paikalle. Yön sinnittelin ammeessa ja aamuyöstä sain ilokaasua, aamulla pyysin jotain vahvempaa ja kätilön mielestä ainoa vaihtoehto oli epiduraali, olin juuri vaadittavat kolme senttiä auki. Eipä siinä sitten kuin kalvot puhki, oksitosiini tippummaan ja epi. Päivä meni siinä torkkuessa, välillä kätilö kävi tarkistamassa tilannetta ja lisäämässä oksitosiinin määrää. Lopulta sain luvan ponnistaa, mutta en tuntenut mitään joten en osannut ponnistaakaan, en edes tiennyt milloin supisti. Jonkin ajan päästä aloin tuntea kaiken ylittävää kipua ja kätilöt käskivät vain ponnistaa koko ajan, aina kun pysähdyin hengittämään joku sanoi nyt supistaa, ponnista! Huusin etten jaksa enkä pysty enää.. Kätilöt hokivat vain ponnista vielä kerran, vielä kerran... Lopulta joku käski hakea imukupin ja vauva autettiin sillä ulos. Kerkesin nähdä vilauksen sinistä, velttoa vauvaa ja valkoisen takin kun vauva vietiin pois. Hetken päästä tunsin ensimmäisen kerran ponnistamisen tarvetta ja istukka syntyi. Synnytyksen virallinen kesto oli 26tuntia, ponnistusvaihe 1h33min. Vauva oli iso (4580g) ja vietti virvoittelussa kolme tuntia, sydänäänet olivat alkaneet laskea aina ponnistuksen aikana kun ponnistusta oli kestänyt tunnin. Lopulta sydänäänet eivät olleet enää nousseet jolloin imukuppipäätös oli tehty. Toimepidekertomuksesta käy ilmi, että vauvaa on uhannut hapenpuute, mutta sitä en tiedä onko hapenpuutetta lopulta ollut vai ei. Terve lapsi kuitenkin on.


Kakkosen synnytys:
Sunnuntaiaamuna rv39+3 tuli verensekaista limatulppaa, jota sitten päivän mittaan jäi paperiin aina vessassa käydessä. Iltapäivällä tunsin muutamia pieniä supistuksia, mutta koska ennakoivia oli ollut ennenkin en kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota.
Kymmenen aikaan illalla supistukset säännöllistyivät, neljän minuutin välein. En tuntenut itseäni kipeäksi, mutta unta en saanut, joten kävin suihkussa ja odottelin että supistukset loppuisivat tai voimistuisivat. Lopulta neljän aikaan aamuyöllä menin sänkyyn ja sain torkuttua jonkin verran, supistuksia tuli ehkä 10-20minuutin välein. Kuuden aikaan supistukset voimistuivat ja tihenenivät jälleen, välinä taas 4minuuttia. Kahdeksalta sanoin miehelle että vie esikoisen hoitoon ja lähdetään synnyttämään. Vieläkään en ollut kipeä, mutta ajattelin että käydään näytillä. Sairaalaan päästiin klo11 ja kätilö meinasi että neuvolaan olisi pitänyt mennä.. Kysyin että mistä lähtien neuvolassa on synnytetty. Kätilö suostui lopulta tutkimaan: neljä senttiä auki. Pyysin lupaa lähteä vielä kotiin, kun en kipeä ollut. Kätilö ei antanut kotiin lähteä, mutta kanttiiniin saimme mennä. Tunnin päästä supistuksen aikana ei voinut enää kävellä, joten menimme takaisin synnytysosastolle. Olin viisi senttiä auki joten matka jatkui saliin. Salissa menin heti ammeeseen ja siellä viihdyinkin kaksi tuntia, mikä on täällä maksimiaika mitä kerralla saa olla. Käyriä ajettiin ja jäin kävelemään salia ympäri. Neljän aikaan supistukset alkoivat olla kipeitä ja hetken päästä mies soitti kelloa, kätilö tuli katsomaan tilanteen; 9,5senttiä auki. Kohta pääsinkin jo ponnistamaan ja neljän minuutin päästä syntyi pienen pieni tyttö (3295g), jonka sain heti rinnalle <3

 

Tarina on vähän vanhempi, mut ajattelin ottaa osaa kun toista lasta odottelen ja on tylsää

24.3.2007 Lauantaina alettiin miehen kanssa kahdeksan aikaan illalla seurailee näitä supistuksien välejä jotka nakkeli 15min - 8min väliä. No tätä nakkelua jatkui sitten pitkään aamuyölle. Siinä joskus yhdentoista jälkeen supistuksen alkoi tuntumaan yhä kovemmin selässä joten alettiin jo vähän valmistautua henkisesti lähtöön.

Vasta kahdelta aamuyöllä supistuksien välit meni alle 10 minuutin 9-6min heitoilla. Tehtiin päätös 3-4 välillä että jos tätä jatkuu niin viideltä lähetään sairaalalle. Mies alkoi ottaa pienii nokosia siinä 4-5 välillä kun mä pyörin tuskissani odottaen että kello löisi viisi.

No siinä vähän jälkeen viiden oltiin sitten laitoksella ja mut kiinnitettiin siihen vempeleeseen mikä näkee mun supistukset ja lapsen sydämmenlyönnit. Kaikki oli ok. Auki olin siinä vaiheessa yhdellä sormella, elikkä sinne jäätiin.
Ihan ensimmäisenä kokeilin ammetta joka kyllä siinä alussa auttoi tosi hyvin niihin supistuskipuihin, sen ajan minkä vesi oli lämmintä.

Kaurapussi selässä hengailin pallon päällä seuraavaksi mutta se ei ollut mitenkään niin hyvä kuin amme. Aloin naukkailee ilokaasua samalla siinä mutta en kyllä omasta mielestäni huomannut että sillä olisi ollut mikäänlaista vaikutusta...

Tässä vaiheessa on vähän hämärämpää. Johonkin väliin kätilö tuli kyselemään puudutusmenetelmistä ja epiduraalihan oli mulla tarkoituksena ottaa.
Pitkä väli odotellessa puudutuslääkäriä....
Epiduraalin laittaminen sattui ihan sikana. Itkin ja huusin ja oli todella vaikea pysyä paikoillaan ku laittaminen oli niin tukallista. Ja ilmeisesti se oli myös vaikeaa koska sitä hemmetin piikkiä väänneltiin mun selässä.

Kun puudutus oli laitettu ja alettiin syöttää niitä lääkkeitä sillä, meni jokunen tunti kun huomattiin ettei puudutus tehonnut ollenkaan.
Ei muutakun puudutuslääkäri takaisin paikalle ja uusi yritys... ja uusi yritys... ja uusi yritys... Siinä vaiheessa mun huutamisen taso alkoi olla jo aika hemmetin kova, puhumattakaan epätoivosta mikä alkoi hiipiä..
No ei se epiduraali sitten toiminut ja mulle laitettiin spinaali (siitä en sitten sen kummemmin tiedä, kai se samaan tapaan laitetaan ku epiduraalikin..? No eihän se toiminut sekään.
Sain sitten vielä sen lisäksi kohdunkaulaan(?) jonkun puudutuksen.. Ei mitään tässä vaiheessa synnytys olikin kestänyt sen 17 tuntia ja lääkäri ehdotti että nyt kun kaikki keinot on käytetty niin olisinko halukas leikkaukseen. No siinä vaiheessa tuskat oli niin kovat ettei kahta kertaa tarvinnut miettiä että haluanko jatkaa kärsimistä vai lopettaa sen kerrasta.

No sektiohan meni sitten nukutuksen kautta koska hyvin todennäköisesti ei olisi se puudutus toiminut. Leikkaussalin pöydällä huusin ku sikaa teurastettaisiin koska tuskat olivat todella lujat ja jouduin odottamaan nukutuslääkäriä. Muistan vielä sanoneeni että iskisivät vaan tajun kankaalle ettei kestä enää sitä kipua.(Nuijanukutus)

Sen jälkeen kun sain naamarin päähän niin se oli silmänräpäys kun huone oli vaihtunut ja mahassa iso viilto. Ensimmäinen kysymys oli, että missä ollaan ja toinen tuliko tyttö vai poika.
Elikkä lapsi syntyi lopulta 25.3.2007 klo 19:35.

Vuodeosastolla sit viel huomatiin kohtutulehduskin..
Ennen leikkausta olin 8 senttiä auki, mut vähäisen unen vuoksi en olisi jaksanut ponnistusvaihetta, kuulemma nukahtelin jo välillä. Itse en sitä kyllä muista, mut olin aika pirun väsynyt..

Kaiken tän kiva jälkeen nyt odotan toista lasta LA 11.3. ja jos ei mitään ihmeellistä esiinny niin alakautta olisi tarkoitus yrittää uudelleen.

 

Lisätkää kertomuksia

 

Se oli sunnuntain ja maanantain välinen yö kun menin sairaalaan kovien supistuksien takia.Pitivät mua yön yli ja antoivat kipulääkkeitä ja piikkejä et sain nukuttua.Mut synnytys ei ollut käynnissä viel aamullakaan joten laittoivat kotia.Kotona olin joskus 11 aikaan aamulla ja ei menny kauaa kun alko uudet kivut ja supistukset.No oottelin ilta seittemään asti et jos supistusten väli rupeis olemaan säännöllisempi ni tietäisin lähteä sairaalaan mut ei se ollu säännöllinen.Kivut oli kuitenkin sen verta kovat että päätin lähtee sairaalaan uudestaan.Siellä ne katto tilanteen ja kohtu oli sentin auki mutta synnytystä ei siinä vaiheessa katota vielä alkaneeksi.No mut otettiin kuitenkin osastolle ja sain taas kipupiikin ja lääkkeitä ja sain nukuttua joten kuten yön.Aamulla kuuden aikaan heräsin kipuihin ja sain taas uuden kipupiikin.Yhdeksän aikaan lääkäri tutki mut ja kohtu oli 3 senttiä auki ja mut laitettiin synnytys-saliin.Olin aamu kymmenestä asti synnytys salissa.Ja siinä päivän mittaan sain kipupiikkejä ja iltapäivästä olisko ollu jotain neljän kieppeillä sain epiduraali puudutuksen joka oli tehokas.Puolen kuuden maissa illalla multa puhkastiin kalvot ja siitä meni puolituntia kun mulla alko kauheet kivut.Kätilö kävi lisäämässä lääkeannostustani.Mulla oli tuossa vaiheessa tippa kädessä ja katetri meni virtsarakkoon koska kovien kipujen takia olin saanu vahvoja kipupiikkejä selkään ja alapäähän ja mulla oli menny paikat niin tunnottomaksi etten pystyny virtsaamaan ollenkaan.Siitä syystä katetri.Kivut lähti puoleksi tunniksi kunnes ne alko taas ja kutsuin kätilön uudestaan paikalle.Se tarkisti tilanteen ja sanoi että olin 8 senttiä auki.No tuossa vaiheessa ei enää auttanut epiduraali tai mitkään muutkaan kipuihin.Yhdeksän maissa alkoi ponnistus ja se loppui seittemän yli kymmenen ja syntyi pieni tyttö.Synnytys kesti kaikkiaan 16h josta ponnistuvaihe vähän reilu tunnin.Oli kyllä sellanen kokemus että en halua ihan vähään aikaan uudestaan kokea.Mutta sulonen pallero tuli jolla oli painoa syntyessään 3795g ja pituutta 50cm.Minulle jäi synnytyspelko.Mietin tulevaisuutta kun haluan lisää lapsia että mitä niistä raskauksista tulee kun pelkään ja stressaan synnytystä niin paljon..!!!Pelottaa jo nyt vaikka en edes odota vielä toista...Ponnistus vaihe oli kauhea koska minulla oli yhtä pitkää supistusta koko se reilu tunti ei sekuntiakaan taukoa..!!!KAMALA KIPU!!Joskus näen vieläkin painajaisia synnytyksestä.

 

Kyllä ne siitä ajan kanssa unohtuu, vaik mahdottomalta kuulostaakin. Mä en itse ton 17h synnytyksen jälkee päässy koskaa ponnistusvaiheesee mut kävin hätäsektiossa ja sain kohtutulehduksenkin. Toipuminen vei tosi kauan ja oli kivuliasta. Olin ihan varma ettei enää ikinä.. n. 3 vuotta oli mulle se ei enää ikinä. Nyt on vk 34+0 meneillään. Ei se auta ku synnyttää jotain kautta...

 

Rv 37+0 jatkoin suursiivousta, jonka olin aloittanut viikko aiemmin, äitiyslomalle jäätyäni , kun tunsin useita kertoja päivän aikana pikkuhousuihini lorahtelevan (hyvin pieniä määriä) kirkasta nestettä. Soitin illalla äitiyspolille ja käskivät käymään siellä, jotta varmistetaan liuskatestillä, oliko kyseessä lapsivesi. Menimme siis sinne silloin illalla klo 23 aikaan, ja siellä tehtiin liuskatesti, josta kätilö ei kuitenkaan saanut varmuutta lapsiveden suhteen. Minut otettiin osastolle yöksi, lääkäri tekisi aamulla tarkemman testin asian varmistamiseksi.
Rv 37+1 aamulla sitten lääkäri totesi sen olleen lapsivettä, ja sanoi, että voidaan käynnistää synnytys lääkkein heti tai odottaa osastolla vuorokauden, josko synnytys käynnistyisi itsekseen. (lapsivettä kun tulee, on synnytys käynnistettävä vrk kuluessa tulehdusriskin vuoksi, kun kalvot ovat jostain kohin rikki). Halusin synnytyksen käynnistettävän heti, ja niin sain tabletit silloin aamupäivällä. Pikkuhiljaa supistuksia alkoi tulla, mutta ei kipeitä. Iltapäivällä klo14 maissa minut päätettiin siirtää synnytyssaliin vauvan heikentyneiden sydänäänten vuoksi (salissa niitä voitaisiin paremmin tarkkailla), vaikka synnytys ei ollut vielä kunnolla käynnissä. Niin hälytin miehen paikalle ja klo 15 maissa pääsimme saliin. Siellä kätilö sanoi heti, että tässä ollaan vasta ihan alkutaipaleella, että meillä on vielä pitkä matka edessä. Niimpä asennoiduimme siihen, että tässä ollaan ensi yö ja vielä seuraavana päivänäkin. Supistukset tihenivät ja voimistuivat kuitenkin hyvin nopeasti. kätilökään ei ollut ihan ajan tasalla, kävi vain silloin tällöin meitä katsomassa. Kun salissa oli oltu noin 3,5h, sanoin, että en kestä enää supistuksia, pyysin epiduraalia. Kätilö katsoi tilanteen, totesi että olin 3cm auki, voisin juuri saada epiduraalin. Anestesialääkäri pääsi paikalle vasta puolen tunnin kuluttua, ja se oli pitkä ja kivulias aika! Kun sitten vihdoin päästiin epiduraalia laittamaan, minulla alkoikin jo ponnistuttamaan. Viisi minuuttia siitä kun puudute oli laitettu, oli vauva jo syntynyt. eli puudute ei kyllä ehtinyt mukaan lainkaan. Ponnistusvaihe oli kuitenkin helppo (kipeäkin kyllä), vain pieniä repeämiä tuli, vauva oli sen verran pienikokoinen. Synnytys kesti siis 4h, ponnistusvaihe 5minuuttia, ensisynnytykseksi nopea. Syntyi pieni tyttö, 2600g, 48cm. Ehdimme mieheni kanssa jo huokaista ja päivitellä, että synnytys meni niin nopeasti ja kuitenkin helpostikin. Mutta sitten tuli seuraavana yönä takapakkia, kun aloin vuotaa runsaasti verta. Kohtu ei supistunut kunnolla, ja siksi veren vuoto jatkui. Siinä yritettiin sitten iv-lääkkein saada kohtua supistumaan, ja lääkärit ja kätilöt vuoron perään hieroivat mahaani ja yrittivät saada tippaa käteeni, olin jo ihan mustelmilla, kun se vihdoin onnistui.aamuyöstä minut sitten vietiin leikkaussaliin kaavintaan. Heräämössä herätessäni minulle sanottiin, että kohdusta löytyi istukan palanen, joka esti kohtua supistumasta, että nyt tilanne on kunnossa. Hyvin pian kuitenkin huomattiin, että näin ei ollutkaan, vaan vuoto jatkui runsaana edelleen. Sitten minut kärrättiin toiseen saliin, ja tehtiin embolisaatio (nivusvaltimon kautta mentiin kohtuvaltimoon ja tyrehdytettiin jollain liivatesysteemillä veren vuoto). Tämä onneksi sitten auttoi. Mutta ehdin vuotaa 5 litraa verta ennen kuin tilanne saatiin hallintaan . Sitten sain vielä kohtutulehduksen kotiin päästyäni (luultavasti seurausta kaavinnasta) ja sitä kuumeilin kaksi viikkoa, ja olin heikkona veren menetyksestä, toipuminen oli hidasta. Mutta vauva voi onneksi koko ajan hyvin, hänellä ei ollut mitään hätää. Ja itsekin olen toipunut, olisin jo valmis synnyttymään uudelleen , mutta en kokemaan tuota kaikkea muuta hässäkkää . Jos en olisi ollut suuressa yliopistosairaalassa (embolisaatio harvinainen toimenpide, tuollakin sairaalassa ihan uusi juttu), olisi kohtuni jouduttu luultavasti poistamaan, jos olisin edes hengissä selvinnyt.. mutta onneksi sain vielä kohtuni pitää, kun olen nuori ja haluan vielä lisää lapsia <3.

 

Pikkuprinsessan syntyminen

Torstaina aloin tuntemaan supistuksia. Siivosin ja pesin saunan, saunoin, "pakotin" mieheni seksiin Ei mitään... Perjantaina tunsin samoja heikkoja supistuksia, kunnes mieheni meni nukkumaan, alkoi supistukset voimistua. Kävin suihkussa, söin, ja herätin mieheni että nyt taitaa olla aika. Olin viikoilla 39+4. Soitin synnärille ja soivat että voi alkaa pikkuhiljaa tulemaan. Limatulppa oli irronnut viikkoa aikaisemmin. Synnärillä tarkistivat tilanteen, ja pääsin saliin. Kello oli 01 perjantai-lauantai välisenä yönä. KÄtilö tuli käymään ja kertoi mahdollisista kivunlievityksistä, ja kertoi jääkaapissa olevan pientä syötävää. Siellä me sitten istuimme ja ihmettelimme, vain me kaksi. Supistuksia tuli ja meni, kävelin käytävällä, hengittelin ilokaasua. EN halunnut muuta kivunlievitystä. Viestit lähtivät läheisille että nyt ollaan sairaalassa. Aamu alkoi sarastaa, kätilöt vaihtuivat. Mies lähti Heselle ja ulkoiluttamaan koirat. Niinpä jäin yksin, ja siellä vaan odottelin ja odottelin. Sain päälleni supistuskäyrät ja ilokaasua hengittelin. Kello 12 lauantaina oli 6cm auki. AJattelin että eihän tästä tule mitään! Klo 15 tuli lääkäri joka sanoi että puhkaistaan kalvot niin alkaa tapahtua. Pelkäsin ihan hirveästi kalvojen puhkaisua. Mutta eihän se edes tuntunut. Mutta eipä mennyt kuin minuutti-kaksi niin johan alkoi tuntua. Supistukset tulivat kuin hyökkyaalto päälle. Sattui niin älyttömästi. Sen jälkeistä aikaa en oikein edes muista koska kipu oli valtava. Mieheni oli sanonut kätilöille että nyt on aika laittaa epi. En vissiikään ollut kovasti vastustellut Kohta lääkäri tuli ja pyysi kääntymään kyljelleen. Epin laittokaan ei sattunut yhtään, tuntui lähinnä oudolta että jolu koukkii selkääni. Ainut kurja puoli oli että supistuksia tuli tiheään ja asennon pitäminen oli todella hankalaa. Kun epi saatiin paikalleen, odotin että helpotus olisi ollut valtava. Mutta kipu kyllä tuntui melkeinpä samalta. Kätilökin sanoi että yleensä äidit tässä kohtaa nukahtavat!! No, aloin tuntea ponnistamisen tarvetta noin klo 17. En saanut lupaa ponnistaa koska pää oli vielä väärässä asennossa. Kysyin että miten voin olla ponnistamattakaan? No huohottelet vaan. Ja minäpä huohottelin ja roikuin mieheni kaulassa, oli kontallani ja vaikka mitä. TUnne että on pakko ponnistaa mutta ei saa, on todella inhottava. Mutta lopulta puolen tunnin päästä sain luvan ponnistaa. Ja sitten ponnistettiin urakalla. Itse ponnistaminen sattuu, mutta joka ponnistuksella hiukan helpottaa. Ja itse ainakin nukahdin joka ponnistuksen välillä Kun pää alkoi näkyä, kätilö sanoi miehelleni että tällä nyt näkyy. Mieheni kurkkasi nopeasti ja tuli takaisin rinnalleni pyyhkimään otsaani. Ponnistin koko ajan puoli-istuvassa asennossa. Olisin kyllä halunnut koittaa jakkaraa, mutta enpä sitten ehtinyt. Puolentoista tunnin ponnistamisen jälkeen syntyi (19.01) syntyi täyden kympin tyttö. Mieheni istahti tuolille ja alkoi itkeä, itse oli lähinnä ihmettynyt että nytkö se loppui?? Mutta kipu ei lakannut niin kuin luulin. Ja sanoinkin kätilölle joka oli tuomassa pient tyttöäni rinnalle, että olisko miehen mahdollista hetken pitää lasta koska olin ihan hirmu kipeä? Tästä tietenkin ihan hirmuiset omantunnon tuskat etten haluaisi omaa lasta rinnalleni( Mutta lapsi oli otettav kivusta huolimatta. Synnytin Noin tunnin päästä aloin tuntea ihan hirveetä kipua takapuolessa. Sanoin että ikäänkuin takapuolen olisi krampissa. Kätilö oli kursinut minut kasaan vaikka suoni oli jäänyt vuotamaa sisälle. Niinpä pääsin heti leikkuriin jossa avasivat uudestaan. Mutta neljän tuniin jälkeen pääsimme osastolle nukkumaan, vauva rinnallani koko yön sormestani kiinni pitäen. Koko synnytys oli hurja kokemus mutta en mistään hinnasta sitä vaihtaisi pois! Aivan ihanaa :heart:

 

24.7.2009 Rv 41+4 Minulla oli perjantai aamulle varattu aika yliaikaistarkastukseen OYS:iin. Edellisenä yönä oli alkanut supistelemaan klo 03:10. Synnyttäjien vastaanottoon tuli koko ajan kiireelliseempiä tapauksia ja loppujen lopuksi pääsin lääkärille vasta klo 11. Lääkäri teki sisätutkimuksenja sanoi että mahtavaa tämähän on alkanut! Oli 1cm auki, ultrauksessa selvisi että lapsivettä oli enään todella vähän joten lääkäri suositteli osastolle menemistä. Totesi että pääsisin kyllä saliinkin mutta eipä ole yhtään vapaana ja niihikin jo jonotetaan! En halunnut sairaalaan, joten lähdein mieheni kanssa kaupungille, pitsalle Koko ajan supisteli ja tajusin etten "uskallaan" mennä kotiin. Palattiin siis sairaalaan ja pääsin osasto 11 odottelemaan, n. klo 16 aikohin. Siellä sitä sitten odoteltiin ja odoteltiin. Sain kipulääkettä suun kautta, sekä jonkun(?) pistoksen joka aiheutti aivan kamalan olon (sen tajusin vasta seuraavana aamuna) Yöllä ei juurikaan tullut nukuttua, käyriäkin välillä otettiin. Aamulla oli auki 2cm... Mieheni tuli sairaalaan kymmenen aikoihin ja siitä alkoi elämämme pisin päivä! Päivän aikana ei tapahtunut mitään, minua supisteli mutta kohdunsuu ei tuosta auennut yhtään enempää. iltapäivälle kävelimme ympäri sairaalan käytäviä ja supistukset alkoi voimistumaan. Puoli kuuden aikaan kävin suolen tyhjennyksessä ja sen jälkeen päästiin synnytyssaliin. Salissa odoteltiin ja puoli kahdeksan aikaan aloin vetelemään ilokaasua, se auttoi todella paljon. Vuoro vaihtui ja edelleen oli auki sen 3cm. Toisen kätilön tullessä paikalle havaittiin vauvalla todella korkeat sydänäänet. Kätilö hälytti lääkärin paikalle, joka otti mikroverinäytteen vauvan päästä. Näyttestä todettiin että vauvalla on hapensaanti ongelmia. Tuli sektio päätös! Salissa laitettiin tippaa ja katetria, käskettiin odottelemaan kun leikkasusalihenkilökunta hälytetään kotoa. Olin aivan paniikissa. Salissa kysyin hoitajalta että kuinka vauva voi, vastaus oli että vaikea sitä on tästä vatsan päältä sanoa. Laitettiin puudutus, muistan että itkin vain ja että kädet tärisi ihan järkyttävästi! Suutani kuivas kun oli loppuunasti vedelly ilokaasua, sain luvan vähän paperilla kostuttaa huuliani. Lauantaina 25.7.2009 klo 23:43 syntyi tyttömme 3440g ja 49cm. Vietin elämäni pisimmän kolmetuntisen kirurgisen osaston "eteisessä" osottaen että näkisin tyttäreni. Pääsin osastolle 03:30 ja näin tyttöni <3

Synnytyksestä jäi minulle aivan järkyttävä pelko! Siinä tapahtui kaikenlaista jota en oikeastaan edes halua enää muistella. Kun aloin odottamaan toista niin kävin 2 kertaan pelkopolilla juttelemassa, minulla olisi ollut kolmaskin aika mutta minusta tuntui sitten siltä etten enää sitä aikaa tarvitse! Kätilö jonka kanssa kävin juttelemassa oli aivan ihana!

15.1.2011 Rv 40+4 Koko viikon ajan oli aina välillä supistellut kovemmin, mutta olin niin asennoitunut siihen että tämäkin menee yhtä paljon "yli" kuin ensimmäinenkin etten niitä edes kovin vakavasti ottanut. Lauantai aamuna sitten koko ajan supisteli, en katosnut edes kellosta aikaa mutta kyllä ne tuntui. Appiukko oli tullut meille jo valmiiksi esikoista hoitamaan. Tein siinä ruuan valmiiksi ja vein esikoisen päiväunille. Istuin itse syömään ja sitten supistukset alkoivat kovenemaan. Mieheni olisi pitänyt lähteä töihin mutta sanoin että soittaa työpaikalleen että ainakin vähän myöhästyy. Puhelinsoiton aikana nousin pöydästä ja samalla lorahti kunnolla lapsivedet keittiön lattialle! Kävin sanomaan miehelleni että soitappa takaisin ettet ole tulossa! Kävin suihkussa ja lähdettiin ajelemaan kohti OYS:ia. Oltiin sairaalassa kahden aikaan ja peini epätoivo meinasi iskeä kun oli auki vain 2cm. Kätilö teki suolen huuhtelun ja sitten siirryttiin kohtia salia. Salissa jouduttiin melko kauan odottelemaan kätilöä. Yllätys oli melkoinen kun ovista tuli sisälle juuri tämä "pelkopoli-kätilöni" ja kertoi että hänellä oli juuri vuoro alkanut ja oli huomannut ettäminä olin tullut! Kaikki olikin kamalan helppoa kun hän tiesi kaikki "toiveeni ja pelkoni". Siinä me sitten miehen kanssa odoteltiin. Neljän aikaan otin ilokaasua mutta ei siitä oikein tuntunut olevan apua. Viiden jälkeen kivut alkoivat olemaan todella kovia ja pyysin epiduraalin. Tuntui siltä että jouduin odottamaan ikuisuuden anestasialääkäriä. (puoli tuntia) Epi vaikutti todella nopeasti ja sitten se helpottikin. En tuntenut enää ollenkaan kipua. Epiduraalin laittoa en edes tuntenut ainoastaan asento oli supistusten takia epämukava. Olin auki 5cm Siinä sitten mieheni kanssa juteltiin niitä näitä, puoli kahdeksanmaissa tuntui ensin pissa hädältä ja kätilö katetroi minut. Kahdeksan aikaan vitten alkoi tuntumaan siltä että jotain pitäisi tehdä. Kätilö tuli huoneeseen ja sain luvan ponnistaa Ihana tummatukkainen tyttö syntyi 15.1.2011 klo 20:16 3970g ja 50cm. Hänellä hieman hengittämisvaikeuksia niin hän kävi isän kanssa happikaapissa virkistymässä. Sillä aikaa kätilö parsi minut kokoon, repeämiä oli tullut jonkin verran episotomiaa ei kätilö ehtinyt tekemään. Kätilö ei kuulemma kerro tikkijen määrää jos se on yli 10, minulle hän ei kysymykseen vastannut. En kuitenkaan kokenut sitä pahana. Tikit sulivat, eikä ne aiheuttaneet sen kummempia kipuja. Sitten tyttö ja isä tulivatkin takaisin ja neiti kävi tissin kimppuun sellaisella imulla että huh! Ja varsinainen tissittelijä tuo on edelleenkin 7kk ikäisenä! <3

Esikoisen syntymä ja sektio oli niin kamala, pelottava kokemus että en voinut uskoa ollenkaan että synnytyksen jälkeen voi tuntua tuoltakin! Pysty kävelemään istumaan, nousemaan sängystä Tosin toisella kertaa ei myöskään tullut niin kamalaa babybluessia kuin ekasta! Ihania tyttöjä, minun prinsessani. Ja toivottavasti joskus saan vielä kolmannenkin synnytyskokemuksen, mies vaan meinaa olla toista mieltä mutta eiköhän se pää käännetä

 

17.7.08 Oli aamulla painoarvio, olin siinä jo muutaman viikon ollut pari senttiä auki ja aamuyöstä asti tullut supistuksia. Laittoivat sairaalassa käyrille, mutta koska vyö oli huonosti, ei nauhalle tullut yhtään supistusta. Pääsin lääkärille joka totesi että tuskin se ensisynnyttäjällä kuitenkaan tulee vielä, mene kotiin. Kävelin tyksistä linja-autoasemalle jossa odottelin muutaman tunnin bussia. Supistukset senkun vain paheni.
Bussista pois jäädessäni totesin etten pääse kävelemään enää sitä muutaman kilometrin matkaa kotiin, vaan jouduin soittamaan kaverin kuskiksi. (juu tämä stoori on yhtä häslinkiä kun miettii. mutta niin se vain meni)

Pääsin vihdoin ja viimein kotiin, siinä vaiheessa supistukset olivat jo niin kovia että istuin vain suihkun lattialla. Soitin miehelleni töihin, että nyt taitaa tulla vielä kiirus. Hänen tullessa töistä kotiin oli kuitenkin supistukset hieman helpottaneet ja pystyin jopa kävelemään ympäri asuntoa. Mies siinä alkoi kaikessa rauhassa keittelemään kahvia, "eihän se tule vielä jos lääkäri niin sanoo". Siinä vaiheessa paloi pinna. Soitin ambulanssin ja ambulanssin päästesä paikalle oli supistukset minuutin välein. Kysyin olisiko heillä jotain kipulääkettä, ei kuulemma ollut, mutta helikopteri oli matkalla jossa olisi synnytyslääkäri mukana. Saisin kuulemma jotain kipuun heti kun kopteri tulee. Noh, eipäs ollut siinäkään. Vauhdilla tyksiin, jossa ehdittiin olla tasan 2 minuuttia kun maailman suloisin poika oli jo syntynyt.

Nyt kun toinen tulossa, onneksi papereissa on jo valmiiksi merkintä erittäin nopeasta synnytyksestä. Kuulemma ottavat sairaalaan heti jos alkaa siltä tuntua. Pieni pelko tuosta viimekerrasta jäänyt, mutta pidetään peukkuja ettei ihan noin kiire tule tällä kertaa. Ainakin sairaala on nyt melkein naapurissa

 

Tässä meidän tarina, esikoisen synnytyskertomus Tykkäsin näitä lukea raskausaikana joten kirjoitan nyt omanikin tänne.

Perjantai, rv 39+4 tuntui illasta ensimmäinen kipeä supistus. Niitä tuli seuraavana yönä muutama, mutta aamuyöstä loppuivat.

Lauantai, rv 39+5 en tuntenut lainkaan kipeitä supistuksia, harjoitussupistuksia eli mahan kovettumista oli paljon.

Sunnuntai rv 39+6 alkoi iltapäivästä tuntua kipeitä supistuksia, mutta niitä tuli aika epäsäännöllisesti, n. 30-45 minuutin välein. Supparit paheni iltaan mennessä, tuntui kipeemmiltä muttei silti tulleet säännöllisesti, kirjoittelin ylös mutta välillä saattoi olla pitkäki aika ettei tullu ollenkaan. Seuraavana yönä supisteli tiheämmin ja kattelin kellosta että tiheimmillään tuli 13 min välein.

Maanantai, rv 40+0 Aamulla ei taas tuntunu supistuksia, ja silloin oli itsellä sellanen olo että mitä ihmettä tää nyt oikein on... että syntyykö vaiko eikö. Maanantai-iltana klo 17.18 olin kirjannu taas supistuksen ja siitä se sitten alkoi. Supistuksia, ja tosi kipeitä, alkoi tulla n. 9-11 min välein. Soitin sairaalaan ja sieltä sanottiin, että tervetuloa kun et enää kotona pysty olemaan. No, pystyin vielä ihan hyvin joten ajattelin ettei ole kiirusta. Kävin suihkussa ja lämpimällä vedellä suihkuttelin masua, auttoihan se vähäsen. N. klo 22 aikaan mies kysyi, meneekö nukkumaan vai jääkö valveille, haluanko lähteä sairaalaan. Sanoin, että mene vain nukkumaan. Puin suihkun jälkeen takas päälleni kun ajattelin, että lähtö saattaa tulla yöllä. Istuin sohvalla ja kattelin tv:tä, mies oli nukkumassa. Supistukset alkoi olla jo tosi kipeitä (omasta mielestäni ne oli jo silloin tosi kipeitä ku en pahemmasta tienny...) ja n. klo 24 kävin herättääs miehen, että pitäiskö sittenkin lähteä sairaalaan katsomaan, mikä on tilanne. Suppareita tuli edelleen n. 8-10 minuutin välein.

Tiistai, rv 40+1 Oltiin sairaalassa n. klo 00.20. Pääsin käyrälle ja kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen. Sanoi, että kohdunsuu on aivan takana ja on täysin epäkypsä. Olin ihan ihmeissäni ja kauhuissani, kauanko tässä vielä menee. Makasin n. 2 h käyrällä ja supistuksia tuli 3-7 minuutin välein, ne oli tosi kipeitä, alkoi olla jo vaikea olla missään asennossa. Kätilö sanoi, että saan jäädä yöksi sairaalaan jos haluan, tai sit voin myös mennä kotiin. Mitään kipulääkettä ei kuitenkaan mulle voinu antaa, muuta kun Panadolia. Päätettiin miehen kanssa mennä yöksi kotiin. Otin Panadol 1 g ja kätilö antoi toisen mukaan että saan ottaa kotona aamulla. No eihän siitä Panadolista mitään apua ollut...

Kun saavuttiin kotiin, aloin olla jo tosi kipeä. Menin suihkuun ja sitä ennen kävin vessassa, silloin irtosi limatulppa. Istuin suihkussa pitkään ja suihkuttelin masua, supistusten välissä vauva liikkui ihan hirveästi ja se otti tosi kipeää, koko kohtu oli ihan arka. Kello oli n. 3-4 yöllä. Mies yritti nukkua, minä makasin olohuoneen sohvalla ja yritin löytää sopivaa asentoa, en voinut uskoa ettei mitään ollut kohdunsuulla tapahtunut kun olin niin kipeä. Otin toisen Panadol 1 g tabletin n. klo 6 ja menin uudestaan kuumaan suihkuun. Yritin mennä aamulla takas nukkumaan sänkyyn, lämmitin kauratyynyä mahan päälle. Olin niin kipeä, että itketti. Mies nousi ylös n. klo 9 ja istuttiin yhdessä sohvalla ja minä itkin, mies piti kädestä kiinni. Yritin syödä jogurttia, mutta mitään en saanu menemään alas. Vettä yritin juoda, mutta teki pahaa, oksetti. Olin välillä ylhäällä ja yritin kävellä ja nojailla pöytään ja keinutella vartaloa niin kuin valmennuksessa oli opetettu. Muistan sanoneeni miehelle, että tämä sitten jää meidän viimeiseksi lapseksi. Sitten sanoin miehelle, että jos illasta lähdetään sairaalaan katsomaan uudestaan tilanne. Mies sanoi, että hänestä pitäis jo aikaisemmin lähteä. Sanoin, että aion ainakin ens yön olla sairaalassa. Olin todella todella kipeä ja mua pelottikin. Näin jälkeen päin mietin, miksi ihmeessä en lähtenyt jo silloin sairaalaan...

N. klo 13-14 aikaan maha meni ihan vesiripulille ja sain koko ajan juosta vessassa. Siinä vaiheessa alkoi tuntua myös kovaa paineen tunnetta peräsuolessa, ikään kuin iso kakka ois ollut tulossa. En oikein tiennyt oisko antanut tulla vai pidättääkö. Olo alkoi olla jo tosi hankala ja tukala. Klo 15.30 jälkeen lähti mies hakemaan bensaa autoon ja sanoin, ettei olisi kauaa. Kun mies oli poissa, aika tuntui kuluvan niin hitaasti. Ei hän ollut poissa kuin ehkä 20 min, ja sinä aikana soitin hänelle ainakin 6 kertaa ja kysyin, koska hän tulee. Päätin, että kun hän tulee, lähdetään sairaalaan, en kestä enää olla kotona. N. klo 16 menin käymään vessassa ja housuissa oli vaaleanpunaista, pönttöönkin tuli vettä ja tajusin, että lapsivesi taisi mennä. Soitin paniikissa miehelle, että nyt äkkiä jo kotiin, hän oli jo kotipihassamme. Meiltä oli sairaalaan n. 10 min ajomatka ja mies ajoi reilusti ylinopeutta. Mua pelotti hurjasti, paineentunne peräsuolessa oli aika huima. Kun päästiin sairaalaan, jouduin taas käyrälle ja supistuksia tuli 2-3 min välein ja kohdunsuu oli 7 cm auki. Kello oli tällöin n. 16.30. En voinut uskoa kuulemaani ja samalla tajusin, kuinka hassu olin ollut, jos niin voi sanoa. Miksi en ollut tajunnut lähteä aikaisemmin sairaalaan. Sanoin heti kätilölle, että saanhan vielä sen epiduraalin, johon kätilö totes että nyt saliin, on jo liian myöhäistä epiduraalille. Kävelin synnytyssaliin ja lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulan puudutuksen. Sain myös ilokaasua ja nämä yhdessä helpottivat kipua.

Klo 19 aikaan sain toisen kohdunkaulan puudutuksen, se ei enää auttanut niin hyvin. Supistukset alkoi vähän heikentyä ja sain oksitosiinitipan. Kätilö sanoi, että vauva syntyisi ennen kuin vuorokausi vaihtuu. N. klo 21 olin auki 10 cm mutta en tuntenut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Kätilö kehotti nousemaan ylös ja kävelemään vähän. Kävin wc:ssä ja yritin pissata, mutta ei onnistunut. Klo 21.30 tuli yövuoron kätilö töihin ja sanoi, että saan ruveta harjoittelemaan ponnistamista. Kokeiltiin ensin erilaisia ponnistusasentoja, päädyttiin sitten puoli-istuvaan. Ponnistusvaiheeni kesti 1 h 20 min. Sain kuitenkin itse ponnistettua pojan eikä tarvittu imukuppia avuksi. Pojalla oli koko ajan hyvät sydänäänet, joten sain ponnistaa ihan rauhassa. Väliliha leikattiin. Pitkä ponnistusvaihe johtui varmasti supistusten heikkenemisestä. Ihana pieni poikavauvamme syntyi klo 22.58. Hän oli terve ja itsekin voin tosi hyvin.

Synnytyksestä jäi minulle tosi hyvä mieli jälkeen päin ja toivuin tosi nopeasti. Ja varmasti ei jää viimeiseksi lapseksi tämä, kyllä lisääkin saa tulla eli hyvillä mielin menen vielä joskus synnyttämään!

 

Esikoisen synnytys niin hyvin kun muistan=): olimme miesystävän kanssa pyöräilemässä 20 kilsan lenkki rv 40+6 ja tulimme kotiin siinä klo 22 aikoihin 3.7.08..rupesimme katselemaan jotain telkkariohjelmia ja samalla olin tietsikalla jossain chatin puolella..mulla ei ollut mitään ennakoivia supistuksia tai mitään muutakaan tuntemuksia ja lopulta päätettiin mennä nukkumaan n.klo 23..no siinä hetken pyöriskelin enkä saanut unen päästä kiinni ja lähdin käymään vessassa. Noh vessassa sitten tuntui yhtäkkiä aivan järkyttävää kipua alapäässä aivan kun joku olis viiltänyt sitä auki..no se kesti vain hetken ja ajattelin mennä takaisin nukkumaan,mutta jäin taas pyörimään sänkyyn ja klo oli jo 00.30 kun tuli se sama järkyttävä kipu uudelleen,ajattelin että ei tää nyt voi supistus olla kun sattuu NIIN jumalattomasti ja mahakin oli ihan normi,ei mitenkään pinkeä jne..mutta siitä sitten taas 20 minsan päästä tuli uusi samanlainen kipukohtaus,no tässä vaiheessa soitin äidilleni että lähtee heti tulemaan meille niin käydään näytillä synnärillä ja soitin Jorviin jossa ei oltais haluttu ottaa minua vastaan. Siellä snottiin että ole rauhassa kotona ja jos synnytys alkaa niin mene kylpyyn,suihkuun jne kaikkee,no anyway äippä lähti heti tulemaan meille. ei siinä mitään,mutta ihan parin minutin päästä puhelusta tuli taas se outo kipu ja entistä voimakkaampana,ja seuraava taas muutaman minutin päästä. Lopulta äitini tuli paikalle (asuu ihan vieressä) ja siinä vaiheessa (klo 01.20) olen jo todella kipeänä aina tämän kivun tullessa..noh tässä vaiheessa olin varma että synnytys on lähtenyt käyntiin,että mitään muutakaan se ei voisi olla,mutta ihmettelin että eikai se normaalisti ihan näin paljoo voi sattua,että miten ihmeessä ihmiset voi kestää näitä monia tunteja jos ne tulevat 2 minsan välein. Ei siinä mitään mutta päätettiin sitten lähteä äidin luokse sillä kotona en pystynyt olla,kipu oli sietämätön ja minusta pääse jos jonkinlaista ääntä kivun tullessa=) olimme sitten motarilla autossa ja potkin istuinta ja kiljuin ja kirosin enkä pysynyt ollenkaan paikoillaan,olin niin kipeä joten äitini teki ns uukkarin ja sanoi että nyt sä tyttö lähet synnärille HETI..matka autossa oli järkyttävä ja kun etsimme parkkipaikkaa synnärin pihalta,hiki virtasi ympäri kehoa klo oli 02.35 kun kirjauduin hädin tuskin jorviin. minut tutkittiin heti ja olin VAIN 1cm auki,mutta kätilö katsoi monitoria ja supistukset tuli jatkuvalla syötöllä erittäin voimakkaina 1 minutin välein,niin että supistuksessa ei ollut yhtään ns hengähdystaukoa,jolloin olisin voinut huokaista kun ei olisi kipua,minulla oli kestosupistus päällä. Synnytyssaleja ei ollut vapaana ja jouduinkin käytävälle odottamaan.klo oli 03.00 mutta supistukset oli niin järkyttäviä etpoljin jalkaa,konttasin,laattasin,kiljuin ja luulin kuoleman tulevan ja huom olin vasta 1cm auki!!! no vihdoin pääsin synnytyspöydälle ja samantien tuntui kovaa painetta alakerrassa,kätilö sanoi että ei voi olla,ethän sä vielä synnytä,klo oli vasta 03.05 ja tosiaan 02.35 mut oli tarkistettu ja olin vast sen sentin auki,no kätilö katsoi uudelleen nyt alakerran ja voi vinde,olin 10cm auki ja sain aloittaa ponnistamaan,se oli helpotus kipuihin! ponnistelin eri asennoissa ja muksu ei ollut laskeutuakseen..aina kun työnsin pää valui takaisin ja joku ns este oli myös edessä ja se este oli ylitettävä tai muuten en saisi lasta ulos. kätilö häipyi toiseen huoneeseen sillä hän hoiti kahta synnytystä samaan aikaan. ponnistelin yksin äiti tukenani..yhtäkkiä äitini näkee hiuksia,soitan kelloa ja kätilö juoksee paikalle,tyttö syntyy seuraavalla ponnistuksella klo 03.53,paino 3110g ja 50cm,pää 34=) oli hurjan nopea ensisynnytys ja synnytyksen kestoksi tuli yht. 2h 53min..ilman kivunlievitystä vaikka olisin tahtonut kaiken mahdollisen!ja sanoinkin tämän jälkeen että tää oli eka ja vika synnytys luomuna,JÄRKYTTÄVÄÄ!!

Toisen lapseni syntymä hieman lyhyemmin koska tuli syöksynä: herään yöllä vessaan ja klo on 05.00 noin suunnilleen,samassa tulee hento supistus mutta hieman polttaa vatsaa ja selkää..ja minutin päästä toinen hieman lujempi ja taas minutin päästä kolmas joka vielä kovempi niin että joudun jo kiljahtelemaan ja potkimaan maata jaloillani..soitan äiti heti paikalle sillä nyt tiesin olevan KIIRE! äitilläni kestää 7 minuuttia paikalle ja olen jo tässä vaiheessa kontillani parkkipaikalla vastassa ja matka jatkuu jorvin synnärille tuhatta ja sataa..olen erittäin kipeä ja supistus tulee supistuksen perään ilman mitään taukoja. minut viedään autolla suoraan oven eteen,nappaan laukkunija juoksen tiskille ja huudan nyt mä synnytän,auttakaa!! ja kello oli tässä vaiheessa 05.30. minut tutkitaan ja olen täysin auki ja juostaan synnytysoöydälle jossa alkaa ponnistaminen. saan ilokaasumaskin,josta en saanut apua joten se jäi kokeiluun. kätilö on varma että lapsi syntyy parilla ponnistuksella,mutta huomaa lapsen olevan tulossa naama edellä joka vaikeuttaa 10 kertaisesti synnytystä ja viel kaikenlisäksi mä olen hyvin pien ihminen 45kg 154cm...noh ponnistelen aikani eikä mitään tapahdu,lapsi ei käänny kanavassa,kipu on järkyttävä,huudan että nyt heti sectio,en kestä kipua! minulle laitetaan oksitonitippa jotta saatais tehoa ponnistukseen..ei tapahdu mitään en saa lasta ulos vaikka kaikkeni annan! minulle ehdotetaan jakkaraa,suostun..oksitoni alkaa auttaa ja tulee todella kova ponnistuksen tarve niin että ei pysty yhtään pidättelemään ja vaikka lääkäri hokee etä älä nyt ponnista niin on pakko,lapsi syntyy naama edellä,naama aivan "musta" täynnä mustelmia..klo on 06.35,eli ponnistus kesti 45minsaa=O poika oli 3810g,53cm ja pää hurjat 37.2cm..synnytyksen kesto hurjat 1h35min! ja nyt odotan kolmatta rv 15 ja pyydänkin nyt käynnistyksen hyvissä ajoin että kerkiin synnytyslaitokselle eikä synny matkalla! katsotaan suostuuko tuo Jorvi siihen=)

 

Itse voisin kirjoitella tuon esikoisen synnytyksen.

Lauantaina 21.11.2009 41+0 tuntui välistä selässä kipua, ei silti tarvinnut kipulääkettä. Tätä ennen ei ollut mitään oiretta, että syntyisi lähi aikoinakaan

Sunnuntaina 22.11 41+1 heräsin pissi hätään klo.03 jälkeen yöllä. Palasin sänkyyn ja en kerennyt, kun hetken olla, niin hulahti vettä alle ja paljon. Siitä sitten kiireellä suihkuun. Peti ja lattiat oli aivan märkiä. Siellä ihmettelin sit mitä se mies touhuaa, nin hän oli pukeutunut takki päällä lähdössä sairaalaan heti. Minun täytyi hieman valaista, että ei tässä nyt hätäillä Soitin synnärille ja kysyin mitäs nyt. No käskivät tulla vasta aamulla, kunhan herätään. No eihän siinä enää itselle uni tullut kun vähän väliä 10-5minuutin välein tuli supistuksia. Aammulla 8 lähdettiin sit sairaalaan. Siinä sitten käyriä ja sisätutkimus, vain just ja just sormelle auki. Sain kuitenki jäädä sairaalaan, kun ei ollut ruuhkaa. Menin siis osastolle päiväksi. Koko päivän kärsin supistuksista jotka vastasi kovia menkkakipuja. Illalla tilanne ennen nukkumaan menoa edelleen sama just ja just sormelle auki. Sain sitten klo.22 oxynormia (miten lie kirjoitetaan) kipulääkettä ja se vei terävimmän kivun pois supistukselta ja sain levättyä.

23.11 41+2 heräsin yöllä aivan outoon oloon klo.01.30. Siitä kutsuin kätilön paikalle ja tehtiin sisätutkimus. Auki 5cm ja pääsin vihdoin synnytys saliin ja miehelle soitto, että lähdehän tulemaan takaisin sairaalaan. Saliin siirryin noin klo.02 yöllä ja tehtiin sisätutkimus olin 6 cm auki. Sitten tuli siitä joskus klo.02.30 lääkäri käymään ja olin auki jo 8cm ja ei kuulema voinut antaa enää mitään muuta kuin kohdunkaulan puudutteen. Siinä sitten kärsvistelin milloin sängyssä ja milloin sellaisen pallon päällä istuen. Jossaki välissä laittoivat oksitosiinin tippumaan ja vauhdittamaan supistuksia. Joskus 6 jälkeen oliki sitten valmista ponnistamaan. Ponnistin ponnistin ja ponnistin. Nukahdin joka supistuksen välissä, olin aivan loppu. Lopulta lähempänä 08.30 tuli lääkäri ja ihana imukuppi, Vauva oli koko ajan ihan tulossa, pääki näkyi, mut en jaksanut vaan enää yhtään ja pyysin vaikka leikkausta. Lääkäri sitten asensi imukupin paikoilleen (ei koskenut) ja vauva saatiin parilla supistuksella helposti ulos. Ekan supistuksen jälkee leikattii erppari. Poika 3845 ja 51cm py 36,5cm syntyi klo.8.35 10/10 pistettä. Imukupista ei onneksi tullut pienintäkään jälkeä pojalle päähän. Lääkäri sanoi, että ei ollut tarvinnut kun vähän auttaa niin oli tullut. Syykin selvisi miks niin vaikeasti tuli ulos.Kädet oli erikoisessa asennossa naamalla/kaulalla vauvalla. Istukka syntyi vähän ajan päästä vauvan syntymästä. Kaikista eniten koski tikkien laitto Kohdunkaulan puudutteesta ei ainakaa minulle ollut synnytyksessä mitään apua. Vauvan sain rinnalle heti ja siinä aikamme tutustuttua pääsin suihkuun ja kävelin itse osastolle takaisin. Istuin jo seuraavana päivänä ihan normaalisti enkä tarvinnut kipulääkettä. Tosin sitten viikko synnytyksen jälkeen sain kohtutulehduksen joka onneksi todettii ajoissa ja selvisin kotona antibiooteilla.

 

Kerromppa minäkin oman kertomukseni. Poika syntyi rv 41+6, samana päivänä olisi ollut aika yliaikaiskontrolliin, mutta poika syntyi ennen sitä.

Aamulla heräsin kuuden aikoihin supistuksiin. Ne eivät kuitenkaan olleet vielä kovin kipeitä, joten nousin sohvalle katsomaan Ostos-tv:tä. Taisn jopa onnistua torkahtamaan pari kertaa. Yhdeksän aikoihin mies heräsi siihen, että kävelen ympäri kämppää ja hoen lastenlauluja (veivät kummasti ajatukset pois supistuksista ) Istuskelin vielä jumppapallon päällä ja kävin suihkussa. Mies olisi halunnut lähteä jo sairaalaan, mutta mielestäni en olluut vielä valmis lähtemään.

Puolilta päivin alkoivat todella kipeät supistukset ja lopulta oli pakko suostua lähtemään sairaalaan. Puoli yhdeltä olimme perillä, vaihdoin vaatteet ja kätilö tarkasti tilanteen. Olin auki 1 cm (sama kuin kaksi viikkoa aiemmin). Jäin käyrille odottelemaan ja pallon päälle istumaan. Kivut olivat aivan sietämättömät. Mies yritti hieroa selkää, mutta se tuntui vain pahentavan tilannetta. Kätilö sanoi kolmesti että kohta pääsee kävelemään. Olisin vain halunnut liikkeelle, paikallaan olo tuntui jotenkin tosi pahalle. Supistuksia tula 2 min välein ja pääsin viimein pos käyrältä ja kätilö tarkisti tilanteen uudelleen. Olin auennut 6 cm!!!

Sen sijaan että olisin päässyt liikumaan, siirryttiin sängylle ja takaisin käyrälle odottamaan spinaalia. Ilmeisesti sitä yritti ensin laittaa harjoittelija eikä onnistunut, vaikka yritti kolme kertaa. Siinä vaiheessa kielsin häntä enää yrittämästä, niin kauheasti se piikillä tökkiminen sattui. Joten lääkäri laittoi sen ja onnistui kerrasta. Odoteltiin puolisen tuntia ja kätilö tarkisti taas tilanteen, 8 cm ja kalvot päätettiin puhkaista.

Kun olin 10 cm auki, tuli pian tarve ponnistaa. Spnaali vaikutti hieman liian hyvin vielä, joten en tuntenut supistuksia kunnolla. Jossain vaiheessa lapsen sydänäänet laskivat ja lääkäri tuli imukupin kanssa. Lääkäri ehti saada imukupin paikoilleen ja seuraavalla ponnistuksella pää syntyikin jo. Imukuppia ei siis ehditt käyttämään

Sain pojan rinnalle ja ehdimme häntä siinä hetken ihmettelemään, kunnes kätilö alkoi ihmettelemään miksi istukka ei tule. Sitä yritettiin vähän kiskoa, mutta ei onnistunut. Lopulta poika jäi isänsä kanssa mitattavaksi ja minut kärättiin leikkaussaliin nukutetavaksi, jotta istukkakin saataisiin pois.

Kun heräsin, kyselin miehen perään. Hoitaja kertoi hänen olevan pojan kanssa minua odottamassa. Hetken aikaa piti miettiä ennen kuin muistin että synnytin hetki sitten Minut vietiin osastolle ja pääsin viimein tutustumaan poikaani paremmin.

Koko synnytyksen kesto oli 6 h 30 min 2.vaihe 16 min ja 3.vaihe 1h 29 min.

 

Pojan syntymä 11.3.11. (esikoinen)

Olin saanut jo aiemmin neuvolasta verenpainemittarin lainaan, koska verenpaineet olivat koholla. Sunnuntaina 6.3. alapaine oli koko päivän yli 100. Illansuussa soitin synnärille, että mitäs nyt, ja käskivät tulle näytille. Ottivat sitten osastolle ja aloitettiin verenpainelääkitys. Raskausviikkoja mulla oli 37+6. Seuraavana päivänä eli maanantaina sain aamulla kuulla, että synnytys käynnistetään, koska istukan toiminta on heikentynyt (mua siis ultrattiin edellisenä iltana, samoin istukan virtauksia yms.) ja ei ole järkevää pitää vauvaa enää kohdussa.
Maanantaina sain suun kautta Cytotecia kolme kertaa. Ei tapahtunut mitään. Tiistaina 7.3. sain enemmän Cytotecia. Lääkkeen jälkeen aina supisteli lähes kivuttomasti parin tunnin ajan, mutta sitten lopahti. Keskiviikkona sain aamulla Cytotecit, ja sitten vietiin saliin ja laitettiin oksitosiinitippaan. Olin varma että nyt alkaa tapahtua! Soitin jo äidilleni, että valmistautuu siihen että vauva syntyy. Olin siis koko raskausajan ollut yksin, ja tavallaan yksin lapsen tehnyt ja oltiin sovittu että äitini tulee synnytykseen mukaan.
Äiti tuli joskus kun olin ollut tipassa 4 tuntia, kuulemma 6 tuntia oli maksimi. Tippa-annosta nostettiin vähän väliä. Kuuden tunnin jälkeen tippa otettiin pois. Supisteli, mutta ei mitenkään hirveästi kun vertaa siihen mitä se homma oli kun vauva sitten syntyi. Seitsemän aikaan sain lähteä salista pois - ei edistystä.
Torstaina 10.3. lääkäri ultrasi, teki sisätutkimuksen - 4cm auki. Sain valita että pidetäänkö lepopäivä ja menenkö kotiin vai puhkaistaanko kalvot. Sanoin että haluan kotiin. Olin ihan väsynyt sairaalassaoloon ja halusin vaan pois. Sovittiin että tulen seuraavana aamuna klo 8 suoraan synnytyssaliin ja kalvot puhkaistaan.
Olin kerännyt kamppeeni ja odottelin kyytiä pois sairaalasta ja kävin vielä vessassa ja huomasin että tuli limatulppaa. En sanonut kenellekään, halusin vaan pois sieltä. Nyt jälkeenpäin mietittynä, olin vähän tyhmä.
Kotimatkalla supisteli 7 minuutin välein.

Menin äidilleni, hän oli yksin kotona kun isäpuoli oli matkoilla. Vietin päivän ja illan rauhallisesti, kellottelin supistuksia joita tuli 7-10 minuutin välein, limatulppaa irtosi. Olo oli levollinen, ei kovin kipeä. Saunasin illalla, otin Panadolia ja nukuin yön hyvin, supistuksetkin loppuivat.

Aamulla 11.3. lähdimme äidin kanssa sairaalaan. Viereisestä salista kuului vauvan itkua, myöhemmin sain tietää että hän oli mun vauvan lisäksi ainoa joka syntyi samana päivänä. Yhdeksältä tuli lääkäri joka puhkaisi kalvot, tuntui hassulta kun vedet meni. Multa seurattiin verenpainetta ja vauvan sydänääniä seurattiin myös. Ennen kymmentä mulle laitettiin kanyyli valmiiksi oksitosiinitippaa varten, sillä jos omat supistukset ei ala 10 mennessä, laitetaan tiputukseen. Olin edelleen 4cm auki.

No, supistukset alkoivatkin juuri kymmeneltä. Ja voi elämä millasella voimalla!! Sellasta kipua en ole koskaan kokenut enkä varmaan tulekaan kokemaan. Äiti sanoi että myöhemmin olin vaan tärissyt ja sätkinyt. Klo 11 jälkeen soitettiin anestesialääkäri joka laittoi epiduraalin, olin jotain 7cm auki. Jossain vaiheessa sain myös nopeasti vaikuttavaa verenpainelääkettä. Mulle oltiin myös sanottu että tulen saamaan todennäköisesti epiduraalin koska kipu nostaa verenpaineen liian korkealle.
Epiduraali auttoi, tuntui vaan jännää painetta aina kun supistus tuli. Olin käyrillä koko ajan. Sain jossain välissä syödä ja sitten pääsin jalkeille ja liikkumaan.

Kätilöt (toinen lähes valmis opiskelija) lähtivät syömään. Fiilis oli hyvä. Yhtäkkiä tuli tosi kova kakkahädän tarve. Opiskelija tuli ja sanoin että vauva varmaan syntyy just. Hän sanoi että ensisynnyttäjillä kestää, antaa vauvan laskeutua tarpeeksi. Otin tukea sängynpäädystä ja ähisin ja sanoin että en pysty pidätteleen. Opiskelija sanoi että no katotaan se kohdunsuun tilanne. Hän sanoi yllättyneenä, että täysin auki ja vauva ihan hollilla jo, ja saaki siirtyä synnytyssängylle, tai se sellanen tuoli, mikä onkaan. Toinenkin kätilö tuli ja ne keräs kiireesti tavaroita siihen.

Sain alkaa ponnistaan saman tien. Jossain välissä vauvan sydänäänet vähän laski ja mun käskettiin hengitellä. Sanottiin että vauvan pää on ihan siinä ja haluanko kokeilla - en halunnut. Kuulin että napanuora on kaulan ympärillä ja ponnistus piti lopettaa hetkeks ja se saatiin irrotettua vaikka eka puhuivat jotain että pitääkö leikata. Vauva putkahti maailmaan helposti, kivuttomasti ja hyvissä tunnelmissa. Tuli II asteen repeämä välilihaan, sekä repeämä virtsaputken suulle. Pisteitä poikavauva sain 8-9-10. Itse jouduin olemaan vielä tunteroisen ommeltavana. äiti piteli poikaa. Niin ja tosiaan, istukka oli kalkkeutunut ja huono.

Sellainen se. Synnytyksen kesto: I vaihe 1h 57min, II vaihe 13min, III vaihe 15min.

 

Kirjoitanpa nyt ajankulukseni kuudennen lapseni loppuvaiheen odotuksesta ja syntymästä.

Rv 38, olin joka päivä varautunut syntymään. Kuumeisesti odotin koska tuo pitkä ja raskas taival päättyisi, en ollut enää viikkoihin nukkunut kunnolla, olin äärimmäisen kivulias ja tuskainen. Supistuksia oli ollut jo rv 35 lähtien, hirmuisen paineen aiheuttavia, polttavia ja säännöllisiä supistuksia. Tai niin luulin, en vielä ollut ymmärtänyt, että säännöllisessä supistelussa väliajat eivat heittele vaan tappavan tasaiseen tahtiin tulevat, välin hiljakseen lyheten. Myöskään supistuksen voimakkuus ei juurikaan heittele, meinaan kerta kerralta ovat kovempia, eikä suinkaan joka kolmas lievä. Mitä enemmän supisti, sitä varautuneempi olin.

Satuinpa lukaseemaan jossain raskauden vaiheessa yrttien vaikutuksista. Mieleen oli jäänyt Neilikka. Neilikkaa ei suositella raskauden missään vaiheessa suuria määriä, sillä tuo aiheuttaa kohdun supistelua. Jo pienetkin määrät voivat vaikuttaa kohtuun. No, sen muistaneena ja siitä innostuneena ja Neilikkaa himoinneena, otin useampana päivänä isoja määriä neilikkaa. Rv 39 oli suurin piirtein tuolloin. Neilikka aiheutti juurikin samanlaisia supistuksia, kuin joita oli jo viikosta 35 asti ollut. Säännöllisiä ja toivonherättäviä supistuksia. Ei muuta. Kroppa huusi Hoosiannaa, mieli huusi armahdusta ja koko perhe sai tuta kiukkuisen ja väsyneen äidin. Aivan turhaa.

Poksahti 40+0 täytehen 7.7, minulla oli samalle päivälle neuvola. Kaikki oli erinomaisesti, paitsi vauvan sykettä ei löytynyt. Kiireen vilkkaa äippäpolille. Käyrille. Kätilö toteaa minulla olevan supistuksia, säännöllisiä, 45sek kestäviä, käyrälle piirtyviä. Kohdunsuu oli kypsä, ei juurikaan kaulaa jäljellä, kaksi senttiä auki. Vauvan sydänäänet olivat loistavat. Nlassa terkka sekoitti minun valtavan korkean leposykkeeni vauvan sykkeisiin. Lääkäri tuli tutkimaan minut, kehoitti jäämään synnärille yöksi, jos yön aikana lapsi ei syntyisi, aamulla laitettaisiin tippa.

(Pienennä lisäyksenä: raskauteni oli riskiraskaus, DG vuotamaton, hoitamaton aivoaneurysma)

Pääsin saliin. Istuskelin keinutuolissa, katselin televisiota, samalla hieroin rinnanpäitä, jospa vaikka itse lähtisi vauva syntymään, eikä tippaa laitettaisi. Supistukset alkoivat olemaan yhtä tuskaa. Vajaan 5 min välein. Kätilö tutki tilanteen. Kohdunsuu niin ylhäällä ettei tilanteesta saa selvää. Pyysin kipulääkkeen ja uniilääkkeen jotta saisin nukuttua. Kätilö uskoi sen olevan hyvä ajatus, sillä jos kohdunsuu on niin korkealla ettei tutkimaan pysty, ei vauvakaan ole tulossa.

Heräsin aamulla... Käynnistyspäivä siis, Rv 40+1...
Klo 8 tippa tuotiin käteen. Vauvan painoarvio oli 4,2kg. Kohdunsuuta ei edelleen pystynyt tutkimaan.
Tippa sai aikaan kovan paineen aiheuttavia , säännöllisiä, kivuttomia supistuksia. Tippaa nostettiin lopulta maksimiin...Mutta, Salakavalasti mieleeni oli hiipinyt ajatus... En halua vauvani syntyvän vielä. Ei pysty enkä halua. Sanattomana ajatuksiani pohdin, vaikka ystäväni seuranani olikin. Supistuksia tuli. Mutta mitään ei tapahtunut. Lapsi ei halunnut vielä syntyä.

Lääkäri tutki minut vielä ja sanoi, että huomenna yritetään uudelleen. Siihen minä tokaisin, että enää sekunniksikaan minä en tänne jää, vaan lähden kotiin. Vastahakoisesti lääkäri minut kotiin päästi, mutta uuden käynnistysajan kanssa. Se päivä oli maanantai, 13.7. Klo 20 Rinnat pinkeinä, paikat tärisevinä minä ajoin 50km kotiin. Menin saunaan ja itkin. Olin jollain ihmeen tavalla alkanut tuntemaan kiukkua, jopa vihaa vauvaani kohtaan.

Seuraavana aamuna paha olo oli vielä olemassa. Vietin päivän yksin, kuunnes soitin illalla äidilleni, että tulisi luokseni. Kerroin puhelimessa, etten halua saada vauvaani. Äiti tulikin salamana. Otti syliin ja minä sain itkeä.
Vauvani alku oli erilainen... olin ollut suhteessa pari kuukautta, kun vahinko tapahtui ja huomasin odottavani lasta. Aivoaneurysman hoito siirtyi, minun hengissäselviämisestä ei ollut takeita. Suhde päättyi Rv15, jolloin totesin tämän muusikon olevan aivan epäkypsä päihdeongelmainen ihmisraunio, sopimaton isäksi. Jonkin ajan kuluttua tuon suhteen päättymisestä, palasin yhteen vanhempien lasteni isän kanssa. Hän näytti kykenevän hyväksymään tulevan lapseni ja lupasi ryhtyä lapselle isäksi. Aikansa meni hyvin, kunnes puhumattomuus aiheutti sanatonta sotaa ja mieheni alkoholinkäyttö meni aivan kamalaksi. Hän katosi moneksi päiväksi kotoa ja joi.

Kaiken tämän minä kerroin äidilleni, ennen kaikkea lapseni biologisen siittäjän kanssa kokemani suhteen. Tuo kertomus päättyi toteamukseen... Ei hän huono ihminen ole, ei kaikista vain ole isäksi ja siksipä hän ei koskaan ollut halunnutkaan omia lapsia. Ärisin ja purisin sen kaiken vihan, itkin ja surin. Illalla menin mieheni kanssa nukkumaan. Uni ei tullut silmään.

Jo muutamaa vuotta aiemmin olin kokenut uskossa heräämisen. Raskauden aikana olin etääntynyt Jumalasta, enkä ollut edes pyrkinyt yhteyteen. Sen yön aikan rukoilin, yhtäjaksoisesti monta tuntia. Itkin tuskani yläkertaan. Lopulta olin nukahtanut rukoukseeni.

Seuraavana aamuna heräsin ja kaikki tuska oli poissa. Fyysiset kivut olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, henkinen tuska oli poissa. Tilalla oli suunnaton tyyneys. Rauha. Syvä rauha. Kykenin hyväksymään, että lapseni syntyisi ja tätä yllätyslahjaa minä rakastaisin koko elämäni. Enää lapsen syntymä ei aiheuttanut paniikkia, vaan rentouduin ajatukseen että maanantaina synnytys käynnistettäisiin.

12.7. Illalla tunsin pientä painetta kohdunsuulla. Puolen tunnin välein. Hiljakseen voimistuvaa painetta. Mies meni nukkumaan klo 23. Paine oli olemassa, mutta ei vielä kunnollisina supistuksina. Puoli yhden korvilla mies herää ja kysyy, miksen nuku. Sanoin että mua taitaa supistaa. Aha. Jatkan unia, totesi mies. Menin kylpyyn, tietoisena siitä, että jos synnytys on lähdössä käyntiin, ei lämmin vesi lopettaisi supistelua. Hieman siinä supistukset rauhoittuivat, nyt polte oli jo selässä kuitenkin. Tulin kylvystä ja puin päälle. Kello oli puoli kaksi. supistelu alkoi uudelleen, nyt 7min välein. Herätin miehen, että mennään. Mies kysyi, että sattuuko... Ärähdin vain, että no älä! Kello oli 02 ja lähdimme kohti sairaalaa.
Mies vei minut ystäväni luokse jonka kanssa olimme sopineet, että hän tulisi tukihenkilöksi. Sairaalaan saavuimme klo 03.

Sairaalassa minut laitettiin käyrään. Varttia kauempaa en siinä kyennyt olemaan. Sitten tutkittiin. N. 4cm auki. Sairaalavaatteet päälle ja saliin. Kävelin pienessä huoneessa edes takas ja hyräilin. Kivut alkoivat olemaan kovempia. Kätilö pyysi siirtymään sängylle jotta hän saisi tutkittua tilanteen. Olin kai jotain kuusi senttiä auki. Kello oli noin 03.45. Olin aika tuskainen. Pyysin kohdunkaulapuudutteen, jonka sainkin melko pian. Puudutus vain ei tehonnut. Lopulta makasin vain vasemmalla kyljelläni, hyräilin, lauloin, rukoilin ja mantramaisesti toistin itselleni kehoitusta rentoutua, rauhoittua ja kerroin itselleni olevani hyvissä käsissä.

Klo 04.25 kätilö pyysi saada tutkia tilanteen. Kertoi minun olevan muuten auki, mutta pieni lippa olisi vielä tiellä. Pyysi minua työnttämään jolloin hän saisi tuon lipan työnnetty pään taakse ja tien aukeavan. Ja tämä tyttö työnsi. Supistus loppui. Ja kätilö pyysi soittamaan apuvoimia paikalle ja samassa hän alkoi kaivelemaan apuvälineitä saataville, vauva syntyisi pian. Sillä siunaammalla kun kelloa soitettiin, tunsin kuinka vauva alkoi liukumaan kanavassa, vauva syntyisi nyt. Roikuin ssoittokellossa, kätilö huutaa :" Älä ponnista, pidättele" Minä:" En mä työnnä, miten mä pidättelen?" Kätilö: " Ihan kuin imisit sitä lasta takas"... Kaikki on hujan hajan, lapsen pää syntymässä, apuvoimia ei missään. Ja toinen vain huutaa, että ime sitä. Kätilö toteaa, että nyt saa välineet jäädä, olkoon miten on ja tulee jalkojeni väliin. Tulee supistus ja kätilö antaa luvan ponnistaa. Työnsin kipua pois, mitä enemmän työnsin, sitä vähemmän sattui. Pää syntyi. Kätilö tutki ettei napanuora olisi kaulan ympäri ja antoi luvann työntää. Pieni pukkaus ja lapsi oli maailmassa. Kello oli 04.30.

Rakkaudesta lasta kohtaan ei ollut epäilystä. Minun kaunis tyttäreni. 3925g, 52cm ja pipo 36cm. Täydellinen vauva. Täydet pisteet. Apukätilökin tuli huoneeseen jossain vaiheessa, mutta eiipä enää muuta tehtävissä ollut kuin kirjaushommat. Pienen hetken vietin kiittäen Yläkertaa joka päättyi toteamukseen " Hei, mä en kuollutkaan!"

Mitä tästä opin... Jos vauva ja äiti ei ole valmis, on synnytyksen käynnistäminen kotikonstein ja lääkärivoimin likipitäen mahdotonta. Parasta mitä voi itselleen antaa, on rauhoittua ja rentoutua ja elää tilanteen mukaan. Myöskin supistuksista tuli opittua paljon. Harkkasuppareista ja ennakoivista. Mikä ei tarkoita mitää ja mikä tarkoittaa jotakin. Omista voimista ja elämän ihmeellisyydestä. Niillä eväillä kohti tammikuista synnytystä

Inkalilla ja öttiäinen 23+?

 

Tyttö syntyi kaksi päivää lasketun ajan jälkeen (nää ranskikset määrittelee la:n kummasti, synnytyspäivänä oli siis rv 41+2). Mitat olivat 50 cm ja 3370g.

Olin sunnuntaina yliaikakäyrillä klinikalla, ei mitään erikoista. Supistuksia tuli käyrälle muutama ja kohdunsuu oli auki reippaalle sormelle. No, sunnuntaina olikin esikoisen syntymäpäivä ja olin päättänyt pitää mölyt mahassa. iltapäivällä esikoinen meni isoäidin luo hoitoon parin päivän tavarat mukanaan, me miehen kanssa otettiin tilaisuudesta kaikki irti ja mentiin leffaan.

Sunnuntaiyönä klo 3 heräsin napakampiin supistuksiin. Tunnustelin niitä sängyssä neljään asti, sitten nousin lämpimään suihkuun ja kellottelemaan. Kuuden aikaan mieskin jo nousi ja totesi että taisi meidän kotikäynnistys onnistua (leffan jälkeen oltiin intouduttu vähän... no...). Keräsin tavaroita kokoon supistusten välissä ja söin aamiaista. Se olikin hyvä idea, ei nälkäisenä jaksa synnyttää.

Kahdeksan aikaan supistuksia oli 5 minuutin välein ja teimme lähtöä klinikalle jossa olimme puoli yhdeksän aikaan. On muuten hauska se reaktio jonka raskaana oleva nainen saa aikaan taksinkuljettajissa tilatessaan kyytiä sairaalaan. Klinikalla oli synnyttäjiä enemmänkin, odottelimme ensin hetken odotushuoneessa käyrille pääsyä. Käyrille supistuksia tuli edelleen 5 minuutin välein, olin auki reilulle kahdelle - kolmelle sormelle. Päivystävä lääkäri totesi että kun laskettu aika kerran meni jo, olisi hyvä että vauva syntyisi saman päivän aikana.

Synnytyssalissa sain periduraalin, jonka laitto onnistui heti. Kalvot puhkaistiin. Siitä aukesikin taivas; kuuntelin musiikkia ja nuokuin ja mietin että inhottavinta juuri nyt on kädessä oleva kanyyli! Välillä kysyin mieheltä ovatko supistukset loppuneet, mies tarkisti käyrän siitä laitteen paperista ja totesi että ei todellakaan, minuutin välein supistaa!

Olin melkein täysin auki ihan parissa tunnissa kalvojen puhkaisusta, ja periduraali alkoi vaimeta. Kätilön kanssa päädyimme lisäämään kipulääkettä uuden, pienen annoksen etten olisi ponnistusvaiheessa tunnoton. Asetuin ponnistusasentoon ja kätilö kutsui lääkärin paikalle.

Ja sitten se uskomattomin osa: "ponnistusvaihe". Lainausmerkeissä. Vauva nimittäin liukui maailmaan ihan itsekseen parissa minuutissa, kertaakaan ponnistamatta! Hengittelin supistusten ajan, odottelimme edelleen sitä lääkäriä saapuvaksi. Tunsin kuinka vauvan pää liikkui alaspäin kuin liukas saippuapallo, joka supistuksella. Kätilö jutteli mukarennosti niitä näitä pidellen samalla vaivihkaa vauvan päästä kiinni kämmenellään, työntäen sitä ylöspäin aina supistusten aikana. Minä vain hengittelin, pystyin myos juttelemaan. Lääkäri tuli paikalle ja totesi huvittuneena että tosiaan, vauvahan syntyy ihan nyt heti eikä ponnistusta tarvita, jos voit pidätellä. Vauva liukui seuraavalla supistuksella lääkärin käsiin ja parkaisi heti, vaikka napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä (onneksi ei siis ollut yhtään tiukalla). Yhtään tikkiä ei tarvittu.

Tämä tarina siis rohkaistukseksi kaikille synnytystä vielä odottaville, mahdollisimman helppo ja onnellinen kokemus!

 

Jaan teidän kanssanne esikoiseni syntymän, itsesäkin oli odotusaikana mukava lukea synnytyskertomuksia:

14.11 kävin polilla yliaikaiskontrollissa viikoilla 41+2 ja olin sentin auki ja kohdunkaulaa 1,5cm jäljellä. Arvioivat sikiön painon yli 4kiloiseksi, joten päätettiin, että synnytys käynnistetään. Lääkäri kysyi, että haluaisinko seuraavalle päivälle käynnistyksen, vaiko sitä seuraavalle. Tietysti halusin mahdollisimman pian!
Sovittiin, että soitan seuraavana aamuna suoraan osastolle ja kyselen itselleni paikkaa ja jos paikka löytyy, menen sinne.

Illalla klo 22 tunsin yhtäkkiä, että housut ovat märät ja juu, kyllähän niihin joku märkäläntti oli ilmestynyt. Naureskelin, että keritäänköhän lähteä jo aikasemmin sairaalaan, kun mitä oli sovittu. Yön päälle tunsin harvakseltaan supistuksia ja yöllä niihn välillä heräilin..ei mitenkään erityisen kivuliaita..
Aamulla supistusten väli oli 10min, eikä vieläkään kivuliaita..
Soitin osastolle ja pyysivät tulemaan klo 8.30 ja käskivät varautua siihen, että lähettävät takaisin kotiin.
Matkalla sairaalaan toivoin vain, etteivät lähetä takaisin kotiin!
Menin osastolle ja sain kuin sainkin jäädä sinne. Näyttivät vessat yms paikat ja vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja sitten jäätiin vaan odottelemaan. Parintunnin päästä laittoivat käyrälle ja sitten taas odoteltiin lääkärintarkastusta. Supistuksia tuli 4min välein, muttei vieläkään kipeitä. Sitten supistukset kuitenkin loppuivat ennen lääkärintarkastusta, sinne pääsin noin klo 12 ja olin 2-3cm auki ja kohdunkaulaa ei ollut, jonkilainen reuna tuntui. Päätettiin, että mennään saliin tippaan.
Klo 13 oltiin salissa ja 13.15 tuli lääkäri, joka puhkaisi kalvot ja minä se vain ihmettelin, että eikös se tippa pitänyt laittaa..
Supistukset alkoivat ja tippaa tulivat laittamaan puolituntia kalvojen puhkaisusta, 15ml/h.
Siitä sitten lähdettiinkin! Supistukset alkoivat koko ajan kovempina ja kovempina, tippaa laitettiin pienemmälle ja ilokaasusta tuli ystäväni.
Ajattelin vain, ettei nämä kivut voi näin nopeaa tulla.
Supistuksia tuli tiuhaan tahtiin, välillä 6supistusta 10minuutissa, kätilö toivoi, että kestäisivät kauemmin, että olisi parempi vaikuutus, mutta kokeillessa sanoi vain, että kyllä lyhyetkin supistukset auttavat. Kellonaikoja en muista, missä vaiheessa kokeili avautumista, ilokaasukun oli siinä vaiheessa se tärkein!
Kivut pahenivat ja kätilö suositteli jo n. klo 15 epiduraalia, johon puistin päätäni, ettei vielä, tiedä miten kauan tässä maataan. Tukihenkilöni hieroi jatkuvasti selkääni ja kantoi minulle vettä.
Kivut olivat etupuolella, mutta selänhierominen tuntui hyvältä ja itse keinuttelin puolelta toiselle ja supistusten tullessa ojentelin jalkojani.
Kivut pahenivat pahenimistaan ja muistaakseni klo 16 pyysin saada epiduraalia ja lääkäri oli siinä hetkessä tullut sitä laittamaan.
Kätilö vain sanoi, että pitäisi kääntyä ja siinä hetkessä kun aloin kääntymään, kaikki huusivat, ei vielä, ei me olla valmiita. Toiset kun odottivat, että supistus loppuisi, mutta minä käännyin kesken supistusten.
Epiduraalin laitto kävi nopeasti ja nopeasti helpottikin, enää ei tarvittu ilokaasua.
Epiduraalin jälkeen mies tuli käymään salissa ja kerkisi hetken vierelläni istua, kun tokaisin, että tenava tulee nyt, mene pois ja laita tukihenkilö tulemaan takaisin. Mies on niin herkkä nahkainen, ettei olisi pystynyt olemaan paikalla tenavan syntyessä. Mies naureskeli, että mistä sä tiedät, että se nyt tulee? Katsoin häntä syvälle silmiin ja sanoin, että tiedämpä vaan, että tunnin sisällä meidän lapsi on maailmassa, ala laittaa töppöstä toisen eteen.
Mies oli mennyt tukihenkilön luo ja sanonut, että tenava taitaa syntyä nyt.
Siinä vaiheessa kun tukihenkilö kerkisi takaisin saliin, minä jo ponnistin, välillä kätilö kielsi ponnistamasta, mutta vaikeaa se oli.
Ponnistus alkoi klo 16.35 ja tyttö syntyi 16.44.
Tästä reilu 20min syntyi istukka. Kätilö toisteli jatkuvasti synnytyksessä olleelle opiskelijalle, että ensisynnyttäjän synnytys ei ole yleinsä näin nopea, eikä synnytys normaalistikkaan ole näin nopea ja helppo.
Tikkejä ei tullut, eikä myöskään repeämiä, pieni nirhauma, mutta synnytyksen jälkeen pystyin heti istua ja kävellä normaalisti, vaikka toki olivathan paikat hiukan hellänä.
Synnytysmitat 3920g, 50cm ja 35cm.

Torstaina, reilun kahdenviikon ikäisenä tyttö oli reilu 4200g, 53,5cm ja 37,5cm.